Suomalaiset NHL:ssä kaudella 2013–2014

  • 674 781
  • 1 192

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Ok, Suomessa nyt on muutama yli 50 pisteen pelaaja, ihan jees.

Mutta silti tosiasia on, että tshekit ja ruotsalaiset hyökkääjät ovat suorittaneet vuosien varrella monin-moninkertaisen määrän oikeita huippukausia. Ja myös slovakit. Riippumatta siitä, lasketaan huippukaudeksi 60 vai 70 pisteen tahti.

No onhan tuo nähty, ettei joukkueen hyökkäyksessä tarvitsekaan olla tehotykkejä, mutta itse asiassa olisi ihan mukavaa jos Suomestakin joskus tulisi vielä oikea tähtihyökkääjä.

Eiköhän 70 pistettä ole paperia Barkovin käsittelyssä, kun pääsee todella vauhtiin. Toivotaan vaan että pysyisi tästä lähin ehjänä, pelottavan paljon ollut telakalla.
 

Leijona

Jäsen
Pakko itsekin nostaa Haulan nimi esille, jos siis positiivisia suomalaissuorituksia halutaan etsiä.

Kaveri pelasi 182. varaukseksi käsittämättömän hyvän rookie-kauden, ja jos ei mies ole Suomessa saanut hypetystä, niin kyllä hän on tasaiseen tahtiin kerännyt kehuja ainakin Minnesota-faneilta ja "kuulapää"-Yeolta.

Tuo 15 pinnaa (6+9) 46 otteluun ei sinällään ole tietenkään "käsittämätön", mutta täytyy muistaa, että mies pelasi suurimman osan kaudesta 4. sentterinä alle 10min/peli saaden samalla paljon av-vastuuta. Hän veti rouhija-roolissa mallikkaasti ja nyt loppukaudesta tosiaan latoi 2. sentterinä 7 matsia ppg-tahdilla. Tuo kauden +14-tehosaldo puhuu omaa kieltään, ja sitä ei voi millään "helpoilla peliminuuteilla" perustella, kun lähtökohtaisesti kaveri pelasi shut down -roolia vastustajan parhaita vastaan.

On mahtavaa katsella suomalaista, joka dominoi luistelullaan ja omaa napakan vedon. Mielenkiinnolla odotan miehen otteita tulevaisuudessa.

Loistavia suomalaissuorituksia oli toki paljon, mutta tuo osui omiin silmiini positiivisimpana yllätyksenä, etenkin kun noita Wildin matseja tuli enimmäkseen katseltua.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Brian Burke antanut muutaman twitteristä poimimani kommentin ensi kauden maalivahtikuvioista. Toki ne eivät nyt tässä vaiheessa juurikaan mitään merkitse, mutta Rämön kannalta ainakin kuulostaa hyvälle:

Brian Burke gave Karri Ramo a big vote of confidence when it comes to the goaltending situation for the #Flames.

Burke- Ramo Will be #Flames #1 goalie..Ortio will not back up next season. He wants him to play.

He also declared he wants Joni Ortio starting and left the door open for pending free agent Joey MacDonald to return as backup. #Flames

He wants Ortio starting in the AHL. Poor wording. My apologies.

Saa vaan nähdä miten Ortiolta löytyy jatkohaluja farmin puolella, mutta hienoa että Burkelta vaikuttaisi löytyvän luottoa Rämöön.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Pakko itsekin nostaa Haulan nimi esille, jos siis positiivisia suomalaissuorituksia halutaan etsiä.

Kaveri pelasi 182. varaukseksi käsittämättömän hyvän rookie-kauden, ja jos ei mies ole Suomessa saanut hypetystä, niin kyllä hän on tasaiseen tahtiin kerännyt kehuja ainakin Minnesota-faneilta ja "kuulapää"-Yeolta.

Tuo 15 pinnaa (6+9) 46 otteluun ei sinällään ole tietenkään "käsittämätön", mutta täytyy muistaa, että mies pelasi suurimman osan kaudesta 4. sentterinä alle 10min/peli saaden samalla paljon av-vastuuta. Hän veti rouhija-roolissa mallikkaasti ja nyt loppukaudesta tosiaan latoi 2. sentterinä 7 matsia ppg-tahdilla. Tuo kauden +14-tehosaldo puhuu omaa kieltään, ja sitä ei voi millään "helpoilla peliminuuteilla" perustella, kun lähtökohtaisesti kaveri pelasi shut down -roolia vastustajan parhaita vastaan.

On mahtavaa katsella suomalaista, joka dominoi luistelullaan ja omaa napakan vedon. Mielenkiinnolla odotan miehen otteita tulevaisuudessa.

Loistavia suomalaissuorituksia oli toki paljon, mutta tuo osui omiin silmiini positiivisimpana yllätyksenä, etenkin kun noita Wildin matseja tuli enimmäkseen katseltua.

Haula on kyllä ollut yksi positiivisimmista yllättäjistä tällä kaudella. Itse en epäillyt hetkeäkään etteikö Haulan omaamilla työkaluilla (nopeus, hyvä pelisilmä ja työmoraali) voisi breikata NHL-tasolla mutta se yllätti täysin, että mies periaatteessa vakiinnutti paikkansa ylhäällä jo ensimmäisellä kaudellaan.

Itse asiassa en jopa pitäisi mahdottomana ajatuksena sitä, että Haula haastaisi Granlundin top 6:ssa. Haulahan ei lähtökohtaisesti todellakaan ole mikään bottom 6 pelaaja vaikka sellaisen roolin voisi omaksua. Positiivinen sentteriongelma tulee Wildilla olemaan lähitulevaisuudessa.

Täytyy vielä vähän tarttua kiinni tuohon "vastustajan parhaita vastaan" -heittoon. Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Brodziakin johtama vitja pelasi suurimman osan ajasta vastustajan parhaita vastaan ja heti sen jälkeen Koivun johtama kenttä. Haula pelasi itse asiassa suojatumpia minuutteja kuin Granlund (Lähde), tosin ihan luonnollisista syistä koska vierellä ei koskaan pelannut mitään varsinaisia shutdown spesialisteja vaan lähinnä Haulan johtaman neloskentän rooli oli antaa hengähdysaikaa muille ketjuille. Tosin mies palkittiin hyvistä otteistaan hyvin nopeasti isolla alivoimaroolilla. Tämä myös korreloi sitä tosiseikkaa omissa papereissani, että Haula on sopivampi top 6 pelaaja hyökkäävämmässä roolissa kuin alempien kenttien soturi joten saa nähdä onko Haulan tulevaisuus juuri Minnesotassa vai jossain muualla.
 

Leijona

Jäsen
Jeps, kiitoksia korjauksesta. En tiedä mistä sain päähäni tuon "pelaa parhaita vastaan" -aivopierun, mutta hyvä että saatiin asiaan selvyys.

Jännäksi tosiaan menee Haulan ja Minnesotan tulevaisuus. Omastakin mielestäni Haula voisi olla ihan potentiaalinen top-6 hyökkääjä, mutta sentterinä veisi toki Granlundin paikan. Toivotaan, että molemmille löytyy sopivat roolit ensi kaudeksi, jossei Minnesotassa, niin sitten muualla.
 
Viimeksi muokattu:

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Siellä on Jussi Jokinen ollut ihan kiitettävässä vireessä playoffeissa. 10 peliä ja 6+3=9. Tällä hetkellä JJ on maalipörssin kärkipaikalla yhdessä Marian Gaborikin kanssa. Jännä ajatella että Jussi on tällä hetkellä runkosarjan pistepörssivoittaja Sidney Crosbyn kanssa tasapisteissä ja pistepörssissä edellä maalimäärän turvin. Ja sekin, että +/- näyttää Crosbylle -2 ja Jokiselle +6. Ja mikä parasta, Jokinen on kerännyt tuon saldon vaikka on pelannut ottelua kohden keskimäärin 5 minuuttia vähemmän kuin Crosby. Ja sekin vielä, että yksikään ruotsalainen ei ole Jokisen edellä playoff-pistepörssissä tällä hetkellä. Tässähän alkaa jo pikkuhiljaa toivomaan Stanley Cupin voittoa Pittsburghille, saisi ihan hyvän tulokaskauden pelannut Olli Määttäkin nimensä pokaaliin, vieläpä 19-vuotiaana.

Ja toivottavasti kukaan ei tule nyt aloittamaan sitä perinteistä paskamyrskyä joka menee seuraavasti: "Oletko katsonut yhtäkään Penguinsin peliä? Jokinen on pelannut tilastoista huolimatta karmeasti, mm. eilen haaskasi kolme selvää maalipaikkaa. Hyvä pistemäärä on ainoastaan hyvien ketjukavereiden ansiota."
 
Siellä on Jussi Jokinen ollut ihan kiitettävässä vireessä playoffeissa. 10 peliä ja 6+3=9.

Tähän tilastoon muuten lisättäneen vielä, että kolme miehen maaleista on ollut voittomaaleja, millä myös irtoaa luonnollisesti tällä hetkellä sija number uno.

Kyllä, aivan liian vähälle hehkutukselle on mies jäänyt. Uskomatonta peliä ja varmaa viimeistelyä. Sellaisiakin maaleja on tullut, mistä ei kovinkaan moni pensselipaita olisi sisään laittanut, mutta niin vain meidän JJ iskee kiekkoa reppuun. Hienoa että suomalaisistakin nousee näitä positiivisia pleijariyllättäjiä. Lähes kaikki Pingviinien tämän kauden pleijaripelit nähneenä totean myös, että kyllähän Jussi on pelannut hienosti noin muutenkin, vaikka katsoisi pisteiden taaksekin. Tekee hyviä ratkaisuja ja käyttää sitä parasta asettaan, eli sijoittumista ja aniharvoin ajaa itseään tilanteista ulos. Tästä on hyvä jatkaa.
 

Stringer B.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jussi on pelannut nimenomaan pleijareissa kyllä hienosti. Pelaa aina paremmin mm Sutterin kanssa, kuin Genon. Kemiat eivät ole kohdanneet, mutta silti Bylsma yrittää pitää heitä yhdessä.
 

HockeyForLife

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild
Ja mikä parasta, ketjukavereiden ansioksi ei näitä pisteitä voi laittaa, sillä viimeisimmät pelit Jokinen on pelannut Sutterin ja Nealin kanssa, kun Malkin on siirretty ykkösen laitaan! Huikeaa kevättä Jokinen pelaa ja juuri oikeaan aikaan. Näyttää kesällä tulevan ihan makoisa soppari takataskuun.

Pitkää kevättä Penguinsille. Idän puolelta olette suosikkejani!
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Hyvin on Jussi näissä playoffeissa pelannut ehdottomasti, tukku tärkeitä maaleja tehtynä ja muutenkin semmoista varmaa kiekollista pelaamista. Ilo on ollut seurata Penguinsia ja Jussin tekemistä ja toivottavasti tästä saa nauttia aina sinne päätyyn asti :)
 

The Legend

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins ja Kärpät
Ei viiti pilata tuota Granlund -ketjua turhanpäiväisillä jorinoilla, joten siirretään tänne tuo supertähtikeskustelu. Viime yönä Suomeen on syntynyt viides NHL -supertähti (mielestäni), eli lista näyttää nyt tältä:

  • Teemu Selänne
  • Jari Kurri
  • Jere Lehtinen
  • Miikka Kiprusoff
  • Tuukka Rask

Kuka on seuraava listalla? Barkov?
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei viiti pilata tuota Granlund -ketjua turhanpäiväisillä jorinoilla, joten siirretään tänne tuo supertähtikeskustelu. Viime yönä Suomeen on syntynyt viides NHL -supertähti (mielestäni), eli lista näyttää nyt tältä:

  • Teemu Selänne
  • Jari Kurri
  • Jere Lehtinen
  • Miikka Kiprusoff
  • Tuukka Rask

Kuka on seuraava listalla? Barkov?

Onks sulla tos ajatuksena, että pitää olla voittanu joku pysti? Kyllä mää laittaisin Pekka Rinteenkin tuohon listalle. Uskon, että aika moni asiantuntija luonnehtii häntä tyyliin "ehkä maailman paras"(ei tietenkään viime kaudella). Samalla logiikalla lasken myös Shea Weberin NHL supertähdeksi, vaikkei hän mitään olekaan voittanut.

Totta kyl tuokin, että lista ei joka tapauksessa oo pitkä. Mää uskon, että Granlund on seuraava. Jos Teräväinen on, tai hänestä tulee kova reenaamaan, hänelläkin on saumaa olla supertähti.
 
Kyllä Rinteen voi laskea supertähdeksi. Varsinkin jos palaa samalle tasolle, mikä oli pari vuotta sitten. MM-kisat sujui niin hienosti, että eiköhän Peksi nouse takaisin huipulle.
 

SuperKakke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK ja New York Rangers
Pekka Rinne ehdottomasti mukaan listalle viimeistään ensi kauden jälkeen.

Loukkaantuminen sekä siitä johtaneen komplikaatiot toki murskasivat Rinteen. Hetkellisesti. MM-kisat jälleen näyttivät Rinteen todellisen tason kun kaveri on kunnossa.

Eiköhän ensi kaudella nähdä Pekka Rinteeltä jälleen loistava kausi.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Tietenkin kaikki on mahdollista, eikä tulevaisuutta tiedetä, mutta: Itseäni ihmetytti ja nauratti, kun täällä monet puhui viime vuonna kuinka Rinne on menneen talven lumia. Viime kauden selittää loukkaantumiset, ja tynkä kausikaan ei ollut hyvä. Kuitenkin aika äkkiä on porukka ollut teilaamassa. Muistaakseni Jatkoaika kirjoitti jonkun jutun siitä, kuinka Rinne on historiaa, mutta en tälläistä juttua nyt löytänyt.
 

Vulak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks. Portland Pirates ja HIFK
Onks sulla tos ajatuksena, että pitää olla voittanu joku pysti? Kyllä mää laittaisin Pekka Rinteenkin tuohon listalle. Uskon, että aika moni asiantuntija luonnehtii häntä tyyliin "ehkä maailman paras"(ei tietenkään viime kaudella). Samalla logiikalla lasken myös Shea Weberin NHL supertähdeksi, vaikkei hän mitään olekaan voittanut.

Totta kyl tuokin, että lista ei joka tapauksessa oo pitkä. Mää uskon, että Granlund on seuraava. Jos Teräväinen on, tai hänestä tulee kova reenaamaan, hänelläkin on saumaa olla supertähti.

Kauden jälkeen valinta NHL:n ykköstähdistöön on ihan pätevä peruste ja Weberhän on sinne valittu kaksi kertaa. Supertähti siis.

Rinne on valittu kakkostähdistöön, riitää myös minulle.
 
Olli Määttä näyttää päätyneen sijalle 5. tuossa vuoden tulokkaan eli Calder trophyn äänestyksessä. Tämä ei ole yleisurheilua eikä pistesijoja tietenkään jaeta, mutta hyvä osoitus kuitenkin Määtän onnistuneesta tulokaskaudesta. Kuka suomalainen ja milloin on viimeksi oltu näin korkealla Calder-äänestyksessä?
 

Ralph

Jäsen
Kuka suomalainen ja milloin on viimeksi oltu näin korkealla Calder-äänestyksessä?

2009-10 Tuukka Rask oli neljäs.

TOP-10 suomalaiset Calder Trophy äänestyksessä:

1. 1992-93 - Teemu Selänne - ykkönen

2009-10 - Tuukka Rask - neljäs
2008-09 - Pekka Rinne - neljäs
1996-97 - Janne Niinimaa - neljäs
1995-96 - Saku Koivu - neljäs

2013-14 - Olli Määttä - viides

2003-04 - Tuomo Ruutu - kuudes
2002-03 - Niko Kapanen - kuudes
1986-87 - Christian Ruuttu - kuudes

2003-04 - Joni Pitkänen - seitsemäs
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös