Alle varausikäiset tulevaisuuden lupaukset

  • 707 022
  • 1 037
Suosikkijoukkue
JYP
Juu en sitä epäillytkään ja muistelinkin, että siellä on myös Puljujärvi vieraillut herrojen vieressä. Kuitenkin ykkösketjun ollessa juuri tuossa PNL-muodossa oli jälki sen verran jäätävää, että oletin ketjua kokeiltavan myös nyt. Vaan eipä se näytä Suomen menoa haittavaan kun Venäjää piestään jo lukemin 5-2! 4-2 maali oli Laineen käsialaa, 5-2 maali merkittiin Aholle.

No no, odotellaanpa rauhassa sitä TOJ:n tuomariraporttia ennen kuin ryhdytään julistamaan voittajia. Suomi saattaa tehdä enemmän maaleja, mutta eihän se ratkaise jääkiekossa voittajaa.

Hyvin ovat Suomen avainpelaajat päässeet maalien makuun. Jossain kommentissa liveseurannan tekijä kehui Suomen tehokkuutta maalipaikoissa. Joskus siis näinkin päin.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
No no, odotellaanpa rauhassa sitä TOJ:n tuomariraporttia ennen kuin ryhdytään julistamaan voittajia. Suomi saattaa tehdä enemmän maaleja, mutta eihän se ratkaise jääkiekossa voittajaa.

Hyvin ovat Suomen avainpelaajat päässeet maalien makuun. Jossain kommentissa liveseurannan tekijä kehui Suomen tehokkuutta maalipaikoissa. Joskus siis näinkin päin.

Team Finland earns a victory thanks to their superior scoring efficiency. Russia had many chances tonight, but they could not find a way past Vehvilainen in the Finnish goal.

The arena gets quiter now, but at 7p.m. CET, the Czech Republic faces USA in the repeat of last U18 Worlds Finals. (17:36:03)

Jäähyt FIN 7 x 2 PIM, RUS 6 x 2 PIM


Peliä näkemättäkin siis selvä tuomaripeli ja vain tämän turvin Suomi sai voiton otettua. Väärin voitettu ja taas sorrettiin ;)
 

pehtoori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, HPK
Team Finland earns a victory thanks to their superior scoring efficiency. Russia had many chances tonight, but they could not find a way past Vehvilainen in the Finnish goal.


Tuo tehokkuus maalinteossa on on oikeasti todella hienoa huomata. Superlatiivien kera. Veskareihin ei Suomi hetkeen kaadu, mutta onko tämä kerrasto oikeasti se ihan NHL-tason franchice-pelaajia enemmänkin mahdollisesti tuottava ikäluokka? Jäänyt viime aikoina vähemmälle nämä junnut, mitä nyt Puljujärvi ja Laine ovat olleet hyvin tiedossa.

Joo joo, franchice on tottakai tässä vaiheessa liian iso sana, mutta en parempaakaan nyt keksinyt.
 

Gestapo

Jäsen
Venäläisiltä selkeästi loppunut voi leivän päältä, sen verran ylivertaista oli suomalaisten suorittaminen maalintekotilanteissa. Harmi ettei streamia löytynyt, olisi ollut mukava nähdä Tavernier, Laine ja Puljujärvi tositoimissa.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Tuo tehokkuus maalinteossa on on oikeasti todella hienoa huomata. Superlatiivien kera. Veskareihin ei Suomi hetkeen kaadu, mutta onko tämä kerrasto oikeasti se ihan NHL-tason franchice-pelaajia enemmänkin mahdollisesti tuottava ikäluokka? Jäänyt viime aikoina vähemmälle nämä junnut, mitä nyt Puljujärvi ja Laine ovat olleet hyvin tiedossa.

Joo joo, franchice on tottakai tässä vaiheessa liian iso sana, mutta en parempaakaan nyt keksinyt.

Ymmärtääkseni pelaajatyyppeinä kumpikaan ei oikein tuon nimikkeen alle mahdu (koska ovat varsin yksiulotteisia, hyökkäyspäähän erikoistuneita laitureita). Kuitenkin lienee totta, että tuon tason "high end" -potentiaalia hyökkäyspäähän ei ole Suomelta tainnut tulla todella pitkään aikaan, eritoten laidalle. Armia ja K.Kapanen lienevät lähimpänä, mutta kumpikaan heistä ei ole ollut varaushetkellä aivan sitä ikäluokkansa terävintä kärkeä, eikä kumpikaan todennäköisesti sinne liigan terävimpään kärkeen ikinä murtaudu. Tulevan draftin Mikko Rantasesta on itselläni aika heikko käsitys, joten hän saattaa myös olla yksi tällainen.

Laineen ja Puljujärven osalta lienee kaikki mahdollisuudet päästä sinne aivan terävimpään kärkeen laitahyökkääjien osalta. Joskin matkaa on vielä varmasti pirusti.

Kuitenkin mielestäni "arvokkaampi" draft-vuosi oli ehdottomasti tuo 2013, sillä Barkov ja Ristolainen edustavat sitä erittäin harvinaista ja himoittua pelaajatyyppiä pelipaikoillansa, ja he ovat myös pelaajatyypiltään sellaisia, joista näitä (omasta mielestäni) "oikeita" franchise-pelaajia kehkeytyy.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Kuitenkin mielestäni "arvokkaampi" draft-vuosi oli ehdottomasti tuo 2013, sillä Barkov ja Ristolainen edustavat sitä erittäin harvinaista ja himoittua pelaajatyyppiä pelipaikoillansa, ja he ovat myös pelaajatyypiltään sellaisia, joista näitä (omasta mielestäni) "oikeita" franchise-pelaajia kehkeytyy.

2016 voidaan myös odottaa tasokasta, joskin 2013 oli todella loistava. 2016 vaikuttaisi olevan Suomelle poikkeuksellisen hyvä, Kanadalle ja USA:lle tutun vahva, sekä Venäjälle erinomainen. Venäjän World Selects -joukkueet, jotka ovat reissanneet ympäri maailmaa ysikasien turnauksissa, ovat olleet todella kovia. Etenkin Vityaz (maajoukkueessa aina kuusi tai enemmän pelaajaa sieltä) sekä TsSKA Moskova. Myös muutamia vahvoja yksittäisiä pelaajia löytyy muista seuroista, joita nyt voisi pitää NHL-tason kärkilupauksina.

EDIT: Ja lisätäkseni, mielestäni Puljujärvi on parempi ilman kiekkoa kuin Laine.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
JYP
Patrik Laine on tänään Tapparan kokoonpanossa ja merkitty kolmoskenttään Peltolan ja Marjamäen kanssa. Nyt hänelle saattaa tulla ihan oikeastikin peliaikaa. Ilmeisesti hyvä CHL-ottelu poiki tämän mahdollisuuden, mutta sinänsä on aika kummallista että Mestiksessä tehottomasti hiihdellyt kaveri pääsee edustusjoukkueeseen kokeilemaan. CHL-peleihin Laine pääsi mukaan ilmeisesti sarjan sääntöjen vuoksi. Hänet oli merkitty aloituspeleissä kokoonpanoon eikä uusia pelaajia saanut tässä vaiheessa lisätä listalle. Loukkaantumisten takia kokoonpanosta avautui paikka, johon oli hänet oli tavallaan pakko nostaa. Samasta syystä hän oli mukana Tsekissäkin.

No, toivotaan silti onnistumisia. Ehkä tehottomuus LeKissä johtui jostakin muustakin kuin kaverin asenteesta ja taidoista.
 

Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jokereiden junnuissa pelaava Sami Moilanen on varamiehen paikalta nostettu 18-vuotiaiden maajoukkueeseen. 18-vuotiaiden maajoukkue koostuu tällä kaudella 1997 syntyneistä ja nuoremmista. Moilanen on syntynyt vuonna 1999. En muista viime vuosilta että 18-vuotiaiden maajoukkueeseen olisi nostettu joku pari vuotta alaikäinen pelaaja.

Sami Moilasen pelaajakortti Eliteprospectissa: http://www.eliteprospects.com/player.php?player=277058
 

Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota
Aleksi Saarela olisi ollut keväällä 2013 joukkueessa mukana, mutta oli yllättäen loukkaantuneena. Viime keväänä puolestaan Patrik Laine oli ilmeisesti korkealla valmentajien papereissa ja oli myös leirityksessä mukana, mutta loukkaantuminen keskeytti Laineen leirin.

Mutta tehokkaasti on Moilanen pelannut jopa A-nuorten puolella, joten mielenkiintoinen lupaus kyseessä!
 
Suosikkijoukkue
JYP
Suomen alle 18-vuotiaat ottivat eilen huolella pataan USA:lta Ruotsin turnauksessa. Peli päättyi 1-8. Suomi ei ole matkassa ihan parhaalla joukkueellaan, mutta onhan tuo nyt aika karu tulos. Paljon riittää tekemistä ennen MM-kisoja.

Tänään Suomi kohtasi Ruotsin. Maaleja tehtiin tasatahtiin ja peli meni jatkoajalle. Siellä Ruotsi onnistui tekemään ratkaisun ja peli päättyi 6-5. Tästä pelistä täytyy mainita, että Jypin(!) Julius Nättinen takoi melko nöyrät tehot: 2+3. Hän oli siis mukana joukkueen jokaisessa maalissa. Huomenna vastassa on Sveitsi, joten toivottavasti Suomi pystyy ottamaan edes yhden voiton turnauksessa.
 

FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Suomi voitti Sveitsin turnauksen päätösottelussa lukemin 5-4 ja jäi täten turnauksessa sijalle 3. Turnauksen voitti odotetusti (?) USA, joka oli kyllä aikamoisella ryhmittymällä liikkeellä ja se näkyi myös turnauksen pistepörssissä, jossa kymmenen parhaan joukossa oli aikamoinen USA-edustus. Ihan heittopussiryhmittymä ei ollut kasassa myöskään Ruotsilla tai Suomella, vaikkakin varsinkin Suomelta puuttui kyllä sieltä terävimmästä kärjestä pelaajia.

Selittely on useimmiten turhaa, mutta kyllähän tässä nyt väkisinkin täytyy nostaa esille se, että Suomelta kokoonpanosta puuttuivat turnauksesta esimerkiksi puolustajat Vili Saarijärvi ja Jarkko Parikka sekä hyökkääjistä ainakin Petrus Palmu, Sami Tavernier, Patrik Laine, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi sekä Ivan Hlinkan turnauksessa mukana ollut Topi Piipponen. Lisäksi nuoremmista (siis Puljujärven ja Parikan lisäksi) oli poissa Otto Mäkinen joka oli edustamassa Suomea U17 World Hockey Challenge-turnauksessa. En siis painaisi sitä kuuluisaa paniikkinappulaa vielä pohjaan vaikka USA meitä möyhyttikin ja Ruotsillekkin hävittiin. Ruotsia vastaan kuitenkin pelattiin tasaisesti ja noustiin useamman kertaa takaa-ajoasemasta tasoihin. Sveitsistä irtosi sitten vähän tuollainen väsynyt rutiinivoitto. Kuitenkin jos nyt mietitään, että tuonne pelaajistoon sitten vaikka niitä U18 MM-kisoja ajatellen saadaan vielä eo. nimistä Saarijärvi, Parikka, Palmu, Aho, Puljujärvi ja jos se Lainekin saisi pääkoppaansa siiheksi vähän kuntoon ja kunnon virettä päälle, niin kyllähän sieltä saataisiin aika mukavan näköinen nippu jäälle. Ainakin hyökkäysvoittoisen kiekon pitäisi olla varmaa!

Turnauksen onnistujista puhuttaessa on pakko hehkuttaa herraa nimeltä Julius Nättinen. Hänhän oli jo viime kaudella U17-ryhmässä täysin pitelemätön (15. 7+19=26) yhdessä Petrus Palmun (15. 11+13=24) ja Patrik Laineen (7. 12+5=17) kanssa, mutta tällä kaudella se tahti on vain kiihtynyt vaikka kaverit vierellä ovat vaihtuneet ja sanoisinko, että ne vastustajatkin ovat koventuneet ihan jonnin verran. Siltikin Nättinen tykitti ensin Ivan Hlinkan turnauksessa neljään peliin tehopisteet 1+6=7, joilla hän oli Suomen sisäisessä pistepörssissä kolmantena (edellä siis vain Palmu 4. 4+4=8 sekä Aho (4. 5+2=7) ja tässä turnauksessa Nättinen pisti sitten vielä isomman pykälän silmään ja iski kolmeen peliin tehopisteet 3+5=8. Se on aika hyvin kun otetaan huomioon, että Suomi teki kuitenkin turnauksessa sen 11 maalia, joten Nättinen oli peräti ~73% Suomen maaleista mukana. Turnauksen pistepörssissä hän oli toisena heti USA:n huippulupauksen Auston Matthewsin (3. 3+6=9) jälkeen.
Myöskin onnistujien joukkoon (parit raportit lukeneena ja tilastoja vatvoneena siis) voitanee nostaa herrat Jonne Tammela sekä Olli Juolevi. Tammela istui mainosti tuohon ykkösketjun toiseen laitaan Nättisen rinnalle ja iski tilillensä turnauksessa tehot 3+3=6 joilla irtosi turnauksen pistepörssin viides sija. Ysikasina mukana ollut Juolevi puolestaan tykitti pari tärkeää maalia Ruotsia ja Sveitsiä vastaan ja jatkaa siis tehokkaita otteitaan maajoukkuepaidassa, vaikkakin tilastoihin merkittiinkin erittäin ruma -4 lukema USA-rökäletappiossa. Siitä huolimatta en uskalla olla hehkuttamatta, että tässä on Suomella kyllä käsissään jälleen sellainen puolustajalupaus, että huh. Viime vuonna tuli alaikäisen alle 17-vuotiaiden maajoukkueeseen ja vakiinnutti paikkansa siellä ja tänä vuonna tekee saman tempun U18 kohdalla. Vielä kun raamitkin ovat pojalla taitojen lisäksi erittäinkin kohdillaan, niin kyllähän tässä tätä kehitystä kelpaa seurailla. Saapa nähdä onko ensi kaudeksi tiedossa maisemanvaihdos Jokereiden nuorista muualle hakemaan vastuuta, sillä pelipaikkaan KHL:ssä en jaksa uskoa, vaikka se huikea meriitti tilastoihin olisikin.

Sitten jos niitä negailujakin vähän otetaan tähän niin vähän kyllä nyt huolestuttaa tuo Suomen puolustus- ja maalivahtipelaaminen kokonaisuudessaan. Suomen hyökkäys on tämän ikäluokan osalta aivan siellä maailman ylimmän kärjen tuntumassa, sen takaavat etunenässä Nättinen, Palmu ja Puljujärvi, mutta kun niissä peleissä pitäisi osata myös vähän puolustaakkin. Vaikka U18 onkin iskenyt tällä kaudella pelaamissaan 7 pelissä todella muikeat 32 maalia (4,57 ottelua kohden), niin vastavuoroisesti myös omissa on kolissut ja aivan turhan paljon sillä punalamppu on palanut Suomen päädyssä peräti 36 kertaa (5,14 ottelua kohden)! Näistä toki 17 osumaa on peräisin kahdesta USA:ta vastaan käydystä pelistä, joissa turpaan on tullut yhteismaalein 5-17. Otteluita en valitettavasti ole päässyt näkemään siinä määrin, että pystyisin tarkempaa analyysia heittämään siitä onko vika enemmän puolustajissa vai maalivahdeissa vaiko kenties molemmissa, mutta jossain siellä nyt mättää ja hurjasti! Meikäläisen ylläpitämien tilastojen mukaan Suomen maalivahdeista Veini Vehviläinen on torjunut tällä kaudella neljä ottelua, joissa omiin on uponnut keskinmäärin 5,75 maalia 60 minuuttia kohden torjuntaprosentin ollessa 84,46. Se paremmin ei ole mennyt Suomen toisellakaan veskarilupauksella sillä Christian Heljanko on päästänyt pelaamissaan kolmessa pelissä keskinmäärin 4,27 maalia 60 minuuttista kohden, mutta torjunut kuitenkin kiekkoja vain 81,43 prosentin tarkkuudella. Tämä on yksinkertaisesti aivan liian huonosti vaikka siellä pelaisi joukkueellinen MarkkuPaukkusia edessä. Ja kun kuitenkin otetaan huomioon, että kyllähän siellä ihan tekijämiehiä pitäisi olla ollut puolustamassa (Juolevi, Vainio, Saarijärvi, Järvinen, Parikka...), niin kyllähän tämä vain vakavaksi vetää. Mikä ratkaisuksi? Nuoremmissakaan ikäluokissa kun ei mielestäni kyllä ole sellaisia nimiä, jotka voisi jo nyt nostaa U18 maalille ja luottaa siihen, että nämä pojat kyllä hoitavat hommansa siihen malliin, että voitosta taistellaan joka pelissä. Vaikka eihän se Leevi Laakso siellä mikään turha lupaus olekkaan.. Mitäpä mietteitä muilla?

Pistetään nyt vielä loppuun Ruotsin-turnauksen pistepörssin Top-10 ja sitten perään Suomen U18-joukkueen pistepörssiä kuluvan kauden osalta (sis. kaksi turnausta: Ivan Hlinka & tämä Ruotsin-turnee). Var så god!

Ruotsin 4-maan turnaus:

1. (RW) Auston Matthews, USA - 3. 3+6=9, +6, 0 PIM
2. (C) Julius Nättinen, FIN - 3. 3+5=8, +2, 0 PIM
3. (LW) Jack Roslovic, USA - 3. 4+3=7, +6, 4 PIM
4. (LW) Jeremy Bracco, USA - 3. 0+7=7, +3, 0 PIM
5. (LW) Jonne Tammela, FIN - 3. 3+3=6, +3, 0 PIM
6. (LW) Colin White, USA - 3. 3+3=6, +4, 2 PIM
7. (C) Joel Ek Eriksson, SWE - 3. 2+4=6, +1, 4 PIM
8. (LW) Filip Ahl, SWE - 3. 2+4=6, +1, 6 PIM
9. (RW) Carl Grundström, SWE - 3. 3+1=4, +2, 2 PIM
10. (RW) Brendan Warren, USA - 3. 2+2=4, +1, 0 PIM

Suomen U18-maajoukkue kaudella 2014/15:

Koodi:
1. (F) Julius Nättinen  7. 4+11=15  0 PIM
2. (F) Petrus Palmu  4. 4+4=8  4 PIM
3. (F) Sebastian Aho  4. 5+2=7  0 PIM
4. (F) Jonne Tammela  7. 4+3=7  4 PIM
5. (F) Jesse Puljujärvi  4. 3+2=5  4 PIM
6. (D) Olli Juolevi  7. 2+1=3  8 PIM
7. (D) Vili Saarijärvi  4. 1+2=3  2 PIM
8. (F) Arttu Ruotsalainen  7. 1+2=3  20 PIM
9. (F) Kasper Björkqvist  7. 2+0=2  6 PIM
10. (D) Otto Leskinen  3. 1+1=2  0 PIM
11. (F) Julius Mattila  4. 1+1=2  0 PIM
12. (D) Veeti Vainio  7. 1+1=2  18 PIM
13. (D) Juuso Välimäki  7. 0+2=2  2 PIM
14. (F) Joonas Niemelä  7. 0+2=2  4 PIM
15. (F) Teemu Väyrynen  3. 1+0=1  2 PIM
16. (F) Patrik Laine  3. 1+0=1  2 PIM
17. (F) Sami Tavernier  4. 1+0=1  6 PIM
18. (F) Jimi Nylund  3. 0+1=1  0 PIM
19. (F) Sami Tamminen  3. 0+1=1  0 PIM
20. (F) Topi Piipponen  4. 0+1=1  4 PIM
21. (F) Sami Moilanen  3. 0+0=0  0 PIM
22. (D) Waltteri Ruuskanen  3. 0+0=0  0 PIM
23. (F) Aaro Vidgren  3. 0+0=0  2 PIM
24. (D) Juha Rautanen  3. 0+0=0  2 PIM
25. (F) Lauri Heino  3. 0+0=0  2 PIM
26. (F) Jouka Juhola  3. 0+0=0  4 PIM
27. (F) Otto Mäkinen  4. 0+0=0  0 PIM
28. (D) Ville Järvinen  4. 0+0=0  10 PIM
29. (D) Jarkko Parikka  4. 0+0=0  27 PIM
30. (D) Jesper Mattila  7. 0+0=0  4 PIM

(G) Christian Heljanko  3 GP  GAA 4.27  SVS% .814
(G) Veini Vehviläinen  4 GP  GAA 5.75  SVS% .845
 

Foxtrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avoimet sarjat
En kyllä näkemäni perusteella nostaisi Laaksoa Vehviläisen ohi. Vehviläinen nyt kuitenkin pystyy palaamaan parhaimmillaan voittavaa peliä Mestiksessä, Laakso hakee vielä suoritusvarmuutta B:ssä, ja on ollut oikeastaan aika epävarma paineessa. Mutta kun liiton rinkiin pääsee niin sielä ei helpolla tipu.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Slovakialainen maalivahti Matej Tomek on ainakin tässä: http://www.draftsite.com/nhl/mock-draft/2015/ arvioitu kakkoskierroksen varaukseksi. Maalivahdeista ainoastaan MacKenzie Blackwoodilla on pienempi(#22) varausnumero.

Pituutta Tomekilla on 190 senttimetriä ja painoa 82 kiloa. Saa nähdä kuinka paljon vielä kasvaa, kun on jo nyt melko isokokoinen maalivahti ihan aikuistenkin asteikolla mitattuna. Pelaa nyt ensimmäistä kauttaan P-Amerikassa NAHL-liigassa, jossa tilastot ovat todella kovaa luokkaa seitsemän pelatun ottelun jälkeen(GAA 1,10, ja torjuntaprosentti 95,7%). Tilastot ovat erittäin hyviä myös ajalta ennen Amerikan valloitusta.

Tästä voi kaydä lukemassa lisää Tomekista: http://www.draftsite.com/nhl/player/matej-tomek/21702/

Minulla ei ole hajuakaan kuka Slovakian maalilla pelaa tulevissa U20 karkeloissa, mutta eiköhän Tomek ole harkinnassa ainakin.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Slovakialainen maalivahti Matej Tomek on ainakin tässä: http://www.draftsite.com/nhl/mock-draft/2015/ arvioitu kakkoskierroksen varaukseksi. Maalivahdeista ainoastaan MacKenzie Blackwoodilla on pienempi(#22) varausnumero.

Tomek on erittäin hyvä maalivahti, näin kaverin livenä U18 kisoissa. Isokokoinen, varma ja nopea isoksi maalivahdiksi. Myös samana vuonna syntynyt Adam Huska on todella hyvä maalivahti, tosin ei välttämättä Tomekin tasoinen. Slovakialla näyttäisi tuleviin drafteihin olevan maalivahtilupaukset kunnossa, ainakin 2015 ja 2016 pitäisi olla laadukkaita slovakkiveskareita tarjolla.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Slovakialta varmaan jo ainakin jotkut tuntevat täällä Erik Cernakin, mutta nyt tuli törmättyä sellaiseen kuin Christian Jaros. Kyseessä on 18-vuotias tällä hetkellä Asplövenissä pelaava(lainalla Luleåsta) rightin pakki. Pituutta on 192 senttiä ja 93 kiloa. Mitä puuroa siellä Slovakiassa oikein syötetään kun sieltä tulee näin järkälemäisiä pakkeja??

Jaros on pelityyliltään stay at home-pakki, joka pelaa fyysistä peliä. Näin kirjoitettiin Draftsitella:

He won’t use his stick to take the puck away - he will take you off the puck.

Loppujen lopuksi vähän samantyylinen pelaaja kuin Cernak, mutta hyökkäystaidot eivät ehkä ole niin hyvät. Omaa kuitenkin kovan ja tarkan laukauksen. Tässä osoitus siitä: https://www.youtube.com/watch?v=Uf63l9PkY-U (Linkki vie Youtubeen Cernakin lämärimaalista USA:a vastaan Hlinka memorial-turnauksessa 2013)
 

arttu321

Jäsen
Osaakohan joku sanoa Bluesin B-junnuissa pelaavasta Eeli Tolvasesta jotain? Aika hurjaa jälkeä on tehnyt ottaen vielä huomioon, että kokonsa puolesta ei ole ainakaan etua saanut. Mikäli siis pituus ja paino ovat ilmoitettuja.
 

Pardus

Jäsen
Osaakohan joku sanoa Bluesin B-junnuissa pelaavasta Eeli Tolvasesta jotain? Aika hurjaa jälkeä on tehnyt ottaen vielä huomioon, että kokonsa puolesta ei ole ainakaan etua saanut. Mikäli siis pituus ja paino ovat ilmoitettuja.
Itsekin olen odotellut, että milloinkahan Tolvasesta tulee keskustelua täällä. Olisi mukava kuulla heikkoudet ja vahvuudet. Kuuluuko draftin 2017 kärkikaartiin jopa ihan maailmanluokan mittakaavassa?
 

Lasipolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS Hifk ja Leijonat
Itsekin olen odotellut, että milloinkahan Tolvasesta tulee keskustelua täällä. Olisi mukava kuulla heikkoudet ja vahvuudet. Kuuluuko draftin 2017 kärkikaartiin jopa ihan maailmanluokan mittakaavassa?
Olen nähnyt ehkä yhden tai kaksi peliä kaverilta, joten en ole varmastikkaan oikea henkilö tekemään mitään analyysia sen enempää.Uskallan kuitenkin väittää, että ellei dominoi jo varausta edeltävänä kaudella liigassa tai ota 10 senttiä pituutta ja vähintään saman verran painoa, niin tuskin tulee menemään ekalla kierroksella.Eurooppalaiset "alimittaiset" kaverit ei ole ollut kovin kovassa huudossa tuolla. Ainakaan ilman todella poikkeuksellista lahjakkuutta.

Vertauksena voisi ottaa vaikka vain vuoden vanhemman Puljujärven, joka pelaa ja liigaa ja U-20 maajoukkueessa.Isokokoinen, loistava laukaus ja hyvä liike.Aika varmaa top-10 ellei jopa top-5 kamaa 2016 draftissa.

Edit.
Osaako muuten, joku sanoa miksi toinen Blues lahjakkuus Urho Vaakanainen on pelannut tällä kaudella vain 10 matsia? Jotain isompaa loukkaantumista?
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Itsekin olen odotellut, että milloinkahan Tolvasesta tulee keskustelua täällä. Olisi mukava kuulla heikkoudet ja vahvuudet. Kuuluuko draftin 2017 kärkikaartiin jopa ihan maailmanluokan mittakaavassa?

Tolvanen pelaa erittäin hyvää kautta. Hyvän otannan perusteella erittäin hyvä pelikäsitys ja kiekonhallinta näkyy hienosti ajoitettuina syöttöinä, mutta osaa myös viimeistellä. Todella taitava pelaaja, mainio koordinaatio kiekon kanssa. Hyvä luistelija molempiin suuntiin. Samaisessa ketjussa Bluesin B-nuorissa pelaa kaksi muutakin 99 syntynyttä eli Joni Ikonen ja Oliver Kinnunen. Ikonen on mielestäni yksi parhaita pelintekijöitä tässä ikäluokassa Suomessa. Juuson veli kyseessä. Huomionarvoisen lahjakas ketju B-nuorten tasolla, jokainen lukee peliä erittäin hyvin.

Täältä voi ottaa muuten lukuun muutamia huomioita CSM:stä (B-nuorista tulossa samanlainen ennen joulua, juttusarja jatkuu keväälle): http://overtheboards.net/first-look-at-some-top-prospects-from-the-finnish-u16-circuit/
 
Suosikkijoukkue
JYP
Patrik Laine otettiin mukaan U17-joukkueeseen Tshekki-maaotteluihin. Toivottavasti kasetti kestää ja tulosta syntyy. Olisi kuitenkin erittäin tärkeä pelaaja kevään U18-kisoihin.
 
Vaakanainen pelaa U20 jengissä jo. 18 peliä ja 9 pistettä tällä kaudella. Ei siis loukkaantunut.
Alkukaudesta oli loukkaantuneena sivussa jonkun aikaa. Sitä en kuitenkaan muista, että mikä oli loukkaantumisen syy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös