Tappelut kaudella 2014–2015

  • 77 606
  • 271
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Ohjelma itsessään oli mielestäni aika heikkotasoinen, Kovasen loukkaantumisella hekumoitiin ja mukaan oli saatu Nielikäinen ja Suhonen, jotka ovat mielellään julkisuudessa. Aktiivisesti lajia seuraavalle dokumentti ei tuonut mitään uutta.

Olihan siellä myös Sami Helenius joka oli haastatelluista ainoa joka ehkä toi jotain uutta. Hän kun selkeästi on uransa päätettyään muuttanut näkemyksiään kriittisemmiksi kaukaloväkivaltaa kohtaan ja sanoikin sen ohjelmassa.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.

Kiekko ei voi toimia yhteiskunnan ulkopuolella, mutta taitaa olla aika nostaa kädet ylös ulkopuolisen kritiikin suhteen ja olla lajin sisällä riittävän ryhdikäs. Toki, en tiedä onko Liigalla siihen rahkeita. Lindgren on järjen mies, mutta tässä kohtaa hänellä on sokea piste. Mennä nyt lainaamaan Suhosta ja tuomalla Boogaardin keskusteluun. Onko yli satakilosten miesten pääntakominen pitkäss juoksussa vahingollista? On. Tapahtuuko tätä Suomessa? Ei.

Olen pettynyt ja vittuuntunut näihin pintapuolisesti näennäistä laatujournalismia tekeviin holhoajiin.
 
peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Pitkälle sai kelata taaksepäin että tämä ketju löytyi.

Porissa siis tänään Sammalkangas - Suutari mylly, jossa Tapsa koulutti nuorempaansa. Hyvän tovin saivat vääntää ja Sammalkangas siinä oikeastaan antoi alusta loppuun, Suutarin roikkuessa mukana.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tässä vielä nujakka liikkuvan kuvan kera: Sammalkangas vs Suutari
Linjureille propsit.

Kiitos videosta. En suorassa lähetyksessä huomannutkaan mistä matsi lähti mutta tuostahan sen näkee kun osaa katsoa, että Suutari ajaa kovaa Sammalkangasta josta nestori sitten hermostuu. Aika tasapuolinen nojailu jossa Tapsa on kuitenkin se aktiivisempi osapuoli.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Nyt itsekin vasta näin mistä lähti, Suutari ajo 7-1 tilanteessa ja 20 sekkaa ennen loppua kovan niitin loppuun. Ei kai se tietysti väärin ole, mutta Sammalkankaalle ei oikein maistunut. Liigan sivut nappaa otsikot suoraan Nelonen/Ruutu -palvelusta mutta jännästi "Ässien konkari antoi isän kädestä SaiPa -pelaajalle" hyppää varmaan monen silmille.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Propsit myös selostajalle joka tuntui kovasti nauttivan tilanteesta. Joku Ritari olisi kauhistellut.
Propsit myös Navetan kuvaajalle joka näytti samaa kuvaa screeniltä. Yleensä muutenkin harvinaiset nahistelut kuvataan helvetin kaukaa Porissa, jos kuvataan ollenkaan.

SammalTapsa antoi isällisen opetuksen, kuten jo aiemmin todettiin. Pääasia että ne hanskat uskaltaa edelleen tiputtaa.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Täytyy sanoa parista edellisestä klipistä, että HIENOA kun tunteet vielä kuohahtaa ja otetaan mittaa!
Vähän sellainen fiilis kun päästiin yli show-tappeluista ja muista lähivuosien episodeista niin nyt voi niin Liiga kuin selostajatkin suhtautua taas myllyihin niin kuin niihin kuuluukin, eli selostajan kuuluukin elää mukana jos on rehti ja hyvä mylly, niin kauan kun nuo on sallittuja silloin myös selostaja selostaa eikä moralisoi, hienoa! Mulla oli ikävä näitä aikoja.

_
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Juuri tätä arvostan ja kaipaan. Ehkä kaikista paras fiilis tuli lopussa, kun tuomareiden välissä ollessa Tapsa kertoi juniorille syyn: "Älä vedä enää tollain, älä aja tollain" tjsp. Eikä kommentti ollut ylimielinen, se oli isällinen.
 
Ribals

Itsekkin tykkään kovasti näistä spontaaneista myllyistä, kyllä nämä vain kuuluvat jääkiekkoon ja Liigaan!
 
Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Mylläreinä Generous ja Kudelka. Tasapeli ja kummallekin peukku & respect.

Osuiko Kudelkaa pahasti vai miksi itse aloittaa myllyn ja aloittaa pian painin tarkoituksena linjurien väliintulo? Generouskin ihmettelee aiheellisesti.

Porin myllyssä ei ollut paljon jakoa. Suutarin uran ensimmäisessä tuli turpiin Jere Pullilta, joten kovassa koulussa on kaveri ollut. Isommat ovat toistaiseksi riepotelleet. Sammalkangaskin on aikamoinen jässikkä. Arvostan kuitenkin Suutarin asennetta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Propsit myös selostajalle joka tuntui kovasti nauttivan tilanteesta. Joku Ritari olisi kauhistellut.

Aika erikoinen väite kun tuossa yläpuolella juuri Smotherman vs. Peltola tappelun selostaa Ritari ja selostaa sen oikein positiviisella tunteella. En usko että tällä hetkellä kovinkaan moni liigaselostaja paheksuu että on tunnetta.

Itse tappeluista niin täytyy sanoa että oikein mukavia tunteen purkauksia on nyt ollu,. juuri nämä spontaanit purkaukset kuuluu lajiin ehdottomasti!
VIime kaudella tammikuun loppuun mennessä oli liigassa dropyourgloves.com sivuston mukaan tapeltu 12kertaa, nyt 9 eli on täysin mahdollista että samoissa mennään tälläkin kaudella. Laarin pohjalla on tuo työsulkukausi 2012-13 kun kukaan ei tiennyt mitä saa tehdä niin kukaan ei tehnyt mitään ja tammikuun lopulla oltiin tapeltu 4 kertaa.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Aika erikoinen väite kun tuossa yläpuolella juuri Smotherman vs. Peltola tappelun selostaa Ritari ja selostaa sen oikein positiviisella tunteella. En usko että tällä hetkellä kovinkaan moni liigaselostaja paheksuu että on tunnetta.

Ok. Muistan vaan jostain tv-pelistä missä tunteet kävivät aika kuumina, että Ritari olisi useaan otteeseen tokaissut jotain tyyliin "ettei nyt vaan tulisi mitään hässäköitä".
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Juuri tätä arvostan ja kaipaan. Ehkä kaikista paras fiilis tuli lopussa, kun tuomareiden välissä ollessa Tapsa kertoi juniorille syyn: "Älä vedä enää tollain, älä aja tollain" tjsp. Eikä kommentti ollut ylimielinen, se oli isällinen.

Olisiko jopa kysynyt, ettei kai vain sattunut? Kyllä nämä nimenomaan kiekkoon kuuluvat, eli rehdisti homma läpi ja se on siinä. Toivottavasti tästä nyt päästään siihen, että jos kaudessa sen 5 kertaa tapellaan, asiasta ei nouse kamala kohu. Tunteet kuohahtaa ja se on ihan ok, show tappeluita tai muita yksipuolisia päällekarkauksia ei kaipaa kukaan. Kaikki osapuolet hoitivat tilanteen hienosti.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Missä videot? Tänään on vissiin kähisty useammalla paikkakunnalla ulosajojen arvoisesti. Sport Generous on IP-lehtien mukaan jahdannut kaikkea mikä liikkuu!
 
chubster

Jäsen
Missä videot? Tänään on vissiin kähisty useammalla paikkakunnalla ulosajojen arvoisesti. Sport Generous on IP-lehtien mukaan jahdannut kaikkea mikä liikkuu!

No eikai tuo nyt niin erikoinen ollu. Käänsi selän vaikka tiesi taklauksen tulevan. Pahoitti tästä mielensä ja yritti näennäisesti rimpuilla jonkun kimppuun, otti vielä pari terävää potkua kohti Ilveksen maalivahtia, mutta muisti kuitenkin sen verran hidastaa, että linjuri "ehti" estämään miehen silmittömän ja hallitsemattoman raivon. Jos oikeasti olisi halunnut jotain turpaan vetää, niin ei siinä yks linjatuomari sitä estä.
 
Repolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Tuossa on syy miksi GeneMatti ei koskaan päässyt Lukon kannattajien sydämiin. Mike Siklenka pieksi sikiöasentoon vetäytyneen Komarovin verille välittämättä mistään seurauksista. Toinen mulkku Ilkka Pikkarainen sai saman kohtelun.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Eihän siellä mitään tappeluita nähty. Toisessa heietettiin rehvakkaasti hanskat jäähän ja oltiin hyökkäämässä kimppuun, mutta kun olisi pitänyt alkaa tapahtumaan jotain, niin into olikin jo laantunut. Toisessa tapauksessa taas matkittiin Nickerssonia parhaansa mukaan, sillä erotuksella, että kaikki nauroivat tälle suoritukselle. Kova uho tässäkin, mutta siihen se sitten jäikin...

Jos aloittaa tekemään jotain tuollaista, niin olisi syytä vetää loppuun asti. Vertaus Siklenkaan oli hyvä.
 
tsekkipiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, tunnusta väriä
Case Generous oli kyllä koominen näky. Mutta eniten ihmetyttää tuomiot tästä tapauksesta. Generous 20min pelirangaistus ja Tyrväinen 10min käytösrangaistus. En muista nyt liigan sääntöjä täydellisesti, mutta eikös hanskojen tiputtamisesta seuraa aina 5+20? (Joku viisaampi vastannee tähän)

Tuo Tyrväisen kymppikin ihmetyttää. Eikö kaveria saa enää hiillostaa, koska mielestäni tyrväinen lähinnä soitti suutaan ja perääntyi. Mihinkähän tämäkin liiga on menossa, jos provosoinnistakin alkaa saamaan jäähyjä? Ja vaikuttiko Genen jäähyyn se, että tiputti hanskat vaihtoaitiossa? Vähän tuntui, että tuomarit kohtelivat sporttia silkkihansikkain tässä tilanteessa. Onneksi tämä skenaario ei ratkaissut peliä, vaan se sai arvoisensa päätöksen!
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
En

Koosteen nähneenä oliko se Tyrväinen joka aloitti/huuteli kahakan vaihtoaitiossa. Olisiko siitä se 10min tullut. Mutu vain
 
Suosikkijoukkue
JYP, GKS TYCHY, Puolalainen lätkä, Boston Bruins
Hanskojen tiputus on 10 min jos lyömähommiin asti ei päästä.

Oliko se sääntö jotenkin näin että 10min kun tippuu hanskat, sitten jos painitaan mutta tuomarit roikkuu koko ajan mukana "halailussa" niin 2+2+10 ja sitten jos sieltä kunnolla päästään lyömäänkin niin 5+prk. Näin ainakin muistelen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös