HPK kaudella 2018–2019

  • 266 020
  • 1 063

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Meillä olisi kuitenkin sitä suht isoa tonttia tarjolla mikä voi joissain tilanteissa painaa enemmän vaakakupissa kuil fyffeli. Olihan Palvellekin kuulemma ottajia Liigassa kun Mestiksessä teki tuhojaan mutta tänne vain tuli.
Niillä muilla asioilla saatetaan tietty saada hankittua yllättäviäkin nimiä. Palven kohdalla syynä oli Pennanen (helpompi nousta liigaan tutun valmentajan kanssa). Vesalainen kävi lainalla ja tykkäsi touhusta. Nenonen voisi olla mahdollinen jos saadan jo täksi kaudeksi tai jos Pennanen houkuttelee, näin esim. Mutta periaatteessa ei ole mahdollisuuksia, ellei löydy jotain lisäarvoa.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
JYP varmasti myös vahva ehdokas kilpailussa Nenosesta.

Ei periaatteessa ole kyllä Kerholla saumaa hankkia Nenosen tasoisia nuoria pelaajia, mutta hienoahan se olisi onnistuessaan. Vesalaisen esimerkki toki auttaa, tosin Palve ollut siinä vieressä.

Vaikka Jypin ja Nenosen välillä tuskin onkaan minkäänlaista ongelmaa, Nenoselle ei ehkä löydy hänen ansaitsemaansa ruutua. Käytännössä paikkaa Immosen ketjussa. Lisäksi JYPillä on aika kallis rosteri tällä hetkellä.

Pidän Hämeenlinnaa paljon todennäköisempänä osoitteena hänelle. Itse asiassa haluaisin nähdä Nessun teillä ainakin tänä keväänä.
 
Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pelicansin Aleksi Rekonen vaikuttaa omasta mielestäni myös yhdeltä kiinnostavalta hankintavaihtoehdolta yläkejuihin. Voisi olla hieman pienemmän hintatason vaihtoehto, jos on perunat tiukassa.
 
Ralph

Jäsen
Kaski jatkamassa IFK:ssa, Nenosta huhuttu IFK:hon ja Gröndahlilla sopimus KalPaan.
Kauaa ei kestänyt, kun tuli "tieto", ettei Kaski jatka HIFK:ssa. Ei sentään Kerhoon siirry, mutta eipä HPK pakkia tarvikaan ellei joku nykyinen sopimuksenalainen lähde.

Nenosesta ei mitään "virallista" huhua ole minnekään, yksittäisiä heittoja palstalla.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Severi Lahtinen - taitava Pelicans-junnu ei ilmeisesti ole saamassa Pelicansista ensi kaudelle sellaista tonttia kuin haluaisi ja katselisi muualle. Painanut Mestiksessä kovat tehot nuorella iällä.
Huhujen mukaan Liiga-Pelsu on suututtanut junnupelaajiaan ja niiden vanhempia, joten kuka tietää. Toinen huhu kertoo, että sopparia on viilattu uudelleen ja saattaa tehdä lähtöä mahdolliseksi? Muuten on ilmeisesti Lahtisella ollut 2+1 tai 3 v soppari, josta nyt 1-2 v takana.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
HIFK:n Kaski siis menossa Pelicansiin ja vastaavasti Pelicansin Rekonen Ässiin. Eli kai näitä saman kaliiberin nuoria breikkaajia luulisi olevan mahdollista saada Hämeenlinnaankin? Näistähän väännettiin jokin aika sitten kun oli keskustelussa ikärasismia ja vaikka mitä kauheuksia.

Menihän se Nenonenkin Sportiin silloin viimeksi kun Kerhoon huhuiltiin. Ja Kangasniemi Pelsuun ja Ruohomaa KalPaan ja onhan noita. Isoa ruutua ja sopivasti myttyä plus Pennanen ja kilpailukykyinen joukkue niin kyllä mä luulisin jonkun Nenosen, Partasen tai Suorannan tarttuvan täkyyn. Tietty näissä on aina se, että joku muu "pikkuseura" voi sitten lätkäistä sen 20k vielä päälle, kun niillä ei oo vvv tai lahti -tyylisiä riippoja, kenties.

Paha kyllä sanoa Nenosen lisäksi kuka tuolta olisi houkuttelevan realistinen kotimainen. Partanen taitaa jäädä Jukureihin, vetää piste per peli tahtia siellä muuten. Peter Tiivola ei vissiin ole ihan vakuuttanut Lukossa, mutta ei taida olla "tarvetta" täällä. Lindsten varmaan kelpaisi kaikille seuroille ja siinä ehkä menee se "mahdottoman" raja. Pakeista Robin Salo ja Aleksi Salonen pistää positiivisesti silmään, mutta taidettiin niitäkin viedä toisaalle.

Yksi pelaaja, jonka hankkimisesta ostaisin taas sen muutaman kymmenen Joona Karevaara-mukia, olisi tuo KooKoon Malte Strömwall. Saatanan hyvä pelaaja! Mut nää on jo mukiketjun juttuja, menköön nyt tähän silti.
 
Ralph

Jäsen
Mites Otto Koivula Ilveksestä? Onko suuntaamassa AHL:ään? Olisi mielenkiintoinen haku Ilveksestä, jossa kärkiketjun laitureita jo löytyy. Ja sitten Ruotsista Juuso Ikonen, olisiko siinä vielä kolmas uusi kärkilaituri? Jos ykkössentteriä ei hommatakaan ja annetaan Robert Leinon vetää keskellä.

Teemu Turunen - Otto Paajanen - Juuso Ikonen
Otto Koivula - Robert Leino - Markus Nenonen

Kuulostaa hyvin kerhomaiselta kärkikuusikolta, jossa Otto Paajanen on ikänestori. Sanoisiko jopa, että innostuisin tuollaisesta kärkikuusikosta. Mutta se vähän sitten kaivaa, että alempaa löytyy valmiiksi nimiä Ville Viitaluoma ja Janne Lahti. Ne kun kuitenkin tienaa kunnon palkkaa ja tilalle saisi samalla rahalla vaikkapa kaksikon Jasper Lindsten ja Peter Tiivola.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ensi kauden hyökkäyksen suhteen ei kannata hirveästi hötkyillä. Jos vaikka aluksi katsotaan, mitä meillä jo on sopimuksen alla:

Eetu Tuulola - Robert Leino - Teemu Turunen
XXXXX - Otto Paajanen - XXXXX
Miro Ruokonen - Ville Viitaluoma - Janne Lahti
XXXXX (Kainulainen) - XXXXX - XXXXX (Kuusisto)

Ja näihin paikkoihin pitäisi istuttaa seuraavia: Jere Innala, Harri Kainulainen, Jaakko Kuusisto

Kainulainen voisi vakiinnuttaa paikkansa liigassa tappelemalla itseään paremmille paikoille alkaen neloskentän laidasta. Innala ja Kuusisto ovat lähtökohtaisesti tulosyksiköiden pelaajia, mutta paremman puutteessa pannaan Kuusisto nelosen toiseen laitaan. Innala jää ylimääräiseksi hyökkääjäksi kyttäämään loukkaantumisten tuomaa peliaikaa. Ongelma on siis nelosen sentterin puuttuminen. Se ratkeaa tekemällä Sillanpään kanssa jatkosopimuksen. Keräläinen sen sijaan saa mennä (elleivät tämän kauden koomailut johdu terveysongelmista tms.), adios sanotaan myös Turtiaiselle.

Olettaen, että Sillanpää jatkaa, tarvitaan siis kakkosen laitaan pelaajat, joilta maalinteko luontuu. Tässä olisi nyt paikka sitten Nenoselle ja yhdelle - vaikka sitten hieman kalliimmalle ulkomaalaishaulle. Jos esim. Janne Lahti päättää lyödä hokkarit naulaan (toivottavasti, nyt koomailee liikaa), avautuu Innalalle näyttöpaikka kolmoseen, ellei käytä sitä, tarvitaan vielä yksi alaketjujen laitahyökkääjä (= nopeutta ja riittävästi rymistelyominaisuuksia).
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Ensi kauden hyökkäyksen suhteen ei kannata hirveästi hötkyillä. Jos vaikka aluksi katsotaan, mitä meillä jo on sopimuksen alla:

Eetu Tuulola - Robert Leino - Teemu Turunen
XXXXX - Otto Paajanen - XXXXX
Miro Ruokonen - Ville Viitaluoma - Janne Lahti
XXXXX (Kainulainen) - XXXXX - XXXXX (Kuusisto)
Itse pitäisin Leinon laidassa ja juurikin Paajasen laidassa kuten nyt. Pystyy pelaamaan paljon vapautuneemmin hyökkäyspäässä kun ei tarvitse niin paljoa kyttäillä omiin päin.

x-x-Tuulola
Turunen-Paajanen-Leino
Ruokonen-Viitaluoma-Lahti
Innala-x-Kuusisto

Tämä ihan sillä, että Kerhon tarvitsee oikeasti panostaa nyt sinne kärkeen. Ei voida odottaa toista kautta putkeen, että nuoriso syttyy Tammikuussa pelaamaan. Neloseen sitten yksi profiilihankinta plus muutamia täyteukkoja.

Innala siksi mukana tuolla nelosessa, koska ymmärtääkseni Pendo haluaa, että jokainen kenttä pystyy pelaamaan kiekolla. Innala pystyy oikein roolitettuna tämän ruudun hoitaa.
 
Ralph

Jäsen
Teemu Turunen - Otto Paajanen - Juuso Ikonen
Otto Koivula - Robert Leino - Markus Nenonen

Kuulostaa hyvin kerhomaiselta kärkikuusikolta, jossa Otto Paajanen on ikänestori.
Voi juku, unohdin Eetu Tuulolan kokonaan. Juho Keräsen tilalle joku Kimi Koivisto, joten kärkiyhdeksikkö olisi mainitut kuusi + Tuulola, Koivisto ja Ville Viitaluoma. Janne Lahti olkoon nelosessa tai katsomossa, kun taso ei kuitenkaan riitä.
 
Ralph

Jäsen
Sportin tiedotteessa kerrotaan yllättävänkin suoraan, että Sport olisi halunnut Markus Nenosen jatkavan ja ovat tarjonneet merkittävää summaa, joka ei Nenosta kiinnostanut. Pidän tästä huolimatta mahdollisena, että Nenonen siirtyisi Kerhoon ja vieläpä halvemmalla Sportin tarjoukseen verrattuna. En nyt tarkoita, että Sport olisi tarjonnut 300k ja HPK 90k vaan että Sport tarjoaa heidän mittakaavassaan merkittäävää eli jotain noin 180k arvoista sopimusta. HPK tarjoaa vähän vähemmän, 150k esimerkiksi, ja se kelpaa. Syynä on se, ettei Nenonen ole siinä vaiheessa uraa, että rientää rahan perässä. Hyvä valmennus ja mahdollisuus pelata pudotuspelejä kiinnostaa Nenosta varmasti juuri nyt enemmän kuin muutama kymmenen tuhat euroa.

Jatkaako Tomek Valtosen Sportissa vai siirtyäkö vähän halvemmalla muualle. Jos minulta tätä kysyttäisiin, vastaisin "mihin tahansa muualle".

Toki edelleen Nenonen-huhu on aika lievällä tasolla, mutta hyvinkin kerhomainen haku olisi. "Aidosti" miestä on taidettu edes lievästi huhuta HPK:hon ja HIFK.iin täällä. HIFK:ssä alkaa olemaan aika tungosta, kun on isommin huhut Kangasniemi ja Suomela tulossa, joten onkohan Nenonen sinne menossa?
 
Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit

En ymmärrä miksi Nenonen HPK:n valitsisi. Ei mitenkään erityiset saumat menestyä ja palkkaakaan tuskin pystyy HPK tarjoamaan samoja summia kuin vaikka Tappara tai HIFK. Sopimusta Nenonen ei ole ensikaudesta vielä tehnyt minnekään, mutta jos Tapparassa onnistuu ja Tappara haluaa Nenosen jatkavan niin eiköhän se jatka siellä. Parempi mahdollisuus kehittyä ja nousta ihan maajoukkue tasolle, menestyä ja voittaa jopa mestaruus ja saa enemmän rahaakin kuin teiltä. En vain näe mitään syytä miksi HPK:n yhtäkkiä valitsisi kun tarjolla parempaakin.
 
Ralph

Jäsen
En vain näe mitään syytä miksi HPK:n yhtäkkiä valitsisi kun tarjolla parempaakin.
Erittäin hyvä kysymys. Miksi nuori pelaaja valitsisi mielummin ison peliajan kuin paremman joukkueen, miksi nuori pelaaja tahtoisi kehittyä eikä heti enemmän rahaa? Harmi, ettei Kristian Vesalainen taida palstalle kirjoittaa. Voisi vastata sinulle, että miksi valitsi HPK:n, vaikka HIFK oli tarjolla.

Mutta Nenonen näemmä päätyikin siis valitsevaan HIFK:n, harmi juttu. Ei oikein toista samankaltaista pelaajaa ole tarjolla.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Koomista, että raha ratkaisee versus peliaika ja kehittymismahdollisuus.
Eikö IFK:ssa saa peliaikaa tai mahdollisuutta kehittyä? Stadissa on tarjota sentteriksi Malinen, Tyrväinen tai huhuttu Suomela, jotka ovat aika kovan tason keskushyökkääjiä. Kolme hyökkäysketjua, jotka tulevat todennäköisesti jokainen pelaamaan kiekonhallinnan kautta. Lisäksi ylivoima-aikaa Nenonen tulee saamaan, mikäli Stadiin siis saapuu. Siihen päälle isompi palkkašekki ja parempi mahdollisuus menestyä. What’s not to love?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Erittäin hyvä kysymys. Miksi nuori pelaaja valitsisi mielummin ison peliajan kuin paremman joukkueen, miksi nuori pelaaja tahtoisi kehittyä eikä heti enemmän rahaa? Harmi, ettei Kristian Vesalainen taida palstalle kirjoittaa. Voisi vastata sinulle, että miksi valitsi HPK:n, vaikka HIFK oli tarjolla.
Eikös Nenonen aikanaan juurikin Sportiin lähtenyt isomman peliajan perässä. Nyt kun noussut alemman kastin joukkueen parhaimmistoon niin ihan luonnollista että siirtyy kärkijengiin eikä toiseen alemman kastin jengiin. Joku Teemu Nurmi taitaa olla realismia Kerholle.
 
Ralph

Jäsen
Joku Teemu Nurmi taitaa olla realismia Kerholle.
Toivottavasti vitsailet. Nurmen voisi Kerho hommata, jos suostuu jollain junnupalkalla tulemaan, mutta kun pyytää kuitekin paljon ja pelaa huonommin kuin Lahti tai Lehtonen, on siinä taas HPK:lla ihmettelemistä.

HPK:n kuuluu hommata nuorempia ja kehityskelpoisia pelaajia. Siellä jos joku Lahti-Viitaluoma-Nurmi-ketju viilettää, niin itkuhan siinä tulee. Viitaluoma on ensi kaudella kolmossentteri, Lahti nelosen laituri ja Nurmi jossain toisessa joukkueessa.
 
En vitsaile. Onhan se nähty mikä on Kerholle realismia. Vanhat sotaratsut tai nuoret breikkaamattomat nuoret joilla on potenttiaalia.
 
Ralph

Jäsen
En vitsaile. Onhan se nähty mikä on Kerholle realismia. Vanhat sotaratsut tai nuoret breikkaamattomat nuoret joilla on potenttiaalia.
Onhan se surkuhupaisaa, että jengillä ei ole paljon rahaa, mutta silti hommataan ylihintaisia ikämiehiä, joilla ei taso riitä mutta palkka on kova. Kolmikon Viitaluoma, Nurmi ja Lahti palkoilla saisi varmaan viisi Nenosta. Toki Nurmi on vaan esimerkki, ei kai se oikeasti Kerhoon voi tulla.
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onhan se surkuhupaisaa, että jengillä ei ole paljon rahaa, mutta silti hommataan ylihintaisia ikämiehiä, joilla ei taso riitä mutta palkka on kova. Kolmikon Viitaluoma, Nurmi ja Lahti palkoilla saisi varmaan viisi Nenosta. Toki Nurmi on vaan esimerkki, ei kai se oikeasti Kerhoon voi tulla.
Itse en Kerhon palkoista tiedä, mutta jos kerran sinulla tietoa on niin pakko se on kai uskoa.
 
Ralph

Jäsen
Itse en Kerhon palkoista tiedä, mutta jos kerran sinulla tietoa on niin pakko se on kai uskoa.
Mikä närästää? En minäkään palkoista tiedä, mutta veikkaan, ettei Lahden tai Viitaluoman palkat kovin pieniä ole. Mitä itse veikkaat?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös