Tappara kaudella 2014–2015

  • 321 787
  • 735

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika mahtavasti kulkee nyt. Tappara jo toisena sarjassa. Ei olisi uskonut pikkujouluaikaan, kun voitto TPS:stä pitkän kyntämisen jälkeen tuntui puoli-ihmeeltä. Tulisiko tästä kolmas peräkkäinen finaalikevät jopa?
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aika mahtavasti kulkee nyt. Tappara jo toisena sarjassa. Ei olisi uskonut pikkujouluaikaan, kun voitto TPS:stä pitkän kyntämisen jälkeen tuntui puoli-ihmeeltä. Tulisiko tästä kolmas peräkkäinen finaalikevät jopa?
Mahtavasti tilastoissa, mutta myönnettävä on kahden viimeisimmän matsin osalta, että ei suorittaminen näissä peleissä mitään timanttista ole ollut. Ässät sai Tapparan näyttämään paikoin huonolta ja Sportia vastaan koitetaan kuljettaa kiekkoa maaliin laukausten sijaan. Lisäksi hyökkääjien otteissa näkyy välillä liikaa intoa tehdä hieno maali puolustamisen sijaan. Spesiaaleja saa ja pitää yrittää, mutta mielestäni ei oman pään kustannuksella. Eli paikka pitää katsoa, ettei omissa olla alivoimaisia kiekon menetyksen jälkeen.

En kuitenkaan kaipaa Rautakorven prosenttilätkää, mutta pitkälti puolustuksen kautta tahtoisin homman menevän. Sijoituksen perusteella menee hyvin, jopa uskomattomasti kun sitä syksyn touhua katsoi. Nyt pieni herpaantuminen ja ollaan kotiedun ulkopuolella.
Eli
- Jormakalle vähän terävyyttä maalipaikoissa
- Karjalaisella silmät auki että näkee muutakin kuin oman lapansa ja maalin
- Palolalle hieman kurinalaisuutta kiekottomana mailan ja paikan suhteen
- Kuuselalle hieman enemmän itsekyyttä paikoissa
- Ja suurin osa voi jatkaa helmikuun otteilla.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mahtavasti tilastoissa, mutta myönnettävä on kahden viimeisimmän matsin osalta, että ei suorittaminen näissä peleissä mitään timanttista ole ollut. Ässät sai Tapparan näyttämään paikoin huonolta ja Sportia vastaan koitetaan kuljettaa kiekkoa maaliin laukausten sijaan.

Katsotaan nyt vielä tuo huominen ennen kuin jaellaan tuomioita. Pari viime viikkoa Tappara on ollut parhaimmillaan päävastustajia (Kärpät ja JYP) vastaan. Perjantainen kotipeli Lukkoa vastaan, hyvin yleisöä, Niämisen viimeinen peli runkosarjassa Tapparaa vastaan, kärkikamppailu, kolmas peli neljän päivän sisään jne. Syitä ajatusten karkailuun parin edellisen pelin osalta on monia. Tällä kertaa molemmat ovat pelanneet edellispäivänä, joten sen asian taakse ei tarvitse mennä, jos tappio tulee. Luotan siihen, että huomenna nähdään huomattavasti parempi Tappara.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Ei ole Tappara ollut tällä viikolla terävimillään, mutta mielestäni viime viikkoina myös SaiPa, HPK ja Blues-ottelut olivat melko heikkoja. Ei ole helmikuu ollut pelillisesti tammikuun tasolla. Nyt ollaan siirrytty paljon varovaisempaan kiekkoon ja alkuvuoden aktiivinen karvaaminen on jopa lopetettu lähes kokonaan. Vapauksia ja riskejä pelaajat ottavat edelleen kiekollisina, mutta jotenkin tuo peli ei tällä hetkellä näytä omaan silmään toimivalta. Vaikea sanoa, mistä kiikastaa, mutta vähän ollaan tyydytty turhan helposti vain ottamaan vastaan. Huominen tosiaan näyttää paljon suuntaa, kun tulikuuma Lukko tulee vierailulle ja molemmilla on peli alla. Huomisesta ottelusta, kun kaivetaan voitto, niin huolet vähentyy kummasti.

Kakkosketju minua kyllä huolettaa. Ei ole "tappiketju" toiminut vähään aikaan ja tasakentällisin pojat on melko pahoissa ongelmissa omassa päässä ja tulee sitä olemaan jatkossakin, kun ketju-ketjua vastaan peluuttaminen korostuu. Järvinen-Jormakka -kaksikko ei viime keväänä jättänyt kovin hyvää kuvaa itsestään playoff-pelaajina, joten vastustaja tulee varmasti pistämään kovimmat kaverinsa tuota ketjua vastaan. Yhtä isokokoista laituria tuo rosteri minun silmiini kaipaisi, kun ei Marjamäestä tunnu olevan haastamaan kahden ensimmäisen ketjun pelaajia.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sieltä se taas tuli. Viikon paras esitys jälleen päävastustajaa vastaan. Aika rautakorpimaista voisi sanoa. Ei tarvitse huolestua. Lukko oli kova, Tappara vielä vähän kovempi.
 

Juteeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche ja Tappara
Onko Jormakan paikka ylivoimalla muiden mielestä kovin ansaittu? Tällä hetkellä mies pelaa ylivoimaa tuossa vasemmassa laidassa tai siinä hän ainakin aina omaan silmään osuu ja jotenkin on ollut peli heikkoa ainakin kiekollisesti. Karvaajat saavat aika usein Jormakan tekemään tyhmiä kiekon kanssa ja se kiekon liike ylivoiman aikana vähän hidastuu tai kuolee, kun Jormakka saa sen pelivälineen. Ylöstuonnissa Jormakka on todella hyvä, koska hän omaa vauhtia tarpeeksi ja myös käsistä löytyy kyniä joilla puikkelehtia alueelle. Olisiko Jormakalle parempi paikka tuo maalin tausta ja sieltä nousuja sitten maalille kiekon kanssa?
 

VAKIOPAIKKA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Pakko sanoo et melkein sois mestaruuden Tapparalle tänä keväänä. Isolla todennäköisyydellä tämä kausi on viimeinen mahku voittaa mestaruus lähitulevaisuudessa Tapparalle. Tarkoitan lähitulevaisuudella 3-4 vuotta.
 

Kukko

Jäsen
Pakko sanoo et melkein sois mestaruuden Tapparalle tänä keväänä. Isolla todennäköisyydellä tämä kausi on viimeinen mahku voittaa mestaruus lähitulevaisuudessa Tapparalle. Tarkoitan lähitulevaisuudella 3-4 vuotta.

Taas toisaalta panostus tulevaisuudessa joukkueeseen ei tule ainakaan Tapparassa pienenemään lähivuosina. Muualla pelaajabudjetit tuntuvat pienentyvän aika monessa paikkaa. Jos ja kun kovia lähtiöitä on, niin sopivia korvaajia on myös todennäköisesti saatavilla. Lähinnä perusta tuon KHL:n kuvioon, jossa on myös paljon joukkueita jotka ovat talousvaikeuksissa ja maksukyky/olosuhteet pelaajille eivät ole niin hyvät.
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta nyt kyllä kiinnostaa tämä Noronen-case. Mies ei ole tänään edes luukunavaajana, niin miksi hemmetissä hänet LeKistä Tapparaan kutsuttiin kesken pudotuspelien? Onko tarkoituksena tiputtaa LeKi pois playoffeista?
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu, mutta nyt kyllä kiinnostaa tämä Noronen-case. Mies ei ole tänään edes luukunavaajana, niin miksi hemmetissä hänet LeKistä Tapparaan kutsuttiin kesken pudotuspelien? Onko tarkoituksena tiputtaa LeKi pois playoffeista?

Mitään tietoa ei ole, mutta veikkaisin, että joku vamma on kyseessä. Noronenhan vaihdettiin kolmannessa pelissä pois maalista eikä pelannut neljännessä kuten ei tänäänkään. Mitään järkisyytä en kyllä keksi, miksei Noronen kunnossa ollessaan LeKissä pelaisi. Palvelisi myös Tapparaa, kun olisi mahdollisimman paljon pelituntumaa alla, jos jotain Metsolalle sattuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös