Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 735 708
  • 8 584

Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mitä totuuksia mun täytyy nyt tulla kertomaan? Kuten joku aiemmin jo kirjoitti, että alkukaudesta ei kulkenut ja silloin tuli mietittyä kannattaisiko hakea Kärpistä vauhtia (kts. O.J). Nyt näyttää hyvältä ja pisteitä tulee, mutta omaan silmään joku siitä vielä puuttuu. Voi olla myös mahdollista, että omat odotukset Puljujärven taitotasoon oli liian korkeat ja pojasta kasvaa kova maalinedusrouhija. Nyt olen enemmän, kun tyytyväinen, että kulkee. Nyt sitten vain uutta vaihdetta silmään. Alkukaudesta olin sitä mieltä, että alle 50 peliä ja 0.5ppg on pettymys niin hyvin näyttää tällä hetkellä ennakko-odotukset täyttyvän. Saanko lupasi kumminkin nauttia nyt Puljujärven otteista, kun niille nyt on aihetta? Kritiikkiä tulee varmasti, kun siihen on aihetta.

Ihan asiallinen kirjoitus jota kommentoin hieman ja hyvässä hengessä. Jos minulta kysyttäisiin kannattaa kritiikin suhteen pitää pientä viivettä etenkin näiden nuorten kanssa. Allekirjoituksesi muistuttaakin siitä, että Laineellakin oli tosiaan vaikea jakso alkukaudella, mutta nythän meno on sitten ihan toisenlaista ja loistavaa niin. Eikä muuten ollut helppoa kauden alussa Ahollakaan, mutta kas vaan onkin yhtäkkiä Carolinan paras pistemies. Eli heikompia pelejä sattuu väkisinkin myös kaikista kovimmillekin junnuille. Osa nuorista puolestaan kehittyy taustalla hitaasti, mutta puhkeaa sitten kukkaan aika nopeasti (Teräväinen, Rantanen yms.).

Ei muuten kannata madaltaa vielä omia odotuksia Jessen suhteen liikaa, sillä kehitys on kuitenkin ollut kovaa. Pidän itse sitä hyvänä merkkinä jos jotain puuttuu, mutta Edmonton Journalin (ja kannattajienkin) mielestä hän on lähes poikkeuksetta yksi joukkueen parhaista pelaajista jo nyt. Kunhan vaan saisi ylivoima-aikaa oikealla paikallaan niin pääsisi käyttämään pyssyään. Toki hän vielä kehittyykin tästä ja hyvä niin, sillä potentiaali on ehdottomasti vieläkin korkeammalla kuin tähän asti nähty.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Nyt on pari peliä mennyt kiikareilla (kuten koko Oilersin joukkueella), mutta raporttien perusteella edelleen Oilersin parhaimmistoa illasta toiseen. Tänään Dallasia vastaan peli erinomaiseen katseluaikaan ja eiköhän tässä pelissä niitä pinnojakin tule.

Pulju ei muuten ole ottanut vielä yhtäkään jäähyminuuttia. Vähän jopa hämmentävää siihen nähden että kuinka aggressiivisesti mies takakarvaa ja muutenkin osallistuu kulmavääntöihin. Mutta eihän Pulju toisaalta ole ikinä mitenkään erityisen jäähyherkkä kaveri ollut.
 
WigWam

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Warkis, KalPa.

Ja raportit jatkuvat samansuuntaisina:

"JESSE PULJUJARVI. 7. The Oilers best player. Had 4 shots and lots of jump in 17:13. Was especially dangerous over the final 40 minutes (no one in Oilers silks was very good in the first 20). Just missed on a rebound off of Milan Lucic’s initial shot. In a season that has had far too many disappointments, this kid has not been one of them. Did have one bad giveaway in his own end that led to an extended Dallas cycle.!
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Jälleen kerran Pulju oli Oilersin parhaimmistoa ja Edmonton Journalin mukaan "helposti ketjunsa paras pelaaja". Vielä kun niitä pinnojakin tulisi, mutta eipä niille liiemmin ole viimeisimmissä matseissa muutkaan Oilersin pelaajat päässeet.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Jessellä on kyllä pirun hyvä potku ja liuku. Mukava katsella kun luistin liikkuu ja maisema vaihtuu. Voi alkaa tulla kovaa jälkeä jo tällä kaudella, jos viimenen silaus peliin löytyy.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Vähän kyllä hämmentävääkin, että joukkueessa on useampi nimekäs pelaaja ja Jesse on oikeastaan ainut hyökkääjä joka pitää tasonsa jotakuinkin pelistä ja vaihdosta toiseen. Tämä ei ole pelkästään kehu Jesseä kohtaan vaan myöskin ihmetys sen suhteen kuinka yössä useampi Oilersin pelaaja on ollut. Toki McDavidin taso on yleensä joukkueen korkein, mutta hänellekin on tullut joitain selviä ohipelejä.

Eilen McDavidin ja Drain ympärille rakennettu ykköskenttä pelasi suorastaan heikon pelin McDavidin kelvollisesta esityksestä huolimatta. Melkein tekisi mieli sanoa, että Jessen puolustusosaamista olisi kaivattu, kun kenttä oli aika jatkuvasti lirissä omassa päässä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Oilersin kotisivuilla joka sunnuntai ilmestyvässä In Depth-artikkelisarjassa oli nyt vuorossa Jesse Puljujärvi. Alkusanat juttuun on kirjoittanut Patrik Laine. In Depth | Edmonton Oilers
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pierre-Luc Dubois on nyt pelannut urallaan 44 NHL ottelua ja tehnyt 10+12= 22 pistettä. Puol pinnaa per peli.

Puljujärvellä lukemat uralla ovat 54 ottelua 9+10=19 ja 0.35 pinnaa per peli.

Pisteet per peliaika:
Dubois 1.89
Puljujärvi 1.66

Oliko Jarmo Kekäläinen tyhmä kun varasi miehen ennen Puljujärveä ?
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Oliko Jarmo Kekäläinen tyhmä kun varasi miehen ennen Puljujärveä ?
Kovin on ohkainen otanta, jos kumpikaan ole pelannut vielä edes yhtä täyttä kautta.
 
Ralph

Jäsen
Kovin on ohkainen otanta, jos kumpikaan ole pelannut vielä edes yhtä täyttä kautta.
Paljon parempi nyt on arvioida kuin varauspäivänä. Oilers ei ollut ehtinyt edes varata Puljujärveä, kun Kekäläinen tuomittiin jo maanpetturiksi ja Dubois flopiksi.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Paljon parempi nyt on arvioida kuin varauspäivänä. Oilers ei ollut ehtinyt edes varata Puljujärveä, kun Kekäläinen tuomittiin jo maanpetturiksi ja Dubois flopiksi.

Niin, aika pitkälti näillä linjoilla tässä asiassa.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Dubois on sentteri ja pelaa paremmilla pisteillä kuin Pulju, joten paha Kekäläistä on moittimaan lähteä. Tällä hetkellä näin. Tasapisteissäkin (oletus, että maalit ja syötöt noin samat) sentteri menee hierarkiassa edelle. Heitä kun on vähemmän tarjolla.

Asiaa sivuten. Kiristääköhän Jetsin tai Blue Jacketin organisaatioissa pahasti, kun draftilotto jäi pikkuista vaille jackpot? Matthews on kuitenkin ihan omassa luokassa verrattuna seuraaviksi varattuihin.

Edit: Oilers ei tosiaan saanut sijoitusta lottokierroksella. Kolme ekaa voittaa. Muistin väärin.
 
Viimeksi muokattu:

Jetsiä nyt tuskin harmittaa, kun olivat koko draftin onnekkain voittaja puhtaassa arvonnassa. Top2 -vuoron missaaminen toki saattoi harmittaa Keklua, koska pudotus talentissa oli hurja siinä kohtaa. Ja Edmontonissa olibat varmaan eniten murheissaan kun ykköstä ei tullutkaan niinkuin joka vuosi.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO

Niin ja oliko Jetsillä edes mahdollisuutta nousta ekalle vuorolle? Eikös tuo toinen 2. vuoro ollut pienin numero mihin heillä oli edes mahdollisuus.
 
Ralph

Jäsen
Niin ja oliko Jetsillä edes mahdollisuutta nousta ekalle vuorolle? Eikös tuo toinen 2. vuoro ollut pienin numero mihin heillä oli edes mahdollisuus.
Ei suinkaan. Nykyään kuka tahansa pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt voi loton voittaa. Ennen pystyi nousemaan vain sen viisi pykälää vai paljonko se oli.

Esimerkiksi Flyers nousi sijalta 12. sijalle kaksi männä draftissa.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Asiaa sivuten. Kiristääköhän Jetsin tai Blue Jacketin organisaatioissa pahasti, kun draftilotto jäi pikkuista vaille jackpot? Matthews on kuitenkin ihan omassa luokassa verrattuna seuraaviksi varattuihin.
Tuskin Jetsejä ainakaan kovin pahasti, kun Laine on tehnyt vain 3 pistettä vähemmän kuin Matthews suht samassa määrissä
pelejä.
 
Ralph

Jäsen
Tuskin Jetsejä ainakaan kovin pahasti, kun Laine on tehnyt vain 3 pistettä vähemmän kuin Matthews suht samassa määrissä pelejä.
Tosin NHL-joukkueet vertailee pelaajia muutenkin kuin vain tehopisteissä. Veikkaisin kuitenkin, että Jetsille Laine sopii paremmin, vaikka Scheifele-Matthews olisin ollut kiva sentterikaksikko.

Todennäköisesti joukkueita on harmittanut enemmän huono lotto-onni vuotta aiemmin kuin Matthewsin aikaan.
 
pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Ei suinkaan. Nykyään kuka tahansa pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt voi loton voittaa. Ennen pystyi nousemaan vain sen viisi pykälää vai paljonko se oli.

Esimerkiksi Flyers nousi sijalta 12. sijalle kaksi männä draftissa.

No näinhän se olikin. Päässyt unohtumaan tuo sääntömuutos. Kiitos valaisemisesta.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Tosin NHL-joukkueet vertailee pelaajia muutenkin kuin vain tehopisteissä. Veikkaisin kuitenkin, että Jetsille Laine sopii paremmin, vaikka Scheifele-Matthews olisin ollut kiva sentterikaksikko..

Helppoa olla toki jälkiviisas, mutta luulen Matthewsin olleen lähestulkoon jokaisen papereissa ykkösenä, luultavasti jopa Jetsin? Kuitenkin sillä erolla, että ykkösvuoron "menettäminen" ei ollut niin paha kun kakkosena pääsi kuitenkin varaamaan Laineen. Vaikka olisi kuinka suomi-lasit päässä, niin jo pelkästään se tosiasia, että Matthews pelaa sentterinä kääntää vaakakupin vääjäämättä hänen puolelleen. Laineen pitäisi tykittää 10+ maalia enemmän joka kausi, jotta Laineen voisi laittaa edelle. siis minun mielestäni.

Ja en missään muotoa ole dissaamassa Lainetta; ehdottomasti omia suosikkipelaajiani ja suomalais-pelaajista valitsisin ainoastaan Barkovin häntä ennen joukkueeseeni. Sebastian Aho jos jatkaa kehittymistään, niin hän voi osoittautua ihan samantasoiseksi kultakimpaleeksi... ennusmerkit ovat juuri nyt hyvät.
 
Olennaista kuitenkin tässä kaikessa on varmaan se, että vertailu nyt on hieman aikaista. Siihen on enemmän työkaluja kuin oli draftin aikaan, mutta jo silloin tiedettiin Matthewsin olevan pelaajista valmein. Laineen ensimmäinen kausi jopa yllätti verrattuna siihen, miten raakile pelaaja oli ja on vieläkin. Samoin kehittymistä on paljon niin Dubois'lla kuin Puljujärvelläkin. Matthewsilla varmasti myös kehittymisen varaa, mutta eri tavalla. Siellä ei ole nähtävissä selkeää kehityskohdetta, vaan se on enemmän pientä kehittymistä joka puolella.
 
Ralph

Jäsen
Helppoa olla toki jälkiviisas, mutta luulen Matthewsin olleen lähestulkoon jokaisen papereissa ykkösenä, luultavasti jopa Jetsin? Kuitenkin sillä erolla, että ykkösvuoron "menettäminen" ei ollut niin paha kun kakkosena pääsi kuitenkin varaamaan Laineen.
Samaa itse ajattelin ja tarkoitinkin. Matthews olisi ollut Jetsinkin varaus, mutta ei siellä ranteita vedetty auki kakkosvarauksen tultua.
 
Vatman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lempäälän Kisa
Hyvällä todennäköisyydellä Matthews oli tosiaan ykkösenä Jetseilläkin, mutta mielestäni Laineen ja Matthewsin ero ei tuona draft vuonna ollut niin selkeä kuin se tällä hetkellä tuntuu olevan. Laine kumminkin ratsasti all-star/MVP-palkinnoista toiseen draft vuonnaan, kun taas Matthewsilla ja tämän joukkueilla oli hieman vaisumpaa, vaikka pelillisesti toki kaverin taso oli varmasti scouttien tiedossa, joten tiesivät kyllä mitä sieltä on luvassa kun hänet varaavat.

Näkisin, että max. Edmontonin/Pittsburghin kaltainen jengi jossa sentteriosastoilla oli jo paikat aika hyvin täytettynä, olisi nähnyt paremmaksi "fitiksi" Laineen kaltainen sniperin joukkueensa. Nythän toki Matthewskin on todistanut, että on ihan yhtä hyvä maalintekijä kuin Lainekin.

EDIT: Oho, olikin Jessen topic joten pahoittelut offtopicista.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Olennaista kuitenkin tässä kaikessa on varmaan se, että vertailu nyt on hieman aikaista. Siihen on enemmän työkaluja kuin oli draftin aikaan, mutta jo silloin tiedettiin Matthewsin olevan pelaajista valmein. Laineen ensimmäinen kausi jopa yllätti verrattuna siihen, miten raakile pelaaja oli ja on vieläkin. Samoin kehittymistä on paljon niin Dubois'lla kuin Puljujärvelläkin. Matthewsilla varmasti myös kehittymisen varaa, mutta eri tavalla. Siellä ei ole nähtävissä selkeää kehityskohdetta, vaan se on enemmän pientä kehittymistä joka puolella.

Totta myös toinen puoli. Henkilökohtaisesti pidin Puljujärveä - sen vähän mitä hänen (toistaiseksi) viimeisen liigakauden pelejä näin - kuitenkin eniten raakileena fysiikastaan huolimatta. Olihan hänessä vielä paljon sellaista bambi liukkaalla jäällä syndroomaa. Ihan koordinaatioasta alkaen oli vielä hiottavaa, joten ensimmäinen kausi pääasiassa farmin puolella ei ollut mitenkään varsinainen yllätys.

Matthews - Laineen sensaatiomaisesta tulokaskaudesta huolimatta - sen sijaan on yllättänyt minut kuitenkin eniten; ennakko-odotuksista huolimatta, tai ehkäpä juuri sen vuoksi.. Toki tunnistin hänen pelatessaan Sveitsissä ja MM-kisoissa, että kyseessä oli jo valmis paketti, mutten ehkä kuitenkaan osannut nähdä kuinka korkealla myös hänen katto (jos sitä vieläkään tiedetään) on. Voi olla, että asetan hänet turhankin korkealle jalustalle, mutta mielestäni mistään ratkaisevan suuresta erosta ei puhuta edes vertailussa Crosbyyn tai McDavidiin ja se on paljon se.
 
Knap

Jäsen
Kun tästä ketjusta on kerta tullut Pulju vs Matthews vs Laine vs Dubois, niin sanotaan usein sanottu sananen tähän väliin. Ne pojat kehittyy vielä. Moni varmaan tiedostaa, että Matthews on se tasokkain pelaaja sinä vuonna dratatuista pelaajista tällä hetkellä, todennäköisesti aika monta vuotta vielä, mutta ei välttämättä aina. En ole seurannut Brayden Schennin uraa yhtään, mutta olettaisin, että vuoden 2009 #5 oletettiin hieman enemmän vielä viime kaudella. (Philly-fanit voi enemmän kertoa.) Schennin taitotaso tuskin on kasvanut vuodessa, tai pelikaverit parantuneet rinnalla. Joillain pelaajilla kyse on kemiasta, jollain roolista. Käsittääkseni Scnhennillä se oli vähän molemmista(?). Nail Yakupovillakin alkanut sujumaan Avalanchessa, vaikkei nyt ihan uran odotuksin, mutta ihan ok silti(?). Minä odotin ehkä enemmän tuollaista Schennimäistä urakulkua Puljulta, koska todellakaan kroppa ei vielä ole hallussa, ja kun sitä oppii käyttämään oikein, Jesse tulee olemaan melkoinen peto. Dubois, Matthews ja myös Laine osaa käyttää kroppaansaa huomattavasti Jesseä paremmin, ja se näkyy kaukalossa. Onko Dubois ollut tällä kaudella parempi pelaaja kuin Jesse, en tiedä, mutta viiden kauden päästä veikkaan Jessen olevan contender-joukkueen yksi kärkihyökkääjistä, kun Dubois on contender-joukkueen kakkossentteri, joka on erittäin hyvin sekin. Tekstini oli sinänsä turha, eikä tuonut mitään uutta kellekkään, mutta pointtina on se: Duboisilla on tällä hetkellä enemmän työkaluja käytettävänään, kuin Jessellä ja heillä ei ole paljoa eroa pelaajana. Jessen työkalupakkiin mahtuu vaan enemmän työkaluja, kun Duboisilla. Täysin minun näkemys, voi olla vääräkin. Katsotaan asiaa ennemmin myöhemmin.

Itse rehellisesti sanoen olen vain odottanut, että korvanappiin tulee tieto jommankumman uran päättävästä loukkaantumisesta, tietenkin toivomatta sitä. Heti kun Suomalaiset saa jotain, niin eiköhän se viedä pois. Mulla on oikeastaan sama fiilis Eeli Tolvasesta myös, ainut kehen mulla on helvetin kova luotto, on Henri Jokiharju. Mä olen aika varma, että 80% 2015-> ykköskierrokselta varatuista Suomalaisista tulee tekemään hyvän uran NHLssä, hyvän uran määrittelen potentiaalin nähden oleva rooli, ja siinä pysyminen väh. kolme kautta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös