Otetaas kantaa tähän viimeisimmässä jaksossa käsiteltyyn asiaan, eli kuinka kova saavutus on se että Jokerit on selvittänyt tiensä kahdeksan parhaan joukkoon KHL:ssä? Jaksossa esitettiin mm. mielipide, että se alkaa tuntua jopa kovemmalta kuin SM-kullat ja että jos tästä vielä jatkoon päästäisiin, olisi se mallia kovinta Suomi-kiekossa ikinä.
En sen enempää lähde esim. Saksasen Mikon mielipidettä dumaamaan, mutta itse olen aivan toisella kannalla. Mun näkökulmasta Jokerit ei ole vielä saavuttanut oikeastaan mitään. Minsk on raivattu tieltä, mutta jos asiaa miettii pelillisen tasoeron näkökulmasta, helpohko voitto oli itsestäänselvyys. Lännessä oli alun alkaenkin 4 muita parempaa joukkuetta, kun Lev Praha jäi pois; TsSKA, SKA, Dynamo Moskova ja Jokerit. Nyt, kun neljä parasta on selvillä, on aika alkaa pelata pudotuspelejä! Pudotuspeleissä on mahdollista, että runkkarissa huonommin pärjännyt peittoaa paremmin pärjänneen. Lännessä kolme joukkuetta käytännössä kävelivät ensimmäisen vaiheensa läpi ja Dynamokin peittosi Lokomotivin lopulta odotettua selvemmällä erolla.
Nyt tilanne on täysin toinen: Dynamo voi aivan hyvin kaataa SKA:n ja Jokerit voi aivan hyvin voittaa neljä peliä TsSKA:ta vastaan. Joukkueiden välillä on pelillisesti vain pieniä eroja etenkin nyt, kun jokainen osa alkaa olla kevätvireessä ja trimmissä. Tunnepuolen asiat ja henkinen vahvuus alkavat nousta enemmän ja enemmän esiin. Runkosarjasijoitukset menettävät merkityksensä ja skabat aloitetaan puhtaalta pöydältä. TsSKA:lla ei ole olemassa mitään ennakkoetulyöntiasemaa Jokereita vastaan! (Nillittää (engl. Nit-picking) voi Game 7:n kohdalla kotiedusta). Jokerit lähtee kisaamaan lännen finaalipaikasta täysin tasaväkisesti TsSKA:ta vastaan aivan samoin kuin SKA ja Dynamo kisaavat keskenään.
En siis osaa suhtautua KHL:ään sarjana tai TsSKA:han joukkueena siten, että niissä pärjääminen olisi jollain tapaa kunniakasta. Minä haluan, että Jokerit menestyy ja se tarkoittaa voittamista. Tippuminen TsSKA:lle nyt olisi pahan skaalan henkilökohtainen katastrofi ja valtaisa pettymys. Jos hävitään, niin hävitään kaikkensa antaneena ja saappaat jalassa, mutta se on eri asia eikä lainkaan poista tuota voittamisen tavoitetta - ja tarkoitusta!
Kisaamisessa ei ole mitään mieltä ilman kahta asiaa. 1. Voittamisen itsetarkoituksellisuus ja 2. Häviämisen ehdoton sietämättömyys. Jälkimmäisestä otettakoon muuten esimerkiksi suljettu Liiga, jossa TPS:n kaltainen suomalainen superorganisaatio voi pelleillä aivan miten sattuu 15:llä kenttäpelaajalla ilman pelkoa häviämisen seurauksista. Voittaminen on ainoa syy kilpaurheilla!
Kun Jokerit sai kesän lopulla kasaan joukkueen, jonka potentiaalin pystyi aistimaan paperilla, ja kun tuo tuntemus kävi peliesitysten myötä toteen, lakkasin pelkäämästä tappiota (ja masistelemasta sitä, ettei kuitenkaan pokata kannua). Tilalle otin fiiliksen, että Jokerithan muuten vetää joka saatanan sakilta jalat alta. Nyt ollaan aika hyvässä vauhdissa; 4 down, 12 to go. Mun silmissä Jokerit taistelee KHL:n mestaruudesta, eli tittelistä, jolla kuvataan Euroopan parasta seurajoukkuetta (Euroopan parhaan sarjan mestari). Tämän tittelin Jokerit on saavuttanut jo ainakin kolme, ellei neljä kertaa 1990-luvulla. Se oli aikaa jolloin mä rakastuin tähän joukkueeseen.
Mä olen jo kuullut mestaruusstogen puksutuksen ja nähnyt untakin siitä, miten Kazan kaatuu Game 6:ssa 4-3.
Se riittää.