Nokian Pyry 2017–2018

  • 14 105
  • 26
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Nyt on aika avata tämäkin viestiketju ja vähän kertailla missä mennään Pyryn osalta ensi kauden valmisteluissa. Mennyttä kautta ei jääty pitkäksi aikaa muistelemaan, sillä joukkueella on harjoittelu ja valmistautuminen jo käynnissä. Itse en treenejä ole käynyt tiirailemassa, mutta ilmeisesti siellä kartoitetaan samalla mahdollisia uusiakin pelaajia. Valmistautuminen koskee myös ensi viikon Viron reissua, jossa siis kohdataan Viron A-maajoukkue pariin otteeseen.

Viron jälkeen käännetään katseet taas takaisin kauteen 2017-2018 ja sitä olisi tarkoitus spekuloida nyt tässäkin avausviestissä:

Muutoksen tuulet?

Oletushan on, että Pyryn rosteri on ainakin terävimmän kärjen osalta erilainen kuin parina viime kautena. Ja syykin on selvä: kärkimiehillä alkaa olemaan jo sitä ikää mittarissa. Voin sanoa tähän suoraan, että yllätyn, jos esim. Jussi Pesonen kurvailee Pyryn paidassa vielä ensi kaudella. Myös esim. Tomi Pylvänäinen varmaankin ripustaa hokkarit naulaan, muistaakseni alkoikin jo jonkun Pyryn junnujoukkueen valmentajaksi. Mikä sitten on muiden konkareiden Pyymäki, Heikkinen, Hilden, Niemi, Bruun tilanne ja Pyryn kiinnostus pitää heidät niin se jää nähtäväksi. Mutta jos jatkavat niin varmasti pystyvät ihastuttamaan nokialaisyleisöä vieläkin.

Joukkueen nuorentaminen on varmaankin jonkin sortin teema ensi kauteen lähdettäessä. Se tarkoittaisi tietenkin viime kauden joukkueesta arvokkaita kiinnityksiä. Hyökkäyspäässä esim. Ojanen, Lehtonen, Antila ja puolustuksesta Levo, Korkeamäki, Repo, Linnemäki, Hakanpää ja Laitila olisi hienoa nähdä punapaidoissa taas ensi kaudella. Uskon kyllä, että he jatkavatkin mutta esim. Levon pitäminen saattaa olla vaikeaa, jos Mestis-seurat ovat kintereillä.

Vanhoista tutuista "Pyryn miähistä" jatkajiakin toki toivottavasti löytyy. Luotettavat sotaratsut, kuten Miika Viinamäki ja Jani Leino toivottavasti Nokialla jatkavat. Yleisön suosikki Topi Salmela luultavasti saa myös jatkon. Mikä on sitten loukkaantumisherkkien Toni Rautakorven ja Markus Kallion tilanne sekin jää nähtäväksi. Eemeli Sormusen ja Jami Jokelan hyöty joukkueelle ei ole ollut suuri ainakaan kentällä, mutta kyseessä on kuitenkin ihan lupaavat pelaajat, joten voi olla, että heidätkin Pyryssä vielä nähdään.

Maalivahtiosastolla onkin tämän hetken ainoa varma palikka, kun Noora Räty on jo sopinut jatkostaan. Räty tuo hyvän lisän tulevaan maalivahtikolmikkoon varmasti. Kalle Hokkanen saisi jatkaa, sillä kaveri on todella lupaava maalivahti ja esiintyi edukseen kevään peleissä. Jatkaa Hokkanen tai ei niin Rädyn lisäksi tarvitaan kaksi luotettavaa veskaria, ja niiden löytäminen on ollut Pyrylle viime vuosina vaikeaa. Juha Taposen jatkoon en vaan usko. Hyvää peliä seurasi melkein aina huono peli ja hyvissäkin peleissä hörppy yleensä nähtiin. Hyvä maalivahti Taponen on mutta parhaat päivät ovat reilusti takana. Tänä keväänä menetti täysin paikkansa maalinsuulla Hokkaselle. Tämä osasto on iso kysymysmerkki vielä mutta luotetaan, että veräjälle löydetään kova kaksikko.

Valmennuksessakaan ei ole vielä mitään varmaa mutta uskoisin, että Sami Karppisen sopimuksen optio käytetään. Janne Ojasella ei muistaakseni optiota ollut, mutta toivotaan hänenkin jatkavan. Maalivahtivalmentaja Janne Lakasen jatkamisesta en osaa sanoa mitään. Hyvää työtä valmennus on tehnyt ja jatkaa varmasti samalla linjalla.

No ketä sitten olisi tulossa? Niin, ainakin Tapparan & Ilveksen A-junioreista on jäämässä yli-ikäisiksi todella hyviä pelimiehiä ja toivon/uskon osan heistä löytyvän Pyrystä ensi kaudella. Omistakin junnuista olisi hyvä saada uusia runkomiehiä, kuten esim Otto Suomalainen ja Oskari Kuivila sekä Matias Hakanpäälle isompaa roolia edustuksessa.
Ja miksei jokunen kokeneempikin kaveri saavu Nokialle, niinkuin viime vuosina on ollut tapana. Pyryn kasvatti Ossi Pellinen on ilmeisesti muuttamassa takaisin Poriin, joten mielenkiintoista nähdä missä Ossi uraansa jatkaa. Muita nimiä ei nyt ainakaan minulla ole tähän huhuiluun.

Koko joukkuettahan ei missään nimessä kannata uusia ja se on käynyt selväksi jo tässäkin kirjoituksessa. Liiga-konkareista esim. Antti Bruun,Antti Hilden, Mika Niemi & Timo-Pekka Heikkinen saattavat hyvinkin jatkaa mistä sitä tietää. Jarkko Pyymäen lopettamisesta on vähän huhuiltu mutta voi olla, että kapteeni Pyymäki vielä innostuu jatkamaan. Nuoreen joukkueeseen olisi tärkeää saada muutama esimerkillinen ja kokenut pelaaja. Henri Sandvik ei ole vielä edes kovin vanha näihin muihin konkareihin nähden niin hän toivottavasti ainakin jatkaa. Nopea ja hyvän pelisilmän ja maalivainun omaava pelaaja, josta on paljon hyötyä joukkueelle sekä myös sitä kokemusta.

Mistä sijoista pelataan?

Vaikea kysymys, mutta kyllä lähtisin siitä, että Pyry kärkipäässä jatkaa. Edelliset kaudet ovat olleet menestyksekkäitä mutta on nähty ettei aivan päätyyn asti sitten riittänytkään. Uskon, että nuorentamalla joukkuetta sinne päätyyn päästään! Uskon Pyryn olevan vahvempi kuin viime kaudella. Kärkipäästä tulee entistä tiukempi, joten viime kaudesta pitää ehdottomasti parantaa. Runkosarjan voitto on hyvinkin mahdollinen siinä tapauksessa ja Top3-sija ainakin haarukassa. Voimasuhteet ovat kuitenkin yhä aivan auki!

Nyt ettei mene liian pitkäksi niin olisi hyvä lopetella tämä avausviesti. Pian alkaa varmasti nimiä tippumaan Pyrynkin osalta enemmänkin, joten silloin ollaan viisaampia! :)
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Pyryn Viron-matka on nyt takana ja se sujuikin varsin mallikkaasti. Kaksi ottelua MM-kisoihin valmistautuvaa Viron maajoukkuetta vastaan olivat tasaisia. Ensimmäisen Viro voitti rankkareilla 4-3 ja Pyry onnistui voittamaan toisen jatkoajalla lukemin 5-4.

Pyry oli matkassa suhteellisen nuorella kokoonpanolla, jossa oli muutaman tutun pelaajan lisäksi uusia kasvoja, jotka hakevat paikkaa joukkueesta.

Tässä Pyryn kokoonpano Virossa ja heidän viime kauden joukkueensa:

Maalivahdit:
Kalle Hokkanen (Pyry)
Manu Lähteenmäki (Blues A & Blues Akatemia A)

Puolustajat:

Mikke Levo (Pyry)
Juha Korkeamäki (Pyry)
Roope Repo (Pyry)
Matias Hakanpää (Pyry)
Niki Raiskio (Louisiana Drillers & Parry Sound Islanders, USA)

Hyökkääjät:

Teppo Antila (Pyry)
Oskari Ojanen (Pyry)
Elias Elomaa (Tappara A)
Juho Painilainen (Ilves A & Koovee)
Eemeli Sormunen (Pyry)
Erik Ahopelto (Ilves A & LeKi)
Oskari Kuivila (Pyry A)
Kristian Kause (North Iowa Bulls & Louisiana Drillers, USA)
Teemu Koski (LeKi A)
Nikita Ljubinitski (HC Viking Tallinn, Viro)
Danil Galimullin (HC Viking Tallinn, Viro)

Maalinteossa Viron matkalla onnistuivat Hakanpää, Ahopelto ja Antila ensimmäisessä pelissä ja toisessa Ljubinitski kahdesti sekä Sormunen, Painilainen ja voittomaalilla Elomaa.

Mielenkiintoisia nimiä. Erik Ahopelto teki Ilveksen A:ssa tällä kaudella 32 pistettä 45 peliin mikä on ihan hyvä. Elias Elomaa vaikuttaa vähän Oskari Ojasen kaltaiselta haulta Tapparan A:sta. Niki Raiskio ja Kristian Kause tekivät rapakon takana ihan hyvät pistemäärät.

Venäläiskaverit vasta ovatkin mielenkiintoisia nimiä. Ilmeisesti Viron päästä liittyneet mukaan, kun pelaavat tallinnalaisessa joukkueessa. Muhkeasti ovat tehneet pisteitä siellä mutta eipä taida Viron liigan taso olla kummoinen.

No saa nähdä ketkä tästä porukasta ovat mukana, kun syksy koittaa. Loppuun vielä Eemeli Sormusen ja Juho Painilaisen haastattelut:
Viron matka takana: Juho Painilaisen & Eemeli Sormusen mietteet - YouTube
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Viime kaudella IPK:ssa Mestistä pelannut hyökkääjä Mikko Komulainen siirtyy Pyryyn. Tämän lisäksi nokialaisryhmästä pelipaikkaa try-outin kautta hakevat puolustaja Alejandro Ramirez Salinas sekä hyökkääjä Raimo Eskelinen (Pyryn kotisivujen uutinen).
Tuo Raimo Eskelinen on aika mielenkiintoinen tapaus :)

-97 syntynyt ja viime kaudella A-nuorten suomi-sarjassa yhteensä 18 peliä ja sellaiset kevyet 149 jäähyminuttia :) ja teki toki nuo pelit suunnilleen piste per peli tahtia mutta se nyt ei kummoinen saavutus ole. Lisäksi on pelannut Amerikassa ja sielläkin päälle 100 minuuttia jäähyjä kaudessa ja fight cardikin löytyi yhdeltä amerikan kaudelta ja silloin oli 5 kertaa pudonnut hanskat. Saa nähdä putoileeko hanskat suomi-sarjassakin :)

Mikko Komulainen ihan potentiaalinen haku jopa kärkikenttiin kun nuorena pääsi jo koittamaan liigaa ja a-junnuissa ollut tehokas. Viime kausi ensimmäinen miesten tasolla ja mestikseen ei ihan riittänyt mutta nyt isoon rooliin suomi-sarjaan.

Lisäksi Pyry ilmoitti, että parin vanhan ja parin uuden pelaajan kanssa ihan loppusuoralla neuvottelut ja niistä kuullaan lähiaikoina lisää. Lisäksi joitain vahvistuksia etsitään vielä.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Tuo Raimo Eskelinen on aika mielenkiintoinen tapaus :)

-97 syntynyt ja viime kaudella A-nuorten suomi-sarjassa yhteensä 18 peliä ja sellaiset kevyet 149 jäähyminuttia :) ja teki toki nuo pelit suunnilleen piste per peli tahtia mutta se nyt ei kummoinen saavutus ole. Lisäksi on pelannut Amerikassa ja sielläkin päälle 100 minuuttia jäähyjä kaudessa ja fight cardikin löytyi yhdeltä amerikan kaudelta ja silloin oli 5 kertaa pudonnut hanskat. Saa nähdä putoileeko hanskat suomi-sarjassakin :)

Mikko Komulainen ihan potentiaalinen haku jopa kärkikenttiin kun nuorena pääsi jo koittamaan liigaa ja a-junnuissa ollut tehokas. Viime kausi ensimmäinen miesten tasolla ja mestikseen ei ihan riittänyt mutta nyt isoon rooliin suomi-sarjaan.

Lisäksi Pyry ilmoitti, että parin vanhan ja parin uuden pelaajan kanssa ihan loppusuoralla neuvottelut ja niistä kuullaan lähiaikoina lisää. Lisäksi joitain vahvistuksia etsitään vielä.

Jep Eskelinen on aikamoinen kuumakalle ollut urallaan. Mtä nyt muutaman Pyryn A-junnujen pelin näin viime kaudella niin muistuu hyvin mieleen kuinka tämä herra istui, joka toisen vaihdon jälkeen jäähyaitiossa, ja usein vähän pitemmälläkin kakulla. Pelitaidoiltaan kuitenkin vaikuttanut ihan pelimieheltä niin toivotaan, että menestyy Suomi-Sarjassakin.

Komulaisen kohdalla on itselläkin suuret odotukset. Viime kaudella vaikea kausi Mestiksessä, mutta oli kuitenkin vasta ensimmäinen kokonainen kausi miesten sarjoissa. KalPan A:ssa tehnyt todella hyvin pisteitä. Toivotaan, että nyt Pyryssä löisi läpi.

Pyryn sopimusjulkaisuja seuratessa huomaa heti, että joukkue muuttuu ja varsinkin nuorenee paljon. Hyvältä näyttää ja ei tuo yhtään viime kautta heikommalta vaikuta, kunhan vielä muutama pelaaja saadaan lisää. Olisikohan nyt sitten Liiga-konkareista osa laittanut hokkarit naulaan tai siirtymässä nuorennusleikkauksen edestä muualle, toivottavasti silti joku konkareistakin jatkaisi hyvänä johtajana nuorelle joukkueelle.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Jep Eskelinen on aikamoinen kuumakalle ollut urallaan. Mtä nyt muutaman Pyryn A-junnujen pelin näin viime kaudella niin muistuu hyvin mieleen kuinka tämä herra istui, joka toisen vaihdon jälkeen jäähyaitiossa, ja usein vähän pitemmälläkin kakulla. Pelitaidoiltaan kuitenkin vaikuttanut ihan pelimieheltä niin toivotaan, että menestyy Suomi-Sarjassakin.

Komulaisen kohdalla on itselläkin suuret odotukset. Viime kaudella vaikea kausi Mestiksessä, mutta oli kuitenkin vasta ensimmäinen kokonainen kausi miesten sarjoissa. KalPan A:ssa tehnyt todella hyvin pisteitä. Toivotaan, että nyt Pyryssä löisi läpi.

Pyryn sopimusjulkaisuja seuratessa huomaa heti, että joukkue muuttuu ja varsinkin nuorenee paljon. Hyvältä näyttää ja ei tuo yhtään viime kautta heikommalta vaikuta, kunhan vielä muutama pelaaja saadaan lisää. Olisikohan nyt sitten Liiga-konkareista osa laittanut hokkarit naulaan tai siirtymässä nuorennusleikkauksen edestä muualle, toivottavasti silti joku konkareistakin jatkaisi hyvänä johtajana nuorelle joukkueelle.
Uskon, että ne on juuri näitä konkareita keillä jatkoneuvottelut meneillään. Antti Hilden toivottavasti ainakin jatkaa, sillä on ihan selkeästi sarjan parhaimpia. Sitten Pyymäki tietysti saisi jatkaa kun on vielä Nokialainenkin.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Uskon, että ne on juuri näitä konkareita keillä jatkoneuvottelut meneillään. Antti Hilden toivottavasti ainakin jatkaa, sillä on ihan selkeästi sarjan parhaimpia. Sitten Pyymäki tietysti saisi jatkaa kun on vielä Nokialainenkin.

Pyymäen lopettamisesta ainakin olen vähän kuullut huhua, mutta saas nähdä pitääkö lopulta paikkansa. Hilden totta kai jatkolle vaan, jos Pyry aikoo miehen pitää, ihan varmasti kuitenkin olisi pistepörssin kärkinimiä taas kerran. Mika Niemi olisi hyvä vahvistus ainakin vielä hieman kapealle keskushyökkääjäosastolle. Bruunin jatko näyttää epätodennäköiseltä, kun pakisto on aikalailla valmiin tuntuinen jo. Henri Sandvik oli todella hyvä viime keväänä ja koko kaudella niin olisi hienoa nähdä hänetkin vielä Pyryssä, samoin Timo-Pekka Heikkinen. Jussi Pesosen aika taitaa olla jo kyllä tullut, ei ollut huono viime kaudella mutta ei meriitteihin nähden tarpeeksi hyväkään.
Uusista pelaajista ei mitään uusia huhuja. Pellisen Ossia olen ennenkin jo tässä ketjussa huhuillut, mutta tiedä sitten onko lähelläkään "paluuta kotiin".
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Näin se kesätauko on jo takana eikä tässä ole kuin pari viikkoa harjoituspelien alkuun. Joihin tulikin yksi erittäin mielenkiintoinen lisäys, kun etelä-korealainen High1 joukkue saapuu kylään 20.8. Tulevien olympialaisten isäntämaasta tuleva porukka varmaankin omaa ainakin muutaman Etelä-Korean maajoukkuepelaajan, jotka saavat tulevissa kisoissa vastaansa melkein Pyryn tasoisia joukkueita, kuten Kanadan ja Tsekin maajoukkueet. Maalivahti Jason Bacashihua ainakin on Pyryn tiedotteen mukaan jo kokenut mm. NHL:n ja MM-kisat USA:n paidassa, joten ihan tasokkaasta nipusta voidaan puhua. Nopean tsekkauksen jälkeen Liigasta tuttu Mikko Kukkonenkin on näyttänyt pelanneen kyseisessä joukkueessa ainakin viime kaudella.
Eksotiikkaa Nokialle! | pyryhockey

Ja nyt on tosiaan Pyryn kova harjoittelu kohti ovella olevaa kautta alkanut ja onkin alkanut erittäin räväkästi. Ensimmäinen treeniviikko takana, joka sisälsi yhteensä 8 jää- ja oheisharjoitusta. Tässä muutama kuva niistä, jos jotakuta nyt sattuu kiinnosta
Pyry Hockey - Huhhuh! Kesälomilta palattiin rytinällä, kun... | Facebook

Tällä hetkellä Pyryllä näyttäisi olevan 21 pelaajasopimusta (10 hyökkääjää, 8 puolustajaa ja 2 maalivahtia). Kyllähän tuohon lisäystä vielä kipeästi tarvittaisiin, joten eiköhän tässä piakkoin sopimusuutisia saada taas lukea. Vanhoista pelaajista muutama on omalla toivelistalla ja toivottavasti vähän uuttakin verta saataisiin vielä lisää. Pellisen Ossia nyt ei ainakaan Pyryssä ensi kaudella nähdä, hänen tehtyään sopimuksen LeKiin. Ketkä sieltä sitten vielä tulee, se jää nähtäväksi.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Onko @Tuleva mestari tietoa että tuleeko vielä Pujatsin ja Simontaipaleen lisäksi vahvistusta? Ja miten näkisit kentälliset tulevalla kaudella?

Faktatietoa ei ole mutta pelkästään kokoonpanoa katsomalla ja hieman vertaamalla viime kauden porukkaan voisi päätellä vielä vahvistuksia tulevan. Jo tuolla porukalla varmasti voi pärjätä toki.

Varmaankin konkariosaston kanssa vielä käydään keskusteluja, ellei sitten jokainen ole jo managementille ilmoittanut laittavansa hokkarit naulaan. Jos siltä osastolta pari äijää jäisi niin olisi jo merkittävä lisä. Kaikkien ei tosiaankaan tarvitse enään jäädä tai tämä nuorennusleikkaus jää toteutumatta. Ja varmasti verkot on vesillä vahvistuksia hakiessa mutta mitään nimiä ei ole huhupuheissa liikkunut.

Kentällisiä on kyllä vaikea tehdä, kun olen nähnyt Pyryn viimeksi tositoimissa JHT-välierässä ja joitakin uusia pelaajia en ole ikinä nähnytkään, mutta yritetään:

Hyökkäysketjut:

?-Komulainen-?

Simontaival-Ojanen-Lehtonen

Painilainen-Viinamäki-A. Niemi

Antila-Pujats-Salmela
-------

Pakit:

Korkeamäki-Repo

Kauppinen-Koskelo

Niemelä-Hietala

Laitila


Kysymysmerkkien paikalle vielä vahvistukset. Vilttiin Sormunen, Eskelinen, Ramirez Salinas ja Hakanpää. Olettaen, että Eskelinen ja Ramirez Salinas pääsevät joukkueeseen. Maalivahteina ykkösenä Rautio ja kakkosena Nieminen.
Jos Konkareista esim. Mika Niemi jatkaisi niin olisihan hän täysin selvä ykkös- tai kakkossentteri.

Mutta täysinhän nämä riippuu uusien pelaajien tasosta, joka on minulle ainakin vielä pimennossa. Ja ketä vielä mukaan tulee. Mutta ainakin pari tehohyökkääjää tarvitaan minun mielestäni. No pian varmaan tähänkin saadaan selvyys.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Nokian Uutisista löytyy aika hyvä juttu Pyrystä otsikolla "Huippuiskussa oleva Pyryn kiekkojoukkue harjoittelee täysin ammattimaisesti". Ja, koska se on maksullisten lukkojen takana, puran sen täällä.

Pyryllä on kaksi selkeää tavoitetta: Voittaa Suomi-Sarja sekä olla Pirkanmaan halutuin seura Liiga-seurojen jälkeen.
Jutussa Pyryn toimitusjohtaja Pekka Palonen ja päävalmentaja Sami Karppinen kertovat Pyryn ja koko nokialaisen jääkiekkoilun tilasta ja se vaikuttaakin varsin mallikkaalta. Karppinen hoitaa valmentajan tehtävien lisäksi juuri perustetun urheilu-akatemian vetämistä ja edustus on saanut jo jopa 150 sponsoria tuekseen. Junioripuolella homma kulkee ja siitä esimerkkinä B2-nuorten SM-sarjaan nousu. Myös miesten kakkosjoukkue eli Pyry Akatemia nousi II-divisioonaan. Akatemian nousu palvelee varmasti edustustakin, antamalla kokoonpanon ulkopuolella oleville pelaajille pelejä alle.

Uusi harjoitushalli on noussut paikalleen ja se tarjoaa Pyrylle mahdollisuuden pitää jääharjoituksia 7 kertaa viikossa, Tällä palstalla oli juttua kuinka JHT ja Hokki treenaavat 7 tai 8 kertaa viikossa, niin Pyrykin voidaan nyt lisätä siihen listaan. 7 jääharjoituksen päälle vielä erilaisia oheisharjoituksia niin jutun otsikossa mainittava sana "ammattimainen" pitää täysin paikkansa. Ja tämä kova treenaaminen varmasti tuottaa hedelmää kauden alkaessa. Tällä tavalla viime kausina pariin otteeseen nähdyt suvantohetket kitketään pois.

Lopussa Karppinen ja Palonen uhkuvat luottoa omiensa taitoihin sekä asenteeseen, tulevaan kauteen lähdettäessä. Lausahduksesta "Henki voittaa materian" pystyy päättelemään, ettei nykyinen joukkue varmasti ole paperilla samanlainen nippu kuin viime kausina on totuttu näkemään, mutta kaukalossa parempi. Voisiko tästä myös vetää johtopäätöksen, että Liigamiehet kuuluvat nyt Pyry-historiikkiin ja nykyinen joukkue on nuori ja nälkäinen. Tiedä sitten konkareista mihinkä kukakin vielä urallaan matkaa ja kuka pistää hokkarit naulaan, jos Pyrystä ei jatkoa tule.
Kuitenkin jutussa kerrotaan Pyryn hakevan vielä muutamaa kokeneempaa kettua nuorelle joukkueelle johtohahmoiksi, joten mielenkiintoista nähdä ovatko nämä ketut jo viime kaudelta tuttuja, vaiko uusia pelureita.
 
Viimeksi muokattu:

mrkrw

Jäsen
Onko täällä tietoa, mikä se neljäs joukkue on Nokia Cupissa TUTOn, KeuPan ja Pyryn lisäksi? Onko siellä ollut tapana periä sisäänpääsymaksuja treenipeleihin? Pieni saattue tulossa Turusta.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Onko täällä tietoa, mikä se neljäs joukkue on Nokia Cupissa TUTOn, KeuPan ja Pyryn lisäksi? Onko siellä ollut tapana periä sisäänpääsymaksuja treenipeleihin? Pieni saattue tulossa Turusta.

Neljäs joukkue on Peliitat. Aika todennäköisesti liput maksavat tähän turnaukseen, koska vierailijat ovat kaikki Mestis-joukkueita. Itse hinnasta en osaa sanoa mitään, mutta eiköhän ne selviä lähemmin turnausta.
 

The Rock

Jäsen
Voisiko tästä myös vetää johtopäätöksen, että Liigamiehet kuuluvat nyt Pyry-historiikkiin ja nykyinen joukkue on nuori ja nälkäinen. Tiedä sitten konkareista mihinkä kukakin vielä urallaan matkaa ja kuka pistää hokkarit naulaan, jos Pyrystä ei jatkoa tule.

Antti Hildén sekä Mika Niemi ainakin jatkavat uraansa, mutteivät kuitenkaan Pyryssä, sillä alkukeväästä velloneet huhut pitivät kutinsa ja miehet nähdään alkavalla kaudella paikallisvastustaja Kooveen peliasussa: KOOVEE vahvistuu – Antti Hildén ja Mika Niemi kokoonpanoon
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Antti Hildén sekä Mika Niemi ainakin jatkavat uraansa, mutteivät kuitenkaan Pyryssä, sillä alkukeväästä velloneet huhut pitivät kutinsa ja miehet nähdään alkavalla kaudella paikallisvastustaja Kooveen peliasussa: KOOVEE vahvistuu – Antti Hildén ja Mika Niemi kokoonpanoon

Niin sinähän huhuilit tuolla huhuketjussa joukkopaosta Kooveeseen, jota ei ainakaan vielä ole tapahtunut. Mutta joka tapauksessa Hilden ja Niemi tämän vaihdon tekivät.
Jokainen voi itse miettiä syitä miksi herrat joukkuetta vaihtoivat, mutta itse olen aika varma, että Pyrystä ei yksinkertaisesti enään paikkaa konkareille löydy. Varmasti Hilden ja Niemi olisi Pyryssä jatkanut, mutta ei tullut jatkoa, niin pelihalujen perässä siirtyivät Kilpa-Veljiin.

Tottahan toki tämä kirpaisee, kun kaksi erinomaista pelaajaa vaihtaa kovimpaan kiistakumppaniin. Paljon hienoja hetkiä he tarjosivat Pyry-kannattajille, mutta sitä kirkkainta eli Suomi-Sarjan mestaruutta herrat eivät onnistuneet voittamaan, joten nyt on uusien miesten vuoro. Tällä kertaa nuorten ja nälkäisten eteenpäin pyrkivien pelureiden. Konkarit ovat kuitenkin taas vuotta vanhempia.
Koovee vaikuttaa hyvältä porukalta, joten odotan innolla tulevan kauden kohtaamisia. Pyryn osalta joukkue on kasaantunut hyvin ja voidaan lähteä tosissaan tavoittelemaan sitä mestaruutta. Parin hyökkääjän tuleminen olisi vielä kuitenkin toivottavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
KOOVEE vahvistaa hyökkäystään viime kauden puoliksi S-Kiekon ja Pyryn riveissä kiekkoilleella Henri Sandvikilla.

Mielenkiintoista porukkaa Koovee kasaa. No tämä on Pyryn linjaus ja ainakin sunnuntain pelin perusteella ei konkareita tarvita. Katsotaan ketä Pyry vielä hankkii rosteriin, kun sellaista tiedotteissaan lupaili. Ja saas nähdä ilmestyykö joku muu Pyry-konkareista vielä Kooveeseen. Kooveekin on nyt nostanut itsensä kärkitaistoon. Ainakin mielenkiintoiset paikallispelit saadaan varmasti.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Mielenkiintoista porukkaa Koovee kasaa. No tämä on Pyryn linjaus ja ainakin sunnuntain pelin perusteella ei konkareita tarvita. Katsotaan ketä Pyry vielä hankkii rosteriin, kun sellaista tiedotteissaan lupaili. Ja saas nähdä ilmestyykö joku muu Pyry-konkareista vielä Kooveeseen. Kooveekin on nyt nostanut itsensä kärkitaistoon. Ainakin mielenkiintoiset paikallispelit saadaan varmasti.

Kyllähän Pyry vielä pari hankintaa tarvitsee ja mielellään sellaisia joilla kokemusta vaikka kovemmistakin peleistä. Hilden ja Niemi olisivat olleet kovia vahvistuksia, mutta eivät sitten jatkaneet.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Kyllähän Pyry vielä pari hankintaa tarvitsee ja mielellään sellaisia joilla kokemusta vaikka kovemmistakin peleistä. Hilden ja Niemi olisivat olleet kovia vahvistuksia, mutta eivät sitten jatkaneet.

Joo kokemusta tuo vielä tarvitsee tuo nippu. Olisiko sitten Jarkko Pyymäki tai Timo-Pekka Heikkinen jatkamassa? Muualta tuleviin kokeneisiin pelaajiin minulla ei ainakaan ole mitään nimi heittää. No eiköhän pian saada tietää uusien pelaajien nimet ja kuinka kokeneita sitten ovat.
 
Viimeksi muokattu:

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Joo kokemusta tuo vielä tarvitsee tuo nippu. Olisiko sitten Jarkko Pyymäki tai Timo-Pekka Heikkinen jatkamassa? Muualta tuleviin kokeneisiin pelaajiin minulla ei ainakaan ole mitään nimi heittää. No eiköhän pian saada tietää uusien pelaajien nimet ja kuinka kokeneita sitten ovat.
Kärkikenttiin ainakin toivottavasti tulevat. Kaksi kärkilaituria tarvitaan, että voidaan taistella ihan kärkisijoista.
 

Raju Erkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport & Vegas Golden knights & Jokerit
Ehkä jotenkin näin?

XXX-Komulainen-A.Niemi
XXX-Ojanen-Simontaival
Lehtonen-Viinamäki-Salmela
Antila-Pujats-Sormunen

Sitten päälle vielä Painilainen ja Eskelinen

Pakisto nyt onkin jo loistavalla mallilla kun Koskelo ja muut uudet on vakuuttanut.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Ehkä jotenkin näin?

XXX-Komulainen-A.Niemi
XXX-Ojanen-Simontaival
Lehtonen-Viinamäki-Salmela
Antila-Pujats-Sormunen

Sitten päälle vielä Painilainen ja Eskelinen

Pakisto nyt onkin jo loistavalla mallilla kun Koskelo ja muut uudet on vakuuttanut.

Täysin en muista mutta High1-ottelussa ketjut menivät jotenkin näin:

Lehtonen-Ojanen-Salmela
Komulainen-Simontaival-A.Niemi
Antila-Sormunen-Painilainen
Eskelinen (yksin nelosessa)

Rosterista puuttui vielä Viinamäki ja Pujats. Ykkös- ja kakkoskentät loivat paljon hyviä hyökkäyksiä. Kolmoskenttäkin toimi hyvin ja siinä on paljon nälkää kyseisellä kolmikolla.

Eli tuota ketjukoostumusta pohjana käyttäen jotenkin näin:

Lehtonen-Ojanen-XXX
Komulainen-Simontaival-A.Niemi
Pujats-Viinamäki-Salmela
Antila-Sormunen-Painilainen

Ja yli Eskelinen sekä ehkä Teemu Koski jos saa sopparin, ollut kuitenkin mukana tähän asti.

Tuossa koostumuksessa olisi paikka vain yhdelle vahvistukselle mutta mieluusti tulisi ainakin kaksi. Sitten yli jäisi vielä joko Sormunen tai Painilainen kaiketi.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Lisätään vielä, että ei olisi mahdottomuus menestyä tuollakin porukalla mikä nyt jo on. Joukkueessa on paljon taitoa ja nälkää menestyä. Ja kokemustakin tuo muutama kokeneempi pelaaja. Hyökkäys on hyvä ja puolustus sekä maalivahdit erinomaisella tasolla. Sekä porukka harjoittelee paljon ja laadukkaasti.
Toki vahvistuksia haluaisin nähdä vielä tulevan ja varmasti niitä tuleekin tekemään vahvasta porukasta vieläkin vahvempi.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Vähän materiaalia Titaanit-ottelusta:

Oskari Ojasen haastattelu:
Oskari Ojanen Titaanit-ottelun jälkeen - YouTube

Ottelukooste:
7.10.2017 Kooste Pyry - Titaanit - YouTube

Koosteessa kohdasta 4:35 eteenpäin Teppo Antilalta nähdään ottelun komein suoritus. Kaksi erinomaista ja varmasti kivuliasta blokkia ja kiekko pois alueelta. Ihan mahtava suoritus.
Ja maaleista varsinkin Selimgerein 3-1-maali on todella hieno ja näyttävä yksilösuoritus.
 
Suosikkijoukkue
Pyry & Tappara
Alla olevasta linkistä pääsee kuuntelemaan kuinka Pyryn päävalmentaja Sami Karppinen niputtaa syyskauden. Asiaa riittää paljon Pyrystä sekä yleisestikin vähän tämän kauden Suomi-Sarjasta.
Syyskausi pakettiin Sami Karppisen kanssa - YouTube

Positiivinen yllätys on kyllä ollut tämän kauden Pyry. Enkä nyt tarkoita, että olisin yllättynyt kolmannesta sijasta joulutauolle lähdettäessä, vaan yleisesti nuori joukkue on kyllä pelannut todella hyvän alkukauden. Suurempia notkahduksia ei ole juurikaan tapahtunut, mutta toki huonoja pelejä joukkoon on sattunut eikä niitä kaikkia saatu käännettyä voitoksi, mutta sen ymmärtää. Varsinaisen peliajan tappioita Pyryltä löytyy kuitenkin vasta kolme. Jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa kärsittyjä tappioita onkin sitten jo kuusi kappaletta, eikä yhtään voittoa jatkoilta, joten on selvä, että sen tilaston varsinkin on parannuttava, kun pelit kovenee.
Yksittäisistä onnistujista nostaisin esille ensimmäisenä Juho Painilaisen. Ennen kauden alkua kaavailuissani mietin hänen rooliaan neloskentän ja vilttiketjun välillä, mutta mies onkin joulutauolle lähdettäessä joukkueen toiseksi paras pistemies. Oikeastaan mitään varsinaisia epäonnistujia ei joukkueessa ole ollut. Pujats sai lähteä kesken kauden, mutta ei hänkään nyt mikään floppi ollut. Joiltakin voi odottaa vielä isompaa vaihdetta, mutta hyvin on koko porukka pelannut.
Alex Olkinuora tuli kesken kauden mukaan joukkueeseen ja on tehnyt 12 pistettä yhtä moneen peliin. Maalivahtiosasto on myös ollut kunnossa. Vielä kun alkaisi loukkaantuneet palailemaan niin hyvä olisi, varsinkin Ville Salorannan paluuta pitkältä tauolta odotan kyllä. Salorantahan ehti iskeä pariin pelaamansa otteluun 2+1. Myös Joni Lavonen ilmeisesti loukkasi itseään pari viikkoa sitten Järvenpäässä, niin toivottavasti hänen taukonsa ei hirveästi pitkittyisi.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs Jukurit
  • 2.20
  • 3.80
  • 2.92
Pelicans vs HIFK
  • 1.86
  • 3.80
  • 3.80
Tappara vs TPS
  • 1.76
  • 4.10
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös