Marjamäelle kenkää!

  • 217 519
  • 1 122

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei Marjamäkeä potkita mihinkään, vaan hän jatkaa MM-kisoissa. Se on tavallaan ihan oikein Marjamäelle. Ja sääli suomalaiselle jääkiekolle.

Marjamäki on hyvää vauhtia tuhoamassa maajoukkuetasolla suomalaisen jääkiekon hyökkäyspelaamista. Ja tälläkin kertaa joukkueella, jossa on potentiaalista maalinteko- sekä syöttöosaamista puolustuksessa ja ketjuissa. Marjamäen perusongelma on ollut läpi maajoukkuepestinsä se, että hänellä ei ole riittävän kiinteää hyökkäyspelitapaa, johon hyökkäyspelaamisen voisi perustaa. Marjamäen hyökkäysosaaminen on ollut surkeaa, ja sille on leimallista kiekollinen pelokkuus ja kiekosta luopuminen eri tavoin.

Kun takana on vajaan parin vuoden ajalta otteluita jääkiekon suurmaita vastaan 10, joista on yksi voitto, Marjamäen ongelmia ei voi kuitata esimerkiksi kolmeen viimeiseen olympiapeliin vuonna 2018. Ongelmat ovat hallinneet kaikkea Marjamäen tekemistä. Ja ei lainkaan yllätä se, että ne konkretisoituvat hyökkäyspelaamiseen. Noissa 10 ottelussa Suomi on tehnyt noin 1.3 maalia per peli.
 

Tuto80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuto / Leijonat
Marjamäki olisi pitänyt vaihtaa jo kauan sitten. Kaveri uskoo sokeasti omaan juttuunsa vaikka pataan tulee jatkuvasti. Ja latelee medialle mitä kummallisempia lausuntoja.

Onnea vaan Jokerit! Eiköhän Pyörälä & co siirry mestarin mukana. Fanit voivat sitten nauttia "hyvistä jäljistä" ja "tehokkuudesta".

Tuskin silti saa lähteä vielä ennen MM kisoja vaikka varmasti olisi kaikille parempi ratkaisu.
 

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
EHT:llä kaikki näytti vielä hyvältä. Ei se ihan sitä ominta kiekkokontrolliin perustuvaa Meidän peliä ollut, mutta selvästi oli pelitapa mihin nojata. Pakit saivat nousta rohkeammin tukemaan hyökkäyksiä kun taas nyt olympialaisissa noita nousuja ei nähty kuin ajoittain. Sen sijaan varsinkin Kanadaa vastaan pelaaminen oli melko riskitöntä suurimman osan pelistä.

Aika paljon Marjamäki tuntuu säätelevän tuota pelitapaa vastustajan mukaan. En sano, että tämä olisi jotenkin väärin, mutta mielestäni sitä on lähdetty varioimaan liikaa, joten ei ihme että "pelaajat ovat ihan sekaisin", kuten Petteri Sihvonen osuvasti totesi eilisessä Kiekkokiukaassa.

Toivottavasti Marjamäki ottaa opikseen ja MM-kisoissa nähtäisiin sitä samaa kiekkoa kuin EHT-turnauksissa, koska sillä on mielestäni mahdollista napata kultaa Tanskan MM-kisoista. Tämä tosin vaatii myös jokusen NHL-vahvistuksen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Onnea vaan Jokerit! Eiköhän Pyörälä & co siirry mestarin mukana. Fanit voivat sitten nauttia "hyvistä jäljistä" ja "tehokkuudesta".
Kärppien onneksi Mika Pyörälä pelaa ensi kaudella jälleen Oulun Kärpissä ja Mikko Mannerin alaisuudessa. Mielellään Marjamäki varmaan olisi luottopelaajansa mukaan Jokereihin ottanut, mutta onneksi on voimassa oleva sopimus.

Seurajoukkueessa valmentajalla on huomattavasti enemmän aikaa etsiä joukkueelle parhaat toimintatavat ja saada joukkue pelaamaan joukkueena omilla vahvuuksillaan. Marjamäen vahvuuksiin ei selvästikään kuulu se, että hän saisi joukkueelle lyhyessä ajassa ajettua sisään toimivan pelitavan ja joukkueen yhteispelin toimimaan hyvin.
Tässähän se on tiivistettynä, ja Marjamäkihän on todistanut jo että seurajoukkueessa kyllä pärjää kun on aikaa laitella omia palasiaan kuntoon.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Toivottavasti Marjamäki ottaa opikseen ja MM-kisoissa nähtäisiin sitä samaa kiekkoa kuin EHT-turnauksissa, koska sillä on mielestäni mahdollista napata kultaa Tanskan MM-kisoista. Tämä tosin vaatii myös jokusen NHL-vahvistuksen.
Valitettavasti MM-turnaus on EHT-turnausta selvästi pidempi. Marjamäki ehtii siinä ajassa hyvin tappamaan kaiken tunteen.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Olin Marjamäen kannalla Leijonien päävalmentajaksi jo Nokka Jalosen aikaan, mutta täytyy myöntää että ei hän ole saanut maajoukkueessa hommaa pelaamaan arvoturnauksissa alkuunkaan ja näytönpaikkoja on kyllä ollut riittävästi niin Suomen kärkipelaajien kanssa World Cupissa kuin myös Euroopan ja KHL -liigoissa pelaavilla rostereilla.

Marjamäen ajan Leijonista on huokunut esiin toistuvasti kuva, että mies yrittää valmentaa nopeatahtisissa turnauksissa liiallisesti pelaamisen yksityiskohtaisiin detaljeihin pikkutarkasti pureutuen, pelaamisen vapaus jossa ratkaisuja tehdään selkäytimestä on loistanut poissaolollaan. Nopeatempoisessa lyhyessä turnauksessa ei kuitenkaan voi alkaa liiaksi menemään pelitavallisiin yksityiskohtiin ja muuttelemaan sitä jatkuvasti, vaan sopia saatavissa olevan pelaajiston kanssa yksinkertainen pelaamisen perus-raami ja luoda hyvä henki ja taisteluilme joukkueeseen.

Leijonien tavaramerkki on ollut (niin kauan kuin tässä on maajoukkueen pelejä lähemmäs 40v. enemmän tai vähemmän aktiivisesti tullut katseltua) ..kaiken likoon laittaminen yhdessä joukkueena! Kurrin, Keskisen, Helmisen, Nummisen, Koivun, Selänteen, Lehtisen, Peltosen, Timosen & co. ja nuoremmankin sukupolven pelaajien aikana on 80-luvun lopun Pentin aikakaudesta aina Kojoon voinut olla jokseenkin 100% varma, että maajoukkue pisti ison vaihteen silmään all-in kaikki likoon viimeistään kolmannessa riskilläkin pyörremyrskyn lailla joukkueen ollessa tappiolla, Marjamäen aikana tälläistä viimeistä paloa venymiseen en juuri ole havainnut arvoturnauksissa suuria kiekkomaita vastaan.

Nähtäväksi jää alkaako jääkiekkolitolle riittää tämä taaperrus vai mennäänkö vielä kevään mm-kisat samalla valmennuksella..ja ketä siten olisi edes saatavlla vetämään projektiluonteisesti kisat läpi?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Nähtäväksi jää alkaako jääkiekkolitolle riittää tämä taaperrus vai mennäänkö vielä kevään mm-kisat samalla valmennuksella..ja ketä siten olisi edes saatavlla vetämään projektiluonteisesti kisat läpi?
En jaksa uskoa että valmentajaa enää tässä vaiheessa vaihdetaan, ainoa vaihtoehto lienee se että J. Jalonen hyppää aiemmin puikkoihin jos Jokereilla kausi loppuu hyvinkin aikaisessa vaiheessa keväällä.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Noin passiivisella trapilla mitä Suomi lähti pelaamaan ei kyllä pitäisi ikinä pelata. Okei ensimmäisen erän tuo toimi ihan ok, mutta että sitä viellä jatkettiin toiseen erään oli ihmeellinen taktinen virhe. Syy on se että toisessa erässä kun vaihtomatka on pitkä noin passiivisella pelaamisella ei saa vaihtoja rullaamaan. Toisissa erissä pitää saada myös hyökkäämisen flow aikaiseksi edes siksi, että päästäisiin sujuvasti vaihtamaan. Jos vaihtamisesta tulee vaikeaa, niin koko toinen erä menetetään vastustajalle eikä edes se trap toimi, miten tuossa juuri kävi.

Jos joku katsoi toisella erätauolla Kontiolan haastattelun, niin minusta hänen elekielensä kertoi turhautumisesta tuohon taktiikkaan. Voi olla vain kuvitelmaa, mutta näin itse olin näkevinäni.
 

MrOrange

Jäsen
Marjamäki on uhkaavasti jäämässä historiaan ensimmäisenä Suomen maajoukkueen päävalmentajana sitten Rauno Korven, joka ei ole saavuttanut mitalia arvokisoissa. Päässyt vielä kokemaan kisojen koko kirjon: olympialaiset, maailmancupin ja MM-skabat. Pahinta tässä tietenkin on se, että kun vielä katsoo arvokisasijoitusten taakse, tulokset muuttuvat entistä surkeammiksi.

Marjamäki on suurella todennäköisyydellä Suomen "mitaliaikakauden" (1988–) huonoin valmentaja, tai ainakin sellaisena häntä tullaan näillä näytöillä taatusti pitämään. Joku hikinen pronssi kevään höntsämömmömmeistä ei mielestäni tätä valmennuskautta pelasta, ja finaalitappiokin jättänee lähinnä vitutuksen. Tällä pelillä tuskin on asiaakaan mitalipeleihin. Tai sitten käy kuten viime kevään kisoissa, Suomi voittaa puolivälierissä aneemisen USAn niukasti surkean alkusarjan jälkeen, vain ottaakseen turpaansa vielä kahdessa seuraavassa pelissä, melko selkeästi.

Marjamäen kommentit ovat varsin eriskummallisia. Joko miehellä on oma damage controllinsa (keskitytään positiivisiin tai "positiivisiin" asioihin, jollainen ei kyllä uppoa kansaan pettymyksen hetkellä tai jälkeenkään) tai sitten mies on oikeasti täysin sokea omalle sähläämiselleen. Ei tässä mitään henkilökohtaista ole, ei huono valmentaja SM-liigassa ja varmaan mukava mieskin. Mutta onhan tämä surkeaa, toivottavasti J. Jalonen palauttaa uskottavuuden tekemiseen. Varmin tapa palata mitalikantaan olisi kyllä ollut palkata Erkka vaikka yksien kisojen ajaksi ruoriin, mutta ymmärrettävästi se ei ollut mahdollista tähän väliin.
 

alcoholic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuntuu ettei Marjamäki ole tämän maajoukkuepestinsä aikana oppinut mitään virheistään. Samat ongelmat ovat vaivanneet Suomen otteissa jo World Cupista lähtien. Peli on sekavaa, pelitapa ei tuota kovia maita vastaan riittävästi maalipaikkoja, pelataan liikaa vastustajan mukaan ja ollaan liikaa yksilösuoritusten varassa.
 

Ränse

Jäsen
Heikkoa on ollut maajoukkuemenestys kautta linjan jo muutaman kauden ajan, vaikka pelaajamateriaali ei ole ainakaan heikentynyt, päin vastoin oikeastaan. Jotakin pitäisi keksiä. JJalosen myötä paluu vanhaan? Ei se junnuillakaan ole mennyt kultavuosien jälkeen kovinkaan hyvin. Oisko tässä nyt jokin ihme paradigman muutos menossa että suomalainen valmennus on jäämässä jälkeen kansainvälisestä huipusta vai hetkellinen apatia vaan? Menestys topmaita vastaan on ollut joka rintamalla heikkoa.

En tietenkään puolusta tällä Laurin heikkoa suoritusta millään tavalla, päinvastoin. Umpipassiivinen trap heikkoa Kanadaa vastaan oli aivan käsittämätön taktinen valinta, muun paskan seassa.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Joo, Marjamäki tosiaan sopii paremmin seurajoukkueen puikkoihin, jossa on aikaa hioa kuvioita kuukausitolkulla.

Mutta näissä nopeissa stinteissä pitäisi jättää turha pikkutarkka hiominen vähemmälle ja keskittyä vain olennaiseen. Silloin pelaajille jää enemmän aikaa sisäistää asiat ja sen kautta turha miettiminen jää pelitilanteista pois. Tämän pitäisi olla ihan päivänselvä asia näissä turnausmuotoisissa kilpailuissa.

Mutta nytkin kun siellä oli kuvaa Suomen kopista, niin siellä oli seinä täynnä jotain töherryksiä monella eri taululla. Yritä siinä sitten nopeasti omaksua kaikki koukerot, kun usein ketjukaveritkin ovat täysin uusia. Vertailuna tähän, että Kärpilläkin meni siihen Marjamäen ekalla kaudella vähintään 20-30 ottelua!

Muutenkaan tuo Marjamäen harjoittama "safety"-kiekko ei sovi maajoukkueeseen. Kärpissä se voi vielä toimia, koska pelaajat ottavat materiaaliedun turvin hyökkäyspelaamisen "ohjat käsiin" tasaisin väliajoin ja verkko soi. Mutta maajoukkueessa ei ole enää materiaalietua. Silloin pitäisi löytyä mielikuvitusta, yllätyksellisyyttä ja "kikka kakkosia", joilla homma hoidetaan ennalta vahvempaa vastustajaa vastaan.

Karri Kivi olisi kai tässä spesialisti.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta Suomella oli ihan oikea pelisuunnitelma tuohon olympialaisten Kanada-otteluun. Marjamäki halusi tehdä siitä yhden maalin ottelun, mutta tällä kertaa sen yhden maalin teki Kanada. Suomi olisi voinut voittaa aivan yhtä hyvin, niin kuin Ruotsi-pelissäkin.

Mutta Marjamäen rekordi kovia maita vastaan on niin huono, ettei sitä voi ohittaa. Syystä tai toisesta ne pienten marginaalien pelit eivät hänen valmennuksessaan käänny Suomelle.
 

Artturenos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL, Blackhawks. sympatiat Lightning.
Minusta Suomella oli ihan oikea pelisuunnitelma tuohon olympialaisten Kanada-otteluun. Marjamäki halusi tehdä siitä yhden maalin ottelun, mutta tällä kertaa sen yhden maalin teki Kanada. Suomi olisi voinut voittaa aivan yhtä hyvin, niin kuin Ruotsi-pelissäkin.

Noh tästä voi olla montaa mieltä. Kyllä ainakin minusta kanada enemmän loi maalipaikkoja kahdessa ensimmäisessä erässä kokonaisuudessaan. Jos lähdetään pelaamaan yhden maalin peliä, niin minusta olisi aika tärkeää, että omalle joukkueelle tuo maaginen yksi maali tulisi ensin.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Siltikin se, että Virtanen saa seurajoukkueensa taktisesti toimimaan hyvin CHL:ssa, ei suoraan tarkoita sitä, että hän saisi maajoukkueen suorittamaan hyvin lyhyessä turnauksessa. Seurajoukkueessa valmentajalla on huomattavasti enemmän aikaa etsiä joukkueelle parhaat toimintatavat ja saada joukkue pelaamaan joukkueena omilla vahvuuksillaan.

Nyt mää vähän ihmettelen sun sanojas. Ota käytännössä sama aikajana, kaksi valmentajaa joilla sama aika kursia pelikirjansa tasoa vaativaksi. Toinen onnistui, toinen veti entistä paskempaa jälkeä. Ei päässyt Virtanenkaan samalla joukollla vetämään tuota koko periodioa, joten ei tuolla mitään selitystä kaiva. Siinä missä Virtanen operoinut eri kausien rosterilla, on Marjamäellä ollut paperillaan se sakki kokolailla sama jota on mj - ympyröissä pyöritelty koko ajan. Ihan taatusti herra on voinut tuossa ajassa sovittaa ideaalirosterinsa ja vaihtoehdot eri paikoille tuona aikana. Rinkinsä ulkopuolelta ei ole tuonut ainoatakaan ukkoa testille. Minä näen tuossa lopulta eroa ainoastaan tuloksessa.

Syyt ei löydy materiaalin heikkoudesta suhteessa tulokseen, vaan siitä, että kyky löytää voittavia asioita taktisella puolella ei vaan ollut. Ja koska ei ollut, voi huomio olla ainoastaan se, että osaaminen ei riitä.

Yksi selittäjä on, että liiton herrat on hukanneet fokuksensa ja hyväksyneet luokattomat tulokset selittelyillä ymmärtämättä/viitsimättä tehdä analyysiä. Pehmoisin väite ikinä, on mennä materiaalin taakse, vaikkei parasta maailmassa olekaan, suomen pelaajamateriaalilla pitää kisata mitaleista kaikissa turnauksissa, eika haahuilla pelkurikiekolla sijoilla ynnä muut. Yksi ongelma varmasti on tämä optinen harha valita käskijät näistä isoimmalla resurssilla touhuvavien liigajoukkueiden koutseista, sillä nuo menestykset on kairattu materuiaaliedulla liigassa, ei valmennuksen osaamisella. Taitaa viimeiset tämän ringin ulkopuolelta kuvioon tulleet olleet Jalonen ja apuvalkkuna Dufva silloin joskus. Liitto ei siis ole tajunnut, millaista osaamista posti vaatii, vaan luottanut pienen piirin hemmoihin, kun liigassakin pärjää, vaikka liigan pelitavoilla ei kv - peleissä ole mitään jakoa. Puhutaan maajoukkueesta joo, mutta katsokaa nyt hyvä isä sitä tulosta, mitä seurajoukkueet CHL - tasolla tuo, kyllä se jostakin kertoo sen maajoukkueenkin suhteen, samoja pelaajia siellä pyörii, joten valmennuksen osaamiseen se katse siinä kääntyy. Toki voi olla, että monelle koutsille seurajoukkueiden kv - pelit vedellään höntsä hengessä, vaikka ihan en väittämää uskokaan, ja fokus on pelkästään liigassa pärjäämisessä, jos näin on, en ihmettele, että muut maat viheltää oikealta ja vasemmalta ohi.

On mahdollista, että liiton mielestä on ihan ok käydä munaamassa suomen kiekkomainetta vielä skoda höntsän verran, mutta jos uskoa pelaajiin ja suomalaiseen kiekkoon löytyy, siellä pitäisi olla puikoissa joku muu, vaikka ulkomainen projektikoutsi, jos ei uskoa siihen ole, että kotimaista osaajaa löydy. Marjamäellä ei tulos tästä mihinkään muutu.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minusta Suomella oli ihan oikea pelisuunnitelma tuohon olympialaisten Kanada-otteluun. Marjamäki halusi tehdä siitä yhden maalin ottelun, mutta tällä kertaa sen yhden maalin teki Kanada. Suomi olisi voinut voittaa aivan yhtä hyvin, niin kuin Ruotsi-pelissäkin.

Ehdottomasti oli. Ekassa erässähän se jopa toimi hyvin, Suomi sai Kanadalta vauhdit pois, ja Kanada ei päässyt pelaamaan sitä omaa flow-lätkäänsä kuin vasta toisessa erässä. Minun kysymys kuuluukin, oliko oikea veto lähteä vetämään käsijarru päällä koko matsia? Miksei toisessa erässä voinut nostaa träpin korkeaksi ohjauspeliksi, tai jopa paineistaa syvältä? Suomi oli lähtenyt matsiin vähän sillä taktiikalla, että pidetään aloitetta osin itsellä, mutta jos Kanada saakin kontrollin, niin odotetaan ja pyritään vaan välttämään virheitä. Suomen peli näytti Kanadan tasoitukseen asti siltä, kuin olisi käsijarru päällä, ja Kanadan voittomaalin jälkeen Suomelta poistui käsijarru ja alettiin pelaamaan vaistoilla. Meni vähän puskemiseksi joo, mutta Suomi pääsi paremmin Kanadan alueelle, sai pidempiä pyörityksiä, ja alkoi hyökkäysalueella petraamaan peliään. Minusta näytti kolmannessa erässä kuin Suomi olisi nappulaa painamalla lopettanut kyttäilyn ja alkoi ottaa aloitteet itselleen.

Oliko tuo Laten mielestä paras tapa yrittää voittaa olympiakultaa, vältetään riskejä, odotetaan vastustajan mahdollisia virheitä, ja isketään 1-2 maalia itse? Suomella oli kuitenkin rosteri jolla olisi voinut pelata helvetisti aloitteellisempaakin lätkää. Pakisto oli 1-2.parien osalta todella kiekollinen, ja minusta Suomi alisuoritti noiden kiekollisten pakkien osaltakin, poislukien ehkä Heiskanen, joka varmaan ei ollut ihan pyörryksissä valmennuksen taktiikkapalavereista. Puhumattakaan hyökkäyspelistä, joka oli koko turnauksen kaavamaista, hidasta ja mielikuvituksetonta, muutamia välähdyksiä per/peli lukuunottamatta. Late tietää varmasti miten organisoidaan hyökkäyksiinlähtöjä, vedetään tiivistä träppiä jne, mutta hyökkäysalueen hyökkäyspeli ei taida olla herran vahvuuksia. Suomi ei ihan hirveästi tehnyt 5vs5-maaleja tuossa turnauksessa.

Late saa erittäin todennäköisesti jatkaa pestinsä loppuun, MM-kisoissa on vielä pieni tsäänssi puhdistaa Suomen ruostunutta leijonaa. Toivottavasti Jukka Jalosen aikaan nähdään se sama raivoisasti taisteleva Suomi, joka on ollut Suomelle ominaista jo 90-luvulta asti. Laten ajan Leijonat ovat kyllä periaatteessa laittaneet kaiken likoon, mutta sellainen viimeinen napsu on jäänyt puuttumaan, etenkin näitä huippumaita vastaan jolloin sitä olisi aina tarvittu. Jalosen jälkeen toivon että Suomelta löytyy päävalmentaja, joka on kehittänyt jotain muutakuin tätä perinteistä ja passiivista käsijarrulätkää. Ei Suomen kannata luopua tuosta viisikkopelin -ideasta, mutta senkin voi toteuttaa niin helvetin monella tapaa.

Laten filosofia on sellainen, jota en halua enää Leijonissa nähdä. Olisi mielenkiintoista kuulla pelaajilta, että minkälainen fiilis heillä on pelata tuollaista lätkää. Monessa kohtaa näytti kuin pelaajat eivät pystyisi reagoimaan sillä nopeudella jota kansainvälinen lätkä vaatii, ja etenkin nuo maajoukkueen ''vakiojyrät'' eli Koskirannat ja kumppanit olivat pelinopeudeltaan kyllä aivan saakelin hitaita, enkä tarkoita luistelunopeutta vaan reagointia. Kanada laittoi vähän kierroksia toisessa erässä sekä kiekolliseen ja kiekottomaan peliin, ja Suomi tippui hetkeksi täysin kärryiltä. Suomessa ei ehkä enää osata korostaa tarpeeksi sitä, että loppujen lopuksi lätkä on edelleen isolta osin reagointia, ja kamppailemista. Vaikka olisit taktisesti vastustajaa edellä, ja saisit jokaiselta osa-alueelta pienen niskalenkin, niin ei ole syytä unohtaa niitä pelin peruslainalaisuuksia. Joskus on ihan järkevää käydä taklaamassa, vaikka hetkeksi irtoaisit siitä viisikosta. Joskus on ihan ok vähän varastaa hyökkäyksiinlähdössä, jos näet että on potentiaalia ylivoimahyökkäykseen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta Suomella oli ihan oikea pelisuunnitelma tuohon olympialaisten Kanada-otteluun. Marjamäki halusi tehdä siitä yhden maalin ottelun, mutta tällä kertaa sen yhden maalin teki Kanada. Suomi olisi voinut voittaa aivan yhtä hyvin, niin kuin Ruotsi-pelissäkin.

Marjamäen 1+4 trappi toimi kiekottoman puolustamisen osalta yhden erän, mutta ei toiminut lainkaan kiekottoman ja kiekollisen hyökkäämisen osalta. Tällöin voi sanoa, että se ei toiminut. Eihän nyt vuonna 2018 voi lähteä siitä, että Suomi palaa johonkin AHL-tapaiseen puolustussysteemiin, johon kuuluu oleellisesti Sheddenin Suomessa käyttämä ja nyt Marjamäen käyttämä trap + hauki eli kiekoton laituri nousee lähelle keskiviivaa. Tämän tarkoitus olisi hajoittaa Kanadan viisikkoa, mutta todellisuudessa se hidasti ja hajoitti Suomen hyökkäyspelaamista. Sheddenin otin esille siksi, että hän peluutti Jokereita pitkälti vastaavalla trapilla haukineen. Oletan, että Sheddeniltä tämä pelitapa onkin napattu, sillä Suomessa sitä ei käytä kukaan valmennusryhmästä.

En tiedä mitä Marjamäen päässä on liikkunut, mutta tuskin kovin paljon. Onneton tapaus.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Late ei ole missään nimessä huono valmentaja, mutta turnausvalmentaminen ei taida olla hänen juttunsa. Olisi ihan virkistävää nähdä Leijonissa valmentaja, joka korostaa pelissä taktisten nyanssien sijaan enemmän muitakin asioita, ja sellaista lätkää jossa kaikki viisikon pelaajat ei ole sidottuina toisiinsa kahden metrin naruilla, joita valmennus nykii penkin takaa.

Laten lausahdus haastattelussa oli aika paljon puhuva: ''oli meilläkin paikat siihen yhteen maaliin''. Niin oli, mutta ei kai pelisuunnitelmaa voida kehittää yhden tehdyn maalin ympärille. Minusta on harhaanjohtavaa ja itseänsä kusettavaa antaa haastatteluissa se viesti, että Suomi pelasi hyvän pelin. Jos maalipaikat on siihen yhteen maaliin, niin minä en missään nimessä käyttäisi kokonaisuudesta arviota ''hyvä peli'', kun huomio vielä että olisi vastustajakin voinut Kanadamaisesti tehdä kovalla viimeistelyllä jo 1-2 siihen toiseen erään.

Jos Late näkee että tuo on se pelillinen tie jolla noita ratkaisupelejä voitetaan, niin ei olla kyllä minkään kultaa voittavan konseptin äärellä. Tuloksellisesti romanttinen ajatus että itse pidetään nollat, tai päästetään yksi, mutta jos tuo ei toteudu, niin olisi ihan suositeltavaa olla hyökkäyspeli joka pystyy tekemään ne paikat 2-3 maaliin. Kuinka monta huippupaikkaa Suomella tuossa matsissa oikeasti oli, siis sellaisia joista Suomen rosterilla voi odottaa hyvän tehokkuuden viimeistelyä? 3-4? Suomen rosteri oli sellainen, että niitä 1.sektorin vetopaikkoja olisi pitänyt olla selvästi enemmän. Laukauksia suoraansyötöstä, laukauksia joissa on ohjureita tai maskia jne. Minusta tuo Suomen 5vs5-hyökkäysalueenpeli oli koko turnauksen ajan ihan helvetin huonoa. Toivottavasti joku tuosta valmennuksesta sen tiedostaa. Jos on pelitapa joka minimoi omia suorahyökkäyspaikkoja ja lähes nollaa ylivoimahyökkäykset, ja vastassa vielä vastustaja joka pelasi yllättävän tiiviillä paketilla virheettömästi, niin sitten pitää oikeasti tehdä siitä hyökkäysalueen pelistä niin toimivaa, että pystytään siinä tekemään ne laadukkaat paikat ja maalit.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Olisi ihan virkistävää nähdä Leijonissa valmentaja, joka korostaa pelissä taktisten nyanssien sijaan enemmän muitakin asioita, ja sellaista lätkää jossa kaikki viisikon pelaajat ei ole sidottuina toisiinsa kahden metrin naruilla, joita valmennus nykii penkin takaa.
Nimenomaan. Valmentaja joka ei yritä keksiä peliä uudelleen.
 

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ei mene kyllä Marjamäellä hyvin ei.

Vaihtoon olisi joutanut jo ennen näitä Talviolympialaisia.

Mikäli jää vetämään vielä karkelot Kööpenhaminan Kalinassa keväällä niin ilman käytännössä MM-kultaa ei taida mitään asiaa enää olla Päävalmentajaksi ja jos onkin niin se on sitten joskus kaukaisessa ja harmaassa tulevaisuudessa. Himmeämmät mitalit ei myöskään taida enää Marjamäkeä kritiikiltä pelastaa. Vain keskikastin kiekkomaiden kompastelut ovat kannatelleet Leijonia tähän mennessä Marjamäen aikana. Ja taitaahan niitä huippumaillekin olla tullut.

Toki kaikkien aikojen surkeimmaksi Leijona-valmentajaksi on hieman makuasia häntä sanoa tai jopa haukkua kun muistaa Leijonien alkuvuodet ja vuosikymmenetkin milloin Englanti-tappiokin vuonna 1962 oli viedä herrojen halut ja kukkarovarat mieluummin jalkapalloon tai sitten jääpalloon ja vähän siitä eteenpäin olikin krooninen pelko niin Länsi-Saksan, DDR:n kuin Valkokotkien eli Puolan kanssa aina kirvelevistä yllätystappioista. Ja sitten vielä se Neuvostoliitto-peikkokin jarrua polkemassa kun muuten jo kaikki voitettiin...

Käy sääliksi jo sitä Päävalmentajaa etukäteen milloin Leijonat sen alaisuudessa tippuvat ensi kerran ilman pääsyä Puolivälieriin saatikka sitten koko MM-Kisoista 1-Divisioonan MM-Kisojen puolelle.

Kun joku muisteli noita Päävalmentajia 50 vuodenkin taakse jossakin niin Päävalmentajat tulevat tässä:

Augustin Gustav Bubnik 1966-1969

Seppo Liitsola 1969-1972

Len Lunde 1972-1973

Kalevi Numminen 1973-1974

Seppo Liitsola 1974-1976

Lasse Heikkilä 1976-1977

Kalevi Numminen 1977-1982

Alpo Suhonen 1982-1986

Rauno Korpi 1986-1987

Pentti Matikainen 1987-1993

Curt Curre Lindström 1993-1997

Hannu Aravirta 1997-2003

Raimo Summanen 2003-2004

Erkka Westerlund 2004-2007

Doug Shedden 2007-2008

Jukka Jalonen 2008-2013 ja 2018 tulee olemaan Päävalmentaja kun ja mikäli Marjamäki menee sivuun ja ellei tietenkin Kiekkoliitossa muuteta mieltä asian suhteen ja anneta paikkaa jollekin muulle ehdokkaalle

Erkka Westerlund 2013-2014

Kari Jalonen 2014-2016

Lauri Marjamäki 2016 ja on jatkunut ainakin tähän asti ja kenties jatkuu aina 2018 MM-Kisoihin asti Tanskassa ja sen yli mielestäni vain jos ja kun mestaruus tulee ja tuskin muutoin hopealla tai pronssilla

Noista Päävalmentajista voikin sitten vapaasti muistella vapaasti huonointa mahdollista Päävalmentajaa. Välillä temperamenttisia, pelaajien tai lehdistön kiusaamia Päävalmentajia olivat ainakin Liitsola, Heikkilä ja Suhonen joskin näistä varsinkin Liitsolalla ja Suhosella keitti kyllä pinna toisinaan ihan liian helposti yli asioista joista ei olisi tarvinnut ruveta riehumaan. Liitsola oli välillä menettää Sisu Team-pestinsäkin juuri sen asenteensa takia ja kun takajaloilla kerran oli niin helppoa ei ollut herran asettuakaan. Matikaista ei niinkään kiusattu lehdistössä välttämättä, mutta Kiekkoliitossa sitten kyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Rocko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täähän menee kaiken järjen mukaan niin, että Jalonen saa hoitaa eka Jokerit-hommansa kunnialla loppuun ilman taustahälyä.
Sitten KHL-kauden päätyttyä tiedotetaan, että Jukka onkin ruorissa jo Tanskan kisoissa.
 

Kiekura

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän Marjamäki on näillä näytöillä nyky jääkiekon paskin maajoukkuevalmentaja.

Ei tässä ole enää mitään selittelyjä. Marjukan olisi pitänyt ottaa itse vastuu Suomen huonosta tuloksesta ja pitäisi antaa potkut. Aivan karseaa tulosta.

Haluaisin edelleen nähdä Karri Kiven miesten maajoukkueen valmentajana.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks
Oma muisti kattaa sir Penan ajasta tähän päivään saakka, ja siltä ajanjaksolta Marjukka on selkeästi kehnoin päävalmentaja. Unettavaa kiekkoa ilman tulosta. Pelaajavalinnat mielestäni myöskin vähintäänkin kyseenalaisia kautta linjan.

Voin vain toivoa potkuja, mutta luotto liiton päätöksentekoon on yhtä kova kun Marjukan tuloksen tekoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös