Otteet kaukalossa 2017–2018

  • 304 988
  • 2 502

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
2-1/1-2 pelejä, tiivistä viisikkopuolustusta/hyökkäystä. Ahon kausi #2, runko jatkaa, hankintoja tehty enempi pelifilosofiansa kautta. Jotkut siantuntijapiireissä uskovat jotta Ässät on omaa hyviä aihioita, on sitkeä ja tulee olemaan vaikea vastustaja tulevalla kaudella. Itsekin uskon näin. Ässät tulee olemaan tiiviimpi, tasasempi ja parempi kuin viime kaudella...jahka terveyttä piisaa ja Matushkin, Quebecin kultakutri & co. kaivaa esiin tehoja myös ylivoimalla.

Viime kaudella kiekollinen peli oli raikasta vain ajoittain, sitten oli paljon prosenttikiekkoa ja tuntui ettei hyökkäyspeli kehittynyt/tehostunut kauden aikana. Tähän vaaditaan parannusta.

Vähäiset maalimäärät / hyökkäyksen kädettömyys. Porissa on aina arvostettu maalintekijöitä ja meillä on ollut viimeisen 10 vuoden aikana aivan poikkeuksellinen määrä snaippereita pelaajabudjettiin nähden. Ahon joukkueet ovat puolestaan aina olleet varsin duunarivoittoisia. Vaikka snaipperit ja duunarivoittoisuus eivät ole toisiaan poissulkevia ominaisuuksia (esim. Niko Ojamäki jossain määrin), niin tällä hetkellä joukkueessa ei ole yhtään selkeää snaipperia kenties Laganierea lukuun ottamatta. Ja mikäli Laganiere pelaa keskellä ja joutuu vastaamaan runsaasti puolustusvelvoitteista, niin huonolta näyttää yhä edelleen maalinteon suhteen. Vasta-argumenttina on tietysti se, että voitot ovat tärkeämpiä kuin tehdyt maalit, mutta nämäkään eivät ole toisiaan poissulkevia asioita

Aho on vaativa valmentaja, joka harjoituttaa välillä liikaa, esimerkiksi kolmentonnin testin jälkeen vedetään nopeusharjoitus, missä ei ole mitään järkeä. Kovan kesän jäljiltä on pelaajien paikat ovat kovilla ja loukkaantumisia on ihan liikaa. Toisaalta, miksi Ahoa seuraavat vain rivipelaajat, tähtipelaajat eivät ole tulleet Ässiin. Nämä ovat kysymyksiä ja faktoja, jotka pitää huomioida Ahoa arvioitaessa.

Aho haluaa menestystä, hän perustaa pelin prosenteille, ei niinkään luovuudella. Tämä ehkä karkoittaa pelaajia, näinhän se on aina

Runkosarja on pitkä, 60 matsia. Iltojen pimetessä näkyy monenmoista matsia joista käteen jää vain voitto tai tappio, ilman suurempia riemunkiljahduksia. Se että Ässät kykenis rakentamaan tasasen konseptin jolla kamppaillaan voitosta illasta toiseen ja kerätään tasasesti pisteitä, ei sinänsä ole huono juttu. Pisteet sarjataulukossa tuo tilaa ja aikaa hengittää, kehittää peliä, ilman pudotuspeliviivojen puristusta joka saattaisi alkaa kaivertamaan mielissä. Toivonkin pisteiden suhteen hyvää starttia, marraskuun maajoukkuetauolle eka etappi ja siitä sitten joulutaukoa kohti. Säilys rento ja hyvä ilmapiiri jossa tavotteet kirkastuu kevättä kohti, ilman kurimuksia ja puristamista.

Ei valtaisasti konkreettista analyysia otteista kaukalossa tässä, mutta päänavaus kauteen ja katotaan mitä tuleman pitää.
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Tässä leppoisan sunnuntai-aamun kunniaksi voisi kauden alkua spekuloida. Harjoituspelit on höntsäilty, ja seuraavaksi kaukalossa on sitten ruvettava tapahtumaan jo sillä pieteetillä, että pelataan pisteistä..

Kuten kaikki tiedämme niin lukemattoman monen kauden kokemuksella, alkukausi on se johon Ässien kaltaisen joukkueen pitäisi pystyä iskemään. Tällä kertaa kymmenen ensimmäisen kierroksen ohjelma näyttää tältä: Ilves (k), HPK (v), Jukurit (k), Lukko (v), Tappara (k), Sport (v), KalPa (k), HIFK (v), KooKoo (v), Kärpät (k)

Alun otteluohjelmaa voi siis pitää jopa semisti haastavana, mutta kyllä tuosta on otettavissa se 1,5p/ottelu. Kotipelit olisi hoidettava liki täysillä pisteillä, sillä esimerkiksi nuo neljä ensimmäistä vieraspeliä ovat kaikki tavallisen pahoja (esimerkiksi onko Ässät mahtaneet voittaa peliä Vaasassa kertaakaan Sportin liigauran aikana, onko edellinen voitto siis se kevään 2009 surullisen kuuluisan karsintasarjan kuudes ottelu)

Ahon pelityyli ei perinteisesti hirveästi poikkea pelataan sitten kotona tai vieraissa. Pelataan täysin riskittömästi ja jämäkästi, ja hyökätessäkin näkyy Ivaloon asti, että puolustusvalmius on koko ajan päällä. Useaan otteeseen on todettu, että nyt käytettävissä on ainakin lähtäkohtaisesti viime kautta parempi pelaajisto toteuttamaan Ahon pelitapaa, joten mielenkiintoista seurata pelillisiä asioita. Miljoonaan kertaan on jo myös sanottu, että Ässien pelit tulevat olemaan äärimmäisen vähämaalisia, joten se on sitten aina siitä yhdestä maalista kiinni joka kääntää pelin suuntaan toiseen. Alussa tämän tekijän merkitys korostuu, jos pelit jatkuvasti kääntyvät maalilla kaverin eduksi oman maalinteon vaikeuden takia.. pelättävissä on, että yhtä maalia kohti joudutaan tekemään aivan valtavasti töitä verrattuna siihen, mitä monet muut joukkueet joutuvat. Pelaaminen on siis sikäli kuluttavaa..

Laganiere tulee mukaan aivan täytenä kysymysmerkkinä. Onko hän todellakin se, joka kykenisi omalla henk.koht panoksellaan tekemään sen yhden tarvittavan maalin vaikka joka toisessakin ottelussa? Koska kuten todettua, siitä yhdestä maalista homma tulee olemaan kiinni illasta toiseen..
 
Viimeksi muokattu:

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vielä on kaikki hyvin. Ei voi ketään valittaa.

Laskin just, että 10 ensimmäisen pelin jälkeen meillä olisi 15 pistettä. Mihinkäs se piisaa?
 

Nigi

Jäsen
Luottavaisin mielin kohti tulevaa kautta. Ahon ensimmäisellä kaudella Padan peräsimessä oltiin jo todella lähellä kuuden parhaan joukkoa ja nyt suurimmalle osalle joukkueesta Ahon toimintatavat tuttuja jo alusta alkaen. Itse uskon vakaasti, että kuuden joukosta löydytään, kun runkosarja on ohi!
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tällä viikolla se taas alkaa, vähintään 60 ottelun kiirastuli. Harkkapelejä en ole nähnyt, vain jotain lyhyitä klippejä. Mukava nähdä miten uudet pelaajat pärjäävät kaukalossa ja katseet kääntyvät ensisijaisesti ulkkareihin McRae, Laganiere, Matukka, Insam ja Blood. Kotimaisista eniten kiinnostaa nähdä Kotka ja Salmio tositoimissa. Kaiken kaikkiaan porukka vaikuttaa hyvin tasaiselta nipulta, ei mitään taiteilijoita vaan suurin osa duunareita. Toivottavasti joku yllättäisi todenteolla ja paiskaisi puskista sen +20 maalia...

Alkais jo!
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Luottavaisin mielin kohti tulevaa kautta. Ahon ensimmäisellä kaudella Padan peräsimessä oltiin jo todella lähellä kuuden parhaan joukkoa ja nyt suurimmalle osalle joukkueesta Ahon toimintatavat tuttuja jo alusta alkaen. Itse uskon vakaasti, että kuuden joukosta löydytään, kun runkosarja on ohi!

Tappara lieneen kokolailla selkeä 1.suosikki alkavalle(kin) kaudelle. PYH-traktoreille veikkaillaan yleisesti sitä ensimmäisen haastajan viittaa. Sen jälkeen tuleekin kasa kysymysmerkkejä. JOS (iso jos) Pexi onnistuu Raumalla, niin Luggu voi hyvinkin nousta kärkkymään kolmatta tilaa - tai sitten Luggu on ja pysyy lukossa ja avainta naarataan merestä. Kärpät on varmasti petraamassa viime kaudesta. TPS on iso kysymysmerkki. Periaatteessa materiaali voisi riittää vaikka kakkossijalle runkkarissa, mutta kun Kalle Kaskinen.
HPK voi jälleen "yllättää" ja olla neljän sakissa. Sitten onkin jo Ässien vuoro. HIFK ei ole CHL-peleissä vakuuttanut alkuunkaan. Ässien ongelma on maalinteon sietämätön vaikeus. Ahon pelikirjalla edes Stamkos ei voittaisi Liigan maalikunkun palkintoa eikä tuo puolustuskaan suoranaisesti vakuuta. Marttisen lähtö jätti todella ison loven ja sitä ei valitettavasti Blood paikkaa. Pena voi kyllä pitää oman maalinedustan puhtaana niin pitkään kunnes intoutuu taklaamaan jotakuta kupoliin ja kuittaa jonkun 8-10 ottelun pelikiellon. Sen jälkeen pakisto onkin sitten kohtalaisen kesyä.

1. Tappara
2. JYP
3. Kärpät
4. Lukko
5. TPS
6. HPK
7. Ässät
8. Ilves
9. KalPa
10. HIFK
11. Sport
12. SaiPa
13. Pelsut
14. Jukurit
15. KooKoo
 
Viimeksi muokattu:

Jan Koller

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät ♠, Carolina Hurricanes
Onkos joku käynyt harjoituksissa katsomassa, onko Makkonen ja kumppanit jo täysillä treenaamassa?
 

Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Vähän reilut 2 maalia per peli pitäisi pystyä tekemään. Rapiat päälle, niin haarukka 145-150 olisi realismia. Omiin pitänee mennä se "ina" päälle 2 per peli eli noin 125-130. Näillä spekseillä pitäisi olla runkosarjassa kohtuu asemissa.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Toivottavasti tänään Ässät lähtee peliin kuten Isomäessä Ässien kuuluu, painaa kovaa päälle, taklaa ja taistelee.
Mielenkiintoista nähdä myös tuo Antoine tositoimissa, ilmeisesti sentteröi Kotkaniemen ja Suorannan välissä, joten siinä on Kotkaniemen pelintekijätaidoille tilausta.

Ketjut vaikuttavat aika tasaisiksi rakennetuiksi jos noilla harkoissa pelatuilla kauteen lähdetään ja miksei lähdettäisi. Joka kentässä on kysymysmerkkejä ja pelaajia joilta toivotaan niitä maaleja ja joilla on potentiaalia siihen.
Salmio aloittaa kauden ykkösessä, ei ole tainnut noin isolla vastuulla ennen pelata ja toivottavasti sen paikan pystyy käyttämään ja näyttämään, että edelliskausi ei ollut mikään suonenveto. Kakkosessa Liiga kokemusta ainoastaan Suorannalla, mutta Kotkaniemi ja Laganiere molemmat omaavat valtavan potentiaalin. Ässien kakkosen keskipituus 190cm? Kolmannessa on pelannut Insam, joka siis saisi vielä mahdollisuuden näyttää osaamistaan ja sitä laukaustaan, joskin aikaisempien kausien/otteluiden perusteella ei ihan hirveästi jaksa odottaa, mutta toivottavasti yllättää minut.
Nelonen on mielenkiintoinen ja toiveissa olisi viihdyttävää peliä, sekä myös tehoja.
 

Myrvold

Jäsen
Salmio aloittaa kauden ykkösessä, ei ole tainnut noin isolla vastuulla ennen pelata ja toivottavasti sen paikan pystyy käyttämään ja näyttämään, että edelliskausi ei ollut mikään suonenveto.

Toivon todella, että edelliskausi oli Salmiolla suonenveto; 0 maalia.

Toivottavasti saa heti kauden alussa apinaa pois hartioilta. Harjoituspeleissä onneksi kihautti pari kertaa.
 

Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Toivon todella, että edelliskausi oli Salmiolla suonenveto; 0 maalia.

Toivottavasti saa heti kauden alussa apinaa pois hartioilta. Harjoituspeleissä onneksi kihautti pari kertaa.

:) Pahoittelen, kautta 15-16 tarkoitin, mutta sen varmaan tajusitkin.

edit. Tuosta piti tosiaan mainita myös, että toivottavasti tosiaan niitä onnistumisia tulee kauden alkuun juuri Salmiolle, mutta myös noille muille maalintekijöiksi kaavailluille pelaajille.
Harkkapeleissä kokeneemmat kärkiäijät pääs maalien makuun aika leveällä rintamalla, joten toivottavasti siitä apua myös runkosarjassa.
 
Viimeksi muokattu:

Porin Osito

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Omia odotuksia illan peliin ja alkukauteen:

Uskon että kausi lähtee hyvin käyntiin JOS maalinteko vain alkaa onnistua. Potentiaalisia kavereita on mutta moniko niistä realisoituu. Suoranta, Matushkin, McRae, Laganiere ja Kotkaniemi ovat pelaajia joilta eniten odotan maaleja alussa. Joukkueena hyökkäämisessä on varmasti paljon parannettavaa mutta edellä mainitut pelaajat pystyvät omilla taidoillaan saamaan tekopaikkoja itselleen ja muille. Puolustus toimii Ahon valmentaessa varmasti ja Andyn ollessa maalissa ei omassa päässä ole mitään hätää.

Laganiereltä odotan paljon ja jokainen lehtijuttu jonka olen lukenut on vain nostanut odotuksia. Kaverilla tuntuu olevan hyvä asenne ja tilastot viime vuosilta lupaavat hyvää. Hienoa että kaveri on kehittynyt joka vuosi ja haluaa aktiivisesti mennä vielä eteenpäin urallaan. Tiedän että ei pitäisi vielä liiaksi kehua kun ei ole nähnyt miehen pelaavan mutta totean vain että potentiaali on iso ja mahdollisuus lunastaa nuo odotukset on hyvä.

Toivottavasti Lamberg, Varttinen ja Blood herättävät heti seisomakatsomon ja saadaan hyvä tunne pelaamiseen. Sitten muutama maali ja varmaa puolustus pelaamista ja kausi hyvin käyntiin.
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Toivottavasti Ipa saadaan pidettyä nollilla ja itse tehtyä 1-4 maalia. Tai sitten pelataan old time havaji-kiekkoa ja tilanne 60 minuutin pelin jälkeen on jotain luokkaa 5-5. Muutoin ei tilipussi tulosvedosta juuri naura.
 

Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kauden avaus on kyllä taas odotettu tapahtuma. Uusia pelaajia on kiva seurata ja vastustajana sama, mihin viime kausi päättyi. Toivotaan hyvää sekä vauhdikasta peliä ja myös muutama kova pommi olisi tilauksessa.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Unelma alku ja myös Kotkaniemelle loistokas avaus. McRae ja Fleguniere vakuuttivat. Tosin, Ipa sai jopa Bloodin näyttämään orastavasti jääkiekkoilijalta. Parempaa mittaria odotellessa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Hieno voitto Ässiltä ja antoi monelle epäilijälle (jotka ajattelivat maalihanojen olevan tiukassa) pienen näpäytyksen. Kaikki pelasivat hyvin, jos jonkun viilauksen tekisin niin Tuohilampi vaihtuisi Walliin. Maalin eteen tarvitaan vähän enemmän papua, pelkkä Blood ei oikein riitä painimaan.

Liigan uran ekoja maaleja tekivät Kotka, Insam ja Laganiere. Salmion maali näytti myös maistuvan pitkän tauon jälkeen...
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Saakeli kun on ollut komea matsi. Isot äijät tekee töitä taistelee, rouhii ja pelaa suoraviivaisesti kiekkoa maalille. Minulta, kuten varmaan monelta muultakin Ässien kannattajalta on kysytty, kuka tekee Ässien maalit? Itse olen vastannut joka kerta, että joukkue... Tänään saatiin tästä hyvä näyte ja onnistumisia tuli laajalta rintamalta. Onhan tuossa Ässien joukkueessa aika monta hyvän laukauksen omaavaa kaveria.

Koko joukkueelle erittäin paljon posia erittäin porilaisesta peli-ilmeestä, Ässien joukkue tulee olemaan vittumainen vastustaja kaikille, myös sille Tapparallekin...

Peltolan ylivoimapelaamiseen meinaa mennä hermooni... ei vain halua syöttää Kotkaniemelle, kun sitten ei itse pääsisi laukomaan suoraan syötöstä :DDD
 

shaminy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestarit'13, Honkey Donkey Honkanen, Ape ja Pena
Jokanen ulkomaanapu pisteille ja hyökkääjille vieläpä maalit. Apinat selästä heti ekassa pelissä. Tästä on huomattavan hyvä jatkaa eteenpäin.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ihan viime vuosina ole tapahtunut kauden avauksessa tälläistä pelillistä vapautumista. Pidän erittäin hyvänä asiana. Monena vuonna peli on ollut melkoista jäkittämistä kauden alussa, ja avausmaaliakin saatu odotella hyvinkin pitkään.
Tästä erittäin hyvä jatkaa.
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei ihan viime vuosina ole tapahtunut kauden avauksessa tälläistä pelillistä vapautumista. Pidän erittäin hyvänä asiana. Monena vuonna peli on ollut melkoista jäkittämistä kauden alussa, ja avausmaaliakin saatu odotella hyvinkin pitkään.
Tästä erittäin hyvä jatkaa.

Samaa mietin hallilla, koska viimeksi kauden avauksessa on ollut noin tyly esitys. Sitten muistin, mestaruuden jälkeinen kausi Pexin alaisuudessa. 4-0 Lugua turpaan ja niin suvereeni esitys kuin olla voi, kausi olikin sitten täysi farssi.



Ässiltä hermostunut lähtö peliin, 1-1 maalista alkoi sellainen ilotulitus että heikompaa hirvitti.

Ensituntumalta McRae Laganiere Blood kaikki hyviä hankintoja. Blood paransi helvetisti harkkapeleistä.

Appelgrenille soisi lisävastuuta. Sääli olisi silti rikkoa tuota nelosta.

Hieno kauden avaus, ylivoima toimi ja viimeistely toimi. Tästä on hyvä jatkaa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
Joo, viimeksi ollaan laitettu kuusi maalia kauden avauksessa kaudella 1993-1994 Tapparaa vastaan. Tuolloin oltiin runkosarjassa viidensiä.

Eka erä oli aika pahaa hakemista, mutta kaksi seuraavaa oli kyllä nautinnollista katseltavaa. Joukkueen todellinen kuva saadaan toki selville myöhemmin syksyllä, ensi viikon matsit tosin ovat hyvin suuntaa antavia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös