Iisalmen Peli-Karhut 2017–2018 – karsinnoista pudotuspeleihin?

  • 133 519
  • 403

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Olipahan tosiaan maali, tuo Tutopelin voittomaali. Aivan käsittämätön kooma iski Pohjanoksaan, periaatteessa ei mitään kiirettä ollut ja ois voinut vaikka sulkea kiekon mutta ei niin ei. Ihan kuten Jasi eilen pressissä sanoi, eka erässä oltiin vähän purjeessa, mutta äärettömän fiksua vieraspelaamista kokonaisuudessaan eilen. Joukkue taisteli, blokkasi, taklasi yhdessä, kyllä tuollaisella pelillä pisteitä alkaa vierasreissuiltakin irtoamaan. Selostaja Säteri oli kova poika taas heittämään läppää, mutta aika turhaan muutamaan otteeseen IPK:ta morkkaili esim. jälkipelaamisesta, sitä mitä Tuto itse harrasteli 2erää. Nevalaisen tasoitusmaalin jälkeen joku veteli Aatun poikkarilla jäähän kun meni maalia juhlimaan. Sitten IPK alkoi antamaan samalla mitalla takaisin, niin selostaja näkee vaan nämä. Ihan kuten siinä tilanteessa missä joku kolasi kiekottoman Aleksin, niin siinä vaiheessa tämä Tuton "kovapoika "uskaltautuu ilmestymään tönimään Galinia kun on kaksi tuomaria turvaamassa selkäsaunan. Se on kyllä mahtava huomata nyky IPK:sta että turha on kovuudella koittaa pehmittää. Tänään pelit jatkuu Espoossa, eilinen Tuto voitto nosti varmasti jätkien itseluottamuksen uudelle tasolle. Tänään siis omalla nöyrällä pelillä pisteet lähtee Iisalmeen
 

Aimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK
Erittäin tyytyväinen siihen että vieraspeli peikko on saatu selätettyä ja että saatiin tämmöinen draivi päälle vielä ennen taukoa. Huttusen peli kulkee koko ajan paremmin ja sen huomaa myös tehotilastoista. Mies on kirjannut viime peleissä takuuvarmasti ainakin sen yhden pisteen ja eilinen siniviiva osuma oli kyllä maailman luokan kuti.

Fomin vielä herättelee itseään ja niin kuin eilisen Espoopelin selostaja sanoi, kaukalossa oli aivan eri Fomin eilen kuin viime vuonna Peliittapaidassa. Uskon että tauon aikana mies saa itsensä iskukykyiseen kuntoon ja alkaa lunastaa niitä odotuksia mitä iisalmelaisilla häntä kohtaan on. Aikaa pitää miehelle kuitenkin antaa. Ei ole helppoa tulla uuteen joukkueeseen ja vielä loukkaantumisen jälkeen.
Maalivahtipeli on tällä hetkellä taattua tavaraa! On myös ilo ollut huomata miten Sinkkonen on usean pelin jälkeen tällä kaudella avoimesti sanonut olevansa ylpeä omasta joukkueestaan.

Muut kirjoittakoon laajemmat analyysit alkukaudesta, mutta itse olen tyytyväinen syyskauden antiin!
 

Big Bear

Jäsen
Huikea viikonloppureissu, eipä voi muuta sanoa. Jasi on saanu joukkueen puolustuspelin kelpo kuntoon. Kannattaa ottaa huomioon, että Turussa ja Espoossa pelattiin melkoisilla lentsikkakentillä ja siitä huolimatta meni vain yhteensä kaksi kiekkoa omiin. Ja olihan se puolustuksen keskusta niin tiivis kuin vain olla voi.
Tästä on hienoa jatkaa pienen tauon jälkeen sarjaa. Viitossija tässä vaiheessa kautta on todellakin enemmän kuin uskalsin odottaa, tosin muutamalla tappiolla/voitolla sijoitus voi vaihtua melkoisestikin. Sarja näyttää jatkuvan puolentoista viikon päästä pahassa paikassa, Rovaniemellä. RoKikin kävi hakemassa etelästä kuusi pojoa, joten voi kai sanoa viikonlopun olleen Mestiksessä POHJOISTA VOIMAA!
Fomin parantaa saadessaan pelejä alle, se on selvää. Henrissä meillä on vielä täysin käyttämätön kortti! Maalivahtipelaaminen on ollut todella korkealla tasolla. Ihan sama että kummanko veskarin laittaa maalille, niin silti on ainakin katsomossa turvallinen olo.
Uskon, että ensi keväänä nähdään Iisalmessa ensimmäistä kertaa historiassa Mestiksen pudotuspelejä. Hieman olen ihmetellyt kotipelejen vaisuja yleisömääriä, vaikka etenkin kotona on tullut voittoja lähes solkenaan. No, jospa se yläsavolainen yleisö pikkuhiljaa heräilee. Onneksi Karhukopla sentään jaksaa pitää meteliä yllä, joten sinänsä kotipelien tunnelmassa ei ole ollut moittimista.
 

Knap

Jäsen
Ensimmäinen neljäs on takana kautta, ja oltaisiinkan tällä pistekeskiarvolla (1,53) pudotuspeleissä, viime kaudella se olisi myös riittänyt. Ensimmäiset 12 ottelua meni ilman ykkösvahvistus Henri Fominia hienosti, vaikka olisi sieltä voinut joitain pisteitä saada lisää Fominin panostuksella, mutta tuskin mitään kovin ratkaisevaa menetettiin alkukaudella. KalPa lainat ovat olleet kaikki hyviä, paitsi Koponen ei kyllä ole ainakaan hyöty joukkueelle. Käsittämättömiä avauksia joko A) vastustajille tai B) pitkiksi kiekoiksi. Kinnunen taas ollut hyvä, vaikka ei ole samanlaisia nousuja tullutkaan, kuin viime kaudella.

Galin on ollut puolustuksen ehdoton leaderi, aivan käsittämättömän hyvä puolustaja. Jani Säteri sanoi, että Galin mahtuisi Jukureiden pakistoon aivan heittämällä. Toivottavasti muut joukkueet eivät nää Galinin erinomaisuutta, vaan saataisiin pitää äijä Iisalmessa mahdollisimman pitkään, nimittäin on niin huikea äijä. Otto Huttunen on parantanut koko ajan, ja alkaa olemaan pikku hiljaa totutulla tasolla, vaikka miehen luistelu on verkkaista, niin onnistunut hyvin paikkailemaan mailapelillä ja sijoittumisella sitä, tulee myös tyylikkäitä nousuja omalta alueelta ajottain. Pakistossa ei ole yhtään hasardia (no Koponen kyllä), niin pystytään pelaamaan Sinkkosen haluamaa peliä, ei ihme että oli hieman vaikeaa se puolustuksen tilkitseminen viime kaudella kun siellä oli Pälve, Tolvanen ja Määttä spedeilemässä. Nyt voikin nauraa kaikille ennakoille paskaista naurua, kuinka IPKn pakisto on niin heikko Mestis tasolle, tällä hetkellähän se on paras, vaikkei nimekkäin. Nimenomaan paras puolustamaan, mitä puolustajien pitääkin tehdä. Jos jostain löytyy jotain blokkidataa Mestiksestä, niin väittäisin IPKn olevan ykkösenä siinä. Vaikka maalivahtipeli ollut hienoa, niin kyllä tuo joukkueen blokkausmoraali tekee maalivahtien työstä niin paljon helpompaa.

Hyökkääjistä pakko nostaa esille Topi Piipponen. Viime kaudella kävi pari peliä pelaamassa, en vakuuttunut yhtään, ja oletin hänen olevan tälläkin kaudella sellainen kolmannen kentän täytemies. No, jätkä on pelannut kyllä aika mallikkaasti, ja onkin siirtynyt minun papereissa kolmannen kentän täytemiehestä ykköskentän snaipperiksi. Snaipperi on kyllä myös väärä sana, kun jätkä on todella kokonaisvaltainen, pelaa alivoimatkin. Mikä parasta, Piipponen uskaltaa haastaa, eikä tyydy aina helpoimpaan ratkaisuun, ei ole aivan liikaa noitakaan jätkiä kokoonpanossa.

Anton Kokkonen aloittanut ilmeisesti hyvin Hokissa, ja ollut heittämällä paras pakki, mitä kyllä pitääkin olla kun Mestiksestä tulee. Joku sitten Hokki ketjussa väläytteli, että jos ostaisivat Kokkosen itselleen loppu kauden ajaksi. Olisi aika win-win-win tilanne, Hokki vahvistuisi, Kokkonen saisi ykköspakin roolin, IPK saisi rahaa ja sitten vielä yhteishyvä: IPK-Hokki ottelut takaisin Mestikseen. No ehkä ei vielä niin pitkälle mennä, mutta kuitenkin. En kyllä tiedä onko järkevää kuitenkaan myydä Kokkosta, mikäli omia loukkeja tulee, niin kyllä sielä olisi kiva peluuttaa Kokkosta eikä Putkosta.

1. Damir Galin
2. Tuomas Tolonen/Aleksi Autio
3. Niko Putkonen
4. Topi Piipponen
5. Niko Korhonen
Listalla olisi helppo ollut nostaa Otto Huttunen, Aatu Hämäläinen tai vaikka Katosalmen. Jokainen on pelannut joukkueessa todella hyvin, floppeja ei oikeastaan ole, mikäli nyt ei Janne Koposta siihen listaan laske.

Kaikki tosiaan toimii, ja voisi melkein sanoa, että IPKn kannalta tauko tuli huonoon paikkaan, kun peli kulkee. Lyhyet analyysit siitä, enkä pelin sisäisiin asioihin jaksanut puuttua, kun ne ovat kunnossa.
 

Sven Tuuva

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Kalpa & Jokerit
Kysytään tähän väliin onko kellään heittää yhtään käytävähuhuja liittyen hankintoihin tms.? En nyt väitä, että olisi mitenkään akuuttia tilannetta pelaajiston suhteen kun peli toimii, mutta joku aika sitten pyöri huhuja uudesta pelimiehestä, joten onko uusia huhuja ilmaantunut?
 

Big Bear

Jäsen
Kysytään tähän väliin onko kellään heittää yhtään käytävähuhuja liittyen hankintoihin tms.? En nyt väitä, että olisi mitenkään akuuttia tilannetta pelaajiston suhteen kun peli toimii, mutta joku aika sitten pyöri huhuja uudesta pelimiehestä, joten onko uusia huhuja ilmaantunut?
En ole kuullut huhuja ja mielestäni ei ole ainakaan tässä vaiheessa suuremmin järkeäkään hommata uusia pelaajia. Peli kulkee hyvin, eikä loukkaantuneitakaan ole enää montaa. Taisipa viime kaudesta tulla jonkin verran tappiota seuran kassaan, joten viisainta toimia tuolla rintamalla harkitusti.
Liekö yleisötulotkaan budjetissa, joten nyt turha hötkyily on aika turhaa.
Tämä on siis minun mielipide.
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Hienoa alkukauden paketointia palstaveljiltä. @Knap veisteli top5pelaajat alkukaudesta ja kyllä täysin allekirjoitan tuon, tosin sijalla 5. voisi olla moni muukin pelaaja kuten laitoit. Koposta täällä ei hirveästi arvosteta, mutta jos vertaa vaikka viimekauden Pälveeseen niin onhan se nyt paljon parempi pakki. Täytyy muistaa että Koponen pelaa ekaa täyttä kautta miesten sarjoissa, joten varmasti parantaa kauden aikana otteitaan. Galin on kyllä ollut huikean hyvä, viime peleissä hän on hakenut hurjia taklauksiakin mitä tuolla kropalla pitää viljelläkin. Itse en usko että Damir tällä kaudella minnekkään Iisalmesta lähtee, näillä otteilla ei olisi ihme jos joku liigaseuroista haluaisin Galinin ensi kaudeksi. Mies itse halusi nimenomaan tänne tuttuun paikkaan kehittymään vaikka tarjolla olisi ollut pelipaikka muualtakin. Pelaajahuhuista sen verran, itse olen kuullut että ollaan hankkimassa ykköskorin hyökkääjä joukkueeseen. Milloin tai kuka? siitäpä ei tarkempaa tietoa, verkot vesillä siis.
Jos oli viimekaudella surkea tuo seuran tiedottaminen, niiin tällä kaudella se vasta paskaa on ollutkin. Ihan käsittämätöntä että tuohon ei johto reagoi, pelataan kuitenkin suomen ykköslajia korkealla tasolla. Vähintään viikoittain pitäisi olla juttua pelaajista/joukkueesta tarjolla. Pihlajamäen kuntoutumisesta oli tehty hieno video, näitä lisää!!!!

Sarja jatkuu tulevalla viikolla, ihan tässä voi luottavaisin mielin lähteä kohti viikon otteluja. 6pistettä on täysin otettavissa viikon matseista, kotona perjantaina ainakin tulee Espoo olemaan kovassa rummussa.
 

Big Bear

Jäsen
Ootteko arvon palstaveljet katsoneet tehotilastoa? Piipponen -8 ja IPK:n eniten miinuksella Koponen -11.
Hieman ihmetyttää Piipposen rajut pakkaslukemat, kun on kuitenkin tehnyt 11 pinnaa. Ilmeisesti iso osa niistä ylivoimalla. En ole viitsinyt tarkemmin tutkia. Ihmetystä lisää se, että ketjukaveri Nevalainen on muistaakseni tehotilastossa lukemassa +3!
 

Big Bear

Jäsen
Olipahan todella vaisu esitys Espoota vastaan. Joo, Espoo puolusti hyvin, mutta siinä tapauksessa pitäisi keksiä jotain. Vaikka kiekkoa syvään ja voittaa päädyssä kaksinkamppailut. Nyt kuskattiin kiekkoa vuoron perään kunnes menetettiin. Aatu sentään pystyi jopa yksin rakentamaan tilanteita, muu porukka veti aika pahasti vihkoon. Etenkin hyökkäyksessä. Ja minkä ihmeen takia hyökkäysketjut oli myllätty lähes täysin. Ei oltu samalla kartalla ja sen huomasi. Ensi viikolla on vain yksi suunta, vai alkaako tästä kaamosmasennus. Toivottavasti ei.
 

Knap

Jäsen
Jasin optio sopimuksesta on käytetty, ja jatkaa Iisalmessa kauden 2018-2019. Hyvä jatko, ja minun puolesta valmentakoot Iisalmessa niin kauan kuin vain itse haluaa. Taitaa Jasi tykätä muutenkin olla täällä, kun ylistystä tulee organisaatiota kohtaan hältä, ja Jasi saa myös kehuja joka puolelta. Eli toisin sanoen asiat toimii. Kuinkahan paljon jatkoja on jo sorvailtu sanallisesti, Huttunen siellä varmaan ensimmäinen sopimuspelaaja ensikaudelle, ja sitten Aatu ja muu "selkäranka".

Toivottavasti IPKlla ei ala monien joukkueiden kirous, eli maajoukkuetauon jälkeinen huono jakso. Huomenna vastassa TUTO, joka menettänyt kaksi avainpelaajaa, mutta materiaaliltaan edelleen aivan ehdotonta eliittiä. Huomenna pitäisi kyllä pisteet pitää Iisalmessa, muuten näyttää taas huonommalta.
 

Knap

Jäsen
Sanoisinko, että otantani on aika iso IPKn kotipeleistä. Tällä kaudella olen nähnyt jokaisen IPKn kotipelin, eli 9 peliä. Olen nähnyt myös jokaisen vieraspelin, mutta niistä ei ole nyt kysymys. Asia jonka olen huomannut IPKn kotipeleissä toistuvan kerta toisensa jälkeen on järkyttävän kehno tuomarointi. Toki ymmärrän ettei niin pieneen liigaan kuin Mestikseen voi hommata mitään alansa experttejä, ja samojen tuomarien pitää pyöriä melkein jokaisessa kotipelissä. Pelkääkö nämä tuomarit niin paljon, että pitää viheltää ennemmin vierasjoukkueelle suotuisammin, ettei he ainakaan voi sanoa tuomareita kotijoukkueen omiksi? Onko se vain Jasi, jonka naamaa nämä seeproiksikin kutsutut ihmiset eivät voi sietää, ja heillä on jotain henkilökohtaista. Nimittäin jos on, niin kannattaisi harkita alan vaihtoa.

Väitän, ettei yksikään muu joukkue Mestiksessä joudu kokemaan tälläistä tuomarointia kotihallissaan kotijoukkuetta kohtaan. Minulla on varmasti jonkinlaiset värilasit, mutta ei ne ole niin vahvat, että minä en erottaisi milloin tuomari viheltää päin sitä itseään. Kuka haluaa arvata paljonko tänään ottelussa IPK-TUTO meni rangaistusminuutit? Väärin. 39-2 on oikea vastaus, mutta on ihan hyväksyttävää, että tuota ei arvannut, en minäkään olisi uskonut että tuomarit onnistuvat viheltämään noin paskasti. Osaan nimetä tältä kaudelta yhden pelin missä tuomarit olivat IPKlle puolueellisia, se oli KeuPa HT peli, tasaisesti vihelletty oli ainakin ensimmäinen Ketterä peli, ja Jokipojat peli. Loput on ollut enemmän tai vähemmän epäsuotuisia IPKlle, vaikka jäähyminuutit näyttävät tasaisilta, niin monesti se on niin, että vastustaja saa jäähynsä siitä, kun heittää kiekon katsomoon ja IPK siitä kun huitoo. Noissa on valtava ero, että edellä mainittu on pakko viheltää, jälkimmäinen on tulkinnanvarainen. Se on outoa, kun vastustajan pitää huitoa hieman enemmän saadakseen jäähy. Tiedän myös, että ei nuo koskaan mene aivan tasan, mutta huvittavaa kun sama joukkue saa koko ottelun ajan helpommin jäähyjä. Mikäli et seuraa IPKta, et ymmärrä välttämättä mitä haen takaa, mutta voisin väittää, että ainakin suurinosa IPKn seuraajista allekirjoitta tekstini.

On alkanut hienosti lisääntymään myös linjatuomareiden huonous, miten ei voida tunnistaa hybridi pitkää? Tai siis sitä, että se pelaaja kerkeää siihen ennen toista? Varmasti olisi paljon asiaa tuomarityöskentelystä, ja paljon esimerkkejä, mutta ehkä parempi jättää tähän.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Tuli mieleen Tami Tamminen tuosta tuomarointivuodatuksesta. Tulee muistaa, että IPK sai kyseenalaisen rankkarin, jopa Fanseatin selostaja ja kommentaattori olivat sitä mieltä, että 2 min jäähy olisi ollut riittävä rangaistus. Lisäksi iso osa IPK:n jäähyminuuteista tuli 5 + 20 rangaistuksesta, joka oli ihan aiheellinen.

Siitä olen samaa mieltä, että muutama IPK:n 2 minuutin jäähy olisi voinut jäädä viheltämättä. Mutta ei tämä ottelu tuomareihin ratkennut, koska valtaosa vihellyksistä meni oikein, ja nolla maalia harvoin riittää voittoon.
 

Knap

Jäsen
Tuli mieleen Tami Tamminen tuosta tuomarointivuodatuksesta. Tulee muistaa, että IPK sai kyseenalaisen rankkarin, jopa Fanseatin selostaja ja kommentaattori olivat sitä mieltä, että 2 min jäähy olisi ollut riittävä rangaistus. Lisäksi iso osa IPK:n jäähyminuuteista tuli 5 + 20 rangaistuksesta, joka oli ihan aiheellinen.

Siitä olen samaa mieltä, että muutama IPK:n 2 minuutin jäähy olisi voinut jäädä viheltämättä. Mutta ei tämä ottelu tuomareihin ratkennut, koska valtaosa vihellyksistä meni oikein, ja nolla maalia harvoin riittää voittoon.
Olet oikeassa että rankkari oli jokseenkin outo, mutta vihellettävissä. 5+20 sen verran, että minun mielestä tuosta olisi 2 minuuttia riittänyt, tarkastan tuon vielä fanseatista, mutta 5+20 oli kyllä hieman vaikea sulattaa. Oli kyllä yllättävän pehmeitä TUTOn jätkät muutenkin, kun joka hipaisusta lensi takaperivoltin. Siellä ei ollut minunkaan mielestä hakemalla haettuja rangaistuksia, eikä IPKta rangaistu mistään, mitä ei tehnyt. Vastaavasti hain sitä omalla tekstilläni, että IPK sai jokaisesta rikkeestä jäähyn, kun TUTO taas ei oikeastaan mistään. Toisen erän jäähy kiteytti tämän päiväisen pelin hyvin, TUTOn pelaaja kampittaa IPKn pelaajan, ei jäähyä, IPKn pelaaja 3-5 sekunin päästä kampittaa TUTOn pelaajan, siitä tulee jäähy. Voit myöntää itsekin, että ottelua ei tuomaroitu tasapuolisesti.
 

Big Bear

Jäsen
Jos ei ollut IPK:lta kauden paras tai toiseksi paraskaan peli, niin päätuomariparivaljakko oli täysin kuutamolla. Tämä Sorakangas esimerkiksi on tällä kaudella käynyt ainoastaan epäonnistumassa Iisalmessa. Minkäänlaista linjaa ei ollut taaskaan vihellyksissä ja huipennus oli Sulinin 5+20 minuuttia. "Polvitaklauksen" uhriksi joutunut Lehtonen pelasi seuraavassa vaihdossa jo niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Tällaiset teatterit suorastaan oksettaa. Joo, IPK ei kyllä tänään voittoa ansainnut, mutta ei sitä sentään pitäisi joutua pelaamaan vastustajan lisäksi tuomareita vastaan.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Toisen erän jäähy kiteytti tämän päiväisen pelin hyvin, TUTOn pelaaja kampittaa IPKn pelaajan, ei jäähyä, IPKn pelaaja 3-5 sekunin päästä kampittaa TUTOn pelaajan, siitä tulee jäähy. Voit myöntää itsekin, että ottelua ei tuomaroitu tasapuolisesti.

Tuo mainitsemasi tilanne ei minustakaan mennyt oikein, siihen nimenomaan viittasin. Molemmat "isot" tuomiot olivat siinä rajoilla, rankkari ja 5 + 20. Tuomareilta ei siis huippuilta, mutta en kuitenkaan sanoisi että tuomarointi olisi ollut pahasti viallista. Ottelu ratkesi Keinäsen maaliin viidellä kolmea vastaan, kun IPK:n pelaaja oli purkanut kiekon katsomoon.

Viihdyttävä ottelu, ja aavistuksen terävämpi joukkue voitti.
 

daerok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, Kalpa Kuopio
Se on tämä pohjoisen maantieteellinen "etu", Kajaani on kuuluisa tuomaritoimintaan liittyvistä eduista, kuten kaikki tietää, viime aikoina ainakin suomi-sarjassa tuomarityöskentely on ollut lievästi sanoen "vieraskoreaa", olisiko Iisalmessa nyt tuomareilla sellainen linja, että ei vedetä kotiinpäin? Se on kyllä sääli, että näin se menee.
Mutta eivätpähän pääse vierasjoukkueen valmentajat poistumaan kesken lehdistötilaisuuden kuten Kajaanissa niin usein.

Herrasmiehet: Hokki - SaPKo 18.2.2015 Lehdistötilaisuus - YouTube
 

Big Bear

Jäsen
Eipä näytä olevan Sulin tänään kokoonpanossa eli eilinen poiki varmaan sitten pelikieltoa. Uskomatonta! Tsemit joukkueelle, yllättäkää positiivisesti.
Otto Huttunen ei pelannut eilen, eikä tänäänkään. Tietääkö kukaan tästä?
 

Knap

Jäsen
Eipä näytä olevan Sulin tänään kokoonpanossa eli eilinen poiki varmaan sitten pelikieltoa. Uskomatonta! Tsemit joukkueelle, yllättäkää positiivisesti.
Otto Huttunen ei pelannut eilen, eikä tänäänkään. Tietääkö kukaan tästä?
Taitaapi olla niin, että 5+20 poikii aina yhden ottelun pelikiellon. Eilen kelailin tuota fanseatilta vielä, ja ei todellakaan ollut kyllä 5+20, mutta ehkä se sopi illan kruunuksi, kun tuomarit vetivät muutenkin päin sitä itseään. Jasi oli sen oloinen lehdistötilaisuudessa, että ei vaan uskaltanut sanoa mitään, koska olisi heti sakot tullu. Jasi kuitenkin Turussa itsekin mainihti, että aivan käsittämätöntä minkälaista vääryyttä IPK joutuu kokemaan tuomareista, joten tuskin se eilisenkään oli kovinkaan tyytyväinen. Elekielestä ainakin pystyi päättelemään jotain, kun aika kuumana se kävi sielä, ja oli kyllä linjatuomareiden toimintaankin aika pettynyt. Eiköhän se jotain palautetta tuosta anna.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Taitaapi olla niin, että 5+20 poikii aina yhden ottelun pelikiellon. Eilen kelailin tuota fanseatilta vielä, ja ei todellakaan ollut kyllä 5+20, mutta ehkä se sopi illan kruunuksi, kun tuomarit vetivät muutenkin päin sitä itseään. Jasi oli sen oloinen lehdistötilaisuudessa, että ei vaan uskaltanut sanoa mitään, koska olisi heti sakot tullu. Jasi kuitenkin Turussa itsekin mainihti, että aivan käsittämätöntä minkälaista vääryyttä IPK joutuu kokemaan tuomareista, joten tuskin se eilisenkään oli kovinkaan tyytyväinen. Elekielestä ainakin pystyi päättelemään jotain, kun aika kuumana se kävi sielä, ja oli kyllä linjatuomareiden toimintaankin aika pettynyt. Eiköhän se jotain palautetta tuosta anna.

Lehtonen harhautti, Sulin tuli myöhässä joka johti siihen, että Sulinin taklaus osui polveen. Kurotti vielä hieman jalkaansa, joten täysin selvä 5+20 min. Eikä niistä jäähyminuuteista kannata mutista. Jokainen IPK-rangaistus oli ansaittu, tosin yhtä ennen olisi TUTOlle pitänyt viheltää koukkaamisesta. Parempi joukkue voitti, eikä tuomareilla ollut asian kanssa tekemistä, vaan IPK:n omalla kurittomuudella.
 

-Olvi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IPK, Leijonat
Lehtonen harhautti, Sulin tuli myöhässä joka johti siihen, että Sulinin taklaus osui polveen. Kurotti vielä hieman jalkaansa, joten täysin selvä 5+20 min. Eikä niistä jäähyminuuteista kannata mutista. Jokainen IPK-rangaistus oli ansaittu, tosin yhtä ennen olisi TUTOlle pitänyt viheltää koukkaamisesta. Parempi joukkue voitti, eikä tuomareilla ollut asian kanssa tekemistä, vaan IPK:n omalla kurittomuudella.

Lehtonen harhautti, näki että Sulin tulee vastapalloon niiin veti itse jalan sivuun niin että osui polveen. Taklauksen vastaanottajan vastuu?? Jätkä veti seuraavassa vaihdossa ihan normaalisti, törkeää filmiä siis. Nolla tehtyä maalia on nolla tehtyä maalia, ei sillä voiteta otteluita. Kyllä noista jäähyistä aikamonta ois voinut jättää viheltämättä, todellakin eri tuomariparilla ja linjan tasaisena pitämällä ois tulos ollut jotain muuta. Nyt hyvän Tuto yv:n takia pisteet lähti Turkuun.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Lehtonen harhautti, näki että Sulin tulee vastapalloon niiin veti itse jalan sivuun niin että osui polveen. Taklauksen vastaanottajan vastuu?? Jätkä veti seuraavassa vaihdossa ihan normaalisti, törkeää filmiä siis. Nolla tehtyä maalia on nolla tehtyä maalia, ei sillä voiteta otteluita. Kyllä noista jäähyistä aikamonta ois voinut jättää viheltämättä, todellakin eri tuomariparilla ja linjan tasaisena pitämällä ois tulos ollut jotain muuta. Nyt hyvän Tuto yv:n takia pisteet lähti Turkuun.

Eli jalkaan ei voi sattua, jos se ei hajoa? Lehtonen makasi muutaman sekunnin, nousi ylös ja luisteli itse vaihtoon. Noin 20 sekuntia sen jälkeen Sulin laitettiin suihkuun, eli loukkaantumisella/filmillä ei ollut mitään tekemistä ulosajon kanssa. Linja oli tasainen, 1-2 lapsusta tuomareilta. IPK selvästi huolimaton ja ansaitsi vierailijoita huomattavasti suuremman jäähymäärän. Pulinat pois, huolellisuutta peliin ja uuteen matsiin.
 

Big Bear

Jäsen
IPK sukelsi viime kaudella vuodenvaihteen tienoilla ja se tiesi potkuja Niiraselle. Nyt kyllä näyttää pelaamisessa olevan vähän samoja elementtejä, joten tällä viikolla jatkosopparin tehneellä Sinkkosella riittänee mietittävää. Kolmeen viimeiseen peliin kolme tehtyä maalia ja tauon jälkeen neljä tappiota.
Tänään oli eka erä ihan ok, toinen aivan perseestä ja kolmannella ei enää ollutkaan mitään väliä. Ensi viikolla näyttää olevan kaksi kotiottelua, KeuPa HT ja aina vittumaisen vaikea Roki. Jos nämä vielä hävitään, niin katastrofin ainekset ovat ilmassa.
Eipä ole häävi tilanne tällä hetkellä.
 

Knap

Jäsen
Eli jalkaan ei voi sattua, jos se ei hajoa? Lehtonen makasi muutaman sekunnin, nousi ylös ja luisteli itse vaihtoon. Noin 20 sekuntia sen jälkeen Sulin laitettiin suihkuun, eli loukkaantumisella/filmillä ei ollut mitään tekemistä ulosajon kanssa. Linja oli tasainen, 1-2 lapsusta tuomareilta. IPK selvästi huolimaton ja ansaitsi vierailijoita huomattavasti suuremman jäähymäärän. Pulinat pois, huolellisuutta peliin ja uuteen matsiin.
Lehtonen kiekossa, Sulin tulee tilanteeseen ja Lehtonen lähettää kiekon eteen päin samaan aikaan, eikä valmistaudu ollenkaan taklaukseen. Polvitaklaus niin ja näin, kun tulee niin sivusta. Siis vaikka omistaisit punasinisen television, niin et voi silti väittää että linja olisi tasainen. Teidän omassa ketjussakin oli mainittu että tuomareilta tuli apuja. Tästä on ihan turha minunkaan marista, kun asia ei muutu, mutta naurettavaa jos ei pysty myöskään näkemään että oma joukkue saa apuja tuomareilta. Pelejä on vaikea voittaa boxista, mutta kun eilen ne boxit ei ollut edes pelkästään oma syy. Oli ilmeisesti tänään Sorankangas-Orava vetänyt TUTOlle ihan kivasti jäähyjä myös, toivottavasti kys. pariskunta ei esiinny enää koskaan kankaan montussa.

IPK sukelsi viime kaudella vuodenvaihteen tienoilla ja se tiesi potkuja Niiraselle. Nyt kyllä näyttää pelaamisessa olevan vähän samoja elementtejä, joten tällä viikolla jatkosopparin tehneellä Sinkkosella riittänee mietittävää. Kolmeen viimeiseen peliin kolme tehtyä maalia ja tauon jälkeen neljä tappiota.
Tänään oli eka erä ihan ok, toinen aivan perseestä ja kolmannella ei enää ollutkaan mitään väliä. Ensi viikolla näyttää olevan kaksi kotiottelua, KeuPa HT ja aina vittumaisen vaikea Roki. Jos nämä vielä hävitään, niin katastrofin ainekset ovat ilmassa.
Eipä ole häävi tilanne tällä hetkellä.
No, en olisi huolissaan vaikka tästä kehkeytyisi viiden ottelun tappioputki, vaikka ei se toivottavaa olekkaan. Ensimmäinen tappio sarjan kärkijengillä K-Vantaalle, vaikea vastustaja, ja istuttiin paljon boxissa. RoKi tappio, noh RoKi on vaikea ollut IPKlle, mutta siitä olisi voinut 3 pistettä ottaa, noita käy välillä. TUTO-pelissä ensimmäinen erä oli hyvä, kunnes tuomarit puuttui peliin, ja pitikin pelata neljällä miehellä yhtä sarjan kovinta joukkuetta vastaan. KeuPa HT on kärjessä ja on myös ensi viikolla, RoKi on vaikea, mutta se pitäisi kyllä voittaa kotona. Ei ole helppo otteluohjelma IPKlla todellakaan nyt. Mutta IPK ei ole kohdannut esimerkiksi kertaakaan Peliittoja, jolta pitäisi saada 12 pistettä, eikä Hermestä kohdattu heidän heikkoina aikoina kuin kerran.
 

Knap

Jäsen
Jos aiheesta uskallettaisiin puhua mediassa, niin otsikko olisi luokkaa "IPK on tämän hetken kovin Mestisjoukkue - voittaa sarjakären sekä tuomarit". Ehkä jotenkin fraasi sanoa, että joukkue voitti tuomarit. Mutta näinhän se ikävä kyllä tänäänkin oli Iisalmessa. Tämä on aivan helvetin käsittämätöntä, miten sama joukkue voi kohdata tätä paskaa pelistä toiseen. Ihan sama, vaikka tämä kuulostaa järkyttävältä itkemiseltä, minua ei kiinosta. En ole vaan koskaan nähnyt vastaavaa yhtä joukkuetta kohtaan, olen kuitenkin jonkun verran kiekkoa nähnyt. Miettikää, 2014 Venäjä-Suomi finaali, tuollaista on IPKn jokainen kotipeli, nyt kun mietin, niin minä en edes jumalauta liiottele. Oletteko nähnyt koskaan, kun yksi henkilö saa ulosajon väkivaltaisuudesta? No en vittu minäkään ennen tätä päivää.

TUTO-peli oli farssi, ja ajattelin, että ei voi toisessa peräkkäisessä kotipelissä tuomarit olla osana taas, no minähän oli väärässä. Jokainen menkööt katsomaan ajassa 3:19 tulleen Niko Putkosen ulosajon. Kertokaa mulle, mikä vittu tuossa on ulosajo? Niin ja te, jotka viitsitte/haluatte/tai ette usko minua kun puhun tästä aiheesta, niin katsokaa koko peli ja kertokaa, menikö nyt aivan oikein? Jasi räyhäsi ottelussa paljon, mutta kun Jasi ei räyhää turhaan. Jasi ei itke jokaisesta tuomiosta tuomareille, (pelaajille saattaa sanoa) mutta jos Jasi sanoo tuomareille jotain, se on aivan varmasti aiheesta. En vaan jaksa ruveta erittelemään jokaista pieleen mennyttä vihellystä tai viheltämättä jättämistä, jokainen voi ne itse katsoa, mutta niitä on paljon, ja niiden läpi käymisessä menisi aikaa, ja paljon.

Tuomareita ei edes kiinostanut mitä KeuPa teki välillä. Katosalmi taklattiin rumasti laitaan, sitten KeuPan mestari Niemelä ottaa Katosalmen mailan, ja menee katkaisemaan sen omaan vaihtoaihtioon. Eikö tämä nyt jumalauta ole joku epäurheilijamainen käytös, ja ei muuten ollut kyse siitä että sitä ei nähty, kun tuomarit seisoo viiden metrin päässä, ja Jasi huutaa pää punaisena. Herää myös kysymys, että mikä on ulosajon arvoinen tilanne. KeuPa tarjosi samanlaisia pommeja IPKhon, minkä Putkonen antoi avauserässä. Viimeisessä erässä KeuPan Helenius pääsee läpiajoon, ei tee maalia ja peli seis, Katosalmi on paikoillaan B-pisteellä eikä nää KeuPan päätyyn, KeuPan pelaajaa kelaa kelaa ja kelaa, ja pamauttaa pommin Katosalmeen. Tälle pelaajalle jäähy, ja Aatu Hämäläiselle 2min väkivaltaisuuesta jälkitilanteesta. Kumpi tuossa sitten rikkoo enemmän? Onko nuo kummatkin oikeasti saman arvoisia. 2.Erässä Nevalaista ajetiin avojäällä päähän, tuomareita ei taas vittuakaan kiinostanut.

Sanoin jo toisessa ketjussa, mutta katsokaa lehdistötilaisuus IPK-KeuPa HT. Jasi avaa siinä aika hyvin tätä tuomaritoimintaa, joka on ollut hyvin kummallista. Olisi muuten mielenkiintoista kuulla KeuPa kannattajien mielipiteitä illan ottelusta. Kertoi myös, että on ottanut yhteyttä johonkin isoon kihoon (Aulanko tms snimi), mutta muutosta ei vaan tapahdu. Omaan mieleen jäi päälimmäiseksi se, että kummatkin joukkueet rikkoivat aika pitkälti yhtä paljon, mutta silti tuntui IPK olevan se kärsijä. KeuPa pyöritti kevyet 11 minuuttia ylivoimaa ensimmäisessä erässä. Aika herkästi tuli muunmuassa ne joukkuerangaistukset, pitää katsoa koko ottelu uudestaan, että saan varmistuksen. IPK sai kaikista rikkeistä boxia, KeuPa sai päivänselkeästi, ja sitten ottelun lopussa, kun peli oli jo ratkennut minuutteja vähän tasoitellaan, että ei näyttäisi niin pahalta.
 

Big Bear

Jäsen
Tähän saumaan eilinen puhdas 3-0 voitto oli todella tärkeä ja taas kerran nähtiin ettei sarjasijoituksilla ole tällä kaudella mitään merkitystä, kun kiekko putoaa jäähän. IPK:lta puolustuksellisesti täydellinen peli ja maalivahtien kamppailussa vei Autio Tuokkolaa kuin märkää rättiä. Fominin maali oli varmaan äijälle itselleen tärkeä ja jospa "Foppa" laittaisi verkot putkelle myös lauantaina kasvattajaseuraansa vastaan.
Voi muuten mökki oli pullollaan RoKia vastaan, kun kyseessä näyttää olevan ilmaisottelu.
Tuomareista ei taas voi todeta kuin että voihan vittu mikä esitys!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös