Eurooppa-liiga – millainen se olisi?

  • 8 193
  • 42

Wildcard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
En usko, että KHL seurat lähtevät heti alussa tämän tyyppiseen sarjaan mukaan, jossa pelataan lähinnä pähkinöistä ja kunniasta. Jotakin kertoo SHL:n huikea investointi 10-12 % osakepääomaan ko. liigasta yhteensä n.100.000 €.

Uskon kuitenkin, että myöhemmin "Euro"-liigan kehittyessä myös KHL seurat tulevat mukaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
IIHF:lle tuli kiire laittaa turnaus pystyyn, koska Nordic Trophyssa ja sittemmin European Trophyssa mukana olleet organisaatiot olivat joka tapauksessa kehittämässä uutta sarjaa, tai siis ovat tehneet sitä vuosikausia. Narina siitä että joukkueet eivät tule mukaan urheilullisin perustein on älytöntä, miksi nyt otettaisiin mukaan joukkueita jotka eivät ole tähän mennessä osoittaneet mitään kiinnostusta sarjan kehittämiseen ja ovat seuranneet sivusta kun muut ovat tehneet ns. paskahommat. Lähinnähän tuosta on tähän mennessä ollut taloudellisia kustannuksia ja parina viime syksynä turnaus on vaikuttanut selvästi myös joidenkin joukkueiden urheilulliseen suoritustasoon oman kansallisen sarjan alkukierroksilla. Suorastaan röyhkeätä ja ajattelematonta alkaa tässä vaiheessa huudella miksei joukkueita oteta mukaan suoraan urheilullisen menestyksen mukaan.

Joo, en minä ainakaan tuota sarjamuotoajatustani sen perusteella miettinyt mikä on röyhkeää ja kuka on ajattelematon, vaan sen perusteella miten saataisiin mahdollisimman mielenkiintoinen eurooppalainen huippujääkiekkosarja. Mielestäni tämä voisi olla myös ET-paskaa(?) pelanneiden seurojen kantavana ajatuksena.

Kiintiöjoukkueet tosiaan saavat sarjan tuntumaan harjoitusturnaukselta, ja jos mukana on liian monta joukkuetta samasta sarjasta, syövät ottelut mielenkiintoa sekä itseltään, että kotimaisen sarjan otteluilta.
Toki ymmärrän, että alkuun tietyillä pioneerijoukkueilla on kiintiöpaikka, mutta ei ole kestävää jos tämä on pysyvä tila. Jonkinlainen välimallin ratkaisu voisikin olla, että näillä seuroilla olisi kiintiöpaikka jollekin karsintakierrokselle, jolloin mukaan pääsemisen perusteet olisivat jotenkuten urheilulliset ja seurasta itsestään kiinni.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Niin kauan kuin sarjassa pelaavat joukkueet perustuvat pelkästään sovittuihin asioihin, eikä edelliskauden menestyksen kautta tulleisiin sijoituksiin, niin kyseisellä sarjalla ei ole pidemmän päälle tulevaisuutta...
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kansalliset sarjathan ovat osakkaina, mm. Liiga, joka takaa että runkosarjan voittaja ja mestari ovat aina seuraavalla kaudella mukana sarjassa. Lisää jo ihan mukavasti urheilullisuutta sarjaan. IIHF ei ole toimivaa seurajoukkuekilpailua saanut useista yrityksistä huolimatta luotua, joten seurat ovat joutuneet ottamaan itse suuren vastuun järjestelyistä jolloin on täysin selvää että ne haluavat kiintiöpaikkansa joukkueilleen.

NHL on suljettu sarja, KHL on suljettu sarja, nykyään myös Liiga. Miksei näiden seuraaminen perustu urheilullisuuteen, mutta yhtäkkiä sitä vaaditaan eurooppalaisten seurajoukkueiden kilpailulta. Tässä ketjussa keskustellaan vain siitä mikä on jonkun raumalaisen, tamperelaisen tai espoolaisen fanin mielestä mielenkiintoisin formaatti, eikä uhrata ajatustakaan sille miksi tilanne on nykyinen ja ET:hen osallistuneilla joukkueilla etuajo-oikeus ensi kauden kilpailuun.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tässä ketjussa keskustellaan vain siitä mikä on jonkun raumalaisen, tamperelaisen tai espoolaisen fanin mielestä mielenkiintoisin formaatti, eikä uhrata ajatustakaan sille miksi tilanne on nykyinen ja ET:hen osallistuneilla joukkueilla etuajo-oikeus ensi kauden kilpailuun.
Höh, tässähän vaan yritetään antaa ilmaisia vinkkejä miten homman saa toimimaan. Kuvailit edellä itsekin ET:tä paskahommaksi ja rasitteeksi liigapeleille, joten onko näillä ET-seuroillakaan sitten selkeää käsitystä miten se eurooppalainen menestyvä, mielenkiintoinen ja pitkäikäinen seurajoukkuekilpailu luodaan? Minulla on.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei niin, mutta hyvin pitkälti turnauksessa pelaavat aina Euroopan parhaat seurajoukkueet. Ja eikös se osaksi mitata myös oman pääsarjan menestyksessä? Se kai koko turnauksen idea on kuitenkin pohjimmiltaan?

Niin. Kommenttini olikin kohdistettu Jawsille, joka ei KHL-joukkueita halua mukaan, koska ne olisivat liian ylivoimaisia, mutta kuitenkin toisessa kohtaa halusi samanlaisen liigan kuin jalkapallossa.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Niin. Kommenttini olikin kohdistettu Jawsille, joka ei KHL-joukkueita halua mukaan, koska ne olisivat liian ylivoimaisia, mutta kuitenkin toisessa kohtaa halusi samanlaisen liigan kuin jalkapallossa.

Jaksaisitko itse katsoa Venäjän dominanssia? Joka vuosi SKA, Dynamo, Kazan jne. luultavasti korjaisi pytyn, mikäli olisivat tosissaan mukana. Futiksessa Bundesliiga (Dortmund, Bayern), La Liga (Barca, Real), Valioliiga (ManU, City), Serie A (Juventus, Milan) ja Ligue 1 (PSG, Monaco) voivat tuoda UCL:ään ainakin kaksi joukkuetta, jotka voivat realistisesti kilpailla mestaruudesta. Lisäksi väitän, että kiekossa tähän "Mestarien liigaan" ei otettaisi 32 joukkuetta. Mikäli UCL pelattaisiin futiksessa 20 joukkueen sarjana, olisi se paljon tasaisempi. Sama juttu kiekon puolella - 20 joukkueen sarja olisi hyvä. SKA esimerkiksi on täysin brutaali vastus mille tahansa liigajoukkueelle, ja olisi mielestäni turhan ylivoimainen euroliigaan. Onhan Bayernkin ylivoimainen futiksessa, mutta jos turnausta pienennettäisiin joukkuemäärältään, isot eivät olisi liian dominantteja.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
SKA esimerkiksi on täysin brutaali vastus mille tahansa liigajoukkueelle, ja olisi mielestäni turhan ylivoimainen euroliigaan.
Myös SKA:lla on huonoja päiviä. Edellisessä pelissä sille tuli kotona 1-3 tappio Admiral Vladivostokia vastaan. Sitä ennen rankkaritappio Sibirille.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Myös SKA:lla on huonoja päiviä.

No jos SKA sähläisi vaikkapa välierissä, niin kyllä sinne finaaliin vielä joku Moskovan Dynamokin saadaan. Pointti silti varmaan tajuttu? Voihan Buffalo Sabresillekin tulla huono päivä, joten otetaan mukaan vain, eikö.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No jos SKA sähläisi vaikkapa välierissä, niin kyllä sinne finaaliin vielä joku Moskovan Dynamokin saadaan. Pointti silti varmaan tajuttu? Voihan Buffalo Sabresillekin tulla huono päivä, joten otetaan mukaan vain, eikö.

Ottaisitko mukaan yhtään joukkuetta joukon Liiga, SHL, NLA, DEL, Tshekin Extraliga, Slovakian Extraliga ja EBEL ulkopuolelta? Vai onko tuossakin jo liian brutaaleja eroja?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
No jos SKA sähläisi vaikkapa välierissä, niin kyllä sinne finaaliin vielä joku Moskovan Dynamokin saadaan. Pointti silti varmaan tajuttu? Voihan Buffalo Sabresillekin tulla huono päivä, joten otetaan mukaan vain, eikö.
Mikäli Eurooppa-liigassa esim. välierät ratkotaan yhdessä pelissä niin silloin SKA:n tappio olisi täysin mahdollinen. Pitkässä ottelusarjassa tilanne olisi eri.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
Ottaisitko mukaan yhtään joukkuetta joukon Liiga, SHL, NLA, DEL, Tshekin Extraliga, Slovakian Extraliga ja EBEL ulkopuolelta? Vai onko tuossakin jo liian brutaaleja eroja?

Ensisijainen pointtini on se, että osallistuvat joukkueet määrittyisivät urheilullisin perustein. Pääsarjojen parhaat siis mukaan. KHL:ssä on monia joukkueita, jotka saisivat tehdä kovan päivätyön voittaakseen tällaisen turnauksen. Kolikon kääntöpuoli on, että KHL:n kärki on niin vahva, etten näe mielekkääksi esimerkiksi juuri SKA:n kaltaisten joukkueiden pelaamista turnauksessa.

Muista sarjoista esimerkiksi Slovakian Extraliga aiheuttaa päänvaivaa. Tällä hetkellä ko. sarjaa melko suvereenistikin hallitseva HC Košice olisi suurissa vaikeuksissa esimerkiksi suomalaisten joukkueiden kanssa. Slovakian Extraligalle ja EBEL:lle korkeintaan mestarin kiintiöpaikka turnaukseen. Näitä pienempien sarjojen joukkueet voisivat aloittaa varhaisesta karsintavaiheesta - näin taattaisiin (oikein taivutettu?) pienille kiekkomaille osanotto turnauksen karsintavaiheeseen, jossa voisivat kohdata tasoisiaan tai hieman jopa itseään parempia joukkueita.

Lohkovaiheessa voisi pelata kuvailemasi mallin mukaan se ~20 joukkuetta. Lainauksessa mainitsemiesi sarjojen ulkopuolelta ei tulisi antaa yhtään suoraa kiintiöpaikkaa, vaan näiden sarjojen maat osallistuisivat karsintaan. Karsinnan viimeisellä kierroksella voisi tulla vastaan esimerkiksi jotain Slovakian liigan kakkosia, näin heittona. Pikkumaiden kiekkojoukkueiden selviytyminen turnaukseen pitäisi tehdä siis suhteellisen hankalaksi, jotta selkeitä heittopusseja ei nähtäisi. Uskon, että näille pienempien kiekkomaiden sarjojen joukkueille riittää yhtä hyvin tasokkaat karsintamatsit vrt. joukkueiden oma taso.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Meikäläisen versio/formaatti ois kopio fudiksen mestarien liigasta.

Finalijoukkueet seuraavista maista:
Sveitsi
Ruotsi
Tsekki
Saksa
Suomi
(yht 10 jengiä)

Mestarit seuraavista maista:
Itävalta
Italia
Ranska
Tanska
Norja
Slovakia
(yht. 6 jengiä)

Eli yhteensä 16 jengiä josta saadaan neljä neljän jengin lohkoa. Lohkoissa kaksinkertainen sarja ja kaksi menee jatkoon eli 8 jengiä. Sitten siitä onkin helppo saada 4 otteluparia joista mennään jatkoon joko fudistyyliin parasta kahdesta tai sitten parasta kolmesta järjestelmällä.

Mua on ainakin fudiksen mestarien liigassa häirinny se että siellä on ihan liikaa jengejä ja lohkoja, joten pitäisin joukkuemäärän maltillisena. KHL:lästä ei ole jengejä koska näyttävät persettä kuitenkin koko liigalle.
 

Kaspo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ehdottomasti KHL-joukkueet mukaan, jos mahdollista. KHL-hype on mielestäni lähtenyt paikoin pahasti käsistä. Ei ne erot kentällä ole niin suuria kuin rahassa mitattuna. Ei kannata lähteä (Venäjän) epätehokkaan talouden harhaan mukaan. Ei Kovaltšuk ole kaksi kertaa parempi pelaaja nyt kuin mitä oli Devilsissä, vaikka palkka onkin käsittääkseni noin kaksinkertainen.

Pelityyli on myös paikoin hyvinkin erilainen, ja tämä aiheuttaa harmaita hiuksia esimerkiksi Medveščak Zagrebin kotikaukalossa vieraileville KHL:n huippujoukkueille.

Avangard Omsk tarvitsi Jagrin peitotakseen Kärpät Super Sixin finaalissa 2005.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En usko, että KHL seurat lähtevät heti alussa tämän tyyppiseen sarjaan mukaan, jossa pelataan lähinnä pähkinöistä ja kunniasta. Jotakin kertoo SHL:n huikea investointi 10-12 % osakepääomaan ko. liigasta yhteensä n.100.000 €.

Uskon kuitenkin, että myöhemmin "Euro"-liigan kehittyessä myös KHL seurat tulevat mukaan.

KHL:llä on käsittääkseni kova pyrkimys levittäytyä Eurooppaan; tällainen kilpailu on paras mahdollinen tapa tuoda liigaa ja sen seuroja tutuiksi eurooppalaiselle yleisölle ja samalla osoittaa KHL-tuotteen ylivertaisuus suhteessa Euroopan perinteisiin kansallissarjoihin - olettaen siis, että KHL-seurat menestyisivät kilpailussa. Luulen, että KHL on hyvinkin kiinnostunut olemaan sarjassa mukana jo alusta lähtien.

Kiinnostusta lisännee sekin, että NHL:llä on jo omat suunnitelmansa sen aseman vahvistamiseksi Euroopan markkinoilla:



Kunniasta vielä sen verran, että siitähän koko KHL:ssä taitaa hyvin pitkälti olla kyse; Venäjällä satsataan kovasti urheiluun ja jääkiekkoon, koska ne nähdään yhtenä välineenä osoittaa Venäjän asema vahvana suurvaltana - jokaisella alalla.
 
Viimeksi muokattu:

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin kauan kuin sarjassa pelaavat joukkueet perustuvat pelkästään sovittuihin asioihin, eikä edelliskauden menestyksen kautta tulleisiin sijoituksiin, niin kyseisellä sarjalla ei ole pidemmän päälle tulevaisuutta...
Minä taas uskon, että niin pitkään kuin osallistuvat joukkueet vaihtuvat vuosittain menestyksen mukaan, yleiseurooppalaisella liigalla ei ole pidemmän päälle tulevaisuutta...

Jalkapallon puolella tätä ongelmaa ei ole, koska kaikkein suurimmat ja kaikkien tuntemat seurat ovat mukana joka vuosi ihan urheilullisin ansioin. Jääkiekossa "liian pienet" tasoerot muodostuvat paradoksaalisesti ongelmaksi. Seurojen vaihtuminen vuosittain vaikeutta katsojasuhteen muodostumista - ja mikä vielä tärkeämpää - vaikeuttaa joukkueiden rakentamista, kun ei tiedetä edellisenä talvena osallistutaanko seuraavana syksynä Eurooppa-liigaan vai ei.

Urheilullista tai ei - ainoa mahdollisuus pitkäjänteiseen toimintaan on siinä, että ns. "kriittinen massa" seuroja on mukana vuodesta toiseen.
 

Jaws

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, San Jose Sharks, Slovakia, Baltimore Ravens
IIHF:n sivuilla törmäsin tähän. Siitä saa kukin itse lukaista!

Otsikkona New European club league to open in 2014/2015...

Edit: eli yhteensä 40 joukkuetta mukana, joista 16 pudotuspeleihin. Joukkueita kuudesta eri euroliigasta; Suomi, Ruotsi, Tshekki, Sveitsi, Saksa, Itävalta. KHL:n kanssa neuvottelut kesken. Helvettiläinen kun ei ole Slovakia mukana.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Vaughan on oikeassa!

Kyllä, miksi keksiä pyörää uudestaan, kun jalkapallosta on apinoitavissa selkeä malli millä tavalla joukkueet pääsisivät mukaan turnaukseen. Beniciolta hyvä esimerkki ja itse kannatan tuollaista. Kiintiöpaikat sucks.

Tuo ei valitettavasti tule toimimaan. Jotta joku iso pääsponsori saadaan (Vrt. Skoda lätkän mm-kisoissa) vaatii se sen, että isoimmat seurat ovat mukana. Itse näkisin sen sellaisena, että Suomesta IFK:n, Tapparan ja Kärppien nyt ainakin pitäisi olla alusta alkaen mukana. Ehkä se voisi toimia niin että 4 suurinta + 2 vaihtuvaa kuten finalistit tai muuten parhaiten menestyneet noiden suurseurojen ulkopuolelta.

Suurempi ongelma on kalenterillinen. Kansallisia sarjoja pelataan niin pirun monta matsia, joten miten sinne nyt enää mahtuu pelejä. Kansallisissa sarjoissakin pitäisi olla varmaan max 12 joukkuetta, jolloin jäisi pelipäiviä vapaaksi.

Vieläkin suurempi ongelma on arvostus. Mikäli pokaalilla ei ole todella suurta arvostusta niin sitä kilpailua on vaikea pitää hengissä. Futiksessa Euroopan cupia pelattiin jo kymmeniä vuosia ennen CL:ää ja arvostus oli olemassa. Sen suhteen pitää tehdä paljon töitä, millä tavalla Euroopan seurajoukkuemestaruudesta saataisiin ns. kova juttu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös