Montréal Canadiens 2017–2018

  • 188 854
  • 712

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Toivottavasti ei äänestä jaloilla, koska jos äänestää, niin Molsonille iskee paniikki ja GM:n on pakko tehdä liikkeitä ja sitten pahimmassa tapauksessa taas varataan sijoilla 15.-20. Jos kone ei käänny itsestään, niin ihan kunnon tankkaus kehiin.

Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta olen jokseenkin eri mieltä. Molson on vetänyt Canadiensin kivirekeä kohta seitsemän vuotta ja nähnyt tänä aikana joukkueen kehittyvän liigan kolmanneksi huonoimmasta oikeasti potentiaaliseksi cup-kandidaatiksi, jonka jälkeen ollaan tultu aika ryminällä takaisin alas. Vaikka playoffseihin onkin kauden 2013-14 jälkeen päästy kahdesti, mikään todellinen kandidaatti Canadiens ei tuon kauden jälkeen ole ollut.

Bergevin astui ohjaksiin keväällä 2012 ja sai ensimmäiseksi kaudeksi käsiinsä varsin tasapainoisen joukkueen, jossa oli monta potentiaalista, nousevaa tähteä ja varsin hyvä runko, jonka varaan rakentaa. Ensi töikseen tämä palkkasi päävalmentajaksi jo valmiiksi inhotun Therrienin, joka kaikkien yllätykseksi vei joukkueen aina välieriin asti, mutta tämän jälkeistä "kehitystä" tuskin tarvitsee kenellekään kerrata.

Joukkueen ollessa paperilla mielestäni parhaimmillaan kaudella 2015-16, Price loukkaantui, johon Bergevin ei reagoinut juuri mitenkään, ja alkoi mahalasku, jota Bergevin antoi saunakaverinsa ohjastaa luvattoman pitkään. Uskoisin, että aina siihen pisteeseen asti, jolloin oli valittava oma tai kaverin jakkara ja tilalle valittiin toinen vanha kiertopalkinto. Vielä ennen kuin Therrien sai viimein lähteä toivottavasti sen viimeisen kerran, Bergevin kauppasi Subbanin pois, joka jälkikäteen ajateltuna saattoi aiheuttaa joukkueen sisälle todella pahat säröt. Riippumatta siitä kuinka kokonaisvaltainen ja mahtava pukukoppipelaaja kaupassa tuli takaisin. Joka tapauksessa maltillisesti kaudesta 2012-13 rakennettu uusi runko hajosi käsiin viimeistään tämän kaupan myötä.

Tämän lisäksi kahden viime kauden aikana on tehty nykyiseen pelitapaan verraten täysin käsittämättömiä siirtoja, joita niitäkään tuskin tarvitsee tässä kerrata. Ellei Bergevin ole tästä kaikesta vastuussa, kuka on?

Molsonia on luonnehdittu pehmeäksi ja särmättömäksi johtajaksi, jota kiinnostaa raha, raha ja raha. Habsin menestyskään tuskin herraa harmittaisi, mutta edes nopea ja syvä sukellus parin, kolmen kauden aikana ei ole saanut Molsonia reagoimaan juurikaan.

Jos tämä jatkuva konttaaminen ja toisaalta hanskasta täysin karanneet lippujen hinnat saisivat viimein fanit jättämään vuosikymmenen loppuunmyydyn areenan, saattaisi olla edes jotain mahdollisuuksia muutokseen. Niin kauan kun katsomot pullistelevat menestymättömyydestä huolimatta, keskinkertaisuus saa jatkua. Näin uskon ja siksi toivon, että fanien mitta alkaa olla todella täynnä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Muuten ei oikeastaan enää edes harmita, mutta tuo Pricen parhaiden vuosien haaskaaminen kyllä ottaa hitusen aivoon. Kerrankin joukkueessa olisi selkäranka, sydän ja sukupuolielimet samassa paketissa, niin muuten sitten rakennetaan kokoonpano päin sitä itseään.

Olen nyt kauden jokaiselle ottelulle löytänyt tiiviistä kalenteristani aikaa, mutta seuraavan kohdalla taidan äänestää silmilläni ja pitää Viaplayn kiinni.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Price on ollut selvästi siunaus ja myös kirous. Varsinkin Bergevin on kuvitellut Pricen olevan puoli joukkuetta ja loppu jengi on sitten pääsääntöisesti ollut neloskentän pörrääjiä. Jääkiekko on kuitenkin maalintekopeli ja jos kukaan ei tee maaleja, niin lopulta joukkue parhaankin veskarin takana häviää.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Varsinkin Bergevin on kuvitellut Pricen olevan puoli joukkuetta ja loppu jengi on sitten pääsääntöisesti ollut neloskentän pörrääjiä.

En todellakaan pidä kaikista Bergevinin liikkeistä, mutta kysympä vain, olisi kukaan pystynyt juuri parempaan sillä perinnöllä, joka Bergevinille jäi. Juurihan tuo sitä paitsi treidasi itselleen ykköskorin laatua tai ainakin potentiaalia Drouinissa. Toki hinta oli kova, mutta jos treideillä haluaa Drouinin tason pelaajan, hinta on kova.

Enemmän kuin Bergevinissä, vika on tavassa, jolla Montrealista yritetään rakentaa menestyjää. Ja suurin syy valitulle linjalle taitaa löytyä omistuksesta, jolta saamaansa käskyä Bergevin vain toteuttaa.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Bergevin on
En todellakaan pidä kaikista Bergevinin liikkeistä, mutta kysympä vain, olisi kukaan pystynyt juuri parempaan sillä perinnöllä, joka Bergevinille jäi. Juurihan tuo sitä paitsi treidasi itselleen ykköskorin laatua tai ainakin potentiaalia Drouinissa. Toki hinta oli kova, mutta jos treideillä haluaa Drouinin tason pelaajan, hinta on kova.

Enemmän kuin Bergevinissä, vika on tavassa, jolla Montrealista yritetään rakentaa menestyjää. Ja suurin syy valitulle linjalle taitaa löytyä omistuksesta, jolta saamaansa käskyä Bergevin vain toteuttaa.
Runko jonka Bergevin peri oli hyvä tai ainakin potentiaalinen. MB on pala palalta vaihtanut tuon rungon "asenteeseen" ja keskinkertaisuuteen ja siinä samalla hukannut silloisen rungon hyvät vuodet. Bergevinin ja hänen ympärillään olevat kaverit ovat täysin allergisia taidolle ja karismalle vaan tilalle hankitaan duunareita ja joojoo-miehiä.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
En todellakaan pidä kaikista Bergevinin liikkeistä, mutta kysympä vain, olisi kukaan pystynyt juuri parempaan sillä perinnöllä, joka Bergevinille jäi. Juurihan tuo sitä paitsi treidasi itselleen ykköskorin laatua tai ainakin potentiaalia Drouinissa. Toki hinta oli kova, mutta jos treideillä haluaa Drouinin tason pelaajan, hinta on kova.

Enemmän kuin Bergevinissä, vika on tavassa, jolla Montrealista yritetään rakentaa menestyjää. Ja suurin syy valitulle linjalle taitaa löytyä omistuksesta, jolta saamaansa käskyä Bergevin vain toteuttaa.

En malta olla tarttumatta, koska olen kanssasi hyvin eri mieltä, joskin omistuksen osalta samallakin uralla.

Ei Bergevinin käsiinsä keväällä 2012 saama runko paras mahdollinen ollut, mutta on tässä katastrofi kauden 2011-2012 mielestäni hyviä aineksia, jonka päälle lähteä rakentamaan. Suluissa olennaismpien pelaajien statsit ko. kaudelta:

Pacioretty (22v, 79. 33+32), Erik Cole (32v, 82. 35+26), Desharnais (24v, 81. 16+44), Plekanec (28v, 81. 17+35), Subban (22v, 81. 7+29), Eller (22v, 79. 16+12), Gorges (28v, 82. 2+14, +14), Emelin (25v, 67. 2+4, -18), Moen (29v, 48. 9+7), Kaberle (33v, 43. 3+19, -6) Price (24v, 65. 91,6%).

Draftattuna lisäksi seuraavalla kaudella läpimurtonsa / debyyttinsä tekevät Gallagher, Tinordi ja Beaulieu, ja kuukautta myöhemmin vielä Galchenyuk ja Hudon, niin kyllä tuosta melko lupaavan rungon saa aikaiseksi:

Pacioretty - Galchenyuk - Cole
Desharnais - Plekanec - Gallagher
Hudon - Eller - Moen

Markov - Subban
Beaulieu - Gorges
Emelin - Kaberle
Tinordi

Price

Näiden lisäksi porukassa kasa erinäisiä vähemmän säväyttäneitä tuurareita.

Muutamia poimintoja senjälkeisistä tapahtumista:
  • Cole <--> Ryder, 3rd - Meh, johonkin vittuuntunut ja pelinsä hukannut Cole vaihdettiin jarrut päällä vetävään entiseen maalipyssyyn, jonka toinen kierros Habsissa jäi yhteen kauteen. Lose - lose.
  • Diaz <--> Weise, erinomainen kauppa Canadiensin kannalta!
  • Collberg, 2nd <--> Vanek, 5th, mainio kauppa aina playoffseihin asti, joiden tärkeimissä matseissa Vanek haahuili varjojen mailla, jonka vuoksi Bergevin ei tarjonnut miehelle jatkoa. Vielä viime kaudellakin tehot 68. 17+31. Lose - lose.
  • 2013 draftista McCarron, De La Rose, Lehkonen, Fucale, Andrighetto, Reway. Erinomainen drafti Habsille
  • 2v / $8 miljoonan sopimus Daniel Brierelle NTC:llä. Sysipaska hankinta.
  • 6v / $4,5 miljoonan sopimus Paciorettylle - hyvä pahvi, vielä kun kapteeni viitsisi vaivautua edes puolissa matseista
  • Briere <--> Parenteau, 5th - pehmeää, pehmeää.
  • Kesken kauden Desharnaisille 4v / $3,5 miljoonan sopimus, josta alkoi alamäki
  • Gorges <--> 2nd - Miksi?
  • 1v / $1,75 miljoonan sopimus eläköityvälle Mike Weaverille
  • 2014 draftista Scherbak ja Lernout - jury is still out
  • 2v / $2,8 miljoonan sopimus Tom Gilbertille. Money well spent, not.
  • 4v / $4,1 miljoonan sopimus Emelinille - tärkeä pelaaja, mutta sietämätön summa NTC:llä
  • 8v / $9 miljoonan sopimus Subbanille. Herätti luottamuksen, että tulevaisuutta kasataan nyt huolella.
  • Moen <--> Gonchar - Sergein piti varmaan olla puuttuva palanen kannuun, ei ollut. Mitäänsanomaton kauppa
  • 2nd, 5th <--> Petry - silloin erinomainen hankinta, nykyisellä 6v / $5,5 miljoonan lapulla kaukana siitä
  • Prust <--> Kassian, 5th - loistava kauppa noin kolmen kuukauden ajan...
  • Kassian <--> Scrivens - voittava maalivahti tuuraamaan Pricen loukkaantumista, eiku...
  • 2015 draftista Juulsen ja Vejdemo - let's see
  • Toivotaan, toivotaan 1v / $1,1 miljoonan sopimus Alexander Seminille. 15 peliä ja jouluksi kotiin.
  • 1v / $0,75 miljoonan sopimus Tomas Fleischmannille, money well spent, yes!
  • Paul Byron Waiversista - loistoveto!
  • 2v / $6 miljoonan sopimus jo sakkaavalle Plekanecille
  • Tinordi, Fournier <--> Scott, Bartley - Vielä jokseenkin lupaavana pidetylle Tinordille kylmä käsittely, vaikkei koskaan isoihin valoihin taida päästäkään. Vastine aivan käsittämätön vitsi.
  • Weise, Fleischmann <--> Danault, 2nd - lähihistorian paras kauppa, hyvä vastine kahdesta UFAsta
  • Smith-Pelly <--> Matteau - hohhoijaa, "ongelmapelaaja" oikeasta ongelmapelaajasta
  • Eller <--> 2nd, 2017 (Joni Ikonen), 2nd, 2018 - Saattaa olla lopulta hyvä kauppa Habsille
  • 2 x 2nd, 2016 (DeBrincat, Krys) <--> Shaw - Helvetillinen hinta kolmos-nelosketjun rouhijasta. DeBrincat olisi ollut ihan kiva
  • 2016 draftista Sergachev, Bitten ja Mete, puolustuksen kiekollinen osaaminen on pelast...
  • Subban <--> Weber - ainoa listalle mahtuva blockbuster. Helvetin hyvä ja viihdyttävä 26-vuotias Norris-voittaja helvetin hyvästä 31-vuotiaasta moninkertaisesta Norris-kandidaatista. Haluaisin todella tietää tämän kaupan todelliset taustat kunhan ne julkaisukelpoisiksi joskus tulevat. Nyt näyttää siltä, että tämä tulee pissimään Habsia pahasti silmään.
  • 1v / $5,75 sopimus Raduloville, loistava haku, kunnes...
  • 3v entry level Lehkoselle, vaikuttaa hyvältä
  • Desharnais <--> Davidson, vihdoinkin!
  • Andrighetto <--> Martinsen - sarjassamme hukatut lupaukset, johtaisi tämänhetkisillä tehoillaan Canadiensin pistepörssiä, muttei koskaan päässyt kunnolla Habsissa näyttämään
  • 4th <--> King - voiko varausvuoroa enää huonommin käyttää?
  • Sergachev, conditional 2nd, 2018 <--> Drouin, conditional 6th, 2018 - sinänsä ihan ymmärrettävä kauppa, joka näyttää nyt siltä osin hyvältä, että 2-kierroksen pick tuskin liikahtaa. Siltä osin huonolta, että Markovin manttelinperijällä on Boltsin paidassa yksi piste vähemmän kuin koko Habs-puolustuksella yhteensä...
  • 8v / $10,5 miljoonan sopimus NMC:lla Pricelle. Jokseenkin ymmärrettävä soppari maailman parhaalle maalivahdille, joka ei ole sittemmin maailman parhaalta näyttänyt. Eiköhän tämä suostuu NMC:stään luopumaan, jos syväsukellus jatkuu loputtomiin.
  • Beaulieu <--> 3rd - toivottavasti tämä kolmospickikin pelaa tulevaisuudessa 20min / ottelu
  • ~$15 miljoonaa caphittiä taskussa, loputtomasti massia kassassa, eikä jatkosopimusta seuralegenda Markoville saati edellisen kauden parhaalle hyökkääjälle, Raduloville. Ei uppoa jakeluun, vaikka kuinka seliteltäisiin. Yksi pahimpia virheitä pitkään, pitkään aikaan!
  • 5v / $4,625 miljoonan sopimus Alznerille - eikö meillä ollut jo Petry?
  • 1v / $1 miljoonan sopimus Hemskylle - Semin revisited
  • 1v / $1 miljoonan sopimus Streitille - kaksi peliä ja kotiin

Jotain herkkupaloja varmasti unohtui ja jotain virheitäkin summaukseen ehkä päätyi, mutta korjailkaa ihmeessä. Hindsight is always 20/20, mutta jos tuosta siivilöi kaiken turhan pois ja ynnää plussat ja miinukset yhteen, niin sydäntalven keleissä ollaan.

En edes tiedä, miksi vaivaudun moisen sielunmessun tänne tuottamaan, mutta joukkueen peli näyttää ja tulevaisuus vaikuttaa niin huonolta, että kai tämä piti päästä paperille purkamaan. Ensimmäiset kaksi vuotta Bergevinin alaisuudessa vaikuttivat varsin lupaavilta, mutta sittemmin on tultu helvetin lujaa alas. Voit toki olla oikeassa, että Bergevin on tiukasti omistajien talutusnuorassa, mutta on nämä viimeiset vuodet niin perseelleen hoidettu, että joitain päitä on syytä alkaa tippumaan, ellei kurssi todella korjaannu 20 ottelun aikana.
 
Viimeksi muokattu:

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Pelkästään se tosiasia, että Habsillä voisi olla sinisellä joukko:

Mete-Subban
Markov-Petry
Sergachev-Emelin

vs. nykyinen

Mete-Weber
Alzner-Petry
säkki kiekkoja - säkki kiekkoja

pistää vihaksi.

Edit: Drouin on hyvä ja taitava pelaaja ja sellaista on tarvittu, mutta hän ei ole sentteri missä häntä tällä hetkellä peluutetaan. Drouin <> Sergachev oli lateraalinen liike, josta ei suoranaisesti ollut apua Habsille.

Edit2: Laitetaan vielä, että ainakin HF:n puolella liikkuu tornareita, että Bergevinillä olisi kaukalon ulkopuolella ongelmia, mitkä ovat suurempia kuin joukkueen tämän hetkinen tila. Parhaimillaan epäilty, että kaveri saa monoa ennen viikon päättymistä. Toivossa on hyvä elää.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
On sanomattakin selvää, että Bergevin epäonnistui pahasti viime kesänä, kun Markovin ja Radulovin korvaaminen epäonnistui täydellisesti. Jos Bergevinin backupplan oli Streitin ja Hemskyn hankinta, niin jo nyt voidaan sanoa tuon suunnitelman olleen heikko. Alznerin hankinta oli varmasti harkittu, koska lähtökohtaisesti Beaulieun ja Emelinin "menetykset" olivat tiedossa.

Mun mielestä Weber <-> Subban oli ihan hyvä, mutta tuo tähtäsi siihen, että mestaruutta haetaan nyt, eikä neljän vuoden kuluttua. Muuta joukkuetta ei ole pystytty kuitenkaan sille tasolle rakentamaan kuin piti tai oli tarkoitus.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Mun mielestä Weber <-> Subban oli ihan hyvä, mutta tuo tähtäsi siihen, että mestaruutta haetaan nyt, eikä neljän vuoden kuluttua. Muuta joukkuetta ei ole pystytty kuitenkaan sille tasolle rakentamaan kuin piti tai oli tarkoitus.
Vaikka mestaruutta haettaisiin nyt niin ottaisin aina Subbanin joukkueeseen ennen kuin Weberin. Weber on luotettava perus pakki, mutta siinä kaikki. Kaverilla ei ole sydäntä, ei minkään näköistä ilmettä kentällä eikä hänen tasonsa nouse, kun olisi suotavaa. Voisi tehdä testin ja mennä Predsin puolelle kysymään kuinka moni tekisi nyt Subban <> Weber treidin 1:1. Veikkaan, että ei kovin moni.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Kiitos @viljelmo kun avasit kaikki vanhatkin arvet uudelleen.

Oikeasti mukava kertaus viimeisen muutaman kauden ajalta. Hienoa että joku jaksaa nähdä vaivaa tänne kirjoittelussa. Omalla kohdalla olisi varmasti paljon mitä näpytellä mutta ulosanti on paskaa.

Hei huomena aamulla klo 5:00 pelataan taas ja aina helppo Ducks vastassa. Ennakko kaavailuissa ainoa, joka Habsiin taitaa uskoa on Kevin Weekes. Mies pyörittää NHL Hattrick challenge nimistä peliä, jossa joka kierrokselta on kolme kohdetta veikattavana. Esim. Kumpi voittaa ottelun? Tekeekö Oveckin maalin pelissä jne jne. Ensi yön yhtenä kolmesta kohteesta on Ducks-Habs ottelu ja Weekes on laittanut Habsin voittajaksi.

Eli onks meillä toivoo?
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Taitaa olla nimimerkkiä @Siivu kiittäminen tuosta koosteesta. :)

Se mikä tuosta koosteesta ei käy ilmi on, että Therrienistä olisi pitänyt päästä eroon huomattavasti aikaisemmin. Siitä pitkä miinus Bergevinille. Lopulta kun Pricen mitta tuli täyteen ja hän alkoi pelata päin persettä, niin Bergevinin oli pakko tehdä jotain.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Anaheimilta puuttuvat: Getzlaf, Keller, Lindholm, Vatanen ja Eaves. Kyllähän Habsienkin on pakko jossain vaiheessa ottaa edes "tilastovoitto".
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Anaheimilta puuttuvat: Getzlaf, Keller, Lindholm, Vatanen ja Eaves. Kyllähän Habsienkin on pakko jossain vaiheessa ottaa edes "tilastovoitto".

Lindholm osallistui jo eilen täysipainoisesti joukkueen harjoituksiin, joten eiköhän pelaa tänään.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Puolet näin toisesta erästä, kiitos perheenjäsenen, joka herätti kuuden jälkeen. Nyt alkoi Habsien peli muistuttaa jo jääkiekkoa, 30 vetoa kun vetää kohti maalia erässä, niin alkaa maalejakin tulla. Jos sama jatkuu 3. erässä, niin pienet toiveet ainakin pisteestä on elossa.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Sitten tulee puolentoista minuutin hetki jolloin Anaheimilta painaa kolme maalia, joista kaksi aikamoisella tuurilla ja game over.

Ei seiso, niin ei seiso.
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Aika paljon on tekemistä Habseillä. Vaikka toinen erä oli hyvä, niin yhdestä takaiskusta tyhjenee pallosta ilmat. Tietenkin kun antaa vastustajalle kolme eteen, niin on vaikea nousta.

Monessa hyökkäyksessä näytti, että yksi nousee kiekon kanssa ja neljä muuta pelaajaa tulee vastaan väärään suuntaan. Paljon paitsioita, kun rytmitykset hyökkäyssuuntaan eivät toimi. Paljon huonoja syöttöjä, jotka vaikuttavat johtuvan ihan heikosta henkilökohtaisesta taidosta.

Pacioretty oli sanonut olevan huonoin pelaaja jäällä, tänään hän laukoi yli 10 kertaa. Vaikea on kenenkään olla huonoin, niin kauan kuin Hemsky pelaa.
 

Wild-Chester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Näin ihan sivustaseuraajana on mielenkiintoista nähdä että ehtiikö Bergevin tekemään jonkun emämunauksen tyyliin McPheen Forsberg -> Erat vaihtokauppa. Nurkkaan ahdistettuna hätäpaskan todennäköisyys kasvaa.
Dustin Brown elää uutta kevättä, ja Blake näkee likaisen hyväksikäytön tilaisuuden tulleen. Bergevin näkee että nyt tarvitaan kannun voittanutta veteraanipreesenssiä, ja veltto kapteeni lähtee vaihtoon.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Näin ihan sivustaseuraajana on mielenkiintoista nähdä että ehtiikö Bergevin tekemään jonkun emämunauksen tyyliin McPheen Forsberg -> Erat vaihtokauppa. Nurkkaan ahdistettuna hätäpaskan todennäköisyys kasvaa.
Dustin Brown elää uutta kevättä, ja Blake näkee likaisen hyväksikäytön tilaisuuden tulleen. Bergevin näkee että nyt tarvitaan kannun voittanutta veteraanipreesenssiä, ja veltto kapteeni lähtee vaihtoon.
Tässähän se pihvi on. Bergevin pitäisi potkia helvetin äkkiä ulos ennen kuin tämä ehtii kivittää seuraajansakin polun.

Surullista on tahti, ei voi muuta sanoa.
 

habsniac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, TPS, Packers
Tässähän se pihvi on. Bergevin pitäisi potkia helvetin äkkiä ulos ennen kuin tämä ehtii kivittää seuraajansakin polun.

Surullista on tahti, ei voi muuta sanoa.
Se on jo melko kivitetty, kun tuota pakistoa katsoo. Tietty tänä vuonna saisi Dahlinin draftista. Se ei tietenkään poista sitä, että Weberiin, Alzneriin ja Petryyn on sidottu 19 miljoonaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi...
 

viljelmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Habs
Weberin todellinen palkka puolittuu ensi kaudesta, joten hän saattaa kiinnostaa palkka lattian kanssa taistelevia joukkueita.

Nyt Bergevinin pitää tehdä, kuten toissakaudella, eli istua käsiensä päällä ja olla tekemättä mitään. Jossain 20. kierroksen tienoilla voi sitten aloittaa pajatson tyhjentämistä, jos esitykset eivät muutu. Eli ollaan selvästi liigan huonoimpia jengejä. Sisään vain prospecteja ja varausvuoroja.

Tätä porukkaa ei millään hokkuspokkustempulla paranneta, vaan se vaatii aikaa ja hyviä varauksia.
 

Glory Hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Club de hockey Canadien
Nyt Bergevinin pitää tehdä, kuten toissakaudella, eli istua käsiensä päällä ja olla tekemättä mitään. Jossain 20. kierroksen tienoilla voi sitten aloittaa pajatson tyhjentämistä, jos esitykset eivät muutu. Eli ollaan selvästi liigan huonoimpia jengejä. Sisään vain prospecteja ja varausvuoroja.

Tyhjentämiseen liittyvänä huhuna lukaisin juuri että kenties Penguins olisi kiinnostunut Galchenyukista.

Omaan päähän ei kyllä mahdu että miksi. Mutta voisihan Galchenyuk ottaa sen seuraavan stepin helkkaristi paremmassa jengissä parempien ketjukavereiden kanssa.

Mutta eihän tämä suunta muutu muulla kuin rebuildilla. Eli All-in-for-Dahlin!
 

hestadius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Habs
Pitkästä aikaa on on pakonomainen tarve kirjoittaa tähän osioon. Ensiksi suuri hatunnosto @Siivu, todella laajoista ja asiapitoisista kommenteista/viesteistä. Olen nähnyt alkukaudesta yhtä lukuunottamatta kaikki Habs-pelit. Menetettyjen miesten perään ei pitäisi huudella, mutta Radulovin menetys näkyy joukkueen pelissä todella paljon, tarkoitan näiden miesten, joiden pitäisi näyttää suuntaa miten pelataan. Tällä hetkellä joukkue häviää jokaisen kiekon, kaksinkamppailun ja kun ei ole halukkuutta kamppailuun, niin jokainen pelin osa-alue näyttää puutteelliselta. Habs-rosterista puuttuu suunnan näyttäjä, joka pystyy voittamaan hyökkäyspään kamppailun, haastamaan, raastamaan ja jättämään hikipisarat kentälle. Toki tulee tuossa päämäärättömässä kouhottamisessakin hiki. Joku voisi sanoa, että kyse on itseluottamuksesta, itse puhuisin uskalluksesta. Tehdä asioita, jotka vievät peliä eteenpäin. Pacioretty suoristaa selkänsä heti kun kiekko on menetetty.. kun ei saa kiekkoa. Drouin yrittää, mutta kaksinkamppailuissa tulee pahasti tukkaan. Lehkonen on hyvä 2-suunnan pelaaja, mutta ei Artturi liimaa ketjua yhteen. Artturin plussana on vielä se, että hakeutuu maalipaikoille, mutta ei hänestä maalintekijää saa, vaikka haluaisikin. Tässäkin on puhetta Weberistä. Hyvä suorittaja, mutta ei hän omilla teoillaan saa joukkuetta syttymään. Chucky ja Gallagher kärsivät siitä, kun kumpikaan ei tiedä rooliaan joukkueessa. Tai jos tietävät, niin pelillisesti sitä ei ole näkyvillä. Puolustus pelkää virheitä ja Petry näyttää samalta kuin Oilers nutussa, hyvä luutia, mutta liian kovalla vastuulla tulee virheitä, kun aletaan pelkäämään pelaamista. Huolestuttavinta tässä on se, että joukkueen kesän hankinnat on juuri toivotaan,toivotaan osastoa. M.B on epäonnistunut rakentamisessaan. Pahasti. Täälläkin puhetta, että joukkueessa ei ole rakennuspalikoita, joiden vaihtoarvo olisi sellainen, jolla saisi pelaajan jota joukkue tarvisi. "Kiekollinen C, Voimahyökkääjä ja peruspakki joka antaa sen varman ykkössyötön" olisi minun toiveissa..mut mistä paskan muuttaa kullaksi? Price tulee vielä, kunhan joukkue edessä suorittaisi edes jotenkin. Nyt kukaan ei suorita. Länsi-Rannikon kiertueella joukkue lähti selviytymään, ei pelaamaan, vaikka ankkalammikossa toisessa erässä oli jo yrittämistä siihen suuntaan, että joukkue olisi löytänyt munaa peliinsä.
Montrealissa olen ollut paikanpäällä viimeisen kolme kauden aikana 7 kertaa..eli joukkue on hyvin tärkeä ollut ja tulee olemaankin ja keväällä Montreal suunnitteilla uudelleen, on tilanne mikä on. Viime keväänä näin Habsit Vancouverissa, mutta se ei ole sama asia, vaikka puolet katsomosta pukeutui punaiseen.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
1,5 PPG Lavalissa kuuteen peliin nakutellut Scherbak ja jätti McCarron on nostettu ylös Habsiin. Jotain yritystä sentään näiden oletettujen lupausten kanssa loputtoman veteraanien kierrättämisen sijaan. Hemsky laitetaan mahdollisesti IR-listalle tämän loukkaannuttua Anaheimissa, enkä ole tästä kovin pahoillani. Toivottavasti seuraava siirto miehen kohdalla ovat waivers ja farmitus.

Seuraavaksi voisi kokeilla AHL:n pakkien pistepörssiä johtavaa (7. 1+9) Taorminaa ja Jerabekia Morrow:n ja Bennin tai Davidsonin tilalla, josko pakitikin saisivat paremmin kiekkoa liikkeelle. Morrow läpäisisi todennäköisesti waiversin heittämällä ja Davidson mahdollisesti myös. Myöskään Bennin menetys ei tähänastisten esitysten valossa harmittaisi juurikaan.

Toivon itse, että rajun tyhjennyksen ja paniikkikauppojen sijaan edettäisiin nyt siten, että AHL:stä nostettaisiin onnistuneita kavereita ylös ja annettaisiin näille reilusti näyttöpaikkoja. Samalla olisi mahdollisuus haudata toivotaan-toivotaan veteraanihankintoja kuoppaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös