Ässät - HPK ti 1.11.2005

  • 6 445
  • 32

Radek

Jäsen
Nämä on nyt sitten taas niitä tilanteita, joissa on mahdollisuus nähdä positiivisiakin asioita, jos oikein yrittää. Ollaan nyt hävitty niukoilla marginaaleilla kovakuntoisille joukkueille. Otteluissa ollaan hallittu peliä, mutta maalipaikat on jäänyt käyttämättä ja lisäksi ollaan menetetty 2-0 johto kaksi kertaa peräkkäin kotona. Tänäänkään ei ykkösketjun ulkopuolelta löytynyt ratkaisijoita. Hisey on vaan tehoton, niinkuin muutkin Ässien junnut, silti haluaisin nähdä miehen ensi kaudellakin Ässissä. On kuitenkin esittänyt lupaavia otteita ja ensi vuonna voi kokeneenpana tehojakin tulla eri tahtiin. Rottaosasto ole pystynyt venymään tehopisteiden muodossa paljoakaan. Harvemmin näitä pelejä kahdella maalilla voittaa ja kun oma puolustuspeli sujuu, niin tuloksena on näitä tiukkoja tappioita.
 

Arppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllähän tämä on syönyt miestä rotan lailla jo pidemmän aikaa. Peliä johdetaan ja jossain määrin jopa hallitaan kunnes tulee kolmannessa erässä se pakollinen max. 5 minuutin sysi musta (ehkäpä jopa mustempi kuin musta itse) hetki jonka aikana vastustaja latoo tarvittavat maalit. Toivolan taktiset kyvyt on nähty ja toivottavasti uutta valmentajaa aletaan kartoittaa mahdollisimman pian ensikaudeksi. Peluutuksesta vielä jokunen sana: henkilökohtaisesti en näillä ketjukokoonpanoilla odota Hiseyltä pistettäkään. Miten kaveri voi nakuttaa pisteitä ketjussa jossa on niinkin kovat maalinsylkijät laidoilla kuin Kaipainen ja Komarov. Voi Jessus. No toivotaan että kurssi kääntyy maaottelutauon jälkeen edes hitusen paremmaksi.
 

peno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Madness!
Tulipahan tämäkin koitos todistettua. Mielestäni kohtalaisen viihdyttävä peli kaikinpuolin. Yllättävän vähän kahvaamista ja paljon vauhtia, näin minun silmin. Taklauksia olisi voinut viljellä enemmän, ja näin saada hiukan yleisöä mukaan.
Maven rinnalle täytyy saada yksi maaliahne pelimies, tänäänkin järjesteli hienosti paikkoja, joista onneksi Kuusela pisti edes 2 sisään. Noista paikoista on vaan PAKKO saada enemmän kuin 2 maalia...

Jotenkin palasi kolmannessa erässä saipa peli mieleen, mistä lie sekin johtui... No tänään ei sentään yhtään av maalia päästetty, edistystä sekin. En kyllä jaksa ymmärtää miksi se Peltonen on pakko pistää sinne yv:lle. Tänäänkin olisi 99 pakkia 100:sta ampunut siitä paikasta mikä pelelle pelattin, mutta kaveri tapansa mukaan jättää laukaukset muille. Mikä pakko siinäkin oli viedä kiekko maalin taakse ja sählätä se sitten siellä vastustajalle, olisi nyt edes syöttänyt toiselle pakille jos ei itseä kiinnosta laukoa.
Forrest paransi hiukan, mutta kaverilla jäätyy vieläkin kädet turhan usein. Antoi kyllä namupassin, olisko ollu Hiseylle, mutta tolppaanhan sekin kuti meni.
Joku täällä joskus mainitsi Nielikäisen ja Joensuun syöttelemättömyyden. Siitä saatiin kyllä malliesimerkki tänään. Nielikäinen sai puristettua itsensä HPK pakin ohi, ja Jessellä olisi ollut paikka antaa suoraan takatolpalle. Mutta niin vaan JJ ampui, ja yllättäen pakin jalkoihin. Tosin sai Jesse kyllä veivattua koko kentän soololla maalipaikan itselleenkin.

Nickerson: Jumalauta meillä on hiomaton timantti! Oli meikäläisen mielestä ässien ykköspakki tänään. Vähän liikaa kikkailee kiekon kanssa vielä, mutta yllättävän usein kiekko vaan päätyy omille. Saihan vielä syöttöpisteenkin. Jätti kaikki turhat uhittelut ja nahistelut pois, mikä on helvetin hyvä.
Mä oon sitä mieltä että Riksman on perusvarma molari, vaikkakin taas meni se yksi pakollinen längeistä, joka olisi pitänyt torjua. Estipähän sentään läpiajon. Kaikin puolin varmaa työskentelyä, tuota yhtä hazardia lukuunottamatta.

Tuolla pelillä (1 ja 2 erä) kaadetaa suurin osa joukkueista. Tärkeintä olisi nyt vaan oppia pitämään se johto joskus. Eli toisin sanoen Toivolan on pian pakko keksiä jotain, tai alkaa lähtölaskenta, ellei ole alkanut jo. Ja Rontti pelaavaan kokoonpanoon Pentikäisen paikalle...

HPK: Murhaavaa viimeistelyä, siihen se sitten jäikin. Laiskan oloista peliä, mutta tänään kävi fortuna näyttämässä persettä Porin suuntaan...

Eiöhän jo riitä mun osalta tää analysointi.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Janiz80 kirjoitti:
Joku Lukkofani tarjosi aiemmin meille Snellmannia vaihdossa Kaipaiseen. Tänne vaan. Saatte kaupan päälle vielä Peltosen Pasin.

Nyt on pakko aloittaa turhautunut avautuminen. Mikä hemmetti vaivaa Peltosta tällä kaudella?? Joku mättää, ja pahasti. Ei tällä kaudella kaverista ole oikeasti ollut minkäänlaista hyötyä omalle joukkueelleen. Huoh.

Peltonen on aivan liian pehmeä ja hidas omassa päässä, pelin avaajana luokaton, kiekon kuljettajana joskus viittä vaille ok, laukojana olematon. Uskaltaisin väittää, että liigasta ei löydy toista kaveria, joka saatuaan namupassin b-pisteelle kovan pyörityksen päätteeksi kuljettaisi rauhassa kiekon maalin taakse vain menettääkseen sen parin sekunnin kuluttua onnettoman räpellyksen seurauksena.

Ja tällainen kaveri pelaa meillä EDELLEEN ylivoimaa. Nyt sentään oli jo valoa tunnelin päässä havaittavissa, kun Toivola ei Peleä laittanutkaan joka ylivoimaan ekana kentälle

Ohan tuo trendi ollut lievästi laskeva viime vuosina. Kiekonylöstuonnit ja laadukkaat viivakudit ovat loistaneet poissaoloillaan jo pitkään. Omissakaan ei olla aikoihin nähty sitä tiukkaa ja virheetöntä Peleä. Ohan se vissiin lähivuosina pelannut vammojen alaisuudessakin, mikä on verottanut. Kolmastoista kausi samassa seurassa ja vaikeita olleet viime vuodet, lepattaako liekki jo vaisummin?

Iän myötä liike heikkenee, mutta rauhallisuuden ja varmuuden toivoisi säilyvän. Otteissa on tälläkin kaudella ollut havaittavissa ihmeellistä vuoristorataa ja ajoittaista hasardia. Kyllähän mies hyvänä päivänä tsemppaa ja on esimerkkinä uhrautuvuudellaan. Siltikin, Toivolan viikon takainen kommentti Urheilulehdessä

Vielä haluan nostaa esiin Pasi Peltosen. Toki hän on aiemminkin pelannut hyvin, mutta tällä kaudella hänen pelinsä on parempaa kuin aikoihin

vaikuttaa hieman liioitellulta. Tai no, kai mies tietää mistä puhuu.
 

teemu73

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässäkö oli tämä kausi?

Toivolan aikana on yleensä tässä vaiheessa oltu sarjan kärkipäässä, nyt ei olla. Marraskuussa Ässät ei voita koskaan yhtään ottelua, ei varmaan tänäkään vuonna. Keväällä Pelicans tulee helposti ohi, kun saivat valmentajan. Loppukauden tavoite on pitää Kalpa takana.

Aina sama juttu. Huonoja vastaan pelataan huonosti, hyviä vastaan pelataan hyvin. Yhtä tyhjän kanssa kun tappio tulee silti. Ei siinä paljon vastustajan valmentajan kehut kiinnosta.

Toivottavasti HIFK-ottelussa laitetaan kunnon nyrkkitalkoot pystyyn, lopputulos on yks paskan hailee.
 

sixtus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Barcelona
Tällasewn matsin jälkeen taas miellyttää nimimerkki cobolin kommentti Janis Spruktsista"Tämän kaltasia pelaajia en haluaisi SM-liigassa nähdä".
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
sixtus kirjoitti:
Tällasewn matsin jälkeen taas miellyttää nimimerkki cobolin kommentti Janis Spruktsista"Tämän kaltasia pelaajia en haluaisi SM-liigassa nähdä".
Niin, puhumattakaan tästä nimimerkki Eltonin Jokerien pelaajahankintapolitiikkaa koskevasta kirjoituksesta Sprukts-ketjussa.
Elton kirjoitti:
18.8.2005
Tätä kutsutaan maltillisuudeksi, eli ei hommata kauhealla kiireellä ensimmäistä jämälatvialaista joka haluaa Suomeen tulla vaan kartoitetaan tilannetta rauhassa ja paikkaillaan niitä lähtijöitä sitten todellisilla vahvistuksilla!

edit. Laitetaan tähän vielä ne todelliset vahvistukset ja kaupan päälle vielä jämälatvialaiset:

Justin Mapletoft 18. 1+3=4
Eric Beaudoin 10. 1+2=3
Brett Harkins 10. 1+2=3
Brad Norton 8. 1+1=2 45
Karl Goehring 17. 2,82 PM/h 90,74 %

Janis Sprukts 18. 9+7=16
Kaspars Astashenko 6. 1+2=3
 
Viimeksi muokattu:

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Master God kirjoitti:
edit. Laitetaan tähän vielä ne todelliset vahvistukset ja kaupan päälle vielä jämälatvialaiset:

Justin Mapletoft 18. 1+3=4
Eric Beaudoin 10. 1+2=3
Brett Harkins 10. 1+2=3
Brad Norton 8. 1+1=2 45
Karl Goehring 17. 2,82 PM/h 90,74 %

Janis Sprukts 18. 9+7=16
Kaspars Astashenko 6. 1+2=3

Vaikka Janis nyt onkin tehnyt enemmän pisteitä, kuin huolella scoutatut jokeri ulkkarit yhteensä, niin runkosarja ei oo loppujen lopuksi mitään vaan nämäkin jokeri vahvistukset on hankittu vain mestaruutta silmällä pitäen. Sehän on se jokasen joukkueen tavoite ja jokasen joukkueen täytyy olla pettynyt jollei sitä saavuta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös