Katsaus Venäjän superliigaan

  • 527 557
  • 3 234

Kipelov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiovan fasistijuntta
Ray Girouxista oli tehty kameramies ja Fetisov & Tretjak patsastelivat aitiossa ja palkitsemisraadissa kuin mitkäkin Thunderbirds-nuket. Itse Morozovin maalihan ei ollut mikään kummoinen taidonnäyte, mutta näillähän näitä yleensä ratkotaan. Pitäisi joskus käydä tuolla Kazanissa katsomassa kotipeli, tunnelmaa tuntuu olevan. Toki joku tiistainen runkosarjavääntö on eri asia kuin 7. finaali, mutta silti.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Eipä olisi finaalisarja voinut olla tasaväkisempi kuin mitä nyt nähtiin. Finaalisarjassa pelasi lopulta kevään kaksi parasta joukkuetta, vaikka ennen pudotuspelien alkua pidin Dynamoa ja Ufaa suurimpina suosikkeina. KHL:n avauskauden yksi hyvä puoli oli se, että sarjasta löytyi 5-6 joukkuetta, joilla kaikilla oli realistinen mahdollisuus voittaa mestaruus.

Ensimmäisen Gagarin Cupin voittaja Ak Bars Kazan kuuluu Venäjän 1990- ja 2000-lukujen suurseuroihin. Neuvostoliiton aikana joukkue kulki nimellä Itil Kazan, eikä se pelannut silloin pääsarjassa kuin ajoittain. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Kazan nousi yhdeksi vauraimmista venäläisseuroista jo 1990-luvun puolivälissä, mikä nosti sen samalla Venäjän kärkiseurojen joukkoon. Tätä nykyä Ak Barsin organisaatiota pidetään taloudellisesti yhtenä maailman rikkaimmista jääkiekkojoukkueista.

Ak Barsin tämän vuoden joukkue oli kokenut ja materiaaliltaan leveä. Materiaalin leveys mahdollisti sen, että Kazan pystyi voittamaan mestaruuden ilman loukkaantuneita puolustaja Aleksei Jemeliniä ja hyökkääjä Aleksei Badjukovia, jotka ovat molemmat esiintyneet paljon Venäjän EHT-joukkueissa.

Joukkueen paras osa oli tänäkin vuonna ykkösketju Danis Zaripov - Tony Mårtensson - Aleksei Morozov sekä puolustaja Ilja Nikulin, jotka ovat joukkueen neljä parasta pelaajaa. Mårtensson ei tosin onnistunut täysin korvaamaan Moskovan Dynamoon siirtynyttä Sergei Zinovjevia ja ketju oli nyt enemmän Zaripovin ja Morozovin varassa kuin silloin kun Zinovjev pelasi siinä. Nikulinin panos puolustuksessa oli sellainen että ilman häntä Kazan ei olisi koskaan voittanut tätä mestaruutta. Saa nähdä pelaako Nikulin vielä ensi kaudella Kazanissa, vai siirtyykö hän jo NHL:ään.

Kazanissa pelasi kolme suomalaispelaajaa. Maalivahti Fredrik Norrena pelasi finaaleissa hieman ailahtelevasti, mutta viimeisen finaalin nollapeli nostaa hänen panoksensa vahvasti plusmerkkiseksi. Kakkosketjussa pelanneet Niko Kapanen ja Jukka Hentunen pelasivat lopulta hyvät pudotuspelit molemmat. Hentunen teki paljon tärkeitä maaleja ja Kapanen pelasi sekä tehokkaasti että paljon tärkeitä alivoimavaihtoja.

Badjukovin menetys rikkoi Kazanin kolmosketjun, jolloin valmentaja Zinetula Biljaletdinov siirsi sen keskelle Kapasen ja Hentusen ketjukaverin Dimitri Kazionovin.

Puolustuksessa Nikulin oli tietysti omaa luokkaansa. Muut avainpuolustajat olivat Jemelinin ollessa poissa Grigori Panin, Jevgeni Medvedev, Andrei Muhatshev ja Andrei Pervyshin.

Kazania voidaan pitää tällä kaudella jopa Venäjän palloilupääkaupunkina, sillä Kazan nappasi viime kaudella Venäjän mestaruuden myös jalkapallossa (Rubin Kazan) ja lentopallossa (Zenit Kazan). Kazan on Tatarstanin autonomison tasavallan pääkaupunki ja yksi Venäjän tärkeimmistä kaupungeista muutenkin kuin urheilun osalta. Tatarstanin suosittu presidentti Mintimer Shaimijev piti mestaruuden jälkeen yleisölle pitkähkön puheen, jolle yleisö tuntui hurraavan kovasti.

Lokomotiv Jaroslavl pelasi Kari Heikkilän komennossa finaaleissa jo toisen kerran peräkkäin, ja poistui myös toisen kerran finaaleista häviäjänä. Heikkilä on tehnyt Jaroslavlissa hyvää työtä. Ainoa pieni kritiikin aihe voisi löytyä sieltä, että vaikka Jaroslavl on yksi Venäjän johtavia pelaajakasvattajia ei kovin moni nuori pelaaja ole noussut Lokomotivissa isoon rooliin tai edes pelaavaan kokoonpanoon.
 
Tavallaan harmi ettei Jaroslavl voittanut mestaruutta. Joukkue kuitenkin nostaa tasaisesti omia kasvatteja liigaan ja koulii heistä kelpo pelaajia. Vaikka omista junnuista monikaan ei ollut näkyvässä roolissa, niin heitä kuitenkin pelasi jokunen. Ak Bars Kazan on puolestaan miltei sata prosenttisesti ostojengi, ja niille ei koskaan voi toivoa mitään hyvää hyvää. Oliko tälläkään kaudella mestaruutta voittamassa yhtään omaa kasvattia?
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Oliko tälläkään kaudella mestaruutta voittamassa yhtään omaa kasvattia?
Suurimman osan kautta loukkaantuneena ollut Kirill Petrov on Kazanin oma kasvatti. Muita Kazanin kasvattaja joukkuessa ei tainnut pelata tällä kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Finaalitappio taisi ottaa koville Kari Heikkilälle, sillä tämä jätti saapumatta pelin jälkeiseen lehdistökonfferenssiin.
 

Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
Finaalitappio taisi ottaa koville Kari Heikkilälle, sillä tämä jätti saapumatta pelin jälkeiseen lehdistökonfferenssiin.
Vai olisikohan saanut jo potkut joukkueen peräsimestä samaan aikaan kun kello pärähti 60:00? Jaroslavlin ollessa kyseessä, se ei olisi kyllä mikään yllätys.
Mahtaako joku tietää, onko Heikkilällä jo ensi kaudesta sopimus Jaroslavliin?
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vai olisikohan saanut jo potkut joukkueen peräsimestä samaan aikaan kun kello pärähti 60:00? Jaroslavlin ollessa kyseessä, se ei olisi kyllä mikään yllätys.
Mahtaako joku tietää, onko Heikkilällä jo ensi kaudesta sopimus Jaroslavliin?

Maaliskuussa Heikkilä kertoi IS:n sivuilla, että hän on jo tehnyt Jaroslavlin kanssa jatkosopimuksen kaudesta 2009-2010. En tunne Lokomotivia tai ylipäätään KHL-joukkueiden voimasuhteita erityisen hyvin, mutta eikö joukkueen vieminen toista kautta peräkkäin liigan finaaleihin ole Heikkilältä ihan kiitettävä suoritus?
 

Mapkob

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, Jokerit
En tunne Lokomotivia tai ylipäätään KHL-joukkueiden voimasuhteita erityisen hyvin, mutta eikö joukkueen vieminen toista kautta peräkkäin liigan finaaleihin ole Heikkilältä ihan kiitettävä suoritus?
Venäjällä asiat tapahtuvat monesti todella nopeasti, eikä kakkossija ole aina läheskään tarpeeksi. Heikkilä kuitenkin lienee arvostettu Jaroslavlissa tällä hetkellä ja saanee nukkua yönsä rauhassa.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös