Colorado Avalanche 2017–2018

  • 120 234
  • 383

Arkkienkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Harmittaa, että kokonaisuutena kehno ja heikko esitys pitää yleensä sisällään umpisurkean erikoistilannepelaamisen, etenkin ylivoiman. Jokusen näistä muutoin ohi menevistä peleistä pystyisi kampeamaan voitoksi, jos ylivoimalla onnistuisi kerran tai pari. Aloitukset ovat myös edelleen iso ongelma. Kiekon voittaminen takaisin omalle joukkueelle aloitustappion jälkeen on pahimmillaan raskasta ja kuluttavaa ja se kaikki on pois omasta kiekollisesta pelaamisesta.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Saa nähdä, tuleeko nyt voittoputken katkettua ns. "ulospuhallus", vai pystyykö joukkue yhden heikomman pelin jälkeen jatkamaan hyvällä tasolla. Vastus ei ole sieltä helpoimmasta päästä, keskisen divisioonan kolmannella paikalla oleva St. Louis Blues. Ottelu on todella tärkeä, sillä voittamalla Avalanche pääsisi kolme peliä vähemmän pelanneena kahden pisteen päähän Bluesista. Loukkaantumistilanne on kuitenkin huono. Wilson ja Compher ovat flunssassa, Barberiolla alavartalovamma ja tutut topilaat Varlamov, Andrighetto sekä Barrie pysyvät sivussa yhä edelleen.
Kentälliset:


Landeskog-MacKinnon-Rantanen

Nieto-Soderberg-Comeau

Jost-Kerfoot-Yakupov

Greer-Toninato-Bourque

Zadorov-Johnson

Nemeth-Lindholm

Girard-Warsofsky

Bernier

Greer taas ylhäällä, yhdessä Toninaton ja Bourquen kanssa nelosessa, jota voi sanoa jo jarrukentäksi. Warsofsky pelaa ensimmäisen ottelunsa Avs-paidassa, saa nähdä joutuuko Girard kannattelemaan häntä, vai hoitaako ruutunsa hyvin. Kerfoot pelaa ykkösylivoimassa Girardin ja ykköskentän kanssa.

En usko helppoon peliin, voitto olisi positiivinen yllätys.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Barrien paluu ilmeisesti aivan käsillä? On Twitterin mukaan vetänyt muiden mukana kontaktin kanssa harkoissa, joten saattaa pelata jo huomenna.
 

Ralph

Jäsen
Tyson Barrie palaa tänään siis kokoonpanoon. Semyon Varlamov palannut myös täyspainoisesti harjoituksiin, mutta ei ole varmaa, onko tänään vielä edes kakkosvahtina. J.T. Compher ja Colin Wilson on sairastelut voittanut, molemmat pelaavat tänään. Sven Andrighetto ja Mark Barberio eivät ole Kanadassa mukana.

Tänään yöllä siis Canucks ja pitäisi kyllä voittaa, ei ole varaa mitään kymmenen pelin tappioputkea käynnistää. Loppuviikosta vielä Oilers ja Jets. Eiköhän Varlamov nähdä viimeistään Edmontonissa maalilla.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Tasainen ja viihdyttävä kamppailu Vancouverissa. Kiekko pomppi vähän molemmille, osui molemmilla tolppiin ja pelissä oli vauhtia. Piste tästä ihan ok. Huono uutinen oli MacKinnonin loukkaantuminen. Taisi teloa olkapäätään. Toivottavasti ei ole liian pitkään sivussa. Muuten voi pudotuspeleille heittää hyvästit.
 

Ralph

Jäsen
Sinänsä mielenkiintoista nähdä, miten Landeskogin ja Rantasen peli sujuu, kun väliin istutetaan Toninato. Mutta samalla en tahtoisi nähdä vaan tahtoisin nähdä MacKinnonin taistelevan pistepörssin voitosta. No, MacKinnon ei siis pelaa Oilersia vastaan, mutta vielä ei ole tietoa onko luvassa pidempi poissaolo. Edelleen back-to-back-statuksella.

Pahalta näyttää, että tappioputki tästä tulee. Bernier jatkaa maalilla, Varlamov ei ole vielä kunnossa.

Barriesta piti sanoa ennen viime peliä, että laskin hänen tekevän tasaista pistetahtia 68 ottelussa 54 pistettä eli rikkovan piste-ennätyksen pisteellä, vaikka oli sivussa toistakymmentä peliä. Nyt sitten sai heti pisteen Canucksia vastaan, joten piste per peli -tahti nousi. Veikkaanpa, että tosiaan rikkoo piste-ennätyksensä. Kun selvisi, että on sivussa 4-6 viikkoa, totesin mahdollisuuden piste-ennätyksen menneen. Mutta eipä sentään.
 

Ralph

Jäsen
Kas niin, MacKinnon sivussa kahdesta neljään viikkoa. Iso kolaus Avalanchen pudotuspelihaaveille sekä tappava nuoli MacKinnon sadan pisteen metsästykselle.

Bernier tammikuun kolmostähti NHL:ssä.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Itsellä ollut nyt sen verran kiirettä, että vaikka pelit on tullut katsottua ei ole oikein ehtinyt kirjoittamaan. St. Louis-pelistä ei mitään mainittavaa, paitsi Rantasen hieno mailan katkonta epäonnistuneen laukauksen jälkeen. Canucks-peli oli Barrien paluupeli. Barrie pelasi muuten kelvollisen pelin, mutta jatkoajalla lähti täysin tyhmästi yrittämään ohi monesta pelaajasta, menetti kiekon ja toisessa päässä soi. Rantaselle 0+2 ja maalikin oli todella lähellä, Rogers Arenan tolppa kilisee varmaan vieläkin Rantasen lämäristä. Viihdyttävä ottelu oli katsoa, Canucksille ihan ansaittu voitto.

Kas niin, MacKinnon sivussa kahdesta neljään viikkoa. Iso kolaus Avalanchen pudotuspelihaaveille sekä tappava nuoli MacKinnon sadan pisteen metsästykselle.
Todella harmittava juttu. Nyt tarvitaan Rantaselta ja toki muiltakin, isoa roolinottoa hyökkäyspäässä. VIime pelin lopulla Mikko oli vahva MacKinnonin loukkaannuttua, ylivoimallakin pelattiin lähes ainoastaan Rantasen kautta ja monta vaarallista syöttöä mies antoi. Nyt kunnon pisteet pöytään ilman MacKinnonia ja viimeisetkin matkustaja-puheet hiljenevät. Toivottavasti joukkue pystyy klaaraamaan myös ilman MacKinnonia, vaikeaa se tulee olemaan.

Taitaa olla se klassinen ulospuhallus käynnissä, jota voittoputken jälkeen pelkäsin. Josko saataisiin kurssi käännettyä joko Edmontonissa tai Winnipegissä. Playoff-junan kannalta tulisi päästä takaisin voittojen tielle pian. Viikonlopun jälkeen sitten itseltäkin ehkä hieman laajempaa viestiä.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Jatkoaikavoitto Oilersista ja vieraskiertueella ollaan jälleen piste/peli-tahdissa. Kerfoot pelasi Landeskogin ja Rantasen välissä. Rantasella yksi superpaikka, mutta Montoya venytti räpylän viime hetkellä eteen. Girardille ensimmäinen maali Avalanche-paidassa. Comeau teki Avalanche-organisaation 5000:nnen maalin alivoimalla.
Seuraavaksi kivikova Jets kotonaan, minkä jälkeen yksittäinen kotipeli Sharksia vastaan.
 

Ralph

Jäsen
Jatkoaika kolumnoi, kuinka Mikko Rantanen pitäisi laittaa keskelle, koska lähes kaikki sentterit on tulokkaita ja vaikka Rantanen ei ole konkari, teki jo tulokkaana 20 maalia.

Erikoinen aihe, kun siellä on se Alexander Kerfoot, joka on kuitenkin oikeasti sentteri ja iskee tällä tulokaskaudellaan Rantasta paremmat tehot. En todellakaan väitä Kerfootia Rantasta paremmaksi, mutta on kyllä parempi vaihtoehto keskelle.

Kerfoot mainittiin kolumnissa, mutta muutoin sivuutettiin. Tyson Jostin ja Vladislav Kamenevin takia sentteriosasto on kuulemma kunnossa vuodeksi, mutta ei taida Kerfoot huonommaksi laittaa kuin Kamenev. Kerfoot iskee jo tällä kaudella noin 50 pistettä.
 

Ralph

Jäsen
Semyon Varlamov on irti! Viimeksi loukkaantui juuri Jetsiä vastaan ja nollapeli jäi kesken, joten voisi nyt hoitaa sen loppuun.
 

avs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Semyon Varlamov on irti! Viimeksi loukkaantui juuri Jetsiä vastaan ja nollapeli jäi kesken, joten voisi nyt hoitaa sen loppuun.
Bernier on pelannut hyvällä tasolla. Toivottavasti pieni kilpailu siivittää nyt Varlyn sille parhaalle tasolleen. Nyt kun MacKinnon ei ole tekemässä maaleja, olisi erityisen tärkeää, että vastustaja ei tekisi niitä maagisia kolmea maalia pelissä.
 

Ralph

Jäsen
Semyon Varlamov pelasi ihan kelpo ottelun, mutta ei se riitä kun joukkue tekee nolla maalia. Toinen maaliton peli tällä kaudella, edellisestä käynnistyi Nathan MacKinnonin hurja vire, mutta nyt ei samaa ole luvassa.

Tällä viikolla kuuteen päivään neljä peliä, kun tiistaina kotipeli Sharksia vastaan, torstaina vieraissa Bluesia vastaan ja viikonloppuna back-to-back-pelit Hurricanesin sekä Sabresin vieraana. Mikko Rantanen saattaa jättää Sharks-pelin väliin, sen tarkempaa syytä ei ole kerrottu. Rantasen puuttuessa ykkösketjun muodostaisi Gabriel Landeskogin kanssa Alexander Kerfoot ja Colin Wilson. Jonathan Bernier palaa maalille. Mutta tähän peliin on siis yli vuorokausi.
 

Ralph

Jäsen
Eipä paljon painanut Nathan MacKinnonin ja Mikko Rantasen puuttuminen, kun Sharks kaatui nätisti 3-1, kiitos Jonathan Bernierin ja puolustuksen.

Avausmaalissa Sharksin puolustajat sähläsivät kimpassa ja Tyson Jost sai kiekonriiston. Pelasi J.T. Compherin ja Gabriel Bourquen ylivoimahyökkäystilanteeseen, jossa Compher passasi ja Bourque viimeisteli. Seuraavassa Samuel Girard avasi omista, Nail Yakupov löysi pakkien välistä Jostin, joka pääsi vauhdilla sisään ja rannari verkkoon. Tyhjiin heitti kääntölämärillä omasta kulmasta Compher ja syöttäjäksi laukauksen blokannut Patrik Nemeth.

Pudotuspelipaikkaan vaatii todella venymistä. Pitäisi päästä ohi Wildistä, kun heikompi Flames menee suoraan Tyynenmeren divisioonasta kolmatena pudotuspeleihin, vaikka on Avalanchenkin alapuolella sarjataulukossa. Raskas viikko jatkuu siis vahvan Bluesin vieraana torstaina.

Matt Duchenella on Senatorsissa 14 viime otteluun 6+8 eli siellä sekin käynnistelee koneitaan.
 

rtZ47gh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Odotukset olivat melko pienet kun myös Rantanen oli sivussa. Hienosti Avs kuitenkin klaarasi voiton. Bernier on hienossa vireessä ja tarjoaa kyllä illasta toiseen mahdollisuuden voittaa pelejä. Compher noussut nyt isompaan rooliin ja hienoa, että myös Jost merkkautti pari tehopistettä. Ehkä tässä itse toivoisi tehoja ainakin Kerfootilta ja Landeskogilta. Ja samalla toivoa, että MacKinnon ja Rantanen palaavat kokoonpanoon melko pikaisesti. Bluesia vastaan edessä todella tärkeä ottelu ja kotiputken olisi hyvä jatkua. Paikka pudotuspeleihin on haastava ja vaatisi kyllä voittoja muista Centralin joukkueista. Toisaalta mitään ei ole kyllä menetettykään vielä.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Joukkuetta kyllä koetellaan tällä hetkellä. Ei riittänyt MacKinnonin loukkaantuminen, vaan nyt on Rantanenkin sitten sivussa.

Voittoputken jälkeen on menty saldolla 2-3-1, joukossa yksi kotipeli. Edelleenkään ei pisteitä tule vieraista tarpeeksi, eikä tilannetta ainakaan helpota kahden parhaan pistemiehen loukkaantumiset. Seuraavista 9 pelistä vain kaksi on kotona, joten mikäli playoffeihin mielitään, olisi voittoja tultava. Nyt tarvitaan kliseisesti muilta pelaajilta tasonnostoa. Ykkönen Wilson-Kerfoot-Landeskog ei ehkä kylvä suurta kauhua vastustajissa, mutta pisteitä on tultava. Ylivoimakin on hieman eri tasoa, kun laukaisu-uhkana on rightin miehenä Compher eikä MacKinnon. Sharks-pelissä Jost otti hyvin roolia ja iski tehot 1+1. Compherille myös tehot 1+1 tuosta pelistä ja uhrautuvaa pelaamista. Bourque iski maalin, hän alkaa olla pelannut itsensä vakiokokoonpanoon. Girard oli pirteällä pelipäällä ja nappasi yhden syöttöpisteen. Toninato ja Greer ovat olleet sen verran pienellä peliajalla, ettei heistä voi oikein sanoa mitään, perusvarmaa työskentelyä. Bernier oli jälleen todella hyvä, joutui torjumaan 38 kertaa. Kokonaisuudessaan tervetullut taisteluvoitto ilman Rantasta ja MacKinnonia, mutta voitosta on kiittäminen Bernieriä ja puolustusta, kuten täällä jo mainittiinkin.

Vasten meidän ounastelujamme Girard onkin pysynyt ykkösylivoimassa ja Barrie toisessa ylivoimaviisikossa. Barrie mokasi Canucks-pelissä jatkoajalla, mutta Oilers-pelissä hän taas antoi ratkaisevan syötön voittomaaliin jatkoilla. Sharks-pelissä peliaikaa 20 minuuttia, mutta mitään säkenöivää ei olla vielä loukkaantumisen jälkeen nähty. Nyt kun ykköspyssyt ovat hyökkäyksestä sivussa, tarvittaisiin myös sitä parasta Barrieta ja hänen hyökkäystaitojaan. Jostain niitä tehoja on saatava, vaikka sitten Anton Lindholmilta.

Ensi yönä Blues vieraissa, Scottrade Center ei ole viime vuosina ollut se helpoin paikka Avalanchelle. Viimeisin voitto taitaa olla vuodelta 2015. Nuottipaidoilla takana 2-6 kotitappio Wildille, haluavat varmasti näyttää kotiyleisölle. Kuten viime Blues-pelikin, tulee tämäkin ottelu varmasti olemaan haastava. Bernieriltä vaaditaan huippupeli ja pelaajilta onnistumisia ennen kaikkea maalien muodossa, puolustuspelin uskon toimivan. Divisioonan ja konferenssin tilanne on sen verran tiukka, että voitto tästä olisi todella tärkeä. Maalissa siis Bernier ja Raleighissa on Varlamovin vuoro. Itse vielä luotan playoff-paikkaan, kunhan MacKinnon ja Rantanen palaavat mahdollisimman pian.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Hyviä uutisia loukkaantumisrintamalta. Rantanen on ollut tänään harjoituksissa normaalisti mukana ja omalla paikallaan ykkösylivoimassa, eli Rantasen poissaolo ei jäänyt yhtä ottelua pidemmäksi, mikä on tietysti mahtava asia heti ensi yön ottelun kannalta. MacKinnon on jo aloittanut harjoittelun mailan kanssa ja pystyy vetämäänkin kevyesti. Andrighetton ja Barberion paluusta ei vielä mitään tietoa.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Sellainen peli sitten tällä kertaa. Tyylipuhtaasti 1-6 takkiin Bluesilta, St. Louis pysyy yhä todella vaikeana paikkana Avsille. Pelin alussa nähtiin hieman harvinaisempi temppu, kun Landeskog ja Schenn pudottivat hanskat heti kiekon pudotuksen jälkeen. Ei lähtenyt silti peli kulkemaan. Bluesin ensimmäisen maalin jälkeen päästiin vielä tasoihin, mutta siitä se sitten myöhemmin repesi. Valmennusjohtokin yritti herätellä vaihtamalla Bernierin pois maalilta, Varlamov ei kuitenkaan pystynyt laittamaan ovia kiinni, vaan hänkin päästi kolme. Itsellä meni televisio kiinni tilanteessa 1-5, ei kestänyt enää katsoa. Positiivista Bourquen hieno maali, ei voi kuin jatkaa kehumista hänen kohdallaan.

Tänä yönä olisi sitten kasvojen pesun paikka Raleighissa koko joukkueella. Useinhan tällainen tapahtuukin isomman tappion jälkeen ja se olisi nytkin paikallaan. Kuten on jo tullut todettua, nyt ei ole paljon varaa hävitä. Ensi yönä katsastetaan myös Varlamovin kunto, pystyykö samanlaiseen peliin kuin Bernier Varlamovin itsensä ollessa loukkaantuneena.
 

Makkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Sellainen peli sitten tällä kertaa. Tyylipuhtaasti 1-6 takkiin Bluesilta, St. Louis pysyy yhä todella vaikeana paikkana Avsille. Pelin alussa nähtiin hieman harvinaisempi temppu, kun Landeskog ja Schenn pudottivat hanskat heti kiekon pudotuksen jälkeen. Ei lähtenyt silti peli kulkemaan. Bluesin ensimmäisen maalin jälkeen päästiin vielä tasoihin, mutta siitä se sitten myöhemmin repesi. Valmennusjohtokin yritti herätellä vaihtamalla Bernierin pois maalilta, Varlamov ei kuitenkaan pystynyt laittamaan ovia kiinni, vaan hänkin päästi kolme. Itsellä meni televisio kiinni tilanteessa 1-5, ei kestänyt enää katsoa. Positiivista Bourquen hieno maali, ei voi kuin jatkaa kehumista hänen kohdallaan.

Tänä yönä olisi sitten kasvojen pesun paikka Raleighissa koko joukkueella. Useinhan tällainen tapahtuukin isomman tappion jälkeen ja se olisi nytkin paikallaan. Kuten on jo tullut todettua, nyt ei ole paljon varaa hävitä. Ensi yönä katsastetaan myös Varlamovin kunto, pystyykö samanlaiseen peliin kuin Bernier Varlamovin itsensä ollessa loukkaantuneena.
Oli muuten aivan karmea ottelu. Mielestäni Landeskogin tappelu tuohon alkuun oli jopa hieman hölmö, St.Louis juuri hävinnyt Minnesotalle pahasti, joten tottakai Schenn haluaa nostattaa kotiyleisön ja joukkueen boostia. Landeskogilla tässä sen sijaan ei yhtä paljon ollut voitettavaa, joten olisi vaan kohteliaasti kieltäytynyt tanssikutsusta heti alkuun.

Pelistä positiivisin puoli oli Zadorovin kaunis taklaus Stastnyyn. Paul lähti hieman varomattomasti leikkaamaan keskelle, mikä on suuri virhe kun Zads on jäällä. Puhdas, kova, avojään pommi vastapalloon ja Stastnyllekään ei käynyt mitään, joten loistavasti pelattu.

Varlamoviin ei tällä hetkellä ole luottoa yhtään. Joko nivunen on yksinkertaisesti vain täysin rikki tai sitten Varly varoo sitä liikaa, mutta esim tuossa St.Louis pelissä aivan karmeata katsottavaa sivuttain liikkuminen tuolla maalissa. Tuntuu että maalista on 70% tyhjänä kun vastustaja saa syötön poikittain, kun Varlyn sivuttaisliike on niin järkyttävän hidasta tällä hetkellä.
 

Arkkienkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche
Jos ei toista kymmenen ottelun voittoputkea repäistä loppukauteen, niin pudotuspelit jäänevät haaveeksi. Vieraissa ei vaan voiteta millään ja MacKinnonin puuttuminen sotkee pahasti joukkueen tekemistä. Hurricanes-pelissä oli ihan uudenlaisia koostumuksia, kun Rantanen oli siirretty pois ykkösestä ja Comeau puuttui kokonaan kokoonpanosta. Yrityksen puutteesta en lähtisi pelin alkupuolella kauheasti syyttämään, mutta eipä tuossa pelaamisessa kamalasti järkeä ollut. Ylivoima jälleen kerran aika kamalaa, vieraissahan se on koko liigan huonointa. Varlamovin piikkiin hieman 3-1 maali, eikä häneen tällä hetkellä sataprosenttista luottoa ole, kuten ylläkin on mainittu, vaikka ihan ok pelin pelasi. Se ei vaan tällä hetkellä riitä.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Heikoltahan tämä tällä hetkellä näyttää, kun taas tuli pataan, tällä kertaa lukemin 3-1. Isäntien McGinn oli hyvässä vireessä ja iski pari häkkiä. Avalanche tuli peliin ihan hyvällä asenteella ja oli ihan hyvin pelissä mukana käytännössä koko ottelun ajan. Vierasylivoima tosiaan edelleen surkeaa ja tuolla neljän minuutin ylivoimalla olisi ilman muuta pitänyt saada maali. Tiputtamalla Rantanen kakkoseen haettiin varmaankin syvyyttä hyökkäykseen, mutta eipä tuo ratkaisu ollut kovin onnistunut. Ykköskenttä oli läpi pelin sanalla sanoen aikaansaamaton ja WIlson pelasi yhden huonoimmista peleistään. Barrie oli ainut maalintekijä Compherin hyvän laitakamppailun ja Rantasen tarjoilun jäljiltä. Lindholm-Barrie pari oli silmätestillä tänään aika paljon ongelmissa, mielestäni Nemeth sopisi Barrien vierelle paljon paremmin kuin Lindholm. Comeaun puuttuminen itsellekin yllätys, ellei ollut jotain vammaa taustalla, luultavasti on. Barrie ja Girard olivat nyt vaihtaneet paikkaa ylivoimilla.

Varlamoviin ei tällä hetkellä ole luottoa yhtään. Joko nivunen on yksinkertaisesti vain täysin rikki tai sitten Varly varoo sitä liikaa, mutta esim tuossa St.Louis pelissä aivan karmeata katsottavaa sivuttain liikkuminen tuolla maalissa. Tuntuu että maalista on 70% tyhjänä kun vastustaja saa syötön poikittain, kun Varlyn sivuttaisliike on niin järkyttävän hidasta tällä hetkellä.
Tähän on helppo yhtyä. Organisaatio alkaa olla sen uuden ykkösen tarpeessa. Bernier pystyy hoitamaan jonkin aikaa, mutta nuorempi maalivahti mallia Jarry/Lindgren olisi paikallaan. Olen edelleen myös sitä mieltä, että draftissa pitäisi varata joku uusi maalivahti tulevaisuutta peilaten. Varlamov on todella hyvä maalivahti, mutta viime aikoina on näyttänyt siltä, ettei enää saa itsestään parasta irti syystä tai toisesta. Onko se sitten tuo nivunen, mutta mainitsemasi sivuttaisliike ja muukin yleinen reagointi vaikuttaa todella hitaalta.

Ensi yönä pelataan Buffalossa. Heillä takana voitto viime yöltä. Bernier on varmaankin torjuntavuorossa. Nyt pitäisi pystyä palaamaan voittojen tielle, vastassa ei ole se kovin mahdollinen joukkue. Toki tällä hetkellä tuntuu olevan vaikeaa voittaa ketä tahansa vieraissa. Avainasemassa tietysti ne tutut, eli maalivahtipeli, ylivoima ja sitten myös Landeskog/Rantanen. Nyt tarvitaan isoilta niitä tehoja ja esimerkinnäyttöä.

Edit: Blues hävisi ja Starskin näyttäisi häviävän. Pelin merkitys sen kuin kasvaa, nyt olisi paikka kuroa eroa kiinni.
 
Viimeksi muokattu:

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Buffalossa nähtiin runsasmaalinen ottelu, jonka Avs kuitenkin onnistui hoitamaan, vaikka lopussa sulaminen olikin lähellä. Nyt tuli onnistuminen ylivoimallakin vieraissa, mutta Sabreskin pääsi rankaisemaan alivoimalla kahdesti. Ylivoimatilaisuuksia oli kuusi, joten olisihan niitä nyt enemmänkin voinut tulla, mutta yksikin maali hyvä, kun tietää kauden saldon. Jo 43 sekunnin jälkeen Kerfoot viimeisteli ensimmäisen osuman ja peli sai heti hyvän alun. Avalanchehan ei tällä kaudella ole kovin montaa ottelua voittanut, jos vastustaja on tehnyt ensimmäisen maalin. Ykköskenttä onnistui nyt kahdesti, Wilsonille tehot 1+1. Bourquelle A rinnassa jälleen maali, jonka syötti hieman harvinaisempi näky tulostaululla tehopisteen muodossa, nimittäin Anton Lindholm. Hänellä tällä kaudella sellaiset 40 ottelua ja taitaa olla kaksi syöttöpistettä kasassa. Girardilta vähän heikompi ottelu, muutama virhe sattui hänelle. Rantanen jatkoi yhdessä Jostin ja Compherin kanssa, Mikolle ylivoimalla kakkossyöttö Jostin maaliin.

Pientä rosterin fixausta on tapahtunut, Mironov on lähetetty San Antonioon ja Siemens nostettu hänen tilalleen istumaan katsomoon. Nietolla ilmeisesti jotain pientä vammaa, joten myös Grimaldi on nostettu ylös varmuuden vuoksi. Barberio ja Andrighetto eivät vielä harjoittele, mutta Comeau on ollut jäällä ilman kontaktia. Kaikkein tärkein ja positiivisin asia on kuitenkin se, että MacKinnon on ollut myös jäällä ilman kontaktia ja saattaa pelata jo Edmontonissa. Luonnollisesti playoff-haaveiden kannalta mahtava asia, että joukkueen paras pelaaja on tervehtymässä.

Ensi yönä vastassa Canadiens kotona. Varlamov aloittaa maalissa, muuten mennään alustavasti samalla kokoonpanolla kuin viimeksikin. Toivottavasti Varlamov saisi pelattua hyvän pelin ja otettua voiton, josko miehen peli siitä lähtisi jälleen lentoon. Voittoon pitäisi olla hyvät mahdollisuudet, sillä joukkue on voittanut viimeiset yhdeksän peliä putkeen kotona. Canadiens taas ei ole vieraissa ollut viime aikoina kovin hyvä, joten kyllähän tässä ainoa tavoite on kaksi pistettä.
 

rtZ47gh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Colorado Avalanche
Kotivoittojen putki sai jatkoa, joskin vähän nihkeää oli. Kuten yllä toivottiin, Varlamov sai hyvän, tai jopa loistavan, pelin ja voiton nollaamalla Canadiensin. Hieman nihkeältä peli vaikutti, mutta onneksi riitti voittoon. Kerfootin kenttä oli hieman paremmin esillä, tolpat kolisi pariin otteeseen ennenkuin Kerfott teki helpottavan toisen maalin Niemen taakse. Rantanen on ehkä vähän hukassa ilman MacKinnonia, kenties vammakin saattaa vielä hieman vaikuttaa pelaamiseen. Sanottava toki sekin, että Landeskogilta odottaisi enemmän tehoja, etenkin kun paras pelaaja rosterista puuttuu. Rosteri on nyt vähintään mielenkiintoinen. Onkohan ollut mitään huhuja nyt kun siirtotakaraja lähestyy?

Seuraavaksi vierailu Jetsin kotikentällä. Vaikea peli varmasti tiedossa, mutta vierasvoittoa saman divisioonan joukkueesta tarvitaan jos sinne pudotuspeleihin mielitään.
 

Ralph

Jäsen
Toivottavasti Varlamov saisi pelattua hyvän pelin ja otettua voiton, josko miehen peli siitä lähtisi jälleen lentoon.
Kyllähän tuo taisi pelata ihan sellaisen Vezinamov-tason ottelun. Vähän tehotonta, mutta ei ollut este kymmenennelle peräkkäiselle kotivoitolle, kiitos Varlyn 44 torjunnan nollapelin. Ekan maalin käänsi vanhanaikaisella Carl Söderberg ja toisen Canadiens-alakerran sekoillessa Alex Kerfoot.

Avalanchella alkoi nyt melkoinen Kanada-putki. Vastustajat järjestyksessä Canadiens, Jets, Oilers, Canucks, Oilers, Flames, Canucks ja Flames. Että sellainen helmikuun loppu. Ylihuomenna Jetsin vieraana jatkuu Avalanchen leikit ja sunnuntai-iltana tulee päiväpeli Pepsi Centeristä Oilersia vastaan.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Canadiens-peli meni pelkällä koosteella, hienoa kuitenkin, että joukkue pystyi jatkamaan kotivoittojen putkeaan. Varlamovin huippupeli myös mahtava asia, koosteen perusteella ykkösellä oli todella paljon paikkoja ja saivat sitten sen yhden onnistumisenkin. Kerfoot pelaa kyllä väkevää tulokaskautta. Hänestä joukkue saa hyvän pelaajan mahdollisille huippuvuosille, mutta onko pelipaikka sitten lopulta sentteri vai laituri? Mies itse ilmeisesti haluaisi pelata keskellä ja jos kehitys jatkuu tulee hänestä kovan luokan kakkossentteri.

Comeau ja MacKinnon ovat harjoitelleet normaalisti, Comeau saattaa pelata jo yöllä. Maalivahtivalinnoista ei vielä löytynyt tietoa, uskoisin kuitenkin Varlamovin aloittavan nollapelinsä jälkeen. Kuten yllä jo todettiin, olisi divisioonavastustajiakin voitettava ja nyt olisi siihen taas mahdollisuus.

Rantanen on ehkä vähän hukassa ilman MacKinnonia, kenties vammakin saattaa vielä hieman vaikuttaa pelaamiseen. Sanottava toki sekin, että Landeskogilta odottaisi enemmän tehoja, etenkin kun paras pelaaja rosterista puuttuu.
Itsekin uskoisin, että vamma saattaa jotenkin haitata pelaamista, vaikken viime peliä nähnytkään. Ennen loukkaantumista peli kulki hyvin, mutta sen jälkeen ollut hiljaisempaa. Tiedä sitten kemioiden kohtaamisesta Jostin ja Compherin kanssa, ei tunnu Rantanen oikein sopivan tuohon kenttään. Joitain hyviä haastoja ja syöttöjä on näkynyt, mutta hieman ulkopuoliselta on Rantasen peli vaikuttanut. Toivottavasti ensi yönä nähdään vaihteeksi sitä parasta Rantasta. Landeskogista samaa mieltä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös