Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä Flameberg

  1. F

    Nyt vituttaa!

    Eniten vituttaa tietysti kaikki. Koska täällä on jo ehditty huolella noitua niitä sarjan kahta ensimmäistä hapuilupeliä, todettakoon että erityisesti vituttaa tapa, jolla viimeinen peli hävittiin. Kaikki oli aivan omissa käsissä, mutta masentavan tuttuun tapaan viisikkopeli mureni johtoasemassa...
  2. F

    Jukka Jalonen Jokereiden päävalmentajana 2016–2018

    Jokereiden viimeiset kaksi kautta ovat jättäneet mulle (toki paljon hyvän lisäksi) ennen kaikkea vaikutelman siitä, että valmennus on kärsinyt jonkinlaisesta emotionaalisesta impotenssista ja vaiston puutteesta. Räikeimpänä oireena tästä ovat näkyneet nuo yksittäisen pelin sisäiset ailahdukset...
  3. F

    Oliver Lauridsen täydentämään Jokerien puolustusta

    Lauridsen on kyllä riuhtonut tätä sarjaa välillä sellaisella antaumuksella, että jos vain kroppa vähänkään liikkuu, miestä voi olla kenenkään vaikea pitää poissa kaukalosta. First things first ja tolleen, mutta kyllä mä toivon näkeväni Oliverin kentällä huomenna. Rissanen on ikävä kyllä ihan...
  4. F

    To 22.3.2018 TsSKA Moskova - Jokerit (GAME 5)

    Herran pieksut! Tätä uupumusta ja onnea!
  5. F

    To 22.3.2018 TsSKA Moskova - Jokerit (GAME 5)

    Erikoinen ja ennekokematon tunne: ei oo enää voimia jännittämiseen.
  6. F

    Brian O'Neill Jokereihin

    All over the place! Huolissaanhan tuota loukkantumisen jälkeistä hortoilua, turhautunutta ja arkaa kehonkieltä ja tuomareille jäpittämistä on katsellut, mutta tänään näkyi jo sitä tahtoa ja vimmaa, joka Brianista tekee erityisen ja arvokkaan. Voi vielä olla iso juttu koko jengille, jos syksyn...
  7. F

    Väärin luetut otsikot

    P A A V O PESUSIENEKSI
  8. F

    La 30.12.2017 Slovan Bratislava - Jokerit

    Nyt oli ilahduttava välähdys kakkosen potentiaalista. Samalla huomaan, että mulla on yhä mietoja vaikeuksia hahmottaa sitä, että jengissä pelaavat sekä Lempäälän Moses että Pelkkä Moses.
  9. F

    Positiivisuusketju

    Voittamisen kulttuuri on löytänyt tiensä myös palstalle: otteluseurantaketjun viesteistä osapuilleen puolet koskee mahdollisen tanssitytön mahdollista persettä. Ei tarvii kiristellä hampaita. Mailaa voi vähän puristaa.
  10. F

    Su 8.10.2017 Avtomobilist Jekaterinburg - Jokerit

    Kurkatessa kävi myös ilmi, että maalilla on pelannut joku Zabolski. Tirsk tirsk. Ja kerta kiellon päälle.
  11. F

    Joukoissamme lymyävät sienestäjät?

    Juu, kyllä sieltä tuon viimevuotisen kommentin jälkeen tullut rohmuttua vaikka mitä. Sunnuntaiselta reissulta jäi tavanmukaisten kantarellien ja suppisten lisäksi aimo läjä mustavahakasta, joka on kyllä ihan jymy sieni, ikuinen suosikki. Ja @Telaketju tattis vinkistä! Täytyy käydä tuolla...
  12. F

    Ketjuviritykset ja fantasiakokoonpanot

    Joensuun pitkä soppari, joka toi sentään vähän valoa viime kauden taaperruksen keskelle, on alkanut ikävä kyllä tuntua vähän raskaalta ajatukselta. Tänään kun on palstalla katsellut noita erilaisia ketjukombinaatiohahmotelmia, niin melkein kaikissa virityksissä Jesse tuntuu heittelehtivän...
  13. F

    Pe 25.8.2017 SKA Pietari - Jokerit

    Ei tota nyt miksikään Zapon sulamiseksi voi sanoa. Plotnikov pyyhkäisi täydellisen maskin.
  14. F

    Pe 25.8.2017 SKA Pietari - Jokerit

    Joo, Viaplayn puolella vissiin piuhat sekaisin. Onneksi näkyy tosiaan telkkarista, voisi muuten olla aika kireät tunnelmat kotisohvalla.
  15. F

    Harjoitusottelut 2017

    Tää touhu alkoi jo viime kaudella muistuttaa nk. klassista hanlonilaista tragediaa, jossa yksilöiden hyvät ominaisuudet muussautuvat tasapaksuksi liejuksi ja ainoastaan huonot puolet korostuvat. Sama meno jatkuu.
Ylös