Liverpool FC 2014–2015

  • 169 599
  • 1 011

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kauden alussa sanoin että näytön paikka on nimenomaan Rodgersilla. Myönnän jo nyt olleeni oikeassa. Joukkueen peli on täyttä kuraa ja mitään poppakonstia ei ole näkyvissä. Onkin mielenkiintoinen nähdä miten Rodgers tämän kääntää positiiviseksi asiaksi. Samoin nyt jo voin myöntää senkin että Liverpool ei tule olemaan Top 3 tällä kaudella valjussa ja lähellä on tippuminen myös Top 5 sijoilta sinne normaaliin päiväjärjestykseen.

Tää ei ole mikään sen kummempi tilitys vaan kylmä näkemys siitä että kauden alussa luettelemani Rodgersin näytön paikka asiat näyttävät toteutuvan järjestään. Joukkueen pelitapa ei ole uudistunut yhtään vaikka yksi maailman parhaista pelaajista myytiin ja esim erikoistilanteet ovat viime vuotta heikompia samasta syystä.

Tällä hetkellä jos vastustaja laittaa edes hieman prässiä niin koko porukka on aivan kädetön ohittamaan sitä.
 

Bats

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC, Ässät, UFC
Miksi Rodgers peluutta Liverpoolia 4-2-3-1 -taktiikalla? Viime kaudella, Suarezin tai Sturridgen ollessa loukkaantuneena, käytettiin loukkaantumisesta huolimatta
4-3-3 -taktiikkaa, joka toi paljon maalipaikkoja ja tulosta. Hyökkäävät pelaajat juoksivat vastustajan puolustuslinjasta tehokkaasti irti. Nykyisellä taktiikalla yritetään lähinnä keskityksiä, joissa Liverpool ei todellakaan ole vahva. Maalipaikkoihin ei juurikaan päästä. Montako todellista maalipaikkaa Liverpool eilenkään loi?

Hankintojenkin suhteen olen ihmeissäni. Miksi Lovren hankittiin ja Agger ulostettiin? Lovren missaa järjestäen avaavat syötöt vastustajalle eikä vastustajan merkkaaminen kyllä vakuuta. Mikä Rodgersin mielestä Lovrenissa on muka Aggeria parempaa? Balotellinkin hankintaa olen alkanut ihmetellä. Tiedän, että pelaaja ei ollut ykkösvaihtoehto, mutta miksi hankittiin pelaaja, jonka vahvuuksiin ei kuulu juosta pystyyn linjojen taakse. Pelkkänä pelotteena linjan edessä, Balotelli turhautuu ja voimme nähdä punaisia kortteja lähipeleissä. Jos Liverpool on yksin Sturridgen varassa, niin heikoilla jäillä ollaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Taktisella puolella ei tällä hetkellä toimi oikein mikään muodostelma. Oli kyse sitten 4-2-3-1 tai 4-3-3:sta. Pelin sisällä ollaan paikoittain saatu hommaa hanskaan kun on vaihdettu esim. 4-3-3:sta timanttiin mutta nyt näyttää vähän siltä ettei BR saa mihinkään muodostelmaan pelaajia istumaan. Jollain brittifoorumilla oli mainittukin että tällä hetkellä Pool pelaa kokonaan ilman keskikenttää ja nimenomaan keskikentän keskustaa. Tuohon on helppo yhtyä. Gerrard hakee pahasti tällä hetkellä itseään eikä miestä enää muutenkaan pitäisi peluuttaa 3x90min viikossa! Lucasin tatsi on hukassa kokonaan, Allen ja Can vempassa, sekä Coutinho ihan pihalla jne... Hendolla siis riittää urakkaa hoidettavaksi yksinään mikä ei nykypallossa ole ihan optimaalisin tilanne. Kun tuo keskusta puuttuu lähes täysin niin myös sekä puolustus että hyökkäys jäävät ilman tukea. Tuohon kun lisää jo aiemmin mainitut hyökkääjien ongelmat niin riittää Rodgersilla mietittävää tulevien viikkojen aikana.
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Voi voi, tappio West Hamille. Nyt pitäisi nopeasti saada jonkinlainen ryhtiliike, ettei peli mene kokonaan jumiin ja kausi pilalle heti alussa. Suarezin maaleja / juoksuja / kuljetuksia ei ole pystytty korvaamaan, ja kauden alussa toivottua puolustuksen tiivistymistä (verrattuna viime kauteen) ei ole tapahtunut. Suarezin mukana taisi mennä linjojen taakse juoksijan ohella vaparispesialistikin? Ei nyt vielä heitetä kirvestä kaivoon, viime kaudellakin hurja voittoputki alkoi vasta vuodenvaihteen jälkeen, vaikka toki kauden alkupuolisko oltiinkin paremmissa asemissa kuin nyt.

Jordan Ibe teki maalin Derbylle Championshipissä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Sen verran täytyy eilistä purkausta vielä vetää takaisin päin että kyllähän tuo Liverpoolin laariin toistaiseksi sataa kun manut ja tottenhamitkin ryssivät samaa tahtia. Saumat näiden haastamiseen pysyvät vielä jos oma peli saadaan jotenkin edes kuosiin pikaisesti.
 

douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Sen verran täytyy eilistä purkausta vielä vetää takaisin päin että kyllähän tuo Liverpoolin laariin toistaiseksi sataa kun manut ja tottenhamitkin ryssivät samaa tahtia. Saumat näiden haastamiseen pysyvät vielä jos oma peli saadaan jotenkin edes kuosiin pikaisesti.

Niinpä, Chelseaa lukuunottamatta ennakoiduilla top-jengeillä on ollut yllättäviä kompastumisia tässä alussa.

Eipä tähän L'Poolin alkukauteen kauhean tyytyväinen voi olla, kun on 3 kertaa otettu pataan 5:stä pelistä. Villa oli täysin voitettavissa, ja tänään olisi pitänyt vähintään piste raapia. Nyt on Rodgersilla mietinnän paikka siinä, miten saadaan äkkiä kurssi muutettua. Gerrard ei tosiaankaan pelaa ihan tasollaan nyt, mutta kovaa on kuormituskin ollut. Ei ihme että vaikuttaa väsyneeltä ja virheitä tulee.

Mutta luottoa on jengiin. Nyt pari 3 pinnan peliä tähän, niin pelihuumori palaa joukkueeseen taas!!!
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Juu, eipä varmaan ManUnkaan kannattajilla ole tällä hetkellä mitkään kissanpäivät. Tämän päivän Valioliigan tuloksilla olisi pitkävedossakin tullut kertoimeksi näppärä 855 ja risat. Viiden kierroksen jälkeen Valioliigan top5:ssa Aston Villa, Southampton ja Swansea... hyvä vain että on vähän vaihtelua, vaikka kyllähän se siitä tasoittuu. Jos en ihan väärin muista, niin Englannissa oli joskus sanonta: "Samalla kun sammutetaan joulukuusesta valot pois, sammuu myös West Ham"... eli kausi on vasta alussa.

Jos nyt pitäisi veikata mestaria, niin Chelsean peli vaikuttaa pelottavan valmiilta. Sitten City, Arsenal ja nelossijalle... ? Poolilla on tuohon nelossijaan nyt kolme pistettä, pitäisi vain saada peli kulkemaan ja tehot esiin. Ja puolustusmokat pois.
 

Tunnelmapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Wild, Ducks
No niin, ennen olen aina pyörinyt vain tuolla lätkäpuolella, mutta täältähän löytyi hyvää keskustelua myös futiksesta. Tosiaan surullisena itsekin katselen Liverpoolia tällä hetkellä. Karmean City pelin jälkeen hieno voitto Tottenhamista oli lupauksia antava. Sen jälkeen ollaankin menty alaspäin ja lujaa. Kuten edellä on todettu, Gerrard on aivan yössä ja Poolilta tosiaan tuntuu puuttuvan keskikenttä kokonaan. Eilisen statsit Stevie G:n pelistä olivat todella karut:

82% pass accuracy
0 through balls
0 shots
0/5 crosses completed
0 tackles won

Jos on keskikenttä huono, niin yhtälailla myös puolustus on hukassa. Lovren ei vakuuta, Sakho on yhtä hasardi kuin viime kaudella, Aggerin ulostusta en ymmärrä, Mignolet on epävarma ja Moreno on hyvä hyökkäyspäässä mutta puolustuksessa hukassa. Muutenkin laitapakit tuntuvat nousevan hanakasti ja usein vastustajat pystyvät pelaamaan heidän taakseen.

Hankinnoista Lovrenin ja Morenon jo mainitsinkin. Muista Lallana on vielä kesäterässä eikä ole esittänyt oikeastaan mitään. Balotelli on Balotelli, eli tekee välillä hyviä ratkaisuja mutta saattaa surffailla muuten pelin ulkopuolella. Markovic ja Can ovat lupaavia nuoria. Kaikekseen kesämarkkinoilta saatiin syvyyttä mutta vielä kovempia hankintoja olisi ollut mukava nähdä.

Positiivisena lopetuksena on mainittava Sterlingin nouseminen uudelle tasolle, muuta positiivista on nyt vaikea keksiä.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Viime kaudella olisi tullut mestaruus jos puolustus olisi ollut himpunkaan verran kovempi. Ja sinnehän sitä vahvistuksia hommattiinkin, ja peli on ihan sekaisin. Huonoja pelejä oli viime kaudenkin alussa, mutta kyllä nyt ongelmat ovat suurempia. En tiedä pettääkö muisti, mutta tuntuu siltä, että vasen puoli vuotaa enemmän. Nyt pitäisi nöyrästi laittaa omaa päätä kuntoon ja unohtaa hetkeksi näyttävä pelaaminen, tai sen yrittäminen. Vai onko BR:n ajatus, että hyökkäys on paras puolustus. Se vaatisi tervettä Sturrea ja huippuvireistä Coutinhoa. Sterlingin paikka on kymppipaikka, ei laidalla. Paras pelaaja pitää panna tekemään peliä. Lallanassa on potentiaalia...Balotellista vielä iloa...usko parempaan on ainakin minulla.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Kohta mennään taas. Jokohan nyt pystyttäisiin esittämään jotain hyökkäyspäässäkin kun ainakin vastuksen pitäisi olla pykälää kevyempi. Kierrätystä on aika paljon kokoonpanossa kuten odotettiinkin.
Avaus: Mignolet, Manquillo, Enrique, Toure, Sakho, Lucas, Rossiter, Lallana, Sterling, Markovic, Lambert.
Penkki: Jones, Skrtel, Moreno, Williams, Suso, Borini, Balotelli.
Kyllähän jo pelkästään 17v. Jordan Rossiterin avauspaikan takia on tämäkin matsi jostain tuijoteltava.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Pidemmän kaavan mukaan mentiin sitten eilenkin. Pelaaminen oli sitä samaa kuraa mitä tähänkin asti mutta pari maalia sentään onnistuttiin tekemään ja 30 pilkun jälkeen sitten jatkoon Cupissa. Jordan Rossiter oli oikeastaan eilen se ainut valonpilkku Liverpoolin matsissa. Pelasi kypsästi pitäen pallon varmasti omilla, eikä lähtenyt yrittämään mitään älyttömyyksiä. Sikäli pääsi myös helpommalla että Boro ei juurikaan miestä prässännyt. Kruununa sitten tuo maali 10minuutin jälkeen. Ei ihan Owenin ennätykseen ehtinyt, mutta kyllä tuostakin kaverista voi vielä ihan pelimies tulla. Borolle hatunnosto miten tiukoille saivat punaiset ajettua, ja olivat erittäin lähellä voittoakin. Taisivat luoda paremmat paikatkin kuin kotjoukkue.
 

Owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, Liverpool
Kyllä itse listaisin Boro pelissä onnistuneiden suorittajien listalle ehdottomasti Lallanan (MOM), Enriquen ja Sterlingin. Myös Lucas saa puhtaat paperit. Eikä Sakho ollut sitä yhtä käsivirhettä lukuunottamatta lainkaan huono. Myös Suso oli erittäin pirteä tultuaan kehiin. Yleensäkin jatkoaika oli parasta Poolia pitkään aikaan lukuunottamassa Sterlingi aivopierua lisäajalla. Varsinaisella peliajalla maalipaikat olivat kieltämättä todella kortilla.

Aika huvittavaa, että Boro hävisi pillukisan, vaikka teki 13 maalia putkeen :)
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Voitto Middlesbroughista pitkän väännön jälkeen. Hyvä että onnistuttiin maalinteossa, mutta omiin menee joka pelissä 2-3 maalia. Radiossa sanottiin, että tuo pilkkukisan pituus oli ennätys, mutta se jäi hälinässä kuulematta että tarkoitettiinko liigacupia, Valioliigan perustamisen jälkeistä aikaa vai mitä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kuten olen jo monta kertaa kirjoittanut, niin edessä on vaikea kausi, kun CL-pelien takia piti tehdä paljon hankintoja ja samana kesänä Suarez myytiin Barcelonaan. Lisäksi, en pidä Rodgersin vahvuutena hänen systeemeihinsä oikeiden pelaajien hankkimista, koska siitä ei ole riittäviä todisteita vieläkään. Katsellaan.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
...Lisäksi, en pidä Rodgersin vahvuutena hänen systeemeihinsä oikeiden pelaajien hankkimista, koska siitä ei ole riittäviä todisteita vieläkään. Katsellaan.
Olen osittain kyllä samaa mieltä vaikka onhan mies hyviäkin onnistunut hankkimaan. Eikä yksikään manageri ole kaikissa hankinnoissaan onnistunut. Jopa viskisiepolle tuli floppeja aikanaan myös. Näkisin lisäks että entistä haastavampaa tuosta Rodgersin touhusta on tullut tämän nykyisen hankintapolitiikan, eli nuoriin ja potentiaalisiin panostaminen myötä. Oikea politiikka tuo mielestäni on mutta haasteen asettaa korkeammalle se että 18-21v jalkapalloilijoilla on taktinen osaaminen ja reagointi tilanteisiin juuri niitä osa-alueita missä on eniten kehitettävääkin. Noita täytyy oikeasti hioa jonkin aikaa että istuvat palettiin, jos istuvat.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Kyllähän millä tahansa näin läpeensä uudistuneella joukkueella kestää aikansa saada peli toimimaan. Näin se vain on. Ensinnäkin haetaan edelleen oikeita miehiä oikeille paikoille ja toiseksi oikeiden miesten oikeaa kombinaatiota. Kyllä tässä todella mitataan ja punnitaan Rodgersin taitoja. Liigassa pärjäämisen suhteen olen asteen verran skeptinen, koska prosessin väistämättä kestäessä tulee pistemenetyksiä silloin ja tällöin läpi kauden. Sen takia kaikilla muillakin kilpailuilla on merkitystä. Sopivan onnen avulla on silti mahdollista voittaa joku cup-kilpailu.
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Uusia pelaajia, Sturridgen loukkaantuminen ja Suarezin myynti, joten eihän se ihme ole että peli ei ole (ainakaan vielä) viime kauden tasolla. Minusta Suarezin myynti ei välttämättä ollut järkevin mahdollinen veto, tosin se on sitten eri juttu jos mies aktiivisesti halusi pois. Ja eihän sitä tiedä, jos MM-kisojen puraisuepisodin jälkeen Rodgersin omat esimiehet antoivat ymmärtää, että kannattaisi myydä... no nämä on näitä spekulaatioita. Edelleenkään en pitäisi suurena ihmeenä jos mies vielä jossain vaiheessa palaisi Anfieldille. Riippuu paljon miten peli kulkee Barcelonassa, muistaako kukaan paljonko hänellä on vielä pelikieltoa jäljellä?

Huomenna sitten Everton kotona, ei luulisi olevan motivaatiosta ja tunnelmasta pulaa. Ei ole Evertoninkaan peli viime kauden tolalla, nyt vain pää kylmänä, puolustuksesta turhat virheet pois ja hyökkäyspeliin vähän uutta ilmettä, niin saataisiin kauden alku paremmalle mallille.
 

Kempes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tällä kokoonpanolla Merseysiden Derbyyn:
Mignolet, Manquillo, Lovren, Skrtel, Moreno, Gerrard, Henderson, Markovic, Sterling, Lallana, Balotelli.

Nyt on pakkovoiton paikka, tasapeli ei missään nimessä riitä. En ole nähnyt kolmea viimeistä matsia muuten kuin highlightsit, joten en pysty ottamaan tarkemmin kantaa viimeisiin peliesityksiin. Ilmeisesti parannettavaa on ja paljon. Toivottavasti Skrtel tuo vakautta puolustukseen, vaikka viime kaudelle teki muutaman omiin. Lisäksi kapun on nostettava tasoon ja Mariolta nyt odotetaan maaleja.

Ps. Onko tiedossa pääkaupunkiseudulla parturia, joka pystyisi tekemään samanlaisen kampauksen kun Mariolla?
 

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Voitto olisi ollut ansaittu, mutta viimeiset 35 minuuttia joukkue veti turtlet, mitä vittua? Peli ja 3 pistettä oli täysin hallussa eka puoliajalla, miksi joukkue muuttui lampaiksi toisella? Itseäni hävettää ja jos minua hävettää, toivottovasti joukkuetta ja BR hävettää vielä enemmän. Tottakai Jagielkan maali oli loistava ja noin 100/1 että moinen kuti olisi lähtenyt häneltä. Mutta ehkä se oli kuitenkin oikein sen vitun turtlen jälkeen, mitä Pool esitti toisella puoliajalla.

You´ll never walk alone. Mutta silti pelin jälkeen tuntui, että kävelen kotiin. Yksin.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ps. Onko tiedossa pääkaupunkiseudulla parturia, joka pystyisi tekemään samanlaisen kampauksen kun Mariolla?
Tuleeko susta parturin kautta Mario Kempes?

Onhan sieltä hyökkäyksestä viime kauteen verrattuna (osittain väliaikaisesti) SS-pari pois, mutta edelleen ne ongelmat ovat puolustuksessa. Eilisen tasoituksen sähläys oli kuin suoraan Suomen maajoukkueen pelikirjsta. Eivät sentään omiin sohlanneet. Ja Balotellilla on edelleen apina selässä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Jälkilähetyksenä tuli derby tuijoteltua vasta sunnuntaina, ja jos arjen harmauteen jotan valoa haluaa niin olihan tuo kuitenkin astetta parempi esitys kuin muutama aikaisempi. Toki derbyssa pitääkin olla. Tasuri harmittaa mutta eihän tuollaiselle unelmavedolle mitään muuta voi kun hattua nostaa. Jagielka pisti rimasta sisään, Mario hetkeä aikaisemmin riman kautta yli. Gerrard teki teknisesti hyvän vaparimaalin vaikka hieman voisi myös Howardin toimintaa tuossa kyseenalaistaa. Kapteeni pelasi muutenkin kauden toistaiseksi parhaan pelinsä, kuten on aiemminkin tehnyt Toffeesia vastaan.

Sakho otti siis ja osoitti mieltään kävelemällä ulos Anfieldilta ennen peliä kun oli tippunut jopa Touren taakse marssijärjestyksessä. Kieltämättä odotettavissa tuo episodi oli ja voi jopa olla että siinä viimeistään niitettiin ranskalaisen ura pakettiin punaisissa. Tavallaan ymmärrän pelaajan turhautumisen, koska on maajoukkuetoppari ja janoaa varmasti peliaikaa kovasti tuossa iässä. Vaikka onhan se fakta sekin ettei mies ole vielä kovinkaan kummoisesti pelaamissa matseissaan vakuuttanut. Välillä tulee näyttävää katkopeliä, mutta paljon on tullut myös suoranaisia omiin jalkoihin sokeentumisia ja peli on näyttänyt epävarmalta kuin bambilta liukkailla jäillä. Jokatapauksessa varmaan viimeisin asia mitä tässä nyt kaivattaisiin olisi hankaukset LFC:n pelaajien ja valmennusjohdon välillä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Sakho otti siis ja osoitti mieltään kävelemällä ulos Anfieldilta ennen peliä kun oli tippunut jopa Touren taakse marssijärjestyksessä. Kieltämättä odotettavissa tuo episodi oli ja voi jopa olla että siinä viimeistään niitettiin ranskalaisen ura pakettiin punaisissa..
Ranskalainen on myös vähemmän yllättäen tiputettu pois ryhmästä joka kohtaa huomenissa Baselin vieraissa. Saapi nähdä mitä käy mutta ilmeisesti välit ei Rodgersiin ole ihan kunnossa anteeksipyynnöistä huolimatta.
 

Ian Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Vai on Sakho osoittanut mieltään Rodgersille? Pidin Ranskan maajaoukkueen avauskokoonpanon miestä hyvänä vahvistuksena, mutta paikka Poolin avauksessa ei ole ainakaan vielä auennut, ja varmaan ihan syystä. Taitaa olla niin, että Skrtel on toinen aloittava toppari, ja toinen paikka on vielä vähän avoinna. Sakhon kanssa jotakuinkin yhtäaikaa taisi tulla myös Tiago Ilori, hän taitaa olla kasvamassa korkoa jossakin.

Tänään sitten Basel vieraissa, ei ole helppo paikka. Hyvä mittari kuitenkin että missä mennään, ja uudistuneelle joukkueelle taas yksi mahdollisuus saada peli toimimaan paremmin.
 

HMenthal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pool otti sitten Baselilta kuokkaan 1-0 ja matka lohkon kakkospaikalle menee hieman kuoppaisemmaksi. Real haki niukan voiton Ludolta, mutta eiköhän Real itsensä hoida lohkon kärkeen.

En nähnyt peliä kuin hyvin vähän, n. 20 min. lopusta, mutta olipahan Pool taas todella kesy. Kapu sanoi haastiksessa, että Pool oli kesy ympäri kenttää ja ainakin loppu näytti siltä. Virkamiesmäistä touhua. Balotelli, mitäköhän tästä pelajasta ja hänen sopivuudesta Pooliin pitäis sanoa. Matsin jälkeen näyttivät otteita koko pelin ajalta ja aika reilustihan noita helppoja pallonmenetyksiä tuli ja tilanteiden ratkaisut eivät auttaneet joukkueen pelaamista. Jotenkin näen tossa Balon pelaamisessa ja Poolin pelaamisen välissä epäyhtäläisyysmerkin. Maalissa Skrtel seurasi vähän turhan tarkasti omaa miestänsä, onhan se pallo kuitenkin prioriteetti yksi. "Pusku" takaraivolla oman maalin eteen ja siitä lopulta karat sisään. Yhtään ei Skrtel taaskaan roikkunut omassa äijässään, kova on pakkomielle pitää ylikorostetusti sitä omaa äijää.

Poolilla on vaikeeta. Jokunen aika sitten luin jostain, että Rodgersin täytyisi palkata Hyypiä valmentamaan Poolin puolustusta. Tuossa jutussa todettiin, että sitä osa-aluetta Rodgers ei osaa valmentaa, tai ei vaan muuten saa sitä kuntoon, kuten jo viime kaudenkin päästettujen määrä osoitti. Ja vaikeudet tulee jatkumaan, kun molemmissa päissä kenttää on vaikeeta. Joku pelko tossa Poolin puolustuksessa edelleen on ja tyhmiä virheitä vaan tulee matsista toiseen, joista vastustajat rankaisee. Ja edelleenkään Mignolet ei vaan tunnu sellaiselta veskarilta, jollaisen Pool tarvitsisi.

No, lauataina Anfieldillä Poolilla on vastassa vielä Wst Brom Valjussa ja sen jälkeen Euro 2016 tauolle. Pelin saamista kasaan tuo tauko ei varmaakaan totaalisesti auta, kun äijiä menee maju-peleihin, mutta jospa niitä menisi näiden tulosten jälkeen vähemmän kuin aiemmin. Mm. Sakho ei pääse pelaamaan, samoin Lambert pelannut vähän. Toisaalta jollekin muulle lepo voisi tehdä hyvää, mutta kutsu taitaa silti käydä. Tekihän Rodgers toki kesän aikana hankintoja, niin voi hyödyntää rotaatiota. Tauon jälkeen Poolin tahti jatkuu jälleen rivakkana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös