Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2014–2015

  • 1 198 861
  • 3 230

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Edellisistä vuosista oppineena en juurikaan jaksa alle kymmenen kierroksen jälkeen mitään johtopäätöksiä kauden voimasuhteista tehdä...

Kait tässä sen verran johtopäätöksiä (vrs. viime kausi) voi tehdä, että kenellä tänä vuonna on selkiintynyt pelisysteemin sun muut. Ässät ja Hifk ovat petranneet omaa tekemistään viime kaudesta, kaksikko Rocky & Törmänen ovat osanneet asiansa. SaiPa pelaa edelleen mahtavaa hokia, katsoin peliä tänään. Peksi saanut itseluottamuksensa Kuopiossa takaisin...?

TPS:n meno näyttää aika sekavalta, kuten Suikkasella jo usemman vuoden ajan. Sama juttu Ilveksestä, mutta toisaalta heillä on tällä hetkellä aika karmeita loukkaantumisia.

Eniten itseäni on yllättänyt se, että Ahon Bluesin puolustuspeli on ollut odotettua heikompaa.
 
Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joko olisi taas aika päräyttää päälle keskustelu voimasuhteista? Minun mielestä kyllä, kaipaan pientä provoa ja draamaa tänne Liigan puolelle .

Tuota draamaa ja provoilua ei saa tänne, kun kiekko tuntuu kiinnostavan ihmisiä hetki hetkeltä vähemmän.
Hienoa kun Ässät on aloittanut hyvin, mutta oikeastaan sillä on hyvinkin vähän merkitystä tässä vaiheessa.
 
Boogy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Toisessa päässä sarjataulukkoa näyttää siltä, että Blues ja Pelicans ovat valmiita floppijoukkueita.
Pelicans on parantanut peliään tässä parin viime pelin aikana ja muutenkin pelannut ihan mukiinmenevästi vaikka meillä on paljon poissaoloja tällä hetkellä. Itseasiassa meille on tehty toiseksi vähiten maaleja tässä kauden alussa, enää tarvitsee saada se maalinteko kuntoon. Toivottavasti saadaan Mustonen, Hakulinen, Leimu ja kumppanit nopeasti taas kehiin.
 
Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK:n tämän kauden vastustajat ovat näyttäneet oikeastaan kaikki aika köykäsiltä meidän vierellä, paitsi eilen joutui vähän jännittämään jo Lukon kanssa. Ensimmäistä kertaa oli fiilis, että nyt taitaa tulla pataan. Mutta ei, sieltähän se joukkue nousi viidennen vai kuudennen kerran tällä kaudella takaa-ajoasemasta voittoon. TPS:ää vastaan tuli perjantaina pataan, mutta siinäkin oli koko ajan fiilis että kyllä tämä meille kääntyy, koska TPS ei ollut mitenkään vaarallisen oloinen jengi. Punainen lanka vielä kadoksissa siellä ja pikkasen sekavaa touhua. Pelihän ratkesi sitten vähän hassusti IFK:n omaan maaliin.

Lukko on ollut liigavastustajista ehdottomasti pahin tällä kaudella. Johtuen murhaavasta ylivoimasta. Tiistaina katsellaan miten Oululaisten peli on kehittynyt, kun mennään taas vierailulle sinne.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
IFK:n peli on kyllä kadehdittavaa tällä hetkellä eikä voi muuta sanoa. Nimettömästä puolustuskalustosta huolimatta kaikki IFK:ssa tuntuvat tietävän, miten missäkin tilanteessa tulee toimia. Törmäsen pelitapa on uponnut pelaajiin loistavasti ja IFK:n rauhallisuus näyttää ihailtavalta. Luotetaan omaan peliin ja kiekollinen peli ei ole mitään salamaakin nopeampaa vaan luotetaan rauhallisiin ratkaisuihin ja IFK:n pelaajilla löytyy aikaa ja paikkaa tehdä ratkaisut.

Tapparan hyökkäyspeli näyttää kauhean kiireiseltä ja kiekollisilla ratkaisuilla on hirmuinen kiire. IFK:ssa keskitytään tekemään oikeita ratkaisuja niin hyvät ratkaisut tuottavat maaleja hyökkäyksessä, vaikka ei yritettäisikään koko aika sitä maailman nopeinta syöttöä, josta kaveri voi vetää ohi. Hienoa seurata IFK:ta tällä hetkellä.
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Eniten itseäni on yllättänyt se, että Ahon Bluesin puolustuspeli on ollut odotettua heikompaa.
Vahva sama tähän sen vähän mitä Bluesin peliä olen ehtinyt seuraamaan. Aikaisempina vuosina siellä on ollut paketti hyvin tiivis ja kunnossa.

Toinen mitä ihmettelen on se että Bluesilla on aivan järkyttävän loistava juniorityö (useampia Kivilinnapalkintoja jo peräjälkeen) mutta ei noista pojista Espoossa tunnu pelimiehiä kasvavan. Uusitalolla ja Savinaisellakin se vaati maisemanvaihdoksen (ja kumpikaan ei edes ollut mitään kärkihemmoja junnuikäluokissaan).
 
Mas@

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Lassi Etelätalo
TPS:ää vastaan tuli perjantaina pataan, mutta siinäkin oli koko ajan fiilis että kyllä tämä meille kääntyy, koska TPS ei ollut mitenkään vaarallisen oloinen jengi. Punainen lanka vielä kadoksissa siellä pikkasen sekavaa touhua. Pelihän ratkesi sitten vähän hassusti IFK:n omaan maaliin.

Lukko on ollut liigavastustajista ehdottomasti pahin tällä kaudella. Johtuen murhaavasta ylivoimasta. Tiistaina katsellaan miten Oululaisten peli on kehittynyt, kun mennään taas vierailulle sinne.

Mielenkiintoista seurata miten kovaksi Tepsi äityy koska voittivat punainen lanka kadoksissakin huippuvireessä olevan HIFK:n. Raporttien mukaan voitto oli vieläpä selvä vaikka ratkaisumaali tulikin onnekkaasti, tosin sillä ei ole merkitystä. Oikea joukkue voitti.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Ihmettelen itsekin. Tepsin alkukausi on toki ollut vaikeahko, taas, mutta perjantaina ottelu oli täysin selvä ja lukemat mairittelevat IFK:ta. TPS oli kenttäpelissä todella paljon edellä vastustajaansa. Tämän myönsi muistaakseni matsiketjussakin vieraiden kannattelijat. Mutta tosiaan, hankala sanoa TPS:n pitkän juoksun iskukyvystä juuri mitään.
 
3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
KalPa on myös vitun paska, tarvii ihmetellä miten ne on ottanut noita voittoja.

Mun näkemieni KalPan pelien osalta itse en ihmettele yhtään, että kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Oikein raikasta ja hyvää pelaamista joukkueelta! Kausi on toki vasta alussa ja osa syttyy vasta myöhemmin, mutta alkukausi KalPan osalta on todella hyvä ollut.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Toinen mitä ihmettelen on se että Bluesilla on aivan järkyttävän loistava juniorityö (useampia Kivilinnapalkintoja jo peräjälkeen) mutta ei noista pojista Espoossa tunnu pelimiehiä kasvavan. Uusitalolla ja Savinaisellakin se vaati maisemanvaihdoksen (ja kumpikaan ei edes ollut mitään kärkihemmoja junnuikäluokissaan).

Oletko ikinä kuullut Tomi Sallisesta, Jani ja Ville Lajusesta, Toni Kähkösestä tai Arto Laatikaisesta?

Mitä Bluesin alkukauteen muuten tulee niin pitää ottaa huomioon että joukkueen seitsemästä pelistä peräti viisi on ollut vierasmatseja. Ja viime kaudella alku oli tosiaan vielä huonompi.
 
Viimeksi muokattu:

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Mun näkemieni KalPan pelien osalta itse en ihmettele yhtään, että kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Oikein raikasta ja hyvää pelaamista joukkueelta! Kausi on toki vasta alussa ja osa syttyy vasta myöhemmin, mutta alkukausi KalPan osalta on todella hyvä ollut.

Pekka Virralta kysyttiin kauden alla risteilyllä, että kukapa voittaa runkosarjan?
Tähänpä Pekka vastasi ainoana valmentaja oman joukkueensa nimen - KalPa
- Ei muuta, jatkakaa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ihmettelen itsekin. Tepsin alkukausi on toki ollut vaikeahko, taas, mutta perjantaina ottelu oli täysin selvä ja lukemat mairittelevat IFK:ta.

Joo, samaa mieltä, että selvästi parempi voitti. Varsinkin Laschien kanssa oltiin jatkuvasti purjeessa, vaikka maalit tulivatkin muualta. Ehkä ottelu ei silti ollut täysin selvä, kun ratkesi muutama minuutti ennen loppua räkämaaliin;) Ei tuo tepsin paremmuus kenttäpelissä poista sitä faktaa, että HIFK oli hyvin lähellä 1-2 pistettä.

HIFK aloittanut kieltämättä hyvin, ja viisikkkopeli on uomissaan. Hyvin vähän tulee tilanteita, joissa joudutaan juoksemaan vastustajan perässä, ja tämä on aina hyvä merkki. 1-2 täsmähankinnalla voi olla todella kova nippu ihan kevättäkin ajatellen. Mielenkiintoista nähdä, houkutteleeko esimerkiksi heikohkot yleisömäärät kalastelemaan jotain todella kovaa nimeä? Pakistoon tuollainen mahtuisi hyvin.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Sport on lunastanut paikkansa sarjan viimeisenä. En usko, että se suostuu luovuttamaan paikkaansa enää muille.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Sport on lunastanut paikkansa sarjan viimeisenä. En usko, että se suostuu luovuttamaan paikkaansa enää muille.

Onhan tässä vielä aikaa. Liigassa pelaa kuitenkin myös Ilves, jolla homma ei ole kovin putkeen mennyt. Ja mistä sitä tietää, jos Liigan heikointa vieraskiekkoa esittävät Suikkasen kasvatit äityvät tavoittelemaan jumbosijaa. Tai Kerho joutuu luopumaan Hamillista jne jne.

Aika paljon on vielä spekuleerattavaa.

Omaan silmään tämän hetkiset voimasuhteet, siis pelillisten esitysten perusteella, rosteri ja "kehittymiskyky" huomioiden:

1-2 Hifk & Kärpät
3-4 Lukko & SaiPa
5-8 KalPa, Ässät, Tappara, JYP (ei järjestyksessä)
9-12 TPS, Blues, HPK, Pelicans (ei järjestyksessä)
13 Ilves
14 Sport
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Voimasuhteista on liian aikaista sanoa, mutta Dufvan valtakauden aikana ei Lukko ole ennen aloittanut näin hyvin. Onko niitä pelejä nyt kahdeksan ja vasta yksi suora kolmen pisteen tappio. Toistaiseksi kaikki hyvin. Huomenna jatkuu.
 
Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Myös IFK aloittanut kauden harvinaisen hyvin. Pistää itseäkin hymyilyttämään kun näkee joukkueen positiivisen ilmapiirin, kaikessa muussakin jäätävä ero viime kauden Raivo Summasen joukkueeseen.
Mielenkiintoista nähdä kuinka pitkään jatkuu tämä kanan lento.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Myös IFK aloittanut kauden harvinaisen hyvin. Pistää itseäkin hymyilyttämään kun näkee joukkueen positiivisen ilmapiirin, kaikessa muussakin jäätävä ero viime kauden Raivo Summasen joukkueeseen.
Mielenkiintoista nähdä kuinka pitkään jatkuu tämä kanan lento.

Sain kunnian jutella Törmäsen kanssa ihan lyhyesti tuossa viikko sitten, hän on kyllä todella miellyttävä ja fiksu herrasmies. En yhtään ihmettele, että Hifk menestyy, Törmänen vaikuttaa tekijämieheltä kaikilla mittareilla.

Mainiota, että koko Liigan kannalta ehkäpä tärkein organisaatio on nyt saanut homman kuntoon! En silti vielä odottaisi mestaruutta tällä kaudella, ehkä seuraavalla!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Lugu ja IFK tällä hetkellä kuumimmat joukkueet. Joukkueiden rostereita vilkaisemalla sanoisin kyllä että Raumalla on enemmän pudotuspelejä varten rakennetun näköinen jengi joten sen puolesta löisin mielummin roponi tässä vaiheessa. Ja Kärpät toki kolmas mestarisuosikki, ehkä kuitenkin edelleen se suurin.

Aika paljon pitää tapahtua jos kannua nostelee joku noiden ulkopuolelta. Toki onhan mustia hevosia ja aika usein viime vuosinakin sellaiset ovat mestaruuteen asti yltäneet.
 
Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Sain kunnian jutella Törmäsen kanssa ihan lyhyesti tuossa viikko sitten, hän on kyllä todella miellyttävä ja fiksu herrasmies. En yhtään ihmettele, että Hifk menestyy, Törmänen vaikuttaa tekijämieheltä kaikilla mittareilla.

Mainiota, että koko Liigan kannalta ehkäpä tärkein organisaatio on nyt saanut homman kuntoon! En silti vielä odottaisi mestaruutta tällä kaudella, ehkä seuraavalla!

Vähän liian aikaista varmaan, mutta itseä huolettaa jo vähäisen että mistä saadaan sitten parin vuoden päästä kelvollinen seuraaja Törmäselle ettei käy niin kuin Jalosen jälkeen. Parilla täsmävahvistuksella en pitäisi HIFK:n mestaruutta kovin suurena yllätyksenä, mutta toisaalta kevääseen on paljon aikaa vielä.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vähän liian aikaista varmaan, mutta itseä huolettaa jo vähäisen että mistä saadaan sitten parin vuoden päästä kelvollinen seuraaja Törmäselle ettei käy niin kuin Jalosen jälkeen. Parilla täsmävahvistuksella en pitäisi HIFK:n mestaruutta kovin suurena yllätyksenä, mutta toisaalta kevääseen on paljon aikaa vielä.

No jos ja kun täsmävahvistuksia Hifk saa, niin tarvitsevat niitä puolustukseen. Kaikki kunnia toki epäilemättä kulttipelaajan maineeseen nousevalle Grillforssille, mainio kaveri.
 
August

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kohtalaisen hyvin on myös KalPa aloittanut, jota povattiin häntäpäähän. Tänään mahdollisuus nousta jopa liigan kärkeen. Virta näyttää viihtyvän Kuopiossa, peli-ilme on raikasta verrattuna viime kauteen. Maalivahtiosastolla Kilpeläinen on osoittanut epäilykset vääriksi, ja torjui muuan Perhonen nollapelinkin tällä viikolla. Tshekkivahvistukset ovat olleet oikeasti vahvistuksia ja Voutilainen on noussut tasolleen. Jokelan kuntouduttua puolustuskin näyttää jo paremmalle. Alkukauden perusteella väittäisin KalPan yltävän kuuden sakkiin. Toki nyt KalPalla meneillään "momentum", joka jossain vaiheessa myös hetkeksi ainakin katoaa.

Ai niin, ja se KalPan pelityyli - se koko lajin tappava, tylsääkin tylsempi, tämän kauden yleisökadon aiheuttaja, jätönjätön filosofiat (jaetonjaeton-hockey). Onko KalPa päässyt ihon alle? Tämän kauden otteluita katsellessa enemmänkin tylsyyttä ja haukotusta aiheuttaa vastustajan kyvyttömyys osallistua peliin. On totta, että olisi muiden etu jos KalPa muuttaisi pelitapaa, silloin kaikilla olisi kivaa. Mutta kun liigan perusajatus taitanee olla se, että pitäisi yrittää voittaa...

Pelityyleistä vielä. Jos havaitsette joukkueellanne/jollain joukkueella olevan pelityylin, kirjoittakaa se tähän. Väitän, että on lopulta hyvin vaikea löytää jotain pelifilosofiaa, jota joukkue noudattaa. Pääpaino on kuitenkin reagoinnilla ja maalinteon yrityksellä ,ei niinkään rakenteluilla. Voin aloittaa:
KalPa - syöttää mielummin kuin roiskii
 
Ränse

Jäsen
HIFK:ssä on tehty alkukausi kyllä mainiota työtä. Kun katsoo puolustusmateriaalia niin suoritusta voi pitää kovana. Vielä kun Söderholm ja täsmävahvistus tai pari sinne saapuu niin olisin HIFK-kannattajana rauhallisin mielin. Hyökkäys on jo nyt Liigan parhaita ellei paras. Törmänen on loistava koutsi ja persoona (pelaajana-aikanaan vihasin tätä ikimustasilmää sydämmeni kyllyydestä, joka lähinnä henkilöityi siihen jokeriuteen).
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers
Kalpan kohdalla ihmetyttää suunnattomasti kuinka puolustuspeli on toiminut alkukaudella, vissiin vähiten päästettyjä maaleja. Porissa kun viime kaudella se oli aivan käsittämättömän huonoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös