Marjamäelle kenkää!

  • 217 238
  • 1 122

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minulla muisti yltää Joe Wirkkuseen asti. Vaikeaa on reilun 50:n vuoden ajalta järjestää miehiä paremmuusjärjestykseen, mutta sen uskallan sanoa että Marjamäki on kaukana parhaasta.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Marjamäellä on vielä ollut etunaan se, että koska NHL-pelaajia ei tullut niin hän on saanut käytännössä koko kauden pyörittää olympialaisiin valittuja pelaajia eri turnauksissa, olivathan edelliset EHT-turnauksetkin "olympialeiri 1" ja "olympialeiri 2". Valmistautumisaikaa on ollut todella kauan, ja sinä aikana myös omat valmennukselliset linjat olisi pitänyt saada ajettua sisään, samoin kuin pelitapa.

Sen sijaan esimerkiksi Torinossa Westerlund valitsi pelaajat, lähetti heille pelitapavideot etukäteen. Sitten he tapasivat paikan päällä Torinossa, vetivät noin yhdet jäätreenit ja turnaus alkoi. Kaikki sujui kuin rasvattu finaalin kolmanteen erään asti.

Jos ei Marjamäki saa lähes seurajoukkuemaisesta valmistautumiskaudestaan huolimatta minkäänlaisia järkeviä pelitaktiikoita aikaiseksi ja äkillinen ketjulottoilu alkaa ennen puolivälierää kun aiemmin kootut kentälliset eivät toimikaan, niin sellaisen miehen olisi syytä vetää johtopäätökset ja lähteä etuajassa Venäjälle valmentelemaan Putinlandian rikollisten oligarkkien kätyrijoukkuetta.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Jos ei Marjamäki saa lähes seurajoukkuemaisesta valmistautumiskaudestaan huolimatta minkäänlaisia järkeviä pelitaktiikoita aikaiseksi ja äkillinen ketjulottoilu alkaa ennen puolivälierää kun aiemmin kootut kentälliset eivät toimikaan, niin sellaisen miehen olisi syytä vetää johtopäätökset ja lähteä etuajassa Venäjälle valmentelemaan Putinlandian rikollisten oligarkkien kätyrijoukkuetta.
Älä nyt hulluja puhu. Tuo mies ei lähde kulumallakaan penkin takaa, ennen kuin pesti loppuu. Vetää Majun vielä kerran vessasta alas. Vaikka ympäristö kaatais paskaa ja kusta niskaan, hokee Marjukka "miten hyvä pelitapa meil on ja nää on vaan tämmöset skabat." Tehdään vielä maalikin kovaa maata vastaan, niin sitten kelpaa rinta rottingilla kehua miten onnistuttiin maalinteossa.
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Leijonien tavaramerkki on ollut (niin kauan kuin tässä on maajoukkueen pelejä lähemmäs 40v. enemmän tai vähemmän aktiivisesti tullut katseltua) ..kaiken likoon laittaminen yhdessä joukkueena!

Niin Leijonat oli ennen pelitavallisesti ns Euroopan Kanada, kovaa päälle tuleva, agressiivinen joukkue josta huokui tunne ja me henki, Marjamäen Leijonat oli kiltti pikku kisu joka jäi fyysisesti kaikkien kohtaamiensa vastustajien jalkoihin. Taklaaminen on varmaan kiellettyä Marjamäen Leijonissa, samoin kaikenlainen tunteiden näyttäminen, se kun on vaarallista silloin voisi käydä niin että luistimet ei piirtäisikään tarkasti Marjamäen pelikirjan mukaista viivaa.
 
Ippenator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Ilves, Carolina, Colorado ja Florida

Loistavasti vedetty yhteen! Pientä karrikointia toki, mutta kyllä tuossa hyvin käy selväksi juuri ne asiat joihin käsijarrukiekon ylijumala toi Suomen peliin ihan helvetinmoisia ongelmia. Kamalaa katsottavaa kaiken kaikkiaan se koko aika minkä Late-Lammas on maajoukkuetta valmentanut!
 
Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Samaa mieltä flintstone ja Ippenator. Näkisin, että suurin ongelma Suomen pelaamisessa on nimenomaan kiekoton pelaaminen. Kiekollisen pelaamisen ongelmat tulevat mielestäni siitä, kun työt kiekottomana on tehty huonosti.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Marjamäen tilastot kovia maita vastaan:
yhteensä 13 tehtyä maalia 10 ottelussa = tehty 1,3 maalia/ottelu
Yhteensä 31 päästettyöä maalia 10 ottelussa = tehty 3,1 maalia/ottelu

Onhan tuo aivan järkyttävä tilasto. No MM-kisoissa sitten paremmin kun kerran peli näyttää lupaavalta ja hyvältä... ja sit heräsin ja vein kissan ulos.
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
En millään jaksa selata koko ketjua läpi, mutta se joka sen on tehnyt niin miten täällä mielipiteet jakaantuu Marjamäen potkuille ja toiseksi onko hänen puolustelijoita ilmaantunut?

Tämä siksi, että aina keskustelupalstoilla on niitä vastarannan kiiskiä ja se että, onko Marjamäki epäonnistunut valmentaja majussa on samaa luokkaa todellisuuden kanssa kuin se, että onko painovoima todellista.

Kuka pystyy enään tässä vaiheessa seisomaan Marjamäen takana?
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Outo puoli tässä on että mua ei ole edes haitannut tippumiset ja tappiot. Onko maajoukkueen peli nyt jotenkin hengetöntä ja mielenliinnotonta vai onko musta tullut vanha?
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Matti Nurminen. Veti kyllä sellaista liturgiaa Hesarissa, että huh. Toivottavasti Jääkiekkoliitossakin sentään järjen ääntä kuuluisi.

Perhana, ku en enää periaatteesta lue mitää Hesariin liittyvää, mutta varmasti ollut kunnon tykitystä, että laitetaan mies muistiin.

Outo puoli tässä on että mua ei ole edes haitannut tippumiset ja tappiot.

Itse olen kans huomannut Marjamäen aikana, että ei ole Suomen tulokset kiinnostaneet yhtään. Yksittäisiä pelaajia on tullut seurattua. Todella vastenmielinen valmentaja!!
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Perhana, ku en enää periaatteesta lue mitää Hesariin liittyvää, mutta varmasti ollut kunnon tykitystä, että laitetaan mies muistiin.
Tässä parhaat palat. HS:n kysymykset ja Nurmisen vastaukset:
HS kirjoitti:
Onko Marjamäen asema puntarissa liiton johdossa?

”Ei missään nimessä. Valmennusjohto on tehnyt erinomaista työtä. Laadukas prosessi on käyty läpi kesäkuusta tähän asti”, Nurminen sanoi. ”Kaikki laittoivat itsensä likoon. Ei yhden puolivälierän häviäminen kenenkään maailmaa kaada.”

Onko sitä pohdittu, että Marjamäen johtamat joukkueet ovat pärjänneet melko vaatimattomasti arvoturnauksissa?

”Ei olla pohdittu. Jokainen turnaus on omanlaisensa.”
 
KaljaVeikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
235, Karjala-lippis
Kuka pystyy enään tässä vaiheessa seisomaan Marjamäen takana?

Ennen tätä turnausta pyrin ajattelemaan positiivisesti Marjamäestä vaikka putkeen ei leijonissa ole mennytkään, mutta nyt ei vain enää pysty. Eiköhän tuo ole tasonsa nyt näyttänyt. Eritoten vituttaa kun kanada-ottelun lopussa ei saatu edes kunnon taistelua aikaiseksi.

Amatöörin silmin näyttää että perisyntinä hänellä on ylivalmentaminen ja liiallinen kuvioiden hinkkaaminen joka ei sovi turnauksiin joissa ratkotaan asioita yhdessä pelissä. Pitää mennä enemmän tunteella.

Käsityksessäni valmentajan olennaisimmat tehtävät näissä turnauksissa on antaa joukkueelle raamit pelaamiseen (taktiikka), muodostaa toimivat ketjut (kemiat) ja luoda pelaajiin taisteluhenkeä kun sitä vaaditaan, tai rauhoitella pelaajia kun sitä vaaditaan (tilannetietoisuus). Näissä Marjis on kyllä nyt epäonnistunut liian monesti. Perkele ei mitään ylimääräistä kiemuraa taululle, jääkiekko on kuitenkin loppuunsa melko yksinkertainen peli.

Pelaajavalinnat näihin olympialaisiin oli ihan jees ettei siinä mitään ongelmaa mutta kyllä tuolla porukalla olisi pystynyt parempaankin. Erkkaa on ikävä.
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
@KaljaVeikko :lta hyvää pohdintaa ja pystyn allekirjoittamaan sanomasi.

Tuohon, kun lisätään vielä se, että arvostus pelaajien keskuudessakin täysi nolla niin miten sitä tulosta voisi edes tulla? Jukka Jalonen sentään myönsi virheensä, kun yritti johtaa pelaajia väärällä tyylillä. Taitaa tulla ennätyskieltäytymiset Skoda Cupiin, mikäli Late Marjamäki jatkaa. Nyt raikasta verta ja Mamba Manner penkin taakse yhdessä jonkun samantyylisuunnan apuvalmentajan kanssa (on sitten vaikka Sihvonen seurajoukkueesta tai Karri Kivi).
 
PäätyynAsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toivottavasti valmennus katsoo Kanada-Saksa -ottelua.

Saksa pystyi kuolemanpelissä siihen mitä lähelläkään Suomi ei alkulohkon ottelussa ollut; voittamaan Ruotsin.
Kanadaa vastaan Saksa on jo ensimmäisessä erässä saavuttanut enemmän mihin Suomi pystyi, johtoaseman.

Hyvällä sykkeellä vedetty 1-0 Kanadatappio toi silmissäni hieman synninpäästöä Marjamäkeä kohtaan. Lähes katastrofaaliseksi edennyt Koreamatsi päivää aikaisemmin saattoi vaikuttaa asiaan, kun odotusarvona oli paljon rumempi tappio vaahteranlehtiä vastaan.

Kiitos saksalaisen kiekkoilun tulin kuitenkin juuri järkiini (0-2 jo). Aneeminen lässyttäjä voi MM-kisojen ajan suunnitella vaikka ensi kaudeksi viivelähtöjä ja träppikuvioita Jokereille, penkin takana tuo harmaatakin harmaampi häviäjä ei saa Suomen maajoukkueen päävalmentajana seistä enää ikinä.

Edit: 0-3 :D
 
Niin, mutta Saksallahan on niin paljon parempi materiaali, kuin Suomella, että ihan hyvinhän Late kuitenkin valmensi, kun vaan maalilla Kanadalle hävittiin... Eiku...
 
RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Itse olen seurannut jääkiekkoa ja maajoukkuetta 90-luvun alusta saakka, ja onhan se rehellisesti myönnettävä että Marjamäki on ollut heikoin maajoukkue-koutsi tähän astisista. Ihan jo tulostenkin osalta, mutta myös siksi etten ole nauttinut yhdestäkään Leijonien pelistä Marjamäen aikana. En yhdestäkään. En muista edes yhtään hyvää erää, enkä mieleenpainuvia suorituksia pelaajilta. En upeita maaleja, taitavia syöttöjä, hyviä taklauksia. Tökkiihän silloin tuossa touhussa joku todella pahasti, vaikka pelikirja olisi millainen? Kenties siinä pelikirjassa on hyviä aihioita, mutta jotain todella olennaista on unohdettu painottaa pelistä nimeltä jääkiekko.

Vieläkin riepoo World Cup, kun miettii millaisella rosterilla oltiin liikenteessä. Yksi maali koko kisoissa. Synkkiä hetkiä, huonoja pelejä ja eriä on sattunut kaikkien valmentajien aikana, mutta olen tähän saakka tykännyt seurata Leijonien peliä kokonaisuutena. Tietysti olennaisempaa on voittaminen kuin meikäläisen viihdyttäminen, mutta just sayin'.

Voiko yksinkertaisesti olla niin, että Marjamäki ei vaan ole saanut yksissäkään kisoissa myytyä asiaansa pelaajille? Hän ei ole saanut Leijona-laumaa pelitapansa taakse. Silloinhan loogisesti eniten kärsii maalinteko ja kamppailupelaaminen, ja lopputulos on näkynyt kerta toisensa jälkeen tulostaululla.

Jukka Jalosen alku Leijona-valmentajana ei myöskään ollut ruusuinen. Vancouverin olympia-välierään se konkretisoitui ekaan erään, kun USA pyyhki 6-1 johtoon. Mutta Jalonen sai seuraavissa MM-kisoissa joukkueen pelitavan taakse. Tuloksena kultaa. Ero kuin yöllä ja päivällä! Myöhemmin pikkuleijonat napsivat myös mestaruuden. Toki asiaan vaikutti pari poikkeuksellista pelaajaakin, mutta myös koko joukkue pelasi kuin uudestisyntyneenä.

Marjamäki on kuitenkin yksiä MM-kisoja vaille hommansa jo hoitanut. En oikeastaan tiedä, kannataisiko tuolle kenkää nyt tässä vaiheessa enää antaa. Se olisi huono tikki Jaloselle tulla "to the rescue", se olisi myös huono signaali liitolta tulevaisuuden valmentajille. Seisookoon liitossa nyt Marjamäen takana loppuhuipennukseen saakka, joka ei toivottavasti ole b-sarjaan putoaminen.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Saksan voitto tavallaan alleviivaa paksulla mustalla tussilla sen, mitä Marjamäen olisi pitänyt tehdä toisin. Samalla se kaivaa maata kaikkien Marjamäen pelitapaa tukevien perustelujen alta pois. En kuitenkaan itse kannata potkuja, koska MM-kisat ovat mielenkiintoisemmat Marjamäen kera.

Mutta tietenkin on itsestäänselvää, että jos MM-kisoissa halutaan menestyä, päävalmentaja pitäisi vaihtaa heti. Suomen ylivarovainen pelitapa oli täydellistä komediaa olympialaisissa, jossa yhdelläkään joukkueella ei ollut ylivertaista materiaalia. Entä MM-kisoissa? Kestääkö kiekkoväen kärsivällisyys enää neljättä näytöstä tätä pelitapaa?

Sinänsä täydellinen alustus ainakin Jatkoajan kiihkeille kiekkokeskusteluille.
 
PäätyynAsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Heitetään kritiikin vastapainoksi parannusehdotus. Olen miettinyt jo kauan asetelmaa, jossa Leijonia luotsaisi jonain päivänä kaksikko Matikainen (Petri, ei fööni) & Dufva. "Hyvä ja paha poliisi"- asetelmassa Matikainen hoitaa huutamisen, risujen antamisen ja yleisen moottorisahameiningin ylläpitämisen. Risto taas pitää yllä hyvää fiilistä järjestämällä "luokkaretkiä" joukkueelle ennen turnausta ja sen välipäivinä sekä heittämällä hyviä puujalkavitsejä pelaajille ja medialle.

Itse pelitaktisen vastuun herrat voisivat jakaa keskenään miten haluavat. Johan se ollaan Marjamäen toimesta nähty, että loppuunhiottu pelitaparunkkaus ei ole viisasten kivi menestyä lyhyissä turnauksissa. Henki ja flow on kaiken a ja o. En tiedä sitten fantasiani realistisuudesta, kauanko Dufva on Slovenian palveluksessa ja joko ensi kauden seurajoukkueesta on Pelicansin ja Jukurien jälkeen hajua yms.
 
tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nämä ovat aivan liian vaikeita asioita ratkaistavaksi kotisohvalta, mutta korvaan kävi päivällä ampumahiihtoviestiä kuunnellessa pari asiaa Ruotsin ampumahiihtojoukkueen saksalaisesta valmentajasta. Äijä on käytännössä nostanut lajin yksin, kertoi asiantuntija lähetyksessä: Karismaa ja asiantuntemusta. Jos koutsilla ei ole paljon omaa pelikokemusta, pitää asiantuntemuksen olla todella vahva. Jos ei ole karismaa, voi olla vaikea "myydä" omaa asiantuntemustakaan.

Meillä on joskus toiminut professori-/teoreetikko & myyntimies/hengennostattaja -kaksikko. Parhaassa tapauksessa roolit osuvat yhteen ihmiseen.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Itse olen seurannut jääkiekkoa ja maajoukkuetta 90-luvun alusta saakka, ja onhan se rehellisesti myönnettävä että Marjamäki on ollut heikoin maajoukkue-koutsi tähän astisista. Ihan jo tulostenkin osalta, mutta myös siksi etten ole nauttinut yhdestäkään Leijonien pelistä Marjamäen aikana. En yhdestäkään. En muista edes yhtään hyvää erää, enkä mieleenpainuvia suorituksia pelaajilta. En upeita maaleja, taitavia syöttöjä, hyviä taklauksia. Tökkiihän silloin tuossa touhussa joku todella pahasti, vaikka pelikirja olisi millainen? Kenties siinä pelikirjassa on hyviä aihioita, mutta jotain todella olennaista on unohdettu painottaa pelistä nimeltä jääkiekko.

Vieläkin riepoo World Cup, kun miettii millaisella rosterilla oltiin liikenteessä. Yksi maali koko kisoissa. Synkkiä hetkiä, huonoja pelejä ja eriä on sattunut kaikkien valmentajien aikana, mutta olen tähän saakka tykännyt seurata Leijonien peliä kokonaisuutena. Tietysti olennaisempaa on voittaminen kuin meikäläisen viihdyttäminen, mutta just sayin'.

Hyvä viesti, jonka olisin voinut kirjoittaa melkein sanasta sanaan itse.

En oikein kyllä tiedä, onko nimenomaisesti Marjaa syyttäminen nyt tästä Leijonat-kiekon tämänhetkisestä pohjakosketuksesta, sillä samanlaisia aneemisia, suorastaan katastrofaalisia, esityksiä on nyt nähty niin Rautakorven kuin Ahokkaankin alaisuudessa. Ihan samanlaista ennalta-arvattavaa virkamieskiekkoa, joka on suorastaan lapsellisen helppo scoutata vastapuolen toimesta, missä ei hienoja yksilösuorituksia näy.

Tähtipelaajatkin taantuvat kuin taikaiskusta sille asteelle, jossa päätyvät jopa avopaikoista ampumaan metrin päästä maalista plekseihin, jos edes osuvat koko kiekkoon. Missä kynäilyt, tuomoruutumaiset Maradonasta muistuttavat uskaliaat yksin-koko-kentän-läpi-kanadan-parhaita-vastaan-ja-siitä-sitten-vielä-maali -suoritukset ja hirveät pommit kentän puolivälistä suoraan yläbörsaan?

Ei ole näkynyt sitten tammikuun 2016 ja U20-kotikisat, joissa toki jo itse pelaajamateriaali Suomella oli historiallisen ylivertainen.

Vitut nuo mistään yksilötaidosta kiinni on, katsokaa nyt vaikka mitä Saksa teki tänään? Se Saksan 3-0 maali oli turnauksen hienoin byyri, suoraan kuin jostain taitojäätreeneistä ja se, että pelaaja tuollaisessa tilanteessa, tuollaisen paineen alla, uskaltaa ja ylipäätään pystyy tekemään tuollaisen puhtaan kikkakolmos-suorituksen, vaatii jo täysin ainutlaatuista mielentilaa. Sitä kuuluisaa flow-tilaa, jossa noita ihmeitä tehdään. Siinä kuoriutuu naapurin Jaskastakin Connor McDavid kummasti.

Kiinnitin huomiota itseasiassa jo Saksan ennakkoluulottomaan, virkeään ja uskaliaaseenkin (ja samalla erittäin viihdyttävään) peliin siinä ensimmäisessa Ruotsi-kohtaamisessa, jossa tuntui että Saksahan vie tätä peliä ja tokaisin, että Saksa tämän tulee vielä voittamaan. No, ei ihan vielä silloin mutta tuo puolivälierävoitto ei todellakaan tullut minulle minään suurena yllätyksenä.

Se tekee myös katsojalle matsista viihdyttävää, kun sattuu ja tapahtuu koko ajan. Ja kun katsoja viihtyy, se tulee katsomoihin ja sitä kautta lompakollaan ylläpitää koko lajia pystyssä. Kyllä sillä on ihan valtavasti merkitystä, miten se tulos tulee. Että ihan turha mutista mitään "vain tulos ratkaisee"-jorinaa.

Eli tunnetta, tunnetta ja tunnetta. Siinä yksinkertainen lääke Leijonille tästä eteenpäin.

Mistä sitä tunnetta sitten saa, onkin visainen kysymys. Tällä hetkellä Suomessa on kyllä niin myrkyllinen ja lannistava ilmapiiri ja kun koko maa on ristiriitojen repimä, niin se ei ainakaan asiaa auta yhtään.
 
Viimeksi muokattu:

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Marjamäki, Ahokas ja Rautakorpi. Kaikkia yhdistää se että eivät ole olleet huippupelaajia. Onhan noita toisenlaisiakin esimerkkejä mutta onko niin että valmentaja joka ei ole pelannut huipulla valmentaa liikaa teorian kautta? Tunteet jää pois.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös