Mattilla EIHL:ssä pelatessaan kilot olivat parhaimmillaan siellä 120kg luokassa jolloin massaa on isollekin miehelle liikaa. Nyt näyttää taas sutjakkaammalta, joten haluja on päästä pelaamaan vielä Liigassa. Tarkoitin vain, että Blood on huono verrokki koska hän on omien sanojensa mukaan "terveysnörtti" eli melko erikoinen tapaus kiekkopiireissä.
En tiedä mistä olet tietosi saanut, ehkä tietosi pitää paikkansa. Käsittääkseni Nickerson palasi urheilijaksi Kookoo kaudella, Suomeen tullessa oli todella iso. Minulla ei ole tarkempaa tietoa tämän jälkeisistä kausista, mutta tilastojen perusteella hän näyttäisi pelanneen täydet kaudet (- pelikiellot) EIHL:ssä. Liiga on tietysi kovempi tasoinen, mutta Nickersonin pelitapa ei muutu samassa suhteessa.
Vertaus Bloodiin on täysin validi, molemmat pelaavat kovaotteisen peruspakin roolia, ilman suurempaa kiekollista vastuuta. Jos Nickersonin pää pysyy kasassa, hän pystynee fysiikkansa puolesta pelaamaan kolmosparin roolissa myös liigassa. Ässien menestykseen Nickersonin mahdollisella paluulla ei ole merkitystä, ainakaan positiiviseen suuntaan.