Mun mielestä Suomi ei oo huono urheilumaa, mutta meillä on kyllä potentiaalia olla parempia. Otan nyt esiin kaksi osa-aluetta missä mielestäni on parantamisen varaa eli urheilun henkinen puoli ja valmennus. Rahasta en viitsi puhua, koska se on niin itsestään selvä asia. Rahaa tarvittaisiin lisää. Piste. Ja siihen liittyvä keskustelu tässä ketjussa on tasolla hiekkalaatikko (niitä lajeja mistä mä tykkään pitää tukea ja tuet pois niiltä lajeilta mistä en tykkää, tuetaan vaan olympialaisten lajeja, jonkun tahon pitäis päättää urheilijoiden puolesta mitä lajeja ne saa harrastaa…), enkä halua osallistua siihen.
Henkinen puoli
- Ollaanko me suomalaiset tarpeeksi kilpailuhenkisiä pääsemään huipulle? Kilpailu huipulla lajissa kuin lajissa on kovaa, joten huipulle pääseminen vaatii hyvin paljon kilpailuhenkisyyttä.
- Iltapäivälehdistön kohtelu urheilijoita kohtaan on aika tylyä monesti. Enemmän tää näyttäis koskevan yksilöurheilijoita kuin joukkueurheilijoita. Jotkut urheilijat on joutunu ihan silmätikuiks. Esim. Iivo Niskanen, Kaisa Mäkäräinen ja Harri Olli ainakin nyt muutaman mainitakseni. Tää tilanne on pahentunu internetin myötä - huomiota herättävät otsikot ja "väritetyt" jutut saa ihmiset lukemaan juttuja ja kommentoimaan, näin ihmiset ovat sivustolla pidempään ja lehti saa helpommin ja enemmän mainosrahaa. Urheilijat on julkkiksia ja heitä käytetään hyväksi. Jos vertaa meidän iltapäivälehdistöä naapureihin, niin Norjassa ja Ruotsissa ollaan enemmän urheilijoiden puolella. Menneen talven aikana ennen yksiä arvokisoja eräässä lehdessä oli juttu siitä, että suomalaiset eivät tule menestymään tulevissa kisoissa. Vaikea uskoa, että muualla tehdään näin. Täytyy muistaa, että urheilijatkin ovat ihmisiä joita kiinnostaa lukea urheilu-uutisia ja muutenkin maailman menosta.
- Suomalaiset on huonoja kannustajia. Kannustetaan silloin kun menestystä tulee, mutta heikommalla hetkellä, jolloin sitä kannustusta eniten tarvitaan, urheilijat jää varsin yksin. Siinä meillä on opittavaa muilta mailta ja hyvin paljon. Suomalaisille kelpaa vaan kulta ja mestaruudet. Ihan sama kuinka pajon on muita urheilijoita tai joukkueita kisassa, mutta suomalaislle on vaan kaksi sijaa - voittaja ja häviäjä. Ja kolmen parhaan ulkopuolella ei voi olla missään tapauksessa hyviä sijoituksia - pistesija on kirosana. Ulkoilmaurheilussa sääolot ei sais vaikuttaa tulokseen. Välineurheilussa välineissä ei voi koskaan olla mitään vikaa. Huonon urheilusuorituksen jälkeen kaikki mitä urheilija sanoo on selittelyä. Kaikin puolin urheilijoiden odotetaan olevan robotteja eikä mitkään ihmisyyden "säännöt" koske heitä. Pahinta on se besserwisseröinti, jota tapahtuu edellä maituilla iltapäivälehtien sivuilla, missä sohvaperunat, jotka ei silminpistävästi ymmärrä jostain lajista mitään, antaa ymmärtää että tietävät enemmän kuin huippu-urheilijat itse. Me ollaan pieni kansa, joten meidän tulis tukea toisiamme, mutta kovin monelle toisten menestyminen on ongelma.
- Henkinen valmennus ylipäätään. Tässä me ollaan varmasti monia muita maita jälessä.
Valmennus
- Onko meillä tarpeeksi hyviä valmentajia? Laadukasta valmennusta tarvitaan koko matkan varrelle ensimmäisistä juniorivuosista ammattilaisuran loppuun asti.
- Pystytäänkö me reagoimaan buumeihin valmennuksen osalta? Esim. Kaisa Mäkäräisen menestyminen on varmasti lisänny ampumahiihdon junnumääriä, mutta onko meillä osaavaa valmennusta vastaamaan tähän ”huutoon”.
- Miten saatais enemmän uransa lopettaneita huippu-urheilijoita kiinnostumaan valmentamisesta? He tietää miten huipulle päästään ja sitä tietotaitoa pitäisi saada hyödynnettyä paremmin. Tämä olis tärkeetä varsinkin yksilöurheilussa.
- ”Hanna-Maria Seppälän valmentajana toimii hänen oma äitinsä Mirjami Seppälä, joka päätyi valmentamaan häntä, kun seurassa ei ollut riittävästi valmentajia, eikä Seppälän ryhmällä ollut sellaista” (Wikipedia). Kaikkien iseillä ja äideillä ei ole piileviä kykyjä valmentaa lapsestaan huippu-urheilijaa.
- Monet valmentajat ovat osa-aikaisia tai sivutoimisia valmentajia. Joten valmentaja ei välttämättä aina ole paikalla silloin kuin urheilija tarvitsisi valmennusta.
- Tuetaanko yksilölajien valmennusta tarpeeksi? Joukkuelajeissa valmennus tulee joukkueen puolesta, mutta yksilölajeissa urheilija joutuu hommaamaan valmentajan itse ja maksamaan tämän palkan osittain. Suomessa pitää menestyä ensin ennen kuin saat rahallista apua valmentajan palkkaamiseen. Entä onko valmentajille tarjolla koulutusta, ohjausta ja apua (esim. ne valmentajat jotka ei ole opiskellut valmentajaksi, mutta valmentaa nuorta lahjakasta urheilijaa kuten vanhemmat + muut itse oppineet valmentajat)?
- Positiivinen kilpailutilanne (myös harjoituksissa). Norja hiihdossa, Itävalta alppihiihdossa ja Kanada jääkiekossa on hyviä esimerkkejä siitä, että kun kilpailu maan sisällä on kovaa, niin tulokset ovat hyviä ja päästään huipulle. Ongelma meillä on se, että onko meillä määrällisesti tarpeeksi hyviä urheilijoita joilla ylläpidetään hyvää kilpailutilannetta ja riittääkö lahjakkaita junioreita ruokkimaan systeemiä. Muista lajeista en tiedä, mutta ainakin tenniksessä (Nieminen ja Kontinen), alppihiihdossa (Romar) ja ampumahiihdossa (Mäkäräinen ja Laukkanen) on urheilijoita, jotka on treenannu ulkomailla laadukkaammassa treeniseurassa ja/tai valmennuksessa. Voidaanko tätä toteuttaa enemmän ja muissakin lajeissa?