Treidispekulaatiot ja huhut 2017–2018

  • 296 179
  • 709

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
On noita tungettu ja nykyisin tuntuu - ainakin viime kesänä - että noista on opittukin. Tuota Leinon pienempiä näyttöjä en oikein allekirjoita kun parhaiden kausien pisteitä katsoo:
Joo, käsi ylös virheen merkiksi. Muistelin, että Leino pelasi pisteiden valossa heikomman runkosarjan ja tykitti sitten pleijareissa tehoja urakalla, mutta taisin sekoittaa Bergenheimiin.

Mutta ei sinällään ihmetyttäisi, jos joku Maroonille jotain maksaisikin. Jos siellä joku Matt Beleskey kruisailee lähes 4 millin tuloilla kiikareilla Bostonissa, ja tähän yhteensä 5v sopimukseen riitti 22+10 kausi, toki pelasi vain 65 ottelua. Tuossa oli vieläpä NTC ja modified NTC jatkuu vielä ensi kauden verran. Beleskey on niin tehojensa kuin pelityylinsä puolesta lähempänä Maroonia mitä Leino, joka laitetaan nyt oman huonomuistisuuden piikkiin.
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Mites Jets ja Jacob Trouba sopii tähän yhtälöön? Parin miljoonan sopimuksella operoiva Trouba ja jonkinlaiset arvet viime syksyltä jäi, niin eikö nyt olisi lihoiksi laitoin aika? Laineelle senteriksi RNH tai Nylander? Tuleeko jälleen kolmen seuran kauppa Arizona, Edmonton/Toronto ja Winnipeg? Jotenkin nyt tuoksuu siltä, että Jets olisi sentteri kaupoilla. Mikäli kumminkin Jetsin GM teki Trouballe totaalisen kuivana kakkoseen vedon ja Trouba raapustaa nimensä jatkopaperiin halvalla (henkilökohtasesti en usko) niin sitten Jets tuskin isoille kaupoille lähtee.

Miten yleensäkin Jetsin tilanne siirtomarkkinoilla nähdään?
 
Largo

Trouba pelaa kylläkin lähes 3 miljoonan sopimuksella. Trouban ongelma oli, että mies pelasi väärällä puolella, eikä kokenut saavuttavan potentiaaliaan siinä roolissa. On tämänkin kauden jälkeen RFA, joten mitään hätää hänen treidaamisen kanssa ei ole.

Mikäli Jets jatkaa nykyisellä tahdillaan, niin joukkue varmasti katsoo takarajalla vahvistusten perään, eikä tuossa kohtaa Trouban kauppaaminen kannata kuitenkaan. Varausvuoroilla ja prospekteilla koitetaan joukkuetta vahvistaa tilaisuuden tullen.

Ei tämä tietenkään poista mitään mottipäisiä tarjouksia, mutta vaikea uskoa Trouban olevan se kohde, kun spekulaatioita käydään Doughtyn ja OELn kohtaloista.
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kyllähän Winnipegin rosteri huutaa toista peliä tekevää sentteriä. Tiedä sitten mikä on GM:n ajatus, mutta luulen, että mitään haluja Trouban pitämiseen ei ole. Kiire treidata ei ole, mutta hyvää kauppatavaraa kyllä ja nyt tarvitsisi vahvistusta keskustaan.

Trouban kiukkuilu siirrosta ym. ja edelleen hierarkiassa se "kolmas". Miksi odottaa kevääseen, kun voisi jo nyt joulun jälkeen vahvistaa joukkkuetta?
 
Siis miksi ei olisi haluja pitää Trouba? Nuori puolustaja, jolla potentiaalia on vielä reilusti käyttämättä. Jos haluja ei olisi pitää, olisi Trouba kaupattu ennemmin kuin tehty miehelle kahden vuoden jatkopahvi.

Itse näen Trouban kauppaamisen vain heikentävän joukkuetta. Kyllä siellä hyökkäyksessä maaleja tehdään ja Trouba on tärkeä palanen tuota Jetsin puolustusta.
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Siis miksi ei olisi haluja pitää Trouba?

Tähän perustan viime vuoden tapahtumat ja sen jättämät säröt. Itse GM:n housuissa pistäisin lihoiksi ja hankkisin toisen peliä tekevän sentterin.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Winnipegin GM antoi kaksi kuukautta takaperin Brian Littlelle kuuden vuoden jatkosopimuksen yli viiden miljoonan AAV:lla. Kakkossentterin hankinta on hänellä varmasti viimeisenä mielessä tällä hetkellä. Täällä Jatkoajassa Laineelle selvästi halutaan parempaa sentteriä, mutta väitän että Jetsin toimistolla ei ole uhrattu edes ajatusta kakkossentterin suhteen.

Jetsin prioriteettilistan kärjessä lienee pitkän jatkosopimuksen tekeminen Trouballe. Eikä puhuta mistään halvasta sopimuksesta, vaan pelaajan arvon mukaisesta kalliista sopimuksesta (vähintään Paraykon nykyinen sopimus, ehkä enemmänkin kun on lähempänä UFA-statusta kuin Parayko sopimuksentekohetkellä oli). Erinomainen puolustaja ja tärkeämpi Jetsin menestykselle kuin mitä Littlen upgraadaminen olisi.
 
Largo

Jäsen
Tähän perustan viime vuoden tapahtumat ja sen jättämät säröt. Itse GM:n housuissa pistäisin lihoiksi ja hankkisin toisen peliä tekevän sentterin.
Noh, näkemyksiä on monenlaisia. Itse olen enemmän sitä mieltä, että joukkuetta kannattaa rakentaa alhaalta ylöspäin. Ei se ole mielestäni sattumaa, että Nashville oli aina finaaleissa asti tuolla joukkueella. Siellä puolustus ja maalivahti on huippuluokkaa, mutta onnistui silti voittamaan Anaheimin jollain aivan älyttömällä sentterinelikolla. Sissons, Järnkrok, Aberg ja jotain. Fisher ja Johansen olivat sivussa, mutta tuolla puolustuksella pystyy voittoja ottamaan. Anaheim voitti Bluesin, eikä todellakaan hyvällä hyökkäyksellä. Päätöserässä listaan lisättiin Silfverberg, joten aika kapealla hyökkäyksellä tuo peli voitettiin.

@Bosco tuossa pistikin tuon sentteritilanteen niin kuin itse meinasin. Pointti juurikin siinä, että Trouba on huomattavasti arvokkaampi kuin Little-upgrade.
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jetsin prioriteettilistan kärjessä lienee pitkän jatkosopimuksen tekeminen Trouballe

Mutta mikä on Trouban asenne tähän kaikkeen, kun viime vuonna ei kiinnostanut jatkaa seurassa? Onko nyt tapahtunut henkinen kasvaminen vai onko tyytynyt 3. pakin rooliin? Big Buff ja Myers nokkii kumminkin edellä ja luottoa itsellä jopa ensi kaudeksi on Nikuun. Katsotaan mitä tapahtuu ja mikä Trouban tulevaisuus Jetsissä on. Ehdottomasti joukkue rakennetaan alhaalta ylöspäin siitä on täysin samaa mieltä, mutta Little ei seuraikonina ole kyvykäs 2. kentän sentteri.
 
Trouban asenne ja halu jatkaa Winnipegissa on toki avain kaikkeen.

En mä Myersia näe nokkimisjärjestyksessä Trouban edellä. Aika samalla linjalla he ovat kakkospakkeina Buffin takana, mutta jos järjestykseen pitää laittaa niin etu Trouballe. Vetelee kuitenkin tasakentällisin kaksi minuuttia per ottelu enemmän kuin Myers. Myers sitten erikoistilanteissa hieman tasoittaa peliaikaeroa.

Brian Little on pätevä NHL-tason kakkossentteri. Jos jokaisen joukkueen nimelliset kakkossentterit listattaisiin niin en usko että löydät 15 selvästi parempaa kakkossentteriä, mikä tarkoittaa Littlen kuuluvan kakkossentterien parempaan puoliskoon NHL:ssä tai ainakin lähelle sitä. Ei Little toki kirkkainta kärkeä ole vaan jää juurikin jonnekin kakkossentterien listauksen puoleen väliin.
 
Largo

Jäsen
Mutta mikä on Trouban asenne tähän kaikkeen, kun viime vuonna ei kiinnostanut jatkaa seurassa? Onko nyt tapahtunut henkinen kasvaminen vai onko tyytynyt 3. pakin rooliin? Big Buff ja Myers nokkii kumminkin edellä ja luottoa itsellä jopa ensi kaudeksi on Nikuun. Katsotaan mitä tapahtuu ja mikä Trouban tulevaisuus Jetsissä on. Ehdottomasti joukkue rakennetaan alhaalta ylöspäin siitä on täysin samaa mieltä, mutta Little ei seuraikonina ole kyvykäs 2. kentän sentteri.
Miestä kiinnosti jatkaa seurassa, mutta halusi oikeanlaisen roolin ja siksi "kiristi" joukkuetta treidipyynnöllä. On sittemmin ilmaissut viihtyvänsä joukkueessa ja myöntänyt että koko tuon treidipyynnön olevan ikävä, mutta hänen kannalta pakollinen ratkaisu. On nyt saanut pelata oikealla puolella ja isolla vastuulla. Varmasti toivoisi ylivoimalla minuutteja enemmän, mutta on 5vs5 pelissä varmaan joukkueen paras puolustaja. Ei hän olisi sopimusta koskaan sorvannut, mikäli ei yhteisymmärrykseen olisi päästy. Tuskin sopimuksessa mitään pykälää peluutuspaikasta ole, mutta suullisesti on varmasti sovittu jotakin. Muutenhan sama tilanne olisi Jetsillä edessä ensi kesänä, mihin en itse usko.

Ja jälleen noihin muihin kohtiin onkin jo ansiokkaasti vastattu. Paitsi että se on Bryan Little.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Noh, näkemyksiä on monenlaisia. Itse olen enemmän sitä mieltä, että joukkuetta kannattaa rakentaa alhaalta ylöspäin. Ei se ole mielestäni sattumaa, että Nashville oli aina finaaleissa asti tuolla joukkueella. Siellä puolustus ja maalivahti on huippuluokkaa, mutta onnistui silti voittamaan Anaheimin jollain aivan älyttömällä sentterinelikolla. Sissons, Järnkrok, Aberg ja jotain. Fisher ja Johansen olivat sivussa, mutta tuolla puolustuksella pystyy voittoja ottamaan. Anaheim voitti Bluesin, eikä todellakaan hyvällä hyökkäyksellä. Päätöserässä listaan lisättiin Silfverberg, joten aika kapealla hyökkäyksellä tuo peli voitettiin.

Niin ja vastaavasti Pittsburgh voitti kannun hyvinkin köykäisellä puolustsukalustolla Letangin ollessa sivussa. Vastaavasti sentteristö oli timanttia. Eli ei tuohon ihan noin yksioikoista vastausta ole. Joka tapauksessa varmasti kärkipakit ja sentterit ovat ne tärkeimmät palaset maalivahdin jälkeen.
 
RiverDog

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Miestä kiinnosti jatkaa seurassa, mutta halusi oikeanlaisen roolin ja siksi "kiristi" joukkuetta treidipyynnöllä

Tästä otan kiinni, että minkälaiset jäljet jätti GM:n ja Jetsin kannattajien mieleen. Toivottavasti ei tuu seuraavaa case Kanea. Eihän Trouballa ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä sopimus Jetsin kanssa viime vuonna ja tästä sorvattiin Jetsin kannalta loistava kahden vuoden diili. Nyt on aika Trouban lähteä eteenpäin ja luulen, että win win kaikille osapuolille.
 
Largo

Jäsen
Niin ja vastaavasti Pittsburgh voitti kannun hyvinkin köykäisellä puolustsukalustolla Letangin ollessa sivussa. Vastaavasti sentteristö oli timanttia. Eli ei tuohon ihan noin yksioikoista vastausta ole. Joka tapauksessa varmasti kärkipakit ja sentterit ovat ne tärkeimmät palaset maalivahdin jälkeen.
No kyllä, ihan oikeassa olet. Winnipegin kohdalla kuitenkin hyökkäyksessä on hyvä runko, joten en lähtisi puolustusta heikentämään lainkaan. Ehkä se oli enemmän se pointti.
 
Largo

Jäsen
Tästä otan kiinni, että minkälaiset jäljet jätti GM:n ja Jetsin kannattajien mieleen. Toivottavasti ei tuu seuraavaa case Kanea. Eihän Trouballa ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä sopimus Jetsin kanssa viime vuonna ja tästä sorvattiin Jetsin kannalta loistava kahden vuoden diili. Nyt on aika Trouban lähteä eteenpäin ja luulen, että win win kaikille osapuolille.
Aina on vaihtoehtoja. Ei hänen pakko ollut sopimusta tehdä, mutta mikäli sitä ei olisi syntynyt ennen joulukuun ensimmäistä, olisi kausi jäänyt pelaamatta. Aikaa tuossa vielä oli ja mikäli olisi ollut ehdoton asian tiimoilta, ei mies olisi jatkanut joukkueessa ja GM olisi ollut pakotettu treidaamaan mies. Ainahan nuo jäljet jättää, ei siitä mihinkään pääse, mutta keväällä kukaan sellaisia jaksa muistella miehen allekirjoittaessa pitkän jatkosopimuksen joukkueen kanssa. 7.-8.vuotta ja ~6,5 miljoonaa.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Oliko Trouballa joku tietty kaupunki mielessä, jossa halusi/haluaa pelata? Jos Chevy joutuu tilanteeseen, jossa Trouba kaupataan, niin Jetsin kannalta olisi ikävää, jos tästä tulee seuraava case "Shattenkirk", jossa on julkisena salaisuutena pelaajan mieluisin kohde eikä oikein muualle halua. Toki erona se, että Trouba ei ole UFA, mutta kyllä jenkkiorganisaatioiden GM:t vieroksuvat ongelmatapausta eivätkä halua maksaa Troubasta sitä sopivaa vastinetta, jos jatkosopimus ei ole edes varma.

Troubana malttaisin vielä, jos oikeasti ei ole ns. oikeaa syytä päästä Yhdysvaltoihin eli tyyliin vakavia perheasioita. Tylsä kaupunki ja pitkät talvet eivät ole oikeita syitä. Winnipegissä alkaa olla pian semmonen powerhouse käsissä ja Jacob tulee olemaan ykköspuolustaja mitä suuremmalla todennäköisyydellä pitkällä aikavälillä. Onko Troubasta siihen, sen aika näyttää, mutta kyllä hän paras puolustaja tuolla on jo nyt. Ja rahaa saa varmasti.

Ottaisin Trouban kirkuen kyllä Chicagoon.

EDIT: Selailin hieman Jetsin kulurakennetta tarkemmin, niin ei tuolla ole ainuttakaan tekijää, joka estäisi Trouban ison jatkosopimuksen. Scheifele määräsi tahdin tuolla sopimuksellaan enkä usko esimerkiksi Laineen nostavan itseään ainakaan paljoa sen yli, kun niin ei tehnyt Ehlers eikä Littlekään. Wheeler kapteenina saattaa mennä hiukan yli, kun hakee sen viimeisen ison diilin, mutta saas nähdä jatkaako edes Winnipegissä, koska muualta saisi varmasti enemmän.

Myers pois, Trouballe hänen rahat ja miljoona ja puolikas päälle, Morrissey bridgellä ja niin. Ei toi vaikeeta oo, varsinkin kun palkkakatto nousee.
 
Viimeksi muokattu:

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Wheeler kapteenina saattaa mennä hiukan yli, kun hakee sen viimeisen ison diilin, mutta saas nähdä jatkaako edes Winnipegissä, koska muualta saisi varmasti enemmän.

Myers pois, Trouballe hänen rahat ja miljoona ja puolikas päälle, Morrissey bridgellä ja niin. Ei toi vaikeeta oo, varsinkin kun palkkakatto nousee.

Wheeler on toisaalta seuraavan sopimuksen astuessa voimaan jo 33-vuotias, on joukkueen kapteeni ja juuri tuolla kaudella viimeistään periaatteessa pitäisi sitten alkaa Jetsin ns. mestaruusikkuna (Laine, Scheifele, Trouba, Ehlers jne. olisivat kaikki parhaassa peli-iässä ja Connor, Roslovic ja muut nuoret varmaan saaneet jo kerrytettyä myös kokemusta hyvin siihen mennessä). Että luulisi jatkohaluja löytyvän, menestyksen perässä kun ei ainakaan varmaan ole syytä siirtyä muualle tuolloin. Tokihan dollarit merkitsevät aina paljon sitten.

Myersia ei ole tarpeen kaupata koska ensi kauden pelaa edullisella 3 miljoonan palkalla (ja tälläkin kaudella palkka vain 3.5 miljoonaa), ja joka tapauksessa tämän kauden päätteeksi Enströmin iso sopimus päättyy ja vapauttaa tilaa Trouban uutta sopimusta varten. Enströmille sitten kesällä voi tehdä halvan sopimuksen jos tällä on vielä jatkohaluja - loukkaantumishistoria, ikä ja alentuneet peliotteet huomioiden voi hyvin jatkaa halvalla sopimuksella.
 
Wheelerin kohdalla samaa mieltä todellakin ja haluaisin itse urheiluromantikkona nähdä hänen signaavan Winnipegiin, vaikka sitä rahaa muualta varmasti enemmän saa.

Missaanko jotain, mutta Myersilla on CapFriendlyn mukaan tämä ja tuleva kausi $5.5 miljoonan caphitilla? Trouban jatkosopimusta pohdiskelin siis pitkälti palkkatilan myötä, jota toki vapautuu muualtakin kuten totesit. Jets taitaa vetää vielä osittain sisäisellä budjetillakin jos oikein muistelen. Tämä väite meni mutulla.

Trouba kuitenkin halunnee tuollaista Buffin kaltaista diiliä ja ainakin yrittää käyttää Ekbladia verrokkina.
 
Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Wheeler vaikuttaa omaan silmään klassiselta tapaukselta, jolle tullaan maksamaan reilusti enemmän mitä pitäisi. Kaveri on kuitenkin suoraan sanottuna valtava ukko ja käsittääkseni nopeus ja fyysisyys ovat iso osa peliä: tuskin tulee ainakaan nämä osa-alueet enempää kehittymään. Erinomainen tietysti nyt ja varmaan seuraavat 2-4 vuotta, mutta siitä eteenpäin on kyllä arpapeliä. 6-8 vuoden diili sisältää jäätävät riskit, varsinkin jos palkka on iso.

Haisee isolta diililtä Rangersiin.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Missaanko jotain, mutta Myersilla on CapFriendlyn mukaan tämä ja tuleva kausi $5.5 miljoonan caphitilla? Trouban jatkosopimusta pohdiskelin siis pitkälti palkkatilan myötä, jota toki vapautuu muualtakin kuten totesit. Jets taitaa vetää vielä osittain sisäisellä budjetillakin jos oikein muistelen. Tämä väite meni mutulla.

Palkkahan ei siis ole sama asia kuin cap hit/AAV. Myersin sopimus oli etupainotteinen (ensimmäisellä sopimuskaudella vaatimaton $10 miljoonan allekirjoitusbonus!) joten kaksi viimeistä sopimusvuotta pelaa edullisella palkalla. Jets ei ole ainakaan vielä ihan katossa kiinni oleva joukkue, jolloin tuo on merkityksellisempää kuin cap hit.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Palkkahan ei siis ole sama asia kuin cap hit/AAV. Myersin sopimus oli etupainotteinen (ensimmäisellä sopimuskaudella vaatimaton $10 miljoonan allekirjoitusbonus!) joten kaksi viimeistä sopimusvuotta pelaa edullisella palkalla. Jets ei ole ainakaan vielä ihan katossa kiinni oleva joukkue, jolloin tuo on merkityksellisempää kuin cap hit.

Joo siis käsitteet on tiedossa ja vähän aavistelinkin mitä meinasit, mutta annoin johtavalle mahdollisuuden tietysti antaa vastata. Laiskana en tietenkään alunperin katsellut niitä todellisia liksoja, kun pohdin Jetsin tulevaisuutta nimenomaan cap hittien vinkkelistä.

En tiedä onko tuo kovin tavanomainen tapa ELC-diilin jälkeen antaa isot allekirjoitussopimukset, jolloin todelliset ansiot ovat sopimuksen loppupuoliskolla pienemmät kuten Myersin tapauksessa. Ainakin itse kokisin, että tuon ikäiselle peräpainoitteinen palkkaus olisi ollut sopivampi tai tavanomaisempi, mutta mikäs siinä.

Voisin kuvitella, että Winnipegissäkin aiotaan lähestyä sitä ihan kattorajaa lähivuosina, joten siltä pohjalta Myersin voisin nähdä olevan kauppatavarana. En tosin Myersia ole hetkeen nähnyt eikä ole Dissonanssi enää päivittäin kertomassa kuinka Norris-tason puolustaja todellisuudessa on, joten voi olla, että kuuluu Jetsin tulevaisuuden suunnitelmiin. Buffia vain en näe Chevyn kykenevän kauppaamaan enkä nyt jaksa dollarilleen laskea onko kaikki mahdollista pitää, jos Trouba semmoisen about 8v/7m diilin saa. En edes tiedä onko perusteltua antaa tuollaista.

Mutta se siitä, en lähre sinne.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
En tiedä onko tuo kovin tavanomainen tapa ELC-diilin jälkeen antaa isot allekirjoitussopimukset, jolloin todelliset ansiot ovat sopimuksen loppupuoliskolla pienemmät kuten Myersin tapauksessa. Ainakin itse kokisin, että tuon ikäiselle peräpainoitteinen palkkaus olisi ollut sopivampi tai tavanomaisempi, mutta mikäs siinä.

Myersin sopimushan oli niitä Pegulan alkuaikojen signauksia kun rahaa oli poltettavaksi saakka ja sitä piti heitellä ympäriinsä. Eli ei mikään tavanomainen sopimus missään nimessä, pelaaja pääsi vain hyötymään olosuhteista silloin.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Edmonton Oilersin GM Peter Chiarelli oli ilmoittanut ennen eilistä peliä liigan muille toimitusjohtajille Iiro Pakarisen olevan kaupan. Kyllähän Pakarisessa joku joukkue saa tunnollisen ja luotettavan alivoimapelaajan. Eri asia on, tarttuuko kukaan Chiarellin täkyyn.
 
ipaz

Jäsen
Tsekkiveskari Marek Mazanek ja Slovan Bratislava ovat ilmeisesti purkaneet sopimuksen ja Mazanecin odotetaan siirtyvän samantien NY Rangersiin. Näin luin netin syövereistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös