Philadelphia Flyers 2017–2018

  • 201 031
  • 673

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Joopa. Olipas Duckseja vastaan heikko esitys ja tulos sen mukainen. Ensimmäiset puolitoista erää joukkue oli ihan perästäseuraajan roolissa. Ducks oli selvästi energisempi ja elivät vahvasti hetkessä kuten pitää vieden kaksinkamppailut, irtokiekot jne. Flyers pääsi vähän puolihuolimattomasti keskialueen kiekonriiston seurauksena johtoon, mikä piti tuloksen pitkään ottelutilanteiden vastaisena, mutta lopulta tuokin muuttui. Ottelun loppupuolisko oli jo ilmeen puolesta asteen parempaa, mutta fokus ei kuitenkaan löytynyt maalipaikoissa ja ylivoimilla. Toisessa päässä taas muutamat kriittiset virheet ja se oli siinä. Kaiken kaikkiaa huono peli, josta en positiivista Laughtonia enempää halua kaivaa. Samalla tatsilla kun olisivat muutkin vetäneet alusta alkaen, niin ei olisi ollut hädän päivää.

Jos oli Flyers huono, niin samaa voi sanoa tuomareistakin. Jäällä oli melkoiset vankilasäännöt, jotka sopivat vastustajalle kuin nakutettu. Aika-ajoin nähtiin melkoista liaanikiekkoa ja varsinkin ankkojen suurimmat tähdet saivat tehdä melkeinpä mitä vain ilman pelkoa vihellyksistä. Jokseenkin käsittämätöntä suureen ääneen rummutettujen sääntötiukennusten jälkeen. Flyers valitettavasti reagoi tähän täysin väärin. Johtotähdet Giroux'n ja Simmondsin johdolla kuumenivat ottaen turhia jäähyjä ja keskittyen aivan epäolennaiseen. Joukkueen ollessa muutoin nuori ja kokematon pitäisi kapteeniston klaarata nämä paremmalla esimerkillä. Tunne on hyvästä, mutta sillä on myös merkitystä, miten sen tuo esiin. Nyt meni vihkoon.

Hakstoliakin voisi hieman roustata. Kyllähän joukkue olisi viimeistään ensimmäisellä erätauolla (tilanne yhä hyvä 1-1) saada herätettyä, ettei tuolla puolivillaisella hiihtelyllä ole pisteitä tulossa, No en tiedä millainen oli yritys, mutta sama munattomuus jatkui toisessakin. Flyers heräsi oikeastaan vasta tunteiden kuumennettua tuomarien toimintaan, jolloin taas saatu lisäenergia purkautui aivan vääriin asioihin. Tätä samaa on nähty Davelta ennenkin, ettei huonosti liikkeelle lähtenyttä ottelua oikein saada käännettyä ja ettei ottelun kiihkeillä ratkaisuhetkillä vain kykene oikeisiin reagointeihin esim. se ensimmäisen Preds-matsin loppuhuipennus. Toivottavasti kasvaa ja kehittyy joukkueen mukana, mutta saapa nähdä.

Elliotkaan ei kummia tarjonnut joukkueen kaivattua vakaata alustaa mistä ponnistaa ja jälleen nähtiin ne kiintiö imutkin. Neuvirth maaliin!

En oikein ymmärtänyt valmennuksen ideaa pakkiparien sekoittamiselle:

Provorov - Hägg
Gostisbehere - Gudas
Manning - Sanheim

Noilla mentiin eli ei yhtäkään samaa paria, mitä Oilersia vastaan. Itse olisin tyytynyt heittämään vain Gudaksen AMackin tontille ja pitänyt hyvin toimineen Gostisbehere-Hägg tandemin yhdessä, mutta kaipa valmennus sitten tietää paremmin. Provorov-Hägg duosta voi kasvaa vielä oikein hyvä pari, mutta nyt olisi mielestäni tarvittu jotain toimivaksi havaittua koko paletin muuttamisen sijaan. Vaikkapa Hägg pelasi uuden parin vierellä selvästi heikommin, mitä edeltävissä matseissa. Provorovkaan ei ollut parhaimillaan kuten ei oikein kukaan muukaan puolustuksesta. No Sanheimille sentään varovaista littipeukkua.

Hyökkäyksen osalta Lehterä hakee edelleen paikkaansa. Nyt tätä kokeiltiin Patrickin ketjussa, ilman mainittavia tuloksia. Patrick toki joutui jättämään kaukalon jo hyvissä ajoin, joten kokeilu jäi aika tyngäksi. Ottelun lopussa Lehterää yritettiin muutaman vaihdon verran nelosessa Weisen paikalla ja tuossa voisi ollakin jotain. Tosin nykyvireisen Laughtonin vierellä kiekkoämpärikin näyttäisi varmaan hyvältä. Tai no Weise ei kylläkään näyttänyt...

Weisestä puheen ollen. Valmennus voisi ihan vakavasti miettiä herran kausaria pelaavaan rosteriin. Ei ole vielä toistaiseksi tuonut yhteenkään ketjuunsa mitään lisäarvoa, jos nyt ei ole mahdottomia sählännytkään. Tikkurilan värikartasta löytyy kuitenkin muutakin kuin harmaan eri sävyjä, joten valmennus niitä vain rohkeasti kokeilemaan, mars mars.

Leierin pitäisi olla pelikunnossa tai ainakin lähellä sitä, joten toivon mukaan ottaa paikkansa Laughtonin viereltä. Patrickista kuultaneen lisää tänään. Toivottavasti ei saanut aivotärähdystä siitä Wagnerin hieman puusilmäisestä ajosta. Jos missaa pelejä, niin Lehterä hypännee keskelle ja toiseen laitaan sitten Weise tai Read, jippii... Nostaisivat ennemmin Martelin kokeilemaan siipiään, mutta eiköhän noihin dieselin katkuisiin veteraaneihin luoteta.

Phantomsit pelaavat ensi yönä kotonaan, jonka jälkeen Morin nostettaneen Ontarion reissulle mukaan. Sielläkin päässä on pieniä pakiston loukkaantumishuolia Brennanin (sivussa vielä jonkusen viikon) ja Myersin (day-to-day) vuoksi, jonka takia Morinia tai ketään muutakaan ei vielä tätä matsia varten nostettu katsomopakiksi ylös.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Laitetaanpa perään vähän juttua Phantomseistakin.

Joukkueen kausi on lähtenyt tuloksellisesti hyvin liikkeelle, saldolla 5-1-1, jolla kärkytään kovan Atlantin divisionan toisella sijalla. Pelillisesti tekeminen ei ole vielä ollut sitä parasta mahdollista, etenkään täyttä 60 minuuttista, mutta ovat kyenneet kääntämään tiukkoja matseja edukseen hyvällä prosentilla.


Kokoonpano on elänyt kuten alkukaudesta kuuluukin:


Ensimmäinen viikonvaihde:

Lindblom - Varone - Conner
Carey - Vorobyev - Knight
Martel - Vecchione - Aube-Kubel
Goulbourne - Fazleev - Read

Brennan - Willcox
O'Neill - Alt
Friedman - Myers


Toisena viikonloppuna:

Carey - Varone - Read
Lindblom - Knight - Conner
Martel - Vecchione - Aube-Kubel
Goulbourne - Vorobyev - Fazleev

Brennan - Willcox
O'Neill - Alt
Morin - Myers


Kolmantena:

Carey - Varone - Swavely
Lindblom - Knight - Conner
Martel - Vecchione - Aube-Kubel
Goulbourne - Vorobyev - Fazleev

O'Neill - Alt
Morin - Myers (Myersin loukkaannuttua Lamarche)
Willcox - Friedman


Maalinsuulla Lyon on pelannut leijonanosan matseista Tokarskin ollessa selvä kakkoskassari.


-----------------------


Muutamat poiminnat:

Martel-Vecchione-Aube-Kubel on ollut Phantomsien selvästi vaarallisin ja toimivin osa, kunnon speed kills -vitja. Varsinkin Martel on suorastaan lentänyt koko alkukauden. Olen aina pitänyt Martelin pelaamisesta, jossa yhdistyvat nätisti räjähtävä liike, peliäly ja kiekollinen tekeminen yhdessä rohkean ja kontakteja arkailemattoman pelaamisen kanssa. On alkukaudesta pisteiden lomassa ehtinyt tappelemaankin kahdesti. Kuten on tullut jo todettua, niin näen Martelista käyttöä Flyersillekin. Tällä tahdilla voi saada jo kuluvan kauden aikana mahdollisuutensa, viimeistään ensi syksynä.

Vecchione on aloittanut myös väkevästi ja miehen pelaamisessa on hyviä elementtejä tulevaksi nelosketjulaiseksi. Tärkeä palanen Phantomseille. Aube-Kubel on mennyt ketjun kolmantena speedsterinä mukavasti ja on tuonut aiempaa enemmän fyysisyyttä pelaamiseensa, mikä voi avata jatkossa lisää ovia, mutta näen kaverin kuitenkin vasta ketjunsa kolmanneksi parhaana pelurina. Joukkueen parhaassa ketjussa tuo ei tosin ole niin paha juttu.

Lindblomin kauden alku on ollut tehojen valossa heikko, mutta ei se pelillisesti aivan niin huonolta ole näyttänyt. Pisteitäkin voisi pienellä lisätuurilla, aika monta omaa tolppaa tai ketjukaverien hassaamiaa maalipaikkaa jo takana, selvästi enemmän. Eiköhän kauden edetessä tuokin tasaannu ja vastaavasti nähdä joku hot-steakikin. Tällä on vielä tekemistä pienen kaukalon nopeamman pelaamisen kanssa. Monissa tilanteissa on hautonut liikaa kiekkoa, lopulta menettäen sen tai ajautuen tilanteeseen jossa ei enää löydy peliä edistäviä vaihtoehtoja. SHL:ssä olisi vastaavissa tilanteissa ollut enemmän tilaa ja aikaa, joten oppimistahan tuo on. Tämä on kuitenkin asia joka tulee ajan ja kokemuksen myötä varmasti paranemaan. Lindblomin suoraluistelu on täysin riittävää, mutta ne ensimmäiset potkut ja vauhtiin pääseminen kaipaa vielä lisää terävyyttä, varsinkin tässä nykyisessä stop-and-go pelaamisessa, mikä aina vain enemmän korostuu. Tämäkin on kuitenkin asia, joka on nuorella ruotsalaisella vuosi vuodelta parantanut, enkä näe esteitä, etteikö ensi syksynä olisi jälleen askeleen pidemmällä. Hyvinä puolina on ollut upea katsoa kaverin kulmapelaamista ja kiekonkäsittelyä ahtaissa tilanteissa, nuo tulisivat olemaan selviä vahvuuksia myös NHL:ssä. Nyt vain nöyrää työtä, niin hyvä tulee.

Hyökkääjistä voisi vielä nostaa esiin Vorobyevin, joka on ollut omiin silmiini mukavan tasapainoinen. En oikein ymmärtänyt nuorukaisen tiputtamista neloseen, kun toi selvää lisäarvoa ylemmissäkin kentissä, mutta toisaalta Phantomsitkin pyrkivät peluuttamaan Flyersin tavoin 5vs5 pelissä neljää tasapainoista ja vahvaa ketjua, jolloin Vorobyevin panos nelosen dynamona on merkittävä. Tekee korkealla peliälyllään ketjusta muutakin kuin perinteisen koohotusvitjan. Lisäksi ketjussa on Fazleev, joka muutenkin auttaa vielä vähän heikosti englantia taitavaa maanmiestään, joten tilanteiden läpikäynti penkillä ja valmennuksen ohjeiden sisäistäminen helpottunee. Vaikea sanoa miten käy tehojen kanssa, saa toki yhä ylivoima-aikaa, mutta joukkueen menestyksen ja rosterin syvyyden kannalta kaverin nykyinen pelipaikka on varsin mainio. Nuorukaisen ura olisi tällä hetkellä hyvässä nosteessa ja tuntuisi päässeen nopeasti sisään pienen kaukalon peliin.

Myersin ensimmäiset pelit olivat vielä hieman hakemista, mutta paransi nopeasti nousten mielestäni jo joukkueen parhaaksi puolustajaksi. On viime ajat kärsinyt lower-body injurystä, jonka ei kuitenkaan pitäisi olla sen vakavampi.

Morin on pelannut varmoja ja eleettömiä matseja, sellaista rock-solid touhua, mitä NHL:ään mielivältä pakilta pitää odottaakin. On pyrkinyt olemaan aiempaa hieman aktiivisempi myös kiekollisena.

Friedman on pyrkinyt profiilinsa mukaisesti aktiiviseen hyökkäysten tukemiseen ja hyödyntämään nopeita jalkojaan myös puolustustilanteissa, mutta hieman vielä hakisi pelaamistaan kuin paikkaansa joukkueessa.

Mainitaan nyt vielä Reece Willcox, joka on pelannut mukavan tasapainoista ja luotettavaa peruspakin peliä. Tämä on näkynyt myös vastuun kasvamisena sitten viime kauden, jolloin oli vielä puhdas syvyyspuolustaja. Saa nyt nähdä onko tässä uusi Mark Alt vol2 vai olisiko kaverilla rahkeita myös porrasta ylemmäs?
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Patrick oli harjoitellut tänään joukkueen mukana normaalisti ja olisi näin pelikuntoinen Sensiä vastaan. Simmondsillä vuorostaan oli lepopäivä Ducks matsin kolhujen jälkeen. Lienee kuitenkin pelikuntoinen huomenna.

Puolustuksenkin osalta ruletti jatkoi pyörimistään:

Provorov - Gostisbehere
Sanheim - Hagg
Manning - Gudas

Katsellaan nyt kauanko näitä vielä veivataan?

Neuvirth aloittaa Ottawaa vastaan.
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Toinen tappio putkeen, mutta huomattavasti paremman esityksen jälkeen. Oikeastaan kaikki kenttäpelaajat paransivat Ducks-pelistä ja varsinkin kolmannen erän esityksellä olisi "ansainnut" pisteitä. Neuvyllä ei ollut kovin hyvä päivä ja pari olisi kyllä pitänyt napata, vaikka paikkasikin hieman torjumalla läpiajoa ja muuta puolustuksen nukahtelua. Hylätty maali ottaa päähän, mutta tuossa annettiin mahdollisuus tuomita noin (turhaan luisteli Flyersin pelaaja maalivahdin alueen kautta, vaikka Andersson kontaktin tahallaan ottikin). Sen sijaan Gudaksen vitosta en ymmärrä. Suomessa ehkä kun linja on loukkaantumisesta iso jäähy, mutta kyllä tuolla pitäisi puhtaat, kovat taklaukset sallia. Seuraavassa matsissa sitten orastava tappioputki poikki, ettei synny liian isoa gorillaa nuorelle jengille, kiitos.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Orastava tappioputki poikki Toronton vieraissa lukemin 4-2. Manningille(!) kauden avausbyyri, Jakelle tehot 1+1 ja Vallelle voittomaali. Elliottilta erinomainen peli 28 torjunnalla.

Myös huonoja uutisia saatiin, Ghost ei pelannut kolmannessa erässä ollenkaan tämän taklauksen seurauksena. Ylävartalovammaksi luokiteltiin ja käsihän tuossa jää vähän ikävästi laidan ja kropan väliin, toivottavasti ei ole pidempää huilia tiedossa. Olisiko viimein aika päästää Sam Morin irti? Pitää varmaan koko nykypakiston loukkaantua, ennen kuin näköjään Morinin nostaminen ylös on edes vaihtoehto.

Niin joo ja linkki vie twitteriin.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eipä pelaa Gostisbehere ensi yönä ja Morin olisi nostettu paikkaamaan, mutta loukkaantuneena on hänkin. Mark Alt ilmeisesti seuraavana jonossa per Sam Carchidi.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Peli oli mitä oli. Paskaa josta lopulta piste tuntui voitetulta. Ei siitä sen enempää.
Haksilta hyvä siirto kun vaihtoi Konecknyn ja Wealin paikkoja. Vähän ollut Weal jäinen paluun jälkeen ja Koneckny taas on mennyt ihan hukkaan Lehterän ja Readin kanssa. Koneckny tuo hyvää sähinää ja yritystä kakkoseen. On myös niitä harvoja hyökkääjiä joka välillä jakelee kunnon pommeja.
Jos nyt rehellisiä ollaan niin onhan Lehterä ihan turha mies rosterissa. Ei jumaleissön että on huonoa liikettä ja vaikka vähän olis sitä pelisilmää niin mitä hyötyä siitä on kun on joka tilanteessa vaikeuksissa kun tulee kiire. Readilta odottais jonkinlaista yritystä kun on päässyt paikkaamaan ylös mutta ei näytä äijää kiinnostavan nhl-uran jatko.
Sekavia fiilareita äkäisesti kaffetauolla....
 

Skeleton Crew

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, PHI, BMG
Jos lähdetään miettimään positiivisen kautta viimeöistä...ylivoima toimii (sisältäen 6v5:n), Elliot ei ollut huono, ja Provorovia en vaihtaisi tällä hetkellä (varsinkin sopimus huomioiden) yhteenkään pakkiin maailmassa. Niin, Konecny erottui yritteliäisyydellään kun muu joukkue oli niin hiton löysällä päällä. Muuten kaikki olikin sitä itteään. Ja tuota varten piti herätä yhdeltä yöllä...

Ammattituomareita kotimaan liigaan haluavat voisi katsella näitä pelejä. Niin hiton vihkoon nuo vislaavat. Edelliseen kolmeen peliin on mennyt ohi pari loukkaantumiseen johtanutta tilannetta, pari pienempää (mutta selkeää) maaliin johtanutta rikettä ja yksi maali (kun tuomari oli aikonut puhaltaa pelin poikki!). Ja ne mitkä vihelletään (pitkät tai jäähyt) eivät noudata minkäänlaista linjaa.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Täytyy sanoo että 3-0 tappion jälkeen jopa aavistuksen tyytyväinen fiilis. Ei siis tappioon, vaan tyyliin jolla jengi taisteli loppuun asti. Hyvin oli paikkoja voittoon mutta Crawford ja huono tuuri tällä kertaa esti paremman tuloksen.
Mä en edelleenkään ole Hägg-fani. Mun mielestä hosuu avauksien kanssa vaikka aina ei olis kiirekään. Nyt sähläs sinisellä kiekon kanssa josta Toews kävi laittamassa pelin 2-0. Taso laskenut kauden alusta.
Mitä nyt on Altin peliä katellut 2 peliä niin vaikuttaa kyllä aika jämäkältä äijältä. Kokoa löytyy ihan kivasti ja liikettä myös. Ei myöskään hätäile kiekon kanssa ja käyttää kokoansa hyvin kaksinkamppailuissa. Noin jos jatkaa niin vaihtaisin Häggin kanssa heti päittäin.
Gudas loukkaantui ekassa erässä eikä enää näkynyt sen jälkeen kaukalossa. Se on ilmeisesti O'Neill joka hyppää paikkaamaan.
Ens yönä taas mennään. Hauska nähdä miten B. Schenn kohdataan jäällä.
 

karhjoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers
Mullakaan ei Hägg ole vielä eye-testiä läpäissyt. RaHi-analyysin perusteella useita maaleja miehen piikkiin jo tällä lyhyellä stintillä. Kauteen lähtiessä pakiston syvyys vaikutti naurettavalta, vaan eipä naurata enää. Joku© sanoi osuvasti, että MacDonaldin arvon huomaa vasta kun mies on poissa, ja hämmästyksekseni olen samaa mieltä.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Mullakaan ei Hägg ole vielä eye-testiä läpäissyt. RaHi-analyysin perusteella useita maaleja miehen piikkiin jo tällä lyhyellä stintillä. Kauteen lähtiessä pakiston syvyys vaikutti naurettavalta, vaan eipä naurata enää. Joku© sanoi osuvasti, että MacDonaldin arvon huomaa vasta kun mies on poissa, ja hämmästyksekseni olen samaa mieltä.
Siellä alkaa loppua Phantomseiltakin pakit. Morin ja Brennan saikulla ja taas viedään yhtä ukkoa lisää flyersiin.
 

Rommikola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, KalPa
Blues nurin puhtaasti 2-0. Itseni sain pidettyä hereillä ensimmäisen erän, eikä se luonut suurta uskoa puhtaaseen voittoon. 10 minuuttia ja vedot 12-1 Bluesille. Ilmeisesti munat löytyi ja Neuvirth hoiti loput?

Ennen kauden alkua nostin esiin sentterit, pakkiprospectit ja veskarit. Omaan makuun kehitystä viime vuoteen on tapahtunut. Veskareiden suoritusvarmuus on paremmalla tasolla, nuoret pakit saaneet vastuuta ja askelia eteenpäin on tapahtunut. Varsinkin Provo on ollut melko maaginen, vajaa puoli tuntia per peli kelloon on huikeaa.

Sentteriosastolla Valle on ollut itselle postiivinen yllätys ja Coots painaa itselleen uutta pisteennätystä. Kun Roo ja Jake ovat vielä löytäneet vanhan touchinsa, näyttää ykköskenttä todella hyvältä pienen tauon jälkeen.

Uskoa Playoff-paikkaan löytyy, kunhan pakisto tai ykköskorin pisteosasto ei ota loukkaantumisista isommin siipeensä.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Jatkoivat Avsia vastaan viime aikojen linjaansa. 5vs5:llä peli oli hallinnassa ja maalitkin menivät mukavasti 3-1 Flyersille, mutta eihän tuo pelkästään riitä. Erikoistilanteet jättivät toivomisen varaan ja se vastustajan ainoa 5vs5 osumakin oli melkoinen lirautus Neuvirhiltä, jota pohjusti Ghostin heikko pelaaminen kiekonmenetyksineen. Vähän jäi kyllä hampaankoloon tästä.

Enemmän olisin kuitenkin huolissani, vaikka pisteitä olisi muutama enemmänkin, mikäli hallinta olisi illasta toiseen vastustajalla ja pisteet uhrautuvan kilpikonnan, kuuman veskaripelin ja tehokkaan maalipaikkojen hyödytämisen ansiota. Tuollaista kun olisi vaikea pitää yllä läpi kauden, vaan jossain kohtaa alkaisi varmasti kolisemaan.

Flyersin aktiivista ja liikkuvaa peliä vahvalla kiekon hallinnalla on sen sijaan mukava katsella. Erityisesti pelin avaaminen ja alueelle tulot ovat helvetin paljon viime kautta parempia. Hienoja kombinaatioita jatkuvasti. Maalipaikkoja pitäisi vain jatkossa hyödyntää nähtyä paremmin. Positiivista on kuitenkin, että lähes järjestäen kykenevät luomaan näitä vastustajaa enemmän. Pitkässä juoksussa tuon luulisi näkyvän.

Bluesia vastaan nähtiin toki melkoisen väsynyt taisteluvoitto kuten vieraskiertueen back-to-backin jälkimmäisestä osasta pystyi vähän odottamaan. Ei ollut kaunista, mutta välillä noinkin päin.

En nyt osaa kauhean pettynyt olla, vaikkei voittoja tuon tuosta napsukaan, peli kun näyttää hyvältä. Jos samaa mantraa toistetaan vielä tammikuussakin, niin asia on jo hivenen eri, mutta toistaiseksi on voinut olla tyytyväinen näkemäänsä.

Nyt olisi edessä muutapa välipäivä, jotka tulevat varmasti tarpeeseen. Viime ajat noin 28 minuutin keskiarvolla vetänyt Provorov saa ainakin hetken hengittää ja kolhuja saaneet nuolla haavojaan.

Mark Altissa en kyllä näe millään AHL-pakkia kummempaa, vaikka onkin ihan uhrautuvasti pakon edessä taistellutkin. Kaverin pelaaminen on vain vaihdosta toiseen pelkkää selviytymistä, millä ei pitkälle pötkitä. Vaikka Häggillekin on virheitä sattunut, niin kyllähän tämä sentään kykenee syömään ihan kunnon minuutteja. Näiden kahden perustasossa on selvä ero ruotsalaisen eduksi. Häggin osalta hieman valitettavaa, ettei ole erityisen näkyvä tai räiskyvä pelaajatyyppi, jolloin kerää suuremmin huomiota vain virheidensä kautta.

Sanhaimille pitää toivoa onnistumisia hyökkäyssuuntaan. Tekee paljon oikeita asioita, mutta aina tuntuu maalipaikoissa kiekko pyörähtävän tai vastaavaa, jolloin tulokset jäävät vaisummiksi. Maali tai pari tuohon, niin nuorukaiselta voitaisiin nähdä ihan erilaista peliä.
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Pikaiset päällimmäiset Avs-ottelusta.

- Kärkipakeilta molemmilta nähtiin jotenkin poikkeuksellisen heikko peli. Provy taisi ottaa vähän osumaa pariinkin otteeseen, ja Ghostin paluupeli loukkaantumisen jälkeen oli huteran oloinen. Kyseisten kavereiden suoritustason heittely tai virheet ylipäätään näkyvät kyllä samantien. Ikävä Radkoa ja Amacia...

- Sanheim oli hyvä, ei ollut kovinkaan paljoa esillä ja 0+1. Pinnojen ja paranevan yleispelaamisen kautta kun saadaan tämä kaveri lentoon niin siinä on kolmas nimi valmiina Provyn ja Ghostin seuraksi puolustuksen soihdunkantajaksi. Häggiltä sen sijaan heikko peli - missä suoritusvarmuus perusasioissa? Osaa kyllä, mutta näyttäisi joskus siltä että tärisee. Tiedä sitten, onko vain omia harhaluuloja.

- G-line oli jälleen hyvällä pelipäällä, ja erityisesti kapteeni tuntui luovan maalipaikkoja jatkuvaan tahtiin itselle ja ketjukavereille, tasaviisikoin ja ylivoimalla. Hienoa nähdä kun G'llä peli kulkee noinkin hyvin, pisteitä Hakille tästä siirrosta. Voracek sen sijaan... noh, keräsihän tuo 1+1 tehot taas mutta joku hankaa ja en jotenkin saa positiivista kuvaa miehen pelistä. Johtuuko sitten siitä, että välillä voisi vaan olla vieläkin parempi kiekollisena vai odotanko vain liikoja?

- Neuvirthiltä hyviä koppeja mutta hävisi kamppailun Varlylle 6-0 vaikka molemmat sen neljä maalia päästivätkin ennen rankkareita. Elliottia kehiin, kiitos.

- Positiivinen yleiskuva jengistä & pelaamisesta. Tuohon vielä Patrick mukaan ja ne pakit kuntoon, niin paranee vielä. Ai niin, erityismaininta Konecnylle - ai jumalauta mä diggaan tosta pojasta. Niin nyrkki silmään ukko kuin vain voi olla ja voi puhuttaessa oranssimustasta pelaajasta.

Odotettua parempi alku, sillä pelkäsin snadisti pahempaa. No katsotaan mitä talvi tuo tullessaan, nyt on kuitenkin hyvä fiilis tästä joukkueesta eli samaa mieltä Eagerin kanssa tuosta että tästä on helppo jatkaa kun ei olla gamesavereiden tai muitten yksilösuoritusten varassa vaan siellä on vähän useampi kaveri vastannut huutoon.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
itä, että välillä voisi vaan olla vieläkin parempi kiekollisena vai odotanko vain liikoja?

Konecnylle - ai jumalauta mä diggaan tosta pojasta. Niin nyrkki silmään ukko kuin vain voi olla ja voi puhuttaessa oranssimustasta pelaajasta.
Tästä täysin samaa mieltä. Jos Girouxin siirto laitaan oli hyvä siirto niin Konecknyn kakkoseen siirto ihan timanttia myös. Hemmetti mikä terrieri toi poika on. Pelisilmää löytyy. Filppulan maaliinkin semmoinen tarjoilu et oksat pois. Jakelee hyviä taklauksia Jos jotain toivottavaa niin pikkusen useammin sais osua. Tässäkin pelissä pääsi jatkoajalla yksin läpi mutta ei onnistunut.
Kolmonen pelasi ihan jees pelin jo St.louisia vastaan ja jatkoi myös tässä pelissä ihan hyvää peliä. Jopa Weise väläytti muutaman kerran ja näkyi muussakin merkeissä kuin huitomis jäähyn ottamisessa. Nämä kehut täytyy lukea niin että tasoonsa ja alkukauden peleihin nähden ovat parantaneet.
Häggiä on tullut vähän "moitittua" ja täytyy todeta että ei hän ole rosterissa upeiden läpisyöttöjen tai highlight maalien takia. paskasta duunia ja raastamista. Sitäkin tarvitaan!!
 

Zale

Jäsen
Mukavaa katsella Flyersin pelin koosteita aamuisin. YV pyörii mallikkaasti ja maaleja tulee. Olenko tulkinnut oikein, että joukkueessa on nyt enemmän käsiä ja pelisilmää kuin viime kaudella?
 

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Mukavaa katsella Flyersin pelin koosteita aamuisin. YV pyörii mallikkaasti ja maaleja tulee. Olenko tulkinnut oikein, että joukkueessa on nyt enemmän käsiä ja pelisilmää kuin viime kaudella?
Pelkkä joukkueen rakenne, niin pelillinen kuin nimellinen, on ottanut Hexyn aikana pieniä askeleita kokoajan modernimpaan suuntaan ja tällä kaudella tuo kärsivällisyys kaikessa tekemisessä on näkynyt. Joukkueella on vihdoinkin neljä pelaavaa ketjua, eikä joukkueessa ole mielestäni NHL:n puolella yhtäkään ryanwhiteä tai zacrinaldoa, vaan on selvästi otettu mallia huippujengien rakenteista. Dale Weise tai Matt Read ovat ne pahimmat nimet omalla listalla, mutta kyllähän Weisekin paikkansa täyttää kolmosnelosessa kun peli kulkee ja mielestäni nyt se on kulkenut. Lehterästä taas ollaan montaa mieltä, mutta itse näen Jorille käyttöä pelikäsityksensä ja runkonsa ansiosta.

Osasyy tähän jengin nykyilmeeseen on myös lähivuosien draftaaminen - tuoreita omia varauksia nykyjengissä pelaavista ovat ainakin:

- Provorov: Puolustuksen TOP2, ikää 20v ja pelaa kuin kaiken nähnyt 30v all-arounder

- Ghost: Puolustuksen TOP2, ikää 24v ja pakkien pistepörssin kärkiukko

- Patrick: Kesän #2 pick, huikea paketti keskelle nyt ja jatkoa ajatellen.

- Sanheim: Ykköskierroksen varaus, jolla potentiaalia vaikka mihin. Varovainen mutta silti positiivinen on ollut pojan NHL-uran alku. Oiva nimi Provyn ja Ghostin seuraksi johtamaan Phillyn alakertaa tulevaisuudessa.

- Laughton: Muutaman vuoden takainen ykköspick lunastanut vihdoinkin paikkansa jengistä, tärkeä bottom-6 nimi ja nimenomaan "pelaava" nelossena, tulevaisuudessa nappaa kolmosen haltuunsa tai käytetään treidipalasena

- Konecny: Niin, jälleen ykköskierroksen varaus joka taidettiin nimenomaan haluta varata sillä tämän pickaamiseen taisi liittyä jotain ylöspäin treidaamista tms. Phillyn näköinen nuori jätkä, joka tekee kaikkea kentällä ja muiden tapaan osaa pelata. Vielä kun osuisi tolppien väliin useammin niin olisi aikalailla täydellinen hyökkääjä. Toivottavasti pelaa koko uransa Philadelphiassa, namnam.

- Leier: Tämäkin kaveri on muutaman vuoden takainen jämävaraus jonka kanssa ollaan oltu myös kärsivällisiä, kapteenitaustaa löytyy junnuista ja ei mikään kädetönkään tapaus - yksinkertaisesti tykkään vaan niin paljon enemmän tämän tyylisistä ratkaisuista bottom-kutoseen kuin 30v jo piikkinsä saavuttaneista artisteista

Sitten olisi tulossa vielä liuta veskareita, joissa luonnollisesti kestääkin varmaan vähän kauemmin kuin kenttäpelaajissa. Eli pointtina se anyways, että on paljon mukavampi rakentaa jengiä kun sulla on heittää kentälle noin paljon omia nälkäsiä, jo NHL-tason saavuttaneita poikia. Homerin aikana asia ei todellakaan ollut näin kun varausvuorot kaupattiin grossmanneihin. Hexyn myötä Phillyssäkin ollaan vihdoin tajuttu näitä asioita, minkä avulla viime vuosien Cup-voittajat ovat menestyneet.

Tulipas sekalainen viesti, mutta menkööt.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Yöllä mennään taas pienen tauon jälkeen ja vastassa chicago. Patrick ei ollut tänäänkään aamujäillä. Tässähän pitää alkaa huolestuu ihan tosissaan pojan kondiksesta.
 

Jay79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Eiköhän siellä tosiaan ole aivotärähdyksestä kyse, parempi että homma otetaan varman päälle kunnolla jos näin on.

Gudas ilmeisesti palaa yöllä laatikkoon joten Alt tippuu näin ollen pois. Hyvin on äijät pitäneet tätä ketjua ajan tasalla niin iso kiitos siitä kaikille, ei tänne tarvitse oikein mitään lisäillä kun kaikki on jo sanottu.
 

wunderveba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Elliott aloittaa maalilla ensi yönä, vaikka Neuvirth oli lähtenyt jäältä harjoitusten jälkeen ensin. Neuvirthilla ilmeisesti jotain saikuttelua.

Patrickin Hextall toivoo palaavan ensi viikon alussa. Mutta paha noista päävammoista on mennä sanomaan.

McD palaa aikaisintaan viikon päästä Calgary-otteluun.

Flyersillä on muuten mukava putki Blackhawksia vastaan Wells Fargolla. 13 perättäistä runkosarjavoittoa alkaen vuodesta 1996.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Helvetin hyvä eka erä, jonka jälkeen nostettiin vähän jalkaa kaasulta. Vika erä odoteltiin periaatteessa summeria. Ghosti on Flyers historian nopeiten 100 pst tehnyt pakki. Siihen kului aikaa 155 peliä.
Lyhyesti virsi kaunis ....
 

Hyttynen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Hyvältä kyllä näyttää Flyersin tekeminen tällä hetkellä. Vaikka tosiaan Chicagoa vastaan puoli peliä himmailtiin, niin ei siinä kuitenkaan mitään hirveää hätään ollut ilmassa. Tuntuu, että luotto oman pään peliin on kaikilla melko kova.

Giroux'ta on pakko suitsuttaa. Kapteeni on kuin uudelleensyntynyt. En tiedä onko se parin edellisen kauden löysäily johtunut sitten loukkaantumisista vai väärästä pelipaikasta, mutta nyt sujuu. Jalat, kädet ja pää käy kovalla ja pelikaverit tukevat hyvin. Hyvä meininki.
 

Taison

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, KalPa
Hieno voitto Blackhawksista! Nuoren puolustuksen tekeminen oli erittäin korkealla tasolla. Provorovin ja Ghostin taso on jo tiedossa, mutta vaikkapa Sanhaim tuntuu parantavan ottelu ottelulta. Oli mukana tukemassa hyökkäystä ja jämäkkää tekemistä myös omissa. Alkukaudelta tuttua virhealttiutta ei näkynyt ollenkaan.

Gudas is back! Sen sai ainakin Lance Bouma huomata...
 

Breathe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers & Eric Lindros 88
Ei ole muuten 2016 draftin Flyersin kärkivarauksilla kehitys mennyt ainakaan pisteiden valossa kovin kummoisesti.

German Rubtsov - Eliteprospects.com
Pascal Laberge - Eliteprospects.com

Heikossa QMJHL:ssä pitäisi kuitenkin jo varattujen pelaajien esittää mielestäni pisteiden valossa reilusti parempaa kuin pinna per peli, puhumattakaan kun Labergella menee vielä reilusti alle.

Last summer, Laberge’s stepmother was diagnosed with metastatic cancer. She died in September. Shortly after her diagnosis, however, Laberge’s father rocked his family again by telling them he had prostate cancer."

“The truth is, it’s not always easy to concentrate on moving and passing the puck when people you love are fighting for their lives,” he wrote.

After Battling Personal Hardships, Pascal Laberge Ecstatic to Be Drafted by Flyers - NBC 10 Philadelphia

Saattaa olla muutakin kuin jääkiekko mielessä. Ei mikään ihme että ei tulosta synny...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös