Boston Bruins 2014–2015

  • 216 463
  • 740

Ektar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Boston Bruins
En jaksa etsiä tarkempaa tietoa, mutta eikö juuri Trotman ja Morrow pelanneet harjotuspeleissä yhdess kolmosparissa? Ja suurin osa vastustajan maaleista tehtiin heidän ollessa kentällä. No eipä tässä paljon vaihtoehtoja ole. Katellaan talvella kuinka lähellä pudotuspelipaikkaa ollaan ja missä peli kulkee.
 

Thmz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Olipas pirteää peliä Bruinsilta viime yönä. Ensimmäiset kaksi erää vietiin kaveria kuin märkää rättiä, kolmannessa sitten vähän laiskistuttiin.

Charan poissaolo ei näkynyt niin räikeästi kuin olisin kuvitellut. Hamilton hoiti hommansa mallikkaasti ja se näkyi myös tehoissa. Trotman oli myös parempi kuin osasin odottaa, pyssytti aika ahkerasti. Joskin maalin ohi.

Jos nyt jotain negatiivista pitää mainita, niin ainoassa omiin tulleessa maalissa oltiin kyllä ihan hukassa. Tuntui että homma levisi totaalisesti ja mentiin pää kolmantena jalkana ympäri kenttää. Anyhow, parempaan suuntaan ollaan menossa.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Hamilton nousi aivan eri tasolle, kun Chara ei ollut rinnalla. Pelasi huomattavasti vapautuneemmin. Muutenkin Seidenberg-Hamilton vaikutti erittäin pätevältä kombinaatiolta.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Puolustuksen ja eritoten Hamiltonin esitys oli juu ilahduttava, ja toimiva peli joukkueelta muutenkin. Pakiston roolitus on tuollaisena kauden ensimmäisten pelien ehjää puolustusta järkevämpi, mikä kompensoi heikentynyttä materiaalia.

En kuitenkaan uskalla tuon pelin perusteella henkäistä, Toronton viisikkopelaaminen oli niin onnetonta ettei Bruins-pelaajistosta tuossa matsissa hirveästi testattu kuin hyökkääjät.

Erikssonia pitää vähän nostaa esiin, viimeistelyä lukuunottamatta on tällä kaudella esittänyt suurelta osin statuksensa tasoista peliä. En nyt sentään jaksa tarkistaa, mutta mutu on että Loui hätyyttelisi joukkueen pörssikärkeä jos lätkässä jaettaisiin kolmossyöttöjä. ;) Paljon hyvää työtä on siis tehty myös maaliin johtaneissa tilanteissa. Chris Kellykin on tuon Söderbergin ketjun kasassa ollessa liksansa arvoinen.

Seuraavaksi Wild vastassa ja siinä on jälleen hyvä testi. Edellisessä pelissä vahvaa Lännen joukkuetta vastaan San Josen peliin pystyttiin vastaamaan hyvin, kiintoisaa nähdä miten nyt.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Mirtle kirjoitti Globe and mailin artikkelissa Charan merkityksestä Bruinsille:

The last seven years, the Bruins have scored nearly 60 per cent of the goals at even strength when Chara has been on the ice, the rough equivalent to outscoring the opposition a goal a game every game for a full season.

They’ve also been a 55-per-cent possession team, which is as elite as it gets over that kind of extended time frame.

Without him, they’ve been close to average, even with all their other talent, barely outscoring teams and barely outpossessing them (50.7 per cent).

Aika kovia lukuja.
 

Hanhi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, AS Roma
Off topicina tulin heittämään, että Cam Neely on nimetty AS Roman hallitukseen :O Minkähänlaisia yhteistyökuvioita, mahdollisesti onkaan tiedossa? Melko mielenkiintoinen juttu joka tapauksessa.
 

Thmz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Summeri on soinut ja ottelu päättynyt Bruinsin 4-3 tappioon. Pistetään nyt vähän omia ajatuksia ja havaintoja.

Ensimmäinen erä alkoi vauhdikkaasti ja tilanteita tuli molempiin päihin. Peli oli mielestäni hyvin hanskassa, kunnes täysin tyhjästä kiekko pamahtaa omaan verkkoon. Trotman & Bartkowski sähläävät kunnolla, kiekko maalin eteen kaverin lapaan ja noin vain. Ensimmäinen erä oli tästä eteenpäin hyvin tasainen mielestäni, eikä kumpikaan hallinnut selvästi. Pari minsaa ennen erän loppua Lucic antaa kunnon muiskaisun, kiekko päätyy Trotmanille, joka siirtää nätisti Krejcille, sieltä pikkunätti maalin eteen ja Griffith iskee sisään. Hieno maali ja hyvä viimeistely. Ensimmäiselle erätauolle mentiin lukemissa 1-1.

Toinen erä oli hyvinkin samanlaista hinkkausta kuin ensimmäinen. Tuukka Rask oli mies paikallaan ja homma toimi. Muutaman minuutin jälkeen päästään yllättämään kaveri kesken vaihdon, Lucic laittaa loistavan syötön laidan kautta Campbellille, joka roudaa pakin mukaansa maalin kulmalle. Samalla Griffith on polkenut omasta päästä, saa kiekon Campbelliltä lapaansa ja siirtää sen maaliin. 2-1. Hyvin rakennettu tilanne ja hieno pelin luku Griffithiltä. Jälleen jatkuu tasainen hinkkaaminen, mielestäni Wild alkoi tässä vaiheessa hieman väsyä ja jalka ei jaksanut samaa vauhtia. Näin ollen Wild otti jäähyn viitisen minuuttia ennen toisen erän loppua. Ylivoima pyörii hyvin, Griffith siirtää Krugille vasempaan laitaan, joka napauttaa kiekon suoraan Lucicin lapaan ja siitä maaliin. 3-1. Näissä lukemissa mennään erätauolle ja kaikki näyttää hyvältä.

Kolmas erä alkaa Wildin totaalisella dominanssilla. Bruins oli ainakin pari polkaisua jäljessä kokoajan eikä saatu kiekkoa pois omalta alueelta. Granlund nappaa kiekon, heittää piruetin siirtäen sen Parisen lapaan ja kiekko on maalissa. 3-2. Seidenbergille tässä iso miinus, unohti kyllä totaalisesti miehensä. Takaiskumaalin jälkeen Wild jatkoi painamista edelleenkin, Bruins ei oikein saanut mitään aikaan. Rask joutui venymään jokaiseen kiekkoon. Pari minuuttia Parisen maalin jälkeen sählätään maalin edessä oikein kunnolla ja Fontainella on helppo työ lyödä kiekko häkkiin. 3-3. Tässä vaiheessa tilanne alkoi näyttää siltä että ollaan syvällä suossa. Bruins sai kumminkin hieman tasoitettua peliä ja saatiin jopa oikeasti maalipaikkoja. Hyvän vaiheen jälkeen Wild onnistuu kuitenkin jälleen kerran ottamaan pelin hallinnan. Eikä mene kauaakaan kun verkko heiluu taas omassa päässä. Scandella pysyttää viivalta ja kiekko menee ilmeisesti Kreijcin selästä maaliin. 4-3. Bruinsilla oli noin kuusi minuuttia aikaa saada peli tasoihin ja yritys oli kieltämättä hyvä. Krejci taisi vielä 11 sekuntia ennen loppua kiskaista ylärimaan. Mutta kun ei mene niin ei mene. Tappio tuli.

Aivan käsittämätöntä, että peli oli täysin hallinnassa kaksi erää ja kolmannessa romahdettiin täysin. Wildilla oli kumminkin back-to-back peli ja raskas kolmannen erän tappio eilen Rangersille. Plussaa jaan ehdottomasti ykköskentälle. Lucic oli hyvä, antoi pari kunnon pusua, syötti ja laittoi maalin. Krejci oli myös mies paikallaan. Griffith oli aivan käsittämättömän hyvä. Vaikka onkin pieni mies, löytää kyllä tiensä maalin eteen todella hyvin. Pientä haparointia puolustuspäässä, mutta 2+1 on kyllä komea saavutus. Tuukka Rask on myös pakko mainita plussana. Muutama maaginen venytys ja mielestäni helppoja ei mennyt yhtäkään.

Ja sitten niihin miinuksiin. Bartkowski oli aivan yössä koko ajan. Ei oikein saanut mitään aikaan ollessaan kentällä. Kerran onnistui sohlaamaan kiekon vastustajalle ja omissa soi. Myös Eriksson ja Smith olivat vaisuja. Soderbergillä oli pari hyvää yritystä mutta tänään ei uponnut. Smith on itseasiassa ollut vaisu koko alkukauden. Trotmanista on jäänyt vähän sellainen fiilis että on vähän jäljessä tilanteissa. Laukoo myös paljon, mutta aina ohi. Seidenberg pelasi muuten ihan hyvän matsin, mutta unohti Parisen aivan totaalisesti 3-2 maalissa.

Näihin tunnelmiin ja ajatuksiin onkin hyvä lopettaa ja alkaa valmistautumaan seuraavaan peliin. Sabres on kyllä sellainen joukkoe tällä hetkellä, että jos ei voittoa tule niin saa katsoa peiliin.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Griffith oli aivan käsittämättömän hyvä. Vaikka onkin pieni mies, löytää kyllä tiensä maalin eteen todella hyvin. Pientä haparointia puolustuspäässä, mutta 2+1 on kyllä komea saavutus.

Hyvä muistaa, että Griffith jätettiin ilman varausta 2011 draftissa ja Bruins poimi miehen seuraavan vuoden draftissa viidennellä kierroksella. Nyt näyttää siltä, että Griffithistä on kehittymässä ihan hyvä pisteidentekijä NHL-tasolle. Aivan erinomainen löytö Bruinsille.
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
2 Erää tosiaan erinomaista kiekkoa. Toinen erä oli huikea ja Lucic oli kentän kuningas! En minäkään ymmärrä tuota kolmannen erän romahdusta. Miten voi olla edes mahdollista? Griffith oli loistava, hienoa ja ennakkoluulotonta peliä. Oli kyllä todella harmittava tappio, koska peli kulki nyt ihan hyvään malliin. Puolustaminen kusi kolmannessa erässä täysin ja Rask piti pelissä mukana.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tässä vaiheessa on hyvä kirjata ylös huomio, että Smith on pelannut kaksi kauden huonointa peliään sen jälkeen kun Julien arvosteli häntä julkisesti. Onneksi Bergeron ja Marchand ovat edelleen olleet totutun loistavia. Bergeron ottaa syvällä hyökkäyspäässä Selke-tason jäähyjä ja Marchand luo a-luokan maalipaikkoja kiekonmenetyksillään. Aina ei tietysti mene.

Griffith on ollut hyökkäyspäähän mukava yllätys, mutta peruspelaaminen on silti luvattoman heikkoa. Varsi ei riitä kaksinkamppailuihin alkuunkaan ja kun hockey-smartsitkin uupuvat, niin Griffith ei kovin hyvällä prosentilla kiekkoa laidoista omille kaiva. Kokemus tietysti auttaa, mutta en pisteistä huolimatta näe Griffithillä olevan kokoonpanopaikkaa keväällä.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Griffith <--> Stafford? No ei vaan, Griffith sopisi nuoreen Sabresin porukkaan ja olisihan Sabresilla tarjota Folignoa tai Stewartia. Toki, paketti olisi varmaan järkeä, muuten mennään jo palkkakattoon. Uskoisin, että monista Sabresin pelaajista Bruins saisi siemenet kasvatettua kukkasiksi.
 

Thmz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Lisää loistavia uutisia, Krugilla sormi murtunut 2-3 viikkoa sivussa, Morrow ja Warsofsky kutsutty ylös.

http://bruins.nhl.com/club/news.htm?id=736717&navid=DL|BOS|home

Itse uskon että nyt vain kasvatetaan Griffithin vaihtoarvoa ja hankitaan uusi nathanhorton Krejcin ja Lucicin laidalle.
Otan kyllä tuhat kertaa mielummin nämä loukkaantumiset kauden alkuun. Kunhan nyt vaan päästäisiin play-offeihin niin kaikki on hyvin. Mielestäni toi Griffith-kortti pitää katsoa kunnolla. Tuntuu että Lucicin kanssa alkavat ajatukset pikkuhiljaa kohdata.
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Letsgobruins.net huhuaa Andrej Meszarosta takaisin Bruinsiin. Luotettavuus luojan kiitos on nolla tälläsissä huhuissa mutta olisipahan siinä taas lisää hämmästeltävää tähän alkukauden tarpomiseen.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Griffith <--> Stafford? No ei vaan, Griffith sopisi nuoreen Sabresin porukkaan ja olisihan Sabresilla tarjota Folignoa tai Stewartia. Toki, paketti olisi varmaan järkeä, muuten mennään jo palkkakattoon. Uskoisin, että monista Sabresin pelaajista Bruins saisi siemenet kasvatettua kukkasiksi.

Pari viikkoja on ollut huhuja, että Bruinsia kiinnostaisi nimenomaan Stewart. Toki sekä Stewart että Stafford ovat oikealta pelaavia oikeita laitureita ja sen puolesta sopivat muottiin. Pyynti on kuulemma kova, mutta eiköhän tuo laske, koska ei noista rentaleista taivaita ole viime vuosina maksettu.

Enpä tiedä. Stafford on ollut monesti kova juuri Bruinsia vastaan, mutta muuten jäänyt aika haluton kuva kaverista. Periaatteessa Staffordilla on kaikki ominaisuudet olla kovakin peluri, mutta ei tunnu kiinnostavan tarpeeksi, että viitsisi joka ilta laittaa itsensä likoon. Voi tietysti johtua siitäkin, että on pitkään pelannut häviävässä joukkueessa. Hortoniahan pidettiin myös melkoisena luuserina, jopa koppisyöpänä, kunnes tuli Bruinsiin ja osoitti olevansa kova kevätpelaaja. GM:t tykkäävät kopin osalta puhua kriittisestä massasta ja johtajuudesta. Kun tarpeeksi moni joukkueesta ottaa homman tosissaan, niin lopuilla, ehkä vähän mukavuudenhaluisemmilla, on korkeampi kynnys löysäillä.

Pitkälti sama kuin Staffordiin pätee Stewartiin, paitsi ettei ole ollut kova Bruinsia vastaan.

edit:
Dan Cagenin twiitti:
Julien asked if he's comfortable with Bartkowski in his lineup: "We'll see."

On se mulkku. Jotenkin tuntuu, että Julienista on tullut ihan uusia piirteitä esiin, kun Bruins on tällä kaudella yrittänyt vähän nuorentaa. Piirteitä, joista en pidä.
 
Viimeksi muokattu:

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Hyvää kirjoitusta larzzonilta. Tuo Meszaros huhu on kyllä tuulesta temmattu. Nykyistä Meszaa ei kyllä kannata ottaa mihinkään. Varmaan pärjäisi hyvässä joukkueessa, hyvän pakin kanssa, mutta kyllä sitä tarjontaa on muuallakin. Ja millään Meszoilla ei cupista taistella.

Stewartin pitäisin mielelläni Sabresissa, mutta ei kaverista saada kaikkea hyötyä irti tässä jengissä. Voisi olla juuri sopiva ärsyke lisää Bruinsin miehistöön. Ja vaikka Stafford huono onkin ollut. On iskenyt kertaalleen 30 maalin ja kahteen kertaan 20 maalin kaudet. Ja jos Bruinsilla on heittää pikku kivaa takasin, Sabres pitää palkasta osan ja sitten vaan uutta sopparia kouraan kesällä. No joo, näitä on kiva pyöritellä, mutta ehkä turhan aikaista.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Pari viikkoja on ollut huhuja, että Bruinsia kiinnostaisi nimenomaan Stewart. Toki sekä Stewart että Stafford ovat oikealta pelaavia oikeita laitureita ja sen puolesta sopivat muottiin. Pyynti on kuulemma kova, mutta eiköhän tuo laske, koska ei noista rentaleista taivaita ole viime vuosina maksettu.

Hinnan korkeuden lisäksi ongema juuri Bostonin osalta on ilmeisesti se, että Bostonilla ei yksinkertaisesti ole mitään sellaista realistisesti tarjottavaa, joka Murrayta kiinnostaisi:

“I think it would be a surprise if Chris Stewart stayed. Boston obviously has been interested. I was told – I think I mentioned it last week that they wanted two young pieces for Stewart. Either two young players, or a young player and a pick, and Boston just didn’t have what Buffalo wanted."
http://www.nicholsonhockey.com/wort...n-sabres-trade-scenarios-grigorenkos-progress

Tuo on sikäli helppo uskoa, sillä Griffith ei oikein sovellu siihen muottiin, jota Murray rakentaa eikä häntä taida tuo Khokhlachev kiinnostaa Russian factorin takia. Eipä siinä siis silloin kamalasti mitään järkevää jää jäljelle.
 

Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
4-2 voitto Senatorseista ja tärkeät pisteet jäivät Bostoniin. Peli näytti Bruinsin osalta paikoitellen melko hyvältä, ja ketjut saivat hyökkäyksessä paljon tilanteita aikaan. Rask oli tällä kertaa omalla varmalla huipputasollaan ja piti puolustusta pystyssä. Välillä Bruinsin pelistä ei tosin tullut kyllä mitään ja kiekonmenetyksiä tuli jatkuvasti, plus keskialueella kiekkoa mäiskittiin ympäriinsä miten sattuu. Ottelun ratkaisija oli Matt Fraser, joka toisessa erässä ratkaisi ottelun kahdella miltei heti perättäisillä maaleilla. Fraser näytti omaavaansa hyvää laukausta ja sai varmasti roimasti lisää itseluottamusta. Tällä kertaa Bruins onnistui myös pelaamaan täydet 60 minuuttia, joten tämä oli tähän paikkaan selkeästi parempia Bruins otteita esittänyt peli.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Tuo Matt Fraserin onnistuminen oli kyllä mukava nähdä. Luistelu on ehkä mennyt taas hivenen eteenpäin mutta tärkein asia tuossa kokoonpanon rajoilla puljaamisessa, ja siellä ehkä pysymisessä, on vasemmalla laidalla pelaaminen. Tähän asti joutunut paikkaamaan vajausta oikealla ja vaikka ei omasta mielestään pelaa huonommin siellä niin varmasti väärä laita vaikuttaa otteisiin.
Toinen asia mikä on ilahduttanut on Joe Morrowin kaksi ensimmäistä peliä joissa on selvinnyt oman pään pelistä kohtalaisen kuivin jaloin. Hyökkäyspäähän taitoja on mutta oman pään peluuta on pitänyt Providencessa kehittää ja ei se ole onneksi karmealta näyttänyt. Kausi tai pari on kuitenkin vielä marinointia edessä että nähdään mihin Morrowista oikeasti on.

Bruinsin alkukausi on ollut karmea näköistä mutta kuitenkin yli .500 tahdilla on pisteitä silti kertynyt. Hieno suoritus kun ottaa huomioon että viime kauden päättäneestä pakistosta on viime peleissä ollut mukana vain Hamilton eli yksi kuudesta puolustajasta.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Mukava katsella nuorten pelaajien pelaavan kypsää kiekkoa hyvällä itseluottamuksella. Sens -peli oli varmaan paras ja tasapainoisin suoritus Bruinsilta tällä kaudella. Kyseessä oli myös ensimmäinen ottelu, jossa kaikki Seguin -kaupassa saadut pelaajat pelasivat samanaikaisesti Bruinspaidassa.

Bruinsin puolustuksesta tulee tällä hetkellä mieleen kevään 2013 Rangers-sarjan puolustus. Nuoria ja kokemattomia pelaajia riveissä, mutta jalkoja ja käsiä riittää niin paljon, että vastustajan karvaus jää toiseksi kerta toisensa jälkeen. Ei silloin tarvitse olla vahva oman maalin edessä.
 

Baldrick

Jäsen
Julienille monivuotinen jatko. Pituutta tai arvoa ei kerrottu. Kaivelkoon Twitterin syövereistä joku, joka seurailee oikeita ihmisiä jos vaikka sieltä jotain löytyisi.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Huhujen mukaan kolmivuotinen, mutta tietoa ei ole siitä, korvaako edellisen, astuuko voimaan vasta nykyisen jälkeen vai mitä. Tiettävästi edellinenkin sopimus olisi kestänyt ensi kauden loppuun saakka, eli että tämä kausi ei edes olisi ollut vanhan sopimuksen viimeinen.

Olisi kyllä mielenkiintoista, jos valmentajien palkat ja sopimukset olisivat samalla tavoin julkista tietoa kuin pelaajien.

Noin muutenhan sopimukseen ja Julienin jatkoon voi olla tyytyväinen. Bruinsilla on tietyllä tavalla hyvät jännitteet johtohenkilöiden välillä, sillä tiedossa on, että nämä eivät missään nimessä ajattele kaikesta samoin. Yhteistyö on silti ollut hedelmällistä ja joukkueen tila ja tulevaisuus näyttävät hyviltä.
 

Thmz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Onpas täällä ollut hiljaista. Pari peliä on pelattu ja molemmat mielestäni ihan hyvää peliä.

Panthersia vastaan pelattu ottelu oli mielestäni aika vaikea ja tuntui että Bruins oli vähän hukassa koko ottelun. Itse asiassa aika vaikea löytää mitään sanottavaa koko pelistä. Tasaista lätkää, Panthers puolusti hyvin ja Bruinsin hyökkäys oli ponnetonta. Jatkoajalle päädyttiin 1-1 lukemissa, jonka aikana Marchand ratkaisi pelin upealla yksilösuorituksella.

Viime öinen peli Oilersia vastaan olikin sitten taas sitä ylämäki-alamäki peliä. Jäähyä otettiin niin pirusti, että koko ajan istui joku jätkä boksissa. Oilers pääsikin 1-0 johtoon ylivoimalla. Smith tasoitti vielä ennen ensimmäisen erän loppua hienon kuvion päätteeksi. Toinen erä oli tasaista hinkkausta eikä kumpikaan oikein hallinnut. Kolmannessa erässä otettiinkin heti alussa yksi omiin, mutta ne kuitattiin loppua kohden parilla ylivoimaosumalla, yhdellä osumalla tasakentällisin ja vielä päälle yksi tyhjiin.

Oilers-pelistä jäi päällimmäisenä mieleen joukkoeen henkinen kantti ja tuomarin vihellykset. Ensimmäisessä erässä oli hyvä pyöritys päällä, haiskahti jopa vähän maalilta. Oilers kuitenkin pisti maalin ja tuntui, että koko Bruinsin hyvä vire lössähti niinkuin pannukakku. Kolmannessa erässä onneksi saatiin hyvä fiilis päälle ja nakuteltiin maaleja. Ja sitten niihin tuomarien vihellyksiin. Mielestäni Bruins olisi ansainnut ne pari maalia joissa peli vihellettiin poikki liian aikaisin. Tietenkin tuomarin pitää viheltää peli poikki mikäli ei näe kiekkoa, mutta puoli sekuntia pidempään olisi voinut odottaa.

Bruinsilla on viikonloppu vapaata ja maanantai-tiistai yönä kohdataan Devils kotona. Peli pitäisi saada tasaisemmaksi ja sille tutulle varmalle Bruins tasolle. Jostain saatoin sivusilmällä lukaista, että Krugin sormivamma paranee odotettua nopeampaa. Ja sehän kelpaa.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Huonoja pelejä, rutiinivoittoja. Ei paljon sanottavaa.

Nuoret pakit ovat olleet yllättävänkin hyviä. Morrown luistelu on todella nättiä, avaussyötöille löytyy saumat ja ne napsuvat lapaan. Hyökkäyspäähän Morrow ei ole esittänyt vielä mitään ja voi olla että onnistuvat avaussyötötkin kertovat enemmän siitä, että hyvä liike tekee homman helpoksi kuin että kaveri olisi mikään visionääri kiekollisena. Trotman on hoitanut myös roolinsa hyvin ja Warsofsky näyttää kaikin puolin kypsältä pelaajalta NHL-tasolle. Ja heikosta alusta huolimatta näyttäisi sittenkin olevan Hamiltonin läpimurtokausi. Eilen kolmannessa erässä 1+2, sisäisessä pörssissä jaettu kolmossija.

Nähtäväksi jää, alkavatko jalat kastumaan kun vastaan tulee NHL-joukkueita. Otteluohjelma on ollut todella helppo.

Ikäviä uutisia sitten se, että Krejcillä on ilmeisesti jonkin sortin vamma, jonka kanssa hänen pitäisi tämä kausi selvitä ja hoito sitten kesällä. Ilmeisesti lonkka tai nivunen. Lonkkaahan Krejcillä operoitiin kesällä 2009.
 

Ni$pekt15

Jäsen
Suosikkijoukkue
BOSTON BRUINS
Krug was able to practice Sunday, with coach Claude Julien suggesting that the blueliner's status for Monday's game is likely to be a game-day call.

Bergeronilla muuten laukaisuprossa 4.7% kuluneella kaudella joten eiköhän kohta ole odotettavissa pientä ryöppyä maalien suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös