Petri Vehanen – raumalainen maailmanmestari

  • 561 779
  • 2 110

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Vehasen ansiosta kaatui sekä Kärpät että Jokerit. Logiikkasi mukaan jos Kärpät olisi voittanut, saanut esim Kähkösen rankkarsin sisään, olisi Vehanen mies paikalleen myös kaudelle 2013-2014, koska "sulamista" Tapparaa vastaan ei olisi koskaan tapahtunut.

Tosin muistini mukaan sinulta on näitä viestejä nähty ennenkin Lukko-osiossa.

Azevedon piikkiin nuo sarjat kyllä vähintään yhtä paljon menevät.

Tappara-sarjassa Lukko ei ole pärjännyt millään osa-alueella. Tuskin tässä olisi auttanut, vaikka Vehanen olisi pelannut hyvän sarjan. Mutta tosiasia on kyllä se, että eri kenttäpäädyissä oli täysin eri tasoiset maalivahdit. Mutta eipä sillä ole kokonaisuuden kanssa mitään tekemistä.

Lukko olisi voinut pärjätä, jos Vehanen ja Aze olisivat olleet liekeissä. Nyt molemmat olivat odotuksiin nähden sysipaskoja, joten viimeisetkin toivonrippeet menivät siinä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara-sarjassa Vehasen prosentit 85,4%, Metsolan 94,6%.
Ei Lukko mielestäni Vehaseen kaatunut mutta olisi luonnollisesti ollut paremmissa asemissa Vehasen onnistuessa.
 
Suosikkijoukkue
Lukko
Kyllä Vehanen hyvän kauden on pelannut. Torjuntaprosentteja kun katsoo niin 43 peliä 63 (68%) pelatusta pelistä on yli 90%. Ja kun torjuntaprosentti yli 90% on niin silloin joukkue todennäköisesti on pelannut voitosta tai maalivahti on yrittänyt edes pitää joukkuettaan pystyssä.

Tänään Vehaselta todella surkea peli ja nuo molemmat meni ihan liian helposti. Nielsen puolestaan oli hyvä eikä oikeestaan mahtanut maaleille mitään.
 
1963

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tappara-sarjassa Vehasen prosentit 85,4%, Metsolan 94,6%.
Ei Lukko mielestäni Vehaseen kaatunut mutta olisi luonnollisesti ollut paremmissa asemissa Vehasen onnistuessa.

Nämä luvut kertovat kaiken oleellisen maalivahdeista. Metsola oli todella paljon parempi tässä sarjassa. Vehanen on ollut kokonaisuutena suuri pettymys. Raumalla odotettiin liigan parasta veskaria mutta Pete ei ollut edes kolmen parhaan joukossa.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Vehanen on ollut kokonaisuutena suuri pettymys. Raumalla odotettiin liigan parasta veskaria mutta Pete ei ollut edes kolmen parhaan joukossa.

Aivan liian jyrkka arvio. Lukko ei olisi paassyt "kokonaisuutena" ollenkaan niin pitkalle, ellei Vehanen olisi pelannut kauden aikana monta loistopelia ja ottanut lukuisia huikeita koppeja. Han on todella antanut Lukon joukkueelle monta kertaa mahdollisuuden voittaa. Tanaan meni tosin pari ex-Lukko Palolan vetoa helposti sisaan ja se veti porukkaa alas.

Mutta todellakin " kokonaisuutena" erittain hyva kausi. Kiitos Petelle siita. Ja muistetaan, etta tiukalla puolustuspelilla annetaan mokkelle tilaisuus loistaa. Kovissa peleissa Lukon puolustus sekoili.
 
Durden

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Nämä luvut kertovat kaiken oleellisen maalivahdeista. Metsola oli todella paljon parempi tässä sarjassa. Vehanen on ollut kokonaisuutena suuri pettymys. Raumalla odotettiin liigan parasta veskaria mutta Pete ei ollut edes kolmen parhaan joukossa.

Ja sinä se jaksat ratsastaa vittuilemaan jokaisessa mahdollisessa tilanteessa herkkutippa housuissa, mutta kun kehuttavaa löytyy niin eräs nimimerkki katoaa kuin pieru tuuleen. Ignore lista sai juuri ensimmäisen asiakkaan, hei hei, ei tule ikävä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Ja kun torjuntaprosentti yli 90% on niin silloin joukkue todennäköisesti on pelannut voitosta tai maalivahti on yrittänyt edes pitää joukkuettaan pystyssä...

Minulle alan ammattilainen on puhunut yli 92%:n torjuntaprosentista, ennen kuin puhutaan voittavasta maalivahdista. Tämä tarkoittaa alle 2 maalin keskiarvoa per ottelu.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Peten otteista paistoi ailahtelevaisuus, ja valitettavasti kauden tärkeimmällä hetkellä eli välierien ollessa ensimmäistä kertaa katkolla ja Lukolla pakkovoiton paikka Petelle sattui play offien synkin hetki. Nyt on tietenkin helppo syyttää kaikesta Vehasta, mutta ei Lukko silti olisi tänäänkään voittanut vaikka Pete olisi normipelinsäkin pelannut.

Olen tyytyväinen Peten kauteen, joka tosin on vielä kesken kun pronssiottelukin pelataan eikä Nielsen sitä torju. Toivon Peten jatkavan ensi kaudellakin Lukossa, mutta kun yleensä sanotaan että maalivahti on joukkueen tärkein ja paras pelaaja, niin kyllä Lukon tärkein ja paras pelaaja on tällä kaudella ollut Justin Azevedo, Pete tulee hyvänä kakkosena. Ja tarkoitan nyt koko kauden pelanneita, en tanskalaisia keikkamiehiä.

Mutta eipä tosiaan yllätä että täällä jo hirttoköyttä rasvataan.
 
carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
Kyllä tollaisesta alusta on vaikea nousta 5 vetoa 3 torjuntaa ja molemmat maalit mallia hörppy. Toki nolla tehtyä niin ei voittoakaan voi tulla. Peli olisi saanut erilaisen suunnan jos nuo kaksi maalia olisi jäänyt menemättä.

Paska peli kauden tärkeimpään paikkaan. Harmi sinänsä. Tuolla joukkueella vain ei ole rahkeita pidemmälle. Kärki liian kapea ja alempien ketjujen miehiltä häpeällinen suoritus.

Jokerisarjassa Vehanen antoi mahdollisuuden voittaa. Tapparasarjassa suunta olikin jo laskeva. Taisi akut tyhjentyä kaikilta ja tietysti Tappara oli ärsyttävän hyvä. Sanoisin, että kausi oli Vehaselta kohtalainen, miksei hyväkin. Ei missään nimessä erinomainen. TOP 5 maalivahti. Raanta ja Metsola ainakin yläpuolella.
 
yksi vs yksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peli kertoo
Peten otteista paistoi ailahtelevaisuus, ja valitettavasti kauden tärkeimmällä hetkellä eli välierien ollessa ensimmäistä kertaa katkolla ja Lukolla pakkovoiton paikka Petelle sattui play offien synkin hetki. Nyt on tietenkin helppo syyttää kaikesta Vehasta, mutta ei Lukko silti olisi tänäänkään voittanut vaikka Pete olisi normipelinsäkin pelannut.

Olen tyytyväinen Peten kauteen, joka tosin on vielä kesken kun pronssiottelukin pelataan eikä Nielsen sitä torju. Toivon Peten jatkavan ensi kaudellakin Lukossa, mutta kun yleensä sanotaan että maalivahti on joukkueen tärkein ja paras pelaaja, niin kyllä Lukon tärkein ja paras pelaaja on tällä kaudella ollut Justin Azevedo, Pete tulee hyvänä kakkosena. Ja tarkoitan nyt koko kauden pelanneita, en tanskalaisia keikkamiehiä.

Mutta eipä tosiaan yllätä että täällä jo hirttoköyttä rasvataan.

Pete pelasi ok sarjan, mutta se ei riitä. Perjantaina kolmesta kaksi peten piikkiin ja tänään samoin kaksi. Mutta pitää muistaa että ilman vehasta ei oltaisi tätä sarjaa pelattu. Jos hehkutettiin, kun narrit lähti lauluun, että lukko voitti sarjan kahdessa tärkeimmässä osa-alueessa: molari (vehanen - kilpeläinen) ja ykkösentteri (azevedo - filppula), niin tämän sarjan tappara voitti samoin 100-0 (vehanen-metsola / koskiranta-azevedo). Toki tappara oli kaikessa edellä
 
yksi vs yksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peli kertoo
Minusta Vehanen imuroi vasta viimeisessä pelissä. Suurin ero oli puolustuksessa. Siinä mistä kulmasta ja miten vedot tulivat.

Perjantaina Venäläisen maaliin käsittämätön irtokiekon syöttö suoraan lapaan ja Palolan maali kevyt ranne sinisen jälkeen. Turha selitellä että muuttiko suuntaa vai ei sinne meni, mitä ei Jokerisarjassa / Metsolalla mennyt. Kaukaa tuli..
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Perjantaina Venäläisen maaliin käsittämätön irtokiekon syöttö suoraan lapaan ja Palolan maali kevyt ranne sinisen jälkeen. Turha selitellä että muuttiko suuntaa vai ei sinne meni, mitä ei Jokerisarjassa / Metsolalla mennyt. Kaukaa tuli..

No joo toi Venäläiselle syöttö oli heikko. Silti väitän, että laadukkaan pakiston takana noita tilanteita ei olisi edes tullutkaan.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Jokerisarjassa Vehanen antoi mahdollisuuden voittaa. Tapparasarjassa suunta olikin jo laskeva. Taisi akut tyhjentyä kaikilta ja tietysti Tappara oli ärsyttävän hyvä. Sanoisin, että kausi oli Vehaselta kohtalainen, miksei hyväkin. Ei missään nimessä erinomainen. TOP 5 maalivahti. Raanta ja Metsola ainakin yläpuolella.

Minusta Vehasen kausi kokonaisuutena oli hyva, valilla pelasi loistokkaasti. Alkysyksylla ei ollut kunnossa, kuten itsekin sanoi, mutta alkuvuodesta, jolloin Lukolla oli pitka pisteputki, oli hyvassa vedossa ja myos plaijareissa Karppa-pelit mukaanottaen. Minusta on ehdottomasti TOP5:ssa. Oli parempi kuin Engren, Ortio, Tarkki ja Kilpelainen.

Eilen meni pieleen, mutta synkkia paivia tulee hyvallekin veskarille. Esimerkiki Pekka Rinne, joka minusta on huippuveska, paasti Nashvillessa juuri hiljattain 3 maalia neljaan ensimmaiseen minuuttiin. Ja sitten vaihtoon. Etta kylla naita sattuu.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Pete pelasi ok sarjan, mutta se ei riitä. Perjantaina kolmesta kaksi peten piikkiin ja tänään samoin kaksi. Mutta pitää muistaa että ilman vehasta ei oltaisi tätä sarjaa pelattu. Jos hehkutettiin, kun narrit lähti lauluun, että lukko voitti sarjan kahdessa tärkeimmässä osa-alueessa: molari (vehanen - kilpeläinen) ja ykkösentteri (azevedo - filppula), niin tämän sarjan tappara voitti samoin 100-0 (vehanen-metsola / koskiranta-azevedo). Toki tappara oli kaikessa edellä

Ei varmasti olisi pelattukaan. Jos Lukolla olisi ollut maali tyhjänä, niin tuskin sillä kovin hyvää menestystä olisi tullut.

Ei näistä sarjoista kumpikaan kyllä kahteen pelaajaan ratkennut, vaan ihan kokonaisuuteen.
 
Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kyllähän se hiukan vituttaa, että raumalaislähtöisistä nykyisistä pääsarjatason maalivahdeista vain Vehanen ei ole päässyt SM-liigan finaalehin. Tuomas ja Iiro Tarkki, Atte Engren, sekä tuoreimapana tietysti A.Raanta.

Toisaalta Petellä on KHL- ja maalilmanmestaruus, mutta kotoisen liigan menestys on häneltä jäänyt suht vaatimattomaksi.

Eli Rauman vesijohtovedessä täytyy olla jotain outoa. Vaikea keksiä muitakaan "selityksiä".
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Rochester Diablos

Mikä näille kaikille on yhteistä? Pääsy finaaleihin muualla kuin Raumalla. Petekin olisi suurella todennäköisyydellä pelannut finaaleissa jos ei kotimaassa olisi ollut Lukolle uskollinen.

Harmi todella, sillä itse toivoin näkeväni Lukon ja Vehasen finaaleissa tänä vuonna.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Vehanen ensi kaudella Lev Prahassa. Näinköhän jäi Petellä mitali Lukossa ottamatta?
Eihän sitä vielä voi tietää. Petellä on viiden vuoden sopimus Lukkoon. Nyt sitten toinen kausi menee taas rahakaukaloissa, mutta kolme vuotta on sen jälkeen vielä jäljellä.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
No niin. Huhut pitivat siis paikkansa, ja nimenomaan Praha. En ole ollenkaan hammastynyt. Mutta pahoillani olen Lukon puolesta. Mistapa loydetaan yhta hyva korvaaja kuin Pete? Onnea matkaan. Praha on sita paitsi ihan ok kaupunki, kuten olen kirjoittanut.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Rahan perässä se Vehanenkin juoksee ja minkäs sille voi? Ei Vehasen Lukko sopimus ole kiveen kirjoitettu ja on vapaa kulkemaan minkä lystää. Jo päättynyt kausi olisi hyvinkin saattanut jäädä Peteltä pelaamatta, koska kyttäsi viimeiseen asti rahakasta sopimusta ulkomailta ja lähinnä NHL:stä.

Tämä on perin ärsyttävä suuntaus, kun monet huiput lähtevät pois kotoisesta sm-liigastamme. Mutta niin tekisin minäkin, jos joku löisi paalua tiskiin ja pyytäisi miljoonasopimuksella ulkomaille (tai ylipäänsä toiseen työpaikkaan).

Kiitos tästä kaudesta Vehanen. Tule vähän paremmassa kunnossa takaisin seuraavalla kerralla. Loppukauden kunnossa pitää pystyä pelaamaan koko kausi.
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eihän tämä nyt enää minään yllätyksenä tullut, vaikka tietysti toivoinkin että Pete jatkaisi Lukossa. Olen nimittäin ihan varma siitä että hän pelaa ensi kaudella kaikin tavoin paljon paremmin kuin nyt päättyneellä kaudella. Harmillista vaan että siitä pääsee nauttimaan Lev Praha, eikä Lukko.

Ensi kaudella tulee varmaan KHL:ää taas seurattua ja nimenomaan Leviä, kun kerran Lukon tämän kauden kaksi tärkeintä palasta siellä pelaa.

Puhuivat muuten YLE Puheen finaalilähetyksessä että molempien miesten sopimus on "ehdollinen". Mitähän sekin tarkoittaa?
 
Viimeksi muokattu:

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Puhuivat muuten YLE Puheen finaalilähetyksessä että molempien miesten sopimus on "ehdollinen". Mitähän sekin tarkoittaa?

Johtuu varmaan siita, etta Lev Praha sivuillaan tanaan tiedotti "alustavasta sopimuksesta". Sama koskee sinne siirtyvaa ruottalaista Calle Riddenwallia. Mutta kuten Prahan sivuilta nahdaan, niin kovasti asiaa jo tuuletetaan ja kolmikosta on omat pikku taustajuttunsa.

Alustava sopimus on minusta pikkasen eri kuin "ehdollinen". Olisikohan tassa vahan niin, etta muuten kaikki ok, mutta allekirjoitukset puuttuvat. Vrt Nummelin keissi.

Oficiální web hokejového klubu HC LEV Praha - Lev zbrojí na druhou sezonu
 
Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Niin no saattoivat ne tosin Puheella puhua "alustavastakin". En minä nyt enää siitä varma ole vaikka pariinkin otteeseen siitä puhuivat. Mulla kun pakkaa toi muisti jo tekemään temput ilman tulilientäkin.
 
hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Niin no saattoivat ne tosin Puheella puhua "alustavastakin". En minä nyt enää siitä varma ole vaikka pariinkin otteeseen siitä puhuivat. Mulla kun pakkaa toi muisti jo tekemään temput ilman tulilientäkin.

En tieda mita Puheella puhelivat, mutta tuskinpa seura olisi asiaa noin nayttavasti julkistanut, jos asiassa olisi viela mutkia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös