New York Islanders 2014–2015

  • 110 113
  • 379

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Kirill Kabanov puolestaan ei jatka organisaatiossa ja on asetettu waiver-listalle. Lopulta siis tämä kokeilu päättyi surkeasti. Harmi homma, että Kabanov ei kyennyt kasvamaan urheilijaksi, eiköhän kaveri kuitenkin sitten jossain päin Eurooppaa ihan ok-tasolla pärjää. Oikeastaan kaiken oleellisen Kabanovista kertoo siirtouutisen timanttinen kommenttiosio.

Kokeilu päättyi surkeasti, mutta ei tuo varaus mielestäni siltikään ihan puihin mennyt. Riski, joka ehdottomasti kannatti ottaa. Kabanov kuitenkin pyöri siellä top-kympissäkin jossain veikkauksissa ja ei yksi kolmoskierroksen picki neljän vuoden takaa paljoa paina. Tuskin sillä kolmoskierroksen varauksella olisi kuitenkaan ketään erikoista saatu varattua.
 

Iggy12

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Sharks, Flyers, KalPa, Jarome Iginla
Calvin de Haan laittanut nimensä kolmen vuoden jatkolappuun, arvoltaan 5,9 miljoonaa taalaa. Mielestäni erittäin hyvä sopimus, de Haan pääsi vihdoin terveenä näyttämään kykyjään ja pelasi koko kauden erinomaisesti.

De Haanin sopimus voi osoittautua todelliseksi ryöstöksi Islandersin kannalta. Nuori ja potentiaalinen pakki on kiinnitetty kolmeksi vuodeksi edullisella alle 2 miljoonan caphitillä. Uskon, että de Haan breikkaa lopullisesti läpi tuon sopimuksen aikana.

Asiasta toiseen eli säilyttääkö Islanders oikeudet Kabanoviin vai onko kaveri nyt sitten free agent? Todellakin heikosti meni kokeilu Kabanovin kanssa ja toivon, että hän vielä saisi uransa raiteilleen ja pelaisi NHL:ää joku päivä jossain toisessa organisaatiossa. Turha toive, mutta tuntuu, että niin paljon lahjakkuutta valuu vessanpöntöstä alas tämän kaverin kohdalla. Toivottavasti Islanders onnistuu Ho-Sangin kanssa sillä NHL-tarvitsee viihdyttäviä pelaajia kuin myös viihdyttäviä luonteita.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Asiasta toiseen eli säilyttääkö Islanders oikeudet Kabanoviin vai onko kaveri nyt sitten free agent?

Harvemmin on sopimuksen ulososton tai purkamisen jälkeen oikeuksia on säilynyt, joten oma vahva veikkaus on, että Kabanov on nyt sitten vapaa agentti. Pari vuotta Euroopassa ja ehkäpä joku seura haluaa riskin ottaa vielä. Mene ja tiedä.
 

Kule8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, New York Islanders
Ihan kiva, että Poulin on vielä kiinnitettynä, niin on vähän leveyttä ja kilpailua maalivahtiosastolla Bridgeportinkin suunnalla. Paras nelikko tällä vuosituhannella.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Barcalys Centerin sivuilla on virtuaalikartta istumapaikoista jääkiekon osalta.

Onhan noita rajallisen näkyvyyden paikkoja ikävän paljon ja puheet jyrkkyydestä sekä kuinka pahasta korkean paikan kammosta tai humalatilasta kärsivä saattaa olla ylimissä osissa vaikeuksissa, taitavat pitää paikkansa. Baarit ja aitiot sentään ovat viimeisen päälle.
 

Falcao

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, Tottenham, Sport
Seuran myyntiin liittyviä uutisia, vähemmän yllättäen Barroway on vetäynyt seuran ostamisesta. Linkki ja toinen Linkki

ISLES: Source said Philadelphia-based hedge fund manager Andrew Barroway has ceased negotiations to buy team.

Mikäli aikasemmat tiedot pitivät kutinsa niin Barroway ei ikinä saanut kasaan Wangin haluamaa summaa eli n. 400 miljoonaa dollaria. Barroway ei ollut ainoa kiinnostunut ostaja seurasta, mutta saa nähdä käydäänkö kulisseissa neuvotteluita muiden kiinnostuneiden kanssa vai odottaako Wang rauhassa seuraavan kauden päättymistä ja myy mahdollisesti sitten seuran, kun se pelaa seuraavan kotiottelunsa Brooklynissa.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Seuran myynti otti melko omituisen käänteen kun Barroway on haastanut Wangin oikeuteen.

Tässä Newsdayn artikkeli aiheesta ja lisäksi vielä 19-sivuinen Barrowayn kanne. Barrowayn mukaan kauppa oli jo tehty ja sopimukset olivat jo lähetetty NHL:n hyväksyttäviksi kun Wang päätti nostaa hintaa 420 miljoonasta 548 miljoonaan.

Jotenkin tuntuu että nämä oudot käänteet kuuluvat asiaan kun on kyse Islandersista. Olisihan se aika erikoista mikäli omistajavaihdos tapahtuisi näin. Baroway vaatii Wangilta 10 miljoonaa jos kauppaa ei tapahdu alkuperäisillä ehdoilla. Tämän ei toki luulisi olevan mahdoton summa Wangille, mikäli hän haluaa joukkueen pitää.
 
Suosikkijoukkue
JYP
Tässä on uutinen uusista omaisuusjärjestelyistä. Edellisessä viestissä mainittu Capitalsin entinen osaomistaja Jon Ledecky ja sijoittaja Scott Malkin ostavat nyt vähemmistöosuuden Islandersista. Kahden vuoden päästä heistä tulee seuran enemmistöosakkaita ja Wang siirtyy vähemmistöomistajaksi. Kavereiden rahatilanteesta ei taida olla vielä kovin tarkkaa tietoa kenelläkään. Tiedotteessa he uhoavat Stanley Cupin tuomisesta New Yorkiin, mutta eihän se todellakaan välttämättä tarkoita taloudellisen panostuksen ja riskinottamisen lisäämistä.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders
Vain Islanders voidaan myydä ilman että omistaja vaihtuu. Samoin kuin vain Islanders voi muuttaa niin, että ei oikein tiedetä ollaanko muutettu pois vai sittenkin jääty samalle seudulle.

Hyvä uutinen joka tapauksessa kun nyt on sentään joku konkreettinen muutos näkyvissä myös omistajapuolella. Ledeckyllä kai siteitä Brooklyniin sekä halu omistaa urheiluorganisaatio ja Malkinilla ilmeisesti syvät taskut.

Mikäli huhut lopullisesta myyntihinnasta (reilusti yli $500milliä) pitävät paikkansa, niin ei ihme, että Wang jätti aiemman tarjouksen (420 miljoonaa) kylmästi taakseen. Tuolla hinnalla ja parin vuoden siirtymäajalla voisi äkkiseltään kuvitella kaksikon olevan sitoutunut ja valmis toimintaan satsaamaan, mutta vähän pelottaa miten tuo kahden vuoden yhteiselo Wangin ohjaimissa etenee.

Uuden hallin suhteen piti tyytyä kompromissiin ja nyt myös omistajavaihdoksen kohdalla, mutta kyllähän molemmat muutokset antavat toivoa valoisasta tulevaisuudesta.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Kyllähän ensifiilikset omistajanvaihdoksesta ovat positiiviset. Ainakin näin pikaisella googlauksella Ledecky ja Malkin vaikuttavat paremmilta omistajaehdokkailta kuin Barroway. Tietysti siirtymäaika mietityttää hiukan mutta ehkä se on jopa hyvä asia että uudet omistajat pääsevät tutustumaan organisaatioon, ennen kun ottavat sen haltuun.

Ainakin puheet Stanley Cupin tuomisesta New Yorkiin lämmittävät minua sillä sen on oltava tavoite. Isles on menossa eteenpäin, lupaavia nuoria on vaikka muille jakaa ja runko on sellainen että sen ympärille voi ehdottomasti rakentaa. Kun vielä Brooklyn on todella potentiaalinen markkina-alue, ei ole mikään iso ihme että hintakin saattoi nousta melko korkeaksi.

Mielenkiintoista on nähdä tapahtuuko organisaatiossa mitään muutoksia kun omistajat vaihtuvat. Ainakin Capuanon työpaikka saattaa olla vaakalaudalla, ellei hän sitten onnistu saamaan potkuja jo ennen omistajanvaihdosta. Snow on myös Wangin luottomiehiä mutta ainakin minun mielestä hän on tehnyt kelpo jälkeä, pienistä kauneusvirheistä huolimatta.

Asiasta kolmanteen, The Hockey Newsin sivuilla on hyvä juttu Josh Ho-Sangista. Suosittelen lukaisemaan.
 
Ihan terveellistä kun omistukseen tulee uusia kuvioita, ja saahan Wang vähintäänkin sijoituksiaan takaisin. Aika jännää kun Islandersin arvoksi arvioitiin viime marraskuussa 195 miljoonaa, mutta nyt seurasta on ehkä maksettu jopa 550 miljoonaa.
Uusi halli, uusi sijainti, uudet markkinat, uudet omistajat. Parin kolmen vuoden päästä varmaan voidaan sanoa Islandersin olevan ihan eri aikakaudella kuin jokin aika sitten. Mutta peliasut ei vaihdu.
 

Finnish Isles

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Islanders

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Tulokasleiri kestää vielä huomisen ajan. Raportteja on tullut yritettyä löytää muutamista pelaajista, mutta ehkäpä tällaisesta tapahtumasta niitä on vähemmän saatavilla, kun käytännössä nämä ovat käyneet vain jäillä poislukien sunnuntaina. Islandersin lupaukset eivät siis osallistuneet mihinkään turnaukseen. Yksi mainitsemisen arvoinen poiminta reportaaseista: Sebastian Collberg on toipunut olkapäävammastaan ja on ollut mukana leirillä. Collberg siirtyy Bridgeportiin, ja toivottavasti saa ylivoimavastuuta. Frölundassa sitä ei ollut tarjolla ja se vaikutti melko vaatimattomiin pisteisiin.

Harjoituspelit alkavat 22. päivä kahdella pelillä Senatorsia vastaan. Yhteensä pelataan seitsemän peliä, joista viimeinen 3. lokakuuta Bruinsin saapuessa Bridgeportiin.

Alkais jo!
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Tänään alkaa viimein Islesin preseason kahdella matsilla Ottawaa vastaan. Staplen twitteristä löytyi tällaiset ketjut tämän päivän kahteen otteluun:

Ensimmäiseen matsiin lähtee melko kokematon mutta erittäin mielenkiintoinen porukka.

Dal Colle-Strome-Ho Sang
Lee-Nelson-Collberg
Zolniercyzk-Cizikas-Skille
Boulton-Mouillerat-McDonald

Reinhart-Pulock
Czuczman-Mayfield
DeHaan-Hamonic

Johnson
Leggio

Toiseen matsiin onkin sitten laitettu hyökkäykseen kovempia nimiä.

Bailey-Tavares-Okposo
Kulemin-Grabovski-Conacher
Grabner-Nielsen-Clutterbuck
Persson-Sundstrom-Gallant

Strait-Brennan
Hickey-Visnovsky
Donovan-Carkner

Halak
Poulin

Näyttäisi vähän siltä että Bailey saa ensimmäisen näytönpaikan ykkösketjussa ja Conacher ainakn jonkinnäköisen mahdollisuuden Grabovskin laidalla. Ensimmäisen ottelun kokoonpanossa on mielenkiintoista nähdä kaksi ensimmäistä junnukenttää, jotka ovat jopa mahdollisia tulevaisuuden ketjuja. Noh, eipä näistä kannata liikaa johtopäätöksiä vetää, katsotaan nyt ensiksi ketkä onnistuvat tänään.

Mahdollisista striimeistä ei ole mitään tietoa. Vähän luulen että niitä ei ole luvassa...
 
Viimeksi muokattu:

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Eikö?? Damn, olisin mielelläni katsonut tuon ekan matsin alkamisajan ja nuorten lupausten takia.

Islesin twitterissä olikin jo ilmoitettu että ei näytetä

Islanders91NewYork ‏@Islanders91NY 2 t
@NYIslanders what about tv ?
New York Islanders @NYIslanders · 2 t
.@Islanders91NY Not tonight, but #Isles TV will stream Wed.'s game from the Coliseum and MSG+ will broadcast Fri.'s game at @barclayscenter

Noita kokoonpanoja kun katselin hiukan tarkemmalla ajatuksella katselin, huomasin että Ville Pokka ei pelaa kummassakaan ottelussa. Toivottavasti poikaa ei ole lähetetty kotiin jo tässä vaiheessa. Muutenkin olen hiukan huolestunnut kun huomasin että Pokan painoksi on Islandersin sivuilla listattu 97kg. Tuollainen paino nimittäin selittyy Pokan mittaisella ja ikäisellä kaverilla pelkästään läskillä...
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Pokan painoksi on Islandersin sivuilla listattu 97kg. Tuollainen paino nimittäin selittyy Pokan mittaisella ja ikäisellä kaverilla pelkästään läskillä...

Raksilassa Pokan tänä syksynä nähneenä voin sanoa, että tuo 97kg ei pidä paikkaansa. Lähellekkään. Pokka näytti muutenkin olevan ihan urheilijan näköinen. Joko punnitus on tehty kaikki varusteet päällä Amerikan lisällä höystettynä tai sitten painon kanssa on vain mokattu.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
INoita kokoonpanoja kun katselin hiukan tarkemmalla ajatuksella katselin, huomasin että Ville Pokka ei pelaa kummassakaan ottelussa. Toivottavasti poikaa ei ole lähetetty kotiin jo tässä vaiheessa.


Jos training campillä on 20 pakkia niin kahteenkaan matsiin ei pääse pukemaan kuin 12 pakkia. Näin ollen siellä on 7 muutakin pakkia Pokan kanssa seuraamassa matsit katsomosta. Sama juttu hyökkääjien osalta, joukkueellinen jäi vielä kokoonpanojen ulkopuolelle.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Jos training campillä on 20 pakkia niin kahteenkaan matsiin ei pääse pukemaan kuin 12 pakkia. Näin ollen siellä on 7 muutakin pakkia Pokan kanssa seuraamassa matsit katsomosta. Sama juttu hyökkääjien osalta, joukkueellinen jäi vielä kokoonpanojen ulkopuolelle.

Joo eipähän näistä pitäisi liikaa vetää johtopäätöksiä, kuitenkin vaikuttaa että tänään pelaavat alustavan depth chartin 12 ensimmäistä. Pokan kohdalla tilanne on melko hankala kun saman ikäisiä lupauksia on prospect pool täynnä, ja joku heistä saattaa joutua hakemaan vauhtia jopa ECHL:n kautta. Toki vaihtoehtona on myös paluu Liigaan mutta ainakin minusta se olisi Pokan kehityksen kannalta sivuaskel.
 

Juzbe#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Islanders, HPK
Viime yönä pelattiin historian toinen ottelu Barclays Centerissä ja tällä kertaa ottelu myös päättyi tulevien asukkaiden voittoon, kun Isles otti 3-2 rankkarivoiton.

Ketjut olivat mallia:

Lee-Tavares-Okposo
Grabovski-Nelson-Kulemin
Grabner-Sundstrom-Bailey
Boulton-Mouillierat-McDonald

Hamonic-Czuczman
Strait-Pulock
Donovan-Brennan

Johnson
Leggio

Vielä vähän mietteitä matsista:

  • Ensimmäinen erä oli ottelun viihdyttävin ja se mentiin täydessä Islanders hallinnassa.

  • Toisessa ja kolmannessa erässä pelin tempo meni aivan surffailuksi varsinkin kotijoukkueella ja Devils nousi ansaitusti tasoihin.

  • Jatkoerässä mentiin lähes täysin yhtä päätyä kun Islanders pääsi jatkuvalla syötöllä hyville maalipaikoille. Rankkareissa Islesiltä onnistuivat Okposo ja Nelson.

  • Islesin alivoima oli todella surkeaa, en ainakaan itse löytänyt siitä mitään ideaa

  • Islandersin kolme parasta mielestäni Pulock, Johnson ja Nelson

  • Puolustuksessa Hamonic, Pulock sekä pienin varauksin Brennan ja Donovan näyttivät NHL-kelpoisilta pakeilta

  • Nelsonin ketju oli varsinkin ensimmäisessä erässä todella hyvä, Tavaresin ketju taas melko vaisu

  • Johnson vakuutti, haastaa jopa Halakin jos jatkaa samalla tasolla

Kokonaisuudessaan peli näytti molempien joukkueiden osalta aika keskeneräiseltä mutta ainakin ensimmäisessä erässä Islanders pelasi lupauksia herättävästi. Jopa reilu 11 tuhatpäinen yleisö oli hyvin mukana kun Islanders pyöritti. Halli näytti television välityksellä hienolta, vaikkakin toinen pääty on jääkiekon kannalta surkea. Katsomot näyttävät todella jyrkiltä ja ovat lähellä jäätä joten halliin saadaan varmasti hyvä tunnelma kun Islanders sinne muuttaa. Ensi kauden kokoonpanon kannalta valmennus sai taas lisää mietittävää kun Pulock pelasi hienon ottelun. Jos samanlainen trendi jatkuu, on täysin mahdollista että ensi kauden puolustuksessa on kaksi tulokaspuolustajaa.
 

Zborik_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Laitetaan oma hyökkäyksen ketjulotto muutamia päiviä ennen kuin kiekko putoaa jäähän:

Nelson - Tavares - Okposo
Kulemin - Grabovski - Strome
Clutterbuck - Nielsen - Grabner
Martin - Cizikas - McDonald
(Lee, Bailey, Boulton, Conacher)

Ykkösketju olisi tässä muodostelmassa todella kova. Nelson on mainio pelaaja hyökkäyssuuntaan ja odotuksissa on vahva kausi. Tavares ja Okposo ovat päivänselviä pelaajia ykköseen, ja uskon, että Tavares pystyy loistavilla hyökkäystaidoillaan jakamaan kiekkoa Nelsonille täyteen vauhtiin. Kahden suunnan Okposo osaa myöskin viimeistellä ja tekee vahvalla työmäärällään arvokasta työtä.

Kakkosketjuun on myöskin paljon vaihtoehtoja, mutta pidän kuitenkin aika selvänä asiana sitä, että toisensa hyvin tuntevat Kulemin ja Grabovski laitetaan samaan ketjuun. Kulemin on kova työtentekijä - ei taitavin pelaaja, mutta osaa viimeistellä. Strome osoitti viime kaudella ihan lupaavaa peliä, joten antaisin hänelle mahdollisuuden kakkosessa. Tässä ketjussa on suht hyvin potentiaalia hyökkäyspään tehoihin. Oman alueen pelaaminen saattaa olla pieni kysymysmerkki.

Kolmosessa olisi huippukauden pelannut tanskalainen Nielsen, jolla on loistavat kahden suunnan taidot: puolustaa hyvin ja tunnollisesti, on hyvä aloituksissa ja viimeisteli roolinsa huomioiden viime kaudella tehokkaasti. Hänen kanssaan pelaisivat Clutterbuck ja Grabner, jotka eivät kuitenkaan pelanneet kovin hyvin viime kaudella. Siksi pohdin myös Anders Lee'tä kolmoseen. Hänellä on potentiaalia maalintekijäksi, kuten viime kauden pelit Islandersissa näyttivät. Hän on isokokoinen ja liikkuu hyvin. Clutterbuck on fyysinen, muttei mikään pistelinko. Grabner on todella vauhdikas hyökkääjä ja loistava alivoimalla. Jos Grabner löytää kateissa olleen maalinteon, ketju voi olla yllättävän tehokas.

Nelosessa on tuttuja nimiä, eli Martin, Cizikas ja McDonald. Heidän tärkein tehtävä on pelata fyysisesti ja puolustaa tehokkaasti. Totta kai pisteitä toivotaan myös ja McDonaldilla on hyvä laukaus. Cizikas on ollut puolitoista kautta luotettava puolustavampi sentteri, joka on energinen. Mahdollisuuksia saattaa olla myös parempiin tehoihin, mutta koska edellä on nimiä kuten Tavares ja Nielsen, niin peliaikaa tuskin tulee tasakentällisin erityisen paljon.

EDIT: Pari typoa korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

passenger

Jäsen
Melko lailla samoilla linjoilla Zborikin kanssa noista ketjuista. Leen ja Stromen haluaisin nähdä kokoonpanossa, mutta saattaa hyvin olla, että he aloittavat alhaalla koska ovat ainoat waiver-vapaat hyökkääjät. Tässä Eyes on Islesin artikkelissa oli ihan mielenkiintoista pohdintaa Matt Martinista, ja lähinnä siitä pitäisikö hänestä luopua. Martin on omia suosikkejani, mutta tuossa on kyllä ihan järkeviä perusteluita. Toisaalta mikäli jostain pitäisi luopua, niin sekä Grabnerillä ja Baileyllä voisi olla hieman enemmän treidiarvoa.

Grabovskiakin kokeiltiin tuossa Tavaresin laidalla, mutta Capuano totesi, että Grabovski on selkeästi sentteri. Nelson sen sijaan on pelannut pirun hyvin sekä keskellä, että laidalla ja on ottanut selkeästi askeleita eteenpäin. Leveyttä hieman hankalastikin siinä mielessä, että kaikki hyökkääjätkään eivät mahdu kokoonpanoon, onkin jännä nähdä, että tehdäänkö vielä joku treidi. Leddy olisi ihan mielenkiintoinen nimi, mutta Hawks haluaa vaihdossa todennäköisesti varauksia tai sitten noita nuoria lupauksia, mutta se ei taas muuta Islandersin tilannetta tuon ylitarjonnan suhteen.

Puolustuksessa on myös mielenkiintoinen tilanne, sillä tällä hetkellä sopimus on kahdeksalla puolustajalla, jotka joutuisivat läpäisemään waiverit. Tiedä sitten olisiko esim. Brennanin tai Donovanin kohdalla isoa riskiä, että joku heidät tuolta nappaa. Boulton ja Carkner ovat pelillisesti molemmat turhakkeita, mutta todennäköisesti ainakin toinen heistä pysyy kokoonpanossa, sillä Capuano on yleensä sen yhden nyrkkitalkoisiin kykenevän kaverin pitänyt mukana. Yksi vaihtoehto olisi tietysti, että Martin ottaa siinä hommassa vielä enemmän roolia, vaikkei mikään Boultoniin tai Carkneriin verrattava superraskassarjalainen hommissa olekaan, niin kykenee ottelemaan suht koviakin kavereita vastaan.

Hamonic - de Haan
Visnovsky - Hickey
Reinhart - Strait

Reinhart menettää todennäköisesti tuon paikkansa sillä yhden suunnan sopimuksella olisi vielä lisäksi Carkner ja Brennan. Donovanilla on kaksisuuntainen soppari, mutta joutuisi siis alas waiverien kautta. Tiukkoja päätöksiä pitää tehdä. Donovankin on kuitenkin osoittanut olevansa ihan nhl-tason pelaaja. Visnovsky on ainakin jotkut treenit jättänyt taannoin väliin selkäongelmien takia, ja mies on ollut noiden aivotärähdysten vuoksi pois aiemmin pitkiä jaksoja, joten pientä huolta on miten pysyy ehjänä koko kauden.

Halak aloitti hieman epävarmasti harjoituspelit, mutta on parantanut ja pelannut lopulta erittäin hyvin. Maalivahtiosastosta en olisi huolissani.
 

passenger

Jäsen
Harjoitusottelut päättyivät tänään surkeasti Bostonia vastaan, tuloksena 6-1 tappio. Kuritonta löysäilyä, karmeita kiekonmenetyksiä yms. Puhtaat paperit ehkä Donovanille ja Nelsonille. Ho-Sang oli erittäin nopea ja piti kiekkoa hyvin, sortui tosin turhaan kuskailuun usein. Karvasi rohkeasti käyttäen vauhtiaan höydyksi, kiekottomana muuten melko hukassa, mutta potentiaalia on kyllä valtavasti. Dal Colle melko näkymätön. Strome pääsi jonkun verran pelaamaan Okposon ja Tavaresin rinnalla, mutta Stromen otteissa näkyi jonkin verran jopa yliyrittämistä, kisa on tietysti kova, kuka pääsee aloittamaan ylhäällä ja Stromen pitää kyllä näyttää erityisen hyvältä, että tuon paikan ottaa.

Ykkösketjua lukuunottamatta oli siis aika farmipainotteinen ryhmä, penkin takanakin peliä johti Thompson. Nelson oli jonkin aikaa pois saatuaan pienen tällin, mutta on kunnossa ja pelasi ottelun loppuun. Mouillierat sai huomattavasti enemmän vastuuta kuin laidoillaan alussa olleet pugilistit. Johnston otti omassa matsissaan rumasti nenäänsä Bostonin Christopher Breeniltä, mutta Gallant puolestaan hoiteli hetkessä Jordan Caronin. Try-outilla oleva Johnston sai kovan iskun ja kunnon vekin kasvoihinsa ja jätti ottelun kesken. Johnston paiskoi kypäräänsä siihen malliin lattiaan poistuessaan kentältä, että ei ollut ilmeisesti kovin tyytyväinen otteisiinsa. Sveduketju oli melko mitäänsanomaton

Nelson-Tavares-Okposo
Dal Colle-Strome-Ho-Sang
Persson-Sundstrom-Collberg
Gallant-Mouillierat-Johnston

Czuczman-Brennan
Pedan-Mayfield
Ness-Donovan

Czuzman taisi nähdä neljä maalia melko läheltä, Brennan esitteli pari komeaa niittiä. Donovan ja Brennan selvisivät joten kuten, muilla aikamoista selviytymistaistelua. 4/6 maaleista tuli omista kiekonmenetyksistä. Johnsonia ei sinänsä voi syyttää, mutta jonkun olisi voinut maaleista ottaakin. Loukkaantuneista de Haan ja Pulock olivat tänään jäällä, mutta eivät osallistuneet täysipainoisesti. Carkner on todennäköisesti vielä kauden avauksestakin sivussa. Grabner ja Visnovsky eivät kumpikaan olleet jäällä ollenkaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös