Juniorikiekon vakavuus

Tätä asiaa on käsitelty ennenkin mutta otan asian esiille uudestaan.

Eli mitä mieltä olette junnu-kiekon vakavuudesta?
Minun mielestä ainakin meidän kakkosvalmentaja (pelaan itse Fopsin D-90 joukkueessa) otta häviön ja epäonnistumisen kentällä hieman liian raskaasti. Esim. meillä oli yksi sarjaottelu jäljellä ja mahdollisuudet nousta YKSI sija ylemmäs sijalle 9.
ja hävisimme sarja vitoselle K-67 1 - 0. Ja kun menimme pukukoppiin alkaa syyttelly, hän haukkuu aina yksittäisiä pelaajia nimillä ja harvoja kehuu sanomalla: "hyvä peli, mutta voisit tehdä sitä ja tätä.":(
Siinä menee ainakin itseltä pelihalut ja itseluottamus.
Sitten taas meidän ykkösvalmentaja ei uskalla sanoa vastaan vaan kun kakkosvalmentaja on mennyt loitommalle, hän kehuu meitä ja antaa ohjeita rauhallisesti.

Saattaa jo kuulostaa jo fraasimaiselta mutta antaa niiden lapsien nauttia siitä pelaamisesta, ei saa haukkua mutta tietysti koutsien pitää antaa neuvoja ja kertoa miten voisit parantaa siinä ja siinä asiassa.
Aika uskomatonta on että pohjolaleireillä juniorit saavat itse valita kenttänsä, no ei siinä mitään mutta valitettavan usein käy niin että joukkueesta X tulee pohjolaleirille 11 pelaajaa mutta joukkueesta A vain yksi pelaaja. Arvatkaapa miten siinä käy? Tietenkin joukkueen A pelaaja jää ilman peliaikaa vaikka olisi tehnyt omassa seurassaan kuinka paljon pisteitä koska joukkueen X pelaajat tietenkin peluuttavat vain omia seuratovereita. Huh, menipä off-topic

Kyllä monelle junnulle urheilu ja menestys siinä on tärkeä. On hauska onnistua ja voittaa. Mutta silti se on "vain" kiva harrastus eikä sitä pitäisi vielä lapsena ottaa liian vakavasti.

Eri asia on sitten se, miten siihen suhtautuvat valmentajat ja vanhemmat. On liian paljon surullisia esimerkkejä siitä kuinka liian vaativa ja arvosteleva valmentaja on saanut nuoren pelaajan lopettamaan urheilu-uransa. Eli jos valmentaja haukkuu lasta toisten läsnäollessa, niin se on usein tuhoisaa itsetunnolle ja samalla lapsi menettää myös uskon omin kykyihinsä. Tarkoitus pitäisi olla ihan toinen eli saada pelaaja uskomaan kykyihinsä.

Miten sitten lasten joukkueisiin saataisiin vain kannustavia ja kehuvia valmentajia ? Useinhan valmentajat ovat vain tavallisia isiä ilman mitään valmennuksen koulutusta. Ei tietenkään valmennuskoulutuskaan takaa oikeaa suhtautumista pelaajiin, mutta sieltä ainakin saa paremmat eväät pelaajien taitojen kehittämiseen ja millä suhtautumistavalla se voisi tapahtua.

Vaikea nuoren on seuraakaan vaihtaa, sillä joukkueet ovat tavallisesti hyvin paikallisia. Jollain pienemmällä paikkakunnalla on vain yksi joukkue ja kaupungeissakin usein hyvin kaupunginosakohtaisia joukkueita. Ei näytä olevan selkeää ja hyvää tapaa vaikka mennä kivemman valmentajan joukkueeseen. Mutta sellainen on kuitenkin ainoa tapa päästä asialliseen ja pelaajaa arvostavaan valmennukseen.

Onnea Miikalle peliuralle!

Hienoa Miika, että otit aiheen esille. Käsittääkseni moni ikäisesi painiskelee saman tyyppisten murheiden kanssa. Itselläni on tällä hetkellä asiasta vain "toisen käden tietoa", mutta kerrotun mukaan liiallinen tosikkomaisuus vaivaa monia valmentajia.

Asiat pitää ottaa tosissaan muttei vakavasti. Jos lasten kanssa aletaan vääntää hampaat irvessä on homma karannut käsistä.

Yksittäisten pelaajien julkinen syyttely antaa vaan kuvan valmentajan omasta neuvottomuudesta ja taidon puutteesta. Kiitosta tulee jakaa runsaasti ja julkisesti, moitetta vain asiallisesti henkilökohtaisuuksiin menemättä ja kahden kesken.

Tietysti juniorit haluavat menestyä siinä kun aikuisetkin. Keinot menestyksen saavuttamiseksi vaan vaihtelevat riippuen valmentajan taidoista ja psykologisesta silmästä.

Varmaa on, että jos hauskuus häviää pelaamisesta, ei mitään kunnollista synny.

Valmentajien joukossa on monenlaisia ihmisiä. Motivaation pitäisi kuitenkin lähteä yhteisen harrasteen tekemisestä parhaalla mahdollisella tavalla kuitenkin niin, ettei kasvatuksellisia asioita ja hauskan pitoakaan unohdeta.

Onnelliset ihmiset suoriutuvat paremmin heille asetetuista tehtävistä kuin onnettomat ja surulliset. Siksi positiivinen ja kannustava palaute varsinkin nuorille on ensiarvoisen tärkeä asia.

Tsemppiä jatkoon Miika-90 ja hyviä pelejä!

Tämä Miika-90 kirjoittaa hämmästyttävän kypsästi ikäisekseen. Ettei vaan ole isä tai äiti asialla?

Olipa niin tai näin, kirjoitus on hyvä. Itse valmennan junioreita ja haluaisin valottaa asiaa myös siltä puolelta.

Valmentajia (tai pikkujunnuissa ohjaajia) on monenlaisia, mutta uskoisin suurimman osan olevan erittäin päteviä. Ongelmaksi kokisinkin valmentajien ohella myös junnujen vanhemmat, jotka ovat usein erittäin kärsimättömiä. Mikäli vähänkään näyttää, että joukkue ei kehity tai oma poika ei pysty ottamaan sitä roolia, jonka isä tai äiti on ajatellut, alkaa kaukalon laidalla selän takana puhuminen. Myötätuntoa haetaan muista vanhemmista ja porukassa mietitään, että ei tuo koutsi kyllä tajua tästä hommasta mitään.

Hulluimpia esimerkkejä ovat isät, jotka suuttuvat, kun heidän poikansa (10-v) laitetaankin pakiksi. "Meidän poika on hyökkääjä eikä mikään pakki" kuuluu kommentti. Ja tämä tarina on tosi.

Pitkään näitä hommia nähneenä totean, että vikaa on sekä ohjaajissa että vanhemmissa. Molemmat ryhmät ovat usein aivan liian hätäisiä. Yhdestäkään pojasta ei saa väkisin tekemällä jääkiekkoilijaa. Siihen tarvitaan pojan oma innostus. Sitä joko on tai ei ole.

Miika-90 on siis täysin oikeassa. Teidän kakkoskoutsi on mäntti, jos tuo kertomasi pitää paikkansa.

Edit.: Miika sanoo olevansa FoPSin D-90 joukkueesta. Sellaista ei tietääkseni ole olemassakaan. 90-syntyneet ovat tällä kaudella E-junioreita. Nuorempi D on 89-syntyneet ja vanhempi D 88-syntyneet.

Ei ole vanhemmat asialla, tätä kirjotusta on tullut harjoiteltua jo newseissa ja muuaalla samankaltaisissa paikoissa. ;)

Ja ikäluokkaan vielä, olen vielä E-90 mutta kautemme on loppunut ja pelaamme ensikauden säännöillä joten kutsun jo itseäni D-junnuksi.

PS. Ei ole ensimmäinen kerta mun kohdalle kun mua luullaan vanhemmaksi...

Go for it Miika!

Itselläni oli aivan samanlaisia tuntoja tuossa iässä, kun vielä pelasin. En kuitenkaan osaa enää paljoa lisätä siihen mitä muut ovat kirjoittaneet, joten toivotan sinulle vain pitkää ja menestyksekästä jääkiekko-uraa.

Kiitos!

Kiitos kaikille jotka vastasivat. Lopullinen sijoituksemme länsirannikon A - sarjassa oli 9. Sarjasamme pelasi 13 joukkuetta.:rolleyes:

Kiitos!

Tsemppiä vaan Miikalle.

Viime aikoina nähtiin Turussa sitä valoisampaa junnukiekkoilua, nimittäin Turku-turnaus. Olin itse 29 tuntia jäähallilla hommissa viikonlopun aikana ja kokonaisuutena hommasta jäi oikein positiivinen kuva. Yksikään joukkue ei ollut turhan tiukalla asenteella tuolla mukana (tosin näin tietenkin vain yhden lohkon, D-89. KalPa muuten voitti suvereenilla pelillä) vaan kaikilla oli hauskaa. Hienoja esimerkkejä:

* Norjalaisella Vålerengalla oli mukana oma faniporukka, joka jaksoi kannustaa pelaajiaan kaiken aikaa. Hauskana yksityiskohtana Vålerengan maalivahdeilla oli lisäksi maskottinaan maalin katolla pehmohiiri Vålerenga-paidassa. Urheiluhenki oli mahtava ja porukka jaksoi kannustaa loukkaantuneita vastustajan pelaajia.

* Finaalin jälkeen (KalPa voitti 9-3) TuTo:n pelaajat katselivat hymysuin palkintojen jakoa. Saatuaan hopeiset mitalit kaulaansa yksi pelureista totesi (vailla sarkasmin häivääkään) "Kivaa! Voitettiin hopeaa! Jes!". KalPan pelaajat jaksoivat tuulettaa pokaalinsa ja mitaliensa kanssa vartin kentällä ja olivat juhlatunnelmissa vielä bussissaankin.

* Maarianhaminan IFK ei tainnut voittaa peliäkään. Silti porukka jaksoi tsempata toisiaan ja jopa vastustajiaan. Heilläkin oli mukanaan kannustajia ja touhussa oli selvästi tärkeintä hauskanpito.

Löytyi sitä negatiivistakin. Erään Helsingin läheltä tulleen seuran pelaajien isät olivat hallissa täydessä kännissä koko lauantain. Aamupäivällä heitä vain ihmeteltiin, mutta kun joukkueen 8-2 päättyneessä voitto-ottelussa äijät alkoivat poikaporukan kanssa huutamaan vastustajan maalivahtia seulaksi ja haukkumaan "epäonnisteita" pelaajiaan, alkoi ottaa touhu päähän. Mikä siinä on, että Suomessa homma menee heti tuollaiseksi? Jos tämän viikonlopun osalta pitäisi tehdä johtopäätöksiä, sanoisin että Itä-Suomessa (KalPa täysin ylivoimainen) ja läntisessä Skandinaviassa tehdään erinomaista junnutyötä. Toki pääasia oli se, että pelaajilla oli hauskaa, eikä kukaan kysyttäessä kiistänyt, etteikö hauskaa olisi ollut.

Onnistunut turnaus.

Kiintoisa selkkaus D-junioreissa

"Kotilehteni" Itä-Hämeen yleisönosastossa on käyty mielenkiintoista, mutta juniorikiekon kannalta kovin surullista mielipiteidenvaihtoa siitä, mitä tapahtui D-89-junioreiden taannoisessa ottelussa KooVee-HeKi.

Valitettavasti kolmesta julkaistusta kirjoituksesta löytyy nettilehdestä vain kaksi. Mielenkiintoinen aloituskirjoitus on tällainen.

Tähän vastaa 29.3. KooVeen D-89:n valmentaja, jonka kirjoitusta siis ei ole I-H:n verkkoversiossa. Tämän toisen kirjoituksen ydin on kuitenkin siinä, että valmentaja on "pöyristynyt" edellisen jutun kirjoittajan "hyökkäyksen johdosta". Valmentaja kiistää kaikki esitetyt syytteet, jotka ovat "uskomatonta valetta", ja kirjoittaa, että "muut paikallaolleet" ovat eri mieltä tapahtumista kuin 1. jutun kirjoittaja.

Kolmannessa kirjoituksessa soppa sekoittuu entisestään, sillä nyt HeKin joukkueen johto asettuu ensimmäisen kirjoittajan puolelle.
Juttu löytyy tästä.

Jo pelkästään ensimmäisen kirjoituksen perusteella on syytä huolestua, sillä tuskin savua on ilman tulta. Kaksi seuraavaa kirjoitusta lisäävät huolta entisestään. Tulee mieleen Hesarin Juhani Syväsen kolumni (talvella 2000), jossa hän kirjoitti oikean ja väärän rajan hämärtyneen pahasti muutamilta SM-liigavalmentajilta. Kilpailu on tainnut sokaista osan juniorivalmentajistakin, muuten on tuskin mahdollista saada kahta noin erilaista versiota tapahtumista osapuolilta, joista molemmat ovat olleet erittäin vahvasti paikan päällä.