Chicago Blackhawks 2017–2018

  • 270 820
  • 1 069

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Tulen huutelemaan vieraisiin pöytiin, mutta nuo ovat kyllä aika kovat odotokset ja vaikka faneilla odotukset luovat tärkeää uskoa tulevaan ja erilaisia hahmotelmia tulevaisuudesta on aina hieno kaavailla, ehkä kannattaisi laittaa vähän jarruja vaikka puhuttaisiinkin "upsidesta". Joukkueet varaavat yleisesti ottaen harvoin top4-puolustajia - jos mietitään sellaista puolustajaa joka tuon tontin pystyisi pidempään kantamaan. Esimerkiksi Chicago on onnistunut tuossa viimeksi vuonna 2005 (Hjalmarsson) ja tuosta on siis jo 12 vuotta aikaa.

En yhtään epäile nykyisten Blackhawks-pakkiprospectien tasoa, mutta tuo top4-puolustaja pisti vaan silmään. Noita ei yhden "prospectien aikajakson" sisään mahdu aina sitä yhtäkään (realistista upsideltaan) tapausta, saati sitten neljää. Toki, jos nyt parhaillaan olevassa prospect-katraassa on samanlaista tähtiloistoa kuin oli 2000-luvun alussa, kaikki on mahdollista. Nykyisten prospectien tähän astiset urat eivät vain tuosta kerro verrattuna Keithin ja Seabrookin aikoihin.

Esimerkiksi Forsling saattaa olla tulevaisuuden NHL-puolustaja, mutta jos häntä vertaa "Paul Martiniin jos täyttää minimiodotukset", niin kannattaa muistaa, että ensi kaudella alkaa neljäs kausi varauksesta. Martin oli neljännellä kaudellaan varauksestaan USA:n World Cup -joukkueen puolustaja ja vaikka hän jäi seurajoukkueessaan Devilsissa Scott Niedermayerin (Norris Trophy tuolla Martinin tulokaskaudella), Scott Stevensin ja Brian Rafalskin varjoon, hän oli jo kovan luokan puolustaja NHL:ssä, Ensimmäisen NHL-kauden jälkeen Martin valittiin USA:n Olympiajoukkueeseen vuoden 2006 Olympialaisiin.

Kovat saappaat on siis Forslingilla täytettäväksi ja paljon saa olla vielä myöhäiskehittyjän verta tankissa jos samalle viivalle päästään joskus. Ihan ensimmäinen askel olisi Forslingilla ottaa se NHL-paikka ensi kauden aikana ja tuossakin on varmasti sopivasti haastetta. Mutta kokonaisuutena "tuon tuntemattoman tulevaisuuden" vuoksi prospecteja on kieltämättä aina hieno seurata - koskaan ei tiedä miten pitkä pelaajan kehityskäyrä on ja mille tasolle lopulta päädytään.

Yhtään ei haittaa tulla vieraisiin pöytiin, kun mielipide tuodaan noin esille.

Olisi ollut meikäläiseltä ehkä hyvä korostaa sitä, että tuo top-4 puolustajan määritelmä/odotus tiettyjen pelaajien kohdalla oli se, että Blackhawksista tuon roolin ottaisivat aikanaan. Kertooko se sitten siitä olisiko vaikkapa mainittu Forsling tulevissa contendereissa top-4 puolustaja, sitä emme vielä tiedä eikä tarina tässä vaiheessa osaa sitä meille sanoa. Pointtina siis se, kun yleensä joukkuetta nykyään rakennetaan omavaraisesti varaustilaisuuksien kautta, ovat nuo neljä (kuusi) ne puolustajat tällä hetkellä, joilla on realistinen sauma nousta kirkkaisiin valoihin. Todennäköistä tietysti on, ettei tuosta kuusikosta kuin parhaimmillaan puolet lunasta sitä pelipaikkaa, mutta onneksi muuttujia onkin paljon, uusia varaustilaisuuksia tulee eikä voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Se tässä onkin hienointa, kuten itse korostit.

Jenkkitermein tietysti biasia näissä arvioissa näkyy, mutta jokainen ukko, jota rankkasin tulevaisuudessa Blackhawksin kahteen ensimmäiseen pariin omaa mielestäni siihen potentiaalia. Forslingillakin takana vasta ensimmäinen kausi valtameren oikealla puolella ja pelasi mielestäni ihan kohtalaisesti, vaikka vauhti oli selkeästi liian kova. Kaikki ominaisuudet olivat NHL-tasolla, joskin fyysisempi voisi tietysti olla aina, mutta sitä häneltä ei välttämättä tarvitse odottaa. Ainut ongelma tuntui olevan se, että pelasi vielä omassa päässään Euroopassa eli koki aikaa olevan enemmän, tilaa enemmän eikä uskaltanut pelata vaistoillaan. Kuitenkin lahjakkuus hänenkin kohdalla näkyy, kun Quennevillen leash oli todella pitkä ruotsalaisen kohdalla.

Kun ruotsalaisiin kerran päästiin, niin täytyy Lucas Carlssonistakin mainita muutama sananen. Tunnetusti ruotsalaisten tuotanto puolustajien osalta on tällä hetkellä jollei maailman parasta, niin vähintään Kanadan jälkeen monipuolisinta ihan kärkiosaamisenkin puolesta. Brynäsin hopea-joukkueen kakkospuolustaja, pelasi todella isoja minuutteja pudotuspeleissä ja oli viime kaudella NHL:n ulkopuolisista prospecteista se, joka otti suurimmat harppaukset kehityksessään eteenpäin. Tietysti se hyppäys aikanaan NHL:ään tulee olemaan vaikea, mutta tuollakin sitä potentiaalia on.

Luc Snuggerud tuntuu varsinkin amerikkalaisten mielestä keräävän paljonkin ylistyssanoja yliopistotaustansa vuoksi ja joidenkin mielestä oli paras, ellei yksi parhaista offensiivisista puolustajista koko yliopistossa. Itse en tiedä nielenkö tätä väitettä, mutta jotain varmasti taustalla kuitenkin on, kun niin ylistetään. Viime kauden ajan "Snuggyyn" yritin tutustua parhaani mukaan ja kun poika itse vaikuttaa terveellä tavalla kunnianhimoiselta sekä vertaa itseään Duncan Keithiin, pitää Keithiä esikuvanaan ja kuulemma opiskelee Keithin pelaamisesta kaiken (olisipa se noin helppoa), niin vähän minulla ainakin odotukset tahattomasti kasvaa. En seuraavaa Duncania hänestä odota, mutta jotain hienoa silti.

Jokiharju taas on minulle se tuntemattomin nimi, vaikka suomalainen onkin. Omat havaintoni ovat vain junnusarjasta, mutta highlightien perusteella vaikuttaa oikein kivalta prospectilta ja kovasti hänkin tuntuu keräävän ylistystä muualla päin maailmaa. Hänet otan tulevalla kaudella seurannan alle, kun Portlandin matseja tulee vilkuiltua.

Edelleen korostan sitä, että optimistinen olen, turhankin, mutta olisihan se tyhmää toisaalta olla jatkuvasti negatiivinen eikä uskoa parempaan huomiseen.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Todennäköistä tietysti on, ettei tuosta kuusikosta kuin parhaimmillaan puolet lunasta sitä pelipaikkaa, mutta onneksi muuttujia onkin paljon, uusia varaustilaisuuksia tulee eikä voi koskaan tietää mitä tapahtuu. Se tässä onkin hienointa, kuten itse korostit... Edelleen korostan sitä, että optimistinen olen, turhankin, mutta olisihan se tyhmää toisaalta olla jatkuvasti negatiivinen eikä uskoa parempaan huomiseen.
Ja tuo on mielestäni erittäin hyvä asia noin yleisesti. Itse olen kyllästynyt etenkin oman suosikkijoukkueeni kohdalla useimpien fanien jatkuvaan negatiivisuuteen ja toivoisi tuota sinun asennettasi näkyvän useammin. Ei siihen aina aihetta ole, mutta kaikkea ei sentään tarvitse nähdä niinkään, että on jatkuvasti vetämässä ranteitaan auki. Minäkin kuulun siihen ryhmään, joka mielellään yrittää nähdä asioissa hyvät puolet. Vuosien aikana asioihin on ehkä tullut vähän realismia mukaan ja se ei ole aina vain hyvästä kun puhutaan faniudesta.

Lico kirjoitti:
Kun ruotsalaisiin kerran päästiin, niin täytyy Lucas Carlssonistakin mainita muutama sananen. Tunnetusti ruotsalaisten tuotanto puolustajien osalta on tällä hetkellä jollei maailman parasta, niin vähintään Kanadan jälkeen monipuolisinta ihan kärkiosaamisenkin puolesta. Brynäsin hopea-joukkueen kakkospuolustaja, pelasi todella isoja minuutteja pudotuspeleissä ja oli viime kaudella NHL:n ulkopuolisista prospecteista se, joka otti suurimmat harppaukset kehityksessään eteenpäin. Tietysti se hyppäys aikanaan NHL:ään tulee olemaan vaikea, mutta tuollakin sitä potentiaalia on.
Carlssonista pitää kysyä - ihan ilman mitään kettuilemista -, että onko jossain ollut / joku sanonut tuosta Brynäsin kakkospakkina pelaamisesta jotain vai mihin tuo arvio perustuu? Peliajoissa Carlsson oli joukkueensa puolustustuksessa viime kaudella runkosarjassa seitsemänneksi eniten pelannut puolustaja. Playoffeissa nosti sitten asemaansa nelospakiksi. Kehitys on tietysti ollut hyvää jos on ylipäänsä Elitserienissä 19-vuotiaana vakiroolissa eikä tuollaista pakkia ole syytä aliarvioida sen enempää. Luultavasti Carlssonkin tulee vielä kisaamaan tulevaisuudessa paikasta ylhäällä NHL:ssä jos kehitys jatkuu hyvin.
'
'Lähinnä vain tuo kakkospakin asema jäi mietityttämään ja tiedostan kyllä, että kaikkea ei näe suoraan peliajoissa (esimerkiksi Philip Holm oli Ruotsin MM-joukkueessa ainoa Elitserien-pakki, vaikka jäi seurajoukkueessan kakkosparin aikoihin). Tuota taustaa vasten mietittynä Carlssonkin on voinut olla joukkueessaan yleisesti arvostetumpi kuin peliajoista suoraan näkee.
 
Minäkin kuulun siihen ryhmään, joka mielellään yrittää nähdä asioissa hyvät puolet. Vuosien aikana asioihin on ehkä tullut vähän realismia mukaan ja se ei ole aina vain hyvästä kun puhutaan faniudesta.

Minun realismini alkoi Bolland treidistä. Sen jälkeen Hawksin organisaation tekemiset on muuttuneet minun silmissä puhtaasta sinisilmäisestä faniudesta kyyniseksi kyttäämiseksi.

Palaan tähän asiaan paremmalla ajalla, nyt ei valitettavasti kerkeä.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Ja tuo on mielestäni erittäin hyvä asia noin yleisesti. Itse olen kyllästynyt etenkin oman suosikkijoukkueeni kohdalla useimpien fanien jatkuvaan negatiivisuuteen ja toivoisi tuota sinun asennettasi näkyvän useammin. Ei siihen aina aihetta ole, mutta kaikkea ei sentään tarvitse nähdä niinkään, että on jatkuvasti vetämässä ranteitaan auki. Minäkin kuulun siihen ryhmään, joka mielellään yrittää nähdä asioissa hyvät puolet. Vuosien aikana asioihin on ehkä tullut vähän realismia mukaan ja se ei ole aina vain hyvästä kun puhutaan faniudesta.

Uskon, että ainakin omaan optimistisuuteen on vaikuttanut viime vuosien menestys ja se, että vaikeuksien kautta on aikaisemminkin noustu uudestaan mestariksi tai menestykseen. Aikaisemminkin näitä saadeja ja teräväisiä on noussut isoihin rooleihin ja joku minussa uskoo siihen, että niin voi käydä jatkossakin. Toki ymmärrän sen realiteetin myös, että se mestaruuden ympärillä ollut core on tässä vuosien aikana hajonnut/vanhentunut, varsinkin puolustuskaluston muodossa, jossa nojattiin useamman vuoden aikana tiukasti kolmeen mieheen ja heidän ympärille rakennettiin muu puolustus. Nyt pitäisi löytyä ne uudet nimet, jotka tulevat Keithin ympärille, mutta ongelmana reaalimaailmassa on juurikin se, etteivät Keith sekä Seabrook enää ole nuoria eivätkä todennäköisesti uransa parasta jääkiekkoa enää koskaan pelaa.

Oli hauska muuten lukea viime kauden Blackhawks-ketjusta säännöllistä negailua siitä kuinka asiat olivat välillä todella huonosti. Toki kausi sitten tärkeimmällä hetkellä meni miten meni ja varmasti osa negatiivissävyisistä viesteistä oli aiheellisiakin, mutta läntisen konferenssin voitto ei kuitenkaan tuonut optimistisuutta kovin monessa kuitenkaan, joka on toisaalta helppo ja turvallinen tapa taas kannattaa omiansa. Eikä tämä ollut mikään nootti kenellekään mistään "väärin kannattamisesta", se on vaan yksinkertainen fakta, että on helpompi kritisoida kuin kehua. Mutta kuten totesit, niin realismia on hyvä olla, mutta kohtuudella.

Luojan kiitos tämä ketju ja yleisesti koko NHL-osio on lähes kokonaan asiallista keskustelua eikä HFBoards-tasoa, niin muiden asenteet eivät niin paljoa hetkauta eivätkä vie omaa motivaatiota kirjoittamisesta.

Carlssonista pitää kysyä - ihan ilman mitään kettuilemista -, että onko jossain ollut / joku sanonut tuosta Brynäsin kakkospakkina pelaamisesta jotain vai mihin tuo arvio perustuu? Peliajoissa Carlsson oli joukkueensa puolustustuksessa viime kaudella runkosarjassa seitsemänneksi eniten pelannut puolustaja. Playoffeissa nosti sitten asemaansa nelospakiksi. Kehitys on tietysti ollut hyvää jos on ylipäänsä Elitserienissä 19-vuotiaana vakiroolissa eikä tuollaista pakkia ole syytä aliarvioida sen enempää. Luultavasti Carlssonkin tulee vielä kisaamaan tulevaisuudessa paikasta ylhäällä NHL:ssä jos kehitys jatkuu hyvin.

Lähinnä vain tuo kakkospakin asema jäi mietityttämään ja tiedostan kyllä, että kaikkea ei näe suoraan peliajoissa (esimerkiksi Philip Holm oli Ruotsin MM-joukkueessa ainoa Elitserien-pakki, vaikka jäi seurajoukkueessan kakkosparin aikoihin). Tuota taustaa vasten mietittynä Carlssonkin on voinut olla joukkueessaan yleisesti arvostetumpi kuin peliajoista suoraan näkee.

Kirjoitin jälleen väärin, kun täältä töistä näitä sepitän. Hyvä, että tulet kertomaan tarkennuksia, kun Carlssonin kohdalla tämä raportti on muilta lainattua.

Olin lukevinani jostain (äsken yritin virallisia tilastoja tarkastella, mutta en jostain syystä löytänyt), että Carlsson olisi pelannut finaaleissa kakkospuolustajan minuutteja, mutta nyt kun mietin enkä tuota löydä nopealla googlettelulla, niin ehkä kyse on ollut kakkosparin minuuteista, jota tilastosi tukevat. Jos kakkospuolustajan roolissa ei pelannut, myönnän erheeni ja hyvä, että tuli esiin. Katsoin kuitenkin kolme SHL:n finaalia ja hyvin tuntui Lucas saavan vastuuta sekä siitä suoriutui, toki ruotsalainen selostus ei meikäläiselle ole se aivan optimaalinen tapa seurata jääkiekkoa, niin tämä perustuu käytännössä omaan lajituntemukseeni. Joka tapauksessa kehitys, kuten totesit, on ollut viime kauden aikana suorastaan huikeaa, kun kuitenkin erittäin tasokkaasta sarjasta on kyse.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Uskon, että ainakin omaan optimistisuuteen on vaikuttanut viime vuosien menestys ja se, että vaikeuksien kautta on aikaisemminkin noustu uudestaan mestariksi tai menestykseen.
Varmasti tuokin vaikuttaa. Lisäksi isona tekijänä noissa taitaa olla usein se, millä tyylillä fanit seuraansa tarkastelevat - onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi. Omasta puolesta suosikkijoukkuettani kohtaan voin sanoa sen, että valittamisen määrä on ollut keskustelupalstoilla vakio vuosien aikana, riippumatta niinkään seuran menestyksestä tai siilloisista yksilöistä. Samanlaista valitusvirttä kuultiin Canucksin voittaessa kahdesti peräkkäin NHL:n runkosarjan vuosina 2011 ja 2012 kuin tällä hetkellä. Toki ongelmat olivat vain erilaiset. Sikäli vain hieno nähdä myös faneja, jotka näkevät sen lasin puoliksi täynnä. Voin sanoa sinunlaisesi olevan vähemmistössä (ainakin jos vertailukohtana käyttää Canucks-faneja), mutta tuo ei ole millään lailla huono asia.

Lico kirjoitti:
Olin lukevinani jostain (äsken yritin virallisia tilastoja tarkastella, mutta en jostain syystä löytänyt), että Carlsson olisi pelannut finaaleissa kakkospuolustajan minuutteja, mutta nyt kun mietin enkä tuota löydä nopealla googlettelulla, niin ehkä kyse on ollut kakkosparin minuuteista, jota tilastosi tukevat. kyse.
Täältä löytyvät SHL:n pelaajakohtaiset tilastot. Tuolta voi sitten yksittäistä pelaajaa hakien löytää pelaajan ottelukohtaiset peliajat. Carlssonin suhteen voidaan sanoa hänen pelanneen viimeisessä finaalissa yli 24 minuuttia ja olleen tuossa pelissä näin ollen ykkösparin peliaikoja pelannut puolustaja. Varmasti tuosta olet kuullut myös jostain muualta(?) ja muodastanut käsityksen top2-tason puolustajasta yleisemminkin. Kokonaisuutena minuutit nousivat kauden aikana ja tuo on tietysti hyvä merkki tulevaisuuteen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Prospectien leiri on nyt tullut päätökseen, tänään oli vuorossa se odotettu scrimmage, jossa ryhmät pelasivat vastakkain. Jos nyt oikein ymmärsin, niin matsi päättyi numeroihin 6-2. En lähde nyt listaamaan siitä maalintekijöitä erikseen, kun oli kuitenkin junnujen välinen matsi, jonka merkitystä ei kannata liikaa korostaa. Sen sijaan laitan alle leirin suurimpia onnistujia eri raporttien mukaan:

Dylan Sikurasta saa olla jo hieman huolissaan, toivottavasti ei tee "kayeseita" eli lähde UFA-markkinoille vuoden päästä mittaamaan arvoansa, kun aikoo palata kouluun senior-vuodelleen. Sikura oli nimittäin monien raporttien perusteella koko viikon aikana aivan ylivertainen, osoitti hyvää liikettä, kiekollisia taitoja sekä loistavaa laukaustakin. Sikura saattaa jäädä odotuksista paljonkin tuon kokonsa vuoksi, mutta tässä on potentiaalia olla Blackhawksin oma "tylerjohnson", on nimittäin sen verran lahjakas kaveri. Tiesin, että on lahjakas, mutta poikaa on ylistetty niin järjestäen viikon osalta jättäen jopa DeBrincatin hieman varjoon.

DeBrincatin kohdalla viikko alkoi kehnosti, kun 1vs1-harjoituksissa isokokoisempiaan vastaan oli hiukan pulassa, mutta heti kun sai samalle puolelle pelaajia, niin alkoi tapahtua. Päivän scrimmagessa ei tehoillut, mutta on varustettu todella hyvällä "hockey IQ":lla, on oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pystyy pelaamaan kenen kanssa tahansa sekä sopeutumaan. Lienee kuitenkin turhan optimistista odottaa Catilta läpimurtoa ainakaan syksyllä, mutta training campilla voi sitten tapahtua mitä vain.

Matthew Highmore vaikuttaa lupaavalta alaketjujen prospectilta ja kolmossentteriltä. On hyvä tasapainottava pelaaja, osaa aloittaa ja suorittaa hyvällä tasolla molemmissa päissä kenttää. Mätti maaleja aikaisempina päivinä kovalla tahdilla ja varaamattomana ukkona voi olla hyväkin löytö tulevaisuudessa.

Matt Iacopelli olikin leirin hyökkääjistä se selkein maalintekijä ja jos jotain, niin laukaus on ainakin NHL:ään valmis. Liike on kulmikasta ja vaatii terävyyttä, mutta isokokoisia maalintekijöitä ei koskaan voi olla liikaa. Varmasti aloittaa AHL:ssä, mutta kannattaa pistää seurantaan.

Lucas Carlsson dominoi ja alkavat amerikkalaisetkin paikalla olleet, joiden raportteja luin, rakastaa ruotsalaista. Niin sulava luistelija, pää ylhäällä jatkuvasti ja käyttää mailaansa loistavasti puolustamiseen. Raporttien mukaan pelasi aika puolustavassa roolissa, mutta väläytteli myös kelpo laukaustaan ja kiekollisia lahjojaan. Hyvä poika tämäkin ruotsalainen.

Chad Krysin viime kausi oli vaikea, mutta nyt pelasi hyvän prospect campin. Vuosi sitten Krys varattiin toisella kierroksella, joten odotuksia voi pitää kohtalaisen korkeina. Oli ilmeisen aktiivinen hyökkäyspäässä, näytti peliälyään sekä syöttötaitoaan. Laukaus on vielä aika pehmoinen ja kokonaisvaltaisessa pelissä parannettavaa, mutta hyvän alun tulevalle kaudelle Chad tästä sai.

Ian Mitchell keräsi myös paljon kehuja, pitkälti samoista syistä kuin Carlsson. Ian lähtee Denverin hyvään yliopisto-ohjelmaan tulevalle kaudelle kehittämään kokonaisvaltaista peliään, mutta Powers sanoi tuossa viimeisimmässä podcastissa jonkun scoutin kertoneen Mitchellin olevan "NHL-ready", niin kokonaisvaltaisesti hyvästä pelaajasta on kyse.

Luc Snuggerudia ei kuulemma scrimmagessa haluttu nähdä, koska kaverin taso on tiedossa. Haluan ymmärtää tuon optimistisesti.

Toivottavasti näistä oli apua, netin syövereistä saa varmasti vielä parempia yhteenvetoja tulevina tunteina/päivinä. Training campia odotellessa.
 

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Tommy Wingelsin vasen jalka on murtunut ja se on nyt leikattu. Toipuminen vie kuudesta kahdeksaan viikkoon.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Olisiko @adetti :lla heittää analyysia Fransonin nykykunnosta? Menisikö kutospuolustajana contenderissa, pystyykö ylivoimaa ja kaikkea mitä vain jaksat kertoa.
Hieman myöhässä tulee vastaus. Tuota materiaalia mitä katsoo jäljellä olevista puolustajista, Franson on eittämättä pelaaja, joka voisi vahvistaa alakertaa tulevassa joukkueessaan. Franson pelasi ylivoimaa Sabresissa sekä ykkösessä että kakkosessa, ja kun pelasi ykkösylivoimassa tulosta syntyi. Mielestäni Fransonin vahvuuksiin kuuluu juurikin viivalta lähtevät kudit maalille, koska ne ovat lähes aina maalia kohti meneviä kiekkoja. Toki ne ovat lähinnä näpyjä eikä kunnon laukauksia. Hyvin harvoin näki Fransonin laukovan suoraa syötöstä tai hakevan laukaisupaikkaa, joten otanta on vain näissä heittämissä kiekoissa. Joka tapauksessa todella passeli valinta vaikkapa toiselle ylivoimalle. Toinen mielestäni selkeä positiivinen puoli hänessä on syöttötaito. Kiekot tulevat napakasti omille ja pitää päätään ylhäällä jatkuvasti avatessaan peliä.

Miinuksia ovat sitten takaperin luistelu, omanpään puolustaminen ja ajoittainen ulos ajaminen tilanteista. Siinä on pähkäiltävää kenen kanssa hänen pitäisi pelata, koska ei omaa mitään liukkaita jalkoja koonsa takia, muttei myöskään ole mikään omanpään spesialisti. Uskoisin silti olevan pätevä puolustaja kolmosparissa ja kykenee paikkailemaan myös ylempänä. Muistaakseni ensimmäisellä kaudella Sabresissa peliaika oli liian suuri, joka näkyi kyllä otteissa.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Hieman myöhässä tulee vastaus. Tuota materiaalia mitä katsoo jäljellä olevista puolustajista, Franson on eittämättä pelaaja, joka voisi vahvistaa alakertaa tulevassa joukkueessaan. Franson pelasi ylivoimaa Sabresissa sekä ykkösessä että kakkosessa, ja kun pelasi ykkösylivoimassa tulosta syntyi. Mielestäni Fransonin vahvuuksiin kuuluu juurikin viivalta lähtevät kudit maalille, koska ne ovat lähes aina maalia kohti meneviä kiekkoja. Toki ne ovat lähinnä näpyjä eikä kunnon laukauksia. Hyvin harvoin näki Fransonin laukovan suoraa syötöstä tai hakevan laukaisupaikkaa, joten otanta on vain näissä heittämissä kiekoissa. Joka tapauksessa todella passeli valinta vaikkapa toiselle ylivoimalle. Toinen mielestäni selkeä positiivinen puoli hänessä on syöttötaito. Kiekot tulevat napakasti omille ja pitää päätään ylhäällä jatkuvasti avatessaan peliä.

Miinuksia ovat sitten takaperin luistelu, omanpään puolustaminen ja ajoittainen ulos ajaminen tilanteista. Siinä on pähkäiltävää kenen kanssa hänen pitäisi pelata, koska ei omaa mitään liukkaita jalkoja koonsa takia, muttei myöskään ole mikään omanpään spesialisti. Uskoisin silti olevan pätevä puolustaja kolmosparissa ja kykenee paikkailemaan myös ylempänä. Muistaakseni ensimmäisellä kaudella Sabresissa peliaika oli liian suuri, joka näkyi kyllä otteissa.

Kiitos tästä scouting reportista. Pitkälti samanlainen kuva itsellenikin on jäänyt kaverista.

Franson käytännössä pelaisi joko Forslingin tai Kempnyn kanssa kolmosparissa, jos kokoonpanoon murtautuisi ja sanotaanko näin, että mainitulla kaksikolla on jo tarpeeksi tekemistä oman roolin vakiinnuttamisen suhteen ja jos Fransonia pitäisi ns. kannatella, niin iso on vaatimustaso. Toisaalta jos vaikka Ruttaa on slotattu kolmospariin Fransonin paikalle, niin en usko kokeneemman Fransonin olevan heikompi ainakaan omissa.

Ongelma vain on se, että oletetun ykkösparin jälkeen (Keith - Murphy) tulee isoja ongelmia, koska Kempny sekä Seabrook eivät lähtökohtaisesti kykene vaikeita puolustusminuutteja syömään ja onko Franson (tai Rutta) valmis ottamaan samanlaista vastuuta kuin van Riemsdyk viime kaudella? Mielenkiintoista nähdä miten parit rakennetaan, kyllä se Keith ja Seabrook on pakko mielestäni yhdistää.

Keith - Seabrook
Forsling - Murphy
Kempny - Rutta

Jos Franson tulee, niin Kempny Murphyn pariksi ja Forsling Fransonin kanssa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mike Reilly ja Jimmy Vesey saavat tälle kesälle seuraajan, kun Coloradon viidennen kierroksen varaus vuodelta 2013 ja Hobey Baker voittaja viime kaudelta, Will Butcher agentteineen on ilmoittanut kokeilevansa vapaat markkinat. Ja tietenkin, Blackhawks on ilmoitettu olevan vahvasti 22-vuotiaan puolustajan perässä. Butcher pelasi jonkin verran Denverin joukkueessa Blackhawksin viime kesän 6. kierroksen varauksen Blake Hillmanin parina ja on ollut Chicagon valmennustiimiin tänä kesänä tulleen Don Granaton valmennettava parin kauden verran.

Mutta Blackhawks ei ole ainoa joukkue, johon hänet on yhdistetty joten ei kannata taaskaan nuolaista ennen kuin lörpähtää. Arpoja ei koskaan voi olla liikaa, että kyllähän tämä toki kelpaisi. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Will Butcher - Eliteprospects.com
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Mike Reilly ja Jimmy Vesey saavat tälle kesälle seuraajan, kun Coloradon viidennen kierroksen varaus vuodelta 2013 ja Hobey Baker voittaja viime kaudelta, Will Butcher agentteineen on ilmoittanut kokeilevansa vapaat markkinat. Ja tietenkin, Blackhawks on ilmoitettu olevan vahvasti 22-vuotiaan puolustajan perässä. Butcher pelasi jonkin verran Denverin joukkueessa Blackhawksin viime kesän 6. kierroksen varauksen Blake Hillmanin parina ja on ollut Chicagon valmennustiimiin tänä kesänä tulleen Don Granaton valmennettava parin kauden verran.

Mutta Blackhawks ei ole ainoa joukkue, johon hänet on yhdistetty joten ei kannata taaskaan nuolaista ennen kuin lörpähtää. Arpoja ei koskaan voi olla liikaa, että kyllähän tämä toki kelpaisi. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Will Butcher - Eliteprospects.com

Myönnän olleeni rakastunut sekä Reillyn että Veseyn kohdalla entuudestaan, johtuen siitä miten media noita molempia hehkutti. Reilly on edelleen NHL:n kynnyksellä, Vesey pelasi ihan kohtalaisen tulokaskauden. Joka tapauksessa molemmat ovat olleet median asettamien odotusten myötä pienoisia pettymyksiä, vaikka nuoria edelleen ovat. Sen vuoksi lasken omia odotuksiani Butcherin mahdollisen signauksen myötä paljolti.

Vaikka kuinka yritän löytää Butcherista hyviä juttuja, niin en todellakaan näe häntä tulevalla kaudella muualla kuin Rockfordissa, jos meille haluaa signata. Jos Granaton perässä haluaa signata ja kokee Blackhawksin olevan se mieluisa seura, tervetuloa tietysti, mutta yleensä näitä yliopistotaustaisia pelaajia tuntuu kiinnostavan peliaika ja rooli enemmän, joskin trendinä on myös tuntunut olevan perinteikkäät ja menestyvät organisaatiot, joissa ennenkin pelaajat ovat ottaneet isoja harppauksia eteenpäin urallaan lyhyessäkin ajassa.

En pidätä hengitystäni, mutta kyllä aina ilmainen kuponki kelpaa. Voi silläkin voittaa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Arpoja ei koskaan voi olla liikaa, että kyllähän tämä toki kelpaisi. Jäämme seuraamaan tilannetta.

Näitähän nämä varaamattomat NCAA-pelaajat lähinnä ovat. Toisaalta Hawksilla on etenkin puolustuksessa sen verran paljon kysymysmerkkejä, että joukkue ei juurikaan menetä mitään haalimalla lisää yhden arvan, jonka saadakseen ei menetä varauksia tai mitään muutakaan. Eihän sitä koskaan tiedä, koska käsissä on seuraava Belfour tai Oates. Toisaalta puolustajien osalta ei kyllä heti tule mieleen tuota reittiä NHL:n huipulle noussutta pelaajaa. Rafalskikin kävi yliopistouran jälkeen pelaamassa useamman kauden ennen menestyksekästä NHL-uraa.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Huipulle tuota reittiä ei varmaan kovin moni puolustaja ole noussut, mutta esim. NHL-tasolle se voi olla ihan mahdollista kuten nyt TVR:n kohdalla kävi ja Vancouverista esimerkkinä Troy Stecher. Hobey Bakerin voittaminenkaan ei ole mikään tae huippupelaajaksi NHL-tasolla. Onhan siellä nimekkäitä pystin voittajia, mutta niin on myös näitä Drew LeBlanceja ja kumppaneita.

Olikohan muuten jo täällä mainittu, että Chicago kiinnitti kahden vuoden sopimuksella Merrimackin yliopistojoukkeen maalivahti Collin Delian. Delia on osallistunut kahtena viime kertana Chicagon prospect campille ja näytöt kelpasivat siinä määrin että sopimus syntyi.

Collin Delia - Eliteprospects.com
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Huipulle tuota reittiä ei varmaan kovin moni puolustaja ole noussut, mutta esim. NHL-tasolle se voi olla ihan mahdollista kuten nyt TVR:n kohdalla kävi ja Vancouverista esimerkkinä Troy Stecher.
Tai Chris Tanev Canucksin puolelta. Muita nopeasti mieleen tulevia nimiä ovat Torey Krug ja Andy Greene. Eivät nyt mitään NHL:n ihan kirkkainta kärkeä, mutta hyviä puolustajia tuotakin kautta voi parhaimmillaan saada. Toki suurimmasta osasta ei tule mitään, kuten ei tule suurimmasta osasta varauksistakaan. Varmaan koko NHL:ssä ei silti löydy joukkuetta, jonne ei Butcherin kaltainen arpa kävisi.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Tai Chris Tanev Canucksin puolelta. Muita nopeasti mieleen tulevia nimiä ovat Torey Krug ja Andy Greene. Eivät nyt mitään NHL:n ihan kirkkainta kärkeä, mutta hyviä puolustajia tuotakin kautta voi parhaimmillaan saada. Toki suurimmasta osasta ei tule mitään, kuten ei tule suurimmasta osasta varauksistakaan. Varmaan koko NHL:ssä ei silti löydy joukkuetta, jonne ei Butcherin kaltainen arpa kävisi.

Noin olihan näitä tosiaan muitakin. Ei vaan ulkomuistista tullut mieleen. Ja ehkä hieman huono sanavalinta tuo ettei huipulle ole noussut, kun puhutaan kuitenkin lajin parhaimmasta sarjasta. Siinä viitekehyksessä ei kuitenkaan ihan sinne kärkipakkien joukkoon ole noustu, mutta kelpo nimiähän nuokin joita @nuck viestissään nosti esiin.
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Toisaalta puolustajien osalta ei kyllä heti tule mieleen tuota reittiä NHL:n huipulle noussutta pelaajaa. Rafalskikin kävi yliopistouran jälkeen pelaamassa useamman kauden ennen menestyksekästä NHL-uraa.
Hitaasti, mutta varmasti nousun teki Justin Schultz. Toki hänelläkin otti useamman kauden ja seuran vaihdon ennen kuin homma lähti toimimaan.
edit: eikun varaamattomista NCAA pelaajistahan tässä nyt taisi olla kyse.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Danny DeKeyser kelpuutetaan varmaan myös keskusteluun?
 

Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Grinder | By Bryan Bickell

Bryan Bickelin melkoisen koskettava kirjoitus koskien sairauttaan, aikaansa Chicagossa ja uransa viimeisiä hetkiä.

Linkki vie The Players' Tribuneen.
 
Viimeksi muokattu:

reme

Jäsen
Suosikkijoukkue
-Chicago Blackhawks-
Syksyyn saapui kiva uutinen jonka varmaan huomasittekin jo Patrick Kane on valittu liigan parhaaksi laituriksi NHL.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Butcheriin eikä Kerfootiin ole oltu yhteydessä ainakaan tänään, source says. Ilmeisesti saman lähteen mukaan tulevina päivinäkään kontaktia ei aiota ottaa. Scott Powersilta tämä.

Kerfootin olisin mielelläni sentteriksi ottanut lottery ticketiksi, mutta ei tästä voi mieltään pahoittaa. Tykkään tästä, että annetaan omille mahdollisuuksia.

Ei ole enää kauaa training campille.
 

Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen

OIkeita miehiä tuolla on sinänsä listattu viime kauden osalta, mutta ainakin sijoilta 4-10 voisi järjestyksen kääntää vaikka toisinpäin sen enempää yöunia menettämättä. Ehkä suurimpana yllätyksenä Minnesotan Dubnykin listaaminen vitossijalle? Kieltämättä Rinteen tipahtaminen peräti TO-10 viimeiselle sijalle hiukan nostatti kulmakarvoja, mutta ehkä annan tässä liikaa painoarvoa Rinteen pudotuspelien vireelle...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös