Saku Koivu – kaikkien aikojen suomalaissentteri

Voi voi, kyllä koetellaan, kun saman kauden jälkeen viedään Teemu (no odotellaan nyt vielä) ja Saku pois kentiltä. Hieno pelaaja, jolle en toivo mitään muuta kuin kaikkea hyvää jatkoon!

Mahtava pelaaja, joka ei valitettavasti koskaan saavuttanut pelillistä potentiaaliaan jäällä (koko NHL:n mittapuussa, koska pelimerkit siihen olivat putkikassisa. Suomalaisista toki yksi kautta aikojen kovimmista), mutta toisaalta nousi aivan poikkeuksellisesti esiin potentiaalilla sen ulkopuolella. Tässä mielessä hieman raadollista tiedustella, mutta mahtaako tämä edelleen pitää paikkansa:

Saku Koivu on 727 ottelullaan Montreal Canadiensin yli satavuotisessa historiassa pelajaa, joka on edustanut seuraa pisimpään ilman Stanley Cup-voittoa (24 kpl).

Laajenna klikkaamalla

cottonmouth kirjoitti:

Tässä mielessä hieman raadollista tiedustella, mutta mahtaako tämä edelleen pitää paikkansa:

Laajenna klikkaamalla

Ei, sillä Andrei Markovilla on nyt 765 runkosarjan ottelua Habs-paidassa ilman kannua.

K11tos kaikesta Kapteeni. Miehen merkitys Canadiensille tuskin koskaan avautuu kunnolla meille suomalaisille, mutta jos pienikokoinen suomalainen tulee ja ottaa kapteenin roolin Montreal Canadiensissa, niin onhan siinä miehessä jotain erityistä. Sääli, ettei Saku koskaan Stanley Cupia voittanut.

80-luvun lopussa alkanut kv-kiekossa pärjääminen nousi aivan uudelle tasolle Sakun, Jeren ja Villen myötä. Tuntui uskomattomalta, että Suomen joukkueessa oli kenttä, mikä pystyi dominoimaan peliä hyökkäyspäässä ketä tahansa vastaan. Kiekollinen taito ja yhteispeli oli jotain ennen näkemätöntä. Hienon uran on kaveri vetänyt niin änärissä kuin Leijonissa. Kassa lienee mallikkaassa kunnossa, joten eikun naatiskelemaan eläkepäivistä ja KIITOS. Eiköhän Montreal jossain vaiheessa nosta paidan kattoon.

Hattivatti kirjoitti:

80-luvun lopussa alkanut kv-kiekossa pärjääminen nousi aivan uudelle tasolle Sakun, Jeren ja Villen myötä. Tuntui uskomattomalta, että Suomen joukkueessa oli kenttä, mikä pystyi dominoimaan peliä hyökkäyspäässä ketä tahansa vastaan. Kiekollinen taito ja yhteispeli oli jotain ennen näkemätöntä. Hienon uran on kaveri vetänyt niin änärissä kuin Leijonissa. Kassa lienee mallikkaassa kunnossa, joten eikun naatiskelemaan eläkepäivistä ja KIITOS. Eiköhän Montreal jossain vaiheessa nosta paidan kattoon.

Laajenna klikkaamalla

Eipä taida valitettavasti nousta. Original six-seurassa jäädytyksen saaminen on vaikeaa ja Montreal on ihan oma lukunsa, koska dynastioita on paljon ja sen myötä legendaarisia pelaajia mahdoton määrä. Jos olisi voittanut Cupin niin uskoisin myös että #11 nousee joskus Bell Centren kattoon.

Eniten kunnioittamani suomalaispelaaja. Täytyy kyllä taas katsoa tuo paluuvideo.

Kaikki loppuu aikanaan, surullista kyllä. Toivottavasti Koivu jatkaa kiekon parissa.

Kyllähän tässä tuntee itsensäkin jo vanhaksi, kun Teemu ja Saku eivät enää kaukalossa viiletä. Yllä onkin jo todettu kaikki olennainen, mutta omasta puolestanikin kiitos Turun suurelle pikkumiehelle niistä huikeista hetkistä, joita Kapteeni tarjosi niin maajoukkueessa kuin seurajoukkueissakin. Sakun johtajataidoille luulisi olevan käyttöä kaukalon ulkopuolellakin. Toivottavasti nuo taidot jäävät lajin pariin.

Merci, Saku.

Niin se kaksikymmentä vuotta kuluu, tuosta vain. Täytyy myöntää, että oma kiinnostukseni Montreal Canadiensia kohtaan heräsi Saku Koivun NHL-uran alkamisen aikoihin. Canadiensin seuraaminen ei omalta osaltani päättynyt edes siihen käsittämättömään Koivun kauppaamiseen, vaikka tämän vuosikymmenen Habs ei enää samalta tunnukaan.

Liigamestaruus 18-vuotiaana tulokkaana TPS:n tähtisikermän siivellä. Kyseisen kauden tulokkaan tittelin pokkas 37 pistettä napauttanut Ville Peltonen. 31-vuotias Raimo Summanen pokkasi niin ikään ensimmäisen liigamestaruuteensa. Kahta vuotta myöhemmin olivat ketjukavereina ratkomassa toista ja joukkuekavereina vähän kirkkaampaa pyttyä Globenissa. Yritin muistella montako Koivun peliä nähnyt Porissa paikan päältä. Ainakin kolme vuosien 92-95 välillä. Oisko ollut just 94-95 kauden peli, kun Arto Heiskasen maila kävi Sakun kasvoissa ja tällä oli paitakin veressä. Mahdollisesti samainen peli joka oli päättyä joukkotappeluun summerin soidessa.

Nuorempana ja kevyempänä iski terrierimäisesti kiinni isompiin pelaajiin, oli jatkuvasti turvallaan, mutta pomppas pystyyn ja jatkoi vääntämistä. Sama intensiteetti jatkui pitkälle peliuraa.

Eka NHL-ottelu kultajuhlien jälkeen oli suht suuren huomion kohteena Suomessakin. Ettei peräti näytetty suorana. Montreal-Philadelphia. Eric Lindros taklas Sakua avojäällä niin että suomalaisen mailakin katkes. Kaivatut avausmaalit tulivat sitten tovi myöhemmin LA Kingsiä vastaan: napakka ranari b-pisteeltä alakulmaan. Ekat Dream Team Kisat, Nagano, Saku&Teemu Connection.

Ei pelkästään selviytynyt sairaudestaan, vaan kykeni tekemään henkisellä ja fyysisellä tasolla tehokkaan paluun maailman kovimpaan kiekkoliigaan puolen vuoden tauon jälkeen.

Työseisauskausi, tiikeriloikka Porissa, pudotuspeleissä vs HPK irrotti vastustajan irti kiekosta rajulla vartalotaklauksella ja kävi veivaamassa alivoimamaalin. Fysiikka ja asenne oli timanttia.

75, 71, 62 pisteen kaudet NHL;ssä. Aina iskussa pudotuspeleissä.

Pelaaja joka ei koskaan pettänyt, vaan teki muista parempia pelisuorituksillaan, esimerkillään, johtajuudellaan. Ei nurissut tai valittanut julkisesti, ei tuittuillut jäällä tai häpäissyt vastustajaa saati peliä. Kykeni pitämään joukkueen ja valmennuksen sopusoinnussa. Vuosikymmen kapteenina. Montrealissa. Eurooppalaisena. Teki historiaa. Nousi Naganon kisoissa 23-vuotiaana Leijonien kapteeniksi ja oli kapteeni uran loppuun asti. Kuului kapteenistoon viimeiset 16 NHL-kauttaan.

Oli johtava pelaaja lukuisissa menestyneissä joukkueissa, mutta suuret voitot kiersivät nuoruuden vuosien jälkeen. Tämä ei silti himmennä perintöä. Henkiset voimavarat ja tyyli, jolla johti edestä, valokeilassa, suurimmissa paineissa, kaukalossa, kaukalon ulkopuolella ja median kanssa....

Suurempaa numeroa tekemättä, kaikessa hiljaisuudessa poistui pelikentilltä. Jotenkin Koivumaisen tyylikästä. Kiitos hänelle kaikista vuosista ja kymmenistä ikimuistioisista hetkistä maajoukkueen menestystarinoissa. Tämä tarina on peliuran osalta historiankirjoissa, ja historia osoittaa Koivun olevan yksi kaikkien aikojen suurimmista.

Kaptain K:n myötä minusta tuli Canadiensin fani nuorella iällä. Koivu, Kovalev, Markov, Ryder, Zednik ja kumppanit muodostuivat suorastaan jumalaisiksi hahmoiksi 8-vuotiaan silmissä, täysin Koivun ansiosta. Xboxilla änäri nollavitosessa Koivu teki luonnollisesti yli sata pistettä kaudessa ja Bell Centren joukkue oli itsestäänselvä valinta kavereita vastaan pelatessa. Olikin siis suorastaan shokki kun Saku siirtyi Kalifornian lämpöön. Canadiensin kannatus laimeni melko nopeasti. Uusi joukkue löytyi kuitenkin nopeasti. Ja yllätys yllätys, se oli Mikko Koivun Minnesota.

Koivun myötä Canadiensin sielu katosi silmissäni. Vanha runko hajosi, mikä on tavallaan yksi surullisimmista asioista joita on änärin tiiviin seuraamiseni aikana tullut. No, onhan siellä vielä vanha herra Markov ja Plekanec. Ei voi mitään, vuodet vierii.

Kiitos Saku kaikesta ja lokoisia eläkepäiviä!

Ps. Torino -06, never forget (ei muistella finaalia, jookos?)

Shard kirjoitti:

Eipä taida valitettavasti nousta. Original six-seurassa jäädytyksen saaminen on vaikeaa ja Montreal on ihan oma lukunsa, koska dynastioita on paljon ja sen myötä legendaarisia pelaajia mahdoton määrä. Jos olisi voittanut Cupin niin uskoisin myös että #11 nousee joskus Bell Centren kattoon.

Laajenna klikkaamalla

Melkeen samat sanat olisin vielä kirjoittanut eilen, mutta nyt kun on lueskellu muutaman jutun Koivusta niin hyvin tullu taas esille se kuinka rakastettu heppu Koivu Montrealin alueella on. Syynä on tietenkin perosoona ja comebäkki, mutta myös se hyväntekeväisyystyö jota Koivu on tehnyt Montreaaliin alueella syöpää sairastavien eteen. Onhan siellä Montrealissa jo 18 pelipaitaa katossa ja 15 numeroa jäädytettynä, joten ehkä sinne vielä seuran pitkäaikaisimman kapteenin paita #11 mahtuu kanssa.

Saku Koivusta onkin jo muuten täällä kaikki kirjotettu. Koivu jää kyllä itselle mieleen täydellisenä kapteenina joka taisteli aina kentällä ja sitten vielä kaukalon puolellakin hoiti hommat mallikaasti. Sen verran luonnolisia johtajan ominaisuuksia Sakulla taitaa olla että vois melkeen veikata että seuraa isänsä jalanjälkiä ja valmennushommat tulee kiinostamaan jossain vaiheessa.

Hieno pelaaja ja komea ura - vaikkei NHL:ssä koskaan varsinaiseksi tähdeksi noussutkaan. Hattua pois päästä. Pakkohan se oli eilen katsoa video Koivun paluusta syövän jälkeen ja kylmät väreethän siitä tuli, kuten joka kerta.

Hieno mies, hieno kiekkoilija. Turun ylivoimaisesti paras vientituote koko sen historiassa teki lähtemättömän vaikutuksen asenteellaan sekä pelityylillään. Selänne teki enemmän pisteitä, mutta Koivu oli ja on edelleenkin soturi isolla ässällä.

Hattu päästä, ansaitut kiitokset ja kumarrukset. Saku oli ensimmäisiä kiekkoilijoita jotka herättivät oikeaa fanitusta silloin pienessä pojassa ja sen vuoksi tällä onkin pysyvä paikka minun kiekkosydämessäni. Vähän hiljainen poistuminen kaukaloista, vaikkakin sitä ehkä vaikean viime kauden jälkeen osasi odottaakin. Kunnioitusta herättävä ura, mutta silti vähän harmittaa kun kävi miten kävi - vaikka eihän sairasasioille mitään voi. Niitä tulee jos on tullakseen. Rahkeita olisi ollut vieläkin parempaan, mutta ei me vähään jouduta tyytymään. Vielä vähän nuorempien keskuudessa ei varmasti ymmärretä, että nimenomaan Saku on Koivuista se oikea el capitano, kapteenien kapteeni. Ainakin minulle.

Vastahan oli Lillehammerin kisat. Vastahan oli Tupu-Hupu-Lupu 1995 Globenissa. Vastahan minä ostin sen Pro Hockeyn 1995-96 NHL-kausiennakkonumeron, jossa Sakun tulevaa uraa povailtiin. Vastahan Saku ja Teemu dominoivat Naganossa (ja monesti sen jälkeenkin). Vastahan järkytyin syöpädiagnoosista, ja melkein herkistyin paluusta kotikaukaloon Montrealissa.

Tätäkö on olla vanha? Joka tapauksessa, tuhannet kiitokset tuhansista muistoista Saku. Ikuinen kapteenimme.

Kaudella 96-97 Koivu johti vielä joulukuussa koko NHL:n pistepörssiä mutta loukkaantuminen pilasi kauden. Takana olivat nimet: Lemieux, Gretzky, Jagr, Lindros, Bure, Selänne, Sakic, Forsberg, Kariya etc etc. Vähän jopa vituttaa Koivun puolesta, ettei hän saanut sitä lopullista potentiaalia koskaan kaivettua esille koska loukkaantumiset. Silti kaikkien aikojen suomalaiskapteeni ja sentteri. Kiitos #11!

O Captain! My Captain! our fearful trip is done;The ship has weather'd every rack, the prize we sought is won;

Kiitos Sakulle! Minulle hän oli kapteenien kapteeni ja hienoin pelaaja

Barcelona kirjoitti:

Onhan siellä Montrealissa jo 18 pelipaitaa katossa ja 15 numeroa jäädytettynä, joten ehkä sinne vielä seuran pitkäaikaisimman kapteenin paita #11 mahtuu kanssa.

Laajenna klikkaamalla

Tulipa joskus luettua sellainen juttu jossa puhuttiin että Canadiensissä ei jäädytetä kapteenien numeroita jos ei Cupia ole tilillä, itse pitäisin tuota aika hyvänä kriteerinä. Guy Carbonneaun paitaakaan ei ole nostettu kattoon vaikka mestaruuksia voitti kolme ja kolmena kautena vei vielä Selke-trophyn, kapteeniuden aikana siis ei voittanut Cupia. Steve Shutt pelasi 13 kautta Canadiensissä voittaen 5 Cupia ja tehden hyvät tehopisteet, ei jäädytettyä numeroa, eli en pitäisi kovinkaan todennäköisenä että Sakun paita nousisi kattoon.

Ei sitä toki kukaan olisi aikanaan uskonut että eurooppalainen tulee toimimaan kapteenina joten onkai se mahdollista, ei Sakun näytöt kuitenkaan vertailussa kovin suuria ole verrattuna Richardeihin, Beliveauhun tai Robinsoniin ole.

Kapteeni Koivu on itselleni yksi suurimmista suomalaisista kiekkoilijoista kautta aikain ja 90- ja 2000-luvun suurin yksittäinen suomalainen jääkiekkoilija. Sakussa on ne ominaisuudet jotka usein liitetään niin kutsuttuihin Franchise-pelaajiin.
Itselleni Saku välittyi kentällä soturina, ratkaisijana, johtajana ja vastuunkantajana. Varsinkin maajoukkueessa hän kantoi toista vuosikymmnetä koko Suomea reppuselässään esimerkillään ja ratkaisuillaan. Vaikka noihin vuosiin mahtui monta muutakin kovaa suomalaista, niin Saku oli se kallio johon jokainen pystyi luottamaan ajankohdasta riippumatta. Valitettavasti aivan kirkkain pohjois-amerikkalainen tähtistatus jäi heikon seurajoukkuemenestyksen vuoksi saavuttamatta, mutta me suomalaiset tiedämme mistä Saku Koivu on tehty ja minkäläinen taistelija hän peliurallaan oli.

Kiitos Saku.

Travel Boss kirjoitti:

Kapteeni Koivu on itselleni yksi suurimmista suomalaisista kiekkoilijoista kautta aikain ja 90- ja 2000-luvun suurin yksittäinen suomalainen jääkiekkoilija. Sakussa on ne ominaisuudet jotka usein liitetään niin kutsuttuihin Franchise-pelaajiin.
Itselleni Saku välittyi kentällä soturina, ratkaisijana, johtajana ja vastuunkantajana. Varsinkin maajoukkueessa hän kantoi toista vuosikymmnetä koko Suomea reppuselässään esimerkillään ja ratkaisuillaan. Vaikka noihin vuosiin mahtui monta muutakin kovaa suomalaista, niin Saku oli se kallio johon jokainen pystyi luottamaan ajankohdasta riippumatta.

Laajenna klikkaamalla

Nämä lauseet ovat lähes tulkoon kuin omalta näppäimistöltä. Saku Koivu on minulle ollut suurin yksittäinen tekijä siihen miksi ylipäätään aloin jääkiekkoa seuraamaan ja TPS:ää kannattamaan ja Saku oli aivan omassa kastissaan idolina. Emil Elo hyvin kirjoitti, että monen lapsuus loppui keskiviikkoon kun Saku päätöksestään ilmoitti. Samanlainen tunne tuli tänne. Sakun uran kanssa on tullut kasvettua ja etenkin seurattua kapteenin uraa tiiviisti alusta loppuun. Kyllä silmäkulma keskiviikkona spontaanisti kostui, tuli tunne että se oli siinä. Sakussa summautui se mitä on kapteenius ja johtajuus. Karisma, luonnollinen johtajuus, taistelija, esimerkillisyys ihmisenä kuin pelaajana, oikeat arvot elämään, periksiantamattomuus kaukalossa kuin sen ulkopuolella ja muiden kunnioittaminen. Saku arvosti maajoukkuepaitaa ja hän koki sen velvollisuutena. Mikäli Saku ei mj-paitaa päälle pukenut, siihen oli painava syy. Jotain Sakun arvostuksesta kertoo se miten lämpimästi hänestä ajatellaan NHL:ssä ja uskon, että Sakun paita nousee kattoon niin Montrealissa Bell Centressä kuin Hk Areenallakin. Saku tuskin aivan toimettomaksi jää, onhan hän varmasti ehdolla moniin edustustehtäviin ja TPS:ään liittyvään työhön. Olihan Saku kansainvälisen olympiakomitean urheilijajäsenenäkin mikä on upea kunniainosoitus ja jota harva pääsee kokemaan. Saku myös kantoi Lontoon Olympiakisojen olympiasoihtua tietyn matkan, joka oli upeaa symboliikkaa. Maajoukkueura Sakulla oli menestyksekäs, NHL-ura ei paperilla niin menestyksekäs, mutta sitäkin hienompi ja kunnioitusta herättävä, kun tietää mitä velvollisuuksia Sakulla on ollut ja miten johtavassa asemassa joukkueissa hän oli miltei koko uransa. Paluu NHL-kaukaloihin kohtalaisen nopeasti syövän jälkeen oli aivan jotain uskomatonta ja paluuottelu on ylivoimaisesti yksi sykähdyttävimpiä hetkiä urheilussa, jota olen nähnyt. Taistelija näytti jälleen millainen luonne hän on.

Kiitos Saku kaikesta ja hyvää jatkoa mitä ikinä alatkin aktiiviuran jälkeen tekemään! The Captain #11 forever!

Saku Koivu.

Numero 11. Kapteeni. Taistelija. Voittaja.

Aloitin seuraamaan jääkiekkoa muistaakseni 7-vuotiaana kauden 93-94 aikana, ja Jokereita olen kannattanut alusta saakka. Seuraavalla kaudella tapahtui Sakun aivan viimeinen läpimurto kahden mestaruuden merkeissä. Tietysti pikkupoikana kiukuttelin kun oma joukkue ei voittanut SM-liigaa, mutta siitä eteenpäin, ottelu ottelulta, vuosi vuodelta, arvostukseni Sakua kohtaan on vain kasvanut kasvamistaan. Jos valittaisiin kolmea suurinta suomalaiskiekkoilijaa, joku kombinaatio nimistä Kurri, Selänne, Koivu ja Numminen olisi varmasti useimpien valinta. Mulle Saku on suurin. Kurri ei eri aikakaudesta johtuen ollut koskaan mulle sillä tavalla "tärkeä", vaikka hyvät muistot jäi hänestäkin 1994 MM-kisojen ja Naganon kisojen myötä. Selänne nyt on Selänne, tietenkin yhtä lailla hattu päästä hänelle kuin Koivulle ja muillekin, mutta vaikka Teemu on Jokeri, niin Jokerifaniudestani huolimatta hän ei ole suomalaisessa kiekossa mulle yhtä iso kuin #11.

Ja voi niitä muistoja. Niitä on katsottu VHS-nauhoilta ja nykyään tietysti Youtubesta. MM-95, 20-vuotiaana maajoukkueen varakapteeni. Voittomaali Ruotsia vastaan alkusarjapelissä, sitten alkoikin putki kulkemaan, maailmanmestaruus ja parhaan hyökkääjän palkinto. Naganossa Suomen maajoukkueen valtikka viimein käteen, kipparoidessaan joukkuetta jossa oli mukana vanhempi sukupolvi Kurri, Tikkanen, Helminen, Selänne ja Numminen. Puolivälierässä mahtavan hieno syöttö Teemun 2-0 maaliin. 1999 MM-kisojen pistepörssin voitto ja ikuisesti verkkokalvoilleni piirtynyt tuuletus Tuomaisen voittomaalin jälkeen. Torino, Suomen historian parhaan jääkiekkomaajoukkueen kapteeni, tukijalka ja johtava pelaaja. Katkera häviö, jonka jälkeen vielä kerran paluu Vancouverissa ja maajoukkueura onnelliseen päätökseen.

Montrealissa tulokaskaudella 20+25, jota pidettiin silloin pettymyksenä. Maaleja tehtiin silloin varmaankin enemmän, mutta olisivat nuo todella hyvät tulokasstatsit millä aikakaudella vaan, ja nyt varsinkin. Valinta Habsin kapteeniksi, joka kuten moni on todennut, on paljon suurempi asia mitä Suomessa ymmärretään - en varmasti itsekään ymmärrä sen pestin suuruutta. Pysäyttävä sairaus, josta tietysti joutuvat kärsimään lukemattomat muutkin ihmiset ympäri maailman. Se tuli kuitenkin tässä tapauksessa paljon lähemmäksi, kun kyseessä oli nuori huippu-urheilija parhaassa iässään, ja vielä meidän, Suomen Saku. Lääkäri antoi vain 50/50 -mahdollisuuden selvitä, mutta Saku taisteli ja selätti syövän. Oman pidempiaikaisen sairauteni kanssa Sakun tarina antaa voimaa ja uskoa yhä tänäkin päivänä. Paluu rosteriin, ja oman urheilunseuraamishistoriani sykähdyttävin yksittäinen hetki. Näin silloin vain lyhyen klipin urheiluruudussa, mutta onneksi myöhemmin löytyi pidempi pätkä Canadiensin sivuilta. Siihen taustalle "Sankarit" soimaan hiljaisella volyymilla - kylmät väreet ja kyyneleet.

Tyylikäs mies, esimerkillinen esikuva kaikille. Montrealin ja Maajoukkueen kapteenina aina huomion keskipisteenä, ja aina pysyi langat käsissä. Ei ikinä oksettavia tempauksia tyyliin Kane x2, Kovalchuk tai joku muu. PET-skannerin lahjoitus Montrealiin ja mitä vielä. Upee äijä!

Saku, KIITOS! Mahtavia muistoja, joita ei pois viedä. Saappasi ovat valtavat.

Ps.

Toivottavasti paita nousee kattoon Montrealissa. Ei ole sormuksia tai muitakaan palkintoja, mutta Sakun merkitys kaupungille ja joukkueelle on silti jotain käsittämätöntä. Pitkäaikaisin C yhdessä Beliveaun kanssa, ja vielä Eurooppalaisena. Tähän vielä kaikki kaukalon ulkopuoliset tapahtumat. Se ettei voittanut Stanley Cupia ei johtunut koskaan siitä etteikö Saku olisi ollut tarpeeksi hyvä, vaan Canadiensin kyvyttömyydestä rakentaa ympärille menestyvä joukkue. Cupin puuttuminen, vertailu edellisiin dynastioihin, jäädytettyjen numeroiden suuri määrä ja O6-status olisivat tässä tapauksessa mielestäni tyylittömiä perusteita Habsien puolelta paidan jäädyttämättä jättämiselle.

Ihan rehellisesti täytyy sanoa että kyynel tuli silmään kun katseli noita Saku videoita varsinkin syöpään ja sen hoitoon liittyen.

Itselleni Saku on aina edustanut urheilullisuutta, taistelutahtoa, johtajuutta ja jollain tasolla jotain yliluonnollista. Mistä tälläisiä ihmisiä tulee?

Tässä kaikille oma Saku tribuutti kuuden vuoden takaa: Saku Koivu - YouTube

Moni hehkuttaa Sakun paluuta Ottawaa vastaan (eikä syyttä, kylmiä väreitä yhä edelleen) mutta itselle eniten tunteita herättävä pätkä on tässäkin videossa nähtävä ilmestyminen vaihtopenkille Torontoa vastaan pelattavassa matsissa (olisiko ollut 15.12.2001 kesken hoitojen). "Saku, Saku, Saku". Kalju Saku astelee penkin jatkeeksi ja tunnelma on huimaava.

Kiitos kaikista upeista hetkistä Saku. Olet insipiraatio, esikuva ja roolimalli yhä edelleen vaikka jääkiekkoilut on ohi. Legendasi elää yhä!

Ja miettikää. Kuka on joskus pitänyt julkisen puheen/esiintynyt julkisuudessa? Kuka on voittanut syövän? Miettikää miltä paluu kentälle tuntuu kun 20.000 fania taputtaa seisaaltaan sinulle(ja olet C rinnassa): Maailman hulluissammassa kiekkokaupungissa, hallissa liehuen muutama CUP viiri. Mieti itsesi Sakun tilalle...

Tänä iltana tullut katsottua aika monta Koivu-videota ja artikkelia ja kyllähän se ikävältä tuntuu, että lapsuuden sankarit yksi toisensa jälkeen lopettaa uransa. Ei niitä taida enää tämän myötä olla yhtään edes jäljellä.

Jotenkin kuvaava oli kuva Selänteen viimeisen pelin jälkeen kun Selänne oli parrasvaloissa kaiken huomion keskipisteessä ja Koivu oli yksi porukasta taustalla.

Hieno mies, hieno pelaaja. Jättimäinen pala Suomen kiekkohistoriaa lähti tänä vuonna eläkkeelle.

Koivu ei ehkä koskaan johtanut Canadiensia Stanley Cup-mestaruuteen, mutta hän on seuran historian 10 parhaan pistemiehen joukossa. Mikä kyllä sinällään oikeuttaisi paidan jäädytykseen. Mutta tosiaan saa nähdä tuleeko sitä koskaan.

Oli kunnia tavata herra henkilökohtaisesti tuossa kolme vuotta sitten. Tyylikäs ja hillitty persoona. Arvostus pelaajana ja ihmisenä nousi toiselle tasolle.