Ottawa Senators 2014–2015

  • 84 833
  • 339

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Milläs mielin Ottawan leirissä ollaan Bobby Ryanin jatkosopimuksen suhteen? Minkälaista sopimusta olisitte valmiita tarjoamaan?

Vaikka itse tietysti toivoisin Ryanin päätyvän Phillyyn, niin siitä huolimatta minulla on kaikki sympatiat huonoista omistajista kärsivälle Ottawalle ja toivon että pääsisitte sopuun.

Luottavaisin mielin ainakin tämä Sens-fani. Viimeksi eilen Dorion kertoi haastattelussa, kuinka olivat vasta Murrayn kanssa puhuneet Ryanin agenttien kanssa ja neuvottelut sujuu hyvin. Sopimusta ei kuitenkaan voi odottaa ennen kuin Ryan saapuu henkilökohtaisesti Ottawaan jossakin vaiheessa ennen training camppia. Kuulostaa siltä että Methot'n sopimus on paljon pitemmässä puussa, vaikka itse odottelin sen olevan näistä 2015 UFA-sopimuksista helpoin.

Jos jotain numeroita pitäis lähteä veikkaamaan niin täydet 8 vuotta ja palkka lähellä 7 miljoonaa.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Kuulostaa siltä että Methot'n sopimus on paljon pitemmässä puussa, vaikka itse odottelin sen olevan näistä 2015 UFA-sopimuksista helpoin.

Saattaa olla että Methot on haistanut rahan. Tänäkin kesänä tehtiin peruspakeille sopimuksia sellaisilla ylihinnoilla etten ihmettelisi jos Methot olisi keksinyt haluavansa samaa. Tuollaiset Nikitin/Stoner/Engelland/Orpik-sopimukset ovat vaarallisia.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Saattaa olla että Methot on haistanut rahan. Tänäkin kesänä tehtiin peruspakeille sopimuksia sellaisilla ylihinnoilla etten ihmettelisi jos Methot olisi keksinyt haluavansa samaa. Tuollaiset Nikitin/Stoner/Engelland/Orpik-sopimukset ovat vaarallisia.

Ja jos Clayton Stoner sai "huippujoukkueelta" 4 vuotta ja 3.25 milliä vuodessa niin Methot voisi samalla logiikalla tarjoutua jatkamaan Ottawassa alennuksella. Vain 9 milliä kaudessa. Vakavasti jos katsotaan niin kyllähän nuo sopimukset varmasti saivat Methotille ja ainakin agentille hymyn naamalle. Kyllä Methotin vähintään milli kaudessa enemmän pitäisi tienata kuin jonkun Orpikin.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Saattaa olla että Methot on haistanut rahan. Tänäkin kesänä tehtiin peruspakeille sopimuksia sellaisilla ylihinnoilla etten ihmettelisi jos Methot olisi keksinyt haluavansa samaa. Tuollaiset Nikitin/Stoner/Engelland/Orpik-sopimukset ovat vaarallisia.

Jostakin olin lukevinani että suurimpana kompastuskivenä neuvotteluissa olisi sopimuksen pituus. Enpä kyllä itsekään olisi valmis antamaan ensi kesänä 30-vuotiaalle peruspakille mitään yli 5 vuoden sopimusta. Varmasti rahastakin voi olla kiistaa, organisaatiossa on voitu olettaa Methot'n olevan valmis merkittävään kotiseutualennukseen johon vastapuoli ei olekaan sitten niin halukas.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
^Ihan mielenkiintoinen kokeilu.


Jos tässä sekalaisesti kokoaisi huhuja ja uutisia mitä tässä on lähiaikoina liikkunut:

-Binghamtonin kanssa farmisopimusta jatkettu vuoteen 2018-19. Samalla julkistettiin kahden vuoden ECHL-soppari Evansville IceMenin kanssa. Kyseinen joukkue pitää majaa Indianassa, eli jossain isojen järvien eteläpuolella.
-Michael Abbamont ja John Perpich palkattiin joukkueen pro-scouting osastoon. Käytännössä paikkaamaan ne pari scouttia jotka kesällä vaihtoivat maisemaa. Samalla Jim Clark sai ylennyksen kyseisen osaston johtoon. Bob Loweshan nimitettiin tuossa aikaisemmin kesällä amateur-scoutingin johtajaksi.
-Murrayn ja Dorionin mukaan päätöstä tulevasta kapteenista ei ole tehty, ja se tuleekin venymään campin yli. Kolme A:ta mahdollisuus enkä kyllä pitäisi tuota huonona vaihtoehtona.
-Tänään liikkunut useasta lähteestä twitterissä että Methon leiri hakisi 6 vuoden sopparia 5,5 millin hitillä. Joukkueen puolelta ei ihan ymmärrettävästi olla moisesta kovin innostuneita. Cap hit vielä siedettävän rajalla jos vuodet leikkaisi vaikka puoleen.
-Ryan rintamalta ei hirveästi mitään uutta. Dorion puhui tänään radiossa että keskusteluita käydään ja nämä hommat ottavat aikansa. Ei aihetta huoleen ainakaan vielä.
-Dorion ja Murray ilmeisesti etsivät vieläkin mahdollisuuksia hyökkääjän hankinnasta.


Ensi viikonloppuna pelaillaan Londonissa neljän joukkueen junnuturnaus johon Ottawan lisäksi osallistuvat Toronto, Pittsburgh ja Chicago. Rosteri ja ohjelma ovat seuraavat:

Lauantai, 13.9.: Pittsburgh vs. Ottawa, 2 p.m
Sunnuntai: Ottawa vs. Toronto, 7 p.m
Maanantai: Chicago vs. Ottawa, 7 p.m

Maalivahdit:

Chris Driedger
Andrew Hammond


Puolustajat:

Travis Brown
Fredrik Claesson
Mitch Jones
Ben Harpur
Stefan Leblanc
Alex Lepkowski
Matt Murphy
Troy Rutkowski

Hyökkääjät:

Jakub Culek
Vincent Dunn
Ryan Dzingel
Alex Guptill
Darren Kramer
Curtis Lazar
Tobias Lindberg
Max McCormick
Nick Paul
Francis Perron
Shane Prince
Matt Puempel
Buddy Robinson
Garrett Thompson


(ns. omat miehet boldattu)

Mielenkiintoisia seurattavaa siis luvassa.

Edit. Lisätään vielä linkkiä tuohon Dorionin haastatteluun tsn1200:ssa. http://proxy.autopod.ca/podcasts/chum/1/24850/PierreDorion.mp3
 
Viimeksi muokattu:

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
News Release: Ottawa Senators add Jason Smith to coaching staff - Ottawa Senators - News Pari päivää vanha uutinen mutta laitetaan kuitenkin. Jason Smith siirtyy konsultin roolista penkin taakse osaksi valmennustiimiä. Vastuualueena luonnollisesti puolustus. Mark Reedsin rooli muuttuu tämän myötä hieman ja hän on ymmärtääkseni jatkossa katsomon puolella. Samalla julkistettiin toisen entisen Ottawa-pelurin, Shean Donovanin, nimitys tuohon konsultin paikalle josta Smith juuri lähti.

Paul Mac oli eilen haastattelussa radion puolella ja höpinää oli juuri tuosta Smithin roolista, kapteenien nimityksistä ja hieman miehen ajatusmaailmasta tulevaa kautta ajatellen. Myönsi että loppuhaastatteluissa tullut kritiikki oli ihan oikeutettua, ja että vaatimustaso meni vähän överiksi. Linkkiä tuosta: http://proxy.autopod.ca/podcasts/chum/179/24928/Paul%20MacLean.mp3 Alussa puhetta Lazarista ja N.Paulista, Mursun osuus alkaa 4:20 kohdilta.

CTV Ottawa: One-on-one with Sens GM Bryan Murray | CTV Ottawa News Bryan Murrayn haastattelu parin päivän takaa. Ryanin kanssa neuvotteluita jatketaan kauden alettua, joten sopimusta on siis turha odotella vähään aikaan. Olisihan tuo mukava ollut saada alta pois, mutta eipä se auta kuin odottaa. Mukava nähdä Bryan suht hyväkuntoisen oloisena.

Tänään alkaa siis tuo Londonin junnuturnaus ja peli Pittsburghia vastaan kello 21. Ainakin Hockeystreams näkyy matsin näyttävän, joten eiköhän ilmaistakin streamia löydy niille joilla ei kyseistä palvelua ole ja peli kiinnostaa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
4-3 tappio sieltä tuli junnuille Penguinsia vastaan. Tappiolle heti alussa jonka jälkeen Lazar, Kramer ja Puempel veivät Ottawan 3-1 karkumatkalle kahden erän jälkeen. Hieno sulaminen sitten kolmannessa ja kaveri paineli tasoihin ja vikalla minuutilla ohi. Isosta joukkueesta otettu selvästi mallia kun alivoimaa kertyi todella paljon. Näinpä sitä Pens sitten oli kuskin paikalla ison osan varsinkin ekasta ja kolmannesta erästä. Ketjut oli silmämääräisesti mallia:

Puempel-Lazar-Robinson
Prince-Dzingel-Thompson
Guptill-Paul-Lindberg
Culek-Kramer-Dunn

Claesson-Murphy
Harpur-Brown
Rutkowski-Jones

Hammond ja Driedger jakoivat maalilla vastuun puoleksi.

Puempel, Lazar ja Claesson sieltä selvimmin eroittuivat edukseen. Puempelille komea maali ranteella ja syöttö Lazarin läpiajomaaliin, joka vähemmän yllättäen tuli alivoimalla. Enpä ole Lazarilta vielä nähnyt peliä jossa ei olisi vakuuttanut, eikä sellaista tullut tänäänkään. Todella kokonaisvaltaista pelaamista ja täysi höyry päällä jatkuvasti. Puempelin luistelu tuntuis ottaneen askeleita eteenpäin ja kyllähän kaverilta löytyy taitoa ja silmää saada asioita tapahtumaan hyökkäyspäässä. Claesson on todella kliinisen varma puolustusalueella, puolustaa mailalla ja kropalla kuin pro. Avauksetkin napsuu varmasti lapaan. Guptill+Paul kaksikon näkemistä odotin innolla, mutta eipä kyllä vakuuttanut yhtään tuo Lindbergillä lisätty ketju. Eivät saaneet hyökkäyspäässä oikein mitään aikaan ja varsinkin Guptill-Lindberg hävisi kaksinkamppailuita hävettävällä prosentilla. Paul oli ihan hyvä varsinkin omassa päässä. Maalivahdeista nyt ei pahaa sanottavaa, melkoiseen tulitukseen joutuivat molemmat. Driedgerille meni vähän helposti etukulmasta olikohan 3-3 maali. Mutta mutta vain yksi peli niin ei tuosta kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kavereiden tasosta kannata vetää.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Junnuille komea 6-2 voitto Leafsista viime yönä. Tasaista menoa aina viimeiselle kympille asti kunnes Sens repäisi eron neljällä maalilla. Huomattavasti viihdyttävämpi matsi kuin tuo Pens-peli. Fyysistä menoa ja tunnettakin oli pelissä. Kokoonpano ja maalit silmämääräisesti:

Puempel-Paul-Lazar
Thompson-Dzingel-McCormick
Prince-Perron-Guptill
Dunn-Kramer-Robinson

Harpur-Jones
Claesson-Murphy
Rutkowski-LeBlanc

Hammond

Ottawan maalit:

1-1 McCormick (Dzingel,Harpur)
2-1 PP Puempel (Lazar, Harpur)
3-2 McCormick (Thompson, Harpur)
4-2 Murphy (Guptill, Perron)
5-2 Robinson (Claesson, Harpur)
6-2 Kramer (Dunn, Robinson)

Kuten näkyy niin Harpurille komeat 0+4 ja vakuuttava peli kaikkinensa. Iso mies joka toimii isännän ottein omassa päässä eikä kiekollisenakaan mikään aivan susi. Eka syöttö lähtee niinkuin NHL-tasolla pitääkin. Vaikkei tuolta pakkiprospecteista Cecin jälkeen mitään supermiehiä löydy niin Harpur, Claesson ja Wikstrand on kaikki ihan potentiaalisia kavereita kakkosparin rooliin. Muita vakuuttavia pelissä olivat Dzingelin ketju kokonaisuudessaan, Hammond maalilla, Puempel, Lazar, Claesson ja Nick Paul. Tykkään kyllä tästä Paulista. Kohtuu taitava isorunkoinen sentteri joka koko huomioonottaen luistelee sulavasti, vahva kulmissa ja pelaa vastuullisesti molempiin suuntiin. Ehkei ne Spezza-kaupan prospectit ihan täyttä shaibaa ollut sittenkään. Guptillista ei nyt isommin osaa sanoa, muutamia väläytyksiä siellä täällä mutta kokonaisuutena melko näkymätön. Princelta ja Dunnilta odottelin parempaa kuin mitä on vielä nähty.

Tänään tuo turnauksen viimeinen peli Hawksia vastaan. Lazar, Puempel, Claesson ja Rutkowski ovat tältä osin näyttönsä antaneet ja tekevät tilaa muille kokoonpanossa.

Edit.
Lisätään vielä näiden kahden ekan pelin highlightsit:

http://video.senators.nhl.com/videocenter/console?id=630568&catid=1196
http://video.senators.nhl.com/videocenter/console?id=630192&catid=1196
 
Viimeksi muokattu:

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Junnut päätti turnauksensa maanantaina 5-4 rankkarivoitolla Hawksista. Parhaat palat täältä: http://video.senators.nhl.com/videocenter/console?id=630701&catid=1196 Tämän kesän jämävaraus Francis Perron heitti pari häkkiä. Kramerilta muuten melko komea turnaus, 3+1 ja 3 tappelua.

http://senators.nhl.com/club/news.htm?id=730612
Torstaina alkavan training campin rosteri julkaistiin eilettäin ja löytyy ylläolevasta linkistä. Oikeastaan ainoa yllätys oli Vincent Dunnin puuttuminen. Londonin turnauksessa hyvin esiintynyt invite-pakki Matt Murphy sai kutsun myös ison leirin puolelle.

http://www.ottawasun.com/2014/09/16...cerned?token=e4c5470cceb1710ea2bd3b5238e7367f
Don Brennanin artikkeleista saa yleensä syövän, mutta laitetaan nyt kun sisältää Methot'n ja tämän agentin haastattelua. Murrayhan totesi pari päivää sitten tässä tsn:n haastattelussa http://www.tsn.ca/VideoHub/?collection=72&show=440050 että jos Methot'n kanssa ei päästä sopimukseen niin treidi on aika pitkälti väistämätön. Nyt Methot'n puoli vastaa että osapuolet on lähempänä kuin mitä annetaan ymmärtää, Methot haluaa 5x5, Sens 4,7x5. Ei luulis kovin vaikea rasti olevan kyllä tuollaisen eron kuromisessa. Artikkelin lopussa Brennan heittää että Ryan olisi kieltäytynyt 7x7 sopimustarjouksesta, mutta miehen tuntien tuo kannattaa ottaa ison suolakasan kanssa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Jatketaanpa yksinpuhelua..

Dorion ei vähemmän yllättäen ollut radiossa kovinkaan tyytyväisen kuuloinen tuosta Methot'n leirin ulostulosta, alkaa 1:20 kohdilta http://proxy.autopod.ca/podcasts/chum/179/25054/Pierre Dorion and Shaun Van Allen.mp3 (linkki vie tsn1200:n radiopodcastiin)
Ampuu alas väärinä nuo väitetyt lukemat sopimustarjouksista. Meno alkaa käydä sen verran rumaksi että treidihuhuja odotellessa.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Methotin ja Ryanin tilanteet ovat eittämättä melko kinkkisiä. Se olisi melko paha tilanne, että kumpikin jouduttaisiin treidaamaan, koska heitä ei kyllä mitenkään korvattaisi kovinkaan nopeasti ja joukkue heikkenisi aika selkeästi siinä tilanteessa. Takaisinkin tulisi todennäköisesti tulevaisuutta, koska ovat rental-statuksella.

Eikös Ryan itse todennut, että hänellä ei ole kiirettä sopimuksen kanssa ja hänen puolestaan se voi syntyä vaikka joulukuussa (jos on syntyäkseen)? Hirveän kauan ei Ryan tosin voi vitkutella, koska Ottawan on viimeistään joulun hujakoilla pakko ruveta katsastamaan treidimarkkinoita, jos sopimusta ei ala olemaan allekirjoitettuna. Nimittäin jos sieltä deadlinella tulisi jokin 2nd rounder + b-tason prospekti (eli sama mikä Vanekista irtosi Islandersille), niin kyseessä olisi melkoinen musta pekka kokonaisuudessaan.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Kyllähän siinä mentäis taas monta askelta taaksepäin jos sekä Ryan että Methot joudutaan treidaamaan. Se nyt on itsestäänselvyys ettei kukaan halua näiden päätösten venyvän deadlinelle asti.

Siitäpä voi kuunnella Ryanin uusimmat kommentit:
http://video.senators.nhl.com/videocenter/console?id=630851


Bob Mckenzien twiitit ampui melko nopeasti alas tuon Brennan artikkelin väitteen 7x7 sopimuksen hylkäämisestä. Eipä taas yllättänyt yhtään että tuo idiootti on vetänyt sen hatusta.

Bob McKenzie ‏@TSNBobMcKenzie 11 t
Regarding reports Bobby Ryan turned down 7 x $7M from OTT, my understanding is not only did Ryan NOT turn it down, it was never offered.

Bob McKenzie ‏@TSNBobMcKenzie 11 t
OTT did present multiple proposals - from 2 to 7 yrs - to Ryan but Ryan's reps didn't reject anything. Said they would re-visit talks later.

Bob McKenzie ‏@TSNBobMcKenzie 11 t
As OTT GM Bryan Murray said in tsn.ca interview, Ryan wants to wait to see how season unfolds for him and team before negotiating numbers.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
^ Itsekin olen ymmärtänyt Ryanin tilanteen Bobin twiittien mukaisella tavalla. Tuo on vaan juuri Ottawan kannalta melko kimurantti tilanne, koska jonkinlainen deadline joukkueella täytyy olla, eikä Ryanin päätöstä voida odotella aivan loputtomiin. Tavallaan helpompaa saattaisi olla, jos Ryan tekisi päätöksensä jo nyt, mutta koska kortit ovat melkein täysin hänellä, on melko luontevaa, että hän haluaa katsoa tulevaa kautta mahdollisimman pitkälle, koska tuskin haluaa sitoutua pitkällä sopimuksella seuraan, jonka menestymismahdollisuuksiin ei kunnolla uskoisi.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Training camppi on jo hyvässä vauhdissa ja tänään on porukka jaettu kahtia ja pelailtu keskenään. Mitä pelkästään twiiteistä sai tuosta irti niin joukkueiden ykköskenttinä on olleet MacA-Turris-Ryan/Stone ja Michalek-Ziba-Chiasson, jälkimmäinen on ainakin saanut erikseen kehuja Mursulta. Eipä tuo huonolta kakkoskentältä Ziban ympärille rakennettuna kuulosta. Ryan oli vissiin törmäillyt maalin takana Turrisin kanssa ja jättänyt pelin kesken. Ei pelaa myöskään huomenna kun porukka jakaantuu kahtia pelaamaan ekat harjoituspelit Islesin porukoita vastaan. Ainakin sellaisen käsityksen saa että sivussa enemmänkin varotoimena eikä mitään vakavampaa olis kyseessä.

E.
Pakkiparit löytyi näköjään Ken Warrenin twiitistä:

Defence pairs include Karlsson-Methot, Ceci-Cowen, Wiercioch-Gryba, Phillips-Grant, Borowiecki-Wideman, Sdao-Rutkowski, Johnson-Harpur.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tänään tosiaan kaksi peliä Islesia vastaan ja kokoonpanot löytyy St. John's Icecapsin sivuilta: http://www.stjohnsicecaps.com/article/islanders-senators-lineups/

Äkkiseltään näyttäis Ryanin lisäksi olevan poissa ainakin Methot, Neil ja D.Grant. Methot'n ja Neilin poissaolot tosin ei mitään yllätyksiä, tais molemmilla jotakin pientä vammaa olla jo campin alkaessa. Ryan luistellut tänään joten tuskin siellä tosiaan mitään vakavampaa on. Tuohon iltapeliin näkyi löytyvän ketjutkin Ottawan twitteristä:

MacArthur - Turris - Stone
Greening - Legwand - Condra
Puempel - Lazar - Thompson
McCormick - Paul - Mills

Karlsson - Claesson
Gryba - Borowiecki
Mullen - Harpur

Andy/Lehner jakavat pelin puoliksi. Claessonille hieno näyttöpaikka Karlssonin vieressä. Harmi ettei kumpaakaan peliä ilmeisesti näe mistään, mukavahan nuita olisi ollut katsoa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Pre-season avauksista 3-2 tappiot molemmista, jälkimmäisessä pelissä rankkareilla. Maalit merkattiin Chiassonille, Schneiderille, MacArthurille ja Lazarille. Jälkimmäisestä pelistä highlightsit löytyy sens-tv:stä http://video.senators.nhl.com/videocenter/console?catid=1415&id=632171 Komea tic-tac-toe maali MacA-Turris-Stone kolmikolta.

http://senators.nhl.com/club/news.htm?id=731420
Nick Paul, Ben Harpur ja Matt Murphy on vapautettu leirikokoonpanosta ja palaavat juniorijoukkueisiinsa. Huomenna sitten seuraavat 2 peliä Leafsia vastaan alkaen 1.30.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Kokoonpanot yön matseihin Leafsia vastaan:

Ottawassa:

MacA-Turris-Ryan
Greening-Legwand-Neil
Puempel-Lazar-Robinson
Guptill-Grant-Mills

Claesson-Karlsson
Boro-Gryba
Sdao-Wideman

Andy

Torontossa:

Michalek-Zibanejad-Chiasson
Hoffman-Smith-Stone
Driuzynski-Dzingel-Condra
Kramer-Pageau-Prince

Cowen-Ceci
Wiercioch-Grant
Phillips-Johnson

Lehner

Parhaat miehet siis jalkeilla Methot'ta lukuunottamatta, joka jatkaa pikkuvaivojen kanssa sivussa. Mielenkiintoista katseltavaa molemmissa peleissä.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Molemmista Leafs-matseista voitot, Ottawassa 3-2 ja Torontossa rankkareiden päätteeksi 4-3. Hieno nousu joukkueelta 3-1 tappioasemasta vielä Torontossa. Katselin molemmat pelit yhtä aikaa jaetulta näytöltä ja lyhyesti huomioita mitä jäi mieleen:

-Michalek-Ziba-Chiasson ketju oli hyvä ja tuossa on kyllä aika valmis paketti kakkoskentäksi. Chiasson oli positiivinen yllätys, jotenkin ollut mielikuva pökkelöstä luistimilla mutta sulavaltahan tuo meno näytti. Varsinkin pelaaminen maalin lähistöllä vakuuttavaa.
-Turrisin ketjulta normaalia hyvää tekemistä, Ryan näyttää toipuneen hyvin viime keväisestä leikkauksesta ja oli erinomainen.
-Ceci vakuutti eikä tuollaisten esitysten jatkuessa pelipaikasta pitäisi olla mitään epäilystä. Pakkipari Cowen teki muutaman typerän ratkaisun, mutta sentään luistelu näytti huomattavasti terävämmältä kuin viime kaudella.
-Puempel, Lazar ja Claesson jatkoivat siitä mihin junnuturnauksessa jäivät, kaikki näyttää NHL-tason pelaajilta. Lazar pelaa lujaa itselleen 9 pelin näyttöpaikkaa ja Puempel on ainakin hyvin lähellä ensimmäinen mies jonossa alhaalta ylös. Claessonillekin olisi mukava saada pelejä isossa joukkueessa, mutta kun on 8 kaveria edessä ei se helppoa ole ilman loukkaantumissumaa.
-Muita positiivisia suorittajia: Pageau, Robinson, Hoffman, Prince, D.Grant, Mullen ja Phillips.

Seuraava harjoitusmatsi näyttäis olevan vasta ensi tiistaina Jetsiä vastaan. Luulisi että tässä leikataan leirin rosteria isolla kädellä ennen tuota.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Viime yöltä 2-1 vierastappio Jetsin vieraana, Buddy Robinson teki Ottawan ainokaisen. Iso osa kärkimiehistä oli sivussa ja kokoonpano oli:

Puempel-Ziba-Chiasson
Hoffman-Smith-Stone
Driuzynski-Pageau-Neil
Greening-Lazar-Robinson

Wier-Ceci
Cowen-A.Grant
Claesson-Johnson

Lehner ~20 min/ Andy loput

Vielä mukana leirityksessä nuiden lisäksi:

MacA-Turris-Ryan-Michalek-Legwand-Condra
Karlsson-Methot-Gryba-Phillips-Boro
Greenham

Loput lähetetty junnuihin tai Bingoon. Kaikki waivereille altistuneet ovat menneet läpi. Viimeiset pre-season pelit perjantaina ja lauantaina Habsia vastaan. 8 päivää enään tosipelien alkuun.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Kovia uutisia paukkuu:

Bob McKenzie @TSNBobMcKenzie
Bobby Ryan's contract extension with OTT is 7 years with an AAV of $7.25M.

Pierre LeBrun ‏@Real_ESPNLeBrun
Bobby Ryan extension breakdown: 6.5 7 7.25 7.5 7.5 7.5 7.5

ja

https://twitter.com/Senators/status/517669559416160256

Ryanille 7 vuoden jatko reilun seiskan cap hitillä ja Karlsson nimitetty kapteeniksi! Ainoa oikea valinta kapteeniksi jos joku sellaiseksi piti nimetä ja loistava sopimus Ryanille. Nyt voi hieman tuulettaa.
 

rottamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ottawa Senators
Ryanille 7 vuoden jatko reilun seiskan cap hitillä ja Karlsson nimitetty kapteeniksi! Ainoa oikea valinta kapteeniksi jos joku sellaiseksi piti nimetä ja loistava sopimus Ryanille. Nyt voi hieman tuulettaa.

Aivan loistava homma!
Pelkopeikko oli persiissä kiinni koko neuvotteluiden ajan, mutta nyt helpottaa kummasti ja fiilis alkavasta kaudesta nousi huimasti.
 

Isotuoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moustaches
Aika kova liksa 55 pisteen miehelle. Tosin Senssin capissa oli reippaasti tilaa.
 
Kampakeraamisen aikakauden arkeologisia kaivauksia tehtäessä on selvinnyt, että joskus ammoisina aikoina Ottawan seudulla maksettiin vastaavia palkkoja pelaajille jotka olivat hieroglyfien mukaan tehneet sellaisen 90-100+ pistettä useamman kauden ajan.

Ikivanhoista papyruskääröistä on tulkittu myös, että entisaikojen eeppisille sankarihahmoille kuten Jarome Iginla ja Vincent Lecavalier maksettiin parhaina päivinään suurin piirtein saman verran kuin nyt Bobbylle. No, se oli silloin antiikin aikaan se... nykyään riittää vähän vähempikin samaan palkkaan.

Suunnilleen samalla rahalla saa Ryanin, Steven Stamkosin tai Alex Seminin. Mutta toivottavasti Bobby onnistuu, hän on pelaaja josta pidän.

Aika mielenkiintoinen valinta kapteeniksi on Erik Karlsson. Ei ehkä mikään suurin johtajatyyppi ole kuitenkaan, ja vielä eurooppalainen, ja nuori. Mutta hänen ympärilläänhän peli pyörii. Muutkin seurat laittavat suoraan parhaan pelaajansa kapteeniksi.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Aika mielenkiintoinen valinta kapteeniksi on Erik Karlsson. Ei ehkä mikään suurin johtajatyyppi ole kuitenkaan, ja vielä eurooppalainen, ja nuori. Mutta hänen ympärilläänhän peli pyörii. Muutkin seurat laittavat suoraan parhaan pelaajansa kapteeniksi.

Tämä itseänikin mietityttää, mutta franchise-tason pelaajan ainekset ja ehkä tietyllä vähän erikoisemmalla tavalla johtajatyyppi. En osaa oikein kuvailla, mutta siltä se tuntui Jokereissa pelatessaan. Välillä tuntuu pelaavan niin huolettomasti ja itsevarmuus tarttuu. En sitten tiedä kuinka suuria merkityksiä tuommoisilla osilla on palapeliä rakentaessa.

Erittäin mielenkiintoinen valinta, erittäin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös