PePo Mestikseen..

  • 2 379
  • 4

Jubomir

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miltä kuulostaisi ajatus PePo Mestiksessa? Pelillisestihän se ei kauhean kaukainen ajatus olisi, onhan PePo tällä hetkellä voiton päässä Mestiksen karsintasarjasta.
Ajatus lähtisi lähinnä siitä, että sitä kautta SaiPan juniorit saisivat paremman mahdollisuuden kehittyä SM-liiga pelaajiksi, nythän se ei kovin loistavasti ole kuitenkaan onnistunut. Hyviksi liigapelaajiksi ovat juniorina jo rinkiin nostetuista kehittyneet/kehittymässä Immonen, Yli-Torkko, Koho, Kuokkanen. Enemmän tai vähemmän kehitys on jäänyt polkemaan paikallaan Häkkisellä, Tikkasella, Pursiaisella, Hämäläisellä, Kaartisella, Vakkilaisella ja Hanalla. Useimmat joiden kehitys on jäänyt polkemaan paikalleen ovat olleet liigaringissä useita vuosia, mutta varsin pienellä peliajalla. Ehkä kehittymisvaiheessa tuo peliaika olisi aika oleellinen juttu. Hyppäys junioreista mestikseen ei olisi niin suuri kuin suoraan liigaan ja suuremman peliajan myötä kehityskin voisi olla parempaa.
Mestisseuran nimenomaan Lappeenrannassa olisi kuitenkin edellytys, että homma toimisi, koska silloin pelaajien liikuttelu Mestiksen ja liigan ja junioreiden välillä voisi toimia. Hyvin vaikeaahan juniori-ikäisten on väliaikaisesti muulle paikkakunnalle mestikseen lähteä.
Riittäisikö sitten pelaajamateriaali? Se vaatisi varmasti ainakin SaiPan, Ketterän ja Pepon saumatonta yhteistyötä eteläkarjalaisen kiekkoilun kehittämiseksi. Mahdollista vai mahdotonta? Entäpä taloudellisesti?

Ajatuksena mielenkiintoinen, mutta ehkei kuitenkaan kovin realistinen..
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitkä on vielä Pepon matka toiseksi korkeammalle sarjatasolle. Ensin pitäisi kaataa ennakkosuosikki Diskos vieraissa, ja sen jälkeen vielä onnistua raskaassa karsintasarjassa "parempia" joukkueita vastaan nappiin.

Omasta Mestis-seurasta olisi varmasti hyötyä SaiPalle, ainakin jonkun verran. Mikään öljylähde ei farmiseura nykyään ilmeisestikään kuitenkaan ole, sillä vain K-Vantaalla ja Jokereilla on virityksiä keskenään. Tässäkin yhteistyö on ollut tällä kaudella aika vähäistä: loukkaantumisista kärsineet jokerit ovat hakeneet muutaman matsin verran pelituntumaa, ja KiVa on saanut vähän apuja pelaajapulaansa. Liigaseurojen omistamia miehiä sen sijaan pelailee ympäri suomenmaata.

Onko SaiPalla ollut mitään yhteistyötä PePon tai Ketterän kanssa? Suomi-sarjassakin pelataan kärkipäässä ihan kovatasoisia pelejä, joten mitenkään mahdotonta ei olisi ajatella, että SaiPa tekisi yhteistyötä jomman kumman kanssa jatkossa, vaikkei nousua tapahdukaan? Varmasti pikakomennus kehittäisi ainakin enemmän kuin penkin pässä istuminen, todennäköisesti olisi jopa junnujen pelejä arvokkaampaa tulevaisuutta ajatellen.

KooKoon ja SaiPan pari vuotta takaperin tekemä farmisopimus ei kyllä ainakaan toiminut, ja kuopattiin pikaisesti. Tosin mielikuvat elävät vielä: syksyn tv-pelissä Urheilukanavan setä totesi Mansikalle jotain tyyliin, "Teillähän on hyvin vahvaa yhteistyötä SaiPan kanssa". Mansikka katsoi kysyjää hetken - ilmeisestikin ihmetellen taustatiedon puutetta - ja vastasi "No, jos kahta pelaajaa kahden vuoden aikana voi siksi kutsua". Kinnusta en itse edes laskisi yhteistyöhön, sillä SaiPa kai halusi miehestä eroon ilman tulevaisuuden suunnitelmia.

Seurojen välisen liikenteen luulisi kyllä olevan surempi, kun välimatkaa ei ole kuitenkaan paljoa. Viimeisin SaiPassa pelannut kookoolainen on kai Sami Heikkinen, joka loisti maalilla Jokereita vastaan. Oliko se nyt kahdeksan minuutin ajan :-) Sompin vuokraus on sujunut kaikin puolin hyvin, ensi kaudeksi tänne saatettaisiin tarvia puolustajaa...


EDIT: Palatakseni otsikkoon. Eipä taitaisi Pepon resurssit Mestikseen riittää; yleisöä Suomi-sarjan runkosarjassa huonoiten. Keksimäärin 128 katsojaa, jopa umpisurkean kauden pelannut AaKoo on kiinnostanut enemmän. Muilla seuroilla yleisömäärät ovat sentään viidensadan paikkeilla. Eikä Mestis taitaisi paljoakaan kiinostusta lisätä, suljettu/avoin keskusteluissa kun minulle on tehty suhteellisen selväksi, ettei divarissa pelaava SaiPakaan kiinnostaisi lappeenrantalaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ei ole mitään resursseja PePolla pelata Mestiksessä. Lappeenranta on paikkakuntanakin niin pieni että kahdella ylimmällä sarjatasolla on mahdotonta pitää yllä kahta joukkuetta. Jyväskylässäkin se taisi osoittautua varsin hankalaksi?
Ajatus olisi toki herkullinen ja poikisi varmasti yhteistyön merkeissä kummallekin suuresti hyötyä. PePo saisi lahjakkaita junioripelaajia riveihinsä ja SaiPa näille paljon peliaikaa hyvätasoisessa sarjassa. Vielä kun joukkueet ovat samasta kaupungista, niin pelaajien liikuttelu olisi helpompaa.

PePolle mielestäni olisi tärkeintä vakiinnuttaa paikka Suomi-sarjassa, jos ajan mittaan resurssit antaisivat vielä myöten ylöspäin kipuamiseen. Vielä ei kuitenkaan ole sen aika.
 

theref

Jäsen
Diskos - PePo HC 19 min 1-2

Hyvältähän tuo PePon tilanne vaikuttaa. Pojat selkeästi tahtovat vielä 10 peliä lisää tälle keväälle, heh.

Riittävätkö taidot kuitenkin Mestikseen saakka jos pojat onnistuvat karsintaan pääsemään? Voi olla että vain kokemusta on luvassa.

edit:

Diskos - PePo HC 31 min 4-2

No niin, enää ei näytä niin hyvältä...
 
Viimeksi muokattu:

Aksu

Jäsen
Turpaan tuli loppujen lopuksi 5-2.

Joo, ei näillä resursseilla pystytä mestis-joukkuetta ylläpitämään. Pepon pitää ensin saada oma organisaationsa huomattavasti parempaan kuntoon ja siitäkin täytyy sitten kyetä kasvamaan taloudellisesti melko paljon. Ensimmäinen askel mahdollisen haaveen toteuttamiseksi on joukkueen nuorentaminen eli nämä Saariset ja Viljakaiset täytyy pystyä korvaamaan mieluusti kehityskelpoisilla nuoremmilla jätkillä. Oli miten oli nyt rohkeutta vaan seurajohtoon ja useamman vuoden projekti pystyyn ja selvittämään onko nousuun realistisia mahdollisuuksia lähitulevaisuudessa. Saipalle se olisi varmasti hyvä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ilves vs KalPa
  • 2.04
  • 3.80
  • 3.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös