Pittsburgh Penguins 2017–2018

  • 281 974
  • 980

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Onpahan Penguins äitynyt taas väkevään tulosvireeseen. Pistepörssissä tapahtuva liikehdintä kuvastaa oikeastaan koko joukkueen tähänastista kautta; alkuun muut spurttasivat kauas karkuun, mutta kun Malkin ja Crosby löysivät sisäisen Kesselinsä niin joukkue alkoi hinautua kohti oikeampia sijoituksia. Pistepörssissä tasaisen tappava tahti näyttää olevan taas valttia kun tutut herrat kohoavat kärkipaikkoja kohti, Kessel keihäänkärkenä. Joukkuesijoituksissa tekemistä vielä on, vaikka tämänhetkinen sijoitus onkin divarin toisena. Pelejä on kolme enemmän kuin yhden pisteen perässä olevalla Devilsillä, joten hyviä otteita on vielä jatkettava ja muiden mieluusti munittava jotta varmistellaan hyvät asemat oikeisiin peleihin.

Capitalsia vastaan seitsemän maalia ja voitto. Pääkaupungin äijille taas muistutusta, että ei Metropolitanissa voi tehdä ihan mitä haluaa. Malkin on niin hirveässä vireessä, että ei pysty kirjoittamaan ilman, että posket alkaa punottamaan. Kesseliin pätee samat sanat, toinen maali taattua laseria ja herranjumala mitä syöttöjä liukuhihnalta vaikka ihan jokaisesta ei maalia tullutkaan.

Heikko alkukausi, kreivin aikaan löydetty vire ja lopulta venyminen päätyyn asti. Tässä alkaa ajatella, että olisihan se kolmaskin sittenkin mahdollinen jos kaikki tähdet olisi oikeassa asennossa.. Toivottavasti historia toistaa itseään.
 

Fattsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Pittsburgh Penguins
Jep. On ollut taas ilo katsoa aamulla koosteita, kun näyttää peli kulkevan sen verran, että voittoja napsuu.

On kyllä kieltämättä omaankin takaraivoon hiipinyt ajatus: "Josko sittenkin olisi mahdollisuus pitkään kevääseen..."
 

Setit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington Capitals
Kuka kommentoi AT&T:llä Penguinsin pelejä?
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kesseliin pätee samat sanat, toinen maali taattua laseria ja herranjumala mitä syöttöjä liukuhihnalta vaikka ihan jokaisesta ei maalia tullutkaan.

Tämä. Yksi parhaita peliä tekeviä laitureita, varustettuna The Rannelaukauksella. Tähtien lisäksi muitakin tasoaan nostaneita täytyy kehaista.
Hagelinin katsominen oli pitkään todella raskasta. Neljällä miljoonalla kun pitäisi saada jotain muutakin kuin hyvää karvausta ja alivoimapelaamista. Nyt Hagelin on alkanut pitkästä aikaa tuottaa myös tehojen muodossa, viime yönä tietysti komeinta oli maali suoraa tulosta siitä röyhkeästä karvaamisesta. Caps-pakki (taisi olla Djoos) sai kanssa arvokasta kokemusta puolustamisesta.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Viimeiset 11 peliä, joista 9 voittoa ja 2 tappiota. Tai viimeiset 15 peliä, joista 11 voittoa ja 4 tappiota.

Siellä on kyllä koko jengi tehnyt hyvää tulosta Crosbyn, Malkinin ja Kesselin johdolla. Voittoja tulee ja peli kulkee. Ehkä tärkein asia kuitenkin on, että sellainen mailan puristaminen on loppunut (paitsi Letangilla). Näyttää olevan jengillä hauskaa ja hymy huulilla, Malkinkin jaksaa juhlia eilen tekemäänsä viimeistä maalia.

EDIT: Ja pakko sanoa, että Oleksiak on ollut todella hyvä. Fyysinen puolustaja ja nostaa jalalla hyökkäyksiä tukien. Sheahan ollut myös hyvä hankinta, vaikka Hfboardsilla jotkut ovat eri mieltä. Korvannut hyvin Boninon.
 
Viimeksi muokattu:

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Orpik tosiaan taklasi eilen Hörnqvistia, ja tilanne ei näyttänyt yhtään pahalta. Meni pukukoppiin ja tuli vielä penkille takaisin.

Tuolla Hfboardsilla joku puhui, että reisiluu meni rikki. Eli siis reisiluu olisi tuosta tilanteesta murtunut? Ei kai sentään...

Toivotaan, että on kunnossa. Erittäin iso menetys olisi ja sairasloma olisi ainakin vuoden mittainen.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.

Laaban

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Pakko ihmetellä mikä tuon Reavsin rooli tuolla on. Kiekollisesti joukkueen heikoin lenkki. Nyt kun Wilssonit hyppii Coleja naamaan ja Orpikit taklaa Hörkän lasaretille niin luulisi kaverilta saavan jonkinlaisen reaktion. Liekö sitten valmentajat jotka pitävät aisoissa, ja jos näin on niin miksi moinen panssarivaunu edes hankittiin?
Vaikka henkilökohtaisesti en tappeluista liiemmin välitä, niin kyllä Wilsonin nenän niisto toisi snadin erektion.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Pakko ihmetellä mikä tuon Reavsin rooli tuolla on. Kiekollisesti joukkueen heikoin lenkki. Nyt kun Wilssonit hyppii Coleja naamaan ja Orpikit taklaa Hörkän lasaretille niin luulisi kaverilta saavan jonkinlaisen reaktion. Liekö sitten valmentajat jotka pitävät aisoissa, ja jos näin on niin miksi moinen panssarivaunu edes hankittiin?
Eiköhän tuossa ole klassinen erimielisyys GM:n ja valmentajan välillä. Pelipaikka on kiveenhakattu, mutta miestä ei haluta peluuttaa enempää kun on aivan pakko niin siitä ne kuuden minuutin keskiarvot sitten muodostuvatkin.

Kai se kuitenkin on ihan hauska jätkä kaukalon ulkopuolella.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Penssissä taitsa olla asiat aika hyvin, kun itkukritiikki kohdistuu johonkin 6 minuutin mieheen...
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Meinas huono tuuri ja huono puolustaminen kostautua, mutta onneksi se parempi venäläinen korjasi homman himaan taas. Hitto eka Capsin maali Dumoulinin luistimesta sisään kun tilanne oli jo purkautumassa/selvitetty ja kolmas kauhean flipperin jälkeen Murrayn taakse (ja taisi siinä käsisyöttökin vielä olla kaiken kukkuraksi) ja sitten neljännessä vain meni koko viisikko sekaisin kun jäähy päättyi ja Letang hyppäsi boksista sisään ja kolme pakkia kentällä ja Ovie täysin yksin lempitontillaan. Huonoa tuuria sekä huonoa puolustamista, mutta tärkein eli voitto sieltä tuli ja tästä on hyvä jatkaa Devilsin kimppuun vaikka pääsevätkin levänneenä peliin. Crosby ja Malkin kun ovat vireessä niin on tämä joukkue vain aivan helvetin kova, pari viime kautta todistetusti maailman paras. Kessel, Murray, Letang ja Schultz komppaavat sitten. Ja hienoon vireeseen on Hagelin päässyt nyt myös. Toivottavasti Hörnqvist on kunnossa, puhdas taklaus Orpikilta kaikin puolin.

Mutta hitto kuinka kauan tuota Crosbyn maalia saadaan nyt odottaa? Muistaakseni kun tuhat pistettä lähestyi niin tuotti tämä pientä tuskaa Crosbylle ja nyt sama on sitten tämän maalin muodossa, maali numero 400 antaa yhä odotuttaa itseään...

Ja pakko sanoa, että Oleksiak on ollut todella hyvä. Fyysinen puolustaja ja nostaa jalalla hyökkäyksiä tukien.

On ollut kyllä todella hyvä, kiitos Dallas!

Pakko ihmetellä mikä tuon Reavsin rooli tuolla on. Kiekollisesti joukkueen heikoin lenkki. Nyt kun Wilssonit hyppii Coleja naamaan ja Orpikit taklaa Hörkän lasaretille niin luulisi kaverilta saavan jonkinlaisen reaktion. Liekö sitten valmentajat jotka pitävät aisoissa, ja jos näin on niin miksi moinen panssarivaunu edes hankittiin?
Vaikka henkilökohtaisesti en tappeluista liiemmin välitä, niin kyllä Wilsonin nenän niisto toisi snadin erektion.

Wilsonin taklaus oli mielestäni melko puhdas, vähän nousi jalat ja siitä kakkonen ok, mutta harvoin nuo luistimet jäässä pysyvät täysin taklatessa ja en nähnyt tuossa mitään sen suurempaa. Orpikin taklaus oli taas täysin puhdas, siis täysin. Ainut rotta teko nähtiin Oshielta joka pamautti täysin harkitusti Letangia niskaan, jos joku olisi tuolla kentällä Reavesin nyrkkiä ansainnut niin tj ossi.

E: Ja pakko puhua vähän Määtästä. Mielestäni on taantunut kauden edetessä huomattavasti, tuntuu olevan taas jalalla isompia vaikeuksia ja ihmeellisiä kiekollisia ratkaisuja tuntuu tulevan tämän tästä. Ovatko muut samaa mieltä vai katselenko nyt liian kriittisin silmin Ollin peliä? Kehitystä ei tunnu oikein tapahtuvan nyt ja se seuraava steppi on yhä ottamatta.
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
E: Ja pakko puhua vähän Määtästä. Mielestäni on taantunut kauden edetessä huomattavasti, tuntuu olevan taas jalalla isompia vaikeuksia ja ihmeellisiä kiekollisia ratkaisuja tuntuu tulevan tämän tästä. Ovatko muut samaa mieltä vai katselenko nyt liian kriittisin silmin Ollin peliä? Kehitystä ei tunnu oikein tapahtuvan nyt ja se seuraava steppi on yhä ottamatta.

Sattuipa hyvin, kun juuri ajattelin kuin hienosti Olli on nostanut tasoaan. Ei todellakaan näytä liigan hitaimmailta enää, kuten joskus aiemmin. Kyllä vaan ne loukkaantumiset taisi olla hidasteena. Kiekollinen pelikin tasolla ok, pisteitä ei liiemmin tule muttei mitään hasardi virheitäkään. Muutenkin pakkiparit aikalailla balanssissa, kunhan Hunwick on katsomon puolella.
Ainut vapaa matkustaja tuolla on Reaves.

Taisi jäädä viime yönä tuomarivirheestä kiinni se neljässadas? Miten ZAR pelasi?
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Taisi jäädä viime yönä tuomarivirheestä kiinni se neljässadas?

Viittaat ilmeisesti hylkyyn johtaneeseen videohaastoon? Jos oikein tarkkoja ollaan, niin tilanteessa tapahtui tosiaan tuomarivirhe. Tilanteesta olisi pitänyt viheltää kahden minuutin jäähy korkeasta mailasta/estämisestä Rustille, jonka maila osui Kinkaidin kaulaan. Sinänsä Crosbyn älynväläys kilauttaa kiekko maaliin jäässä makaavan Kinkaidin kypärän kautta oli hieno. Maalia ei pitänytkään hyväksyä.

Sidillä oli muuten toisessa erässä ihan kohtuullinen paikka tehdä juhlaosumansa, mutta Guentzelin tarjoilema tyhjä maali ei kelvannut. Eiköhän se sieltä vielä joku ilta tule.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Viittaat ilmeisesti hylkyyn johtaneeseen videohaastoon? Jos oikein tarkkoja ollaan, niin tilanteessa tapahtui tosiaan tuomarivirhe. Tilanteesta olisi pitänyt viheltää kahden minuutin jäähy korkeasta mailasta/estämisestä Rustille, jonka maila osui Kinkaidin kaulaan. Sinänsä Crosbyn älynväläys kilauttaa kiekko maaliin jäässä makaavan Kinkaidin kypärän kautta oli hieno. Maalia ei pitänytkään hyväksyä.

Sidillä oli muuten toisessa erässä ihan kohtuullinen paikka tehdä juhlaosumansa, mutta Guentzelin tarjoilema tyhjä maali ei kelvannut. Eiköhän se sieltä vielä joku ilta tule.

Nyt kun nuo maalivahdin estämiset ovat olleet tapetilla, niin tuon selvempää tapausta maalivahdin estämisestä on vaikea löytää. Kun ottelua on 7 minuuttia jäljellä ja on kahden maalin takaa-ajossa, niin on ymmärrettävää että haasto käytetään, vaikka tilanne oli selkeä. Pienen pieni mahdollisuus kuitenkin aina on, kun päätöksiä on syntynyt puolelle jos toiselle joista on vaikea löytää mitään logiikkaa.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Viittaat ilmeisesti hylkyyn johtaneeseen videohaastoon? Jos oikein tarkkoja ollaan, niin tilanteessa tapahtui tosiaan tuomarivirhe. Tilanteesta olisi pitänyt viheltää kahden minuutin jäähy korkeasta mailasta/estämisestä Rustille, jonka maila osui Kinkaidin kaulaan. Sinänsä Crosbyn älynväläys kilauttaa kiekko maaliin jäässä makaavan Kinkaidin kypärän kautta oli hieno. Maalia ei pitänytkään hyväksyä.

Sidillä oli muuten toisessa erässä ihan kohtuullinen paikka tehdä juhlaosumansa, mutta Guentzelin tarjoilema tyhjä maali ei kelvannut. Eiköhän se sieltä vielä joku ilta tule.

Sehän vasta räikeäksi tuomarivirheeksi olisi mennyt jos Rustille olisi tuomittu tilanteesta vielä jäähy kaiken lisäksi. Nimittäin sehän oli Lovejoyn maila joka osui Kinkaidia kaulaan. Se on nähdäkseni täysin selvää. Rustin maila oli tilanteessa kokoajan Kinkaidin maskin/kaulan alapuolella ja otti korkeintaan osumaa Kinkaidin rintaan sen jälkeen kun ensimmäinen kontakti Lovejoyn mailasta kaulaan oli jo tapahtunut ja tämä oli kaatumassa. Oma pelaaja siinä kuitenkin Kinkaidia veti mailalla kaulaan ja esti tämän torjuntatyöskentelyn.

Tuomarit olisivat toki heti osuman jälkeen voineet viheltää tilanteen poikki (vaikka se oman pelaajan toimesta tapahtuikin) ja vaikka Crosbyn veto olisikin mennyt maaliin ennen pillin soimista, olisi silloin voitu soveltaa sitä intent to blow the whistle-sääntöä. Siihen ei kuitenkaan tuomarit edes yrittäneet vedota, joten senkin pohjalta Penguinsin maali olisi siten pitänyt hyväksyä.
 
Viimeksi muokattu:

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Sehän vasta räikeäksi tuomarivirheeksi olisi mennyt jos Rustille olisi tuomittu tilanteesta vielä jäähy kaiken lisäksi. Nimittäin sehän oli Lovejoyn maila joka osui Kinkaidia kaulaan. Se on nähdäkseni täysin selvää. Rustin maila oli tilanteessa kokoajan Kinkaidin maskin/kaulan alapuolella ja otti korkeintaan osumaa Kinkaidin rintaan sen jälkeen kun ensimmäinen kontakti Lovejoyn mailasta kaulaan oli jo tapahtunut ja tämä oli kaatumassa. Oma pelaaja siinä kuitenkin Kinkaidia veti mailalla kaulaan ja esti tämän torjuntatyöskentelyn.

Tuomarit olisivat toki heti osuman jälkeen saaneet viheltää tilanteen poikki ja vaikka Crosbyn veto olisikin mennyt maaliin ennen pillin soimista, olisi silloin voitu soveltaa sitä intent to blow the whistle-sääntöä. Siihen ei kuitenkaan tuomarit edes yrittäneet vedota, joten senkin pohjalta toinen tuomarivirhe ja Penguinsin maali olisi siten pitänyt hyväksyä.

Olet oikeassa ja minä olin väärässä. Ei tuo ollut jäähyn paikka. Nyt, kun tuon katseli uudelleen toisesta kuvakulmasta, niin se on tosiaan Lovejoyn maila, joka osuu Kinkaidin kaulaan. Yläpuolelta katsottuna näytti kuin Rustin maila olisi osunut Kinkaidin kaulan seudulle. Kuten sanoit, Rustin maila osuu kevyesti Kinkaidin rintaan. Sitten voi toki spekuloida sillä, oliko Rustilla kontaktia riittävästi maalivahdin häirintään (jos kohta säännöt kieltävät kaikenlaisen maalivahdin häirinnän maalialueella). Jossain toisessa pelissä maalivahdin häirintää ei olisi vihelletty.

Maalin hylkyä puoltaa (vähintään moraalisesti) myös se, että Kinkaid ei ollut enää pelikykyinen kaatuessaan jäähän ja jäätyään pitelemään kaulaansa. Tämän vuoksi tuomareiden olisi minusta pitänyt muutenkin viheltää tilanne välittömästi poikki ja tarkastaa hänen tilanteensa.

Pelin kannalta hyväksytty maali olisi ollut todella mielenkiintoinen käänne, koska aikaa olisi ollut vielä seitsemän minuuttia värkätä tasoitus. Nythän Pens ei saanut kovin ihmeellistä kiriä aikaiseksi.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Sattuipa hyvin, kun juuri ajattelin kuin hienosti Olli on nostanut tasoaan. Ei todellakaan näytä liigan hitaimmailta enää, kuten joskus aiemmin. Kyllä vaan ne loukkaantumiset taisi olla hidasteena. Kiekollinen pelikin tasolla ok, pisteitä ei liiemmin tule muttei mitään hasardi virheitäkään.

Juuri noita hasardeja on tuntunut tulevan nyt ja Devilsiä vastaan 2-0 maali lähti jälleen tällaisesta kun Määttä sohii kiekosta ohi ja pian heiluukin maaliverkko.

Devils peli oli kyllä täydellinen ohipeli koko joukkueelta. Ensimmäisessä maalissa DeSmith koomailee, toisessa sitten Määttä (eikä DeSmith sitten tässäkään saa oikein pakkaa pidettyä kasassa) ja kolmas sitten oli vain ohjuri millainen on vaikea puolustaa pois. Mutta Pens oli kaksi erää aivan umpisurkea, taidettiin luoda yksi maalipaikka ja siinä Crosby laukoi puoltyhjästä maalista ohi. Kolmanteen erään pieni steppi ylös ja 2-1 kavennus Malkinin toimesta, mutta tuo 3-1 maali tappoi sitten sen pienimuotoisen kirin. Täydellinen ohipeli, Pensillä ei ollut mitään annettavaa nyt.

Toivottavasti ensi pelissä palataan jälleen arkeen, se on muuten MAF joka tekee paluun Pittsburghiin ensimmäisen kerran vierasjoukkueen riveissä eli Vegas vierailee PPG-areenalla tiistai-keskiviikko välisenä yönä.
 

Mr.Lemieux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves, Pittsburgh Penguins
Iltaa palstaveljet!

Meikäläinen sai vihdoin hommattua tunnukset tänne, joten "rookie" olen. Taustakseni voin sen verran kertoa, että tätä palstaa on tullut luettua vuosia ja nyt piti itsekkin päästä tänne jaarittelemaan. Mukavaa on näiden vuosien varrella ollut huomata kuinka asiantuntevaa porukkaa täällä kirjottelee. Kiitos siitä!

Oma "syttyminen" Penguinsiin tapahtui siinä 80/90-luvun taitteessa ja suurin syy tähän oli eräs pelaaja, jonka nimi koristaa nimimerkkiäni. Mielestäni kaikkien aikojen paras jääkiekkoilija. Jagr myös lisäsi fanitusta heti siinä, kun vuosikymmen vaihtui 90-luvuksi. Tuossa oli vain pikkaisen omasta Pens-historiastani ja ei siitä sen enempää.

Lopetetaas menneistä muisteleminen ja siirrytään nykyaikaan. Pensseleiden alkukausi oli ehkä hieman surkeahko, johtuen varmaan viimesen kahden/kolmen kauden pelimääristä ja kahdesta putkeen voitetusta kannusta. Ymmärtäähän sen, että ei varmaan heti alkukaudesta ukot jaksaneet antaa täyttä eforttia peleihin. Viimesen kuukauden aikana peli on, ainakin pisteiden valossa, parantunut huomattavasti ja isotkin starbat ovat ruvenneet ottamaan roolia mm Malkinin johdolla. Se että tuleeko kolmas kanisteri putkeen, on epätodennäköistä, mutta kuitenkin mahdollista. Mielestäni yksi jämäkkä pakki siirtorajalta voisi ainakin edesauttaa asiaa. Toivotaan parasta!

Sen verran vielä haluan korostaa, että tälle kaudelle en omista minkäänlaista kanavapakettia, joten yhtäkään kokonaista peliä en ole tällä kaudella nähnyt, vaan pelien "seuraaminen" on tapahtunut koosteista ja teidän kirjoittelujen perusteella. Eli mitään sen suurempia analyysejä ei tästä näppäimistöstä krtoa. Syy miksi kanavapakettia ei löydy on niinkin yksinkertainen, että ikää on sen verran jo kertynyt ja töissäkin pitää käydä, ettei vanha enää heräisi työmaalle jos yöt kyttäisin hokia.

Tähän loppuun totean vielä, että on mukavaa päästä Jatkoajankin Pens-perheeseen.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Tervetuloa @Mr.Lemieux. Kivahan se on kun jengi kasvaa, tällä kaudella on ollut ajoittain jopa yllättävän hiljaista ketjussa joten lisämölinä ei haitanne ketään.

Hörnqvist on kuin onkin isommalla sairaslomalla kun jokunen aika sitten julkistettiin hänen week-to-week tilansa. Soturi on jälleen paikattavana, mutta palannee sieltä aikanaan jälleen tönöttämään vastustajan maalivahtien kiusaksi. On hyvin tärkeä asennepelaaja ajoittain asennevammaiselle jengille, muodustunut yhdeksi lempipelaajista aavistuksen huomaamattakin.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kyllähän tässä jo vähän treidejä odottaa. Toivottavast GMJR ei kuitenkaan lähde Max Paciorettyn ym. perään, sillä heidän pyyntö on luokkaa 1st, 2nd, prospect + joku pelaaja. Tärkeää olisi nyt pitää mahdollisimman paljon varausvuoroja.

Itse rakentaisin paketin Colen ja Shearyn ympärille. Tosin Shearyn arvo on varmasti laskenut huomattavasti ja muut GM:t ei nää samaa mitä Pensissä nähdään. Suuri pettymys ollut tällä kaudella ja jäänyt mieleen ainoastaan siitä, että kaatuu helvetin usein. Luistimissa vikaa?

Ehkä sieltä tulee joku Letestun tyylinen sentteri tuomaan leveyttä ja tämä passaa minulle hyvin. Toki Pageau olisi loistava haku, mutta luultavasti turhan kallis.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Max Domi olisi kiva nähdä Pittsburgh paidassa. Voisi olla oiva lisä Crosbyn rinnalle. ELC loppuu tähän kauteen mutta tuskin siltikään liikkuu minnekään Arizonasta. Ja suuri kysymys olisi että mitä Chyka hänestä pyytää vaihdossa.Kiva kuitenkin miettiä ajatuksella että Domi pelaisi Crosbyn rinnalla ja millaisia tehoja voisi tehdä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
En voi olla sanomatta, että olisi se hienoa jos Sidney Crosby tekisi tuon uransa 400. maalinsa juurikin Marc-Andre Fleuryn selän taakse. Vajaa pari tuntia ja mennään, saas nähdä millaisen vastaanoton MAF saa Pens-faneilta, todennäköisesti aika huikean.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Fleury sai upean vastaanoton Pittsburghilaiselta kiekkoyleisöltä. Standing ovationit jopa viivästyttivät hieman pelin jatkumista, ei ihan jokapäiväistä. Joukkueurheilusta ylipäänsä aika vaikea löytää toista pelaajaa joka on samalla tapaa paikallisen kannattajakunnan rakastama kuin mitä Fleury on Pittsburghissa, etenkin ottaen huomioon sen ettei Fleury kuitenkaan ollut koskaan joukkueen kirkkain tähtipelaaja tai koko liigan mittapuullakaan suurimpia tähtipelaajia. Hieno henkilö ja sai ansaitsemansa huomionosoituksen kannattajilta.

Itse ottelusta sen verran että siinä nähtiin hyvin se mikä tekee Penguinsista niin vaarallisen joukkueen kuin mitä se on. Ei se peli mitään erityisen häikäisevää ollut ensimmäisen puolituntisen aikana. Kessel kilautteli tolppia pariin otteeseen ja muutoin Fleury hoiteli hienosti ne muutamat hyvät paikat. Mutta ei se dominoivan tason löytäminen vaatinut kuin sen yhden onnistumisen ja sitä seurasi sitten todella hieno noin kaksikymmentä peliminuuttia. Hörnqvistin poissaollessa Penguins tarvitsee muilta asennepelaajilta tasonnostoa ja saivat nyt sellaisen avausosuman iskeneeltä Reavesilta. Tuota Kesselin viidettä maalia edeltäneet pari minuuttia etenkin aika upeaa pelaamista Penguinsilta ja osoitus Penguinsin vahvuudesta. Siinä ensin Crosby ja hänen kentällinen dominoivat minuutin ajan hyökkäyspäässä, luoden useamman paikan, ja ainoastaan maali jäi puuttumaan. Sitten Malkinin kenttä jatkaa siitä mihin Crosbyn kenttä jäi, ja hoitavat hurmion loppuun saakka ja upea syöttö Malkinilta vapaana olleelle Kesselille. Kaksipäinen hirviö parhaimmillaan tuossa parin minuutin ajan. 5-2 tilanteessa sitten jalka otettiin pois kaasulta ja päästettiin Vegas vielä peliin mukaan (ja Vegasille kunniaa siitä etteivät luovuttaneet 5-2 tilanteessa), mutta pisteet jäivät kuitenkin onneksi varsinaisella peliajalla kotiin.

Crosby hakee vielä 400. osumaansa, mutta syöttöjä tuli pari tilille jälleen. Tekisi nyt sen maalin kuitenkin niin ei ala apina niskassa kasvamaan liian suureksi. Siinä missä Crosbyllä on nyt maalinteon kanssa vaikeuksia, niin sitten Malkin kuitenkin kuittaa sen ja on tällä hetkellä elämänsä parhaassa maalivireessä. Malkinilla on viime aikoina ollut hyvin onneakin matkassa mutta pääosan maalinteosta, kuten eilenkin, hoitaa omalla erinomaisuudellaan. Eilen oli kuitenkin omassa päässä parin erän ajan hieman lepsuilua, mutta kun on niin hyvässä vireessä hyökkäyssuuntaan kuin on niin sen voi antaa anteeksi. Kessel täydentää sitten hienosti tähtikolmikon tekemällä sitä hyvää työtä mitä on koko kauden ajan tehnyt.

Simon otti toisessa erässä pari jäähyä ja Sullivan penkitti hänet sitten loppupelin ajaksi. Kun Kuhnhackl ja Rowney jättivät pelin kesken jo ensimmäisessä erässä loukkaantumisten vuoksi, niin lähes puolet ottelusta vedettiin yhdeksällä hyökkääjällä. Erinomainen suoritus siihen nähden. Reavesikin pääsi yli kymmenen peliminuutin ja pelasi tosiaan upean ottelun, herättäen Penguinsin otteluun mukaan avausosumalla.

Tällä hetkellä joukkueen suurin ongelma, laitureiden loukkaantumisten ja toisen bottom-6 sentterin puuttuessa, on edelleen Kris Letang. Valitettavaa mutta näin se on. Eilen taas oli useasti aika hazardilta pelipäällä omalla alueella. Letang on alkukaudesta kyllä parantanut menoaan, ja välillä aina väläyttelee sitä erinomaista Norris-tasoaan, mutta se tasaisuus puuttuu kokonaan otteista. Aina kun vaikuttaa että on vaikeudet ovat takanapäin, niin sitten tulee takapakkia turhanpäisen oman alueen lepsuilun seurauksena. Joukkueen peli on parantunut viimeisen kuukauden aikana hyvin, mutta vielä siellä on valtava potentiaali hyödyntämättä sen ottelusta toiseen huipputasollaan pelaavan Letangin puuttuessa. Luotetaan siihen että Letang parantaa kevään mittaan ja ailahtelut otteissa vähenevät.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Onhan tuo Crosbyn 17 maalia tässä vaiheessa kautta surkea suoritus. Niin hyvin kun kapteeni onkin pelannut nyt reilun kuukauden niin kyllä niitä maaleja pitäisi pystyä tekemään enemmän, paikkoja on ollut kyllä riittämiin. Nuo lähestyvät merkkipaalut tuntuvat hidastavan aina selvästi Crosbyn tuhoja, toivottavasti tapahtuu se ketsuppipullo-ilmiö sitten kun tuo 400. maali sieltä tulee. Muuten ei kyllä paljon lisättävää tuohon @Bosco raapustukseen yllä. Huono startti Penguinsilta, mutta Reaves sytytti jengin peliin mukaan ja pelasi muutenkin todella hyvän matsin. Malkin ja Kessel jatkavat vahvaa virettään kun taas Letangilta odotetaan sitä tasonnostoa.

Ja pakkohan se on sanoa, että onhan tuo Crosby vähän yksin. Siinä missä muilla tähdillä tässä sarjassa on tähtiä myös rinnalla niin Crosby pelaa laidoillaan Simon ja Rust heh. Silti tuo kyllä dominoi välillä peliä täysin vaikka maalinteon kanssa nyt painiikin isosti. Ylivoimalla toki sitten pääsee ihan kohtalaisessa viisikossa pelaamaan...
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tällä hetkellä joukkueen suurin ongelma, laitureiden loukkaantumisten ja toisen bottom-6 sentterin puuttuessa, on edelleen Kris Letang. Valitettavaa mutta näin se on. Eilen taas oli useasti aika hazardilta pelipäällä omalla alueella. Letang on alkukaudesta kyllä parantanut menoaan, ja välillä aina väläyttelee sitä erinomaista Norris-tasoaan, mutta se tasaisuus puuttuu kokonaan otteista. Aina kun vaikuttaa että on vaikeudet ovat takanapäin, niin sitten tulee takapakkia turhanpäisen oman alueen lepsuilun seurauksena. Joukkueen peli on parantunut viimeisen kuukauden aikana hyvin, mutta vielä siellä on valtava potentiaali hyödyntämättä sen ottelusta toiseen huipputasollaan pelaavan Letangin puuttuessa. Luotetaan siihen että Letang parantaa kevään mittaan ja ailahtelut otteissa vähenevät.

Odotin (kuten varmaan kaikki), että alkukausi tulee Letangille olemaan vaikea ja niin se olikin. Mutta pakko se on sanoa, että Letang on ollut yksi suurimmista flopeista tämän kauden aikana. En tiedä mitä kaverille on tapahtunut, mutta vaikuttaa kaikki tekeminen todella huolimattomalta ja laiskalta. Syötöt ovat ajoittain junnumaisia, joista vastustaja pääsee helppoon katkoon. Tulee mieleen tuo yksi ottelu (en muista mikä), jossa lähdettiin hyökkäämään ja Letang omalla siniviivalla yrittää syöttää Dumoulinille toiselle puolelle. Noh, syöttö erittäin pahasti taaksepäin ja kaveri yksin läpi tekemään maalin. Selkäsuorana omiin ja ei näyttänyt edes harmittavan. Lisäksi ylivoimalla Letang on huono ja ei todellakaan edistä peliä. Muutoinkin kamppailupelaaminen on ajoittain laiskaa... Tällä hetkellä Letangin pakkipari saa kyllä tehdä hommia kahden puolustajan edestä.

On siellä toki hyviäkin pelejä ollut, mutta tuollaisia junnumaisia virheitä tulee kyllä todella usein. Jossakin mättää tällä hetkellä, kun tuntuu puristavan mailaa liikaa. Ehkä keväällä nähdään sitten parempaa Letangia kaukalossa - tai sitten kaipaa Vegasiin Fleuryn jengiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös