Vegas Golden Knights 2017–2018

  • 463 663
  • 1 268

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Siinä valossa, että NHLn runkosarja on paljolti kyllästyttävää höntsää, jossa rivimiehilläkin on vaikeuksia saada joka ilta itsestään kaikkea irti, on ihan luonnollista, että keskinkertainenkin rosteri voi menestyä, kunhan vaan yrittää säännönmukaisesti enemmän kuin vastustaja.
Suurin osa joukkueista on jo pudotuspelien hengessä liikenteessä ½ välin kautta, koska ½ joukkueista ei pääse pleijareihin. Tietysti änärin pelitahti on niin posketon, että välipelejä tulee väkisin, mutta muuten en näe todellisuuden ja kirjoituksesi välillä yhtymäkohtia.
 

StevieY

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vierailta menee pari prosenttia keskittymisestä uuden paikkakunnan ihmettelyyn, joka johtaa Don Tamin teeseillä 50% suoritukseen.

Mä oikeasti uskon, että tämä prosentti on vielä isompi ainakin näin alkukaudesta. Esim. Jets oli syksyllä Vegasissa jo muutamaa päivää ennen matsia ja uskon useammankin pelaajan nauttineen kaupungin tarjoamista viihdykkeistä ennen matsia ja tämähän vaikuttaa lyhyellä tähtäyksellä tulokseem ja peliesitykseen. Ja jos keväällä kotona tulee vastaan playoffs paikan ulottumattomissa olevia joukkueita, voi kaupungin valot olla liian houkuttevia vierasjoukkueen pelaajille.
 

Robu

Jäsen
Itse arvioin vailla mitään pätevyyttä menestyksen syyksi sen, ettei joukkueessa ole mitään kuppikuntia, superstaroja vaan perustaitavia pelaajia joilla kaikilla on todistettavaa + koutsi joka saa heikohkosta materiaalista kaiken irti. Vertaisin ehkä junnujoukkueeseen, jossa pelataan vain ja ainoastaan jääkiekon, nautinnon ja yhteishengen vuoksi, ns. kaikilla on kivaa vailla tulospaineita. Veikkaan että pudotuspeleissä tulee olemaan valtava draivi päällä ja vastustaja kuin vastustaja voi kaatua ensimmäisellä kierroksella.
Oon samoilla linjoilla, mutta kuten kaikki Wild-fanit osaavat kertoa ei tasavahvalla jengillä mennä pitkälle pleijareissa. Älyttömän hyvin Vegas vetää, mutta luulen, että pleijareissa tulee sitten seinä vastaan.
 

Ferris

Jäsen
Mä oikeasti uskon, että tämä prosentti on vielä isompi ainakin näin alkukaudesta. Esim. Jets oli syksyllä Vegasissa jo muutamaa päivää ennen matsia ja uskon useammankin pelaajan nauttineen kaupungin tarjoamista viihdykkeistä ennen matsia ja tämähän vaikuttaa lyhyellä tähtäyksellä tulokseem ja peliesitykseen. Ja jos keväällä kotona tulee vastaan playoffs paikan ulottumattomissa olevia joukkueita, voi kaupungin valot olla liian houkuttevia vierasjoukkueen pelaajille.

Vegas flusta hyvä juttu alla:

NHL - Is the 'Vegas Flu' real? Inside the Golden Knights' stunning home success
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
34/82 Vegas vs. Washington

Hyvää joulua rakkaat jääkiekon ystävät. Itse asiassa kultaista joulua, sillä Vegas toimitti yöllä kovan paketin pehmeän sijaan. Upea 3-0 voitto Washingtonista kotikaukalossa ja samalla Fleurylle ensimmäinen nollapeli Vegas-nutussa. Kokoonpano oli sama kuin viime ottelussa eli Sbisa ja Carrier olivat edelleen sivussa. Hunt puolestaan Carpenterin kanssa poppareilla. Katsoin ottelun ensimmäistä kertaa tällä kaudella siten, että en tulospiilon aikana kirjoittanut ollenkaan muistiinpanoja, vaan kelasin vain pelin läpi tunnissa. Jouluaattokiireiden takia siis tavallista typistetympi raportti seuraavaksi.

Avauserä oli loistava ja se ratkoi pelin jo puoliksi. Avausmaali syntyi vain parin minuutin jälkeen, kun Tuch katkaisi sinisellä vieraiden avauksen, passasi Eakinille, joka laukoi patjaan ja reboundissa oli Tuch, jolla oli helppo homma lapioida ottelun voittomaali tyhjiin. Toisessa maalissa sitten nopea vastaisku omista Nosekin riiston jälkeen. Tsekiltä vahvaa luistelua laitaa ylös, tarjoilu slottiin takaviistoon ja Lindbergille kauden seitsemän pussi tarkalla vedolla. Kolmannessa maalissa puolestaan ykkösvitjan Florida-kaksikko alusti hyvin Karlssonin maalin. Marchessault syötti Smithille keskelle, joka jatkoi passin heti oikeaan siipeen Kuznetsovin jalkojen välistä, jolloin Karlsson pääsi lataamaan one-timerin puolityhjään maaliin ja kirjautti kauden 16. maalinsa. Avauserässä oli muitakin hyviä maalipaikkoja, mm. Miller vapautti Leipsicin läpiajoon jo ennen avausmaalia, mutta Holtby torjui Brendanin rystynoston. Haulan vitja oli myös aktiivinen hyökkäysalueella, mutta Holtbyn torjunnat pitivät lukemat siedettävinä. Erityisesti Eakinin vitja väläytteli avauserässä ja paikkoja oli useampaankin maaliin. Vedot kirjattiin 17-9 isännille eikä omassa päässä ollut pahemmin hätää, vaan WSH oli ottavana osapuolena Vegasin vyöryessä joka vitjalle vieraiden alueelle.

Toinen erä alkoi parilla jäähyllä, mutta vieraiden ykkös-yv:n takakolmio Ovie-Carlsson-Bäckström pyöritteli kiekkoa tehottomasti ja Vegas selvitti alivoimat. Erä oli kokonaisuudessaan todella tylsä, vedot merkittiin 5-7. Varsinkin Vegasin hyökkäyspelaaminen tyrehtyi. Capitals oli lievästi niskan päällä ja sai pidempiä kulmaralleja luotua. Fleury oli kuitenkin flow-tilassa ja torjui mm. Connollyn avopaikan maalin edestä kertaalleen potkien vain vastaan ja liimaten kiekon syliinsä. Lisäksi Oshie pääsi kävelemään maalille ja hakemaan uittoa etukulmasta, mutta Fleury pysyi jäässä sivuttaisliikkeessä mukana patjoineen. Erän loppupuolella Vegas sai pari ylivoimaa, mutta koko erän vaivannut aneemisuus näkyi myös ylivoimapelissä. Erän paras paikka tuli, kun Smith ja Marchessault pääsivät 2v1-hyökkäykseen, jonka päätteeksi Joonatan teki oman ratkaisun ja ampui rimaan.

Päätöserä oli melko samanlainen. Vegas puolusti omalla alueella pääosin kiitettävästi, mutta hyökkäysalueella se ei saanut mitään merkittävää luotua ja laukoi vain kuudesti kohti Holtbya. Caps puolestaan laukoi kymmenen kertaa kohti Fleurya, mutta pääosin vaarattomista paikoista. Erän alussa McNabb sitoi päädyssä Ovieta ja Caps sai ylivoiman, mutta kun Vegas kesti sen, Capsin eväät alkoivat olla syöty. Viime sekunneilla Ovie meinasi vielä bravuuritontiltaan ryöstää Fleuryn nollat ylivoimalla, mutta veto meni onneksi ohi. Erän puolivälissä Fleury torjui kudin kaukaa ja tiputti sen sivullensa huomaamatta mitään. Silloin Bäckström meinasi lyödä rystyltä kiekon sisään, mutta Markku-Andre ehti vielä heittäytymään kyljelleen ja torjumaan jäänuoliaisen.

Ottelun hahmo oli Fleury, mutta toisessa päässä myös Holtby oli hyvä kolmesta päästetystä huolimatta. Hyökkääjistä kehut Eakinin vitjan avauserälle. Heidän ensimmäiset vaihtonsa olivat jo maagisia ja siitä alkoi koko joukkueen hyvä vire. Kolme muuta vitjaa olivat melko tasaisia. Ykkösvitja loi avauserän lisäksi muissakin erissä muutamat paikat. Nelosketju värkkäsi toisen maalin ja Nosek-Bellemare akseli pelasi vahvaa alivoimaa. Haulan vitja jäi ilman tehoja, mutta heilläkin oli tontteja avauserässä syöttökombinaatioiden päätteeksi. Muissa erissä he katosivat hieman kuvasta. Puolustajista oikeastaan ei kukaan ei pahemmin erottunut. Theodoren suorittamisessa toki näkyi itseluottamusbuusti, on paljon varmempi kiekon kanssa kuin kauden ensimmäisissä peleissä, jolloin samasta pelipaikasta kilpaillut Hunt oli vakuuttavampi, mutta nyt Shea on lopullisesti syrjäyttänyt Bradin. Hauska knoppi on se, että jokainen puolustaja kirjautti teholukeman +1.
 

Ferris

Jäsen
Avauserä oli loistava ja se ratkoi pelin jo puoliksi. Avausmaali syntyi vain parin minuutin jälkeen, kun Tuch katkaisi sinisellä vieraiden avauksen, passasi Eakinille, joka laukoi patjaan ja reboundissa oli Tuch, jolla oli helppo homma lapioida ottelun voittomaali tyhjiin.

Sen verran viilaan pilkkua, että ekassa maalissa Tuchilta kyllä hyvä syötönkatko, muttei suoranasesti syöttänyt kiekkoa Eakinille, vaan se ajautui katkosta suoraan Caps-pelaajan luistimen kautta. Elikkä munkkia oli hyvin matkassa siinä maalissa. Muutenhan Vegas oli just niin hyvä ja Caps huono mitä odottaa saattoi. Vegas luisteli Capseilta jalat alta ensiminuuteista lähtien eikä vierailijat päässeet missään kohdin mukaan otteluun. Peli oli selvä ekan erän jälkeen, etenkin kun Caps-killer Flower oli maalissa. Vegasin pelejä on kyllä mukava katsella, kun niissä tapahtuu koko ajan ja porukalla on vauhti päällä. Onnittelut pisteistä.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
Sen verran viilaan pilkkua, että ekassa maalissa Tuchilta kyllä hyvä syötönkatko, muttei suoranasesti syöttänyt kiekkoa Eakinille, vaan se ajautui katkosta suoraan Caps-pelaajan luistimen kautta.
Joo, hyvin paljon mahdollista, että katsoin väärin tihrustaessani tabletin ruudulta unenpöpperössä. No joka tapauksessa hyvä katko Tuchilta.
 

valkeaori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Oisko lyhyesti vaan kyse siitä, että joukkue ja sen pelaajat ovat joka ilta kaukalossa tosissaan? On sitten kyse näyttämisestä sopimusten vuoksi tai siksi, että nyt on ekaa kertaa uralla sellainen rooli, mihin potentiaali on aina ollut, mutta jota ei syystä tai toisesta ole saanut.

Vegasin ottelut ovat kyllä olleet uskomattoman hienoa seurattavaa koko kauden ajan johtuen juurikin tuosta, että pelaajat ovat joka ilta antaneet kaukalossa kaikkensa. Joukkue on ryhmäytynyt käsittämättömällä tavalla ja siihen voi helposti kuvitella olevan syynä se, että jokaisen lähtökohdat ovet olleet hyvin samanlaiset: edellisessä joukkueessa ei pelaajalle nähty riittävän suurta arvoa.

Siinä valossa, että NHLn runkosarja on paljolti kyllästyttävää höntsää, jossa rivimiehilläkin on vaikeuksia saada joka ilta itsestään kaikkea irti, on ihan luonnollista, että keskinkertainenkin rosteri voi menestyä, kunhan vaan yrittää säännönmukaisesti enemmän kuin vastustaja.

Millä tavalla tuota rosterin ’’tasoa’’ oikein mitataan, jos ei sarjataulukolla? Nythän on nimenomaan käynyt ilmi, että Golden Knightsin rosteri ei todellakaan ole keskinkertainen, vaikka sitä sellaisena moni ennen kauden alkua piti. Joukkue on hienosti kasattu ja siitä löytyy leveyttä enemmän kuin monesta muusta joukkueesta. Joukkueenjohto valmennuksesta ja GM:stä lähtien ovat tehneet loistavaa työtä.
 

444

Jäsen
Millä tavalla tuota rosterin ’’tasoa’’ oikein mitataan, jos ei sarjataulukolla? Nythän on nimenomaan käynyt ilmi, että Golden Knightsin rosteri ei todellakaan ole keskinkertainen, vaikka sitä sellaisena moni ennen kauden alkua piti. Joukkue on hienosti kasattu ja siitä löytyy leveyttä enemmän kuin monesta muusta joukkueesta. Joukkueenjohto valmennuksesta ja GM:stä lähtien ovat tehneet loistavaa työtä.
Itse ajattelisin asiaa siltä kantilta, että mikä on ollut joukkueen tavoite ennen kauden alkua. Mikäli tavoite on pärjätä ok runkosarjassa tai tyyliin ”sinnitellä mukana”, niin silloin runkosarja sarjataulukkoineen on vallan oiva apuväline tason mittaukseen. Mikäli kuitenkin kauteen lähdetään mestaruus mielessä, niin taso mitataan runkosarjan lisäksi pudotuspeleissä. Tämä lähinnä omakohtaisesta kokemuksesta, kun Vancouver on useinkin pärjännyt vallan mainiosti runkosarjassa ja sitten sweepattu ulos ensimmäisellä kierroksella pudotuspeleissä. Silloin kävi mielessä, että taso ei vain ollut riittävä.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
35/82 Anaheim vs. Vegas

Subban aloitti maalissa. Sbisa, Carrier, Hunt ja Carpenter olivat edelleen kokoonpanon ulkopuolella. Jälleen hieman lyhyempi raportti, koska kuumehöyryissä ei varsinkaan päätöserään jaksanut hirveästi keskittyä.

Avausmaalissa Haula hävisi kulmassa kamppailun Silfverbergille ja maalin edessä puolestaan Schmidt oli liian kaukana Rakellista, joka pääsi slotista lataamaan kiekon vapaasti takakulmaan. Vegasin tasoitus syntyi erän lopussa, kun Lindberg paini laidassa, Nosek korjasi irtokiekon ja levitti heti Theodorelle, joka käveli viivasta vapaata latua vasemmalle b-pisteelle ja latasi kiekon täydellisellä rannelaukauksella sisään tolpan kautta etuyläkulmasta. Erä oli muutoin täysin isäntien hallintaa, se vyöryi jatkuvasti muutamalla syötöllä hyökkäyssiniselle ja pääsi sitä kautta pelaamaan kymmeniä kulmaralleja. Vierasjoukkue puolestaan ei saanut juurikaan kontrolloituja hyökkäyksiä, vaan joutui heittämään siirto- ja purkukiekkoja. Subban oli hyvä ja myös uhrautuva blokkauspelaaminen piti Vegasin ottelussa mukana. Theodoren maalin lisäksi paras paikka tuli Nealille, joka pääsi läpiajoon, mutta laukoi päin Gibsonia. Laukaukset kirjattiin 15-8, joka mairittelee Vegasia. Erän ainoa jäähy tuli Perronin surkean ratkaisun seurauksena, kun hän ei siniseltä vain nostanut kiekkoa jalalla pois alueelta, vaan haki levitystä Nealille, jonka Getzlaf katkoi ja paineen jatkuessa Neal joutui lopulta rikkomaan.

Toisessa erässä osat vaihtuivat. Vegas sai pari ylivoimaa ja parhaat paikat syntyivät Millerin viivapommeista. Toisen ylivoiman lopussa Tuchilla oli loistopaikka nostaa kiekko maalin kattoon yli jäässä maanneen Gibsonin, mutta Gibson sai venytettyä kädet väliin Tuchin yritykseen, joka syntyi Millerin reboundkiekosta. Vegas siirtyi johtoon vajaat viisi minuuttia ennen erän loppua, kun alivoiman päätteeksi Bellemare purki kiekon ränniin ja boksista jäälle hypännyt Eakin hassutti laidassa Lindholmin vartaloharhautuksella päästen laidasta läpi puolittaiseen läpiajoon, jonka päätteeksi Eakin napautti rannarin Gibsonin putkista sisään. Kotijoukkue vei blokit toisessa erässä 7-2 ja Vegas ensimmäisessä 9-1, joten melko totaalisesti pelin hallinta kääntyi.

Päätöserän alkuun Manson lahjoitti omissa huolimattomalla jätöllä kiekon Marchessaultille, joka muutaman potkun jälkeen tarjoili täydellisen lätyn vasemmalta maalin eteen Karlssonille, joka ohjasi kiekon pussiin rystyltä ykkösellä. Corsi-jumala jälleen siis tehoille syöttöpisteen myötä. Kolmoserä oli melko sekavaa miekkailua ja kummallakaan ei ollut otetta peliin. Vegas puolusti riittävän laadukkaasti, vaikka ei se pelaaminen kaunista ollut. Vedot kirjattiin 6-6. Kolme minuuttia ennen loppua Ducks otti jo veskan pois, koska se ei ollut saanut riittävästi painetta aikaan. Reilu minuutti ennen loppua sitten Ducks avasi omista, Neal voitti kamppailun keskialueella, kiekko valui Schmidtille, joka käänsi pelin pienellä passilla keskelle Haulalle ja tämä jatkoi heti viereen Perronille, joka sijoitti kiekon tyhjiin punaiselta laittaen pelin pakettiin.

Subbanille voitto, ei voi valittaa. Loistava poiminta waivereista aikoinaan. Hyökkääjistä nelosketjun yksilöt olivat mukana kahdessa ensimmäisessä maalissa, hyvä peli heiltä. Eakinille voittomaali, Tuch ja Leipsic olivat melko lapasia. Kärkiketjuista Haulan vitja otti omiin avausmaalin eikä ollut ylöspäin niin hyvä kuin Karlssonin ketju. Puolustajista pidin Theodoresta ja Milleristä erityisesti. Schmidtin piikkiin meni osittain avausmaali. Engellandilta, McNabbilta ja Merrillilta peruspainimista.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Vegas-flunssa alkaa näköjään leviämään jo vieraspeleihinkin.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
36/82 Kings and Knights

Sama kokoonpano kuin edellisenä yönä Anaheimissa, vain pelaava maalivahti oli eri.

Avauserä oli viihdyttävä eikä katkoja juurikaan ollut, vaan molemmat painoivat päästä päähän ja liimasivat miehet laitaan omissa. Vierailta paikkoja loi oikeastaan vain ykkösketju. Marchessault oli todella energinen ja laukoi paljon. Paras paikka oli kuitenkin viimeisellä minuutilla Karlssonilla, kun hän pääsi yksin laukomaan maalin edestä Doughtyn lahjoitettua hänelle kiekon, mutta kuti meni ohi vasemmalta. Haulan ketjun paras paikka tuli Perronille, joka Ekin passista pääsi toisesta aallosta vasemmalta laukomaan ranteella tuloksetta. Haula otti erän ainoasta maalista miinukset, kun Doughty passasi viivaan vasemmalta b-pisteeltä, Forbort laukoi Marchessaultin lavan kautta kiekon kohti maalia ja maalin edessä vielä Gaborik hipaisi kiekkoa, jolloin se painui riman alle. Engelland ei saanut siirrettyä maskia sivuun Fleuryn tieltä maalin edessä. Muutoin Fleury otti useita hyviä koppeja nollaten mm. Kempen maalin kulmalta.

Toinen erä ei ollut yhtä intensiivinen kuin ensimmäinen. Tilaa alkoi löytyä enemmän molemmissa päissä, mutta silti avauskympillä ei nähty tuhannen taalan paikkoja, vaan kiekolliselle pelaajalle annettiin ehkä hieman enemmän tilaa, mutta samalla hänet ohjattiin huonoon sektoriin. Erän puolivälissä Eakin hankki haastollaan ja kiekon pitämisellään ylivoiman, joka ei toiminut sarjan parasta alivoimajoukkuetta vastaan. Theodore laukoi kerran keskeltä vastapalloon Nealin jätöstä, mutta Quick torjui vaivatta. Vajaat pari minuuttia ennen erän loppua Vegas tasoitti, kun ykkösvitjan pyörityksen päätteeksi Smith passasi laidasta viivaan Millerille, joka laukoi matalan vedon patjoihin ja kolmannella yrittämällä Marchessault onnistui siirtämään irtokarat maaliin.

Päätöserä alkoi ylivoimalla, joka muuttui nopeasti kahden miehen ylivoimaksi Doughtyn ajettua Joonatania suoraan selkään. YV oli surkea taas, ytimeen ei Vegas päässyt, vaan laukoi muodon ulkopuolelta. Kahdeksan minuutin kohdalla Kempen otettua boksin kuviota ei saatu edes kuntoon koko ylivoiman aikana. Mutta onneksi Vegas sai palkinnon aktiivisuudestaan erän puolivälin jälkeen, kun kolmosvitja maalasi. McNabb piti viivan kiinni ja pelasi kulmaan, jossa Eakin voitti kamppailun ja sai kiekon Tuchille, joka nousi maalille ja koitti runnoa kiekon väkisin sisään. Lätkä lipui takatolpalle Leipsicille, joka laukoi jäänuoliaisen sisään Kings-pakkien kadotettua näköyhteyden kiekkoon. Kauden avausmaali vihdoin Brendanille. Hetken päästä Perron otti hyökkäyspäässä estämisjäähyn Forbortin jahdatessa kiekollista pelaajaa, jolloin David astui väliin väärin. Ylivoimalla Drew D. laukoi ainakin viidesti siivestä, mutta kerta kerran jälkeen Fleury oli edessä. Kings tasoitti kuitenkin tasaviisikoin. Muzzin passasi viivasta vapaasti, kun Bellemare meni hakemaan mailaa, jolloin Doughty näki tilaisuutensa, ajoi slottiin ja ohjasi kiekon tolpan kautta sisään.

Jatkoilla Fleury piti Vegasin elossa ensimmäisen puoliskon nollaamalla mm. Kempen slotista ja Gaborikin maalin edestä. Marchessault sai vieraiden ensimmäisen paikan, mutta Nopea torjui hänen vetonsa slotista, jonne Marchessault oli unohtunut täysin yksin. Hetken päästä sitten suorasta hyökkäyksestä Vegas rankoi, kun Smith kuljetti keskialueelta sinisen yli, jätti Perronille ja ajoi itse maalille tehden tilaa Davidille, joka laukoi ranteella kiekon etukulmasta sisään Martinezin jaloista.

Yksi kauden parhaista otteluista katsojalle. Jatkoajalla päättyneistä peleistä saldo on nyt 6-0 ja palmukaupunkien joukkueita vastaan 12-0-0. Avauserän alku oli haasteellisin vaihe, mutta pelin edetessä ote siirtyi Vegasille, josta kielii mm. toisen erän kudit 2-15. Loppupeleissä peli olisi voinut kääntyä kummalle vain, jos miettii tuhlattujakin paikkoja.

Fleurylle puhtaat paperit ja papukaijamerkki. Hyökkääjistä ykkönen oli ylivoimaisesti paras. Leipsicille vihdoin maali ja joukkueen tärkeimpiin yksilöihin kuuluva Taavi Päärynä sitten kirjautti voittomaalin nimiinsä. Pakeista Engelland-Theodore oli eniten pulassa alussa.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
37/82 Vegas vs. Toronto uudenvuodenaattona

Prime time -matsi uudenvuodenaattona samaan aikaan Suomen ja Slovakian U20-kamppailun kanssa, ei hyvä. Subban aloitti uunissa yllättäen. Muutoin kokoonpano oli sama Marchessault-Karlsson-Smith, Neal-Haula-Perron, Leipsic-Eakin-Tuch, Lindberg-Bellemare-Nosek, McNabb-Schmidt, Theodore-Engelland ja Merrill-Miller.

Avausvaihdossa Hyman kolisutti tolppaa vanhanaikaisella. Hetken päästä Tuch ei osunut kunnolla kiekkoon Leipsicin tarjoillessa lätyn 2v1-tilanteessa, mutta samassa vaihdossa Tuch käänsi kiekon maalille oikeasta siivestä ja Bellemare ohjasi kiekon sisään maalin edestä. Pari minuuttia myöhemmin Leafsin kolme hyökkääjää olivat syvässä, kun Marchessault käänsi pelin laidasta keskialueelle. Siellä tueksi noussut Engelland tökkäsi kiekon vasempaan laitaan Smithille, joka pääsi Karlssonin kanssa 2v1-hyökkäykseen ja lätytti kiekon ruotsalaiselle, joka viimeisteli kliinisesti. Minuutti myöhemmin McNabb piti kiinni kulmassa Nylanderista ja sai ansaitun jäähyn. Nosek pääsi alivoimalla nokikkain Andersenin kanssa, mutta rystyveivi ei uponnut. Vieraiden ehkä paras paikka oli JvR:lla, mutta hän ohjasi yli. Jäähyn jälkeen ykkösvitja paineisti loistavasti ja sai riiston jälkeen maalipaikan sekä lopulta hankittua jäähyn. Ylivoima oli melko vaisu ja vaaraton.

Vegas osui kolmannen kerran kuusi ja puoli minuuttia ennen erän loppua, kun Haula spurttasi oikeaa laitaa ylös ja laukoi Hainseyn nenän alta kiekon ranteella pussiin. Helposti meni tuo kuti Andersenille. Perron keräsi syöttöpisteen maaliin avattuaan pelin omalta alueelta chipillä, joka pomppi Haulan lapaan keskialueella. Viisi minuuttia ennen erän loppua Marincin sai kiinnipitämisjäähyn. Sen aikana Haula passasi miinuskulmasta ristiin siipeen Marchessaultille, jonka matala one-timer pysähtyi Andersenin patjaan. Avauserän kudit kirjattiin lopulta 11-5. Subban pääsi todella helpolla. Muutaman yksittäisen pyörityksen Leafs sai tasaviisikoin ja mm. Marner ajoi maalille kikkailujen päätteeksi erän lopussa, mutta Subban piti luukut kiinni jään pinnassa. Hyökkääjät blokkasivat hyvin myös muutamat viivavedot. Vegas oli tehokas omissa paikoissaan ja hivenen pelin päällä saaden enemmän kulmapelejä varsinkin erän alkupuolikkaalla.

Toronto aloitti toisen erän vahvasti ja se "palkittiin" ylivoimalla, kun Vegas hölmöili vaihdossa. Ylivoimalla Leivo pääsi lataamaan slotista ykkösellä, mutta veto meni plekseihin. Ylivoiman jälkeen Bozak nosti vasemmasta laidasta rystyltä niukasti ohi ja vastaiskusta Miller jätti Nealille, joka laukoi tanskalaisen syliin. Viiden minuutin kohdalla Leafs kavensi, kun Leksa toi kiekon päätyyn, rouhi uudestaan sen itselleen ja pelasi Brownille keskelle maalin eteen, joka käänsi sen maalin kulmalle Marleaulle ja tämä liu'utti kiekon sisään tolpan ja patjan välistä juuri ja juuri. Vegas kuittasi maalin vielä ennen erän puoliväliä, kun Marincin koitti syöttää laidan kautta kiekon maalin takaa pakkiparille, mutta kiekko osui tuomarin luistimeen. Joonatan sai sen haltuunsa maalin takana ja syötti slottiin, josta Karlsson naulasi liikkeestä kiekon takakulmaan illan toisellaan. Halpa maali, mutta kaikki lasketaan ja puntit tasoittuivat, kun Dallas hyötyi tuomarista Vegasia vastaan jokunen peli sitten. Maalin jälkeen Schmidt otti boksin, jonka Vegas selvitti vaivatta.

Viisi minuuttia ennen erän loppua Komarov-Brown akseli järjesti melkein maalin ja vastaiskusta Vegas pääsi ylivoimalle, kun Smith punnersi laidasta ja Gardiner joutui hidastamaan häntä. Ykkösylivoimalla oli muutama hyvä aihio, mutta viimeiset passit olivat huolimattomia. Viimeisellä minuutilla sitten erässä Nosekin passi laidasta ei tavoittanut Lindbergia keskellä ja Leafs sai riiston siniviivalla. Hyman syötti, Matthews otti muutaman potkun ja laukoi sitten ranteella kiekon etukulmasta sisään Subbanin räpylän alta. Samanlainen maali, jonka Haula teki. Toisen erän kudit merkittiin 10-10. Harmillinen koppimaali erän loppuun, sillä peli oli muutoin hyvin hanskassa.

Heti päätöserän alussa Toronto kavensi. Laidasta tuli laukaus maalille ja reboundissa Hyman ja Smith osuivat Subbaniin, jonka johdosta Matthews sai putata kiekon tyhjiin toisesta aallosta. Maali kuitenkin hyväksyttiin oikeutetusti haaston jälkeen. Syöttöpiste Riellylle. Viiden minuutin kohdalla suoraan aloituksen jälkeen Bellemare oli aivan yksin maalin edessä, mutta ei onnistunut ohittamaan Andersenia. Hetkeä myöhemmin Theodore teki huikean esityön kuskaamalla kiekon omista toiseen päätyyn ja syöttämällä neljän pelaajan keskeltä kiekon vasemmalle, josta Karlsson jakoi sen heti takaisin slottiin ja Marchessault sai siirtää kiekon tyhjiin Andersenin ollessa liikkeessä vielä kohti Karlssonia. Tärkeä maali, jolla Vegas palautti kahden maalin johdon. Theodoren kikkailut ja kiekkokontrolli olivat avaimet tuon maalin syntyyn.

Erän puolivälissä Matthews meinasi iskeä jo kolmannen maalinsa, mutta Haula sai viime hetkellä lavan väliin maalin edessä. Kuutisen minuuttia ennen loppua Tuch pääsi kokeilemaan ilman maskia vasemmalta b-pisteeltä kohti etuyläkulmaa, mutta Frederik torjui kuten kuuluu. Pari minuuttia myöhemmin Rielly laukoi ranteella viivasta, mutta veto blokattiin. Jatkotilanteessa Matthewsin ketju jatkoi painetta, mutta lopulta kotijoukkue selvitti uhan. Toronto otti veskarin pois yli kaksi minuuttia ennen loppua. Lopulta oman pään aloituksen jälkeen kiekko saatiin purettua. Luistelukisassa Karlsson onnistui voittamaan Toronton yksilön ja heittäytyen löi kiekon sisään kaaliperhosena tehden samalla Vegas Golden Knightsin historian ensimmäisen hattutempun. 6-3 lukemiin ottelu lopulta päättyikin.

Vahva avauserä takasi sen, että seuraavien erien muutamasta mustasta hetkestä huolimatta Vegas onnistui voittamaan. Subban oli riittävän hyvä, mitään maagista ei tarvinnut esittää todellakaan. Ykkösketjun hirmu vire takasi voiton jälleen. Karlsson keräsi peräti tehot 3+1, Smithille ja Joonatanille kahden pisteen illat. Myös Bellemare oli hyvä ja esillä molemmissa päissä. Puolustajista Theodore oli hyvä erityisesti. Kukaan ei jäänyt miinuksille.
 

mesag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mielenkiintoisena seikkana, että William Karlssonin 26,3% kun kaveri on tehnyt 20 maalia. Kahdella edellisellä täydellä kaudella laukaisuprosentit olivat 6,3% ja 8,3%. Eli ainakin aikaisempiin kausiin verraten ei tuon tahdin, ainakaan kaiken järjen mukaan, pitäisi kantaa edes runkosarjan loppuun asti.
 

Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
12% viimeistelyvarmuus alkaa olla jo hyvää tasoa middle-6 pelaajille, ja tuollaista uraa oikeastaan Karlssonilta odotankin. Parhaimmillaan loistava kakkosketjun kaveri, huippujoukkueessa joko kakkosketjun täydentävä lenkki tai hyökkäävän kolmosen moottori. No, kuitenkin. Tuo ~26% on aivan liian korkea luku, jotta Karlsson pystyisi sitä ylläpitämään edes tämän kauden ajan. Onhan sitä tietenkin hullumpaakin käynyt, mutta lähtökohtaisesti tuollaista temppua ei kannata odottaa tapahtuvaksi. En jaksa nyt perehtyä siihen, millaisista paikoista Karlsson on nuo maalinsa tehnyt, mutta osumaprosentti ja vetojen määrä viittaisi vahvasti siihen, että erittäin läheltä maalia ja näistä ns. "high scoring" paikoista. Tätä keskusteluahan käytiin viime kaudella Komarovinkin osalta, kun laukaisuprosentti hätyytteli kolmeakymmentä.

Karlsson on tällä hetkellä tulikuuma, sitä ei käy kiistäminen. Kuinka kauan tämä vire, ja kenties pieni onni, kestää - sitä ei kukaan tiedä. Olettaen kuitenkin, että Karlsson laukoo loppukauden aikana vielä 150 kertaa ja maalitahti hiipuu tasaisesti, loppukauden kuitenkin sisältäessä monen maalin pelejä ja kylmiä jaksoja, saanee Karlsson 35 maalia kasaan ilman vaikeuksia. Mutta yllätyksenä sen ei pitäisi tulla, jos ensi kaudella tämä temppu toistuu. Eihän se vaatisi kuin 250 laukausta ja 14% osumatarkkuuden.
 

Salming

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Vegas Golden Knights
38/82 Saunassa Pekan ja Juusen kanssa

Hallitseva NHL:n hopeamitalisti Nashville Predators saapui kylään Vegasiin. Fleury aloitti maalissa. Muutoin kokoonpano oli jälleen identtinen viime peleihin verrattuna. Joukkueen tavoitteena oli kasvattaa voittoputki kahdeksaan otteluun ja pisteputki kolmentoista ottelun mittaiseksi.

Ensimmäinen hyvä maalipaikka tuli kahden minuutin jälkeen, kun Eakin hölmöili sinisellä hyökkäykseenlähdössä, Preds riisti ja Bonino pääsi vapaasti laukomaan läheltä, mutta Fleury otti ottelun alkuun ison torjunnan. Vajaan neljän minuutin kohdalla Marchessault antoi loistavan passin vasemmasta kulmasta kulmapelin päätteeksi maalin eteen Smithille, mutta tämä ei osunut kiekkoon kunnolla, vaan luistimellaan ohjasi kiekon tolppaan. Kuuden minuutin pelin jälkeen nelosvitjan pyöritys tuotti Lindbergille vetopaikan viivaan, mutta Rinne torjui vaivatta ilman maskia lähteneen vedon. Avauskymppi oli ihan hyvin kotijoukkueen hanskassa sitä yhtä Boninon paikkaa lukuun ottamatta. Erän puolivälin jälkeen Järnkrok laukoi matalan vedon kaukaa oikeasta laidasta, mutta Fleury torjui kiekon katsomoon patjallaan. Kotijoukkue otti avauskympillä muuten peräti kuusi riistoa ja paransi tilastojaan NHL:n parhaana joukkueena kyseisessä tilastossa (ennen peliä 11 riistoa per peli keskimäärin). Hetki Järnkrokin tilanteen jälkeen Schmidt pujotteli kauniisti läpi Preds-puolustuksen ja pääsi jopa nokikkain Rinteen kanssa, mutta kiekko karkasi lavasta viime hetkellä. Seuraava tilanne tuli Vegasin päätyyn, kun Subban hallitsi kiekkoa kuljetuksen aikana ja heitti lopulta kiekon oikealta rystyllä maalille, jossa Sissons siirsi reboundin niukasti ohi maalin Fleuryn ollessa jo jäässä. Reilut kaksi minuuttia ennen erän loppua kolmosketju lähti omista Leipsicin voimin ja hän dumppasi kiekon päätyyn. Sen jälkeen kulmapelissä Tuch sai hoidettua kiekon päädystä maalin eteen, jossa Leipsic oli täysin yksin, mutta hän laukoi karkeasti yli. Avauserän vedot kirjattiin 15-4. Hyvä erä kotijoukkueelta ja Preds ei päässyt jauhamaan kulmissa liikkuvilla ja fyysisillä hyökkääjillään, vaan Vegas puolusti keskialueen sen verran hyvin, että Preds ei päässyt kiekon kanssa montaakaan kertaa isäntien alueelle.

Toisen erän vierasjoukkue aloitti ryminällä. Se laukoi yhdeksän kertaa kohti maalia ensimmäisten vajaan viiden minuutin aikana, kun Vegas puolestaan ei saanut yhtään kutia aikaan samalla ajanjaksolla. Salomäkikin otti maukkaan blokin Millerin viivakutiin parin minuutin jälkeen. Vieraiden paras paikka alussa tuli ehkäpä Josille, joka riisti omissa kiekon Marchessaultilta sinisellä ja pääsi sitten 2v1-hyökkäykseen, mutta tyytyi omaan ratkaisuun oikeasta siivestä, kun McNabb piti passin kiinni. Fleury puolestaan liimasi Josin vedon syliinsä ja Vegas selvisi pinteestä. Reilun seitsemän minuutin jälkeen Bitetto nousi ahnaasti viivasta vapaata kaistaa ja laukoi terävästi keskeltä, mutta Fleury torjui olkapäällään. Puoli minuuttia myöhemmin Preds käänsi keskialueella pelin 3v1-hyökkäykseksi. Miller heittäytyi jäähän ja oli pelistä pois, mutta Fleury katkaisi mailallaan huikeasti oikealta lähteneen passin takakulmalle ja esti maalin synnyn.

Erän puolenvälin jälkeen vierailla oli liikaa miehiä kaukalossa ja seurauksena oli ylivoima Golden Knightsille. Edellisessä vaihdossa ykkönen oli luonut pari puolittaista maalipaikkaa, muun muassa Smith laukoi vasemmasta laidasta Karlssonin annettua hänelle syötön kulmasta. Ykkösylivoima aloitti, mutta ei saanut edes kuviota rauhoitettua. Sen sijaan kakkosylivoima siirsi Vegasin johtoon ylivoiman lopussa. Tuch toi vauhdilla kiekon alueelle ja laukoi sitten ohi takakulmasta, mutta viivassa Schmidt oli hereillä ja pelasi kiekon pienellä chipillä samassa laidassa olleelle Smithille, joka ajautui pieneen kulmaan, mutta toimitti kiekon maalille ja Rinne imaisi sen sisään ollessaan epätasapainossa. Reilu minuutti myöhemmin kolmosketju ja Theodore-Engelland pelasi pitkän tovin hyökkäysalueella, joka tuotti palkinnon seisovaa Johansenin Preds-viisikkoa vastaan. Theodore laukoi jo muutamaan otteeseen, mutta kolmas yritys tuotti tulosta, kun Tuch oli maskissa ja Engelland antoi levityksen, johon Theodoren oli helppo tällätä täysi voima kiekon taakse ja lähettää matala laukaus, joka lipui Rinteen varusteista lopulta maaliviivan yli. Tuchille maaliin illan toinen kakkossyöttö. Viitisen minuuttia ennen erän loppua Marchessault sai jäähyn huitomisesta. Kotijoukkueen aktiivinen alivoima oli myrkkyä Predsille ja se ei tainnut saada yhtään vetoa edes aikaan. Ainakin Vegas purki vähintään kolme kertaa kiekon toiseen päätyyn. Toisen erän vedot merkattiin lopulta 11-14. Härkämäisen avausvitosen jälkeen Preds sai vain viisi laukausta kohti maalia loppuerässä. Rinteen piikkiin voi osin laittaa molemmat maalit, Fleury vei veskarien taiston selvästi toisessa erässä.

Päätöserän avausvaihdossa Turris menetti kypärän ja Smith pääsi hakemaan vanhanaikaisella sekä kääntörannarilla maalia, mutta kiekko ei ikinä mennyt Markku-Andrélle asti. Viiden minuutin kohdalla ruutuun pärähti erän mielenkiintoisin asia siihen mennessä eli grafiikka liittyen McNabbiin. Hän on ainoa pelaaja NHL:ssä, jolla on yli 90 taklausta ja blokkia sekä tehotilasto vähintään +10. Seitsemän minuutin kohdalla Smith oli jälleen maalilla, mutta huitaisi pomppukiekosta ohi. Hetkeä myöhemmin Johansen tarjoili päädystä slottiin, mutta Hartnell laukoi Fleuryn sylkkyyn. 12 minuutin hujakoilla Tuch nousi oikeaa laitaa ja laukoi ilman maskia. Yksi harvoista Vegasin laukauksista maalia kohti tuohon mennessä erän aikana. Kuusi minuuttia ennen loppua Haula ja Neal pääsivät 2v1-hyökkäykseen, joka päättyi Haulan omaan ratkaisuun oikealta, mutta Rinne tuli hyvin vastaan ja torjui. Viisi minuuttia ennen loppua Perron nosti kiekon katsomoon ja Preds sai viimeisen oljenkorren. Ylivoima ei ollut hääppöinen, vaikka Rinnekin otettiin pois ja Preds haki maalia kuudellä neljää vastaan. Lopulta sitten AV-tapon jälkeen Preds pyöri hetken kulmissa kuudella viittä vastaan, kunnes Haula passasi omista kiekon pois Perronille, joka lätytti Joonatanin läpi ja tämä siirsi kiekon tyhjiin. Lopputulos lopulta 3-0 ja Fleurylle toinen nollapeli lyhyen ajan sisään. Vegas pelasi johtoasemassa jo rutinoituneesti eikä antanut Predsin vyöryä, vaan sai kiekot pois omista, kun tuki oli lähellä. Oma hyökkäyspelaaminen jäi ohkaiseksi päätöserässä, mutta tärkeintä oli tukkia Nashvillen pelihuumori, jossa Vegas onnistui.

Puolustajista kehut Theodore-Engelland parille. Engellandille +2 tehotilastoon ja Theodorelle +1 sekä maali. Hyökkääjistä kolmosketju oli hyvä, Tuch keräsi pari passia. Haulan ketju jäi vähän pimentoon kyllä, mutta Karlssonin vitjalle kehut jälleen maalipaikkojen luonnista. Nelonen hoiti oman hommansa, siitä komplimentit.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Marchessault 6 vuotta ja 5 millin paperi.

Nykyajan häntälappuna, ekasta 7M, toka vuosi 6M, 3-4 vuodet 5M ja viimeiset vuodet 50% korkeimmalsta palkasta, eli 3.5M.

Jännä nähdä hyytyykö Vegasin kiito nyt, kun näitä jatkolappuja aletaan tekemään. Yksi suurimmista teorioista Vegasin hyvyyteen on ollut 1-vuotisten lappujen olemassaolo. Jokainen äijä jahtaa porkkanaa, eli parempaa jatkosopimusta, kun sai uuden mahdollisuuden ehkä aiempaa isommassakin roolissa.

McPhee on poiminut loistavia pelimiehiä ja voihan se olla että jengi on real deal. Mutta pitemmät jatkosopimukset ja sen jälkeinen tyytyväisyys on laskenut niin monen middle6 -pelaajan tasoa sopimusta edeltävään vuoteen verrattuna, etten yllättyisi jos Vegasinkin osalta joidenkin kanssa niin käy.

Iso sopimus tuo myös erilaisia paineita. 750k lapun Marchessaultilla ei ollut aiemmin mitään "hävittävää".
 

Nick Neim

Jäsen
Mietin tossa yks päivä, että on se pirun hyvä liigan kannalta, että McPhee sössi Calvin Pickardin Toronton farmiin aikanaan. Ois ollu muuten ihan liian ylivoimainen nippu kasassa.
Aika erikoinen kommentti siihen nähden, että McPheehän on monien mielestä kunnolla vetämässä vituiksi. Juurikin sinä taisit olla yksi niistä. Nimenomaan ne tulevaisuuden varausvuorothan olivat tärkeitä, ja nyt se varausvuoro on jäämässä aivan liian myöhäiseksi. Pickardin kauppaa tuolloin perusteltiin mm. sillä, että joukkue ei saa olla liian hyvä ja/tai tasokas, jotta joukkue pääsee napsimaan hyviä varausvuoroja heti ensimmäisillä kausilla. Laajennusjengille nimenomaan oli hyvä asia, että Pickardin tasoista backupia ei löydy koko organisaatiosta.

Jos taas ajattelee Pickardin kauppaamista - maalivahtia, joka oli jo läpäissyt waiverit ja josta saatava vastine oli puhdas nolla - ja ideana on tällä kaudella menestyä, niin kauppa on edelleen järjetön. Oikeastaan vieläkin järjettömämpi, koska tarvetta kaupalle ei ollut.

Niin ne takit näemmä viuhuu, vähän miten itselle sopii.
 
Viimeksi muokattu:

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Enhän minä näistä mitään ymmärrä, mutta aikamoinen palkankorotus paukahti Marchessaultille. Mutta kaipa siellä tiedetään mitä tarjotaan ja tehdään? Olisi vaan kuvitellut, että millin (tai no ainakin puoli milliä) halvemmallakin (per kausi) olisi tarttunut sopimukseen?

Haula tulee olemaan näillä otteilla kyllä aikamoinen kultakimpale Vegasille nykyisen sopimuksensa loppuun asti.

Noin yleisesti ottaen täytyy sanoa, etten olisi ikimaailmassa arvannut Vegasin pelaavan näin vahvaa (alku)kautta! Enkä varsinkaan Shipachyov sekoilujen jälkeen. Onhan tätä "tuhkimotarinaa" kiva kuitenkin seurata. Pleijarit olisivat kova saavutus! Saapas nähdä miten paketti pysyy kasassa seuraavat pari-kolme kuukautta.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Olivatko laajennusdraftisäännöt Vegasille olennaisesti edullisemmat kuin aiemmille uusille joukkueille?
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Olivatko laajennusdraftisäännöt Vegasille olennaisesti edullisemmat kuin aiemmille uusille joukkueille?

Oikeastaan ei, mutta uskoisin että keskimääräisen middle6 -pelaajan ja 4-5 pakin taso on noussut selvästi 20 vuoden takaisiin tilanteisiin verrattuna. NHL on aivan järjettömän paljon tasaisempi nykyään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös