Olympialaiset 2018, Pyeongchang

  • 401 774
  • 1 309
Tila
Viestiketju on suljettu.
KHL:stä tulee mm. Omarkin, Hersleyn ja Kronwallin muodossa huikeat kärkipelaajat ja Ruotsin pääsarja on siinä määrin parempi kuin Suomen vastaava, että laadukasta peruspelaajaa kyllä riittää.

Oikeastaan isoin kysymysmerkki suhteessa Suomeen on siinä, löytyykö sveduille Koskisen kaltaista kassaria.

Itse taas ajattelin että Fasth-Karlsson ei kuulostaisi ollenkaan hassummalta veskarikaksikolta ja taas maajoukkueen ulkopuolella viime vuodet ollutta Hersleytä tai 35- vuotiasta Kronwallia en osannut ajatella olympiaehdokkaiksi.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

No jos pakki tekee noin piste per peli tahtia KHL:ssä tehoja, niin aika ihmeellistä, jos et näe kavereita olympiaehdokkaiksi. Keiden sitten oikein ajattelit Tre Kronorin takalinjoilla olevan olympiakisoissa?

Hersley kärsi viime kaudella loukkaantumisesta eikä pelannut osin siksi maajoukkueessa, mutta sitä aiemmilla kausilla hän on maajoukkuetta edustanut. Täten on mielestäni aika harhaanjohtava väite, että hän olisi ollut viime vuodet maajoukkueen ulkopuolella.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eikös Koskisellakin ole heikompi kausi menossa ja jäänyt kakkosveskariksi. Näin taisi lehdessä lukea jokunen aika sitten.

No toisaalta tilanne on vähän epänormssli, kun Shestjorkin on potentiaalinen Venäjän maajoukkueen ykkösveska olympialaisissa, joten ihan ymmärrettävää, että Znaroks suosii venäläistä peluutuksessa. Yleisellä tasolla olen sitä mieltä, että Koskinen on NHL:n ulkopuolisen maailman paras maalivahti.
 
Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kyllähän se aika harvoin on toteutunut, että kun Pohjois-Amerikkalaisilla joukkueilla ei ole NHL-miehiä, he olisivat silti menneet turnauksissa pitkälle. Nykypäivänä taitaa olla kuitenkin enemmän heilläkin laatupelaajia Euroopassa, kuin aikanaan kun tulivat ns. yliopistojoukkueilla välillä turnauksiin.

Ainahan P-Amerikan joukkueet tulevat MM-turnauksiin NHL-miehistöllä (paria hassua junnua lukuunottamatta, jotka ovat vielä antamassa näyttöjä ja suurella todennäköisyydellä jo syksyllä ylhäällä joka tapauksessa änärin puolella pelaamassa)..

Viimeksi varmaan 80-luvulla ollut sellainen tilanne, että ollaan menty enemmän yliopistopelaajilla.

Suomi on pärjännyt itseasiassa aivan helvetin hyvin aina näitä NHL-kokoonpanoja vastaan Liiga- ja KHL-pelaajilla.

Joko meillä on poikkeuksellisen tasokas valmennus tai sitten noiden sarjojen välillä ei sittenkään ole niin järkyttäviä tasoeroja, kuin halutaan mielikuvissa luoda. Tai molempia.

Totta helvetissä NHL:n terävin kärki on järkyttävän kova, eikä sellaista löydy muualta, mutta jos puhutaan NHL:n perusduunareista niin eipä ne taida sittenkään paljoa sen kummempia pelureita olla kuin vaikkapa KHL:n kovimmat ukot.
 
Nyt kun Ruotsin joukkueen tasosta oli puhetta, niin tässä Ruotsin joukkue Helsingin turnaukseen (lähteenä Jatkoaika.com):

Maalivahdit
1 Jhonas Enroth, Dinamo Minsk, KHL
20 Linus Söderström, HV71, SHL
35 Magnus Hellberg, Kunlun Red Star, KHL

Puolustajat
2 Simon Bertilsson, Brynäs IF, SHL
4 Staffan Kronwall, Lokomotiv Jaroslav, KHL
5 Mikael Wikstrand, Färjestad BK, SHL
6 Patrik Hersley, SKA Pietari, KHL
8 Johan Fransson, Genève-Servette HC, NLA
26 Rasmus Dahlin, Frölunda HC, SHL
29 Erik Gustafsson, Avangard Omsk, KHL
32 Magnus Nygren, HC Davos, NLA
51 Jonas Ahnelöv, Avangard Omsk, KHL

