Boston Bruins 2014–2015

  • 216 329
  • 740

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Perinteisen siirtorajahaun eli vanhan ja väsyneen sijaan Chiarelli yllätti ja toi sisään nuoren ja vielä potentiaalisen 22-vuotiaan Brett Connollyn Tampasta. Yllättävä liike mutta minä tykkään, tuhat kertaa parempi kuin itse rummuttamani Ryder.

Connolly on 2010 kärkipään varauksia joka ei saanut peliään NHL-kuntoon Lightningissa joka on pullollaan nuorta hyökkäysvoimaa. Vahvuuksina koko, laukaus ja liike. Alaketjuissa syntynyt tällä kaudella kuitenkin reilut kymmenen maalia ja alkanut lukemani perusteella käyttämään fyysisiä ominaisuuksiaan hyväksi. Kaksisuuntaista sopimusta taitaa olla vielä ensi kausi jäljellä joten tämä on selvä panostus tämän kauden sekä tulevaisuuden oikean laiturin puutteeseen.

Hinta oli Bruinsin 2rd pick x2 (2015 ja 2016) joka alkaa tuntumaan halvalta siinä vaiheessa jos/kun Connollysta tulee 20-30 maalin voimahyökkääjä. Tärkeintä kuitenkin oli että ykköskierroksen varauksesta ei luovuttu. Hyvä Chiarelli mutta vielä pitäisi selvitä maanantaipäivästä ilman turhia kauppoja.

edit
Vai onko Connolly sittenkin RFA jo tämän kauden jälkeen? Kaikki on niin vaikeaa Capgeekin jälkeen,

Mun muistini mukaan Connolly on RFA tämän jälkeen. Tosiaan siinä se Connollyn potentiaali tulikin ilmi, yks joukkueen parhaista laukauksista jonka takia sai ylivoimallakin vastuuta ilman tulosta. Tehot tulikin sit pääasiassa nelosen laidalla ja oikeastaan sai kyllä todella reilun mahdollisuuden alkukaudesta näyttää taitojansa, mutta tuloksena oli vain näkymätöntä surffailua. Sitten vissiin pääsi Morrowin ja Boylen kouluun, intoitui taklaamaan ja rupesi hyvin kääntämään kamppailuja itselleen sekä maalejakin rupesi syntymään vähän hassuistakin paikoista.

Sikäli hinta on todella hyvä, mutta outoa myydä sitten oman divisioonan sisällä juuri deadlinella. Miksei sitten draftissa? Omasta puolesta olisin kyllä mielummin pitänyt tuommoisen 15-20 maalia tekeävän bottom 6 laiturin ihan mielellään. 30 maalia toki on se potentiaali, mutta näiden näyttöjen perusteella ihmeitä saa tapahtua, että tuonne päästään kun Tampassa kuitenkin sai melkein kaikkien kanssa kokeilla peliä ja tulosta ei tullut. Ei voi pelikavereistakaan olla kiinni, ehkä Bostonin pelityyli sitten sopii miehelle paremmin. Noh muuten toivoisin kaikkea hyvää, mutta oman divarin sisällä hankala toivoa onnistumista.. :)
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Sen verran lisään tuosta ensimmäisen kierroksen vuorosta, että eipä siinä McDavid kävisi mielessä sitten yhtään, jos tuota vuoroa olisi mahdollista käyttää esimerkiksi jossakin kauppojen yhdistelmässä, jolla saadaan pakiston rakenne kuntoon. En vain näe, että tuollaista kokonaisuutta on mahdollista veivata kasaan yhdessä illassa, jolloin vuoro on monessakin mielessä parempi pitää.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tämän vuoden dl:lla hinnat ovat olleet yllättävän kovia. Ykkönen on liikkunut vuokrapelaajien osalta Vermettestä, Sekerasta, ja sitten muutamassa muussa treidissä, jossa on ollut enemmän paloja/sopimusta jäljellä. Itse en näe, että Bruinsilla on mitään järkeä lähteä noihin kisoihin. Palkkakaton suhteen on ensi syksynä niin tiukkaa, ettei nyt hankituille veteraanipelaajille kuitenkaan pystytä tekemään jatkoa ilman jonkun treidaamista pois. Ja kannattaako yhden kevään top4-pakista tai top9-hyökkääjästä oikeasti maksaa edes kakkoskierrosta, kun joukkueen saumat kannuun ovat jokatapauksessa pienemmät kuin yksi arpa kuudestatoista?

Kuten Kental totesi, jos Chiarelli saa pakiston uuteen uskoon, niin siinä ei ole väliä vaikka menisi varausvuorot Seid... pesuveden mukana. Mutta mielestäni vuokrapelaajiin varauksia tai prospekteja ei kannata tällä hetkellä tuhlata.

Seidenberg on muuten parantanut Bartkowskin myötä. Tokihan Seidenbergin pelaaminen muistuttaa enemmän sellaista hukkuvan selviytymistaistelua kuin peliä rakentavan kiekonhallintamasiinan kliinistä suorittamista, mutta se nyt vaan on miehen pelityyli. Toimi 2011. En ole kovin vakuuttunut, että toimisi voittavasti vuonna 2015, mutta eteenpäin on jokatapauksessa menty ja Seidenbergin pelaamista on ollut viime pelit mahdollista katsoa ilman pelonsekaista kyyneleiden vuodattamista verenpaine koholla. Ts. Seidenberg näyttää useimmiten selviävän vaihdoistaan takaisin aitioon hukkumatta.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Veikkaan, että Connolly saa näyttöpaikan jommassa kärkiketjussa. Jos jatkaa samaa rymistelyä kuin Tampassa alemmissa ketjuissa ja siihen kylkeen vielä 7-10 minuuttia lisää peliaikaa (+YV:tä), niin saattaa olla kovakin haku. Harmi vaan, että Krejci vielä lasaretissa, niin joutuu luultavasti painamaan Spoonerin vitjassa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Itse veikkaan, että Connolly aloittaa bottom6:sta. Pastrnakin voisi tietysti syrjättää kärkiketjuista, mutta Pasta on vetänyt pari viime peliä sellaisella draivilla ja tuloksella, että se olisi yksinkertaisesti väärin.

Joko Paillen tilalle kolmoseen, jolloin Eriksson siirtyy vasemmalle, tai Caronin tilalle neloseen. Caron on luultavasti se, joka putoaa kokoonpanosta, koska Ferlin on ollut parempi. Täysin mahdollista on, että Connolly aloittaa poppariosastolla ja saa mahdollisuuden vasta myöhemmin.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Mun muistini mukaan Connolly on RFA tämän jälkeen. Tosiaan siinä se Connollyn potentiaali tulikin ilmi, yks joukkueen parhaista laukauksista jonka takia sai ylivoimallakin vastuuta ilman tulosta. Tehot tulikin sit pääasiassa nelosen laidalla ja oikeastaan sai kyllä todella reilun mahdollisuuden alkukaudesta näyttää taitojansa, mutta tuloksena oli vain näkymätöntä surffailua.
Oikean laidan laukoja on juuri se mitä Bruins kaipaa ja äkkiseltään sovittelisin pelipaikkaa hyökkäyspäähän juonikkaimman eli Krejcin vierelle jolloin tilanteita tulisi lapaan väistämättä. Ongelmana tietysti se että joukkueen ykkössentteri on loukkaantuneena tuonne playoffien alkuun asti.

Toinen kokeilun arvoinen vaihtoehto olisi pistää joukkueen toiseksi parhaan kaksikon eli ruotsalaisten Erikssonin ja Söderbergin kanssa samaan ketjuun ja näiden peliälyn ja taidon kanssa voisi tuollainen osafyysinen laukojatyyppi iskeä tulta.

Vaikka tämän kevään esitykset eivät Connollyn tulevaisuutta Bruinsissa määrittelekään (parin kolmen vuoden jatkosopimusta lienee tulossa) niin nuorella pojalla on kyllä herkullinen paikka tehdä seguinit ja ottaa kaikki irti maisemanvaihdosta ja uudesta organisaatiosta.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Itse veikkaan, että Connolly aloittaa bottom6:sta. Pastrnakin voisi tietysti syrjättää kärkiketjuista, mutta Pasta on vetänyt pari viime peliä sellaisella draivilla ja tuloksella, että se olisi yksinkertaisesti väärin.

Joko Paillen tilalle kolmoseen, jolloin Eriksson siirtyy vasemmalle, tai Caronin tilalle neloseen. Caron on luultavasti se, joka putoaa kokoonpanosta, koska Ferlin on ollut parempi. Täysin mahdollista on, että Connolly aloittaa poppariosastolla ja saa mahdollisuuden vasta myöhemmin.
Pelkästään Rightin puolen maila nostaa mielestäni Connollyn YV:lle ja TOP6:een.

EDIT: Täällähän ehdittiinkin jo avaamaan tätä aihetta jo laajemmin, kun tässä palaverin välissä hitaasti naputtelin.
 

Thmz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Connollylla on kyllä potentiaalia nousta Krejcin rinnalle. Mitäs jos Pastrnakin nakkaisi Smithin tilalle ja kolmosessa olisi Eriksson-Soderberg-Smith? Kellystä tulee tällöin kyllä turha mies. Neloskenttään tuntuu olevan tunkua aika urkalla. Ferlin on pelannut hyvin, olen myös tykännyt Paillen otteista viime aikoina.

Pakistoon kaipaisin sitä vahvistusta vielä loppukaudeksi. Vaikka Seidenberg onkin parantanut, niin koko poppoon hitaus on kyllä suuri heikkous.

Tuskinpa tässä enää treidejä tulee, ellei sitten koiteta sitä Petryä sieltä Oilersista. Stewartia varmaankin kauppaillaan, mutta ei taida Bruinsiin mahtua. Varmempi kakkosmaalivahti olisi myös ihan kiva. Svedberg ei ole mielestäni osoittanut riittävän hyviä otteita että häneen voisi luottaa mikäli Rask loukkaantuu tai sairastuu.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Noh ei nyt kannata intoutua liikaa, sille on syynsä ettei vastuuta enempää tullut, ei nyt mitään Seguinia kannatta odotella. Ylivoimassakin on pyörinyt koko kauden ja tosiaan on pelannut paljon myös ylemmissä ketjuissa ja ykkösylivoimassa. Vaikea sanoa mitä tuosta tulee, mutta varmuudella kuitenkin hyvä bottom 6 laituri. Pidän aika todennäköisenä kuitenkin jotain 20+10 tehoja kakkosen tai kolmosen laidalla ja varmasti suostuu halpaan jatkoon. Jos kaikki menee ihan nappiin ja ylivoima sujuu niin se 30 maalia tietty potentiaalia, mutta suurinosa noista maaleista on tullut ihan muulla tavalla kuin laukomalla, joten ylivoiman suhteen olisi varovainen. Mielellään ois kyllä pitänyt Tampassa.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Eipä loppuneet vaihdot vielä Connollyyn, Talbot ja Paul Carey Avseista Bruinsiin, vaihdossa Caron ja kuudennen kierroksen vuoro. Minnesotasta hankittiin Zack Phillips, ja vaihdossa Wildiin lähti Jared Knight
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Talbotilla on sopimusta kaksi vuotta jäljellä ja caphit Bruinsin osalta on 900K, sillä Avs pitää puolet. Kuulemma kova kopissa ja muistaakseni ihan laadukas ja monipuolinen nelosen koohottaja kaukalossa. Maistuu näin alkuun ihan hyvältä.

Caronin treidiä on odotettu pari vuotta ja vähän yllättävää, että Bruins ei joutunut maksamaan korkeaa varausvuoroa päästäkseen sopimuksesta eroon. Toki Caron on mielestäni tällä kaudella parantanut juoksuaan, muttei hän edelleenkään nelosketjua vahvistanut.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Talbot tuolla caphitillä maistuu kyllä, ensi kauden (toivon ja kaiken järjen mukaan) uudistuvaan neloseen hyvältä vaikuttava palanen ja jättää enemmän rahaa käytettäväksi muualle rosteriin kuin tämän kauden Campbell/Paille. Wild-kauppa lähtökohtaisesti negatiivinen, Knightilla prosentin sauma johonkin NHL-uraan rymistelijänä kun Phillipsistä on vaikea uskoa olevan yhtään mihinkään. Yhdentekevä treidi kuitenkin että ei siinä mitään sikäli.

Ei hyvä deadline mutta ok kuitenkin jos uskotaan HFBoardsin juttuja siitä, että Chiarellin kädet olivat sidotut ylhäältä mitä tulee UFA-pelaajien myymiseen (ainakin Campbell <-> pick/prospect olisin ehdottomasti halunnut nähdä, samoin Jetin kaupan hyvään hintaan ellei jatko vaikuta todennäköiseltä). Kelpo hankinnat (Connolly, 50%-Talbot), ei rentaleihin haaskuuta. Mitään oikeasti organisaation tai kauden kurssia korjaavaa ei kuitenkaan löytynyt.

Joukkueen tulevaisuus näyttääkin muutamasta vahvasta runkopalasesta huolimatta varsin heikolta, siellä pitäisi ylemmän organisaation ja/tai Chiarellin, kenestä sitten onkaan kiinni, tajuta ettei tuo nykypaketti enää riitä. Tässä kohtaa toki vaikeasti toteutettavia rakennekorjauksia ja/tai yksinkertaisemmin asset managementiä myymisen muodossa olisin kaivannut, nyt menee kesällä kävelevien pelaajien myötä arvoa hukkaan. Mahdollisesti Jetin kohdalla paljonkin. Vieläpä tulee ihan turhaan näitä menetyksiä, kun tämän kauden jengi jäi kuitenkin sellaiseen jamaan, ettei sillä ole keväällä yhtään mitään jakoa.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
No onpas negatiivistä. Omasta mielestä hyvät vahvistukset ja ei menetetty juuri mitään. Caronin donitsikerhon olisin voinut laittaa vaihtoon vaikka ilmaseksi niin ei tarvi hajoilla kyseisen nimen ilmaantuessa pelaavaan kokoonpanoon. Talbot hyvä lisäys bottom 6 ja Conolly varmasti hoittaa tonttinsa paremmin kuin joku Caron tai aikaisemmin dumpattu Frasier. Spooner ja Pastrnak ollut hyvässä vireessä joten positiivisella ajattelulla näen yht'äkkiä Bruinsin taas neljän ketjun joukkueena. Talbot ja Conolly muuten molemmat vielä plussilla tehotilastoissa omissa joukkueissa. Saa sitten nähdä miten ketjut muodostuu ja hitsautuu yhteen kun taistelu jatkuu kolmella kotipelillä tällä viikolla.

Ehkäpä se ettei alettu kaapimaan pikkejä ja prospekteja kertoo siitä että johdossa on edelleen luotto joukkueeseen. Jos ja kun jatkopeleihin mennään niin eipä ole joukkueella mitään paineita niskassa. Ei olisi ensimmäinen kerta kun 8 sijalta lähtään kapuamaan kohti mestaruutta keväällä....
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Bruins oli voittajien puolella tässä TradeDeadlinessa. Vahvistuksia tuli juuri sinne mihin kaivattiin.

- Connollyllä on mahdollisuus nousta hyväksi kärkiketjun kaveriksi Right-puolen mailallaan. Myös fyysisyys ja taklausinto just Bruinsiin sopivaa.
- Talbot oli mielestäni myös äärimmäisen kova haku. Etenkin Pitsburgissa Talbot oli superhyvä kolmosketjun keskellä. Nyt kun Krejci on sivussa, niin veikkaan että Talbot tulee stunttaamaan Krejciä kakkosen keskellä. Playoffeissa Talbotin merkitys korostuu entisestään, toivottavasti saa taas voittajamentaliteetin päälle Coloradon vaisujen vuosien jälkeen. Ikää kuitenkin vasta 31.
 

#_6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK '83, '98, '11 - Red Wings '97, '98, '02, '08
Ei olisi ensimmäinen kerta kun 8 sijalta lähtään kapuamaan kohti mestaruutta keväällä....

Ei olisi ensimmäinen. Mutta toinen. Tästä on ennenkin keskusteltu, mutta tässä vielä muistin virkistämiseksi hieman todennäköisyyksiä mestaruudelle siltä 8. paikalta: THE PUCK REPORT: NHL Playoff Seeding and Stanley Cup Wins (linkki artikkeliin playoff-sijoituksista).

Kings 2012: "First ever 8th seeded team to win a major North American professional sports championship".

Että lykkyä pyttyyn vaan. Max Talbot on toki kova playoff-suorittaja.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Mukavasti meni minunkin mielestä tämän vuoden siirtoraja eli hyvä Chiarelli. Nyt sitten jännätään seuraavat viikot riittääkö joukkueessa puhtia jatkopeleihin.

Brett Connolly TB <> 2nd 2015 + 2nd 2016 BOS
Tätä ehdittiinkin jo porukalla kehua.

Maxime Talbot, Paul Carey COL <> Jordan Caron, 6th 2016 BOS

Tämän vuoden veteraanihankinta oli Talbot. En ole tämän kauden otteita nähnyt mutta on urallaan voittanut sekä muistelen että pistää kaiken peliin kovissa paikoissa joten tervetuloa. Sopimus vielä ensi kaudelle mutta kun Colorado maksaa puolet niin eiköhän hinta-laatusuhde ole alle miljoonalla kohdillaan. Paul Carey on paikallisia poikia eli nähty tarkkaan yliopistopeleissä, pieni ja sähäkkä joten sopii hyvin muiden teletappien seuraksi Providenceen.

Jack Phillips MIN <> Jared Knight BOS
Phil Kessel -kaupan kolmannen pelaajan Jared Knightin varalle oli suuria toiveita juniori-uran jälkeen mutta jatkuvat loukkaantumiset sekä kahnaukset Providencen valmennusjohdon kanssa veivät peliajan minimiin. Toivottavasti vielä kasvaa "Haulaksi" NHL-tasolle. Phillipsistä ei mitään tietoa, ykköskierroksen bustilta vaikuttaa kun ns. ilmaiseksi luopuvat.

edit
Graig Cunningham BOS <> Arizona Coyotes
Unohtui noista siirroista Cunninghamin waiver-menetys. Katselin tuota Bruins.tv:n pätkää ja siinä taidettiin mainita että Cunningham laitettiin alas mahdollista kauppaa varten mutta jäi Kojoottien haaviin, olisiko ollut matkalla Minnesotaan Knightin sijaan?
 
Viimeksi muokattu:

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Ihan hyvä DL. Connolly oli hyvä haku ja Talbotin jatkuva sopimus indikoi vahvasti siihen suuntaan, että Paille ja/tai Campbell eivät ensi kaudella Bruinsnutussa pelaa. Mitä on vähän odoteltukin. Tietysti Cunningham pääsi ilmaiseksi, joka vähän harmittaa, kun kaveri on pelannut ihan ok-kautta. Upsidea ei juuri ole, eikä jannusta varmaan koskaan tule treidissä saamaan keskikierrosta enempää, mutta "omien kasvattien" kiinni pitämisessä on tietty arvo. Jos ei muuten, niin toiveikkuutena sen suhteen, että suostuisivat jonkun promillen markkinahintaa edullisempaan sopimukseen.

Nyt lyhyt rykäisy pleijareihin ja mahdollisesti pleijareissa, sitten odottelemaan kesän liikkeitä. Suurin mielenkiinto on kolmossentterissä ja pakistossa, mutta sanoisin ettei siellä Bergeronia lukuunottamatta ole juurikaan pelaajia, jotka ansaitsisivat olla koskemattomia. Osa on tietysti siksi, etteivät muut organisaatiot pitkällä tikullakaan... Captaistelu tulee olemaan taas armotonta.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ajattelin tämän olevan oikea ketju kysyä, kun teillä nallefaneilla on varmasti parhaat tiedot ja lähteet kaikkiin Bruinsia koskeviin asioihin.

Luin eilen HFBoardseilta Chicagon osiosta, että eilen 2:00 PM mennessä piti olla lähetetty pelaajat farmiin, mikäli joukkue ei halua heidän jäävän Show'n puolelle koko kuluvan sesongin loppuun asti. Teräväinen jäi ylös Haukoilta, koska pelipaikka- ja aikaa on, mutta se tuskin teitä kiinnostaa ja itseasiassa ei minuakaan niin paljoa, että vain siitä tänne tulisin kertomaan. Minua kiinnostaa David Pastrnakin tilanne. Lähetettiinkö hänet Providenceen eilen, nyt kun Talbot sekä Connolly tulivat vahvistamaan hyökkäystä?

Olen kuitenkin käsityksessä, että pelaajia voi nostaa farmista koko lopun runkosarjan ajan, jos he mahtuvat palkkakaton alle. Pudotuspeleissä ei sitten palkkakattoa ole. En tiedä Bostonin salary capin tarkkaa tilannetta, mutta voisiko olla mahdollista, että Pastrnak on laitettu farmiin eilen, mutta kutsutaan heti ylös juurikin siksi, ettei Chiarelli ja muu johto menetä oikeutta liikuttaa häntä Providenceen?
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Pastrnak, Spooner ja Ferlin lähetettiin paperilla farmiin eilen. Ainoa, mikä noita paperikomennuksia rajoittaa, on se, että siirtoja saa tehdä DL:n jälkeen rajoitetun määrän, olisiko neljä ylöskutsua tjs. Hätäkutsuja ei lasketa. Eli tavallaan Bruins tuhlaa kolme kutsua neljästä sen vuoksi, että nuoret säilyttävät mahdollisuuden siirtyä pelaamaan AHL:n pudotuspelejä kun emoseura lähtee änärissä lauluun.

En ota vastuuta siitä, että muistaisin nuo säännöt oikein.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
No onpas negatiivistä. Omasta mielestä hyvät vahvistukset ja ei menetetty juuri mitään.

No negatiivista ja negatiivista, minähän sanoin että ok siirtoraja ja Connollyn ja Talbotin hankinnat hyviä. Ja mitä enemmän ensi vuoden cap-lukemia tihrustaa niin voisi ehkä sanoa jopa erittäin hyviä. Harmittaa vain jos yhtään merkittävää porukkaa kävelee kesällä ilmaiseksi, joukkueessa on sen verran puutteita (joita ei myöskään nyt, kuten ei ihan lähivuosina muutenkaan ainakaan pitkällä tähtäimellä, olennaisesti korjattu) ja prospektiosasto ohuehko että joukkueen vahvistamiseksi käytettävissä olevat pelimerkit pitäisi mielestäni maksimoida.

Ehkäpä se ettei alettu kaapimaan pikkejä ja prospekteja kertoo siitä että johdossa on edelleen luotto joukkueeseen.

Sehän tässä juuri huolestuttaakin.

Jos ja kun jatkopeleihin mennään niin eipä ole joukkueella mitään paineita niskassa. Ei olisi ensimmäinen kerta kun 8 sijalta lähtään kapuamaan kohti mestaruutta keväällä....

Se pieni iskun paikka, jonka joukkueella periaatteessa näen, on juurikin ennen kaikkea kovien pelien kokemuksen ja miksei myös matalien odotusten luoma rentous. Bruins on jatkuvasti antanut muille tasoitusta viimeistelyssä, ja ehkä voisi toivoa että tuo kääntyisikin tosipeleissä päälaelleen. Eri asia sitten, ovatko odotukset pelaajien kannalta oikeasti matalat vai hönkiikö johtoporras niskaan ja jumittaa koko touhun. Toisekseen rentous tuskin riittää jos vastaan marssii Habs, sen verran ollaan materiaalilta, henkisesti ja pelillisesti perässä. Pelillisesti suorastaan tolkuttoman paljon.

Mitä mestaruuteen tulee: ei tuolla puolustuksella. Jos ei Habs jyrää ja nähtäisiin vaikkapa vielä pientä ylisuorittamista, niin kyllä joku muu silti sattuu vaikkapa vilkaisemaan 2009 Carolina-sarjan videoita.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Mitä mestaruuteen tulee: ei tuolla puolustuksella. Jos ei Habs jyrää ja nähtäisiin vaikkapa vielä pientä ylisuorittamista, niin kyllä joku muu silti sattuu vaikkapa vilkaisemaan 2009 Carolina-sarjan videoita.
Julmaa! Pakisto tuolloin: Chara, Wideman, Ward, Montador, Stuart ja Hnidy. Ference oli loukkaantunut. Wideman pelasi elämänsä kiekkoa ja oli osapuilleen ainoa pakki, joka pystyi syöttämään kiekon omalle pelaajalle. Näkyi myös peliajassa, kellotti suunnilleen saman verran minuutteja jos ei enemmänkin kuin Chara.

Vaikka absoluuttisesti Bruinsin pakisto on paljon taitavampi ja paremmin liikkuva nykyään kuin tuolloin, niin suhteellisesti ottaen tilanne ei ole juurikaan muuttunut: Bruinsin puolustus on edelleen hidas ja kädetön. Sikäli tilanne on huonompikin, että Chara oli tuolloin Norristasoa ja Wideman oli hyvä täydentävä kakkospuolustaja ja erittäin hyvä kiekon kanssa, kun malttoi olla yrittämättä liikoja. Nykyään Chara ei ole Norristasoa ja Hamilton ei oikein vielä jaksa kantaa kakkospakin haarniskaa, joka on Charan heikentyneiden otteiden myötä paljon raskaampi kuin keväällä 2009.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Hei eihän sitä tiedä vaikka ihme tapahtuisi ja Nuori Voima astuisi parrasvaloihin Seidenbergin sanotaan vaikka McQuaidin loukkaantumisten myötä. Alhaalla nimittäin Morrow taisi palata tositoimiin loukkaantumisen jälkeen ja myös Warsofsky on käynyt kirkkaat valot jo katsomassa niin voi keskittyä tekemään Krugit sitten ensimmäisellä kierroksella.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
No jaa, Charasta voidaan varmaan olla montaa mieltä, mutta niin kauan kun mies pelaa tuolla tasolla joka viime aikoina on ollut niin Bostonin mestaruus ikkuna on mielestäni auki etenkin nykyisellä rungolla.Nykyään Chara on alkanut taas lämimään vihasesti kohti maalia- Menihän tuossa jokunen vuosi ku se perkele vippaili sitä kiekkoa aina kulmiin tai maalille. Viime vuonna oltiin ylivertaisia runkosarjassa ja Montreal sarjassa oli kaikki mahdollisuudet voittoon, itse olen jopa sitä mieltä että Montreal varasti voiton. Jos nyt oltaisiin sitten laitettu assetien perässä ukot muualle niin sehän olisi sama asia kuin nostaa kädet pystyyn kauden osalta. Rosteri on toki muuttunut, mutta onko se sitten lopulta niin paska ettei tässä olisi enää mitään saumaa.

Puolustukseen en luota kyllä itsekkään tällä hetkellä. Hyvässä vireessä oleva Seidenberg ja Boychuk takalinjoille niin asia olisikin eri, mutta jossittelulla ei ole mitään virkaa. Noista prospecteistä alhaalla ei ole oikein mitään hajua oisko sieltä apuja mahollisesti kentälle-
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Bruins painanut harkoissa ketjuilla:

Marchant-Bergeron-Smith
Lucic-Spooner-Pasta
Erickson-Soderberg-Connelly
Paille-Kelly-Talbot

Oletettavasti huomenna Calgarya vastaan näillä.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
^ Odotetut ketjut ja varsinkin tuo Erikssonin siirtyminen vasemmalle Connollyn tieltä. Ferlin katsomossa, vaikka Paille ansaitsisi. Mutta Ferlin on junnu ja Julienilla on eri säännöt junnuille ja veteraaneille.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös