Mestiksen siirtohuhut

  • 468 559
  • 782

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pakkohan se tuton on vähän riskillä vetää jos jotain toivetta liigapaikasta on. Voittamalla tämän kauden näkisi löytyykö turusta vielä rahamiehiä
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Niin siis tietojen mukaan Pekkala on harjoitellut TUTO:n kanssa, mutta se on vasta sitä. Vahva huhu tietysti. Kujanpää on kesän huhuja ja lähdettyään Sportin listoilta liitetty TUTO:n huhuihin taas tuon kesän juttujen perusteella. Ja kyllä TUTO ja moni muukin lähti tähän kauteen samalla tai pienemmällä rahalla. A. Virtasen palkasta huhuiltiin aikoinaan ja kai sillä muutaman pelurin voisi saada loppukaudeksi. Mutta tod. näköisesti useamman uuden pelaajan kohdalla katseet käännettään tukijoihin ja haetaan sieltä pientä apua (jos sellaisia on tulossa). Veikkaan että Pärssisen sopimus kuitenkin vei ison osan A.Virtasella säästetyistä. Mutta on näillä huhuilla nähtävästi myös positiivinen vaikutus. Nykyrosterissa alkaa olla näyttämisen haluja ja niiden avulla näköjään pärjätään ainakin hetken.
 
Viimeksi muokattu:
Ei nyt mikään varsinainen huhu, mutta Roope Ranta on saanut kenkää italialaisseura Kaltern/Caldarosta. Rantahan aloitti kauden Venäjän VHL-liigassa ja siirtyi sieltä lokakuussa Italiaan.

Italiassa ilmeisesti peliesitykset eivät olleet ulkomaalaisvahvistuksen mitat täyttäviä, joten joukkue päätti ulkomaalaiskiintiöstään vapauttaa paikan.

Liigassa miehellä ei varmastikaan suurempaa käyttöä ole, joten Mestis voisi olla yksi vaihtoehto, ellei jatka ulkomaan kiertuettaan esim. Ranskaan.
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muistanko väärin vai tarviko Jukurit ennemmin kärkiukkoa puolustukseen? Villiltä kuulostaisi jos neiti Ranta menisi Jukureihin kun omanpään pelaajaa tarvittaisi. Eiköhän Jukurien hyökkäiskalustolla jo pärjäis loppukauden.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Eikö vakuutus korvaa ainakin osan Pärssisen sairausloman palkasta, jolloin rahaa olisi uuteen hankintaan?

Ymmärtääkseni KELA maksaa osan Pärssisen palkasta takaisin seuralle, kun Pärssinen virallisella sairaslomalle. Summista en osaa sanoa juuta enkä jaata.
 

paraspelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Se on totta. Ja eteenpäin pyrkivällä jääkiekko-organisaatiolla sitä on hyvä ollakin. Aika vahvana veikkauksena heitän kuitenkin, että Koskisen uusi seura ei ole Jukurit.
Aika vahvana toiveena heitän, että hänen uusi seuransa ei olisi Jukurit. Loukkaantumiset ja ulkomaan alasarjoissa höntsäilyt ei tehnyt viimeksikään Kossulle hyvää.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Kulmalan Vesa on italialaismedian mukaan palannut takaisin Suomeen. Alkukausi kului Italian pääsarjan Valpellicessä.

Eiköhän tuon joku Mestis-joukkue vielä ennen siirtorajaa nappaa.
TUTO voisi olla mahdollinen osoite. Ika sanoi viime viikolla että TUTO hakee vielä kahta pakkia ennen kuin siirtoikkunan menee kiinni.
 
Laitetaan nyt tänne tällaista huhua mitä on liikkunut KooKoosta, eli maalivahti-osastolla saattaa tapahtua Kouvolassa treidi siirtorajalla.

Voi hyvinkin olla, että tämä molari ei ole Liiga-suunnitelmissa ja hänet päästetään rahastamaan ulkomaille tai muualle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kannattaisikohan KooKoon kaupata enemmänkin sellaisia pelaajiaan, joilla ei ole tulevaisuutta täällä? Siis jos ottajia riittää. Tilalle ehkä sitten jopa joku sellainen, jota ensi kauden jengiin on kaavailtu, jos saatavana.

Pelaajasiirtojen takaraja on 16.2.2015 klo 23.59.
 

Steus

Jäsen
Kannattaisikohan KooKoon kaupata enemmänkin sellaisia pelaajiaan, joilla ei ole tulevaisuutta täällä? Siis jos ottajia riittää. Tilalle ehkä sitten jopa joku sellainen, jota ensi kauden jengiin on kaavailtu, jos saatavana.
Tämähän olisi juurikin sellainen siirto: Rämö-Cloutier -kaksikolla tuskin ollaan lähdössä liigaan, nyt toinen heistä päästetään pois ja toinen pääsee pelaamaan kovat poffit suurella vastuulla.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jos Cloutier lähtee niin kai sieltä sitten joku toinen molari olis tulossa vai Rämöllä ja Löysän pojallako pleijareihin. Eiköhän Rämö taas kolata sitten jossain pelissä
 

EagleEye

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mulla on taas semmoinen kutina et Mikko lähtee ja Fredi jää. Ilves hankkii vielä veskarin ja Järvenpää tulee jo loppukaudesta Kouvolaan vai onko J-pää ehjä edes?
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rämö on tänään aloittava maalivahti joten ehkä se olisi sitten Clouti joka lähtee mutta toivottavasti ei lähde kukaan.
 

yaremchuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo,Green,Strömwall, Caito, JP Haataja
Rämö on tänään aloittava maalivahti joten ehkä se olisi sitten Clouti joka lähtee mutta toivottavasti ei lähde kukaan.

Eikös se ole niin,että Rämöllä ei ole sopimusta ensi kaudeksi ja Cloutilla on,vai oliko se vaan optio?Meinaan vaan,että jos siellä on edes optio ensi kaudesta ja toisella ei edes sitä,niin mahdolinen lähtijä on silloin...?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös