Jokerit & KHL – millä fiiliksillä?

  • 1 730 452
  • 8 198

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
HIFK ja Kärpät kun saataisiin mukaan näihin peleihin sekä Putin ja politiikka pois KHL:n yltä, niin ei kyllä olisi paljoa valittamista varmaan kenelläkään!
Ei olisi ei. Toisaalta ilman Putinin politiikkaa koko sarjan rahoituksen rakenne olisi varsin erilainen. Tällöin heräisi kysymys siitä, että mitä lisäarvoa se sarja antaisi Jokereille.

Ilman nykyistä rahoitusta seurojen palkanmaksukyky putoaisi dramaattisesti ja se korreloisi suorassa suhteessa venäläiseen ostovoimaan, jolloin seurojen taloutta määrittelisi markkinatalouden lainalaisuudet. Tästä suora seuraus olisi se, että käytännössä kaikki tähtipelaajat katoaisivat sarjasta ja suurin osa muistakin kärkiketjujen pelaajista. Jokereilla tuskin olisi mitään intressiä olla mukana tällaisessa sarjassa ja kotimaan Liiga olisi monta pykälää houkuttelevampi vaihtoehto.

Osallistuakseen KHL:ään tarvitsevat HIFK ja Kärpät taakseen samanlaisen rahoitusmallin kuin Jokereilla eli taustalla toimivan ja käytännössä pohjattoman lompakon omaavan sugar-daddyn. On hyvä samalla muistaa, että Jokereiden ja Areenan ostamista saneli aivan muut tavoitteet kuin tuottoisa bisnes ja on vaikea ennustaa mikä on KHL:n tavoite laajentua entisestään mm. Suomeen. Oma arvioni on, että ensisijainen kiinnostuksen kohde on Ruotsi ja seuraavana Sveitsi.
.
 
Viimeksi muokattu:

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Hyvä, havainnollistava viesti C.Orr! Jos joillekin se on toistaiseksi ollut epäselvää, niin KHL:n loisto ja kiekkoilullisesti hyvä taso kulminoituu aika lailla täydellisesti Putinin johtamaan järjestelmään. Nostan hattua niille, jotka pystyvät jättämään polittiset asiat täysin sivuosaan KHL:n tapauksessa. Itse en siihen pysty ja ehkä se onkin osasyy siihen, miksi Jokerien pelit KHL:ssä eivät juuri fiiliksiä herätä laadukkaasta kiekkoviihteestä huolimatta.
 
LosGebardos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Avataans oma sanainenarkku tällä palstalla.
Itse olen ollut enemmän fiiliksissä tästä kaudesta, kuin koskaan aikaisemmin Jokereista.
Aikaisemmin olen paikanpäällä katsonut noin 3-9 peliä ja satunnaisesti tv:n kautta.
Nyt olen katsonut jokaisen pelin joko paikanpäältä tai viaplayn kautta. Kausikortti oli ekaa kertaa oikeesti harkinnassa. (ehkä ensi vuonna)

Olen miettinyt mistä johtuu tällainen kiinnostus niin taitaa johtua paljon puhutusta "pelin tasosta".
Esimerkiksi viime tiistain peli, niin olihan se ihan mieletöntä taituruutta vastustajalta. Hyvännäköistä lätkää vaikka pataan tulikin ja olisi meilläkin pienellä onnella ollut jopa mahdollisuuksia. Pelin viihdyttävyys hakkaa täysin minkä tahansa sm-liiga tiistaiSaipaKalpa-pelin ikinä!

Ymmärrän toki niitä faneja joilta on "tikkari viety käsistä", kun tutut joukkueet ja asetelmat on viety, eikä niitä KHL:ssä voida korvata, ei ainaakaan 2 kuukaudessa.

Itse nautin tästä tilanteesta täysin ja niin kauan kun sitä kestää. Mahtavaa lätkää taas tänään luvassa...
 
Infinity

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, maajoukkue
Tänään vieressä istuneet Tapparan kannattajat olivat jo toista tai kolmatta kertaa tällä kaudella katsomassa Jokereiden KHL-otteita ja kehuivat pelitapahtumaa sekä pelin tasoa todella paljon ja kovaan ääneen. Julistivat moneen kertaan, että näin tasokasta ja viihdyttävää peliä katsoo ilolla. Pakkohan se on uskoa ihan näin monikymmenvuotisten värilasienkin takaa, että Jokereiden nykytuote on varsin onnistunut.
 
Jeasdp

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Mielelläänhän noita pelejä käy katsomassa. Suomalaisen joukkueurheilun historian kovin nippu kasassa. Siltikään en saa sitä samaa kiimaa päälle joukkueen tehdessä maalin ja vastaavasti sitä vitutusta, kun joku helvetin Ilves käy hakemassa 0-5 voiton. Hentusen läpiajo kummittelee edelleen. Kausari löytyy siis tällekkin kaudelle ja melkein kaikki pelit tulee katsottua. Mitään muukalaislegioona fiilistä tosta jengistä ei ole tullut missään vaiheessa, vaikka melkein koko nippu uusittiin tälle kaudelle. Omark on niin narri kuin olla ja voi. Tänään illan highlightti oli, kun Omark puhui Suomea jossakin jumbon mainoksessa, ja hymyilevään Limpaniin siirrettiin kuva tämän jälkeen, isojen aploodien kera. Huikee jätkä.

Tulkaahan futiksen ystävät kevään koittaessa katsomaan Jokerit FC:n matseja. Jengi taistelee itsensä ensi kaudella neloseen. Siellä jätkät vetää samalla narrisydämellä, mitä Väänäset, Ridat, Mäet yms nyt näyttävät kaukalossa.
 
Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
En keksinyt sopivampaakaan ketjua, joten laitan kysymykseni tänne. Teen parhaillaan koulutyötä, joka liittyy KHL-Jokereihin. Haluaisinkin kysyä teiltä arvon palstaveljet, että millaisena näette Jokereiden tämänhetkisen brändin KHL:ään siirtymisen myötä? Entä ovatko arvot jotenkin muuttuneet? Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, millainen visio Jokereilla on tulevaisuudesta. Oletettavasti tavoitteena on pelata mahdollisimman pitkään KHL:ssä. Kiitoksia jo etukäteen mahdollisista vastauksista!
 
mutina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, Fife Flyers

Kerrotko vähän tarkemmin millaista työtä teet? Essee? Tutkielma? Vertaatko KHL-Jokereita vaikka liiga-Kärppiin, vai kuvaatko muutosta, joka Jokereissa on tapahtunut? Peruskoulu, lukio, kauppis, yliopisto? Voisi vähän auttaa vastauksen laajuuden suunnittelussa...
 
Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Kerrotko vähän tarkemmin millaista työtä teet? Essee? Tutkielma? Vertaatko KHL-Jokereita vaikka liiga-Kärppiin, vai kuvaatko muutosta, joka Jokereissa on tapahtunut? Peruskoulu, lukio, kauppis, yliopisto? Voisi vähän auttaa vastauksen laajuuden suunnittelussa...
AMK:ssa opiskelen ja parityön aiheena tutkia erityisesti jonkun työyhteisön brändiä ja Suomi-kuvaa. Suullinen ja kirjallinen esitys (raportti) pitäisi väsätä, mutta eivät nuo mitään kovin pitkiä ole.
 
Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tänään kauden ensimmäinen lätkämatsi ja samalla ensimmäinen KHL-ottelu paikan päällä. Ihan hauska seurata mm. Sallisen, Lajusen, Pöystin ja Huhtalan otteita. Myös pelin taso kiinnostaa.
 
Viimeksi muokattu:

Benn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Arsenal, Stars, Hahl, Wilshere, Roussel
Tänään kauden ensimmäinen lätkämatsi ja samalla ensimmäinen KHL-ottelu paikan päällä. Ihan hauska seurata mm. Sallisen, Lajusen, Pöystin ja Huhtalan otteita. Myös pelin taso kiinnostaa.
Otit kyllä harmillisen tylsän matsin katsoaksesi livenä :)
 
Urheilija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Aiemmin kirjoittelin, että voitot ja tappiot eivät ole toistaiseksi aiheuttaneet suuria tunnereaktioita, vaikka itse peli on ollut koko kauden ajan mahtavaa katsottavaa. Nyt kuitenkin eilisen matsin jälkeen ollut hyvä fiilis koko päivän. Olihan eilinen poikkeuksellisen hieno urheilutapahtuma, kun viiden miljoonan asukkaan Pietarin ylimielinen ylpeys kaatui areenan huutomyrskyssä. Kovaltchukille annettu vihellyskonsertti ja ulos buuaus hakee vertaistaan Jokerien historiassa. Rotenberg antoi pukukoppimaalauksilla hyvän lisämausteen ja areenan yleisö oli sopivan vihamielinen vastustajaa kohtaan. Runkosarjamatsin voitto on todella harvoin tuntunut yhtä makoisalta, kun eilen. Ja minkälaisen esityksen jälkeen!!
 
matpatt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Katsomokulttuuri

Tapahtumana ehkä paras/hienoin Jokereiden runkosarjan ottelu, mutta itselle voitto naapurista piti hymyn huulilla aina seuraavaan otteluun asti. SKA voitto lähinnä antoi vain mielihyvää, kun ajatteli rååttenbergin naamaa Jokereiden nöyryyttäessä hänen muovikasaa. Varsinkin kaiken sen paskan jälkeen mitä hän oli areenalle maalaillut ja pystyttänyt.
 
Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En keksinyt sopivampaakaan ketjua, joten laitan kysymykseni tänne. Teen parhaillaan koulutyötä, joka liittyy KHL-Jokereihin. Haluaisinkin kysyä teiltä arvon palstaveljet, että millaisena näette Jokereiden tämänhetkisen brändin KHL:ään siirtymisen myötä? Entä ovatko arvot jotenkin muuttuneet? Lisäksi olisi mielenkiintoista tietää, millainen visio Jokereilla on tulevaisuudesta. Oletettavasti tavoitteena on pelata mahdollisimman pitkään KHL:ssä. Kiitoksia jo etukäteen mahdollisista vastauksista!

Jokereiden brändi on selvästi vahvistunut siirron myötä. Jokerit on enemmän esillä sekä painetuissa että verkkolehdissä - usein myös positiivisemmassa valossa. Tämä on seurausta erittäin aktiivisesta markkinoinnista ja siitä, että Jokerit on nykyään ehkä sympaattisempi seura kuin ennen. Ennen mentiin liigan yhdellä isoimmista budjeteista ja seuralla oli 'rahajengin' leima. Nykyään Jokerit operoi suhteellisesti pienemmällä budjetilla muihin seuroihin verrattuna, joka pistää sen altavastaajan asemaan. Kohonen on puhunut Jokereista ''koko Suomen seurana'', mikä on osittain toteutunutkin. Nykyään monien muiden joukkueiden fanit ovat tulleet lähemmäksi Jokereita ja teemana ollaankin voitu nähdä asetelmaa: Suomi vastaan muu maailma. Sen sijaan siirron seurauksena omien fanien joukot ovat rakoilleet ja siirto ollaan otettu vastaan ristiriitaisemmin. Jokerit profiloitui 90-luvulla taitokiekkojoukkueeksi. 2000-luvulla ollaan nähty vilauksia tästä, viimeisimpänä ennen KHL-kautta kaksi vuotta sitten kaudella 12-13. Tämän hetken Jokerit on nimenomaan taitokiekkoa, joten brändi on siinä mielessä vahvistunut. Saa nähdä miten käy pidemmällä aikavälillä. Vähemmänkin lätkää seuraavat osaavat nykyään nimetä Jokereiden pelaajia, joten tämäkin puoltaa brändin vahvistumista. Mielikuvat taidokas, viekas ja työteliäs ovat vahvistuneet siirron myötä.

En tiedä, mitkä Jokerin arvot ovat olleet tai ovat nyt. En tiedä myöskään Jokereiden visiota. Varmaankin nimenomaan voitolliseksi seuraksi tuleminen sekä taloudellisesti että pelillisesti. Faneilla ei näistä asioista oletettavasti hirveän suurta käryä ole. :)

Pakko vielä sanoa eilisestä matsista sen verran, että oli ehkä huikein runkosarjamatsi Jokereilta ikinä! Joutui oikeen hieraisemaan silmiään, kun Jokerit teki maalin, niin pitkin areenaa katsojat alkoivat pomppia ilosta. Milloin muuten kuin pleijareissa? En muista aikaisemmin vastaavaa runkosarjassa. Myös sisääntulo hoidettiin mallikkaasti joka nostatti omalta osaltaan intensiteettiä. Voittaa 100-0 viimeisen parin kauden IFK-kohtaamiset sekä pelillisesti että tunnelmaltaan. Voittaminen tuntui yhtä hyvältä!
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Nämä tappiopelit alleviivaavat mun kokemustani KHL:stä tunteiden nollasarjana. Jokerit kiinnostaa, sarja ei. Tänään vitutti kovaa, kun joku kasvoton ryssätuomari oli auttamassa tataareille bojot himaan kesken Jokereiden hallinnan, mutta kun huomasi että tästä todellakin tulee tappio, oli olo aika välinpitämätön. Vastustajat on samalla tavalla vittumaisia kuin joku tosi ruma tapetti, ja niin kauan kun sille tapetille käy helvetin huonosti ja Jokerit on parempi, kaikki on hyvin. Muutoin haluan pois huoneesta muiden askareiden pariin.

Vähimmäisvaatimus tältä kaudelta, jotta kausikortti lähtee uusintaan, on konferenssifinaalien voittaminen. Ja finaaleissakaan ei saa hävitä venäläiselle joukkueelle, eli vain Astana ja Jokerit kelpaavat mestariksi. Valitettavasti Venäjä on liian ällöttävä että jaksaisin pysyä tässä mukana täydellä sydämellä.
 
TommyT

Ehkä olisi parempi että sä anyway ottaisit vähän etäisyyttä jos noin hankala on kerrasta toiseen käydä hallilla?

Azevedo oli tänään yhtä vittumainen kuin aikanaankin. Ja ainakin mua kovasti korpeaa se, että Jokerit on nyt hävinnyt neljälle idän kovalle (AK Bars, Ufa, Magni, Omsk) hyvin samannäköisten pelien jälkeen. Varsinkin kun revanssia joutuu Arenalla odottelemaan vuoden verran.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Ehkä olisi parempi että sä anyway ottaisit vähän etäisyyttä jos noin hankala on kerrasta toiseen käydä hallilla?
Olen monta kertaa miettinyt, että tähän loppui, mutta se on todella hankalaa jäädä pois. Toisaalta kuten sanottua, Jokerit kiinnostaa edelleen ihan aidosti ja diggaan kovasti joukkueen pelin tasosta. Todennäköisesti itseni tuntien etsiydyn yläkatsomoon etenkin, jos saan jonkun kavereistani sinne mukaan. Nykyisin istutaan porukalla Eteläpäädyssä. Ei silti, kyllä mulla on vähän 50-50 ikävä SM-Liigaan (ei tosin nykyiseen tupeloivaan sarjaan).

Vaikea tilanne.
 
No ehkä toi menee sitten juuri noin että sitä etäisyyttä haetaan yläkatsomosta ja sitten jos KHL:n kestäessä useamman vuoden tulee enemmän fiilistä niin kai sinne Eteläpäätyyn takaisin pääsee. Jos sitä monta kymmentä vuotta istuu elinkautisvankina hallilla niin eikai se niin vakavaa ole, jos välillä nappaa enemmän, välillä vähemmän.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Itse olen aika paljon nimimerkki V-G:n linjoilla omassa suhtautumisessani. Ehkä nyt on jo hyvä kirjoittaa, kun takana on pian kolme kuukautta KHL-historiaa. Alussa olin hyvin voimakkaasti sarjaa vastaan eikä tarkoitus ollut mennä yhtään peliä katsomaan. Kuitenkin 80-luvulta alkanut Jokeri-fanius ei niin vain lähde, joten kyllä sitä on tullut peleissä käytyä, viimeksi tänään.

Ja onhan KHL:ssa peli ihan eri tasoa kuin liigassa. Ero on jopa vielä suurempi kuin epäilin - ja liigaakin on tullut seurattua tänä syksynä telkusta ja muutama peli livenäkin. Ja onhan Jokerit pelannut kokonaisuudessaan todella hyvin, vaikka tosin vielä on paljon edessäkin.

Joten järjellä ajateltuna kaikki pitäisi olla hyvin. MUTTA mulle lätkä merkitsee myös tunnetta ja sitä ei - anteeksi vain - mielestäni tämä muovinen sarja ja ottelutapahtuma tuo. Suurin osa joukkueista on vaan "jostain kaukaa", puuttuu se historia mikä useimpia liigajoukkueita vastaan on. Enkä halua myöskään lähteä minkään ryssävihan tms. kautta ruveta synnyttämään mitään tunteita. Silti en voi kiistää, että vastenmielisyys nykysarjaa kohtaan johtuu Venäjän politiikasta, vaikkei näitä pitäisi urheiluun sekoittaakaan.

Liigassa on paljon asioita, joita en kaipaa. Silti kaipaan sitä asetelmaa mikä parhaimmillaan oli eri joukkueiden. Ei sitä vihamielistä asetelmaa, mihin Jokerit liian usein kieltämättä viime kausina ajautui - ja syitä oli varmaan kaikissa osapuolissa.

Siispä tätä kautta seuraan vielä jotenkin ja Jokereille toivon aina menestystä. Mutta välttämättä edes kevätpuolella ja play offseissa en katsomossa ole - osittain kiitos Viasatin loistavan tarjonnan.

Siispä - poikkeuksena Pietarin SKA tämän sarjan joukkueet eivät kiinnostaa. Mieluummin katsoisin kuitenkin Ässiä ja SaiPaa kuin Ufaa tai Sotshia. Samoin tietysti kaipaan paikallispelejä, kunhan niitä vain ei ole 8 kappaletta runkosarjassa...

Mutta en missään nimessä halua sanoa, että ne jotka KHL-peleistä tai nykyisestä ottelutapahtumasta pitävät, ovat väärässä. Nauttikaa toki, ei se minulta ole pois. Sen verran olen kuitenkin "vanhan" liiton mies, että olen eri mieltä. Jokerit on silti aina minun joukkueeni ja toivon menestystä!
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En kyllä ymmärrä miten joku voi kaivata aikoja jossa pelattiin 90 % peleistä moninkertaiselta budjetilla vastustajaan nähden ja mikään muu kuin voitto ei olisi kelvannut. Jokerit ei syttynyt ennakkoon heikompia joukkueita vastaan ja vastaavasti maalaisille Jokereiden voittaminen oli kauden kohokohta. Pelillisesti usein aika jonninjoutavaa pelailua ilman tunnetta.

Nyt päästään lähtemään moneen peliin altavastaajana, vastassa moninkertaiselta budjeteilla operoiva jengejä, vastustajat aidosti kunnioittavat Jokereita "lännen KHL joukkueena", pelin taso on huikeaa, Jokerit antavat ilta toisensa jälkeen kaikkensa, on taitoa, vauhtia, voimaa, ilmaveivi yrityksiä, maagisia syöttöjä...

What's up?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mieluummin katsoisin kuitenkin Ässiä ja SaiPaa kuin Ufaa tai Sotshia.

Mikäänhän ei estä katsomasta Ässiä ja SaiPaa ja mä katson. Kahdesta telkkarista näkyy edelleen kaikki Pro1-Pro8. Eniten tosin tulee katsottua HIFK:n otteluita, mutta välillä myös muita. HIFK pois lukien Liiga näyttää pikkaisen pensselillä siltä kuin sitä pelattaisiin luistimet jalassa beach-volley kentällä. Pelitempo ja luistelunopeus on sen verran matalampi ja tuomarit sallivat kahvaamisen jolla vauhtia otetaan vielä lisää pois. HIFK:ssa Törmänen on saanut ajoitukset kohdalleen ja sen pelaaminen on ihan ok, mutta noin muuten pelin taso (syöttötarkkuus ja -nopeus, viisikkopelaaminen jne jne) on kammottavaa katseltavaa kun katsoo yöt NHL- ja päivät Jokerien KHL-kiekkoa kun sitä on tarjolla.

Jos Jokerit ei pelaisi KHL:ssä, Jokereissa ei myöskään pelaisi LOKOMO ja se jo yksin on merkittävä syy sille, että viihdyn. OK, mulle merkitsee paljon pelin taso, pelitapa, viisikkopelaaminen, syötöt ja maalit ja muu roska, josta normikannattaja ei välitä. Mutta kaipa tuo LOKOMO on kuitenkin sielläkin suunnalla huomattu?
 
Masentaja

Jäsen
Mua ei "vituta", harmittaa toki, se että hävitään tiukka peli yhtä hyvää tai parempaa jengiä vastaan. Liigassa vitutti usein se, että ylivertainen tai ainakin parempi joukkue häviää. Nyt tähän joku tulee vetää diipadaapaa että parempi joukkue on se joka tekee enemmän maaleja. Mutta kun katsoo tapahtumia niin parempi joukkue voi hävitä. Se vituttaa ja tuo "tunnetta" mutta ei jokerit ole hävinnyt juuri pelejä joissa se on ollut selvästi parempi. Siis tällä kaudella. Liigassa taas niitä yleensä oli kaikki pelit jotka viimekausina hävittiin saipoille ja kerhoille. Jokerit hallitsee kaikkia tapahtumia mutta vihulainen voittaa. Tällä hetkellä Jokerit on juuri niillä sijoilla kuin kuuluukin. Ja nyt tuntuu siltä että Jokerit on tasoisessaan seurassa. Yhtäkään joukkuetta ei toki voi aliarvioida. Joukkueen tekemisessä paistaa se hyvä henki ja materiaali on kunnossa. Odotan innolla kevättä.
 
attendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hyvinkään Ahmat
Täällä mennään ja edelleen hyvillä fiiliksillä. Yksikään ns. ennakkoon huippuottelu ei ole osoittautunut fiaskoksi, vaan on todellakin ollut huippuottelu. Ja kun vielä heikommatkin jengit ovat oikeasti ihan hyviä jääkiekkojoukkueita, niin mikäs tässä on kausikorttilaisena olla. Ja mitä tulee KHL:n väitettyyn keinotekoisuuteen/muovisuuteen, niin meikäpoikaa se ei haittaa kun tykkään myös silikonirinnoista, rakennekynsistä ja tekoripsistä.......että sillai
 
matpatt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Katsomokulttuuri
Tunne, joukkue joka tuntuu omalta, Eteläpääty/halli täynnä tuttuja kasvoja, seuran juniorit, ikonit, Eteläpäädyn vierasmatkat, vastakkainasettelu kaikkien joukkueiden välillä pitkän historian ansiosta, paikalliskamppailut ja lopuksi se tunne, että sillä palkinnolla mikä keväällä jaetaan on jotain arvoa. Siinä nopeasti mietittynä lista asioista mitä KHL ei minulle tarjoa ja samalla syy miksi en hallille ole parin ensimmäisen kotipelin jälkeen enää vaivautunut. En vain jaksa esittää, että löytyisi mitään tunnetta tohon sarjaan. Jokerit kiinnostaa, mikään muu ei.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.97
  • 3.70
  • 3.50
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös