Pittsburgh Penguins 2017–2018

  • 281 999
  • 980

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Harmi ettei Määtän upea veto kolmannessa erässä alivoimalla mennyt maaliin. Lähellä kävi. Onneksi kaksi pistettä jäivät kuitenkin sitten jatkoajan kautta Pittsburghiin.

Pitää se nyt todeta että ei ole Crosbystä pistepörssin voittotaisteluun tänä vuonna ja ensimmäistä kertaa koskaan tahti ei riitä pistepörssin top-3 sijoille. Nousi kyllä sinne mukaan tammikuun aikana, mutta helmikuun puolen välin jälkeen iskeneen slumpin (4 pistettä viimeiseen 8 peliin) johdosta jäi sitten heti kuitenkin ulos taistelusta. Uran heikoin kausi meneillään, mutta playoffeissa kun käy voittamassa taas Conn Smythen niin eipä siinä mitään. Koko kautta on leimannut ailahtelevaisuus, pelannut vuorotellen hyvin ja huonosti sellaisissa 8-12 ottelun ryppäissä. Nyt taas ollut meneillään se heikompi jakso, mutta kun tuo aikajakso pitää taas paikkansa niin kohtapuoliin pitäisi Crosbynkin alkaa taas pelaamaan hyvin. Tammikuu oli parasta Crosbyä, mutta noilla hyvilläkin jaksoilla vähissä ollut se maailman paras pelaaja. Eilenkin oikeastaan vain kertaalleen ottelussa nähtiin kunnon tuttua Crosbyä, kun kolmannessa erässä väkisin loi itselleen maalipaikan. Muutoin oli aika näkymätöntä surffailua. Kunhan nyt tosiaan vaan playoffeissa kuitenkin pelaa täysillä ja parhaalla tasollaan, niin eipä tuossa mitään. Runkosarjassa nyt toivottavasti sen verran vielä kuitenkin tehoilee että ottaa top-10 paikan pistepörssistä ja on kauden päätteeksi yli PPG-tahdissa.

Malkinin huippuvire sen sijaan jatkuu ja on todenteolla mukana pistepörssinvoittotaistelussa. Kucherov ja McDavid tarjoavat kovan vastuksen, ja taaempaa ainakin MacKinnon on todenteolla tulossa vielä mukaan taistoon. Mutta kunhan vaan Malkin jatkaa tällä vuoden 2018 tasolla loppuun saakka, niin kolmannen Art Rossin voittaminen on hyvin lähellä, teki muut mitä hyvänsä. Eikä se uran ensimmäinen Richard Trophy kaukana ole myöskään, Ovechkin on vain kolme maalia edellä. Kalenterin kääntyessä tähän vuoteen on Malkinin saldona 27 otteluun tehot 23+23=46, järkyttävän kovaa tekemistä. Toivotaan että Malkin pystyy voittamaan hieman pokaaleja, ne soisi kyllä Mr. #101:lle.

Neloskenttä oli muuten jälleen todella huono, etenkin ensimmäisessä erässä. Flames myllytti Penguinsin päässä mielin määrin heidän ollessa kentällään ja tekivätkin silloin kaksi maalia. Jotain pitäisi nyt keksiä tuon neloskentän varalle ja ratkaisuksi voisi nostaa Daniel Sprongin. Ei, en tarkoita Sprongia neloskenttään. Vaan Sprong ykköseen, Hörnqvist kakkoseen ja Rust neloseen. Rust ansaitsee parempaa mutta hän on samalla pelaaja joka yksinään tekee neloskentästä laadukkaan. Kuhnhackl ja Rowney katsomoon tuolla liikkeellä, ja Aston-Reesen tervehtyessä Sheary tekee heille seuraa ellei meno sitä ennen hänen kohdallaan ala paranemaan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Oli se jälleen semmoista halutonta puurtamista. Reavesia on hieman ikävä vaikka pari nimimerkkiä saattaa repiä pelihousunsa pelkästään kyseisen nimen mainitsemisesta, mutta onhan toi pelaaminen aivan saatanan läpsyttelyä tällä hetkellä. Maailman paras on kyllä surffaillut kiitettävästi tällä kaudella, toki puolustussuuntaan tekee ihan hyvin duunia yhä, mutta kyllä siellä hyökkäyspäässäkin pitäisi jotain aikaan saada. Eihän Crosby pääsee 1vs1 tilanteissa enää kenestäkään ohi ja muutenkin kaikki ratkaisut ovat löysiä, kiekkoa päätyyn tyylisiä kun ei muuhun näytä kykenevän. Määtän hitaus maksoi Calgarylle kolmannen maalin, sitä ennen Ollilla oli A-luokan paikka tintata 4-2 taululle. Onneksi sieltä kuitenkin tuli edes voitto. Ja Sheary on tosiaan paskin ikinä missään, vaikea varmasti pelata kaverin kanssa joka ei saa syöttöjä haltuun yhtään.

Toivotaan että Malkin pystyy voittamaan hieman pokaaleja, ne soisi kyllä Mr. #101:lle.

Toews in, Malkin out. Olisi hienoa nähdä Malkinin pokkaavan pari henkilökohtaista pyttyä taas. Joka tapauksessa pokkasi tai ei, niin kyllä toi Toews in ja Malkin out on päivä päivältä huvittanut vain enemmän ja enemmän :)
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Reavesia on hieman ikävä vaikka pari nimimerkkiä saattaa repiä pelihousunsa pelkästään kyseisen nimen mainitsemisesta, mutta onhan toi pelaaminen aivan saatanan läpsyttelyä tällä hetkellä.

Meinasin itsekin mainita Reavesin mutta päätin jättää sen tekemättä kuitenkin. Mutta ei siitä pääse mihinkään etteikö hän olisi parannusta neloskentän nykyisiin laitureihin nähden. Hieman on myös ikävä.

Määtän hitaus maksoi Calgarylle kolmannen maalin, sitä ennen Ollilla oli A-luokan paikka tintata 4-2 taululle.

Kyllähän tuossa tilanteessa näkyi Määtän heikko luistelu, mutta koko tilanne lähti kuitenkin liikkeelle Ruhwedelin luokattomasta rystysohaisusta vastustajan siniviivalla suoraan vastustajalle ja siitä sitten seurauksena vastustajalle 4-2 ylivoimahyökkäys. Flames pelasi tilanteen hyvin ja Penguinsin pakkipari tilanteen huonosti. Tilanteelta olisi kuitenkin vältetty jos Ruhwedel olisi maltilla kääntänyt siitä siniviivalta taaksepäin kiekon kanssa ja pelannut viimeiset kymmenen sekuntia vain pois kellosta ennen erätaukoa. Enemmän se takaisku Ruhwedelin piikkiin menee kuin Määtän.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kapteenilla tosiaan uransa heikoin kausi käynnissä. Merkillisintä siinä on, että Crosby on lähinnä näyttänyt laiskalta ja haluttomalta, kun kuitenkin puhutaan pelaajasta jonka suuruus on aina perustunut siihen raudanlujaan työmoraaliin, jonka suoritustaso ei tee suuria notkahduksia. Kaivakoon sen MVP-vaihteen pudotuspelien alkaessa, niin ei siinä heikkoa runkosarjaa jaksa muistella.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ajatella, jos Reaves vielä olisi joukkueessa. Walkinin kanssa samaa mieltä, että tuo pelaaminen on aikamoista läpsyttelyä. Reaves toi asennetta yhdessä Colen kanssa jengiin, ja nämä poistettiin siirtorajalla. Ei mennyt ihan nappiin tuo.

Aika sen näyttää, mutta Pens oli parempi Colen ja Reavesin kanssa, mitä se on Brassardin kanssa. Annetaan toki aikaa, mutta olisin luopunut jostain toisesta ennen Reavesia ja Colea.

Guentzel - Crosby - Sprong
Hagelin - Malkin - Hörnqvist
Aston-Reese - Brassard - Kessel
Rust - Sheahan - Reaves

Mutta tällä hetkellä meillä on kolme turistia liian usein kokoonpanossa: Rowney, Kuhnhackl ja Sheary. Edellä mainitut eivät tuo juuri mitään lisäarvoa. Näistä olisin halunnut eroon, mutta valitettavasti kaverien arvo on täysi nolla.

Ei tässä luovutettu tai mitään ole, luottoa löytyy. Mutta itse vain diggasin Reavesista ja Colesta todella paljon. He toivat kentälle sitä tekemisen meininkiä ja antoivat painavia taklauksia.
 

Christian74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins ja Tappara
Pakko hieman hörähdellä tuosta Reavesista, niin kauan kuin hänet treidattiin niin mielestäni lähes kaikki kirosivat kilpaa täällä kuinka hänen paikkansa pelaavassa kokoonpanossa on kiveen hakattu vaikka mies tekisi/ olis tekemättä mitä/ mitään. Sitten kun poistui jengistä niin mielestäni lähes kaikki kaipaavat häntä takaisin 8--D

Ehkä loppuaikojen hyvät otteet oli tähän isoin syy mutta aika äkkiä unohtui alkukausi jolloin ihmettelimme mitä se tekee ylipäänsä koko joukkueessa.

Itse katsoisin ettei ollut avainpelaajia mutta ajoittain oli kyllä mies paikallaan.

Nooh, tää nyt vaan oli tällainen havainto, itsellä tosiaan aika neutraali suhtautuminen häneen ja yleiseen panokseensa joukkueessa.

Mutta joo, Crosby nyt herätys ja toivottavasti Malkinin hirmuvire vie maali- tai pistepörssin voittoon asti tai jopa molempiin vaikka se on jo aika paljon unelmoitu. Muistuu mieleen kun (oliko joskus pari kolme vuotta sitten) kun Malkin jahtasi 50 maalia runkosarjassa niin teki sen myös ja nyt näyttää vähintään yhtä nälkäiseltä. Se tietää hyvää koko joukkueelle, Geno pystyy hurjiin suorituksiin silloin kun hänelle pelaaminen vaan maistuu.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Joo, itse kuulun niihin joilla ei ole Ryan Reavesia ikävä. Silloin kun häntä eniten savustin minulle todettiin, että ei joukkue menesty tai kaadu Reavesin kanssa ja pureksimalla olin nieleväni sen. Nyt voisi taas sanoa, että ei joukkueen heikot peliesitykset johdu Reavesin menetyksestä. Tietysti hänen roolinsa on parempi neloseen kuin vaikkapa Shearyn ja siinä mielessä olisi sopivampi pelaaja roolituksen kannalta, mutta minusta jalkeille pitäisi saada neljä pelaamaan kykenevää kenttää. Kunhan Aston-Reese tervehtyy ja vaikka @Bosco n mainitsemalla rotaatiolla Rust neloseen niin onhan siinä heti laadukkaampi kenttä kuin kertaakaan Reavesin aikana. Hauskana yhteensattumana Golden Knights on voittanut vain yhden viidestä Reavesin pelaamasta ottelusta.

Colen menetys on suorastaan massiivinen jos sitä vertaa Reavesiin. Reavesia enemmän asennetta ja taistelutahtoa meni, parempi pelaaja ja hahmo joukkueen voittavasta ytimestä. Reavesin tavoin hyvä seuramies. Kokonaisuutena varmasti Reavesia suurempi aukko. Ruhwedel ja Hunwick ovat olleet ongelmissa yrittäessään täyttää Colen aukkoa.

Jos kuitenkin täällä nähdyt raportit pitävät paikkaansa kapun huonoista otteista niin siinähän se syy on joukkueen alavireisyydelle. Käytännössä aina ennenkin se on ollut kapteeni itse jonka mukana joukkue on pelannut parasta lätkäänsä, vaikka sitä Malkin ja Kessel ovatkin vuorotellen kannatelleet. Letang toinen suuri nimi jonka pitäisi parantaa valtavasti jotta Colen jättämää aukkoa saisi kurottua, mutta sitä on jo niin kauan odoteltu, että tuskin se siitä tällä kaudella paranee.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Crosby hyvin esillä pelaajayhdistyksen jäsenilleen suorittamassa kyselyssä:

Who is the most difficult player to play against?
1. Sidney Crosby 29.9%

Which player is the best role model?
1. Sidney Crosby 33.0%

Which player would you select to start a franchise?
2. Sidney Crosby 23.8%

Which forward is the most difficult to play against?
1. Sidney Crosby 30.4%

Who is the best team player?
1. Sidney Crosby 16.9%

If you need to win one game, who is the #1 player (any position) you would want on your team?
1. Sidney Crosby 43.7%

Which current player would be a great coach once they retire?
1. Sidney Crosby 5.7%

Who is the best forward of all time?
3. Sidney Crosby 4.9%

Who is one player, current or former, you would like to have as a teammate?
2. Sidney Crosby 8.0%
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllähän noista vastauksista huomaa kuinka kovaa arvostusta Sidney Crosby nauttii pelaajienkin keskuudessa ympäri liigaa, vaikka välillä urallaan onkin harmaalla alueella myös käynyt. Ensi yönä Crosby voisi tehdä taas perinteiset ja painaa pari kaappia kesken buuausten ja "Crosby sucks" -chanttien.
 

GHowe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Terve taas!
Siitä on taas tovi kun olen itse ollut kirjoittajan roolissa. Lähinnä tällä kaudella olen tyytynyt vain lukemaan kommentteja joukkueen ylä- sekä alamäessä. Omat tuntemukseni joukkuetta kohtaan ovat olleet myös yhtä ristiriidassa kuin ovat olleeet pelitkin.

Tähän kohtaan täytyy myös myöntää, että NHL seuraamiseni on ollut vähäisempää mitä viime vuosina. Tämän kauden tilastoni ja faktani perustuu 90 prosenttisesti livetuloksiin yms. clippeihin.

Taas tuohon @Bosco n viestiin olisin halukas saamaan linkkiä? Onko nuo Crosbyn hallitsemia tilastoja vai onko nykypelaajissa ketään kuka menee kyseisisssä tilastoissa #87 ohi? Crosby ei kuullosta olevan suosittu joukkuetoverina jos tilastoidaan "vain" 8% lukema. Tosin tuohon vaikuttaa niin monet tunnesiteet pelaajien välillä yms. jonka takia kyseistä tilastoa ei ehkä voida lukea 1:1. Kiinnostaisi muutenkin muut kategoriat kyseissä kyselyssä. *Sorry, too lazy to google*. Ja sitä paitsi sainpas yhden postauksen tälle kaudelle.
 

LemMy

Jäsen
Terve taas!


Taas tuohon @Bosco n viestiin olisin halukas saamaan linkkiä? Onko nuo Crosbyn hallitsemia tilastoja vai onko nykypelaajissa ketään kuka menee kyseisisssä tilastoissa #87 ohi? Crosby ei kuullosta olevan suosittu joukkuetoverina jos tilastoidaan "vain" 8% lukema. Tosin tuohon vaikuttaa niin monet tunnesiteet pelaajien välillä yms. jonka takia kyseistä tilastoa ei ehkä voida lukea 1:1. Kiinnostaisi muutenkin muut kategoriat kyseissä kyselyssä. *Sorry, too lazy to google*. Ja sitä paitsi sainpas yhden postauksen tälle kaudelle.

Tuossahan nuo on prosenttien edessä sijoitukset äänestyksessä numeroin listattu..
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Crosby vastasi hienosti täällä esitettyyn huoleen ja kritiikkiin pelaamalla upean ottelun ja johdattamalla Penguinsin voittoon Flyersin vieraana. Kolmen syöttöpisteen myötä meni samalla rikki 1100 pisteen rajapyykki. Pisteiden lisäksi erinomaista pelaamista kapteenilta ja hänen koko kentälliseltään.

Sheary kävi vaihteeksi myös osumassa maalipuiden väliin, josko tuosta alkaisi hänenkin kohdallaan tulosta jälleen tulemaan sitten.

Rust ja Simon jättivät ottelun kesken loukkaantumisten johdosta. Rustilla taisi pää osua pleksiin kun Hägg jyräsi hänet numeroista laitaa vasten, eli aivotärähdystä siellä testataan hänen osaltaan. Simonin loukkaantumista ei näkynyt lähetyksessä. Toivottavasti kaksikko ei kauaa joudu olemaan sivussa.

Kolmas erä oli Penguinsilta erinomaista johtoasemassa pelaamista ja pelin jäädyttämistä, etenkin kun se vedettiin vajaamiehisenä. Jotenkin tuntuu että juuri näissä tilanteissa peli on usein sujunut, kun loukkaantumisten johdosta pelikykyisiä pelaajia on vähemmän käytössä. Kaikki tuntuvat silloin venyvän sitten parhaimpaansa ja pelaavan erityisen tarkasti ja hyvin joukkueen eteen. Eihän noita loukkaantumisia halua nähdä, mutta on tuo vajaamiehisenä hyvin pelaaminen sellaisten kohdalle osuessa sitten hyvä merkki kuitenkin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mukavasti on kyllä Hakstollin Flyers Sullivanin takataskussa, 5-2 voitto vaikka ukkoa tippui pelin aikana pois turhan paljon. Rust otti Haggin kovan taklauksen vastaan jo ensimmäisessä erässä ja ei palannut enää kaukaloon ja Simon poistui sitten jossain vaiheessa myös. Alivoimalle voi antaa huoletta kehut se toimi hyvin, ylivoima ei niinkään, mutta ensimmäisen erän loppupuoliskolle kuitenkin tärkeä onnistuminen, olipahan Malkinilta syöttö Kesselille. Crosbylle 0+3 ja muutenkin pirteää tekemistä, Shearylle pitkästä aikaa maali (ja vielä toinenkin), jospa se siitä lähtisi miehellä rullaamaan taas toivottavasti.

Phillyn maaleista jos ottaa nopeasti kiinni niin ensimmäisessä maalissa Kesseliltä jälleen huono peli laidassa kun ei saa kiekko yli sinisen, Brassard saa kumminkin mahdollisuuden paikata, mutta tämä menettää kiekon ja lopulta epäonnisesti sohii sen omiin. Toisessa maalissa sitten Jarrylta taas semmoinen umpisurkea peli, onneksi ei tälläkään kertaa maksanut käytännössä mitään tuo. Ja täytyy kyllä ihmetellä tuota NHL:n uskomattoman löysää linjaa mitä tulee jaettaessa syöttöpisteitä maaleihin. Miten on mahdollista jakaa tuohon Konecnyn maaliin syöttöpisteet? Konecny toimittaa kiekkoa itse maalille, se kimpoaa Pens pelaajan mailasta Jarrylle joka räpylällä kauhoo kiekkoa ja sitten Konecny tulee runnomaan kiekkoa maaliin. Tapahtumasarjan loppu on siis ollut Konecny-Jarryn räpylä-Pens pelaajan maila-Konecny ja tuohon syöttöpisteet vielä jaettu, luulisi tuon Jarryn kiekollisuuden viimeistään ns. katkaisevan "syöttöketjun", mutta ei näköjään. Kaikista huvittavin tämmöinen "ilmainen piste" oli viime tai toissa kaudella kun New Jerseyssä Kessel pisti kiekon ränniä pitkin eteen päin ja Devils pakki otti sen omalla sinisellä haltuun kunnes Malkin karvasi sen itselleen ja kävi tuikkaamassa maalin niin Kessel sai tuohon syötön vaikka kiekko oli ollut Devils-pelaajalla jokusen aikaa päivänselvästi hallussa. Oli vielä joku viikko pelin jälkeenkin Kesselin syöttö tuohon merkattuna joten tuskin tuota koskaan pois enää otettiin. Tai sitten kun McDavid haastoi jotain Wild pakkia ja Wild pakki otti kropan ja kiekko karkasi toiselle Wild-puolustajalle joka sohi sen jollekin Oilers-pelaajalla joka tinttasi sen verkonperukoille ja siihen McDavidille syöttöpiste, tuota ihmeteltiin silloin otteluseuranta-ketjussakin, että miten voi tuohon saada syöttöpisteen. Mielestäni tämä on yksi epäkohta johon tulisi puuttua NHL:n, mutta tuskin näin tapahtuu ja minun mielipidehän tämä vain on asiasta.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Miten on mahdollista jakaa tuohon Konecnyn maaliin syöttöpisteet? Konecny toimittaa kiekkoa itse maalille, se kimpoaa Pens pelaajan mailasta Jarrylle joka räpylällä kauhoo kiekkoa ja sitten Konecny tulee runnomaan kiekkoa maaliin. Tapahtumasarjan loppu on siis ollut Konecny-Jarryn räpylä-Pens pelaajan maila-Konecny ja tuohon syöttöpisteet vielä jaettu, luulisi tuon Jarryn kiekollisuuden viimeistään ns. katkaisevan "syöttöketjun", mutta ei näköjään. Kaikista huvittavin tämmöinen "ilmainen piste" oli viime tai toissa kaudella kun New Jerseyssä Kessel pisti kiekon ränniä pitkin eteen päin ja Devils pakki otti sen omalla sinisellä haltuun kunnes Malkin karvasi sen itselleen ja kävi tuikkaamassa maalin niin Kessel sai tuohon syötön vaikka kiekko oli ollut Devils-pelaajalla jokusen aikaa päivänselvästi hallussa. Oli vielä joku viikko pelin jälkeenkin Kesselin syöttö tuohon merkattuna joten tuskin tuota koskaan pois enää otettiin. Tai sitten kun McDavid haastoi jotain Wild pakkia ja Wild pakki otti kropan ja kiekko karkasi toiselle Wild-puolustajalle joka sohi sen jollekin Oilers-pelaajalla joka tinttasi sen verkonperukoille ja siihen McDavidille syöttöpiste, tuota ihmeteltiin silloin otteluseuranta-ketjussakin, että miten voi tuohon saada syöttöpisteen. Mielestäni tämä on yksi epäkohta johon tulisi puuttua NHL:n, mutta tuskin näin tapahtuu ja minun mielipidehän tämä vain on asiasta.

Jarry ei ollut missään vaiheessa kiekollinen eli kiekko ei siis missään vaiheessa ollut hänen hallussaan. Pelkkä kosketus ei katkaise syöttöketjua. Kyllä ne syöttöpisteet mun mielestä ihan oikein menivät.

Kessel-Malkin tilanteessa (tarkoitat varmaan tätä) Devils-puolustaja ei myöskään tule kiekolliseksi pelaajaksi koska menettää tasapainonsa samalla kun koskettaa kiekkoon ja kiekko ei hänen hallussaan ole siinä. Kyllä siitä voi hyvin Kesselille antaa syöttöpisteen. Tämä on toki enemmän 50/50-tilanne.

Itseäni syö sitten taas kun Crosbylle (ja Shearylle) ei viime kauden lopussa jaettu pistettä tästä tilanteesta: Guentzel's fortunate goal | NHL.com

Tuo tulkittiin omiin tehdyksi maaliksi, jollaisista ei syöttöpisteitä jaella. Mutta omiin vahingossa ohjatuista maaleista jaellaan syöttöpisteitä ja niin toimitaan säännönmukaisesti jatkuvasti. Siten tehtiin eilenkin (Brassard ohjasi Voracekin syötön omiin ja siitä Patrickille syöttöpiste). Kuten eilen Voracekin maalissa, ei kiekko tuossa olisi mennyt maaliin ilman oman pelaajan ohjausta, eli ei voi silläkään perustella syöttöpisteen jakamatta jättämistä että Guentzelin veto olisi ollut menossa ohi maalista ilman Leafs-pakin ohjausta omiin. Leafs-pakki ei ottanut kiekkoa haltuunsa siinä, kyseessä oli vahingossa tehty omiin ohjattu maali, ja kyllä siitä pitäisi syöttöpisteet jaella. Tuon myötä Crosbylle olisi tullut kauden 90. piste ja olisi yksin ottanut nimiinsä pistepörssin kakkossijan. Kyllähän tuo harmittaa edelleen.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
@Bosco, selvä homma. Itse vain tykkäisin enemmän menetelmästä, että noiden pisteiden suhteen oltaisiin tarkkoja eikä näin, että pisteitä annetaan "ilmaiseksi". Jos saisin itse päättää niin tyhjiin tehdyistä maaleista ei jaettaisi syöttöpisteitä ollenkaan ja nykyisellä jatkoaikaformaatilla ei voisi jakaa maaliin kuin yhden syöttöpisteen. Ja oma maali pitäisi fudiksen tavoin ehdottomasti olla merkittävissä, en ymmärrä mikä järki siinä on, että joku puttaa kiekon omiin ja siihenkin pitää jollekin viimeksi kiekkoon koskeneelle lähteä maalia tarjoamaan.

Mutta nämä nyt ovat vain minun mielipiteitä.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Noista syöttöpisteistä... Kavereiden kanssa ollaan useampi vuosi puhuttu Crosby-pisteestä kun tulee tommosia ilmasia syöttöpisteitä. Nimi juontaa juurensa vuosien taakse otteluun jossa Crosby laukoi kiekon ohi maalin, vastustajan puolustaja veti kiekon ränniin, Zbynek Michalek pysäytti purkukiekon siniviivalla ja suupasi ripulirannarin maalille joka sattui menemään sisään ja Crosbylle merkattiin syöttöpiste
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Noista syöttöpisteistä... Kavereiden kanssa ollaan useampi vuosi puhuttu Crosby-pisteestä kun tulee tommosia ilmasia syöttöpisteitä. Nimi juontaa juurensa vuosien taakse otteluun jossa Crosby laukoi kiekon ohi maalin, vastustajan puolustaja veti kiekon ränniin, Zbynek Michalek pysäytti purkukiekon siniviivalla ja suupasi ripulirannarin maalille joka sattui menemään sisään ja Crosbylle merkattiin syöttöpiste

Zbynek Michalek teki Penguinsissa pelatessaan 7 maalia ja Crosby ei syöttänyt niistä yhtäkään. Joten mistä maalista mahdat puhua?

Moisia huuteluita on kuitenkin saanut kuulla vuosien varrella ihan riittämiin, että eihän se yllätys ole. Odottelisin Penguins-kannattajalta enemmän kuitenkin, ettei moiseen Crosbyn vähättelyyn ryhdy.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Zbynek Michalek teki Penguinsissa pelatessaan 7 maalia ja Crosby ei syöttänyt niistä yhtäkään. Joten mistä maalista mahdat puhua?

Moisia huuteluita on kuitenkin saanut kuulla vuosien varrella ihan riittämiin, että eihän se yllätys ole. Odottelisin Penguins-kannattajalta enemmän kuitenkin, ettei moiseen Crosbyn vähättelyyn ryhdy.
Huumoria hei. Tarinat muuttuu ja maustuu vuosien varrella ja varsinkin kun kaverit ei Penguinsia hirveesti arvosta niin parempi itsekin lähteä juttuun mukaan kun alkaa väittelemään mitättömästä asiasta.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Sam Laffertylle kahden vuoden mittainen tulokassopimus. Sopimus astuu voimaan ensi kaudella, loppukauden pelaa try-outilla WBS:ssä.

Penguins Sign Forward Sam Lafferty to a Two-Year Entry-Level Contract | NHL.com

Josh Jooris puolestaan kutsuttu ylös joten tietänee sitä että Rust eikä Simon ole kumpikaan pelikunnossa seuraavassa ottelussa. Sheahan kolmoskentän laidalla ja neloskenttä sitten muodossa Kuhnhackl-Rowney-Jooris? Ei oikein vakuuta jostain ihmeen syystä neloskenttä mutta turhahan sitä Sheahania on hukata kahden turhakkeen kanssa vaan laittaa kaikki kolme turhaketta samaan kenttään ja kuormittaa sitten kolmea kenttää ottelussa. Siihen on jo totuttu tällä kaudella että ei siinä mitään uutta ole kun neloskenttä vetelee neljän minuutin peliaikoja.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Sam Laffertylle kahden vuoden mittainen tulokassopimus. Sopimus astuu voimaan ensi kaudella, loppukauden pelaa try-outilla WBS:ssä.

Onko Laffertya kohtaan minkäänlaisia odotuksia? Olinko lukevinani, että oli selkeästi enemmän kahden suunnan pelaaja kun vaikkapa Sheary tai Guentzel, joten parhaimmillaan toisi leveyttä alaketjuihin. Tarvittaessa kyennee pelaamaan sentterinäkin vaikka niille paikoille onkin NHL:ssä tunkua. Loukkaantumisien paikkaamista tietysti voi olla tiedossa, jos kehitystä tapahtuu.

Penguins kiilasi Flyers-voiton myötä Metropolitanin kärkeen, tosin yhden pelin Capitalsia enemmän pelanneena. Kukapa olisi uskonut siinä vaiheessa kun joukkue pahiten kynsi? Minä en ainakaan. Metropolitanissa on paljon tasaisempaa kun vaikkapa Atlanticissa millä on merkitystä, että Penguins on onnistunut nousemaan toistaiseksi paalupaikalle suorastaan surkean alun jälkeen. Penguinsin kannattaa hampaat irvessä taistella kotiedusta sillä niin hyvin on kulkenut himassa. Vertailuna kotirecord liigaa johtavaan Tampaan: PIT 25-8-1, TBL 24-6-2. Joitain ylivoimatilastojakin on kauden mittaan näytetty missä ylivoima% oli suorastaan murhaavaa kotikaukalossa, en tosin tiedä onko se sittemmin tasoittunut.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Onko Laffertya kohtaan minkäänlaisia odotuksia? Olinko lukevinani, että oli selkeästi enemmän kahden suunnan pelaaja kun vaikkapa Sheary tai Guentzel, joten parhaimmillaan toisi leveyttä alaketjuihin. Tarvittaessa kyennee pelaamaan sentterinäkin vaikka niille paikoille onkin NHL:ssä tunkua. Loukkaantumisien paikkaamista tietysti voi olla tiedossa, jos kehitystä tapahtuu.

Enpä voi sanoa seuranneeni juurikaan Laffertyä joten lainataan ainoastaan Billy Guerinia ja Erik Heasleya:

Guerin’s assessment: “At the start, we weren’t quite sure what to expect from him because he’s super-smart. He’s a [two-handicap] golfer and a hockey player. When you meet him, you look at him, he looks like he’s 12. … His first development camp, he might have been one of the weaker guys. Then, his very next one — and since then, I think — he’s been No. 1. And his career at Brown has just taken off. They’re not a very good team, but he’s a really good player for them.”

Heasley’s assessment: “Just a smart, two-way centerman. He’ll go to the hard areas but he also has a little bit of skill, where he can make plays. He’s strong on pucks. He’s difficult to move. … He’s a really great athlete. You can see in the way he plays and the way he moves — I don’t want to say it’s effortless, because he’s not as great a skater as [left winger Adam] Johnson — but he is a very capable skater. … He’s not really playing with a lot of very talented guys, but the fact he was able to put up almost a point a game last season [is noteworthy]. Offensively, he’s got some upside.”

Part I of Dave Molinari's top-10 Penguins prospects breakdown | Pittsburgh Post-Gazette

Siinähän se tosiaan tuli mainittua, "a smart, two-way centerman" kuten totesitkin. Varattu aikoinaan fyysisesti raakileena mutta kehittynyt siinä suhteessa yliopistovuosiensa aikana, kuten Guerin toteaa.

Tilastot eivät ole päätä huikaisevia mutta toisaalta pelasi myös onnettoman huonossa joukkueessa. Tällä kaudella teki 31 ottelussa tehot 8+14 ja niillä oltiin joukkueen tehokkain pelaaja. Tuo kertoo aika paljon joukkueen tasosta. Viime kaudella paremmat tehot, 31 otteluun 13+22, eli silloin oli yli piste-per ottelu tahdissa. Silloinkin oli joukkueensa tehokkain pelaaja. Se on ehdottoman positiivinen merkki, joten eiköhän siellä tosiaan jonkinlaista potentiaalia voisi olla.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Penguinsin kannattaa hampaat irvessä taistella kotiedusta sillä niin hyvin on kulkenut himassa.

Tulee kyllä vaikea avauskierros päätyi sitten oikeastaan mille sijalle vain runkosarjan lopussa. Jos Metro voitettaisiin niin wild-card paikalta voisi hyvin tulla vastaan Devils joka on ollut äärimmäisen vaikea vastustaja Pensille tällä kaudella tai sitten hurjassa lennossa olevan Florida joka hyvin todennäköisesti tulee itsensä WC paikalle puskemaan, sinitakitkin ovat viime aikoina saaneet taas juonesta kiinni. Sitten tietysti jos jää kakkoseksi/kolmoseksi Metrossa niin vastaan tulee todennäköisesti Flyers tai Caps. Kun tätä miettii niin alkaa tuntua siltä, että Flyers voisi olla jopa se "helpoin" vastustaja noista kaikista mitä nyt spekuloin. Kolmesti tällä kaudella ollaan Flyers jo kohdattu ja voitettu sekä siellä tuntuu menevän aika vahvasti up and down meiningillä homma, toki hyvin paljon samalla tavalla se on mennyt myös täällä.

Rust sai sitten aivotärähdyksen tuossa Flyers matsissa, turhan kovaan tahtiin ukkoa tippuu terveiden kirjoilta pois, mutta mieluummin nämä nyt kuin sitten kevään tosipeleissä.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Ei jumalauta mitä spedeilyä tuomareilta. Penguinsilta vietiin selkeä maali ja kaiken lisäksi vielä jäähy siitä. Eikä sitä maalin hylkäystä tietenkään saa edes haastaa kun antavat jäähyn siitä maalille noususta. Leafs sitten yv:llä kiittää ja peli 4-0.

Hyvää yötä. Kiitos tuomarit.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Jep Jep! Pelin katsominen loppu tähän. Sen verta alko vituttaan! Hyvää yötä taas dumarit. Jotenkin tuntuu että koko liigan tuomaripeli/videotarkistus on ollut yhtä perkeleen sekoilua tällä kaudella. Varsinkin maalivahdin estämisen toteaminen. Eikai siinä. Kohti seuraavaa peliä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Vietiin selkeä maali joo ja palkittiin jäähyllä joka lopullisesti ratkaisi pelin, mutta olipas taas paska peli Pensiltä! Koko vitun jengi voisi kävellä himaan Torontosta, mutta ikävä kyllä Stars peli puskee päälle. Tuommoisella läpsyttelyllä ei kukaan tässä sarjassa voita mitään.

Niin joo ja kyllä se Reavesin poissaolo on mielestäni näkynyt, nyt siellä joku vastustajan jämäpakkikin saa ihan rauhassa hönkiä Crosbyn ja Malkinin päälle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös