Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Iris

  1. I

    Kuka uudeksi urheilutoimenjohtajaksi?

    Ja tämä valmentaja oli vielä muutama vuosi sitten Peltosen apupoika.
  2. I

    Niko Seppälä HIFK:ssa

    Kiitos Niko Seppälä! Aivan huikea äijä enkä epäile hetkeäkään etteikö IFK olisi halunnut tällaista soturia pitää jengissä. Valitettavasti Hirso taisi ehtiä väliin ennen kuin ehti kasvaa yleisön suosikiksi ja kulttihahmoksi.
  3. I

    HIFK:n johtaminen

    Mitäs hyvää kirjoitettavaa Filipillä olisi ollut tässä lähivuosina? Vi måste tro på möyrintä nu och vi ska ta guld igen woo-o-o -julkaisujako täällä haikaillaan?
  4. I

    Nyt just vituttaa!

    Varmaan moni pohtii samaa. Tai itseasiassa ihan jäätävä määrä. Moni taas pohti tämän kauden alussa, että pitäisikö ottaa pitkästä aikaa tai ensimmäistä kertaa. Jäätävä määrä otti. Veikkaan aika roimaa laskua ensi kaudeksi.
  5. I

    Nyt just vituttaa!

    Vittu, kun tämä piti nostaa esille taas. Toki ei ollut Lennu yksinään vaan isompi kuppikunta. Stögö tarttui atomitason tarkkuudella voittamisen vaatimiin pieniin yksityiskohtiin tiukasti kiinni. Eli peleissä. Teki tapoloita. Monet jätkät kehuneet, että varsinkin Raadon jälkeen lätkä maistui...
  6. I

    Miro Väänänen HIFK:ssa

    Mainio kiteytys. Ja on muuten helvetin upeasti kasvatettu ja kohtelias herrasmies rahvaampaankin suuntaan eli aivan anti-edari. En ole jutellut lätkästä yms. yhtä nöyrän ja aidosti tilanteessa mukana olevan pelaajan kanssa pieneen toviin. Iso Kiitos #44 ja tsemiä tulevaan!
  7. I

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Yrittänyt kyllä on omien sanojensa mukaan. Paluun suhteen siis, monta kertaa. Tänä vuonna aika kova työnäyte DEL-liigassa.
  8. I

    Nothing is over!

    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e17fa373-93dd-40c3-be85-c71e114105a2 Sarja on meidän. Niemelän ja muiden pelikaanien paskat tuoksuneet vielä tänäänkin pitkin Stadia.
  9. I

    Kenttäkoostumukset kaudella 2023–2024

    Onkohan Luhanka nussinut Villen tytärtä vai mikä tämä homma on?
  10. I

    HIFK:n playoffs-kevät 2024

    Hyvä kirjoitus sulta kokonaisuudessaan ja sori että lainaan vain tämän kohdan. Ara ensimmäisellään ja Shedden vetivät kyllä myös sellaiset kaudet, joita itse haikailen melkein eniten koko 2000-luvulta mestaruus -11 mukaanlaskettuna. Maailman vittumaisimmat välierät. Jos oltaisiin tehty...
  11. I

    Ville Peltoselle kenkää!

    Mitä jos palkattaisiin Lauri tuohon Villen aisapariksi toiseksi ankeuttajaksi? Tuplasti ankeampaa lätkää niin ei siinä pelsujen ja ipojen raikkaus ja kantti kestä kuin ehkä erän verran kun on niin sitkeän ankeuttava peli käsillä. Dufva vielä konsultoimassa katsomosta korvanappiin jos huomaa...
  12. I

    Kenestä HIFK:n seuraava päävalmentaja?

    Shedden teki aikamoisen ihmeen Iserlohnin peräsimessä tällä kaudella. Toisi ainakin mausteita tähän väljähtäneeseen paskaan. Saattaisi kelvata monellekin mainarille.
  13. I

    Ville Peltoselle kenkää!

    Tarttui ja ”valitti liikaa” myös pikkuasioista. Oli kiinni tuomareissa, eli tunteella. Parempi näin. Nyt ollaan taas kiinni niissä punaisissa tiileissä ja kaikilla on tosi hauskaa, mikä on kaikkeista tärkeintä. En olisi kyllä kauden alussa uskonut, että moottorisaha on taas kaivettava esiin...
  14. I

    Kenttäkoostumukset kaudella 2023–2024

    Sehän meni just niin kuin koutsi piirsi.
  15. I

    Kenttäkoostumukset kaudella 2023–2024

    Lähinnä Tyrväisen kohdalla kuumoteltiin sitä, että varmasti voi osua niin, ettei jääpussit paljoa auta. Komarov saa varmasti bloodit raivon partaalle, mutten usko hänen päättävän kenenkään kevättä ennen kuin sarja on ohi, ellei jollain mene vati ihan nurin. Tyrväisen kertoimet mielestäni...
Ylös