Ossi Väänänen

  • 206 368
  • 602

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kukaan muu kuin Ossi ei suoralla tekemisellään antanut kahta voittoa CSKA:lle tässä sarjassa ja noihin ei vaan sarjassa ole varaa jos halutaan jatkaa seuraavaan vaiheeseen. Ossi siis käytännössä yksin hävisi kaksi peliä missä voitto oli täysin käsien ulottuvilla. Materiaaliero oli täysin selkeä CSKA:n hyväksi ja ehkä siksi heiltä ei nähty vastaavaa sössimistäkään lukuunottamatta Zhaitsevin jäätymistä.

Peli 1. Vaikka rangaistus jälkikäteen kumottiinkin, on lätkässä nähty joka kaudella useampi huomattavasti pahempikin tuomarivirhe. Taklaus saattoi olla laillinen jälkikäteen hidastuksista katsottuna, mutta fiksua pelaamista se ei todellakaan ollut, eikä tuomio sillä hetkellä ollut mikään oikeusmurha. Sitä ei voida tietää olisko CSKA tasoittanut joka tapauksessa, vaikka jäähyä ei olisi vihelletty tai olisi vihelletty vain 2min, mutta ton tilanteen seurauksena ei tullut vain tasoitusmaali, vaan myös voittomaali.

Peli 5. Grigorenko on loistava maalineduspelaaja ja kenties yksi KHL:n parhaita roolissaan. Sitä paremmalla syyllä pitäisi tietää, että muutamalla heikolla poikkarilla selkään ei ollut mitään käyttöä noissa tilanteissa ja vastaavasti kovemmasta poikkarista Ossi olisi lähtenyt boksiin. Eli aivan älyvapaata pelaamista noi tilanteet. Sen sijaan olisi pitänyt pelata Grigorenkon maila pois ja varsinkin ensimmäisessä maalissa estää kääntyminen kiekon kanssa siihen ainoaan vaaralliseen suuntaan. Ei onnistunut. Ja sama virhe toisen kerran samassa pelissä ja taas maali. Toisella kertalla teki maalin vielä pitäessään mailasta yhdellä kädellä kiinni. Aivan käsittämättömän huonot suoritukset niinkutsutulta puolustuksen erikoismieheltä.

Oli sarjassa paljon muitakin epäonnistuneita tai alisuorittaneita pelaajia, mutta kukaan heistä ei suoralla toiminnallaan aiheuttanut kahta tappiota.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Amerikan Ossi on ollut Suomen paras puollustava puolustaja, siitä ei ole epäilystä. Tällä kaudella ei "ihan" pelannut sillä tasolla. Siinä ei paljon poikittaisen mailan antaminen lämmitä, kun vihollinen pyöräyttää kiekon verkkoon. Luulen #4 mahtuvan ensi kauden kokoonpanoon ja toivon keskittymistä oikeanlaiseen kovuuteen.

Oliko Ossilla eka kausi, kun ei tullut maalia?
 
Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Jokuhan siellä kentällä on aina ollut, kun Grigorenko näitä pelejä on ratkonut. Ei se Ohtamaa siinä yhtään paremmin suoriutunut. Maalin edessä vain ei pärjätty näille superrouhijoille. Väänästä on turha nostaa siinä mielessä tikun nokkaan, kun siinä estossa ei onnistunut kukaan muukaan sen paremmin. Siitä Ossin saamasta vitosesta ei viittis enää vääntää - se ei mitään muuta - mutta jos hra Mc... on sitä mieltä, että Ossi sen pelin hävisi, niin fine. Toki tuomarivirheitä on sattunut ennenkin, mutta tilanne jossa se pieru tuli, oli aika ainutlaatuinen, enkä vieläkään voi olla ajattelematta, että veli auttoi siinä veljeä. Koko sarja ratkaistiin sillä hetkellä, kun Ossi Väänäselle näytettiin ovea puhtaan taklauksen seurauksena.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Niitä harvoja hienoja asioita joita oli luettavissa Omarkin option purusta kertovan uutisen yhteydessä oli se että Väänäsellä on sopimus Jokereiden kanssa myös ensi kaudelle. Toivottavasti nyt saadaan alle ehjä kesä niin ei tarvitse antaa tasoitusta muille niin kuin tällä menneellä kaudella Ossi joutui. Ehjän kesän jälkeen laidat vaan ryskymään (vaikka se joidenkin mielestä turhaa olisikin) ja makuupaikkoja maalin eteen.
 
syndi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, HJK-Hockey, NHL
Toivottavasti ensi kaudelle hyvin treenatun kesän jälkeen nähdään se kivikova maalinedustan luutija Ironman Olympia-Ossi. Yläpeukkua!
 
Lätkäkala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KHL:n ja NHL:n suomalaiset sekä Leijonat.
Eikö Väänäseltä lähtenyt se 5+20min pois? Ihmettelen vain kun tuolla tuo on KHL:n jäähypörssin kolmosena, 33 minuutilla. Vai onko se saanut toisen ison rangaistuksen, mitä en vain muista?
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Eikö Väänäseltä lähtenyt se 5+20min pois? Ihmettelen vain kun tuolla tuo on KHL:n jäähypörssin kolmosena, 33 minuutilla. Vai onko se saanut toisen ison rangaistuksen, mitä en vain muista?
Vaikka Väänäsen tuomio myönnettiin tuomarivirheeksi, niin ei sitä ottelun pöytäkirjasta saa enää pyyhittyä pois.
 
Lätkäkala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KHL:n ja NHL:n suomalaiset sekä Leijonat.
Vaikka Väänäsen tuomio myönnettiin tuomarivirheeksi, niin ei sitä ottelun pöytäkirjasta saa enää pyyhittyä pois.

Aah ok. Jotenkin muistelin että Vaanasta ei tuolla näkynyt sen jälkeen kun kurinpito myönsi tuomarivirheen mutta ilmeisesti muistan väärin tai katsoin väärin.
 
Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roihu
Mieluusti soisi Ossille mahdollisuuden näyttää vielä. Voihan hän toki jäädä myös kolmosparin/rotaatiopakinkin rooliin, mutta eikös tuolla olisi saumat ihan ykköspariinkin KHL-geimeissä.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei Ossin pelinäkemys riitä kyllä millään ykköspariin, jos kakkospariinkaan KHL peleissä. Play-offit kun jättää pois niin maalinedessä yleensä Suomen huippua edelleen. Mutta kyllä siihen ykköskoriin tarvitaan joku kaveri joka saa kiekon jalalla tuotua vastustajan päätyyn. Turhan usein tuntuu, että ainut kikka-kolmonen on heittää rännin kautta kiekko päätyyn. Lisäksi jalkanopeuden kanssa vaikeuksia.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Täytyy kompata @YamahaGPR . Väänänen on ehdotonta eurooppalaista eliittiä ominaisella pelipaikallaan ja se on 3. pakkiparissa. Ossilta löytyy aivan liikaa varmoja ja turvallisia kiekollisia ratkaisuja peliä edistävien ja luovien sijaan, joita tarvitaan ylemmissä pakkipareissa.
 
Adam89

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Heikompi kausi Ossilla. Tällä kaudella ossin rännikiekot olivat sentään parhaita joukkueesta, samaten osasi usein rikkoa oikeaan aikaan, mutta playoffeissa tuli pari turhaakin jäähyä. Kiekollisesti ei ollut ihan entisellä tasollaan, ei luonut mitään vaarallista. Olympialaisissa vielä mielestäni erinomaista työtä Kukkosen kanssa. Pitäisin vielä ensi kauden, on täysin mahdollista että taso nousisi vielä entiselleen ensi vuodeksi. Menee kyllä depth pelaajana nykytasollakin, loukkaantumisia tulee ym, ja ei niitä puolustavia pakkeja ole loppuunsa tarjolla kuin sieniä sateella, jotka saa kiekon ulos omalta alueelta ja osaa laittaa hyödyllisen rännikiekon (jossa omilla on iso mahis saada se ja vastustajan maalivahdin vaikea katkaista).
 
Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Valmennnus vähän turhan kärsviällisesti odotti, että Väänänen löytää oman tasonsa ja siksi Ossia peluutettiin jatkuvasti Raduloveja vastaan. Jälkiviisaana Korpikaria olisi voinut peluuttaa vielä enemmän Ossin sijaan. Olisiko tulos ollut väännöissä ratkaisevasti parempi on toinen juttu.

YV-ajat poislukien Väänänen pelasi pleijareissa eniten Jokerien kenttäpelaajista. Noin muutenkin Ossi on parhaimillaankin jotain NHL kolmospakkiparin tasoa, mikä nyt ei oikein ykkösroolissa riitä paras seitsemän sarjassa Raduloveja vastaan. Tämmöisten realiteettien kanssa Jokerit joutuu elämään.

Väänäsen jatkosta ei pitäisi olla edes mitään kysymystä, mutta roolia voi reippaasti pienentää, jos kerran löytyy parempia tilalle.
 
Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Ossi on aina ollut parhaimillaan neloskentässä maajoukkueessa. Harmi, kun Jokerit ei voi niin peluuttaa KHL:ssä.
 
Gemondo

Jäsen
Väänänen käynyt jonkin sortin leikkauksessa kauden jälkeen, liikkuu tällä hetkellä keppien kanssa. Tässä varmaankin yksi selitys vaisuun loppukauteen.
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Väänänen käynyt jonkin sortin leikkauksessa kauden jälkeen, liikkuu tällä hetkellä keppien kanssa. Tässä varmaankin yksi selitys vaisuun loppukauteen.

Jep. Ja se siitä monien Väänäsfanien kaipaamasta "ehjästä" kesästä millä mies yhtäkkiä saataisiin taas 4-5vuoden takaiseen kuntoon. Siitä sitten taas syksystä lähtien kentälle selviytymään.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Jep. Ja se siitä monien Väänäsfanien kaipaamasta "ehjästä" kesästä millä mies yhtäkkiä saataisiin taas 4-5vuoden takaiseen kuntoon. Siitä sitten taas syksystä lähtien kentälle selviytymään.

Höpö höpö, eihän kesä ole vielä edes alkanut ja tietämättä minkä tason leikkauksesta on ollut kyse niin kyllä aika monista operaatioista kerkeää toipumaan niin että pääsee treenaamaan täysipainoisesti kun ne kesän treenit nyt edes alkaa. Eihän tämä tieto leikkauksesta ja kepeillä liikkumisesta nyt mikään paras uutinen ole, mutta toivotaan että vamma nyt saadaan kuntoon ja saadaan Ossille ehjä kausi.

Tosin monihan on ehdotellut Väänäselle rotaatiopakin roolia ja lähinnä katsomossa istumista kun Jokereiden pakisto on niin kova, niin siihenhän tämä leikkaus tuskin mitään haittaa. (Edelleen tosin en tiedä itkenkö vai nauranko kun näen Toddia, Lajusta ja kumppaneita painimassa maalin edustalla)
 
SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
AS Roma
Tosin monihan on ehdotellut Väänäselle rotaatiopakin roolia ja lähinnä katsomossa istumista kun Jokereiden pakisto on niin kova, niin siihenhän tämä leikkaus tuskin mitään haittaa. (Edelleen tosin en tiedä itkenkö vai nauranko kun näen Toddia, Lajusta ja kumppaneita painimassa maalin edustalla)

Se on nyt ihan se ja sama miltä se maalinedessä painiminen näyttää kunhan kiekko ei löydä omaan maaliin. Vertaa Ossin näessäisen kova pelaamien idioottimaisten poikkarien muodossa ja silti kiekko omassa rysässä, kun oma mies unohtuu vaihdosta toiseen.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is

Just näin.

Mä en oikein tiedä miten ja kuinka monta vuotta sitä pitää jankuttaa, mutta pakkiparit pitäisi aina rakentaa sillä tavalla, että kumpikin pakki ei ole samasta puusta veistetty. Karkeasti kyse on siitä, että on kiekollinen pakki ja oman pään luuta samassa parissa. Viime kaudella tuota edellistä porukkaa edustivat Gunderson, Lajunen ja Todd ja jälkimmäistä Ohtamaa, Korpikari ja Väänänen. Jaakola on aidosti hyvä kummassakin roolissa. Näistä kahdesta pakkityypistä maalinedustan huolellinen ja kovaotteinen siivoaminen kuuluu ensisijaisesti sille StayAtHome-kaverille, koska tarviiko edes selittää miksi?

Väänänen oli pääosan kaudesta maalin edessä huono. Pudotuspeleissä surkea. Korpikari, Jaakola ja Ohtamaa hoitivat jokainen sen tontin aivan selvästi paremmin. Korpikarilla oli pakko olla TsSKA:ta vastaan käydyssä viimeisessä matsissa joku vamma, koska muuten Ossin peluuttaminen olisi ollut suorastaan imbesilliä. Viimeisen kolmen kauden ajan Ossi on pelannut maalin edustat väärin. Kamppailu tapahtuu aina ruhjomalla miestä (Liigassa se saattoi vielä kantaa hedelmää, koska pelaajien taso putoaa samalla kun pelaaja itse kaatuu) ja maila jää vapaaksi. KHL:ssä tällaiset virheet kostautuvat kovalla prosentilla.

Muita aspekteja Väänäsen pelissä, jotka ovat olleet viimeisen parin kolmen kauden aikana vahvasti laskusuunnassa:
- Liike
- Syötöt
- Syöttöjen vastaanottaminen
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Se on nyt ihan se ja sama miltä se maalinedessä painiminen näyttää kunhan kiekko ei löydä omaan maaliin. Vertaa Ossin näessäisen kova pelaamien idioottimaisten poikkarien muodossa ja silti kiekko omassa rysässä, kun oma mies unohtuu vaihdosta toiseen.

Voi olla niin, mutta katsotaan sitten kun Lajunen ja Todd on tuota painia tekemässä että miten se luonnistuu, oma arvio kun on ettei ainakaan paremmin kuin Väänäsellä.

Jaakola oli alkukaudesta loistava, Jokereiden paras pakki, mutta sen jälkeen ihan tavallinen kuolevainen ja pahimmillaan pelaaminen oli todella surkeaa.
 
Oiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jaakola oli alkukaudesta loistava, Jokereiden paras pakki, mutta sen jälkeen ihan tavallinen kuolevainen ja pahimmillaan pelaaminen oli todella surkeaa.

Juuri näin. Jaakola kohensi pudotuspeleihin, mutta kokonaisuutena pelasi heikon kauden.
 
McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voi olla niin, mutta katsotaan sitten kun Lajunen ja Todd on tuota painia tekemässä että miten se luonnistuu, oma arvio kun on ettei ainakaan paremmin kuin Väänäsellä.

Onneksi joukkueessa on myös Korpikari, Ohtamaa ja Jaakola, jotka Väänäsen kannalta valitettavasti kaikki onnistuivat painissa oman maalin edessä Väänästä paremmin viime kaudella. Eihän ne samalla lailla poikittasella töki selkään kokoajan ja jätä lapaa pelattavaksi kuin Väänänen ja ota siitä välttämättä turhia 2 minuutin jäähyjä, mutta omissa soi yllättävän vähän kuitenkin. Mitä taas Lajuseen ja Toddiin tulee, niin oman maalin edessä ei niin paljon tarvitsekaan painia, jos kiekollisten taitojen avulla kiekko on enemmän siellä vastustajan päädyssä. Fakta on se, että Väänäsen kausi oman maalin edessäkin sujui maksimissaan kohtuullisesti, mutta pääosin heikosti ja teholukema niin runkosarjasta kuin playoffeistakin kertoo siitäki omaa karua kieltään.
Mulle on aivan se ja sama, vaikka pakki tekis piruetteja oman maalin edessä alivoimaa pelatessaan, kunhan pelaa sen ratkaisevan hetken kohtuullisesti niin ettei omissa soi. Vaikka miten haluaa taas soimata Lajusta ja Toddia huonosta maalineduspelaamisesta, mitä se välillä onkin, niin kuitenkin kummatkin heistä olivat tehopörssissä plussalla, paitsi Lajunen playoffeissa -1.

Väänäsellä on iso harppaus edessään ensi kaudelle, jos haluaa peliesityksienkin puolesta (seuraikoni-statuksen lisäksi) mahtua pelaavaan kuusikkoon. Kolmospariin toisen puolustavamman pakin kanssa maajoukkueroolin tyyliin on se optimi, eikä todellakaan kahteen ensimmäiseen pariin sotkemaan ketjun kiekollista peliä.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tämä on Väänäsen ketju joten en Lajusesta ja Toddista tässä liiemmin ala jauhamaan mutta väitän kyseisten herrojen +/- potin osaltaan näyttävän paremmalta siksi että näitä herroja harvemmin laitettiin pelaamaan vastustajan parhaita vastaan, toisin kuin Väänäsen rooli taisi olla. Sitä en kiellä etteikö Väänäsen kausi ollut kokonaisuutena heikko ja parannettavaa jäi. Ja parempaa uskon ensi kaudella nähtävänkin.
 
Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Höpö höpö, eihän kesä ole vielä edes alkanut ja tietämättä minkä tason leikkauksesta on ollut kyse niin kyllä aika monista operaatioista kerkeää toipumaan niin että pääsee treenaamaan täysipainoisesti kun ne kesän treenit nyt edes alkaa. Eihän tämä tieto leikkauksesta ja kepeillä liikkumisesta nyt mikään paras uutinen ole, mutta toivotaan että vamma nyt saadaan kuntoon ja saadaan Ossille ehjä kausi.
Väänäselle tehtiin kauden jälkeen polvi- ja lonkkaleikkaus, joten kesä oli siinä. Toipumisaika noin viisi kuukautta. Näillä vammoilla oli oma roolinsa viime kaudella kun ihmetellään ettei ollut lentokeli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös