HC Satakunta 2013–2014 – riittävätkö rahkeet?

  • 17 912
  • 14

Mentos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Provoviestit & Ylilyönnit
Tällä hetkellä tulevasta kaudesta tiedetään vain valmennuskaksikon nimi. Pelaajauransa lopettanut Pasi Tuominen ottaa joukot haltuunsa. Pelaajien keskuudessa auktoriteettipulasta kärsinyt Kimmo Koivisto siirtyy ykköskäskijän tontilta apuvalmentajaksi.

Tämän jälkeen kaikki, siis aivan kaikki, on avoinna.

Suurin kysymys lienee se, että pelataanko Eurajoella yleensä Suomi-Sarjaa ensi kaudella. Huhupuheiden ja toriparlamentin mukaan joukkueen rahoituspuoli on synkkä. Tulevan kauden sarjauudistus aiheuttaa asettaa joukkueen johdolle vielä yhden harmaan hiuksen lisää. Ensi kaudella reissataan, ja paljon.

Virallista informaatiota joukkueen tiedoitusosastolta ei ole kuitenkaan kuulunut. Kortit ovat pöydässä, ainakin vielä.

Viime kauden pelaajistosta maalivahti Niklas Lehti vaihtanee maisemaa Ranskaan, Toulouseen. Muiden pelaajien kohdalla ei ole ainakaan sopimuksia muualle julkaistu, joten jonkinsortin runkokin olisi valmiiksi kasassa.

Kuitenkin tällä hetkellä ei auta kuin odottaa informaatiota seuran suunnalta.

Tämä saa nyt toimia jonkinsortin keskustelun avauksena, annan nyt luvan muille jatkaa.
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuntuu lähes uskomattomalta mikäli hirvipaidat ensikaudella vetelee luistimen piirtoja jäähän Suomi-sarjassa sekä Eurajoen jäähallissa. Kaikki ne huhut mitä joukkueesta on kuulunut lähiviikkojen aikana on sen verran raakasti mollivoittoisia että heikompaa hirvittää, eikä valitettavasti kaikki ole edes enää huhuasteella. Taas toisaalta, viime vuonna oli sama meno, huhut oli hurjia sekä pääsääntöisesti negatiivisia. Niin vaan joukkue kauden aloitti ja totuttuun tapaan meno loppua kohden lässähti kuin pannukakku, mutta loppuun pelattiin. Taas toisaalta, viime vuoden puheet tässä vaiheessa ei ollut lähelläkään näin huonoja ja silloin sekaan mahtui vielä muutama kunnon meheväkin "ameriikan" huhu...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark

No valaisehan ny sitten niitä "ei enää huhuasteella" olevia seikkoja.... Toriparlamentti tuskin on kovin hyvin perillä mitä joukkueen ympärillä tapahtuu, kun viime vuonnakin siellä huhuiltii ties vaikka kuuta taivaalta.
 
Eskelarit

Jäsen
En ole Pette, mutta voinen sen verran valoittaa, ettei se ainakaan enää ole edes salaisuus, sen verran monesta suunnasta kuullut sen että Satakunta on 50000e velkaa. Ja se on iso raha Suomi-Sarjan seuralle.
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
No valaisehan ny sitten niitä "ei enää huhuasteella" olevia seikkoja.... Toriparlamentti tuskin on kovin hyvin perillä mitä joukkueen ympärillä tapahtuu, kun viime vuonnakin siellä huhuiltii ties vaikka kuuta taivaalta.

No totta, toriparlamentti harvoin on minkään joukkueen asioista oikeasti perillä tuskin nytkään, joten mennään niihin olemassa oleviin faktoihin ja jätetään parlamentin puheet lisähuolista tuonnemmaksi. Eli kuten Nuppe tuossa kirjoittikin niin joukkueella on velkaa, paljon. Osa valitettavasti jo ulosotossa. Lisäksi joukkue joutunee vaihtamaan jatkaakseen kotihallia joka ilmeisesti on tässä tapauksessa Luvian jäähalli. Siitä seuraa lisää jossittelua. Eli ottaako Luvian halliyhtiö joukkueen vastaan koska jäävuorot sielläkin maksaa ja varmaan heidätkin pitää vakuuttaa maksukyvystä. Ja sitten, onko Luvian halli edes Suomi-sarja kelpoinen? Kaikissa kohtaa laitoja ei ole edes pleksejä vaan vanhaa kunnon rautaverkkoa, jäähyaitiot käytännössä samaa tilaa vaihtoaition kanssa ja lisäksi hallin valaistus todella heikkotasoinen. Eli valitettavasti San Jose joukkueen tilanne on ilman toriparlamentikin puheita todella heikko ja todella valitettava. Loppuun oma mielipiteeni joukkueen tilasta jonka perustan ihan omiin olemassa oleviin tietoihin sekä parlamentin puheisiin on sellainen että Eurajoella ei varmuudella pelata ensikaudella Suomi-sarjaa eikä Hc Satakunta pelaa sitä ylipäätään missään. Olen enemmän kuin mielelläni väärässä.
 
Icehockey#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tavoitteelliset joukkueet
Nyt alkaa jo Satakunnan päälle kasaantumaan kesäisiä myrskypilviä. Joukkue on saanut kyseenalaista palstatilaa Kauppalehden protestilistalta. 15 t€ pitäisi sen mukaan löytyä piakkoin. Onko Jääkiekkoliiton talous vaatimukset löystyneet kun näitä nyt on ilmaantunut vaikka sarjaan on ilmottauduttu? Ymmärtääkseni talous piti olla kunnossa aiemmin jos halusi sarjaan lähteä. Joku viisaampi osaa varmasti kommentoida asiaa fakta pohjalta.
 
Ja valitettavasti tämä on vain ilmeisesti pisara vesilasissa. Ja tuota liiton talousvaatimus juttua täälläpäin on kanssa ihmetetelty kun nämä velka asiat on kuitenkin ollut jo tovin tiedossa. Luulisi näiden asioiden jo kohta lopullisesti ratkeavan että saavatko rahoituksen ensikauteen (sekä viime kauteen) ja pelaavatko vai ei. Kauden alku kuitenkin lähenee hyvää tahtia ja joukkue elää täydellistä hiljaiseloa. Ainut tiedote tähän mennessä joukkueesta on tullut taloustiedon protestilistalta, ei kovin hääviltä näytä.
 
Kiekkoguru50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue on Rauman Lukko,Ässät ja TPS
Uppoava satakunta

Taitaapi HC Satakunnan pelit suomi-sarjatasolla tulleet päätepisteeseen,ei tietoja pelaajista maksuja rästissä vähän sinne sun tänne ja muutenkin paljon kysymysmerkkejä ilmassa.Aika monta kohtalaisen hyvää pelimannea varmaan
hakee pelipaikkaa tässä muutaman viikon sisällä muista peliporukoista.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Sammuttiko viimeinen valot?

Ei ainakaan vielä ole pääkatkaisijasta vedetty virtoja alas. Tietääkseni akuuteimmat velat on kuitattu tavalla tai toisella, mutta pelimanneja huutaa rosteriin mutta halukkaita tulijoita ei oikein ole ja nekin vähät mitä olis tulossa eivät ole mitään SS:n pistekuninkaita vaan enempi kolmosdivarin kuninkaita....
Vaikeusastetta lisää myös se, että jannuille täytyisi joko maksaa ihan kelpo palkkaa tai löytää joku suojatyöpaikka mistä pääsee reeneihin ja pelireissuille silloin kun tarvetta on.
 
Tiedän ettei akuutteimpia velkoja ole maksettu, mikäli sellaiseksi lasketaan jäähalliin liityvät velat. Eli sen lisäksi ettei tällä hetkellä ole pelaajia ei myöskään ole pelipaikkaa.
 
halftime

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tiedän ettei akuutteimpia velkoja ole maksettu, mikäli sellaiseksi lasketaan jäähalliin liityvät velat. Eli sen lisäksi ettei tällä hetkellä ole pelaajia ei myöskään ole pelipaikkaa.

Näiden "akuuteimpien" velkojen lisäksi on maksamatta joidenkin kymmennien tuhansien edestä muita velkoja ja korvauksia. Eikö Luvia käy pelipaikaksi?
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näiden "akuuteimpien" velkojen lisäksi on maksamatta joidenkin kymmennien tuhansien edestä muita velkoja ja korvauksia. Eikö Luvia käy pelipaikaksi?

Liitto ei anna vaihtaa pelipaikkaa, edes siinä tapauksessa että saisivatkin Luvialta jäävuoroja (mitä eivät ole saaneet edes ennakkoon vuoron maksamalla)
 
Janecky78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näytti Eurajoen jäähallin nettisivuille tulleen syyskuun jääajat. Sikäli erikoinen seikka sieltä löytyy kun liiton sivuilla on Suomi-Sarjan otteluita merkitty jo syyskuullekkin Eurajoelle niin sieltä ei löydy ainuttakaan jäävuoroa varattuna kyseisille tapahtumille. Eikä tällä kyseisellä hallissa pelaavalla joukkueellakaan näyttänyt olevan sieltä varattuna yhtään harkkavuoroa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös