Jere Karalahti Jokereihin

  • 652 151
  • 1 664

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Gunderson on ihan selvä ykköspakki tällä hetkellä ja todennäköisesti koko kauden. On kokonaisvaltaisesti tasaisin suorittaja plus lisäksi potentiaali hyökkäyssuuntaan on valtava.

Makuasioitahan nämä pitkälti ovat, mutta mielestäni Jaakola on Jokereiden ykköspakki, mitä tulee kokonaisvaltaiseen suorittamiseen. Gundersonin
selkeä heikkous on puolustusalueen kiekoton pelaaminen ja erityisesti maalineduspelaamisessa on paljon kehitettävää. Toisaalta Gunderson on hankittu tekemään pisteitä ja on onnistunut roolissaan hienosti.

Jeren ongelma, kuten täälläkin on useaan otteeseen todettu, on se että KHL:n taso on liikaa Jeren tämänhetkiselle liikkeelle ja yhdistettynä KHL:n tarkkaan tuomarilinjaan on Jere liian jäähyherkkä pelaaja. Jere on kuitenkin edelleen aivan maailmanluokan pelaaja peliälyltään ja sille on tilausta viimeistään pudotuspeleissä. Kun tuomarilinja todennäköisesti höltyy pari napsua sallivampaan suuntaan pudotuspeleissä ja otteluiden intensiteetti ja kamppailupelaaminen korostuu tulee Jeren ominaisuudet silloin paremmin esille. Uskon myös, että kuntohuippu on tähdätty Jerelläkin sinne kevääseen.

Jos ei siedä sitä, että on rotaatiopakki ja katsomokomennuksia tulee on parempi, että Jokerit silloin etsivät miehelle uuden seuran. Primadonnia on turha roikottaa mukana sillä pahimmillaan se johtaa kuppikuntien muodostumiseen.
 

Drygin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Minnesota
Jeren isoimmat ongelmat eivät edes ole tuo yleinen hitaus tai kunto. Itse olen pannut merkille Jeren suurimpia heikkouksia tämän kauden osalta kolme kappaletta.

1. Avaussyöttö kestää 5-6 sekuntia ennen kuin lähtee lavasta, joka johtaa usein kiekonmenetykseen tai harhasyöttöön.

2. Liittynee kohtaan 1. Jere lähtee harhauttelemaan ja kuljettamaan kiekkoa vastustajan sinisen yli sillä dieselmoottorilla, joka johtaa lähes aina kiekonmenetykseen.

3. Tyhmät riskit: Lähtee hakemaan esim. keskialueen pommia joka pelissä, jotka johtavat useisiin 2vs1 tilanteisiin. Pelaaminen näyttää siltä, että hakee highlightseja tai pelaa itselleen enemmän kuin joukkueelle. Tämän kauden Jere ei ole puolustajaa nähnytkään nykyisillä suorituksilla, sitten kun tehoja ei tule hyökkäyspäähänkään niin ne plussat eivät korvaa näitä isoja miinuksia mitenkään.

Hyvä asia tässä on se, että tämän voi korjata helposti. 1. Avaa nopeasti ja 2. jättää tyhmät riskit pois ja keskittyy puolustamiseen. Tosin tälläisiä asioita ei ole helppo muuttaa pelaajassa, jos hän on harrastanut näitä koko uransa, mutta nämä asiat muuttamalla Jerestä tulisi joukkueen top4 puolustaja heittämällä.
 

ilu

Jäsen
Väitätkö siis, että propagandapäällikkö Linnavalli on tilannut Tuomisen artikkelin, tai on sen lähde? Everi lienee kuitenkin mastermind kaiken takana, motiivinaan viha, katkeruus ja totta kai kateus.

Vaikea uskoa, että Jokeri-fani Tuominen ottaisi käskyjä vastaan Nordenskiöldinkadulta. Päinvastoin, kaverihan on jäänyt kiinnikin päästä keksimistään HIFK:n häpäisyartikkeleista, joita on sitten jouduttu vetämään takaisin, korjailemaan ja pahoittelemaan. Aika KGB-meno alkaa olla, jos täällä jotain Jokeri-vastaisia salaliittoja nähdään.
 

Swearengen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fortress Europe, turvattomat tilat
Gunderson on ihan selvä ykköspakki tällä hetkellä ja todennäköisesti koko kauden. On kokonaisvaltaisesti tasaisin suorittaja plus lisäksi potentiaali hyökkäyssuuntaan on valtava.

Kiekollisesti Gunderson on selvä ykköspakki, mutta hän on omassa päässä enemmän hasardi kuin hyvässä mielessä "tasainen suorittaja". Kokonaisvaltaisesti Jokerien ykköspakki on ollut Topi Jaakola. Tekee sen mitä Ossi Väänseltä on odotettu puolustuspäässä ja on kiekollisesti parempi kuin Väänänen.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jeren isoimmat ongelmat eivät edes ole tuo yleinen hitaus tai kunto. Itse olen pannut merkille Jeren suurimpia heikkouksia tämän kauden osalta kolme kappaletta.

1. Avaussyöttö kestää 5-6 sekuntia ennen kuin lähtee lavasta, joka johtaa usein kiekonmenetykseen tai harhasyöttöön.

Samaa mieltä oikeastaan kaikista kolmesta kohdastasi, mutta varsinkin tästä ykkösestä. Liigassa Jere pystyi pysymään kiekossa ja rauhoittamaan peliä ja sitten avaamaan järkevästi. KHLlässä ei nopeus riitä ja Karalahden saadessa kiekon peli pysähtyy sanan negatiivisessa mielessä. Jos mies nöyrtyisi pelaamaan yksinkertaisesti ja antaisi aina nopeammille ja taitavammille kavereille kiekon helpolla yhden kosketuksen syötöllä nousisi miehen hyvyys kentällä eksponentiaalisesti. Nyt kiekko jää lapaan, muut äijät liimataan kiinni ja Jere joutuu heittämään syötön pahaan paikkaan.

Liigassa Jere pystyi myös pitämään kiekkoa laidassa molemmissa päissä, mutta tällä kaudella karkki on viety pois lähes välittömästi jatkuvalla syötöllä.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Lupasin olla kommentoimasta Jereä, mutta kiukuttaako Jereä, kun ei saa syödä tarpeeksi ja hyvää ruokaa? No antaisin tarpeeksi ja hyvää ruokaa, jos hänelle tulee parempi mieli ja sitä kautta parempi kunto ja ehkäpä enempi peliaikaa.
 

Taccutucca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, TUTO Hockey, Atlético de Madrid
Lupasin olla kommentoimasta Jereä, mutta kiukuttaako Jereä, kun ei saa syödä tarpeeksi ja hyvää ruokaa? No antaisin tarpeeksi ja hyvää ruokaa, jos hänelle tulee parempi mieli ja sitä kautta parempi kunto ja ehkäpä enempi peliaikaa.

Tämä on muuten totta. Tai sitten Karalahti voisi syöttää Erkkaa, jos Erkalle tulisi sitten parempi mieli ja hän antaisi Jerelle lisää peliaikaa.

En ole täysin varma, mutta uskoisin, että ruoka on vastaus kaikkeen.
 

Beezer # 34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators (Suomalaiset maalivahdit)
Hallilla kuultua ja "sisäpiiristä" tihkunutta.
Karalahti ei kuulemma jatkaisi vuodenvaihteen jälkeen.
Kurri ei kuulemma olisi oikein tyytyväinen Karalahden toimintaa jne jne.
Ja toteutuessaan tuleva Liiga ei olisi KHL.
Sitä mikä Liiga ja Joukkue kenties olisi kyseessa, ei tämä henkilö suostunut sanomaan.
Noh, jäädään odottelemaan vai onko sitten Ankka.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hallilla kuultua ja "sisäpiiristä" tihkunutta.
Karalahti ei kuulemma jatkaisi vuodenvaihteen jälkeen.
Kurri ei kuulemma olisi oikein tyytyväinen Karalahden toimintaa jne jne.
Ja toteutuessaan tuleva Liiga ei olisi KHL.
Sitä mikä Liiga ja Joukkue kenties olisi kyseessa, ei tämä henkilö suostunut sanomaan.
Noh, jäädään odottelemaan vai onko sitten Ankka.

Vaikuttaa aika suurelta ankalta. Toistan toki mielellään itseäni tähän liittyen. Tilalle hyvä pakki niin ei tule ikävä. Karalahti on ollut pääosin heikko ja parhaimmillaankin kohtalainen tällä kaudella ja todella usein pakiston heikoin lenkki. Jos ei paikata kunnollisella pakille, niin ei ulos.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Melart tilalle, niin kelpaisi. Tosin olisi parempi idea vasta ensi vuodelle, jos kuntoutumisessa kestää. Karalahti on parantanut otteitaan kauden edetessä, ei paljon, mutta kuitenkin. Odotan hänestä kevään pelaajaa.
 

# Seiskakasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, #65, #86 #51, #8, #12 #18
Karalahti on vaan sen kaltainen legenda ja ikoni (jos ei nyt jokeri-ikoni kuitenkaan), että kaukalon ulkopuoliset seikat painavat myös vaakakupissa. Okei, liike ei ole parasta mahdollista, mutta en usko että nykykunnossaan on yhtään hitaampi kuin aiemmin urallaan. Rauhalliset ratkaisut miellyttävät silmää ja tietynlainen kiireettömyys on katsomisen arvoista joka ikisessä pelissä. Iso peukku jatkolle. On parempi kuin täällä suomitaan ja haukutaan.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Melart tilalle, niin kelpaisi. Tosin olisi parempi idea vasta ensi vuodelle, jos kuntoutumisessa kestää. Karalahti on parantanut otteitaan kauden edetessä, ei paljon, mutta kuitenkin. Odotan hänestä kevään pelaajaa.

Hyi vittu. Kun yhdestä vastenmielisestä pelaajasta (pelilliset asiat erikseen) päästään eroon niin joko sitä pitää haluta toista samanlaista tilalle? Siihen vielä Liivik päälle, niin avot. Eipä tosin Melartinkaan urakehitys lähtenyt ihan hirveeseen lentoon yhden hyvän Liigakauden jälkeen, vaikka sillon näytti lupaavalta. Paljon on tehtävää, että mahtuisi Jokereitten pakistoon.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Lähes kaikki Jokerien pelit nähneenä voin sanoa, että Karalahden menetys ei olisi todellakaan mikään huono asia. Kaverilla on oikeasti todella paljon ongelmia liikkeensä kanssa, vaikka onkin muuten hyvässä kunnossa. Tuntuu, että Karalahti vain liukuu jatkuvasti tilanteisiin ja puolustusalueella on nähty useita tilanteita, jossa kaveri pistää itselleen liian pitkän eteen eikä ole mitään saumaa keritä tähän. Lisäksi tuntuu, että ei aina oikein tiedä mitä tehdä kiekon kanssa ja kun pitäisi luopua, kaveri hautoo kiekkoa. Huvittavinta on ollut nähdä Jere hyökkäyspäässä, jolloin hän lähtee kulmiin liukumaan vain menettääkseen kiekkonsa.

Viime kaudella Jere oli todella hyvä, mutta samaa ei voi sanoa nyt. Ja jos vielä kiukuttelee ym. niin ulos vaan.
 

Detritus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit-vuodesta 1972, KiVa.
Hohhoijaa näitä juttuja. Ei mulla muuta.

Tai no, onhan mulla vielä, että nämä sisäpiirin ankkafarmarit vituttaa.
 

faro

Jäsen
Jergus on selvästikin isojen pelien mies!

Eikä nuo 1+9 +/- +7 nyt ihan huonosti ole 22 otteluun, vaikka sekaan mahtuukin pari virhettä ja muutama tyhmä jäähy.
 

Infinity

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, maajoukkue
Hieno peli "vanhukselta" tänään. Lähes virheetön, lisäksi nälkäinen, tyyni ja esimerkillinen nuoremmille pakeillemme.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä Jere. Oli siellä taas jäähyä ja välillä oli pari potkua perässä mutta jumalauta 0+2 ja tuntu että Jere oli välillä joka paikassa vaikka jalka painaisikin. Go pappa!
 

Metro4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raitin Raukka, Pulu, STL, Töölö, HyRi
Molemmissa Mossen maaleissa Jergus järjestää! Ekassa maailmanluokan kova, äärettömän tarkka syöttö suoraan lapaan ja vauhtiin Omarkille sekä toisessa pehmeillä käsillä kaverille tyhjiin rauhallisen maalikierron jälkeen!

Koirat haukkuu, Jergus hoitaa!
 

Peteliuz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Jere Karalahti jättää Jokerit. Linkki Iltasanomien sivulle uutisesta, jonka mukaan Karalahden ja Jokereiden tiet eroavat, tosin aikaa ei ole mainittu. Sopimushan päättyy tähän kauteen. Kirjoittaja on Eero Tuominen, jota ei pidä koskaan ottaa vakavasti.
 
Viimeksi muokattu:

Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eilisen pelin jälkeen tätä on vaikea uskoa. Jere vaikutti selvästi pirteältä ja oli peli-intoa täynnä. Maaleja juhliessaankin vaikutti aidon riemastuneelta. Tällaista ei uskoisi näkevän pelaajalta, joka on jättämässä joukkueen.
 

faro

Jäsen
Eilisen pelin jälkeen tätä on vaikea uskoa. Jere vaikutti selvästi pirteältä ja oli peli-intoa täynnä. Maaleja juhliessaankin vaikutti aidon riemastuneelta. Tällaista ei uskoisi näkevän pelaajalta, joka on jättämässä joukkueen.
Jep.

Ja miksi Jere olisi pelannut eilen, jos lähtö joukkueesta oli selviö?
 

Scade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Taitaa osaltaan kuulua mediaketjuun ja osaltaan tänne, mutta tuntuu ettei uutisen ajankohta ole aivan sattumaa. Tuntuu vähän siltä, että eilisen voiton ja positiivisen medianäkyvyyden jälkeen oli pakko saada vähän hämminkiä Jokereiden ympärille. Kuvaavaa on myös se, ettei ole minkäänlaista viitettä lähteeseen, ei edes hyvin epämääräistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös