Kärpät - KalPa 26.1.2006

  • 3 960
  • 31

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
JPL olet oikeassa maali menee pääasissa pakkien piikkiin. Vallinin olisi pitänyt hoitaa kiekko ja Jaakolan ottaa maalintehnyt Kaartinen kiinni. Miehet hävisi selvän miesmiestä vastaan tilanteen. Tilanne sai kuitenkin alkunsa Kalpan selvästä 2-1 tilanteesta Jaakolaa vastaan viivassa. Mielestäni Kärppien hyökkäyskolmikko ylikarvasi itsensä tilanteessa ja Jaakolalle jäi kaksi miestä itselle viivan. Hän meinasi ensin seurata Pöllästä laitaan, kunnes huomasi, että takana on myös maalin tehnyt Kaartinen. Sitten molemmat oli irti. Huomautan myös, että olen koko ajan puhunut kentästä en ketjusta. Kenttään luen kuuluvan myös pakit. Kentällisen viisikko pelaaminen ei ollut ihan kohdillaan. Topilla oli huono ilta, mutta kyllä siellä muillakin luistin kulki löysästi alaspäin.

Minusta Jalonen ei viltittänyt Salstedtin kenttää vaan koostumus Bros-Sahlstedt-Haataja-Vallin-Loponen pelasi ylivoimaa pariin otteseen kakkosena minkä jälkeen lähdettiin liikenteeseen nelosella, jossa pyörähteli jälleen Vallin. Tämän seurauksena siinä pleuutettiin sitten ensin läpi Brosin kenttä uudestaan. Minusta tuo erikoiskenttä oli hyvä sehän ratkaisi pelin Kärpille. Aaltoselle olisin toki suonut lisää peliaikaa, mieheltä irtosi yksi mallikas onetimeri ja yksi veivi ja laukaus oli ehdottomasti parasta antia illassa.
 
Viimeksi muokattu:

JPL

Jäsen
Tepa kirjoitti:
JPL olet oikeassa maali menee pääasissa pakkien piikkiin. Vallinin olisi pitänyt hoitaa kiekko ja Jaakolan ottaa maalintehnyt Kaartinen kiinni. Miehet hävisi selvän miesmiestä vastaan tilanteen. Tilanne sai kuitenkin alkunsa Kalpan selvästä 2-1 tilanteesta Jaakolaa vastaan viivassa. Mielestäni Kärppien hyökkäyskolmikko ylikarvasi itsensä tilanteessa ja Jaakolalle jäi kaksi miestä itselle viivan. Hän meinasi ensin seurata Pöllästä laitaan, kunnes huomasi, että takana on myös maalin tehnyt Kaartinen. Sitten molemmat oli irti. Huomautan myös, että olen koko ajan puhunut kentästä en ketjusta. Kenttään luen kuuluvan myös pakit. Kentällisen viisikko pelaaminen ei ollut ihan kohdillaan. Topilla oli huono ilta, mutta kyllä siellä muillakin luistin kulki löysästi alaspäin.

Joo-o... Topi ei kylläkään ollut Kaartisen maalin aikaan kentällä. Mutta jatka vaan.
 

Tepa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Korpikari näytti olevan viivassa. Yhtä kaikki huonosti puolustettu useammalta kuin yhdeltä tuosta viisikosta.
 

JPL

Jäsen
Tepa kirjoitti:
Korpikari näytti olevan viivassa. Yhtä kaikki huonosti puolustettu useammalta kuin yhdeltä tuosta viisikosta.

Korpikari oli kentällä, mutta ei viivassa, vaan vastustajan maalin takana ennen kiekonmenetystä. Hyökkääjät eivät kyllä tässä paikanneet, vaan katsoivat huuli pyöreänä, kun Osku päätti ottaa kiekollista roolia.

Muuten Osku on pelannut viime ajat erinomaisesti. Virheitä sattuu kaikille. Toinen maali taas meni Ilun piikkiin. Mutta ei noilla ole enää mitään väliä.
 

RtSn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Aika ympäripyöreä peli. Tärkeät kolme pistettä.

Edelleen kaksi erää todella flegmaattista ja sydämetöntä peliä joiltakin pelaajilta yksilötasolla. On se nyt kumma, ettei jakseta keskittyä totaalinöyrään työntekoon, vaan vapaamatkustellaan kentällä miten sattuu. Asennetta toivoisi löytyvän koko pelin ajaksi, koska rutiini ei vain - kahdella erällä - riitä tällä tasolla oikein mihinkään.

Hyvä ja taisteluilmeikäs kolmas erä, josta joukkueelle propsit. Tenkratkin sai torstai-illassa jälleen suoraviivaisuutta kentälle, joka heti heijastui tilastollisesti maalina ja syöttönä. Kaiken kaikkiaan hyvä kolmas erä, minkä joukkue jaksoi punnertaa sata lasissa. Se peilasi ehkä liiankin kärkkäästi lopputulokseen - joskin ansaitusti.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Pakkopullaahan tämä oli isolla Peellä. 3. erä oli sitten pakko ottaa tosissaan kun tilanne oli niin tiukka. Kiitokset edes siitä.

Toki ymmärrän, että kun runkosarjassa pelataan 56 peliä (52 kyllä riittäisi ilman mitään helv.. välisarjoja) niin aina ei jaksa painaa. Rahastuksen makua.. Olisi silti mukava edes joskus nähdä kotonakin hyvää peliä täydet 60 min.

Runkosarjan koti-otteluita taitaa olla jäljellä 7 ja toivottavasti saadaan ryhtiliikettä aikaiseksi jo pleijareitakin ajatellen.
 

Dnada21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, HPK
Pakkopullaa, mitä pakkopullaa, mutta olen huolissani joukkueen asenteesta. Tällaisia pelejä voitetaan "puolivaloilla", mutta miten tuosta käännetään asenne päälle playoffseihin? Ei se tapahdu maagisesti nappia painamalla. Jos joukkue tottuu löysäilemään, niin se jatkaa löysäilemällä. (Vrt. Jokerit) Nämä kaikki pelit pitäisi pelata hyvällä asenteella oli vastustaja kuka tahansa. Tuosta näytti Viuhkolakin olevan Kalevassa huolissaan. Eikä ihme.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös