Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä SavonSonni

  1. S

    Pe 3.10.2014 HPK - KalPa

    Rinkelinmäellä kotijoukkue HPK saa illalla vastaansa pirteästi kautensa aloittaneen KalPan. HPK:lla aikaa edellisestä pelistä lähes viikon verran, tuolloin kotiluolassa kaatui Tappara. KalPa on pelannut tässä välissä tiistaina SaiPaa vastaan ja otti tuosta pelistä tyylilleen uskollisesti niukan...
  2. S

    La 27.9.2014 KalPa - JYP

    Kiekko putoaa muuten Kuopiossakin jäähän tänään klo 17. Palstan hiljaisuudesta päätellen näin ei luulisi asian olevan. No, ilmeisesti halleissa vallinnut hiljaisuus on hiipinyt myös foorumeille. Mitään syväluotaavaa ennakkoa ei täältä tipu. Pelin jälkeen jomman kumman leirissä ollaan...
  3. S

    KalPa kaudella 2014–2015

    Ei hätää, Kisu nähdään ensi kaudella ainakin kerran Montussa. Tosin vastustajan pelipaita päällä. Harvoin vihulaisen pelaaja tulee saamaan samanlaista vastaanottoa Niiralassa. Pienimuotoinen pettymys silti, ettei Kiiskistä saatu houkuteltua Kuopioon. Olisi tullut kyllä tähän saumaan enemmän...
  4. S

    KalPasta ponnistaneet/pudonneet

    Jostain pitää näin synkkinä hetkinä koittaa sitä iloa löytää ja meikäläisellä se ilo löytyy tällä hetkellä Salmisen Sakarin huikeista otteista. Dominaattori alkaa lämpenee ruplaliigassa. Katoin pääosan edeltävästä pelistä ja nyt viimesen erän Riian Dinamoa vastaan pelatusta vieraspelistä. Sakke...
  5. S

    KalPa kaudella 2013–2014

    Nyt fyffet esiin ja puhelua Kuprun agentille! http://yle.fi/urheilu/omsk_naytti_ovea_kupariselle/6719862 Ratkeis meinaan se ykkössentteripulma kertaheitolla ja voitaisiin taas edes jollain tasolla uskottavasti puhua menestyksestä Kallaveden rannoillakin.
  6. S

    KalPa kaudella 2012–2013

    Lammassaarihan on äitynyt vähintäänkin kelvolliseen maalivireeseen mestiksen puolella. Heitti tänään SaPkon molemmat häkit Jokipoikien vieraana. Ainakin tilastojen valossa erittäin järkevä siirto laittaa Pete hakemaan pelituntumaa alemmalta sarjatasolta. Hienoa Lamppu! Sama vire sitten...
  7. S

    Otteluseurantaketju SM-liiga, La 26.1.2013

    Millon KalPa on tehny viimeks yv-maalin?
  8. S

    KalPa kaudella 2012–2013

    Ei taida Lammassaarella olla omaa ketjua, joten laitan tänne. Lamppu siis ainakin alustavasti tämän illan ja huomisen peleissä SaPkon kokoonpanossa hakemassa pelituntumaa. Hyvä veto varmastikin seuran ja Petrin itsensä kannalta. Laitureista on tällä hetkellä muutoinkin runsaudenpulaa. Ja niin...
  9. S

    Otteluseurantaketju Mestis Pe 25.1.2012

    Mestis ja varsinkin lähetysten seuraaminen jääny erittäin vähälle, nyt kuitenki veikkaustv:stä Hokki-Sport-matsia seuraan. Onko noi selostajat aina pelipaikkakunnalta oman kylän poikia? Ainaki tässä selostajalla reippaat värilasit päässä. "Onneksi Hokki selvittää tämän..." "Nyt on vaarallisen...
  10. S

    To 24.1.2013 KalPa-Jokerit

    KalPa-hockey.fi tietää kertoa seuraavaa: KalPan kokoonpano: Avauskentällinen: 23 Sakari Salminen - 7 Antti Kerälä - 62 Artturi Lehkonen 46 Jussi Timonen - 6 Marko Kauppinen 2. kentällinen: 42 Kasperi Kapanen - 13 Jasse Ikonen - 24 Sami Kapanen 40 Mikko Kukkonen - 38 Adam Masuhr...
  11. S

    Mikko Koskinen KalPaan

    MTV3:n uutinen vahvistaa täälläkin käydyn spekuloinnin koskien KMK:n ensi kauden seuraa. Eli Blues on sitten todellakin viemässä meiltä ykkösveskan kauden jälkeen. Joukkueen tärkein yksittäinen pelaaja siis menetetään. Toivotaan, että toimiston väki saisi hommattua ensi kaudeksikin riittävän...
  12. S

    La 5.1.2013 Tappara - KalPa

    Samihan se, enkä tiedä voiko sanoa onneksi. Ei ole ollut The Samin ainoa tukkoinen matsi tällä kaudella se edellinen näkemäsi. Tuskin on tänäänkään kentän näkyvin jo pelkästään sen takia, että pelaa taas loukkaantumisen jälkeen vasta toisen pelinsä. Niin, ellei sitten turhaudu ja ota yhteen...
  13. S

    La 5.1.2013 Tappara - KalPa

    KalPan kokoonpano SM-liigan sivujen mukaan: Salminen - Voutilainen - Kerälä Timonen - Kauppinen Kerman - Ikonen - Hentunen Kukkonen - Masuhr Kolehmainen - Miettinen - Kapanen Koivisto - Halonen Saarinen - Riekkinen - Junnila Maalissa Koskinen (varalla Toivonen) Elikkäs...
  14. S

    La 5.1.2013 Tappara - KalPa

    Tänään luvassa kolme kärkipään kamppailua, joista yksi käydään Tampereella kun kirvesrintoja vastaan asettuu kuntopuntarin kärkijoukkue KalPa. Molemmilla peli alla eiliseltä ja jatkoille asti venyi kumpaisenkin ottelut. Tappara koki karvastakin karvaamman tappion, kun taas KalPa pystyi (jälleen)...
  15. S

    Ti 18.12.2012 Kärpät - KalPa

    Illalla luvassa tammikuun tasauksen esinäytös, kuten ennakossakin "hehkutetaan". Täällä sen sijaan ei näyttäisi tämä ottelu herättävän ainakaan vielä suurempia spekulaatioita ja hehkutuksia. Tauon jälkeiset pelit on monesti hyvinkin arvoituksellisia, joten matsi voi edetä todella tiukkana aina...
Ylös