Tasa-arvo ja poliittinen korrektius

  • 923 707
  • 8 032
Aika mielenkiintoista tekstiä on muuten tuossa varhaiskasvatussuunnitelmassa:
"Ammatillinen, avoin ja kunnioittava suhtautuminen monimuotoisiin perheisiin ja perheiden erilaisiin kieliin, kulttuureihin, katsomuksiin ja uskontoihin, perinteisiin sekä kasvatusnäkemyksiin luo edellytyksiä hyvälle kasvatusyhteistyölle. Lasten perheidentiteettiä ja perhesuhteita tuetaan siten, että jokainen lapsi voi kokea oman perheensä arvokkaaksi."

Monien lasten perheet ovat aivan hanurista. Miksi lapsen pitäisi silloin opetella kokemaan perheensä arvokkaaksi? Sellainen kokemushan olisi täyttä harhaa. Jos lapsi kasvaa vaikkapa perheessä, jossa vanhemmat ovat pienipalkkaisia persujen äänestäjiä, eikö lapsen silloin olisi ennemminkin hyvä oppia ymmärtämään, että ne hänen kasvattajansa eivät ole arvokkaita ihmisiä? Ehkä lapsesta itsestään voi silloin tulla edes hivenen parempi ja arvokkaampi kuin vanhemmistaan.
 
paki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kunnon whataboutismia. Kun otetaan yhdessä asiassa kaikki lapset huomioon tasapuolisesti, maailma räjähtää!

Ei, vaan koko ajatus isänpäivän nimeämisestä lähimmäisenpäiväksi on uskomatonta kukkahattuilua, jeesustelua (kun maailma on täynnä vastaavia päiviä joista joku voi tuntea jäävänsä ulkopuolelle) ja äärifeminismiä missä koitetaan saada se yksi päivä miehille poistettua.
 
Siellä ollaan muuttamassa myös äitienpäivää lähimmäisenpäiväksi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tosiaan sitä saattaisi typerämpi ihminen kuvitella, että isän menettäminen liittyy aika vahvasti isättömyyteen. Onneksi on teitä älykköjä, jotka tietävät paremmin...

Kuten sanoin dysleksiasi pahenee jatkuvasti, et näytä löytävän tällä hetkellä viestien ydintä vaan jäät jumiin yksittäisiin sanoihin tai sanaketjuihin.

Lukemisen erityisvaikeudessa henkilön (lapsi tai aikuinen) luetun ymmärtäminen tai lukemistarkkuus on henkilön ikään, älykkyyteen tai koulutukseen verrattuna selvästi odotettua huonompaa.

Lukemisen erityisvaikeus – Wikipedia
 
Ei vaikuta kovin luotettavalta lähteeltä. Tuossahan on kirjoitettu sanat erityisvaikeus ja lukemistarkkuus yhteen. Sinä et tekisi niin, ja sinähän olet se todellinen lukemis vaikeuksien asian tuntija.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Meitä on moneen junaan. Itse empatiakykyisenä funtsin asiat näin. Lapset ensin.
Nyt kirjoitit väärin, sinä tässä nyt tarkoitat LAPSI ensin, se yksi lapsi joka siis ei omaa sitä isää tai jonka isä on kuollut tms. se lapsi niiden kaikkien edelle, jotka haluaisivat tehdä sen kortin sille isälle/äidille. Tämä yksi ajaa kaikkien muiden edelle, koska hän on yksilö ja hän voi loukkaantua. Kaikki muut lapset eivät saa olla lapsia sen yhden takia. Väistele sä ihan rauhassa vaan, mutta mun maailmassa pitäisi edelleen kokonaisuuksien palvella yhteisön ja suuren massan etua, ei yksittäisten etua, koska niitä yksittäisiä löytyy aivan liikaa ja aivan liian moni joutuu kärsimään, jos aina laitetaan jokainen yksilö muiden edelle. Ei täällä sitten vietetä enää mitään jos tälle linjalle lähdetään, koska aina joku voi loukkaantua jostain.
 
Isänpäiväkortteja askarrellaan uutisten mukaan edelleen ja lapsetkin saavat olla lapsia.
 
Undrafted

Jäsen
Sinun näköjään vaikea ymmärtää, että kyseessä on kahden yksittäisen päiväkodin valitsema toimintatapa. Valinta on tehty vanhemmilta saadun palautteen perusteella. Jos lapsi kokee joulun ahdistavaksi, päiväkodin tulee pyrkiä vähentämään tämän lapsen ahdistusta, normaalia toimintaa varhaiskasvatuksessa.
Se onko tapa käytössä nollassa tai tuhannessa paikassa ei ole minusta merkitsevää. Minusta kyse on enemmän periaatteesta. Ketkä pitävät tätä mallia hyvänä perustelevat sitä lapsen mielipahan vähentämisellä ottamatta huomioon miten moni muukin juttu voi aiheuttaa mielipahaa tai miltä niistä muista lapsista tuntuu viettää isänpäivän sijaan lähimmäisenpäivää. Mihin vedetään raja, että muiltakin karsitaan tekemistä sen mukaan miten joku saattaa asian kokea? Sinusta olisi siis ok lopettaa päiväkodissa joulujuhla ja jouluun liittyvät asiat, jos yksikin lapsi kokee joulun syystä tai toisesta ahdistavaksi?

Isänpäiväkortteja askarrellaan uutisten mukaan edelleen ja lapsetkin saavat olla lapsia.
Eli isänpäivää ei ole mitenkään muutettu vai eikö se isätön ahdistu kun kaikkien muiden kohdalla puhutaan isänpäivästä, mutta hänelle ohjaajat erikseen muistavat puhua lähimmäisenpäivästä?
 
Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Älä pidättele hengitystäsi. Eipä tulla ihmeemmin huomioimaan, on veikkaukseni.

Niin, näin itsekin epäilen. Tai en epäile, vaan olen käytännössä varma asiasta.

Ai niin, mutta eipä sitä tietysti tarvitsekaan huomioida, kun Suomessa miehen asema on niin ylivertainen eri väestöryhmiin nähden.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Nyt kirjoitit väärin, sinä tässä nyt tarkoitat LAPSI ensin, se yksi lapsi joka siis ei omaa sitä isää tai jonka isä on kuollut tms. se lapsi niiden kaikkien edelle, jotka haluaisivat tehdä sen kortin sille isälle/äidille.

Olen kasvattanut omat lapseni niin, ettei konsepti sekoa pienistä vastaiskuista (esim. ei pääse askartelemaan isänpäiväkorttia päiväkodissa) tai että he haluaisivat välttämättä tehdä jotain, vaikka tietäisivät jonkun tulevan siitä todella surulliseksi. Sille mä en mitään voi, jos te muut kasvatatte lapsistanne itsenne näköisiä itsekkäitä elämäntapaloukkaantujia ja uhriutujia. Välillä tosin epäilen, ettei osalla kirjoittajista ole lapsia ensinkään. Täällä meuhkataan, koska valkoisen heteromiehen varpaille on rumasti astuttu (todellisuudessa kaikkien vanhempien varpaille astuttiin tasapuolisesti).
 
Viimeksi muokattu:

Tiedä sitten miten tyylikästä on nimitellä muita keskustelijoita, mutta kukin valitsemallaan tavalla. Tämä kuitenkin on tietääkseni keskustelupalsta, jolla asioista voi keskustalle olematta tiukasti jotain mieltä. Mihin sinä vedät rajan, että lopetamme tai muutamme asioita sen takia, että joku saattaa tulla asiasta surulliseksi?
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Omalla kohdalla aukesivat henkiset arvet todella rajulla tavalla aamulla, kun näin taloyhtiön lipputangossa Suomen lipun liehuvan ruotsalaisuuden päivän kunniaksi. Arvet ovat seurasta lapsuuteni traumaattisista Ruotsiin liittyvistä kokemuksista, ennen kaikkea Suomen jääkiekkomaajoukkueen Ruotsia vastaan kokemista traagisista tappioista ja peruskoulun pakollisesta ruotsin opiskelusta. Vaikka päivän tarkoitus onkin juhlistaa lähtökohtaisesti suomenruotsalaisuutta, niin taloyhtiön hallituksessa onneksi osattiin ymmärtää välittömän ja tiedostamattoman mielleyhtymän minulle aiheuttama henkinen kärsimys, eikä lippu näin enää ole salossa. Myös työnantaja osoitti hienoa kykyä myötätuntoon ja piti luonnollisena, etten ole hetkeen työkykyinen. Sain jo apua akuuttiin tuskaan kriisilinjalta ja huomiseksi on henkilökohtainen aika ammattiauttajalla. Tietysti tämä on vaikea tilanne myös läheisimmilleni, joihin mielipahani väistämättä heijastuu. Onneksi he eivät vielä ole oireilleet, mutta saas nähdä.

Kiitos jo etukäteen kaikille palstavelj... kanssapalstalaisille jaksamistoivotuksista. Iso merkitys minulle ja uskon ajan kanssa selviäväni tästä. Mikä ei tapa, vahvistaa.
 
Viimeksi muokattu:

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Tiedä sitten miten tyylikästä on nimitellä muita keskustelijoita, mutta kukin valitsemallaan tavalla.

Kuinka itse kuvaisit sellaista ihmistä, joka on sitä mieltä, että vitut jonkun lapsen tunteista. MINÄ haluan, että asiat tehdään näin.

Mihin sinä vedät rajan, että lopetamme tai muutamme asioita sen takia, että joku saattaa tulla asiasta surulliseksi?

Uskonto on valintakysymys. Jos ei lapsen vanhemmille maistu esimerkiksi joulujutut syystä tai toisesta, niin sitten on osallistumatta. Tiettyjä perinteitä ei pidä kuitenkaan alkaa uskonnollisten vähemmistön takia muuttaa. Näissä tapauksissa lapsi tuskin olisi moksiskaan, mutta kiihkomieliset vanhemmat pitävät huolen siitä, että mölyä riittää.

Meillä on muuten nää uskontohapatukset jätetty lapsen kohdalla pois, mutta joulukirkkoon osallistuu. Tuskin sinä aikana ehtii harhautua väärälle polulle.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Sille mä en mitään voi, jos te muut kasvatatte lapsistanne itsenne näköisiä itsekkäitä elämäntapaloukkaantujia ja uhriutujia.
Kuinka itse kuvaisit sellaista ihmistä, joka on sitä mieltä, että vitut jonkun lapsen tunteista. MINÄ haluan, että asiat tehdään näin.
Kyllä sä nyt olet oikein asian ytimessä, muiden takiahan tässä uhriudutaan, mm. sinä olet juurikin yksi niistä uhriutujista, kun jonkun lapsen isän puuttumisen takia pitäisi kaikkien muiden kärsiä, eli uhriudut muiden puolesta. Ja kyllä juurikin sinä olet tullut kertomaan muille, että asiat on tehty aina väärin ja miten sinä haluat että nämä asiat tehdään, kun se miten on aina tehty ei enää kelpaakkaan. Onneksi vielä kasvatat lapsistasikin samanlaisia uhriutujia ja tilan antajia.

Toistenpuolesta loukkaantujat on kyllä huikea kansanosa tässä(kin) maassa. Mitä ilmeisimminkin vahvasti tämän ajan tapoja mille tulevat sukupolvet nauraa aivan surutta, että kuinka tyhmiä noi olikaan. Huvittavaa tässä on se, miten nämä sankarit muistaa aina kertoa muille, miten täysin ylivertaisia he ovat ihmisinä. Lisäksi muistetaan syyllistää individualismista ja muusta vastaavasta, samaan aikaan kun itse juurikin heidän mielipide on se oikea ja juurikin sen yksittäisen tunteet on jokin määräävä asia. Paitsi siis jos se ei sovikkaan omaan agendaan, koska silloin voi aina yleistää koskemaan kaikkia.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus

Eikö tässä juurikin loukkaannuta niiden lasten puolesta jotka eivät muka saa enää viettää isänpäivää tarhassa? Vai loukkaannutaanko tässä niiden isien puolesta kenen lapsi ei saa kuulemma enää askarrella isänpäiväkorttia tarhassa?
Mistä muuten tiedät että nämä parin päiväkodin lapset kärsivät siitä että siellä vietetäänkin lähimmäisenpäivää isänpäivän sijasta?
 
Viimeksi muokattu:

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Kyllä sä nyt olet oikein asian ytimessä, muiden takiahan tässä uhriudutaan, mm. sinä olet juurikin yksi niistä uhriutujista, kun jonkun lapsen isän puuttumisen takia pitäisi kaikkien muiden kärsiä, eli uhriudut muiden puolesta.

Palataan asiaan, jahka saavutan ao. uhriutumisen tason.

Ei, vaan koko ajatus isänpäivän nimeämisestä lähimmäisenpäiväksi on uskomatonta kukkahattuilua, jeesustelua (kun maailma on täynnä vastaavia päiviä joista joku voi tuntea jäävänsä ulkopuolelle) ja äärifeminismiä missä koitetaan saada se yksi päivä miehille poistettua.

Mulle tämä ei ole mikään valtataistelu miesten ja naisten välillä. Mulle tämä ei näyttäydy miesten aseman heikentämisenä. Itse käsittelen tätä asiaa vain ja ainoastaan lapsen hyvinvoinnin kannalta. Mun isänpäivä ei muutu suuntaan tai toiseen, vaikka en saa aamkahvien lisäksi päiväkodissa käpisteltyä korttia. Enkä usko, että lapseni maataan myy, vaikka ei ole sitä korttia päiväkodissa pääse tekemään.

Noin ylipäätään tsiigailen asioita lasten kautta. Turvapaikkapolitiikkaa pitäisi tehdä lapset edellä. Lapset vanhempineen tänne parhaiten sopeutuvat. Homoadoptiota en ihan varauksetta kannata, koska näen siinä uhkan lasten hyvinvoinnin kannalta (pelko voi olla aiheeton).
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Eikö tässä juurikin loukkaannuta niiden lasten puolesta jotka eivät muka saa enää viettää isänpäivää tarhassa? Vai loukkaannutaanko tässä niiden isien puolesta kenen lapsi ei saa kuulemma enää askarrella isänpäiväkorttia tarhassa?
Mistä muuten tiedät että nämä parin päiväkodin lapset kärsivät siitä että siellä vietetäänkin lähimmäisenpäivää isänpäivän sijasta?
Ei, tässä loukkaannuttiin siitä että isänpäivää ja äitienpäivää (tuskin) ollaan poistamassa, sillä verukkeella että se muka loukkaa jotakuta. Ensin vain on täytynyt jonkun loukkaantua, siis jonkun puolesta, että yleensäkkin tälläinen helvetin typerä idea on pitänyt keksiä.

@HeGe41 :lle muuten extra pojot tuosta "kaikilla ei taida olla edes lapsia" jutusta. Se että osaa ilman ehkäisyä paneskella ja sitten odotella 9kk, kun tekee kaikista näistä välittömästi vähintään tohtorin tittelin arvoisia pedagogiikassa. Vahvaa suorittamista! Mutta näinhän se menee, jokainen vanhempi kuvittelee tietävänsä aivan kaiken lasten kasvatuksesta ja sitten voi mm. asiantuntijan lausunnon sivuuttaa, koska itse tietää paremmin, omaahan lapsia ja on täten täysin pätevä. Vaikka siis itse suoritus ei vaadi mitään opintoja ja ei pätevöitä mihinkään, mutta mitäs pienistä.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Ei, tässä loukkaannuttiin siitä että isänpäivää ja äitienpäivää (tuskin) ollaan poistamassa, sillä verukkeella että se muka loukkaa jotakuta. Ensin vain on täytynyt jonkun loukkaantua, siis jonkun puolesta, että yleensäkkin tälläinen helvetin typerä idea on pitänyt keksiä.

Siis kuka nyt on loukkaantunut kenen puolesta? Mua kiinnostaa tietää miten sä tiedät näiden kahden tarhan asiat niin hyvin että sä voit tehdä näitä analyysejä. Jos siellä on porukalla päätetty että isänpäivä (tai äitienpäivä) ei ole niin justiinsa, niin mikä sua siinä hiertää?
 
Undrafted

Jäsen
Kuinka itse kuvaisit sellaista ihmistä, joka on sitä mieltä, että vitut jonkun lapsen tunteista. MINÄ haluan, että asiat tehdään näin.
Kuka on sanonut noin? Moni on minusta tiedostanut mahdollisen harmistuksen, mutta samalla tiedostaa myös ettei lasta voi täysin suojella ikäviltä tunteilta, eikä lainatun asiantuntijan mukaan edes pitäisikään. Itselleni esimerkiksi on täysin yhdentekevää miten päiväkodeissa toimitaan, mutta ilmiö on minusta mielenkiintoinen ja siksi siitä keskustelen.

Uskonto on valintakysymys. Jos ei lapsen vanhemmille maistu esimerkiksi joulujutut syystä tai toisesta, niin sitten on osallistumatta. Tiettyjä perinteitä ei pidä kuitenkaan alkaa uskonnollisten vähemmistön takia muuttaa. Näissä tapauksissa lapsi tuskin olisi moksiskaan, mutta kiihkomieliset vanhemmat pitävät huolen siitä, että mölyä riittää.

Meillä on muuten nää uskontohapatukset jätetty lapsen kohdalla pois, mutta joulukirkkoon osallistuu. Tuskin sinä aikana ehtii harhautua väärälle polulle.
Mutta jos taustalla olisi jokin henkilökohtainen tragedia olisi sinusta ihan ok perua/muuttaa jouluun liittyvät tapahtumat päiväkodissa, kuten nyt tehdään isän/äitienpäivän suhteen? Vaikkei näissä juhlissa suoraan juhlitakaan lähisukulaista, mutta kyseessä vuoden suurin perhejuhla kuitenkin. Kaikillahan ei perhettä ole. Ellei jouluun liittyviä juttuja peruttaisi/muutettaisi, niin eikö silloin piitattaisi lapsen tunteista?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Siis kuka nyt on loukkaantunut kenen puolesta? Mua kiinnostaa tietää miten sä tiedät näiden kahden tarhan asiat niin hyvin että sä voit tehdä näitä analyysejä. Jos siellä on porukalla päätetty että isänpäivä (tai äitienpäivä) ei ole niin justiinsa, niin mikä sua siinä hiertää?
Mikä sua siinä hiertää, että kaikille, mm. lapsiasianvaltuutetulle asia ei näy positiivisessa valossa? Sinä voit lukea ihan samat uutiset asiasta kuin minäkin. Mikä ihme sua nyt siinä riepoo niin kauheasti, että me kaikki emme jaa tätä näkemystä, että yklsittäistapausten takia pitäisi kaikkien hypätä?

Mulle on ihan se ja sama mitä jossain stadilaisissa päiväkodeissa puuhataan, ei ole minulta pois. Se ei kuitenkaan estä minua kommentoimasta tätä täysin aivotonta menoa.
 
HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
mm. asiantuntijan lausunnon sivuuttaa, koska itse tietää paremmin, omaahan lapsia ja on täten täysin pätevä. Vaikka siis itse suoritus ei vaadi mitään opintoja ja ei pätevöitä mihinkään, mutta mitäs pienistä.

Etsin näitä asiantuntijakommentteja.

"Lastenpsykiatri ja tietokirjailija Jari Sinkkonenkaan ei muuttaisi isänpäivän nimeä. Hän huomauttaa Kaksplus-lehdessä, että ilman isää elävän lapsen suru ei poistu juhlapäivän nimeä vaihtamalla, vaan sivuuttaa lapsen surun käsittelyä, kun isän poissaolo silotellaan pois. Sinkkosen mukaan tällöin viedään yksi keino käsitellä isän menetyksen tuomaa surua.

– Sen sijaan varautuisin siihen, että lapsi on surullinen, mikäli isää ei ole, ja haluaa tietää ja puhua asiasta, Sinkkonen sanoo Kaksplussalle ja korostaa kuitenkin ymmärtävänsä hyvää ajatusta läheisenpäivän taustalla."

Tuossa on heti mielenkiintoinen oletus, että biologinen isä olisi pois. Kuollut tai kadonnut. Nuo olisivat vielä jotenkin käsiteltävissä, mutta kun siellä saattaa olla taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä ja ties mitä muuta skeidaa, josta johtuen isä istuu vankilassa.

"-Lapsia ei pidä aliarvioida ja mitätöidä koko juhlaa.

Kurttilan mielestä lapsia ei tarvitse suojella pettymyksiltä.

Isän- ja äitienpäivästä luopuminen kertoo Kurttilan mukaan aikuisten epävarmuudesta. Hän ottaa kantaa Helsingin linjaukseen myös sosiaalisessa mediassa.

- Helsingin linjaus on hyvä esimerkki, miten lapsen edulla perustellaan aikuisten epävarmuutta toimia, Kurttila toteaa Facebook-seinällään."

Näin kirjoittaa lapsiasiainvaltuutettu. Eikös tämä kuitenkin lähtenyt lapsen tai lasten toiveesta? Eikö se oli jonkinlaista lapsen aliarvioimista, jos lapsen tarpeita ei kuunnella? "Opettele käsittelemään pettymystä siitä, että isäsi on täysi paska. Kyllä kolmivuotiaan pitää siihen pystyä."

Olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos tämä on isänpäivän muuttaminen läheisen päiväksi on ollut lasten vanhempien idea. Itse olen nyt siinä tiedossa, että tämä on lähtenyt lasten toiveesta.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Näin kirjoittaa lapsiasiainvaltuutettu. Eikös tämä kuitenkin lähtenyt lapsen tai lasten toiveesta? Eikö se oli jonkinlaista lapsen aliarvioimista, jos lapsen tarpeita ei kuunnella? "Opettele käsittelemään pettymystä siitä, että isäsi on täysi paska. Kyllä kolmivuotiaan pitää siihen pystyä."

Olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos tämä on isänpäivän muuttaminen läheisen päiväksi on ollut lasten vanhempien idea. Itse olen nyt siinä tiedossa, että tämä on lähtenyt lasten toiveesta.
Laitat varmaan vielä sen uutisen missä mainitaan, että lapset ovat tätä toivoneet. Tollaset päiväkoti-ikäiset tosi usein osaakin toivoa tälläisiä lähimmäisenpäiviä ja muuta vastaavaa roskaa. Tämä löytyi kyllä uutisesta: "- Jos vanhemmilta tulee pyyntöjä. Päätös voidaan tehdä, vaikka vain yhden lapsen traumaattisten kokemusten vuoksi. Toisaalta lapsella voi olla kaksi isää tai äitiä."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös