Viimeksi luotua sisältöä käyttäjältä BumeLupa

  1. B

    Kärpät kohti kautta 2012-2013

    Luulisimpa (toivon) että tällä hetkellä Kärpätkin käy vielä neuvotteluita parin tekijämiehehn kanssa. Mutta NHL:n mahdollinen työsulku ensi kaudeksi tuo mukavasti maustetta ensi kaudelle SM-liigaan. Vähän aikaa sitten (noin viikko sitten?) NHL ilmoitti NHLPA:le ettei nykyinen sopimus jatku ja...
  2. B

    Kausi 2011-2012, jatkuuko alamäki?

    Anaheim pelaa kauden avauksensa Helsingissä, jolloin Tarkilla saattaa olla pienen pienet saumat päästä pelaamaan jompaan kumpaan matsiin. Jos tuon mahdollisen oljenkortensa käyttää pelaamalla upeasti, saattaa Iirolla olla mahdollisuudet päästä kakkosveskariksi Ducksiin joksikin aikaa.
  3. B

    Kärppien junnut kaudella 2010-2011

    Arttu on ilmeisesti käynyt lukemassa Jatkoajan palstaa ja on siirtymässä Kärpistä Kalpan junioreihin. Kalpa maksaa miehenalun kulut siellä, mitä Kärpät ei ole suostunut tekemään. Että näin taas meillä...
  4. B

    Kausi 2011-2012, jatkuuko alamäki?

    Itseltäni varauksellinen kyllä Sihvoselle. Kyllähän Karista on jäänyt aikalailla rottamainen kuva kun on vastustajissa pelannut ja silloin tällöin miehen kieltämättä kovat taklaukset ovat menneet laittomuuksien puolelle. Mutta, suurin osa Sihvosen taklauksista on puhtaita. Toisaalta Blues...
  5. B

    Michal Vondrka Kärppiin

    Itse odotan Vondrkasta hyvää vahvistusta Kärppiin. Kaveri oli kuitenkinkin viime kaudella joukkueensa paras pistemies runkosarjassa (edellisellä kaudella 2. paras vaikkakin aika huimasti jäi Cervenkan pisteistä) ja 2. paras pistemies joukkuueessaan pleijareissa. Koko liigan pistepörssissä...
  6. B

    Kärpät playoffeissa 2011

    Yksi matsi huilia tuli Rosalle "rivoista eleistä". http://www.sm-liiga.fi/arkisto/kurinpito/kurinpitopaatos-karppien-pavel-rosan-asiassa-ottelussa-blues-karpat-13.3.2011.html
  7. B

    Kärppien sairastupa 2010-2011

    Sai Ilves pelurin laukoman kiekon käteensä kolmannessa erässä, eli olisiko siitä sitten tullut jonkinlainen pikku pipi. Pelasi kyllä muutaman vaihdon vielä tuonkin jälkeen, eli ilmeisesti mitään hirveen vakavaa. Varotoimena pukukoppiin?
  8. B

    Pelaajahankinnat 2010-11

    Täytyy tulla tänne vieraisiin pöytiin hieman huutelemaan, sillä Jokerit on saamassa todellisen märkäuni SM-Liiga paluumuuttajan ensikaudeksi. Hyökkääjä ja P-Amerikasta tulossa. Sopimus on jo tehty. Mies lienee yksi kalleimmista, jollei kallein pelaaja liigassa ensi kaudella. Nimeä en...
  9. B

    Palkat v.2008 verotuksessa

    Kuusela Kristian Martti-Mikael Oulu 122251 Tarkki Tuomas Sakari Oulu 79897
  10. B

    Ke 30.9.2009, Jokerit - Florida Panthers

    Ei ilmeisesti tämän illan ottelu ihan hirveätä yleidöryntäystä ole saamassa Jaffalaan aikaan. Ainakin itselleni tuli v-loppuna mainos Fonectalta, että lippuja illan otteluun saisi viestiä näyttämällä alkaen 29€ /lippu. En tarttunut tarjoukseen. Ymmärtääkseni Jokereilla on huomenna SM-Liiga...
  11. B

    Ti 29.9.2009 Kärpät-Ilves

    Urholta tuli katsottua matsia eilen ja hiljaiseksi veti. Oli kyllä sekavaa ja laiskaa peliä kärpiltä. Vastustaja ei (kaikella kunnioituksella) ollut mitenkään erikoinen, ihan peruspelillä olisi voitto ollut otettavissa. En tiedä onko syy valmennuksessa vai pelaajissa, varmaan molemmissa. Ainoa...
  12. B

    Tomek Valtosen ura on ohi

    Todella harmillinen uutinen! Tomek aiheutti usein Kärppä faneille(kin) ylimääräisiä hikikarpaloita paidan alle kentällä touhutessaan. Jäi mieleen Yhtenä koviten työtä tekevistä vastustajista 2000-luvulla. Todellinen seuraikoni!! Tsemppiä Tomekille jatkossa.
  13. B

    Oulun Kärpät 2009-2010

    Tarjoan vaikka kaksi jos Jere Kärppiin ensi kaudeksi tulee. Eli viestiä sitten privana jos näin käy.
  14. B

    Ke 1.4.2009 Kärpät-Blues (4. välierä)

    HS:n mukaan Corso on palannut "vauvalomaltaa" ja on tänään mukana. Ketjusta ei sitten ihan vielä tiedä, mutta itse toivoisin tuohon Aaltosen ja Anderssonin väliin vaikka Keränen ihan ok on ollutkin. ja tässä vielä linkkiä...
  15. B

    Oulun Kärpät 2009-2010

    Saamieni tietojen mukaan tänään on aprillipäivä
Ylös