Lukko playoffeissa keväällä 2013

  • 124 360
  • 478

mig24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tuli pronssia tai ei niin kyllä tällä kaudella voi olla suuri merkitys jatkon kannalta. Nyt ollaan jo toistamiseen muutaman kauden sisällä välierissä ja tämä lisää markkinoilla olevien pelaajien kiinnostusta organisaatiota kohtaan. Näiden välieräpaikkojen kautta saadaan ehkä pikkuhiljaa sitä uskottavuutta koko touhuun ja tänne saattaisikin joku tulla oikeasti menestymään eikä vaan korjaamaan rahoja pois. Kohta voi olla imua, kuten Dufva sanoo.
 
yksi vs yksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peli kertoo
Mielestäni menossa olevassa sarjassa Tapparan hyvyys on saanut Lukon näyttämään selkeästi huonommalta, kuin miltä Lukko Jokerit sarjassa näytti (lukuunottamatta ensimmäistä ottelua).

Tässä nostan Rautakorven osaamisen ja taidon valmistaa oma joukkue pelaamaan vastustajan pelitavan suohon. Eilisessä pelissä Lukolla ei mielestäni ollut yhtään kunnon maalipaikkaa. Kiekon ylöstuominen tyssää jo punaviivalle, koska Tappara ottaa keskialueen niin tarkasti -> Hyökkäysaallon vauhti pysähtyy -> Tapparan pakeille ei saada painetta -> Tapparan ykköspakkipari jaksaa pelata suurempia minuutteja ja pääsevät nopeisiin vastahyökkäyksiin ja paineistamaan Lukon pakkeja! Paras peli Lukolta ollut kotona pelattu peli, jossa valitettavasti 3-1 johto menetettiin henkilökohtaisiin virheisiin.

Olen samaa mieltä tässä ketjussa aiemmin esille tuodusta asiasta, eli tuoretta äijää kokoonpanoon, vaikka olisivatkin sitten A junnuja! Liikettä, energiaa ja intohimoa kentälle, joukkueeseen uutta draivia ja voitto tänään, niin taas uusi tilanne edessä. Valitettavasti Straka ei pysty ed mainittuja antamaan, joten mies vaan huilaamaan. Eihän meillä ole tässä muuta kuin voitettavaa!

Hatunnosto Samuelille, tossahan oli fakta koko sarjasta hyvin tiivistettynä ja viimeinen peli kertoi kaiken. Tappara oli / on ollut helvetin hyvä, ylivoimainen pelitapa ja sitoutuminen tällä hetkellä suomen maalla..
 
yksi vs yksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peli kertoo
Toinen asia on, että ansaitseeko vittu rauma edes pleijareita (vaikka lukko ansaitsisikin) noilla yleisömäärillä. Hävetkää raumlaiset
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Toinen asia on, että ansaitseeko vittu rauma edes pleijareita (vaikka lukko ansaitsisikin) noilla yleisömäärillä. Hävetkää raumlaiset

Ei oikein mahdu mun järkeeni tämä kotiin jäävän yleisön syyllistäminen. Sitä on nyt saanut lukea kaikista mahdollisista medioista niin urheilutoimittajien, tekstarihemmojen kuin juttuihin haastateltujen alan ihmistenkin mielipiteinä. Niin Raumalla kuin muillakin paikkakunnilla. Mikä ihmeen velvollisuus sinne katsomoon on mennä?

Tällä kaudella kävin katsomassa alle puolet kotipeleistä eikä minua saa millään myöntämään, että olisin huonompi ihminen - tai edes huonompi kannattaja - kuin kaikki kotipelit ja osan vieraspeleistäkin katsonut tuttavani. Enkä myöskään ole yhtään parempi kuin sukulaismies, joka kävi lastensa kanssa katsomassa yhden pelin.

Perustuuko tämä kotiinjäävien dissaus siihen luuloon, jota pelaajatkin pikahaastatteluissa antamillaan (yleisöä mielistelevillä) kommenteilla ruokkivat, että täysi halli jotenkin pistäisi pelaamaan paremmin? Turha luulo. Ainoa asia, johon yleisömäärä ja katsomon meteli todellisuudessa positiivisesti vaikuttavat, on yleisön oma fiilis ja viihtyvyys.
 
Raymond

Kyllä itse olen ainakin sitä mieltä, että jos huonon menestyksen aikana pystytään syyttämään pelaajia, valmennusta tai ketä tahansa niin kyllä sillon kun menestyy niin pitäisi ihmisten käydä katsomassa pelejä edes muutaman? Ei, se ei tee minusta yhtään parempaa ihmistä, jos käyn katsomassa pelejä, mutta ajatteleppa järjellä. Sitä paitsi, kyllähän se joukkue saa ylimääräistä virtaa kun halli on täynnä. Mutta tietysti, jos ei ihmisiä ei kiinnosta minkäs sille voi. Hieno meininki hallilla on silti, vaikka sinne ei tuollaisia truufaneja tulisikaan.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Ketään ei varmaan kiinnosta otatko sinä kausikortin ja että katsotko Lukon pelejä ollenkaan.

Kyllä itse olen ainakin sitä mieltä, että jos huonon menestyksen aikana pystytään syyttämään pelaajia, valmennusta tai ketä tahansa niin kyllä sillon kun menestyy niin pitäisi ihmisten käydä katsomassa pelejä edes muutaman? Ei, se ei tee minusta yhtään parempaa ihmistä, jos käyn katsomassa pelejä, mutta ajatteleppa järjellä. Sitä paitsi, kyllähän se joukkue saa ylimääräistä virtaa kun halli on täynnä. Mutta tietysti, jos ei ihmisiä ei kiinnosta minkäs sille voi. Hieno meininki hallilla on silti, vaikka sinne ei tuollaisia truufaneja tulisikaan.

Päätä nyt kiinnostaako sinua vai ei jos hallissa on tyhjiä penkkejä.

Rauman Lukko asetti tavoitteeksi runkosarjassa sijan 6. ja 100p. Playoffeissa tavoite oli mestaruus. Mikään näistä tavoitteista ei ollut edes lähellä täyttyä.
Ei tässä suuriin juhliin aihetta kyllä ole. Se että sija 3-4 lämmittää hieman sydäntä johtuu umpipaskasta runkosarjasta.
 
LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Mutta tietysti, jos ei ihmisiä ei kiinnosta minkäs sille voi. Hieno meininki hallilla on silti, vaikka sinne ei tuollaisia truufaneja tulisikaan.
Pitää ymmärtää, ettei se ole pelkästään kiinnostuksesta kiinni, jos ei halli ole täynnä. TV-lähetykset ja helvetin kalliit lippujen hinnat varmasti karsivat porukkaa. Ja kun tänä keväänä pelejä oli vielä normaalia enemmän, ei mikään ihme nuo yleisömäärät.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä itse olen ainakin sitä mieltä, että jos huonon menestyksen aikana pystytään syyttämään pelaajia, valmennusta tai ketä tahansa niin kyllä sillon kun menestyy niin pitäisi ihmisten käydä katsomassa pelejä edes muutaman?

Ihmisten? Keitä nuo ihmiset ovat, joiden pitäisi käydä? Niitä, jotka eivät taloudellisista syistä kykene käymään juuri muissa kuin työnantajan tarjoamissa peleissä? Niitä, jotka eivät ehdi tai muuten pääse kuin muutamaan peliin? Niitä, jotka ovat kiinnostuneita, mutta eivät niin kiinnostuneita, että käyttäisivät rutosti aikaa ja ostaisivat pirun kalliita playoff-lippuja? Vai pitäisikö menestyksen hetkellä niiden kasikymppisten mummojen aktivoitua, jotka eivät eläissään ole käyneet hallilla?

Ajoin aiemmassa viestissäni takaa lähinnä sitä, ettei kotiin jäämisestä saa tehdä mitään synkkää ja kolkkoa ongelmaa, joka olisi ratkaistava, jottei tule maailmanloppua. Kenelläkään ei ole velvollisuutta tulla Äijänsuolle, vaikka Lukko pelaisi KHL:n mestaruudesta.

Lisäys (jossain toisessa ketjussa tätä jo vaahtosinkin): Pelaajat ovat kallispalkkaisia ammattilaisia, joilla on velvollisuuksia yleisöä kohtaan. Katsojat ovat maksavia asiakkaita, joilla ei ole velvollisuuksia joukkuetta kohtaan.
 
Viimeksi muokattu:

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Lisäys (jossain toisessa ketjussa tätä jo vaahtosinkin): Pelaajat ovat kallispalkkaisia ammattilaisia, joilla on velvollisuuksia yleisöä kohtaan. Katsojat ovat maksavia asiakkaita, joilla ei ole velvollisuuksia joukkuetta kohtaan.

Silti niillä kotiin jäävillä katsojilla on oikeus (ja jopa velvollisuus) kitistä joukkueen heikosta menestyksestä? Mielestäni vain kantamalla rahaa joukkueen kassaan, voi hyvällä omatunnolla kitistä, jolleivät peliesitykset miellytä.

Silti olen jollain tasolla kanssasi samaa mieltä.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Silti niillä kotiin jäävillä katsojilla on oikeus (ja jopa velvollisuus) kitistä joukkueen heikosta menestyksestä? Mielestäni vain kantamalla rahaa joukkueen kassaan, voi hyvällä omatunnolla kitistä, jolleivät peliesitykset miellytä.

Alkaa mennä OT:ksi, mutta vastaan vielä. Mihin raja vedetään, jos kitinäoikeutta rajoitetaan? Täälläkin on Lukon kannattajia, jotka kaikesta päätellen asuvat toisella puolella maapalloa. Pitäisikö heidän tehdä tilisiirtoja Lukolle, jotta saavat kritisoida peliesityksiä? Toisaalta monella suomalaisella tuntuu olevan myös suosikki esim. NHL:ssä. Sama juttu.

Lukon kannattajana tulen aina ja ikuisesti pysymään ja käyn edelleen hallissakin enemmän tai vähemmän, mutta elämäntehtävä se ei ole. Ja vaikka ensi kaudella kävisin vain yhdessä pelissä, en kanna huonoa omaatuntoa, jos haukun kelvottomasti pelaavia sällejä, joista suuri osa tienaa perhanan paljon enemmän kuin minä.
 
Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Taas hävittiin välierissä molemmat kotipelit. On se nyt vittu, että niitä kotipelejä ei voi voittaa. Jokereita vastaan Lukko hävisi molemmat välieräpelit kotona (0-5 ja 1-2 ja. vai oliko 2-3 kun Varis sen maalin teki?)

Tepsiä vastaan tuli peräkkäisinä vuosina molemmissa kotivälieräpeleissä turpaan. Samoin Kärppiä vastaan hävittiin se ainoa kotipeli välierissä työsulkukaudella vol. 2. HIFK voitti molemmat pelit Raumalla ja nyt myös siis Tappara.

Viimeisten 20 vuoden aikana Lukko on siis pelannut kotona 11 peliä välierissä ja on hävinnyt ne kaikki. Viimeinen kotivoitto välieristä on vuodelta -88 Ilvestä vastaan 2. ottelusta. Vieraissa on sitten otettu muutama voitto (Jokerit x 1, TPS x 2, HIFK x 1). Onhan tuo aika surullinen tilasto kotipelien osalta välierissä.
 
jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Oikeastaan ei vituta yhtään ässien suhadanne lukkoon sillä useasti nämä asetelmat ovat ollet toisinpäin. Kun kuitenkin tiedetään, että ässät sulaa jälleen puoliväleissä niin voi saada jopa hymyn huulille...

Harmi että Lukko meni munimaan finaalipaikan Tapparalle. Ois voitu kerrankin saada tänne Satakuntaan kunnon finaalit! Vieläkö Zalmonellalla on hymy huulilla, vai oletko jo alkanut mököttämään? Tuskin teitäkään kiinnostaa pronssipelin seuraaminen, joten tervetuloa Poriin kannustamaan Ässät mestaruuteen.
 
noutaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Golden Knights
Tuleekohan pronssimatsi Nelonen Prolta?

edit: Nyt oli tullut liigan sivuille tieto että Pro sen näyttää!
 
Viimeksi muokattu:

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Pronssipelikin on playoffia. Se on kerrasta poikki. Kaksi pettynytta joukkuetta kohtaa. Toivon, etta himmeakin mitali kiinnostaa Lukkoa ja taistelutahtoa perjantaina Hippoksella loytyy. Yksi maali enemman ratkaisee pelin.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Pronssipelikin on playoffia. Se on kerrasta poikki. Kaksi pettynytta joukkuetta kohtaa. Toivon, etta himmeakin mitali kiinnostaa Lukkoa ja taistelutahtoa perjantaina Hippoksella loytyy. Yksi maali enemman ratkaisee pelin.

Jep, kyllä sopii muuten raumalaistenkin toivoa, että Lukko tulee asenteella peliin.

JYP nimittäin tulee satavarmasti helvetin kovaa: Kalle Koskisen jäähyväispeli ja saletisti Jypinkylässä kiinnostaa muutenkin ottaa (taas) yksi mitali lisää, viime vuosien kivikovaan saldoon.

ps. lähteekö raumalaisia paikan päälle, kiittämään joukkuetta kaudesta + katsomoaan josko arvometallia kaulaan kuitenkin saataisiin?

Jossain toisessa ketjussahan oli muuten jo mainittu, että kävi lopuissa peleissä miten vaan, niin tämä kausi jää historiaan satakuntalaisjoukkueiden toistaiseksi parhaana.

edit. joo, toisessa ketjussa olikin jo näemmä maininta, että RB on lähdössä Jyväskylään perjantaina.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Jossain toisessa ketjussahan oli muuten jo mainittu, että kävi lopuissa peleissä miten vaan, niin tämä kausi jää historiaan satakuntalaisjoukkueiden toistaiseksi parhaana.

Liiga-aikana, kyllä. SM-sarjassa 1965 Karhut oli ykkönen ja Lukko kolmas. Senkin kanssa voi tietty tasoihin päästä, mutta ohi ei enää tänä keväänä kykene.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Se on tietysti ihan ensimmäinen asia että jos ei jääkiekkojoukkue tee maaleja niin silloin on vaikea voittaa pelejä. Ja vaikka aina sanotaan että play offit on ihan eri pelejä kuin runkosarja, niin tämä fakta pätee sekä runkosarjassa että play offeissa.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Lukko päätti kauden tyylikkäästi 215min kestävään maalittomaan jaksoon. Varmastikin playoffs ennätys omassa lajissaan. Onnea siitä.
Jonkinlainen ennätys lienee myös 5 hävittyä matsia putkeen playoffeissa, tuskinpa kukaan muu tuossa on onnistunut.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Harmi että Lukko meni munimaan finaalipaikan Tapparalle. Ois voitu kerrankin saada tänne Satakuntaan kunnon finaalit! Vieläkö Zalmonellalla on hymy huulilla, vai oletko jo alkanut mököttämään? Tuskin teitäkään kiinnostaa pronssipelin seuraaminen, joten tervetuloa Poriin kannustamaan Ässät mestaruuteen.

Hymy on huulilla sillä aurinko paistaa ja MM-kisat on ovella, kuten aina näin liiga-kauden päätyttyä.

Enkä oikein käsitä, että miksi ihmeessä minun pitäisi lähteä Ässiä kannattamaan kun tietenkään halua, että Ässät voittaa yhtään peliä ikinä missään. SIksi kaikki luottoni on tapparalla jonka vuoksi voisinkin lähteä sitä kannustamaan ihan noin etä-kannattajana.
 
Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jonkinlainen ennätys lienee myös 5 hävittyä matsia putkeen playoffeissa, tuskinpa kukaan muu tuossa on onnistunut.

Kuten myös välierin kotipelisaldo 1 voitto ja 11 tappiota. Puolivälierissä niitä voittoja on tullutkin, mutta välieristä Lukon on turha odottaa menevän jatkoon, koska kotona ei pystytä voittamaan yhtään peliä.
 
Saul Goodman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pekka Virta
Jonkinlainen ennätys lienee myös 5 hävittyä matsia putkeen playoffeissa, tuskinpa kukaan muu tuossa on onnistunut.
Kai nyt luulisi että joku muukin on sentään välierät hävinnyt 4-0 ja pronssimatsin päälle?

Edit: Niin juu, välierät paras seitsemästä vasta muutaman vuoden ja piti oikein tarkistaa. Ei tosiaan löydy viittä hävittyä putkeen. Ralen Tappara hävisi välierät 4-0 mutta voitti sitten pronssia Hardtin hattutempulla.

Arvatkaapa mikä joukkue on viimeksi hävinnyt välierät 3-muna ja pronssimatsin päälle?

*rummunpärinää*

Kyllä, Rauman Luk 2004-2005.
 
JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Kai nyt luulisi että joku muukin on sentään välierät hävinnyt 4-0 ja pronssimatsin päälle?
Lienee myös kansainvälisesti melko ainutkertaista, ymmärtääkseni missään muussa sarjassa kuin SM-liigassa ei pelata pronssiottelua (tämä nopealla googlettelulla, NHL, KHL, Elitserien, DEL ja Itävallan liigat tarkistettuna).
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Eikös Riska playoffit pelannut "duunarina". Tulos oli -10.

En tiedä miten pelasi, mutta alisuoritti hänkin ja paljon. Piti olla oikea luottomies RD:lle pudotuspeleissä, mutta oli yksi suurimmista pettymyksistä.

Yhtä kaikki alisuorittajia oli paljon pudotuspeleissä. Jos oikein tiukasti katsoo, niin seuraavat nimet saavat synninpäästön:
- Azevedo
- Nurmi
- Ahtola
- Virtanen
- Honkaheimo
- Vehanen

Kaikki muut alisuorittivat tavalla taikka toisella. Ehkä Viirlas kuuluisi myös tuohon listaan, myönnetään. Ne ketkä pelasivat kolme matsia tai vähemmän, eivät kuulu arvostelun piiriin.

Karua kertomaa, ja pistän edelleen suurimmat syyt valmennuksen piikkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös