Tässäkin ketjussa on ajoittain puhuttu harjoittelun merkityksestä ja on oltu sitäkin mieltä, että erot pelaajissa tehdään harjoitusmäärissä. Hesarissa uutisoitiin jokin aika sitten Princetonissa tehdystä kartoitustukimuksesta, jossa asiaa oli tutkittu eri aloilla ja monella alalla erot huippujen ja huonojen välillä selittyvät pääasiassa eroissa lahjakkuudessa ja mahdollisuuksissa. Eniten harjoittelusta on hyötyä sellaisilla aloilla, jossa suoritukset toistuvat samanlaisina kuten tikanheitossa. Tämän perusteella ns. 10000 tunnin sääntö ei kovin usein pädekään.
Eihän tämä toki harjoittelua edelleenkään turhaksi tee ja varmasti into harjoitteluun ja esim. voitontahto ja kunnianhimo, yksi tärkeimmistä lahjakkuuden muodoista alalla kuin alalla, mutta lienee silti selvää, että harjoittelulla ei voida kaikkea kompensoida, jos luontaista lahjakkuutta ei ole alalle tai lajiin. Senpä takia on erittäin tärkeää, että nuori löytää sen oman alan, eikä hänelle kerrota sellaista valhetta, että sinustakin voi tulla huippu kunhan vain tarpeeksi haluat ja harjoittelet.
Alla vielä linkki Hesarin juttuun tutkimuksesta:
Tutkimus: Harjoitus ei teekään mestaria - Tiede - Tiede - Helsingin Sanomat