Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Ruudinkeksijä

  1. R

    Kärpät mediassa

    Radio Cityn lähetyksiä kuuntelen itsekin silloin tällöin. On se sellaista nollalätinää. Kyllähän tuo kaveeraaminen on omaan korvaan myös särähtänyt. Kaveeraaminen on puolueellisuuden lähisukulainen. Ei kun siis "paikallisuuden", joksi se toimittajien puolelta naamioidaan. Tämä uusi kaveri...
  2. R

    Playoffs 2015 finaalit: Kärpät – Tappara

    Onpa harvinaisen väsynyttä paskaa. Ei edes vitsinä aiheuta muuta kuin myötähäpeää.
  3. R

    Kärpät kaudelle 2014–2015 – Marjamäen toinen kausi

    Twitterissä Haatajaa vietiin MODO:on. Asialla Kalevan Kimmo Siira. Hänen mukaansa MODO "on kiinnostunut Haatajasta" Siira on oikeassa. MODO on kiinnostunut hankkimaan joukkueeseensa kaksi uutta pelaajaa, ja Haataja on yksi mahdollisuus, mutta ei ainoa. Asia ei ole kumminkaan noin mutkaton. MODO...
  4. R

    Jari Viuhkola – kärppäkapteeni

    Johan oli Ylen pökäle. Onkohan tehnyt toimittaja "kunnarit"? Soittanut HPK:n toimistolle ja kysynyt: "Olisitteko kiinnostuneita Viuhkolasta?" Ei kielletä eikä myönnetä. Kyllä olen Yle-veroni tuhlannut, kun tällaisia juttuja tehdään. Se kirjoitetaan kärppälegenda, ei Kärppä-legenda. Ja eikös tuo...
  5. R

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut 2014–2015

    Löytäisitkö linkkiä siihen haastatteluun, jossa Marjamäki asian myönsi? Minä en tuollaista muista nähneeni.
  6. R

    Kärppien peliesitykset 2014–2015

    En tiedä, onko kyse heräämisestä. Ehkä ne puheet huonosta kunnosta ja jopa ylipainosta eivät ole ihan höpöhöpöä. Ei olisi ihme, jos Marjamäki olisi patistanut Haatajan laihdutus-/kuntokuurille, jonka jälkeen pelaamista katsotaan uudelleen. Aika otollinen ajankohta olisi sille, kun...
  7. R

    Kärppäfanien sylkykupit – kiertopalkinto jo vuodesta se ja se

    Selailin Kärpät-osiota hieman lävitse. Huomasin, että mestaruuden torjunut Tomi Karhunen on saanut oman osansa fanien sylkykuppina. Tämä oli viime helmikuussa (!) lähetetty. Tämä oli lähetetty seuraavana päivänä, 12.2.2014. Tämäkin viime helmikuussa. Eli vastaus kysymykseen, Tomi Karhunen...
  8. R

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut 2014–2015

    Tuo twiitti ei kerro mitään muuta kuin Savosen poikasen omaa lätinää ja pätemisen halua. Pirneksen ja Kärppien neuvottelut menivät jo kerran ristiin rahan takia. Eli sopimuksen syntyminen edellyttäisi, että joko A) Junno tarjoaa enemmän rahaa tai B) Pirnes alentaa palkkavaatimustaan...
  9. R

    Huonot toimittajat vauhdissa

    Tuo "juttu" on muutenkin aivan täyttä paskaa otsikon pisteestä lähtien. "Joukkueen kokenein pelaaja valmentajan ohella on puolustaja Mirko Lüdemann." Kokenein pelaaja valmentajan ohella. Terve.. "Hän omistaakin useita seuraennätyksiä kuten otteluissa, syötöissä, maaleissa ja...
  10. R

    Ketjulotto 2014–2015

    Nimenomaan. Hienoa, että Ari Vallin pääsee näyttämään ykkösparissa kykyjään. Vakavasti sanottuna, loistava kokoonpano. Vaikka siltäkin kantilta, ettei yhdellekään tähdelle tule pipiä.
  11. R

    Ollakko vai eikö olla – kärppähuhut ja mutut 2014–2015

    Tämä sama Jääkiekkoexpertti-sivuhan oli kesän alussa Rynnästä viemässä Ässiin. Noh.. Kvak kvak. Kyseisen sivun huhuilut eivät paljoa minua hetkauta. Saatan jopa uskoa, jos joku oikea media alkaa tästä huudella.
  12. R

    Vedonlyönti

    Kotimainen Veikkaus tarjoaa markkinatoppia HJK:n vähintään kahden maalin voitolle Rabotnickista. Veikkauksen kerroin HJK -1, 2,40, markkinakeskiarvo 2,20.
  13. R

    Kärpät kaudelle 2014–2015 – Marjamäen toinen kausi

    No niinpä näyttää. Sattunut tuo Kärppien tiedote juuri sellaiselle viikolle, kun en ole ollut tietokoneen lähettyvillä. Mutta sain vastauksen kysymykseeni, kiitos.
  14. R

    Kärpät kaudelle 2014–2015 – Marjamäen toinen kausi

    Mihin lähteeseen tässä pitäisi luottaa Kärppien harjoitusotteluiden suhteen? Kärppien kotisivuilla oltiin Niemelää haastateltu, ja jutun lopussa todettiin, että Kärppien ensimmäinen ottelu on 21.8. CHL-avaus Libereciä vastaan. Tuoreimmassa Jääkiekkolehdessä julkaistiin lista joukkueiden...
  15. R

    Vedonlyönti

    Vaikuttaa sen verran epävarmalta tapaukselta tuo ottelu, että taidan keskittyä mieluummin tuohon MYPA:n otteluun. Underillekaan ei pelattavaa kerrointa löytynyt. Dynamo Minsk -1,5 maalia. Parhaimmat vedonvälittäjät tarjoavat hiukan yli kahden kerrointa. Siinä on oikein hyvä jännäri illaksi.
Ylös