Hyökkääjät
7 Patrick Cehlin, Luleå HF, SHL
9 Robert Nilsson, ZSC Lions, NLA
10 Joakim Lindström, Skellefteå AIK, SHL
12 Fredrik Pettersson, ZSC Lions, NLA
17 Pär Lindholm, Skellefteå AIK, SHL
18 Dennis Everberg, Avangard Omsk, KHL
22 André Petersson, Avangard Omsk, KHL
28 Dick Axelsson, Färjestad BK, SHL
37 John Norman, Jokerit, KHL
45 Oscar Möller, Skellefteå AIK, SHL
58 Anton Lander, AK Bars Kazan, KHL
61 Johan Ryno, Färjestad BK, SHL
67 Linus Omark, Salavat Julajev Ufa, KHL
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Televisioinnista...
Miesten olympiakiekon tiivis seuraaminen ei enää onnistu ilman maksua - Savon Sanomat

Suomen matsit ja mitalipelit suorina ja ilmaiseksi TV5:llä, muut pelit maksumuurin takana Eurosportilla. Jos haluat nähdä kaiken mahdollisen olympiaurheilun, niin se onnistuu vain Eurosport Player-nettipalvelun kautta. Sen hinta on tällä hetkellä 6,99€/kk, eikä hinta nouse olympialaisiin nykyisille tilaajille. Heille, jotka palvelun ostavat vain kisojen ajaksi, hinta selviää pian, mutta on kuulemma kohtuullinen. Eurosport Player-nettipalvelussa näkyvät siis kaikki lätkäpelit suomenkielisellä selostuksella.

"Leijonien ottelut ja monet muut tärkeät kamppailut selostaa entinen F1-ääni Oskari Saari asiantuntijanaan Kimmo Timonen. Toinen jääkiekon pääselostaja on JP Jalo, jonka aisaparina toimii Antti Törmänen. Discovery on hankkinut studioon raskaan sarjan vahvistuksen, kun Teemu Selänne toimii Suomen päässä studioasiantuntijana." - SS
 
Viimeksi muokattu:

Perreault85

Aika heikolta kyllä näyttää ainakin ennakkoon, luultavasti tulee katseltua kisat joltain muulta kanavalta. Törmänen on hyvä, mutta kyllä Selänteelle olisi pitänyt saada joku valmentaja mukaan studioon.
 
Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Aikamoiselta näyttää kyllä selostamon osalta.

Oskari Saari tosiaan on mielenkiintoista nähdä selostajana jääkiekon puolella joskin toki on taustaa lajista tavallaan ennestään. Myös salibandyselostajana ja amerikkalaisen jalkapallonkin selostaja Saari ehti olla jopa ennen varsinaista formulaselostusuraansa ja jopa vielä senkin aikanakin nimenomaan jenkkifutiksesta puhuttaessa.

Saa nähdä vain, että onko kaverilla sitten vain tarpeeksi intoa koska vuoden 2014 aikana ja sen jälkeen formulaselostukset sitten alkuaikojen jälkeen romahtivat tasoltaan todella paljon ja kärsimystä se oli jo sitten viime vuonna kun into kaikkeen tuntui loppuneen ihan kokonaan radalla tai sitten meni syyttelyksi tai muuksi ihan joutavaksi asian vierestä puhumiseksi. Toki artikulaatioltaan Saari oli jossain määrin omaa luokkaansa ja välillä Juuselaan verrattuna olisi mennyt vielä tälläkin kaudella varsikin nyt olleen suomalaismenestyksenkin takia mikä ehkä olisi tuonut vielä hänelle virtaa selostuksiin formuloissa.

Juuselalla ei ole kun eläinvertauksia ja ihan muita käsittämättömiä höpinöitä toisinaan. Tuntuu olevan joku puolipakollinen tarve olla koko ajan äänessä.

Jääkiekon osalta saa vain nähdä, että meneekö taas keskikastin maiden tai itse kisaisännän arviot hassutteluksi. Tietysti oppivuosi tai kaksi Etelä-Korean jääkiekkoilun osalta voi ollakin ymmärrettävämpi ja myös on verrattuna aikanaan vaikkapa tapaus Unkariin vuoden 2008 ja 2009 aikana. Vaikka kävihän se Tikikin lopettamassa uransa aivan täysin juuri Anyangin Jääkarhuissa tai Anyang Hallan riveissä ja Kim Woo Jaen aikana ainakin Etelä-Korean jääkiekkoilu oli jossain määrin tapetilla.

Itsekin olisin voinut mennä kommentoimaan tuota Etelä-Korean kiekkotilannetta myös sen historiankin osalta mielihyvin mikäli vain se olisi käynyt, mutta eipä tainnut kelvata.

Saa nähdä, että tärppäisikö siten Kööpenhaminan Kalinoiden kommentointi joskin Tanskan jääkiekkoilu ei ehkä enää ole noin 15 yhtämittaisen MM-tason vuoden jälkeen suomalaisille ihan niin tuntematonta kuin mitä vaikkapa Unkarin ja Etelä-Korean kiekkoilu on ollut ja on edelleen. Vaikka ei se tietämys hirveän syvää edelleenkään taida olla varsinkaan vähän vähemmän jääkiekkoa seuraavan tai tavallisen satunnaiskatsojankaan piirissä siihen nähden mitä tulee Tanskaan jolloin lisäapu ja selostamon terävöittäminen voisi olla tarpeen niissäkin asioissa ainakin mitä omalta osaltani tulisi jos vain paikka järjestyisi.

Kunhan ei vain mene ihan Saukkosen 'Natsi ampuu, Natsi lyö' juttujen tasolle niin kai siitä pitää selostamolle lohtupisteet antaa ja lakki ottaa pois päästä...
 
Knap

Jäsen
Televisioinnista...
Miesten olympiakiekon tiivis seuraaminen ei enää onnistu ilman maksua - Savon Sanomat

Suomen matsit ja mitalipelit suorina ja ilmaiseksi TV5:llä, muut pelit maksumuurin takana Eurosportilla. Jos haluat nähdä kaiken mahdollisen olympiaurheilun, niin se onnistuu vain Eurosport Player-nettipalvelun kautta. Sen hinta on tällä hetkellä 6,99€/kk, eikä hinta nouse olympialaisiin nykyisille tilaajille. Heille, jotka palvelun ostavat vain kisojen ajaksi, hinta selviää pian, mutta on kuulemma kohtuullinen. Eurosport Player-nettipalvelussa näkyvät siis kaikki lätkäpelit suomenkielisellä selostuksella.

"Leijonien ottelut ja monet muut tärkeät kamppailut selostaa entinen F1-ääni Oskari Saari asiantuntijanaan Kimmo Timonen. Toinen jääkiekon pääselostaja on JP Jalo, jonka aisaparina toimii Antti Törmänen. Discovery on hankkinut studioon raskaan sarjan vahvistuksen, kun Teemu Selänne toimii Suomen päässä studioasiantuntijana." - SS
10e voin maksaa tuosta olympialaispaketista, vaikka onkin kohtuutonta, ettei se ole ilmaista. Olympiavuoden suola on nimenomaan se, että aina kun on kotona niin TV2 päällä, silloin kiinostaa kaikki lajit. Toivottavasti 2022 YLEllä taas kisat.

Studio kyllä koottu kyllä niin hauskasti. Siellä Lippis Karjalainen miettinyt että ketähän tonne studioon otetaan, no otetaan perkele kovia entisiä pelaajia, niin saahaan hyvä paketti. Studioissa Selänne huutaa että pitäis laukoo enemmän. Toivottavasti JP Jalon selostukset on iltaotteluita niin tulee uni hyvin.
 
PPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Onneksi ei tarvitse tuota meuhkaamista enää katsoa ja kuunnella. Luvassa Karjala-turnauksen tasoiset kisat, sekä kentällä että studiossa.
 
Viimeksi muokattu:

sinikettu

Jäsen
10e voin maksaa tuosta olympialaispaketista, vaikka onkin kohtuutonta, ettei se ole ilmaista. Olympiavuoden suola on nimenomaan se, että aina kun on kotona niin TV2 päällä, silloin kiinostaa kaikki lajit. Toivottavasti 2022 YLEllä taas kisat.
Henkilökohtaisesti pidän kohtuuttomina sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole urheilun katsomisesta valmiita maksamaan vaikka 10-20 euroa kuukaudessa. Samat ihmiset kuitenkin ovat valmiita käyttämään joka kuukausi kymmenkertaisia summia aivan älyttömiin juttuihin.
 
Täytyy sanoa, että Selänteen ulosanti ei ole minua koskaan vakuuttanut eikä hän ole osannut oikein mitään fiksua sanoa. Alpo Suhonen on todella väsynyt kiinnitys ja Törmänen on muuten vain nähty jo niin moneen kertaan, ettei enää oikein jaksaisi. Silti Törmästä kuuntelee mielummin kuin kahta edellä mainittua. Timonen ei ole tuossa roolissa tainnut aiemmin ollakaan, joten sitä odotan mielenkiinnolla.

Selostajista Jalo on ammattimies, joka hallitsi lätkäselostukset ainakin vielä vuosituhannen alussa. Saari oli salibandyselostajana ihan miellyttävä, mutta formulaselostuksista en koskaan oikein pitänyt. Vauhkosesta ei mitään käsitystä.
 
scholl

Jäsen
Henkilökohtaisesti pidän kohtuuttomina sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole urheilun katsomisesta valmiita maksamaan vaikka 10-20 euroa kuukaudessa. Samat ihmiset kuitenkin ovat valmiita käyttämään joka kuukausi kymmenkertaisia summia aivan älyttömiin juttuihin.

Aika monella ei ole edes sellaista ATK-televisiota, jossa tuollainen pleijeri näkyy. Lisäksi niitä pelejä ei voi katsoa esim. kuntosalilla, jos ja kun eivät ole ilmaisia. Perinteisesti olympiakisat ovat sellaisia koko kansan "juhlia", jotka olisi hyvä kyllä olla Yle-veron piirissä. Toki hyvä, että kaupallisetkin toimijat saavat voittaa näitä kilpailutuksia, mutta maksullisuus sopii vähän olympialaisten yleviä periaatteita vastaan.
 
Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, suomalainen Jokerit, ei khl-joukkue
Oskari Saari on kyllä erittäin mielenkiintoista kuulla selotamassa jääkiekkoa. Formuloissa mies rupesi viimeisten vuosien aikana väsymään ja kyllästymään formuloihin. Myös liiallinen keskittyminen someen vei huomion selotuksesta. Onneksi lätkä on hektisempi laji kuin formula, niin Saaren selostukset saattaa toimiakin. Mutta kyllä nämä discoveryn lähetykset tulee pelastamaan Jethro Rostedt. Iltalehden olympilätkä uutisessa mainittiin "paikalla häärivän myös Jethro Rostedtin". Mitä lie ikinä tarkoittaakaan, mutta Olympialaiset ja Jethro Rostedt ei kuulosta yhdistelmältä, jonka haluaisin nähdä tai kuulla.
 
Aa että, vieläkö saataisiin Sami Hedberg ja Munamies niin alkaisi olla aika lähellä platinatasoa.
 
Jos haluat nähdä kaiken mahdollisen olympiaurheilun, niin se onnistuu vain Eurosport Player-nettipalvelun kautta. Sen hinta on tällä hetkellä 6,99€/kk, eikä hinta nouse olympialaisiin nykyisille tilaajille. Heille, jotka palvelun ostavat vain kisojen ajaksi, hinta selviää pian, mutta on kuulemma kohtuullinen. Eurosport Player-nettipalvelussa näkyvät siis kaikki lätkäpelit suomenkielisellä selostuksella.

Mitenkäs kitkattomasti tällainen Eurosport Player pelittää? Toimiiko Chromecast-tuki moitteetta? Google Playssä ko. sovellus on saanut keskimäärin 2,9 tähteä, mikä ei oikein vakuuta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
aa nähdä vain, että onko kaverilla sitten vain tarpeeksi intoa koska vuoden 2014 aikana ja sen jälkeen formulaselostukset sitten alkuaikojen jälkeen romahtivat tasoltaan todella paljon ja kärsimystä se oli jo sitten viime vuonna kun into kaikkeen tuntui loppuneen ihan kokonaan radalla tai sitten meni syyttelyksi tai muuksi ihan joutavaksi asian vierestä puhumiseksi.
Oskari Saari on kyllä erittäin mielenkiintoista kuulla selotamassa jääkiekkoa. Formuloissa mies rupesi viimeisten vuosien aikana väsymään ja kyllästymään formuloihin. Myös liiallinen keskittyminen someen vei huomion selotuksesta. Onneksi lätkä on hektisempi laji kuin formula, niin Saaren selostukset saattaa toimiakin.
Saari on selostanut viime aikoina muutaman liigapelin ja ollut omasta mielestäni erittäin hyvä. Miellyttävä kuunnella, selvillä pelaajista ja taustoista ja on sitä innostustakin mukana, joka formuloissa tosiaan loppuaikoina tuntui kadonneen.
Silloin aikanaan kun tästä kuulin, että Saari selostaa olympiakiekon, niin vähän kyllä otin vieruksuen vastaan, mutta sen mitä olen parissa liigapelissä kuullut, niin hyvä fiilis jäänyt tosiaan.
 
Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ainahan P-Amerikan joukkueet tulevat MM-turnauksiin NHL-miehistöllä (paria hassua junnua lukuunottamatta, jotka ovat vielä antamassa näyttöjä ja suurella todennäköisyydellä jo syksyllä ylhäällä joka tapauksessa änärin puolella pelaamassa)..

Viimeksi varmaan 80-luvulla ollut sellainen tilanne, että ollaan menty enemmän yliopistopelaajilla.

Yliopistopelaajat ehkä vähän väärä termi, mutta esim. 1995 Kanada pelasi joukkueella, jossa ei ollut ketään sillä hetkellä NHL:stä.
Rosterin näkee täältä.

Yhden käden sormilla laskettava määrä tuosta joukkueesta kylläkin teki jonkinlaisen visiitin NHL:n, mutta kumminkin aika vaatimattomaksi se heilläkin jäi. Muistaakseni USA pelasi noissa kisoissa samanlailla todella nimettömällä porukalla ja muissakin 90-luvun alkupuolen kisoissa ja heillä oli niitä yliopistojätkiäkin siellä seassa.

Suomi on pärjännyt itseasiassa aivan helvetin hyvin aina näitä NHL-kokoonpanoja vastaan Liiga- ja KHL-pelaajilla.

Joko meillä on poikkeuksellisen tasokas valmennus tai sitten noiden sarjojen välillä ei sittenkään ole niin järkyttäviä tasoeroja, kuin halutaan mielikuvissa luoda. Tai molempia.

Meillä on ollut mielestäni etunenässä erittäin kova joukkuehenki aina ja halu pelata maalle ja joukkueelle enemmän, kuin itselleen. Ehkä myös se, että meillä ei ole monestikaan ollut ennakkosuosikin paineita. Noilla tähtisikermillä kun peli ei ole kulkenut, se on sitten toisinaan kääntynyt itseään vastaan, kun on ollut tiedossa, että mitään muuta ei odoteta kuin voittoa.

Totta helvetissä NHL:n terävin kärki on järkyttävän kova, eikä sellaista löydy muualta, mutta jos puhutaan NHL:n perusduunareista niin eipä ne taida sittenkään paljoa sen kummempia pelureita olla kuin vaikkapa KHL:n kovimmat ukot.

Tästä samaa mieltä, ehkä jopa niin, että KHL kovimmat ukot ovat kovempia, kuin NHL:n perusduunarit.
 
F#21

Jäsen
Yliopistopelaajat ehkä vähän väärä termi, mutta esim. 1995 Kanada pelasi joukkueella, jossa ei ollut ketään sillä hetkellä NHL:stä.
Rosterin näkee täältä.

Ja tämähän johtui siitä, että NHL:n runkosarja oli vielä käynnissä kun 1995 kisat alkoivat. Viimeiset runkosarjan ottelut pelattiin 3.5.1995 ja MM-kisojen ajankohta oli 23.4.-7.5.1995.
 
red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Kanadan joukkue Karjala-turnaukseen:

Hyökkääjät (15 kpl)

Wojtek Wolski - Red Star Kunlun
Mason Raymond - SC Bern
Derek Roy - Linköping
Brandon Kozun - Lokomotiv Jaroslavl
Eric O'Dell - HK Sotshi
Rene Bourque - Djurgården
Linden Vey - Barys Astana
Gilbert Brule - Red Star Kunlun
Matt Ellison - Metallurg Magnitogorsk
Quinton Howden - Dinamo Minsk
Dylan Sikura - Northeastern University (NCAA)
Andrew Ebbett - SC Bern
Matt Frattin - Barys Astana
Christian Thomas - Wilkes-Barre/Scranton (AHL)
Rob Klinkhammer - Ak Bars Kazan

Puolustajat (9 kpl)

Karl Stollery - Dinamo Riika
Zach Whitecloud - Bemidji State University (NCAA)
Chay Genoway - Lada Toljatti
Chris Lee - Metallurg Magnitogorsk
Maxim Noreau - SC Bern
Simon Despres - Slovan Bratislava
Jesse Blacker - Red Star Kunlun
Geoff Kinrade - Red Star Kunlun
Matt Robinson - TsSKA Moskova

Maalivahdit

Justin Peters - Kölner Haie
Ben Scrivens - Salavat Julajev Ufa

Ja tässä vielä Yhdysvaltojen kokoonpano Deutschland Cupiin.
 
Viimeksi muokattu:

Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tästä samaa mieltä, ehkä jopa niin, että KHL kovimmat ukot ovat kovempia, kuin NHL:n perusduunarit.

Totta. Jos ajatellaan KHL:n Top5-osastoa, niin heistä jokainen mahtuisi melkein minkä tahansa NHL-joukkueen kärkiketjuihin.

Miksi he eivät pelaa NHL:ssä, johtuu lähinnä siitä, että:

A) Tienaavat KHL:ssä enemmän kuin mitä todennäköisesti saisivat NHL:ssä

B) Asuvat mieluummin kotimaassaan
 
Isäntä

Jäsen
otta. Jos ajatellaan KHL:n Top5-osastoa, niin heistä jokainen mahtuisi melkein minkä tahansa NHL-joukkueen kärkiketjuihin.
Niin, KHL:n pisterpössin top-5:stä löytyvät tällä hetkellä Linden Vey, Nigel Dawes ja Sergei Shirokov, jotka todistetusti nimenomaan eivät pärjänneet NHL:ssä ja pelaavat siksi KHL:ssä. Sama pätee top-10:stä vielä Matt Frattiniin ja Linus Omarkiin.

Yhdistävä tekijä heillä, kuten usealla muulla KHL-tähdellä on se, että he eivät pärjää NHL:ssä kärkiketjuissa ja alemmissa ketjuissa heille ei joko ole käyttöä tai heitä itseään ei kiinnosta pelata pienemmässä roolissa, varsinkin kun KHL:stä saa enemmän rahaa ja lähes rajattomasti peliaikaa. Lisäksi KHL:ssä pääsee pelaamaan enemmän mukavuusalueellaan ja olemaan samalla tähti. Esimerkiksi Omark on yksi kaikkien aikojen suosikkipelaajiani ja huomattavasti parempi pelaamaan jääkiekkoa kuin todella moni NHL:ssä tällä hetkellä pelaava hyökkääjä. Silti läpimurto NHL:ään jäi tekemättä ja jäihän Linus esimerkiksi viime kevään MM-kisoissa todella pieneen rooliin kun Ruotsi sai NHL:stä joukkueellisen verran parempia hyökkääjiä.
 
Ralph

Jäsen
Kyllähän se niin on, että esimerkiksi pistepörssin kolmonen Linden Vey pelaa KHL:ssä, koska tahtoo asua kotimaassaan.

Jos nämä veyt jat dawesit oikeasti olisivat NHL:ssä top-6-tason pelaajia, he olisivat siellä nytkin ja sen mukaisella palkalla. Eli ei tuota palkallakaan voi selittää, kyllä he saisivat NHL:ssä enemmän jos olisivat sen arvoisia. Mutta kun tällainen Vey on juurikin tasoa 13. hyökkääjä, hänen palkkansa ja peliaikansa olisi sen mukainen. KHL:ssä hän on ykköstykki ja saa siksi enemmän palkkaakin.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Mutta kun tällainen Vey on juurikin tasoa 13. hyökkääjä, hänen palkkansa ja peliaikansa olisi sen mukainen. KHL:ssä hän on ykköstykki ja saa siksi enemmän palkkaakin.
Veytä en laskisi kovin lähelle sarjan top-5 pelaajia. Top-20 tekee tiukkaa, vaikka tottakai kyseessä on vahvasti mielipidekysymys. Hyvän alkukauden on pelannut, mutta noita pisteitä nostaa hemmetisti Dawesin kentässä pelaaminen. Sillä uppoaa tällä hetkellä ihan kaikki. Dawes voisi varmaan pelatakin NHL:ssä, mutta ei ole ihan niin hyvä että saisi tarpeeksi anteeksi tuota 172cm kokoaan.

KHL.ssä on muutama supertähti jotka pärjäisivät NHL:ssä kunnon roolissa ja sitten valtava kasa niitä, jotka olisivat siinä rajalla. Parempi ja varmempi tienesti tulee isossa KHL-seurassa kuin neloskentässä NHL:ssä. KHL on myös armeliaampi pienille pelaajille. Hyvällä liikkeellä pystyy paikkaamaan puuttuvia kiloja osin, koska vastustajilla ei ole samalla tavoin voimaa ja osin siksi, että kentät ovat isompia.

Olympialaisista saa liigafanikin sitten vähän viitteitä pelaajien tasosta. Sinne tulee joku 90% KHL:n top50-pelaajista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös